Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Tekisi mieli erota puolison ADHD:n takia
13.11.2018 |
Meillä on pitkä suhde takana, ja miehen ADHD tullut esille vasta nyt 10-vuotiaalta lapselta se diagnosoitiin. Miehellä ei ole lääkitystä, koska hän ei saa aikaseksi mentyä lääkäriin, eikä mikään terapia tmv. joka voisi tukea arjenhallintaa, tule kuulemma kyseeseenkään.
Suhteessamme on paljon hyvää. Mies on varmaan maailman ainoa ihminen, joka hyväksyy minut sellaisena kuin olen. Olemme toistemme parhaat ystävät, seksielämämme voi hyvin, hellyyttä ja hyvää yhdessäoloa on paljon. Rakastamme toisiamme.
Mutta mutta... arki takkuaa, ja olen kyllästynyt siihen, että mies on kuin toinen lapsi perheessä. Joudun jatkuvasti olemaan tuntosarvet pystyssä miehen vireystilan ja mahdollisten jumien suhteen aivan samalla tavalla kuin lapsenkin kanssa. Mikään siivous tmv. ei onnistu oma-aloitteisesti. Stressi tekee miehestä kokonaan toimintakyvyttömän ja sulkeutuneen. Mies ei myöskään kestä minun negatiivisia tunteitani ollenkaan. Hän on periaatteessa hyvä, hellä ja rakastava isä, mutta lapsen kanssa oleminen ja lapsen huomioiminen kuormittaa häntä usein liikaa joten mikään futisfaija mies ei tosiaankaan ole.
Ennen ajattelin, että olen päästänyt miehen liian helpolla ja vika on minussa - että olen tehnyt miehestä laiskan. Mutta nepsy-lapsen kautta silmäni ovat avautuneet myös miehen suhteen - käytöshän on aivan tyypillistä ADHD-aikuiselle! Nuorempana en niin kiinnittänyt huomiota tähän ja vastarakastuneena mieskin yritti enemmän, mutta ruuhkavuodet toivat esille nämä pahimmat piirteet ja sama jatkuu vaan, vaikka lapsikin on jo koululainen.
En haluaisi erota miehestä - rakastan häntä ja haluan antaa lapsellemme lapsuuden ehjässä perheessä. Huomaan silti haikailevani sellaisten miesten perään, jotka ovat aktiivisia, vahvoja, aloitteellisia ja kypsiä - tai ainakin vaikuttavat ulospäin siltä. Meillä on jo ollut puhetta erosta aiemmin arjen vaikeuksien takia, mutta rakkaudesta olemme päättäneet jatkaa yhdessä.
En kuitenkaan jaksaisi enää kantaa vastuuta kahdesta nepsystä perheessä ja on alkanut tuntua siltä, että pärjäisin yksin paremmin. Ja että kaipaisin rinnalleni puolisoa, joka olisi, no, normaali. Tuntuu pahalta senkin takia, kun mies ei tietenkään ominaisuudelleen mitään voi, mutta toisaalta hän voisi silti edes yrittää kantaa vastuuta arjestamme. Olen myös huolissani siitä, miten mies käytännössä pärjäisi eron jälkeen.
Kokemuksia, ajatuksia?
Kommentit (39)
Joo. Eroa vaan Ap ja jatka unelmointia siitä "terveestä normaalista miehestä" siinä rinnalla. Kuka täyspäinen oikeesti lähtisi leikkimään isäpuolta jollekin ADHD lapselle? Varmaan ihanat ajat edessä, kun pojalle murrosikä iskee. Olet Ap tosi kovaa valuuttaa parisuhdemarkkinoilla :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Joo. Eroa vaan Ap ja jatka unelmointia siitä "terveestä normaalista miehestä" siinä rinnalla. Kuka täyspäinen oikeesti lähtisi leikkimään isäpuolta jollekin ADHD lapselle? Varmaan ihanat ajat edessä, kun pojalle murrosikä iskee. Olet Ap tosi kovaa valuuttaa parisuhdemarkkinoilla :)
Lapsi on tyttö ja tosi lahjakas ja pärjäävä noita tiettyjä piirteitään lukuunottamatta. Pärjää lääkkeen kanssa hyvin. Tsemppaa enemmän kuin isänsä, vaikka haasteet ovat isompia.
En totta puhuen edes haaveile parisuhteesta: päinvastoin, olen niin uuvuksissa nykyisestä, että tuntuu että en halua enää koskaan alkaa suhteeseen kenenkään kanssa, jos tämä avioliitto päättyy. Muiden miesten ihaileminen on ollut lähinnä kevyttä huvia lukuunottamatta sitä, että olen tosiaan nyt vasta tajunnut, että pärjääviä ja aktiivisia miehiä on olemassa.
Tässä vaiheessa ei kiinnosta markkina-arvoni pätkän vertaa. AP
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En itse eroaisi tuossa tilanteessa.
Olette pitkää ollut yhdessä ja kuvaat niin paljon hyviä asioita yhdessäolosta, että kuulostaa ihan normaalilta pitkältö parisuhteelta.
Kirjoitat, että mies on ainoa, joka hyväksyy sinut juuri sellaisena kuin olet. Mitä jos sinäkin hyväksyisit miehen juuri sellaisena kun hän on?
ADHDn hoito aikuisiällä varsinkaan ei ole mitenkään yksinkertaista, on epätodennäköistä, että mies hoidolla muuttuisi, ja mitäpä jos hän pitää itsestään ja hyväksyy itsensä sellaisena kun on, aivan samoin kui hyväksyy sinut? Voiko sellaista ihmistä vaatia pitkällisiin hoitokuvioihinm joiden lopputulos on hyvin epävarma? Adhd ei ole mikään terapialla hoidettava sairaus, enemmän se on ominaisuus.
Meissä kaikissa on vikoja.
Meissä kaikissa on vikoja.
Mutta useimpien viat, tai heidän hyväksyminen sellaisena kuin he ovat, eivät vaadi puolisolta jatkuvaa valmiudessa olemista ja mukautumista.Ei tuossa ole kyse siitä, etteikö ap hyväksyisi ja rakastaisi miestään sellaisena kuin tämä on. Sitä on varmaan jo tehty enemmän kuin voit kuvitella. On ihan eri asia, että ihmisillä on velvollisuus hoitaa oireilunsa ja terveytensä niin, että ovat toiminnallisia perheenjäseniä.
Ohis
Tämä juuri on se vaikeus. Ymmärrän ja hyväksyn miehen piirteet, mutta en vaan jaksaisi enää. Kai minullakin saa olla rajani? Miksi juuri minun pitäisi mukautua ja joustaa? Tai siis pakkohan se on - ADHD ei mihinkään katoa edes lääkityksellä - mutta kun tavallaan ei ole pakko - ei minun ole pakko olla tässä suhteessa joustamassa maailman tappiin saakka. Vaikeaa. AP
Meillä on samanlainen tilanne, tosin ilman lapsia. Miehellä lapsena jo todettu AD/HD ja se on jatkunut aikuisikään asti. Ei osaa käyttää rahaa vaan tuhlailee impulsiivisesti, ei saa aikaiseksi tehdä asioita loppuun tai saatikka joskus aloittaa, siksi on työttömänä eikä työkokeilutkaan ole sujunut ellei aihe ole oikeasti ollut kiinnostava. Joka kuukausi tukensa tuhlaa älyttömyyksiin tai yksinkertaisesti liian kalliiseen ruokaan jolloin sitä rahaa ei yleensä ole seuraaville 3 viikolle. Tietysti sitten itse ostelen miehelle ruokaa, kun itse käyn töissä, mutta tuo ainainen rahattomuus ja kotona oleminen saa miehen niin ahdistuneeksi. Tietää itsekkin oman ongelmansa, mutta kun ei taaskaan saa aikaiseksi tehdä mitään asialle. Itsellä tekee ihan pahaa välillä katsoa kun toinen on niin ahdistuneena kun mitään ei ole elämässään saanut omasta mielestään aikaiseksi.
Mun mielestä terveeseen parisuhteeseen kuuluu se, että jos jokin asia on toiselle ongelma, tekee itsekin jotain sen eteen että asiassa päästäisiin eteenpäin. Tässä tapauksessahan ei ongelmana varsinaisesti ole ADHD, vaan se, että mies ei halua tehdä mitään ADHD:n hoitamiseksi ja ap:n elämän helpottamiseksi. Kuulostaa aika itsekkäältä toiminnalta, jos patistelusta huolimatta itsepintaisesti jättää hakematta hoitoa ongelmaansa, vaikka puoliso kärsii tilanteesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joo. Eroa vaan Ap ja jatka unelmointia siitä "terveestä normaalista miehestä" siinä rinnalla. Kuka täyspäinen oikeesti lähtisi leikkimään isäpuolta jollekin ADHD lapselle? Varmaan ihanat ajat edessä, kun pojalle murrosikä iskee. Olet Ap tosi kovaa valuuttaa parisuhdemarkkinoilla :)
Lapsi on tyttö ja tosi lahjakas ja pärjäävä noita tiettyjä piirteitään lukuunottamatta. Pärjää lääkkeen kanssa hyvin. Tsemppaa enemmän kuin isänsä, vaikka haasteet ovat isompia.
En totta puhuen edes haaveile parisuhteesta: päinvastoin, olen niin uuvuksissa nykyisestä, että tuntuu että en halua enää koskaan alkaa suhteeseen kenenkään kanssa, jos tämä avioliitto päättyy. Muiden miesten ihaileminen on ollut lähinnä kevyttä huvia lukuunottamatta sitä, että olen tosiaan nyt vasta tajunnut, että pärjääviä ja aktiivisia miehiä on olemassa.
Tässä vaiheessa ei kiinnosta markkina-arvoni pätkän vertaa. AP
Hyvin sanottu AP. Tuo kommentoija on ihan idiootti. En osaa sanoa pitäisikö erota. Itse erosin kun mies oli alkoholisti, tilanne on toki erilainen mutta siinäkin oli se sama että hän oli tavallaan syytön (koska oli sairas), rakastin häntä nuoresta pitäen ja pelkäsin että miten hän pärjää. Olen nyt yksinhuoltaja ja se on suuri helpotus. Se että elämäsi on raskasta ei ole nyt varmaan edes se ongelma, vaan katkeruus. Elämä ja perheen pyörittäminen on raskasta oli sitten mies siinä vierellä tai ei ja sinusta tuntuu että mies ei kärsi yhtä paljon kuin sinä vaan vapaamatkustaa. Suosittelisin nyt ensin että hae omaa vahvuutta ja iloa ja rentoutusta. Yksinhuoltajana on tavallaan aika leppoisaa. Aikuista miestä ei kyllä kannata hoivata. Voit ehkä sietää hänen adhd-piireitään, nehän ovat osittain myös ihan hyviä piirteitä ihmisessä, mutta jos se menee katkeraksi hoitamiseksi etkä pääse siitä ajatuksesta ja tilanteesta yli niin kyllä kannattaa sitten ehkä erota. Eikö mies todella ymmärrä että hänen pitäisi tsempata?
Minulla on jonkinasteinen adhd tai add. Toisella lapsella on myös ja sitä kautta omakin tila selvisi aikuisiällä. Lapsiperhearki nimenomaan teki oireista näkyvämpiä. Puoliso on paljon joutunut tsemppaamaan ja ilman hänen selkärankaisuuttaan emme varmaan olisi enää perhe.
Oma tilanteeni on se, ettei minulla ole diagnoosia vaikka olen oppikirjakuvaus add-tytöstä. Varsinkin kotiäitinä oleminen on täyttä kaaosta. Nukun usein vain 3h yössä ja se pahentaa oireita. Toiminnanohjaus ja jumittaminen ovat nimenomaan korostuneet. Pään sisällä on jatkuva lamaannuttava kaaos, jos asioita kertyy liikaa.
Olen huomannut, että minua auttaa viikkolukujärjestys eli rutiinit. Jos ei ole selvää suunnitelmaa aamusta saakka, en saa mitään aikaiseksi. Jos taas tiedän, että tänään on makaroonilaatikkopäivä, lapsen urheiluharrastus ja illalla minun vuoroni tehdä iltatoimet lasten kanssa, niin päivä alkaakin sujua. Lisäksi olen karsinut kaiken ylimääräisen, joka kuormittaa. Esimerkiksi käytän vain 3 lakanasettiä kullekin ja joka perjantai vaihdetaan lakanat ja pestään saman tien vanhat. Näin pyykkiä ei pääse kertymään älytöntä määrää. Yhdet lakanat on siis käytössä, toiset pesussa ja kolmannet varalla. Sanalla sanoen yksinkertaistan arkea. Missä tahansa toiminnassa. Meillä on myös kahden viikon välein toistuva ruokalista.
Ehdotankin, että ennen mahdollista eroa, karsitte arjesta kuormittavaa tekijöitä - mitä ne ikinä puolisollasi ja lapsellasi ovatkaan. Epämääräisyys on pahinta. Teette suunnitelman, jossa on kirjattuna kullekin viikonpäivälle sovitut toiminnat. Ihan lapsen kanssa leikkimisestä ja ulkoilusta siivoukseen ja ruoanlaittoon. Tämä helpottaa sekä puolison että lapsen oireilua ja myös omaa kuormitustasi. Toki teette päiväjärjestyksen omista lähtökohdistanne. Joskus sanallisen kirjaamista tehokkaammin adhd:ssa toimii kuvat päivän toiminnoista. Erilaisia nepsy-kuvapankkeja löytyy netistä. Toiminnot voi myös piirtää yhdessä. Nythän kyse on enää siitä, haluatteko perheenä yrittää helpottaa arkea.
Lisäksi olen huomannut itsestäni sekä adhd-sukulaisistani, että televisio ja netti vaikeuttaa keskittymistä, radio taas helpottaa sitä. En tiedä, miten yksilöllistä tämä on. Mutta kannattaa miettiä näitä ja muita kaaostekijöitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
18 ja 28 kirjoittivat hyvin, niitä kannattaa aloittajan lukea.
Ja tietää myös se, että ei ne muut miehet suurin osa ole sen kummempia, kaikissa meissä on jotain vikaa. Voisiko sitä arkea jotenkin karsia, onko kaikki pakollisia asioita, mitä pitää tehdä?
Meinaan, että jos olet näin pitkälle miehen kanssa ollut, niin jotenkin olette oppineet toisianne sietämään. Olet selvästi loppuun palanut nyt ja voi hyvin olla, että eron jälkeen kaikki on vielä vaikeampaa ja kaduttaa. Monille meistä tulee elämän kriisejä ja parisuhdekriisejä ilman ADHDtäkin.
Ehdotan eroa. ADHD näkyy niin monella elämän alueella, että sen kanssa ei normit pärjää. Ajankäyttö on mitä sattuu, talouden hallinnan kanssa on niin ja näin, tunne-elämä on ylä-ja alamäkeä, mikään normaaliasia, kuten vaikka lapsen pukeminen sään mukaan ei onnistu, ruuanlaitto ja kaupassa käynti unohtuu, rähjätään turhista asioista, keksitään älyttömyyksiä ja toteutetaan ne miettimättä.
Erosin. En kadu pätkääkään. Nyt minulla on kaksi lasta. Ennen elin kuitenkin loppupeleissä kuin yh ja minulla oli kolme lasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä en tajunnu edes ensimmäistä lausettasi ja siihen se lukeminen tyssäsikin.
Joku kirjoitti
Sen voin ap:n tilanteeseen sanoa että ne järjestelmälliset ja reippaat futisfaijat eivät ole myöskään mitään unelmamiehiä
Vaihdoin ADHD:n järjestelmälliseen ja reippaaseen 7 vuoden avioliiton jälkeen ja voin sanoa, että en ole ikinä voinut näin hyvin. Kun arki sujuu, kaikki sujuu!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Katso tämä ja mieti tarkkaan oletko valmis uhraamaan elämääsi ADHD:lle.
Voi kuinka hyvin ymmärränkään mitä kirjoitat, vaikka meidän perheemme ei olekaan samassa tilanteessa. Esikoispoikamme on nyt 17-vuotias ja hänellä on vähän aikaa sitten todettu ADD, joka oireilee juuri nyt niin pahasti, että olen aivan hukassa. Onneksi menemme huomenna lääkärin juttusille, jospa sitä kautta poika pääsee tukitoimien ja kenties myös lääkityksen piiriin.
Yritän parhaani mukaan tukea ja auttaa poikaa, mies vetäytyy tilanteesta, ei tunnu ymmärtävän asiaa, vaikka on ihan fiksu ja pärjäävä insinööri. Olenkin alkanut miettiä, näkeekö mies pojassaan niin paljon tuttua ja samaa kuin itsessään, että menee lukkoon? Juteltiin eilen kolmestaan niin mies toisteli kuin papukaija jotain ulkoa oppimaansa litaniaa asioista, joilla ei ole mitään merkitystä tässä tilanteessa. Mies ei osaa asettua pojan asemaan eikä ymmärrä, että esim. lääkityksestä voisi olla apua, hän pitää poikaa laiskana. Ihan kuin hänellä olisi varaa siihen, mieluisin vapaa-ajanviettotapansa on löhötä sohvalla ja katsella urheilua telkkarista sillä aikaa, kun mä teen kotitöitä. Samaa toimeen tarttumisen haastetta ja asioiden loppuun saattamisen vaikeutta on sekä miehellä että pojalla, mutta mies ei sitä tunnusta. Joskus on vaikeaa käsittää, että se omena ei todellakaan pudonnut kauas puusta?
Mitään neuvoja en osaa antaa, kun itsekin pohdiskelen kiihtyvään tahtiin kuinka kauan jaksan tätä kivirekeä perässäni vetää. Ehkä yksi aikuinen voisi tipahtaa reestä pois niin meillä kaikilla olisi kevyempi elämä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Valintoja täytyy tehdä :(. On varmaan rankkaa, mutta varmaan parempi kuin alkoholisti tai petturi.
Sehän siinä onkin: mies on luotettava, hurmaava, hauska ja kaikin puolin ihana tyyppi. Voisimme varmasti olla suhteessa vaikka loppuelämämme, jos esim. asuisimme eri asunnoissa eikä olisi tuota lasta... Ilman mitään ongelmia siis. Mutta silti, kliseisesti, tämä on ainoa elämäni enkä tiedä, haluanko käyttää sitä opettaen kalenterin käyttöä ja ajanhallintaa aikuiselle ihmiselle. AP
No jos teidän lapsi on jo koululainen, muutaman vuoden päästä hän on jo teini ja sitten muuttamassa omilleen. Aika pian olette taas kahdestaan, että siinä mielessä en nyt näe tuota välttämättä hyvänä syynä. Jos nyt eroaisitte niin todennäköisesti eron käytännönasioiden kanssa setvimisessä menisi muutama vuosi ( omat asunnot, ositukset) ja ADHD:n puolisona joutuisit ne itse hoitamaan. Olisiko se sitten helppoa?
Myös "normaalit" miehet voivat olla saamattomia, joten ei se ehkä vaihtamalla parane :)
Ehdotan, että muutatte pois omakotitalosta. Sellainen elämäntyyli, että sinun ei tarvitse tehdä niin paljon, olisi hyvä. Ehkä miehen haahuilu ei rasittaisi kerrostalossa niin paljon?
Minulla on adhd ja välillä säälin miestäni ihan älyttömästi!
Sain vasta nelikymppisenä lääkityksen, mutta kylläpä mun elämä muuttui!! Minusta tuli melkein kodinhengetär :D No ei ehkä nyt sentään, mutta joka päivä kun olen ottanut lääkkeen, siivoan koko kodin ja hoidan kaikki normaaliin elämään kuuluvat asiat. Valitettavasti työkykyä en vielä ole saanut takaisin ja opiskelut ovat kesken. Toivon, että lääkitystä viilaamalla pääsisin siinäkin asiassa eteenpäin.
Mies lääkäriin! Hänelle itselleenkin tulee niiiiiin hyvä fiilis stimulanteista, että suosittelen vielä yrittämään. :)
Vierailija kirjoitti:
Katso tämä ja mieti tarkkaan oletko valmis uhraamaan elämääsi ADHD:lle.
..
Olipa hyvin selitetty ADHD:ta, kiitos linkistä!
Alue: Aihe vapaa
Ei se sua rakasta jos näkee koko homman olevan sinun vastuullasi eikä edes viitsi yrittää korjata omaa ongelmaansa että voisi osallistua arkeenne tasa-arvoisesti.