Mikä minua vaivaa (olenko narsisti)?

Et ole narsisti vaan tavallinen trolli.

No ei tuo nyt vielä narsismia tarkoita. Hyvä tietysti, että mietit omaa toimintaasi, pisteet siitä! On todella arvokasta, että pysähtyy miettimään kuinka toimii ja  miksi etenkin jos siitä voi olla haittaa muille eli hienoa sinänsä. Narsismi on kuitenkin vaikeammin määriteltävä ilmiö ja siitä ei vakavassa muodossa kärsi sentään onneksi ihan niin kauhean moni kuitenkaan. Narsismi aiheuttaa välittömälle lähipiirilleen usein niin suurta haittaa ja tuskaa, ettei tuota termiä tulisi käyttää kovin löyhästi, sillä se usein vaikeuttaa uhrien valmiiksi vaikeaa asemaa entisestään.

dissosiaatio?? 

Jokin epätasapaino, tunne-elämän häiriö.

Vierailija kirjoitti:

dissosiaatio?? 

Voisiko olla? Taustani on kyllä traumaattinen.

Ap

vain mies voi olla oikea narsku.

Vierailija kirjoitti:

Olen päällisin puolin kunnollinen vaimo. Kunnianhimoinen työelämässä - kyllä. Rakastan miestäni mutta mietin, rakastanko kuitenkaan vai kuvittelenko vain.

Minulla on ikään kuin toinen minä, joka iskee muita miehiä (harvemmin pidemmälle kuitenkaan). En välitä heidänkään tunteistaan vaan saatan lopettaa yhteydenpidon kuin seinään.

Saatan esim. viettää onnellisena aikaa mieheni kanssa ja viihtyä todella hyvin, ja sekunti siitä laitankin viestiä toiselle miehelle muka tylsistyneenä. En ymmärrä itsekään noita "siirtymiä".

Missähän tätä tilannetta voisi purkaa?

Taidat olla vain kyllästynyt elämääsi ja siksi haet vaihtelua. Ikävää miehesi kannalta. Hän luultavasti olisi tyytymätön kuullessaan toiminnastasi.

Tunnistan itsessäni samaa. Narsistiksi en itseäni kutsuisi ja lähtökohtaisestihan voisi sanoa, että asiasta huolestuessa ainakin jollain asteella et varmaankaan ole narsisti. Persoonallisuushäiriötä on muitakin, eivät kaikkia mulkerot yhtäkkiä kärsi samasta mielenterveyden häiriöstä. Ja viittaan tälla myös itseeni :D

En kuulemma tunnista muiden tunteita. En ole normaalin empaattinen. ”Tunnevammainen”, kuten on vitsillä sanottu psykologinkin toimesta. Tavallaan tunnen jonkinlaista myötätuntoa, mutta se ei kaiketi ole niin ”syvää” kuin normaalisti, en osaa ikinä ihan täysin samastua muihin, enkä antaa kovin paljon painoarvoa muiden mielipiteille, hyvässä ja pahassa.

Korkeasti koulutettu olen minäkin ja hyvässä asemassa työssäni. Varmastikin ainakin osin tämän tunteettomuuden ansiosta.

Tunsin erään miehen, joka toimi suhteessaan noin. Hän halusi sekä parisuhteen turvallisuutta että sivusuhteiden jännitystä. Kun vaimo sai asian selville, niin hän pisti samantien miehen pihalle. Mies ei koskaan myöntänyt tekemisiään ja yritti perustella toimintaansa päihdeongelmillaan.

Hyvänen aika, heikkoa sitoutumista parisuhteeseen yritetään selittää persoonallisuushäiriöllä. Ei tarvitse olla sellaista ollakseen muuten vain mulkeron oloinen ja psyykkisesti keskenkasvuinen.

Ap, mä olin nuorempana vähän tuommoinen. Ryssin kaikki parisuhteeni, kun en osannut vakiintua ja asettua siihen olemassaolevaan. Kun parielämästä tuli liian tuttua ja rutiinimaista, aloin heti kiinnostua muista. Elin kuin häkissä, josta pyrähtelin ulos lentelemään.

En tiedä, mikä kehityksessäni tai kokemuksissani on johtanut tähän.

Nykyään elän sinkkuna. Välillä kaipaan parisuhdetta, mutta epäilen, etten jaksaisi sitä käytännössä alkuhuuman jälkeen.