HS: Emme yksinkertaisesti uskalla hankkia toista lasta – työelämä on liian vaativaa

Asiat voi laittaa tärkeysjärjestykseen, jos haluaa. Töitä ehtii tehdä loppuelämän, lapsia ei.

Tuttua. Pätkätyöläiselle työn ja perheen yhdistäminen on loputon suo. Jos lapsi sairastaa, on vaikeaa olla poissa töistä, koska pelkona on, ettei töitä kohta ole. Työpäivät ei saa venyä, mutta töitä pitäisi tehdä tolkuttomasti.

Lapsi pitäisi kuitenkin elättää ja opintolaina maksaa, joten turha huudella, että ensin lapsi, sitten työ. Jos on liian pitkään kotona, on entistä vaikeampaa saada töitä.

Vierailija kirjoitti:

Asiat voi laittaa tärkeysjärjestykseen, jos haluaa. Töitä ehtii tehdä loppuelämän, lapsia ei.

Eli lapsi pitää synnyttää vaikka kuraojaan, koska jos haluaa niin tekee? Ei helpoteta lapsiperheiden asemaa, työelämää vanhemmille, asumisen kustannuksia perheille, koska lapsia kyllä voi tehdä jos haluaa?

Entä jos tämä kaikki johtaa siihen, että lapsia syntyy vähemmän kuin koskaan ennen? Eikun hetkinen, on johtanut jo? Mutta kiukutellaan nyt tärkeysjärjestyksestä mielummin kuin tehtäisin asialle jotain?

Itse synnyin omakotitaloon, 2 autoa pihassa, vakaat työpaikat vanhemmilla, isovanhemmat naapurikylässä. Duunareita olivat.

Itse olen nyt samanikäinen kuin vanhempani perheellistyessään, en muutoista ja pätkäyrittäjyydestä huolimatta ole saanut vakityötä, vuokra-asunto alkaa jo olla melkein liian kallis, omistusasunnosta puhumattakaan. Töissä pitää samaan aikaan olla tutkija, myyjä ja some-edustaja. Juoksen, mutta en pysy edes paikallani, menen taaksepäin.  Aktiivimalli voi viedä taas eri kuntaan joulun jälkeen, toivottavasti mieheni suostuu taas muuttamaan. Huonekaluja on turha hankkia...

Mutta mitäpä tässä.

Joillekin ihmisille on melkein silmittömän kiukun aihe, että niitä lapsia ei tajuta tehdä, vaan sen sijaan mietitään että tuleeko siitä yhtään mitään. Monella ei nykyelämässä tule. Entisaikaan lapset toki voitiin jättää kotiin keskenään ja kasvattaminen oli sitä että aamulla muistettiin montako niitä mukulaa nyt olikaan.

Itselläni esim vanhemmat on vielä työelämässä eivätkä todellakaan ehdi hoitaa lapsia, niin olen minäkin ja vielä vaativammassa - miten minä ehtisin sen paremmin kun ei kokeneetkaan (vanhempani) pysty?

Tässähän syyksi ilmeni, että kirjoittajan mies lusmusi ja sen takia suhde horjui. Sen takia eivät halunneet toista lasta.

Mua kiinnostaa tää ajatus, että työ sinäänsä estäisi meitä tekemästä jotakin. Eiköhän se ole oma pää ja haaveet, joka sen eston tekee. Eli kuvitellaan kaikenlaisia ajatuksia ulkoapäin tulevaksi (työnantaja irtisano lapsen takia) tai haaveillaan monen haaveen yhdistämisestä, ja koetaan ne liian haasteelliseksi (työ ja perhe).

Joillekin naisille on valtava punainen vaate miettiä, että onko niitä omia lapsia varaa elättää. Eivät kaikki naiset luota ikuisesti juokseviin sosiaalitukiin ja suunnittele koko perhettä niiden varaan.

Vierailija kirjoitti:

Mua kiinnostaa tää ajatus, että työ sinäänsä estäisi meitä tekemästä jotakin. Eiköhän se ole oma pää ja haaveet, joka sen eston tekee. Eli kuvitellaan kaikenlaisia ajatuksia ulkoapäin tulevaksi (työnantaja irtisano lapsen takia) tai haaveillaan monen haaveen yhdistämisestä, ja koetaan ne liian haasteelliseksi (työ ja perhe).

Töitä on pakko tehdä, jos ei halua elää muiden rahoilla. Ratkaisu ei ole, että kaikki lopettavat lapsenteon. Siksi on oltava keinoja työn ja perheen yhteensovittamiseksi.

Saimme ainokaisemme opiskeluaikana. Opinnot joustivat pienen lapsen kanssa. Valmistuttua ajattelin sinisilmäisesti, että no nyt toinen. No, 4v mennyt ja edelleen sijaisena vuorotyössä. Mies reissutyössä. Kyllä sen vauva-ajan pärjää ja pari vuotta pienemmillä tuloilla, mutta mitä jos ei ole työtä jonne palata? Kollegalta, myös pitkäaikaiselta sijaiselta, loppui työt äitiysloman aikana. Työnantaja sai kikkailtua sen ns. lailliseksi, ehkä oikeus olisi voinut olla eri mieltä mutta raskas päätös sitä sinne olisi lähteä riitauttamaan. Entä jos vaihtoehtona on vain täyttä viikkoa kolmivuorotyötä? Onko se päiväkoti-ikäisen kanssa mitenkään tavoiteltavaa, että olisi vuoropäikyssä hyvässä lykyssä päiviä putkeen? Vuoropäiväkotikin niin kaukana, että olisi pakko hankkia toinen auto, eli satoja euroja kuukaudessa lisämenoa. 

Olemme kyllä haudanneet ajatuksen toisesta, ihan jo siksikin, että ikäero tulisi niin suureksi. 

Itse onneksi matalapalkka-alalla töissä, niin ei tarvinnut kauheasti laskea, kannattaako jäädä kotiin vai mennä töihin. Enkä usko, että tulen saamaan eläkettä, niin sen varaan on turha laskea mitään työntekoa.

Minulla lapsi joutui astmakohtauksen takia sairaalaan. Hommasin itse sieltä käsin yöllä itselleni tuuraajan seuraavaksi päiväksi, joten työnantajan kannaöta mitään erivaivaa ei syntnynyt, mutta sain silti moitteet siitä, etten ennakoinut paremmin lapsen kohtausta. Ne kuulemma pitää pystyä ennakoimaan.

Lisävivahde on sitten vielä tää viranomaismasiina joka nykyään kyttää kaikkea. Lapsen pitää olla tietynlainen ja kehittyä tietyllä tavlla kelvatakseen.

Ja koulua käy vanhempi, niin paljon sitä osallistamista on.

Meilläkin mies melki sitä mieltä että ennen lasta pitäisi olla kymppitonni per lapsi juurikin lapsitilillä. Talolaina jne tilillä vähintään se että reilu 3kk pystyy helposti elämään.

Toki mieluusti oltaisiin kotona ja lapset ennen töitä, mutta mistäpä saat vähintään 3000-4000€/kk nettona tekemättä mitään?

Tarvittiinko ihan akateeminen ihminen että tämä itsestään selvyys tuli esille. Kiesus kun tuon tiesi jo valmiiksi jokainen ihan ilman mitään kysymysmerkkiä.

Vierailija kirjoitti:

Asiat voi laittaa tärkeysjärjestykseen, jos haluaa. Töitä ehtii tehdä loppuelämän, lapsia ei.

Ilman jaksamista ja rahaa kuulostaakin lasten teko tosi houkuttelevalta.

Työelämä kiristää tahtia koko ajan joka puolella. Ei ihmisillä ole enää muuta kuin työ. Työelämä nyt vaan on tärkeämpää kuin lapsien hankkiminen. 

Itse käyn joka arkipäivä töissä. Iltapäivällä kun tulen kotiin, niin ei siinä paljoa jaksa tehdä kun pitää jo mennä nukkumaan. Viikonloput menee levätessä jos ei joudu viikonloppu töihin. Hirveetä jos olisi vielä joku lapsikatras kiljumassa. 

Etenkin naisilla on 0-tuntisopimukset, vuorotyö, määräaikainen työ ja osa-aikatyö yleistynyt. Kun pitäisi sitten lapsi hoitaa neuvolaan, leikkipuistoon, hammaslääkäriin, kuunnella iltaitkut ja aamupotkut, muistaa nalle-, viltti-, valokuvapäivä ja vilmamerkinnät, vaihdella päiväkotia sen mukaan mikä on auki, ostaa auto sitä varten jne jne jne, niin mitä ihmettä luulette että tapahtuu?

Ruotsissa isät on kotona lasten kanssa alusta lähtien. Kadut on täynnä isiä toisille miehille esimerkiksi. Kahvoilla raksamies, toimitusjohtaja ja myyntimanageri juo juomaa muksujensa ääressä, toteaa yhdessä että tämä touhu on vaikeampaa kuin työ..

Seuraus: johtavassa asemassa olevat (miehet) alkaa arvostaa hoivaa ja naisten tekemää työtä. Sitä helpotetaan, koska LUOJAN KIITOS  VIHDOIN tajutaan että se on aika rankkaa (ei riitä että naiset näin sanovat). Lisäksi nuoret miehet alkavat näkemään isyyden ja vastuunkannon osana elämää, ja kiinnostuvat siitä, se ei ole enää mitään eukkojen juttuja kun pomokin sanoo, että elämässä tärkeintä on lapset.

Naiset alkaa saada töitä kun äitiys on ihan yhtä iso kuluerä kuin isyys, ei enää väliä.

Vanhemmuus ja yhteiskunta tasapainottuu. Perhevapaauudistus on tähän avain. Isät kotiin.

Vierailija kirjoitti:

Asiat voi laittaa tärkeysjärjestykseen, jos haluaa. Töitä ehtii tehdä loppuelämän, lapsia ei.

Töitä ehtisi tehdä, mutta ei niitä saa enää lasten hankinnan jälkeen - kun on ikää ja lapsia eikä tuoretta työnkokemusta.

Tuo on varmasti totta, että moni kokee työn niin haastavaksi (tai itsensä niin korvaamattomaksi työlle) ettei hankita lapsia - mutta kyllä silloin toki on kyse melkoisesta työn priorisoinnista.

Moni myös onneksi uskaltaa myöntää sen, että saa työstänsä niin paljon sisältöä elämäänsä, ettei halua luopua siitä työ-arjesta lapsiarjen takia edes pariksi vuodeksi - varsinkin toki kun työelämä muuttuu niin nopeasti.

Onneksi myös osa suomalaisista lisääntymisikäisistä haluaa valita sen lapsiperhearjen.

On mahdotonta keksiä 3kymppisille lisää tunteja vuorokauteen niin että he pystyisivät oikeasti saamaan molemmat. Vaihtoehtoja ovat käytännössä vain

- isovanhemmat jotka antavat perheelle paljon omaa aikaansa (ja joko omat sanovat että ovat jo lapsensa kasvattaneet heippa nähdään taas keväällä kun palataan Espanjasta niin näitä ei saa)

- kompromissiin tekeminen siinä miten paljon sitä omaa uraa tahtoo

- AU pairin tm kodinhengettären palkkaaminen (mihin monella uraparilla olisi varaa, mutta Mistä löytyisi se ’pysyvä ja luotettava’?)

- elintason laskeminen (yllättävän vaikeaa, kun on tiettyyn elämäntyyliin jo tottunut)

Tai sitten vain täytyy hyväksyä se, että lapsia ei tule ainakaan useampaa. Kaikkea ei elämässä voi saada, elämä on valintoja ja ne täytyy tehdä omista, ei yhteiskunnan edun lähtökohdista.

Jaa että työelämäkö raskasta? Eiköhän raskasta ole se, että myös ns. vapaa-ajalla pitää koko ajan suorittaa ja tehdä sitä ja tehdä tätä, hetkeäkään ei "vain olla" vaan painetaan paikasta toiseen tuli hännän alla ja kännykkä kourassa.

Ja suurin osa ihmisistä on kuitenkin ihan taviksia tavistöissä, ei mitään johtajia eikä edes esimiehiä.

Ja ongelmahan ei suorastaan ole se, että Suomeen tarvitaan isommat tuet perheille - niistä 7-lapsen kouluttamattomista /sairaseläkeläisvanhemmista kyllä pidetään huolta ja niiden lisääntymistä tuetaan (ehkä liiaksikin)

Suomi tarvitsisi ’täysipäisten työkykyisten’ ihmisten lisääntymistä.

Muuten riittää ihan että sitä perustampiota tekemään perustyötä tuodaan maailman ylikansoitetuilta alueilta - maapallo ei kaipaa kenenkään kasvavaa lisääntymistä.