Kokoomus ajaa Suomen alas
Kokoomus haluaa Suomesta pikku-Amerikan, jossa ei ole sosiaaliturvaa ja kaikki on yksityisomistuksessa. Tuo saattaa toimia Amerikassa jossain määrin, muttei koskaan maassa, jossa asukkaita on alle 6 miljoonaa. Kilpailukyky kärsii merkittävästi, samoin kansantalous ja ihmiset ovat toistensa kimpussa (ja hyvästä syystäkin!). Nykyinen pohjoismainen hyvinvointiyhteiskuntamalli toimii parhaiten. Toki systeemiä pitää aika ajoin paikkailla ja korjailla, muttei missään nimessä hylätä kokonaan.
Kommentit (47)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Avaus vaikuttaa ärtyneeltä, joten ilmoitin sen vihapuheeksi.
Vaikutat idi ootilta, haluan että poistut.
Sama logiikka.
En mitenkään kiistä logiikkaasi. Ssnoin vaan, että olen ottanut tavaksi ilmoittaa ärtyneet avaukset vihapuheeksi. Ärtyneisyys on vihaisuuden esiaste.
No minäpä otan tavaksi sitten ilmoittaa poliisille aina kun joku kiihdyttää liikennevaloista liikkeelle. Sehän on kuitenkin ylinopeuden esiaste.
En mitenkään yritä kieltää sinua. Oikeastaan ymmärränkin sinua jollakin tasolla. Poistettu puhe ei ole vihapuhetta ja vihapuhe on kiellettyä. Siksi on turvallisempaa poistattaa jo ärtynyt puhe.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Esiaste ei ole peruste ketjun poistolle. Typerä logiikka.
Minulle on. Ärtyneisyys johtaa valtavan usein vihaisuuteen, enkä enää jää katselemaan sen tapahtumista. Vihellän pelin poikki jo ärtyneisyydessä.
Kadulla kävelijätkin voisi pistää putkaan. Joku heistä kuitenkin käy väkivaltaiseksi. Kadulle meneminen on väkivallan esiaste. Jos jää yksin kotiin, ei voi hakata ketään.
Tuossa on vissi järki. Poistettu puhe ei ole vihapuhetta. Vihapuhe on kiellettyä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä kaipaan järki oikeistolais-liberaali-ympäristöpuoluetta Suomeen. Yksityistäminen ja markkinoiden VAPAUTTAMINEN on järkevää ja kannatettavaa, mutta vain silloin jos se aidosti lisää kilpailua tai poistaa kilpailun esteitä. Yksityistäminen EI OLE järkevää luonnollisten tai lainsäädännöllisten monopolien ja oligopolien kohdalla. Markkinoiden vapauttamista voitaisiin tehdä esimerkiksi apteekkien kohdalla, samaten käsikauppalääkkeiden kohdalla laajemminkin. Samaten uhkapelien kohdalla voisi vapauttamista tehdä, kuitenkin säännellysti. Vesilaitosten, sähkölaitosten, tie- ja rautatieINFRAN kohdalla taas yksityistäminen on typerää. Kun taas rautatieLIIKENTEEN osalta hyvinkin järkevää.
Näin juuri. Sosiaali- ja terveyspalveluita ei myöskään tule yksityistää, sillä mitä huonommin kansa on hoidettu, sitä heikompi on myös sen tuottavuus. Ei vasemmistokaan halua kaikkea itsetarkoituksellisesti valtionomistukseen, mutta jotkut toiminnot täytyy säilyttää valtion hallinnassa kansalaisten hyvinvoinnin ja valtion toimintakyvyn turvaamiseksi. Ei voi myöskään olla niin, että voitollinen yhtiö irtisanoo ihmisiä, jotka sitten jätetään oman onnensa nojaan vaille työttömysturvaa tai kunnollisia työllisyyspalveluja.
Suosittelen tutustumaan Saksan järjestelmään jossa perusterveydenhuolto nojaa yksityisiin kortteliklinikoihin. Eikä Saksan taloudella mene kovin huonosti noin muutenkaan - siellä uskotaan PERHEyhtiökapitalismiin josta mm Turun telakkakin saanut osansa...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Esiaste ei ole peruste ketjun poistolle. Typerä logiikka.
Minulle on. Ärtyneisyys johtaa valtavan usein vihaisuuteen, enkä enää jää katselemaan sen tapahtumista. Vihellän pelin poikki jo ärtyneisyydessä.
Et sinä mitään peliä poikki vihellä, vaan mo det. Jotka siis selvästi eivät pidä tätä keskustelua vihapuheena eivätkä ole kiinnostuneita sun esiasteteoriastasi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä kaipaan järki oikeistolais-liberaali-ympäristöpuoluetta Suomeen. Yksityistäminen ja markkinoiden VAPAUTTAMINEN on järkevää ja kannatettavaa, mutta vain silloin jos se aidosti lisää kilpailua tai poistaa kilpailun esteitä. Yksityistäminen EI OLE järkevää luonnollisten tai lainsäädännöllisten monopolien ja oligopolien kohdalla. Markkinoiden vapauttamista voitaisiin tehdä esimerkiksi apteekkien kohdalla, samaten käsikauppalääkkeiden kohdalla laajemminkin. Samaten uhkapelien kohdalla voisi vapauttamista tehdä, kuitenkin säännellysti. Vesilaitosten, sähkölaitosten, tie- ja rautatieINFRAN kohdalla taas yksityistäminen on typerää. Kun taas rautatieLIIKENTEEN osalta hyvinkin järkevää.
Näin juuri. Sosiaali- ja terveyspalveluita ei myöskään tule yksityistää, sillä mitä huonommin kansa on hoidettu, sitä heikompi on myös sen tuottavuus. Ei vasemmistokaan halua kaikkea itsetarkoituksellisesti valtionomistukseen, mutta jotkut toiminnot täytyy säilyttää valtion hallinnassa kansalaisten hyvinvoinnin ja valtion toimintakyvyn turvaamiseksi. Ei voi myöskään olla niin, että voitollinen yhtiö irtisanoo ihmisiä, jotka sitten jätetään oman onnensa nojaan vaille työttömysturvaa tai kunnollisia työllisyyspalveluja.
Suosittelen tutustumaan Saksan järjestelmään jossa perusterveydenhuolto nojaa yksityisiin kortteliklinikoihin. Eikä Saksan taloudella mene kovin huonosti noin muutenkaan - siellä uskotaan PERHEyhtiökapitalismiin josta mm Turun telakkakin saanut osansa...
Ongelma vain on siinä, että Suomeen ei tällaista yksityistä perhelääkärimallia pystytä kuitenkaan tuomaan (meiltä puuttuvat ne historialliset tekijät, jotka Saksassa ovat johtaneet tuollaiseen malliin). Terveydenhuollon yksityistäminen meikäläisittäin tarkoittaisi sen keskittymistä kahteen-kolmeen kansainväliseen terveysjättiin, jotka sitten tahkoaisivat voittoja ulkomaille ja niistäisivät julkista rahaa toimintaansa. Eikö ruokakaupan duopolista valiteta aina tälläkin palstalla? Soten myötä sama olisi edessä myös terveyspalveluiden kohdalla.
Sote-uudistukseen ei sisälly verotusoikeutta maakunnille. Miksiköhän? Siksi, koska oikeistolaiset haluavat kontrolloida terveydenhuollon menoja säätelemällä sosiaali- ja terveydenhuoltoon käytettävää rahamäärää. Se tulee tarkoittamaan palveluiden kurjistumista, varsinkin kun vastapuolena ovat pelkkää rahaa ajattelevat terveysfirmat, joiden pitää takoa omistajilleen 7% voittoa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Avaus vaikuttaa ärtyneeltä, joten ilmoitin sen vihapuheeksi.
Vaikutat idi ootilta, haluan että poistut.
Sama logiikka.
En mitenkään kiistä logiikkaasi. Ssnoin vaan, että olen ottanut tavaksi ilmoittaa ärtyneet avaukset vihapuheeksi. Ärtyneisyys on vihaisuuden esiaste.
No minäpä otan tavaksi sitten ilmoittaa poliisille aina kun joku kiihdyttää liikennevaloista liikkeelle. Sehän on kuitenkin ylinopeuden esiaste.
En mitenkään yritä kieltää sinua. Oikeastaan ymmärränkin sinua jollakin tasolla. Poistettu puhe ei ole vihapuhetta ja vihapuhe on kiellettyä. Siksi on turvallisempaa poistattaa jo ärtynyt puhe.
Poistapa itsesi tältä palstalta, herätät muissa ärtymystä ja me saatetaan alkaa vihapuhua sinusta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Demarit ja vasemmisto takovat seinästä rahaa, joka jaetaan köyhille. Joku uskoo tähän?
xDDDD
Et sitten tiennyt, että pyörittävät samoja rahoja? Miten te kehtaatte aina jauhaa tuota väsynyttä hölynpölyä. Oliko sulla ihan oikeita esimerkkejä? Kun tosiaan muru prikulleen samaa rahaa jakavat, mutta kokoomus rikkaile ja vasemmisto kansalle. On vain arvovalinta (arvothan on kokoomukselle tärkeitä...) kummalle sen mieluummin antaa.
Et kai ole oikeasti noin tyhmä? Tai jos olet, niin ethän äänestä...
Vierailija kirjoitti:
Painvastoin kokoomus pitää suomen elinvoimaisena, viherkommarit tuhovat
Täähän se ois.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä kaipaan järki oikeistolais-liberaali-ympäristöpuoluetta Suomeen. Yksityistäminen ja markkinoiden VAPAUTTAMINEN on järkevää ja kannatettavaa, mutta vain silloin jos se aidosti lisää kilpailua tai poistaa kilpailun esteitä. Yksityistäminen EI OLE järkevää luonnollisten tai lainsäädännöllisten monopolien ja oligopolien kohdalla. Markkinoiden vapauttamista voitaisiin tehdä esimerkiksi apteekkien kohdalla, samaten käsikauppalääkkeiden kohdalla laajemminkin. Samaten uhkapelien kohdalla voisi vapauttamista tehdä, kuitenkin säännellysti. Vesilaitosten, sähkölaitosten, tie- ja rautatieINFRAN kohdalla taas yksityistäminen on typerää. Kun taas rautatieLIIKENTEEN osalta hyvinkin järkevää.
Näin juuri. Sosiaali- ja terveyspalveluita ei myöskään tule yksityistää, sillä mitä huonommin kansa on hoidettu, sitä heikompi on myös sen tuottavuus. Ei vasemmistokaan halua kaikkea itsetarkoituksellisesti valtionomistukseen, mutta jotkut toiminnot täytyy säilyttää valtion hallinnassa kansalaisten hyvinvoinnin ja valtion toimintakyvyn turvaamiseksi. Ei voi myöskään olla niin, että voitollinen yhtiö irtisanoo ihmisiä, jotka sitten jätetään oman onnensa nojaan vaille työttömysturvaa tai kunnollisia työllisyyspalveluja.
Suosittelen tutustumaan Saksan järjestelmään jossa perusterveydenhuolto nojaa yksityisiin kortteliklinikoihin. Eikä Saksan taloudella mene kovin huonosti noin muutenkaan - siellä uskotaan PERHEyhtiökapitalismiin josta mm Turun telakkakin saanut osansa...
No ei tänne tuota Saksan mallia oltu tuomassakaan. Ja Saksaa ja Suomea ei mitenkään voi verrata keskenään, ei missään asiassa. Kaikki ei ole aina suoraan kopioitavissa muualle johtuen esim. erilaisesta väestöpohjasta, geopoliittisesta asemasta, ilmastosta ym.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Avaus vaikuttaa ärtyneeltä, joten ilmoitin sen vihapuheeksi.
Vaikutat idi ootilta, haluan että poistut.
Sama logiikka.
En mitenkään kiistä logiikkaasi. Ssnoin vaan, että olen ottanut tavaksi ilmoittaa ärtyneet avaukset vihapuheeksi. Ärtyneisyys on vihaisuuden esiaste.
No minäpä otan tavaksi sitten ilmoittaa poliisille aina kun joku kiihdyttää liikennevaloista liikkeelle. Sehän on kuitenkin ylinopeuden esiaste.
Ihan vapaasti. Poliisi antaa varmasti toiminnastasi palautteen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Esiaste ei ole peruste ketjun poistolle. Typerä logiikka.
Minulle on. Ärtyneisyys johtaa valtavan usein vihaisuuteen, enkä enää jää katselemaan sen tapahtumista. Vihellän pelin poikki jo ärtyneisyydessä.
Herranjestas ihminen...tunne ei voi olla ongelmallinen!
Totta kai voi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Demarit ja vasemmisto takovat seinästä rahaa, joka jaetaan köyhille. Joku uskoo tähän?
xDDDD
Et sitten tiennyt, että pyörittävät samoja rahoja? Miten te kehtaatte aina jauhaa tuota väsynyttä hölynpölyä. Oliko sulla ihan oikeita esimerkkejä? Kun tosiaan muru prikulleen samaa rahaa jakavat, mutta kokoomus rikkaile ja vasemmisto kansalle. On vain arvovalinta (arvothan on kokoomukselle tärkeitä...) kummalle sen mieluummin antaa.
Et kai ole oikeasti noin tyhmä? Tai jos olet, niin ethän äänestä...
Te tässä olette, mutta tyhminä ette sitä tietenkään pysty ymmärtämään. Ei se tarkoita lisämenoja, jos karsii yritystuista (ei, ne eivät kasvata työllisyyttä) ja antaa köyhälle mummolle (kaikki palaa takaisin) eli sama raha, eri kohde. Samoin verotus, porvarit laskivat esim. yhteisöveroja kuvitellen sen auttavan työllisyyteen ymv. No, ei auttanut vaan Sipilän piti oikein anella työnantajien ja omistajien satsauksien perään! Ei se, että Supercell sattui tekemään seuraavana vuonna kaupat ja päätti avittaa Suomea, tarkoita, että hallitus onnistui! Ilman Supercelliä tulos olisi painunut miinukselle! Tuo verojen alennus oli suoraan pois valtion kassasta eli menojen lisäys! Mites nyt näin porvarit kun vasemmistohan se vaan tuhlaa? Että sellaisia talousosaajia nämä porvarit on...ja valtionvelka, ei vasemmisto ole yhtään sen enempää lainarahan perään kuin porvaritkaan, mutta kun ei muuta osata niin tuotakin pitää aina huutaa. Muitakin esimerkkejä on, mutta ei tähän romaania voi kirjoittaa. Mutta kun ei osata asioita, pitää keskittyä pelkkiin valheisiin ja suunsoittoon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Esiaste ei ole peruste ketjun poistolle. Typerä logiikka.
Minulle on. Ärtyneisyys johtaa valtavan usein vihaisuuteen, enkä enää jää katselemaan sen tapahtumista. Vihellän pelin poikki jo ärtyneisyydessä.
Herranjestas ihminen...tunne ei voi olla ongelmallinen!
Totta kai voi.
Ei tietenkään voi, kysy keneltä tahansa terapeutilta tai erikoislääkäriltä. Ongelma on vasta se, mitä ihminen tekee jonkun tunteen vallassa, ei ikinä itse tunne. Eiväthän kaikki tee mitään väärää vihaisinakaan, korkeintaan puhisevat itsekseen eikä se ole mitenkään ongelmallista. Tunne ei siis ole koskaan ongelma, vaan ainoastaan mahdolliset teot, joista jokainen on itse vastuussa jos on oikeustoimikelpoiseksi määritelty.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä kaipaan järki oikeistolais-liberaali-ympäristöpuoluetta Suomeen. Yksityistäminen ja markkinoiden VAPAUTTAMINEN on järkevää ja kannatettavaa, mutta vain silloin jos se aidosti lisää kilpailua tai poistaa kilpailun esteitä. Yksityistäminen EI OLE järkevää luonnollisten tai lainsäädännöllisten monopolien ja oligopolien kohdalla. Markkinoiden vapauttamista voitaisiin tehdä esimerkiksi apteekkien kohdalla, samaten käsikauppalääkkeiden kohdalla laajemminkin. Samaten uhkapelien kohdalla voisi vapauttamista tehdä, kuitenkin säännellysti. Vesilaitosten, sähkölaitosten, tie- ja rautatieINFRAN kohdalla taas yksityistäminen on typerää. Kun taas rautatieLIIKENTEEN osalta hyvinkin järkevää.
Näin juuri. Sosiaali- ja terveyspalveluita ei myöskään tule yksityistää, sillä mitä huonommin kansa on hoidettu, sitä heikompi on myös sen tuottavuus. Ei vasemmistokaan halua kaikkea itsetarkoituksellisesti valtionomistukseen, mutta jotkut toiminnot täytyy säilyttää valtion hallinnassa kansalaisten hyvinvoinnin ja valtion toimintakyvyn turvaamiseksi. Ei voi myöskään olla niin, että voitollinen yhtiö irtisanoo ihmisiä, jotka sitten jätetään oman onnensa nojaan vaille työttömysturvaa tai kunnollisia työllisyyspalveluja.
Suosittelen tutustumaan Saksan järjestelmään jossa perusterveydenhuolto nojaa yksityisiin kortteliklinikoihin. Eikä Saksan taloudella mene kovin huonosti noin muutenkaan - siellä uskotaan PERHEyhtiökapitalismiin josta mm Turun telakkakin saanut osansa...
Ongelma vain on siinä, että Suomeen ei tällaista yksityistä perhelääkärimallia pystytä kuitenkaan tuomaan (meiltä puuttuvat ne historialliset tekijät, jotka Saksassa ovat johtaneet tuollaiseen malliin). Terveydenhuollon yksityistäminen meikäläisittäin tarkoittaisi sen keskittymistä kahteen-kolmeen kansainväliseen terveysjättiin, jotka sitten tahkoaisivat voittoja ulkomaille ja niistäisivät julkista rahaa toimintaansa. Eikö ruokakaupan duopolista valiteta aina tälläkin palstalla? Soten myötä sama olisi edessä myös terveyspalveluiden kohdalla.
Sote-uudistukseen ei sisälly verotusoikeutta maakunnille. Miksiköhän? Siksi, koska oikeistolaiset haluavat kontrolloida terveydenhuollon menoja säätelemällä sosiaali- ja terveydenhuoltoon käytettävää rahamäärää. Se tulee tarkoittamaan palveluiden kurjistumista, varsinkin kun vastapuolena ovat pelkkää rahaa ajattelevat terveysfirmat, joiden pitää takoa omistajilleen 7% voittoa.
Meillä OLI tuon kaltainen toimiva järjestelmä eli ns kunnanlääkärit. Kunnes SDP keksi että ITÄsaksalainen systeemi on maailman paras ja piti rustata Suomen historian jalkein ja toiminattomin laki eli Kansanterveyslaki (2972). Ja niin tuli terveyskeskukset.
Niiden myötä myös julmettu määrä pieniä yksityisiä praktiikoita jotka ajan myötä päätyneet isoille ketjuille. Alkuvaiheissa (70-luvun alussa!!!) ko praktiikat tuottivat oikeasti palvelut terveyskeskuksille. Demari-idiooteilta kun jäi huomioimatta sellainen fakta ettei tuolloin ollut tarpeeksi lääkäreitä keskuksiin. Joten ongelmaa kierrettiin kunnissa siten että saman firman lääkärit palvelivat useamman kunnan terkkareita ja kuntapomot saattoivat sanoa ministeriöön "uuden lain velvoitteet täytetty".
Tämä kaikki kerrottiin 2006 Duodecimin (!!!lääkäriliiton oma lehti) artikkelissa jossa käytiin läpi Kansanterveyslain historiaa ja sen vaikutusta byrokratisoituneeseen ja huonoon perusterveydenhuoltoon. Loppukaneettina jokseenkin se, että Suomessa ne joilla on varaa, ostaa sen palvelun yksityisiltä mikä pitäisi tulla jo suoraan verojen kautta...
Meillä on maailman paras ilmainen terveydenhuolto. Jepjep,mutta WHO:n listalla vuonna 2007 se oli sijalla 37 kun katsottiin hoidon laatua potilaan näkövinkkelistä - saksankielisten maat kortteliklinikkasysteemeineen oli top kympissä, ykkösenä oli Ranska jossa maaseudulla (ykstyis)lääkärit velvoitetaan tekemäön potilaskäyntejä näiden kotona - kuten Suomessa aikaan ennen Kansanterveyslakia....
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä kaipaan järki oikeistolais-liberaali-ympäristöpuoluetta Suomeen. Yksityistäminen ja markkinoiden VAPAUTTAMINEN on järkevää ja kannatettavaa, mutta vain silloin jos se aidosti lisää kilpailua tai poistaa kilpailun esteitä. Yksityistäminen EI OLE järkevää luonnollisten tai lainsäädännöllisten monopolien ja oligopolien kohdalla. Markkinoiden vapauttamista voitaisiin tehdä esimerkiksi apteekkien kohdalla, samaten käsikauppalääkkeiden kohdalla laajemminkin. Samaten uhkapelien kohdalla voisi vapauttamista tehdä, kuitenkin säännellysti. Vesilaitosten, sähkölaitosten, tie- ja rautatieINFRAN kohdalla taas yksityistäminen on typerää. Kun taas rautatieLIIKENTEEN osalta hyvinkin järkevää.
Näin juuri. Sosiaali- ja terveyspalveluita ei myöskään tule yksityistää, sillä mitä huonommin kansa on hoidettu, sitä heikompi on myös sen tuottavuus. Ei vasemmistokaan halua kaikkea itsetarkoituksellisesti valtionomistukseen, mutta jotkut toiminnot täytyy säilyttää valtion hallinnassa kansalaisten hyvinvoinnin ja valtion toimintakyvyn turvaamiseksi. Ei voi myöskään olla niin, että voitollinen yhtiö irtisanoo ihmisiä, jotka sitten jätetään oman onnensa nojaan vaille työttömysturvaa tai kunnollisia työllisyyspalveluja.
Suosittelen tutustumaan Saksan järjestelmään jossa perusterveydenhuolto nojaa yksityisiin kortteliklinikoihin. Eikä Saksan taloudella mene kovin huonosti noin muutenkaan - siellä uskotaan PERHEyhtiökapitalismiin josta mm Turun telakkakin saanut osansa...
No ei tänne tuota Saksan mallia oltu tuomassakaan. Ja Saksaa ja Suomea ei mitenkään voi verrata keskenään, ei missään asiassa. Kaikki ei ole aina suoraan kopioitavissa muualle johtuen esim. erilaisesta väestöpohjasta, geopoliittisesta asemasta, ilmastosta ym.
...jostain syystä nyt kuitenkin oltiin niin tuomassa DDR:stä yhtä sun toista hyvää joista useimmista päästy onneksi eroon. Pari tehotonta resurssisyöppöä on jäljellä, terkksrit jo mainitsinkin.
DDR:ssä muuten terkkareiden esikuva oli juuri se saksalainen kortteliklinikka, mutta ilman kapitalistista painolastia. Painolastin heivaamisen myötä jäi vaan sellainen raadollinen sivuseikka huomioimatta, että jos klinikka perseilee niin kassavirta menee potilaiden mukana naapuriin, ts hoidon on oltava hyvää jotta potilas tulee uudestaankin. Terkkari saa rahansa veroresursseista joten aivan sama miten siellä hoituu hommat kunhan ei nyt raatoja tule - ja ne joilla on varaa, menee yksityiselle, muut saavat tyytyä siihen mitä saavat.

Sote ei kyllä ole mikään ratkaisu tähän. Ja itse olen käyttänyt aina julkisia terveyspalveluja ja saanut niitä myös kun olen tarvinnut. Em ymmärrä tätä hirveätä meteliä siitä, että lääkäriin ei pääse. Aivan varmasti pääse jos on tarve. Se on sitten täysin eri asia, tarvitseeko sinne aina päästä samana tai vielä seuraavanakaan päivänä (ei tarvitse!). Vakavammissa tapauksissa toimii päivystys. Ihottuman hoidon voi hyvin aloittaa pienellä viiveellä. Ihmisillä on ihgan epärealistisia vaatimuksia nykyään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä kaipaan järki oikeistolais-liberaali-ympäristöpuoluetta Suomeen. Yksityistäminen ja markkinoiden VAPAUTTAMINEN on järkevää ja kannatettavaa, mutta vain silloin jos se aidosti lisää kilpailua tai poistaa kilpailun esteitä. Yksityistäminen EI OLE järkevää luonnollisten tai lainsäädännöllisten monopolien ja oligopolien kohdalla. Markkinoiden vapauttamista voitaisiin tehdä esimerkiksi apteekkien kohdalla, samaten käsikauppalääkkeiden kohdalla laajemminkin. Samaten uhkapelien kohdalla voisi vapauttamista tehdä, kuitenkin säännellysti. Vesilaitosten, sähkölaitosten, tie- ja rautatieINFRAN kohdalla taas yksityistäminen on typerää. Kun taas rautatieLIIKENTEEN osalta hyvinkin järkevää.
Näin juuri. Sosiaali- ja terveyspalveluita ei myöskään tule yksityistää, sillä mitä huonommin kansa on hoidettu, sitä heikompi on myös sen tuottavuus. Ei vasemmistokaan halua kaikkea itsetarkoituksellisesti valtionomistukseen, mutta jotkut toiminnot täytyy säilyttää valtion hallinnassa kansalaisten hyvinvoinnin ja valtion toimintakyvyn turvaamiseksi. Ei voi myöskään olla niin, että voitollinen yhtiö irtisanoo ihmisiä, jotka sitten jätetään oman onnensa nojaan vaille työttömysturvaa tai kunnollisia työllisyyspalveluja.
Suosittelen tutustumaan Saksan järjestelmään jossa perusterveydenhuolto nojaa yksityisiin kortteliklinikoihin. Eikä Saksan taloudella mene kovin huonosti noin muutenkaan - siellä uskotaan PERHEyhtiökapitalismiin josta mm Turun telakkakin saanut osansa...
No ei tänne tuota Saksan mallia oltu tuomassakaan. Ja Saksaa ja Suomea ei mitenkään voi verrata keskenään, ei missään asiassa. Kaikki ei ole aina suoraan kopioitavissa muualle johtuen esim. erilaisesta väestöpohjasta, geopoliittisesta asemasta, ilmastosta ym.
...jostain syystä nyt kuitenkin oltiin niin tuomassa DDR:stä yhtä sun toista hyvää joista useimmista päästy onneksi eroon. Pari tehotonta resurssisyöppöä on jäljellä, terkksrit jo mainitsinkin.
DDR:ssä muuten terkkareiden esikuva oli juuri se saksalainen kortteliklinikka, mutta ilman kapitalistista painolastia. Painolastin heivaamisen myötä jäi vaan sellainen raadollinen sivuseikka huomioimatta, että jos klinikka perseilee niin kassavirta menee potilaiden mukana naapuriin, ts hoidon on oltava hyvää jotta potilas tulee uudestaankin. Terkkari saa rahansa veroresursseista joten aivan sama miten siellä hoituu hommat kunhan ei nyt raatoja tule - ja ne joilla on varaa, menee yksityiselle, muut saavat tyytyä siihen mitä saavat.
Niin, sitähän kannattaakin takertua asioihin, jotka ovat ehkä tapahtuneet melkein 50 vuotta sitten...haloo nyt...otapa se mielikuvitus aikakoneesi taas käyttöön ja palaa takaisin tähän päivään...
Vierailija kirjoitti:
Kuulkas nyt te ikuisessa joukkopsykoosissa horisevat porvarit, tässä teille realismia: valtio saa tuloja x määrän ja tuo x jaetaan osiin ja eteenpäin kulloinkin valituille kohteille. Ei ole mitään taikaseinää tai mielikuvitusrahaa (lääkkeet!) vaan on vain _vaihtelevat kohteet_, joille jaetaan. Ei ole mitään sinänsä kiveen hakattuja pakollisia menoja, jonka _yli_ vasemmisto muka yrittää jostain haalia ei. On vain x määrä rahaa, jonka porvarit kärjistäen jakavat pääomalle ja vassarit kansalle. On sitten niistä kuuluisista arvoista kiinni, ketä ja mitä haluaa tukea.
Juuri näin. Keskusta kurittaa kaupunkien työväestöä ja työttömiä, mutta ei sieltä koskaan tule esitystä maataloustukien supistamisesta. Kokoomus ei tule yritystukia pienentämään. Koulutuksesta leikataan, sähkö- ja dataverkot on yksityistetty ja myyty ulkomaille. Näitä uutisia lukiessa kannatta aina kysyä miksi? Miksi koulutuksesta leikataan? Ajetaan julkinen opetus alas, jotta voidaan perustaa kalliita yksityiskouluja tai rahoitetaan nykyisen opetuslaitos koulumaksuilla mm. maksulliset lukiot ja johon duunariperheen lapsilla ei tietenkään ole enää varaa. Samaa on jo toteutettu sairaanhoidon puolella. Tämä puettu vain "valinnan vapaus" nimikkeen alle. Sähkön hinnasta suurin osa on jo siirtohintaa ja se nousee koko ajan. Sähkönkulutuksella ei ole enää merkitystä. Näin sähkökäyttäjät eli 99.9% ihmisistä on muutettu lypsylehmiksi rahojen valuessa ulkomaisille yhtiöille. Veroja ei näistä suomeen makseta. Hyvä Kokoomus ja Keskusta!
Takavuosina poliitikot puhuivat toistuvasti miten vienti pitää saada vetämään tai harmaa talous pitää saada kuriin. Nykyisin puhutaan miten kiristetään ja pakotetaan pitkäaikaistyöttömät pätkäduuniin, jossa palkan maksaa loppupeleissä kunta työllistämistukien muodossa tai työlliset tekemään 5min pitempää työpäivää. Kaikki tämä on pientä näpertelyä - puuhastelua. Pitää muistaa, että Sipilän taustalla kummittelee Ahon työreformi, jota keskustapuolue ei kokoomuksen tuella onneksi ehtinyt toteuttaa 90 -luvulla SDP:n astuttua valtaan. Tämä olisi ollut kirsikka n.600 000 työttömän kakun päälle ja luultavasti johtanut koko Suomi nimisen yhteiskunnan tuhoutumiseen. Keskustan vaiettuna tavoitteena on "Isäntien ja emäntien" ja "piikojen ja renkien" -yhteiskunta - valitettavasti paluuta 1900 luvun alkuun. Viimeaikainen irtisanomislainmuutos oli yritys palata 50 luvulle, jossa vaikkapa työnantaja pystyi sanelemaan ettet saanut kuulua esim. liittoon tai lähdit kilometritehtaalle.
Siis oikeasti näillä opeillako Suomi niminen firma pitäisi saada nousuun? Ihmiset herätkää. Maailmaa muuttuu, mutta viheroikeisto on yhä otsatukkaa myöten taistelupoteroihinsa kaivautuneena.
Vierailija kirjoitti:
Kokoomus haluaa Suomesta pikku-Amerikan, jossa ei ole sosiaaliturvaa ja kaikki on yksityisomistuksessa. Tuo saattaa toimia Amerikassa jossain määrin, muttei koskaan maassa, jossa asukkaita on alle 6 miljoonaa. Kilpailukyky kärsii merkittävästi, samoin kansantalous ja ihmiset ovat toistensa kimpussa (ja hyvästä syystäkin!). Nykyinen pohjoismainen hyvinvointiyhteiskuntamalli toimii parhaiten. Toki systeemiä pitää aika ajoin paikkailla ja korjailla, muttei missään nimessä hylätä kokonaan.
Ei näytä toimivan Amerikassakaan. Miljoonat ihmiset ovat kodittomia, heistä n. 2,5 miljoona lasta.
Kuka haluaa tälläisen järjestelmän?
Herranjestas ihminen...tunne ei voi olla ongelmallinen! Vain haukkuminen, kunnianloukkaukset ja räikeät valheet merkitsevät, ei _ikinä_ se mitä joku tuntee olkoonkin se sitten vaikka "negatiivistakin" (paitsi ettei ole edes ns. negatiivisia tunteita, on vain tunteita).