Miksi varsinkin perheiden lomatekemisiä nyt vähätellään joka mediassa?
Esimeksi Hesari on nyt tuonut esiin sitä, että "parhaimmat muistot syntyy arjessa", ja että parasta kaikille suomalaisille on saunaillat ja mustikan poiminta perheen kesken eikä mitkään lomamatkat.
Vähän kärjistin, mutta oletteko te muut huomanneet?
En ole yhtään samaa mieltä, etteikö kesällä koetut, kodin tai kesämökin ulkopuolella tapahtuneet tekemiset voisi olla myös perheen laatuaikaa yhdessä. Ja etteikö niistä myös jäisi mukavia muistoja.
Ja sitä paitsi. Kaikilla ei ole omaa saunaa jossa nauttia kesästä, tai kesämökkiä jonne olisi tervetullut nauttimaan. Nämäkin mielipiteet siis tulee sellaisten ihmisten suusta ja näppikseltä, joilla on elämässään jo huomattavan paljon etuja.
On siis helppo sanoa, että mökillä kalastamassa - siitä tulee lapsille parhaat lapsuusmuistot. Ei vaikka Legolandista, tai Disneylandista, tai siitä miten tarjoilija Espanjassa toi Minni Hiiren muotoisen pizzan ja tikkarinkin lapsi sai hymyn kera.
Ja kuka on keksinyt, että kesätapahtumissa käyminen ja lomalle lähteminen on automaattisesti pakonomaista suorittamista?
Kommentit (28)
Agendaahan ne noudattavat. Lentomatkailu pyritään lopettamaan kokonaan.
Kuulostat juuri sellaiselta pakonomaiselta suorittajalta
Yritetään saada mielikuvavaikuttamisella ihmiset tyytymään aina vaan vähempään, kun mihinkään ei ole enää varaa kenelläkään. Ja sitten se tehdään tietysti vielä juuri noin päin, että pilkataan ja paheksutaan niitä, joille asia tuottaa ahdinkoa.
No onpa kurjaa kun kehtaavatkin puhua positiivisesti myös tavallisesta elämästä, johon varakkaammilla ei ole mahdollisuutta.
Parasta kesässä oli ensimmäinen ja viimeinen lomaviikko, kun kaverit olivat kotona eikä mökillä/veneellä. Sen jälkeen parasta oli tietokoneella pelaaminen, kun vanhemmat olivat töissä. Kurjinta oli kun vanhemmat olivat lomalla ja piti mennä mökille tai jonnekin reissuun.
Vierailija kirjoitti:
No onpa kurjaa kun kehtaavatkin puhua positiivisesti myös tavallisesta elämästä, johon varakkaammilla ei ole mahdollisuutta.
Öh siis varakkaammilla ei ole mahdollisuutta mökkiin ja mustikanpoimintaan? Okei
🇺🇦🇮🇱
On mökkeily ja mustikan poiminta terveempää kuin kitinä siitä, kuinka lasten kesä on pilalla kun rahat ei riitä lintsille. Se nyt vasta onkin suorittamista taktiikalla "kaikki munat samassa korissa"
Vierailija kirjoitti:
Agendaahan ne noudattavat. Lentomatkailu pyritään lopettamaan kokonaan.
Ihan syystä
Vierailija kirjoitti:
Agendaahan ne noudattavat. Lentomatkailu pyritään lopettamaan kokonaan.
Ja nimenomaan muilta, itse saavat osallistua vaikka turhista turhimpaan Amazing Raceen.
Poimin lapsena mustikoita ja sieniä, oli ihan hauskaa.. silti jokavuotinen italianmatka oli heittämällä parasta.. ja näin on edelleen.
Tossa myös unohtuu se, että lasten kanssa kotona oleminen voi olla ihan hemmetin raskasta. Monet vanhemmat kokevat, että on paljon helpompaa lähteä jonnekin kuin pyörittää sitä samaa arkea 365 päivää vuodessa.
Ja sitäpaitsi vanhemmatkin ovat ihmisiä. Kyllä mä ainakin kaipaan lomallani itsekin vaihtelua, enkä vaan sitä samaa arkea koko ajan. 5 ateriaa päivässä pöytään, tiskiä, pyykkiä, siivousta. Ja läheskään kaikilla ei todellakaan ole mitään mökkiä, sitten ollaan ihan kotosalla vaan, jos ei lähdetä jonnekin reissuun tai rampata retkillä ja tapahtumissa. Itse kyllä olisin ihan onnellinen kotisohvallakin lomalla, mutta en lasten kanssa. Jotain pitää tehdä, muuten hajoaa kuuppa. Meillä ei ole varaa suureellisiin reissuihin, enkä niitä nyt kaipaakaan, mutta kyllä me aikalailla menossa ollaan oltu koko ajan, ja se on tehty ihan mun oman mielenterveyteni ja jaksamiseni vuoksi. On kivaa, että lasten huomio kiinnittyy välillä johonkin muuhun kuin äitiäitiäitiin.
On tietty kiva, että vanhempia lohdutetaan, että lapsen elämä ei ole kurjaa, vaikka ei olekaan varaa lähteä ulkomaanreissuille ynnä muuta ihmeellistä, mutta tajuan ap:n pointin ihan täysin.
Vihaan pohjoismaisia 👵🏻ämmiä. Kaikki naispuoliset ystäväni ovat kauempaa. Kaupassa voin valita automaatti- tai mieskassan, samoin miehen lääkärissä ja muissa paikoissa joissa on pakko asioida.
On hyvä, jos lennot vähenevät. Olisi korkea aika tottua vähempään.
Joo, samaa ihmetellyt. Itse ainakin tykkään, että lomalla on vaihtelua, kun se on mahdollista. Teen niitä asioita, joista nautin, ja niihin kuuluu myös erilaiset tapahtumat ja etenkin liikunta, myös matkailu, seikkailu ja uusiin paikkoihin tutustuminen. Joku voi pitää suorittamisena mun tyyliä, mut kukin tavallaan. Itse valitsen asioita, jotka tuottaa iloa ja nautintoa.
Ehkä yritys on tavoitella ihmisiä tajuamaan, että jokainen hetki voi olla merkityksellinen. Kliseisesti, mutta huomaan esimerkiksi parisuhteessa arjessa, että olen niin aikataulujen ja seuraavien steppien pauloissa, ettei siihen jää liikkumatilaa. Esim että nyt makaan hetken, niin jaksan pilkkoa kaikki vihannekset ja sitten sitä ja tätä.. kun , jälleen kerran kliseisesti, voisin katsoa sitä vieressä olevaa rakasta ihmistä ja kysyä että tehdäänkö jotain kivaa? Uskoisin että lasten kanssa tällainen ajattelu olisi erityisen hyödyllistä. Ja tuollaisen yhden tehdäänkö jotain kivaa ajattelun seurauksena kannettiin patja makkarista olkkariin, muisteltiin minkälaista se oli kun muutettiin yhessä tuohon asuntoon (toi jotenkin mieleen muuton) ja tuollainen ihan tyhmä asia piristi yllättävän paljon.
Lasten kanssa piknikille olkkariin?
Meidän päivä KOTONA sisältää
- 5 ateriaa, jotka minä valmistan
- pyykkiä
- tiskiä
- jatkuva kaaoksen ehkäisy
- jatkuva ruutuajan kinuaminen
- jatkuva huomion vaatiminen minulta
- pukeutumisraivarit, ulos lähdön vastustelu
- oman tahdon testailu joka käänteessä
- äidin pinnan testailu joka käänteessä
- oma uupumus alkaa alkuillasta olla sillä tasolla, että joutuu todella pakottamaan itsensä rakentavaan vuorovaikutukseen ja leikkimiseen, pelailuun lukemiseen. Tulee vilkuiltua kelloa ja paettua välillä kännykälle, kun ei jaksa olla koko ajan läsnä,
Meidän päivä POIS KOTOA sisältää:
- Mielekästä tekemistä kaikille, yhdessä ihmettelyä, huomion kiinnittymistä minun sijastani ympäristöön ja uusiin asioihin.
- Kotitöiden puuttumista, ja koti pysyy siistinäkin, kun ollaan pois.
- Lapsi on iloisella mielellä, samoin minä. Nautitaan toistemme seurasta.
- Mua uuvuttaa paljon vähemmän, aika kuluu kuin siivillä.
Ihan sama ollaanko Santorinilla vai naapurikaupunginosan kissanristiäistapahtumassa, mutta vauhdikkaan ja jatkuvaa vuorovaikutusta vaativan lapsen kanssa kotona olemista ei vain kertakaikkiaan jaksa.
Oikeita muistoja luodaan vain piknikillä olohuoneen lattialla, omassa saunassa ja lähimetsässä.
Kukaan lapsi ei nauti mistään kotipihan ulkopuolella tapahtuvasta asiasta. Vain hedonististen vanhempien hapatuksia Linnanmäet ja ulkomaanmatkat. Ei sitä lasta haittaa, että ette tee kesällä mitään erikoisempaa. Ei se sitä edes muista. Olohuonepiknikin muistaa.
Up