abortin henkiset arvet?

Ei se satu henkisesti ollenkaan.

Ainoa mitä sulle tapahtuu on se, että hormonit on sekaisin aluksi ja masennut vähäksi aikaa, saatat silloin tuntea katumuksia yms. surullisuutta, mutta se menee ohi, kun hormonit tulee kuntoon taas.

98% naisista ei tutkimusten mukaan kadu aborttiaan.

Mä tein abortin sun ikäisenä, 10 vuotta sitten. En ole vielä niitä henkisiä kipuja ja kärsimyksiä kokenut. Eli itselleni ei siis tullut yhtään mitään, abortti oli suuri helpotus ja en ole kertaakaan sitä katunut.

Jokainen kuitenkin kokee asiat eri tavalla, eikä kukaan voi sulle tähän antaa yksiselitteistä vastausta.

Ei tuntunut miltään henkisesti. Ainoastaan vitutti, kun joutui etsimään uuden pillerimerkin, mikä ei aiheuttanut sivuoireita.

En ole kokenut katumusta tai henkisiä kipuiluja.

Ei mullekaan mitään kummempia tullut, varmaan syynä se, etten todella olisi siinä elämäntilanteessa voinut kasvattaa ja elättää...

Vierailija kirjoitti:

Ei se satu henkisesti ollenkaan.

Ainoa mitä sulle tapahtuu on se, että hormonit on sekaisin aluksi ja masennut vähäksi aikaa, saatat silloin tuntea katumuksia yms. surullisuutta, mutta se menee ohi, kun hormonit tulee kuntoon taas.

98% naisista ei tutkimusten mukaan kadu aborttiaan.

Esität kyllä minusta, niin suuren määrän naisia, jotka eivät katuisi tekemäänsä aborttia, että pyytäisin sinua kertomaan lähteen väitteellesi. - En itse omaa abortista omakohtaista kokemusta, mutta varoisin silti antamasta siitä kuvaa, että se olisi jotenkin yksinkertainen ja pikku juttu, jonka seurauksena olisi vain vähän aikaa masentunut, kun hormonit ovat sekaisin.  

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei se satu henkisesti ollenkaan.

Ainoa mitä sulle tapahtuu on se, että hormonit on sekaisin aluksi ja masennut vähäksi aikaa, saatat silloin tuntea katumuksia yms. surullisuutta, mutta se menee ohi, kun hormonit tulee kuntoon taas.

98% naisista ei tutkimusten mukaan kadu aborttiaan.

Esität kyllä minusta, niin suuren määrän naisia, jotka eivät katuisi tekemäänsä aborttia, että pyytäisin sinua kertomaan lähteen väitteellesi. - En itse omaa abortista omakohtaista kokemusta, mutta varoisin silti antamasta siitä kuvaa, että se olisi jotenkin yksinkertainen ja pikku juttu, jonka seurauksena olisi vain vähän aikaa masentunut, kun hormonit ovat sekaisin.  

Niin se suurimmalle osalle on, elämää helpottava yksinkertainen juttu, vaikka siitä yritetään antaa muka jotain elämää mullistavaa kuvaa.

Et itsekään itke jotain nenäliinaan meneviä siittiöitä, turha luulla, että naiset jotenkin itkee kesken menneitä alkoita silloin, kun niitä ei haluta. Yksi kolmasosa raskauksistakin päätyy kesken itsekseen ilman, että kukaan edes huomaa. 

Abortti on osa ihmiskunnan historiaa, ei mikään ihmellinen erikoisuus, onneksi ne on nykyään vaarattomia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei se satu henkisesti ollenkaan.

Ainoa mitä sulle tapahtuu on se, että hormonit on sekaisin aluksi ja masennut vähäksi aikaa, saatat silloin tuntea katumuksia yms. surullisuutta, mutta se menee ohi, kun hormonit tulee kuntoon taas.

98% naisista ei tutkimusten mukaan kadu aborttiaan.

Esität kyllä minusta, niin suuren määrän naisia, jotka eivät katuisi tekemäänsä aborttia, että pyytäisin sinua kertomaan lähteen väitteellesi. - En itse omaa abortista omakohtaista kokemusta, mutta varoisin silti antamasta siitä kuvaa, että se olisi jotenkin yksinkertainen ja pikku juttu, jonka seurauksena olisi vain vähän aikaa masentunut, kun hormonit ovat sekaisin.  

Niin se suurimmalle osalle on, elämää helpottava yksinkertainen juttu, vaikka siitä yritetään antaa muka jotain elämää mullistavaa kuvaa.

Et itsekään itke jotain nenäliinaan meneviä siittiöitä, turha luulla, että naiset jotenkin itkee kesken menneitä alkoita silloin, kun niitä ei haluta. Yksi kolmasosa raskauksistakin päätyy kesken itsekseen ilman, että kukaan edes huomaa. 

Abortti on osa ihmiskunnan historiaa, ei mikään ihmellinen erikoisuus, onneksi ne on nykyään vaarattomia.

Itse tiedän erään isoäidin, jolle on tehty aikoinaan yli kolmekymmentä aborttia.

Se asui kuubassa ja joutui jatkuvasti miehensä raiskaamaksi (suomessakin avioliiton sisäinen raiskaus oli laillinen vielä 90-luvulla), niillä oli jo ennestään neljä lasta, joille ei riittänyt ruokaa.

Ainoa mitä se pystyi tekemään lastensa eteen oli jatkuvat abortit, joilla se varmisti, että sen lapsille oli ruokaa. Ne abortit oli puoskareiden tekemiä ja sillä oli onnea ettei se kuollut niihin.

Se pääsi kuubasta sitten amerikkaan, eikä kadu aborttejaan, vaikka niitä oli noin paljon.

Tein abortin parikymppisenä, yli 15 v. sitten, ja kokemukseni on huono. Kärsin myöhemmin ahdistuksesta ja mm. välttelin kuulemasta / lukemasta mitään aihepiiriin (aborttiin, raskauteen, sikiöihin yms.) liittyviä asioita. Minulla tosin oli muutakin murhetta silloin elämässäni, ja ahdistukset kasaantuivat.

Olen katunut aborttia ja tuntenut siitä surua.

En enää ole kärsinyt em. ongelmista vuosikausiin ja voin hyvin.

En tiedä, miten sinulle kävisi, jos teet abortin. Itse antaisin neuvoksi, että älä tee aborttia.

En ole katunut. Olin liian nuori (19) enkä rakastanut miestä. Tein myöhemmin nykyisen miehen kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei se satu henkisesti ollenkaan.

Ainoa mitä sulle tapahtuu on se, että hormonit on sekaisin aluksi ja masennut vähäksi aikaa, saatat silloin tuntea katumuksia yms. surullisuutta, mutta se menee ohi, kun hormonit tulee kuntoon taas.

98% naisista ei tutkimusten mukaan kadu aborttiaan.

Esität kyllä minusta, niin suuren määrän naisia, jotka eivät katuisi tekemäänsä aborttia, että pyytäisin sinua kertomaan lähteen väitteellesi. - En itse omaa abortista omakohtaista kokemusta, mutta varoisin silti antamasta siitä kuvaa, että se olisi jotenkin yksinkertainen ja pikku juttu, jonka seurauksena olisi vain vähän aikaa masentunut, kun hormonit ovat sekaisin.  

Niin se suurimmalle osalle on, elämää helpottava yksinkertainen juttu, vaikka siitä yritetään antaa muka jotain elämää mullistavaa kuvaa.

Et itsekään itke jotain nenäliinaan meneviä siittiöitä, turha luulla, että naiset jotenkin itkee kesken menneitä alkoita silloin, kun niitä ei haluta. Yksi kolmasosa raskauksistakin päätyy kesken itsekseen ilman, että kukaan edes huomaa. 

Abortti on osa ihmiskunnan historiaa, ei mikään ihmellinen erikoisuus, onneksi ne on nykyään vaarattomia.

Abortti ei vielä tänäpäivänä ole kaikkialla maailmassa turvallinen ja pikku juttu. - Anteeksi poden hieman maailman tuskaa. Mutta silti kieltäydyn uskomasta, että Suomessa(kaan) 98% abortin kokeneista naisista suhtautuisi siihen -paremmin termin puuttuessa- yksinkertaisena juttuna, josta ei jäisi tai paremmin saattaisi jäädä myös henkisiä arpia. 

Vierailija kirjoitti:

Ei mullekaan mitään kummempia tullut, varmaan syynä se, etten todella olisi siinä elämäntilanteessa voinut kasvattaa ja elättää...

Silloin olet siinä elämäntilanteessasi tehnyt parhaan mahdollisen ratkaisun. Ja silloin ei ole mitään syytäkään tuntea pahaa oloa. Joskus toiset naiset yrittävät herätellä surun ja katumuksen tunteita abortin tehneissä, mikä mielestäni kertoo kypsymättömyydestä.  Minulla on ollut samanlainen tilanne kuin sinulla ja olen rauhassa asian kanssa. Miksi en olisi?

Jos 98% naisita ei kadu aborttiaan, niin jos mies on seksitaudeista vapaa, niin miksi sähläätte kortsun ja muiden ehkäisyvälineiden kanssa, niin paljon? 

Riippuu varmaan monesta asiasta. Elämäntilanteesta sekä siitä, onko aborttia ajatellut mahdolliseksi omalle kohdalleen.

Ihmisille, joille abortti on jälkiehkäisykeino = olleet tahallaan huolimattomia ja etukäteen tuumanneet että ainahan sen abortin voi tehdä, ei abortti varmaankaan aiheuta henkistä tuskaa. Se on tavallaan suunniteltu toimenpide tietoisen riskinoton jälkeen.

Vahinkoraskaus ehkäisyn petettyä ja raskauden keskeyttäminen ihmiselle, joka on parisuhteessa mutta ajatellut hankkivansa lapsen vasta myöhemmin voikin olla henkisesti raskas. Jos on miettinyt, että miten mukavaa on joskus ehkä saada lapsia ja tutustua heihin ja jakaa elämä heidän kanssaan, niin abortti voi jättää sen olon että ensimmäinen lapsista jäi saamatta.  

Vierailija kirjoitti:

Riippuu varmaan monesta asiasta. Elämäntilanteesta sekä siitä, onko aborttia ajatellut mahdolliseksi omalle kohdalleen.

Ihmisille, joille abortti on jälkiehkäisykeino = olleet tahallaan huolimattomia ja etukäteen tuumanneet että ainahan sen abortin voi tehdä, ei abortti varmaankaan aiheuta henkistä tuskaa. Se on tavallaan suunniteltu toimenpide tietoisen riskinoton jälkeen.

Vahinkoraskaus ehkäisyn petettyä ja raskauden keskeyttäminen ihmiselle, joka on parisuhteessa mutta ajatellut hankkivansa lapsen vasta myöhemmin voikin olla henkisesti raskas. Jos on miettinyt, että miten mukavaa on joskus ehkä saada lapsia ja tutustua heihin ja jakaa elämä heidän kanssaan, niin abortti voi jättää sen olon että ensimmäinen lapsista jäi saamatta.  

Tässä lähdetään nyt viemään keskustelua siihen suuntaan, että jos abortti ei jätä henkisiä arpia niin ihminen pitää aborttia jälkiehkäisykeinona, eli ainoa "oikea" tapa suhtautua asiaan on tuntea, että ensimmäinen lapsi jäi saamatta. Aikamoista syyllistämistä. Millaisen tunnekokemuksen saat itse tällaisen kommentin kirjoittamisesta?  En edelleenkään aio ruoskia itseäni tehdyn abortin vuoksi. 

En minkäänlaista tunnekokemusta. Nuo olivat kaksi esimerkkiä täysin erilaisissa elämäntilanteissa olevista ihmisistä ja pohdiskelin asiaa siltä kannalta, että kokemus riippuu täysin tilanteesta.  Joten älä jaksa peppukipuilla.

Vierailija kirjoitti:

En minkäänlaista tunnekokemusta. Nuo olivat kaksi esimerkkiä täysin erilaisissa elämäntilanteissa olevista ihmisistä ja pohdiskelin asiaa siltä kannalta, että kokemus riippuu täysin tilanteesta.  Joten älä jaksa peppukipuilla.

 Peppukipuilla? :O Alkuperäinen suomenkielinen ilmaisu olisi tyylikkäämpi kuin huonosti käännetty, mutta kukin tyylillään tietty.

En kommentoi toisten kokemuksia ja mielipiteitä. Kerron vain oman kokemukseni. Olin vähällä tehdä abortin kun parisuhde oli muutenkin finaalissa. Olin todella ahdistunut ja mietin asiaa aina yöllä kun heräsin. Lopulta päätin perua aborttiajan ja ottaa vastaan mitä tuleman piti. Kun tein päätöksen ahdistus hellitti.

En ole katunut, mulla on ihana poika. Parisuhde lopahti mutta mies on hoitanut isän osuutensa ihan hyvin vaikka välimme eivät parhaat mahdolliset olekaan. Poika on jo aikuisuuden kynnyksellä ja minä aloittelen uutta elämänvaihetta ihan tyytyväisenä.

Anna meille adoptoitavaksi.

Tein saman ikäisenä. Olen katkera siitä miten sentimentaalisesti abortista puhutaan, väitetään että se tuottaa aina niitä henkisiä arpia, kyllähän nuori tyttö niitä sitten sai kun sitä joka paikasta toitotettiin, uskonnon opet ja teinilehtien jutut ja muut. Hävetti, ja siihen aikaan kun julkisilla tehtiin, niin olin aika yksin ja hätääntynyt ja raskauden annettiin mennä tosi pitkälle, tuli jo aamupahoinvoinnit ja muut. Kerroin äidille jälkeenpäin mutta äiti ei pystynyt puhumaan siitä minun kanssani vaan meni jotenkin kipsiin. Tästä sitten jäi niitä henkisiä arpia. Olisipa joku järkevä aikuinen silloin sanonut, että pikkujuttu ja elämässä eteenpäin. Se sikiö ei mikään vauva tai enkeli ole ja haluaisin läimäyttää niitä ihmisiä jotka tunkevat sellaista hölynpölyä nuorten naisten korviin. Olen nyt kahden äiti ja jos tulisi vahinkoraskaus niin ei tuntuisi missään tehdä aborttia, pikkujuttu verrattuna joihinkin elämän todellisiin pulmiin ja vaikeuksiin. Abortti on osa järkevän ja vastuullisen naisen terveydenhoitoa ja elämänhallintaa. Nykyisin ne vielä tehdään usein aika näppärästi vaikka kotona. Tsemppiä ap. Mitään pahaa siitä ei seuraa, se on vaan asia joka on hoidettava.