Lue keskustelun säännöt.
Vanhempieni ero pilasi minun elämän
10.11.2018 |
Vanhempani erosi minun ollessani 11 vuotta. Olin aina rakastanut perhettäni yli kaiken, myös siitä huolimatta että riitoja oli. Pahin pelkoni oli että vanhempani eroaisivat. Ja sitten näin kävi.
Molemmilla oli jo uudet kumppanit ennen kuin ero oli edes virallinen. Isäni hankki 25 vuotta nuoremman naisen jolla 1 vuotias lapsi. Äitini itsensä ikäisen miehen ja hänellä neljä lasta. Itselläni oli yksi iso veli. Kun vanhempani erosi ja muutettiin pois lapsuudenkodistani, se oli musertavaa aikaa. Vanhempani olivat niin onnellisia uusien kumppaniensa kanssa että unohtivat täysin meidät, lapset. Kun minun vanhempani olivat onnellisemmillaan, minä voin huonommin kuin koskaan. Masennuin ja sairastuin syömishäiriöön. Tästä minun vanhemmat lähinnä suuttuivat, mikä minulla oikein on ongelmana? Viikosta toiseen sain rampata edes takaisin vanhempieni talojen välillä koska : "et voi olla niin itsekäs että et mene tapaamaan isää / äitiä!!". Äitini matkusteli huoletta uuden miehensä kanssa maasta toiseen ja minä tai veljeni ei ikinä päästy mukaan. Siihen loppuivat meidän perhe lomat. He matkustivat paikkoihin, jonne me lapset tavallisesti aina oltiin tultu mukaan, kuten esimerkiksi serkkujemme luokse (asuvat ulkomailla). Koko elämäni oli täynnä tyhjiä lupauksia. Minun oli vain pakko sopeutua, koska muuta vaihtoehtoa ei ollut. Lisäksi vanhempani haukkuivat toisiaan minulle koko ajan.
Joka ikinen joulu eron jälkeen oli masennuksen aikaa minulle, ikävöidessäni vanhaa kokonaista perhettäni. Äitini mies oli muutenkin töykeä minua kohtaan ja meillä oli hyvin riitaisa suhde. Isääni en ole enää yhteydessä, koska teininä päätin, että en enää aio juosta talosta toiseen vaan koska vanhemmilla on oikeus nähdä lapsensa. Lapsen oikeuksia ei mietitty, koska niitä ei ollut. Minulle oli muutenkin järjettömän luonnotonta asua tämän naisen ja hänen pikku lapsensa kanssa. En pystynyt enää olemaan oma itseni kenenkään kanssa. Minut oli unohdettu. Vanhempani ihmettelivät kovin kun kouluarvosanat tippuivat ja minusta oli tullut "aivan eri ihminen".
Mutta laittoivat kaiken vain tämän "teini angstin" piikkiin. Olin vain kiittämätön paska. Mutta ainoa asia mitä oikeasti toivoin, oli kokonainen perhe. Ei "perhe" jossa asun tuntemattomien ihmisten kanssa vain, koska vanhempani halusivat olla onnellisia. Meidän lasten onnellisuutta ei ikinä mietitty.
Minulla on hyvin etäiset välit vanhempiini, ja jos ikinä saisin lapsen tai lapsia ja joutuisin eroamaan, voin olla varma siitä että uutta kumppania eivät lapseni tule näkemään ennen kuin kotoa ovat muuttaneet, jos silloinkaan.(toki miehen puolesta en voi päättää...). Nyt kun tiedän, mitä ero ja uusiin "perheisiin" sopeutuminen tekee lapselle, en haluaisi aiheuttaa tätä kipua kenellekään. Omat vanhempani saivat onnellisina elää lapsuutensa ydinperheessä, joten ymmärrystä ei heidän puoleltaan koskaan herunut.
Kommentit (75)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kai olet kertonut tunteesi vanhemmille? Kirjoittanut vaikka kirjeen molemmille? Se on nyt tärkeintä.
En ole ap, mutta mielestäni tehokkain tapa kertoa vanhemmilleen mielipiteensä heistä on laittaa välit poikki.
En tajua, miksi ihmisiä syyllistetään siitä, että eroavat.
Ap olet aika itsekäs, olisitko vaatinut oikeasti, että vanhempasi olisivat joutuneet olemaan yhdessä sinun takia?
Nyt keksit syyllisiä sille, että elämäsi on ns pilalla, ja uhriudut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kai olet kertonut tunteesi vanhemmille? Kirjoittanut vaikka kirjeen molemmille? Se on nyt tärkeintä.
En ole ap, mutta mielestäni tehokkain tapa kertoa vanhemmilleen mielipiteensä heistä on laittaa välit poikki.
En tajua, miksi ihmisiä syyllistetään siitä, että eroavat.
Ap olet aika itsekäs, olisitko vaatinut oikeasti, että vanhempasi olisivat joutuneet olemaan yhdessä sinun takia?
Nyt keksit syyllisiä sille, että elämäsi on ns pilalla, ja uhriudut.
Lapsiperheiden vanhempia syyllistetään erosta ihan liian vähän. Luitko aloitusta ollenkaan? Ei ap:n tarvitse "keksiä" syyllisiä ongelmilleen, kun ne syyt ihan selkeästi todella löytyy kelvottomista vanhemmista.
Vierailija kirjoitti:
Olipa koskettava kirjoitus ja niin totta. Teen työtä eroperheiden kanssa ja kohtaan tätä, mistä kirjoitit, jatkuvasti. Lähetä kurjoituksesi Helsingin sanomien lukijalta-osastolle, jos edes joku sitten pysähtyisi miettimään lastensa asemaa ja harkitsemaan tekojaan. Sinulle kaikkea hyvää ap.
Ei näitä provoja julkaista missään hesarissa.
Vierailija kirjoitti:
Hyvä, että kerrotte kokemuksianne. Vanhemmat eivät halua nähdä, mitä ero merkitsee lapselle, koska minä ja #minun onni ja #vain yksi elämä.
Kaikki vanhemmat tuntee syyllisyyttä erosta, että älkää huoliko. Toivon että eroni ei aiheuta lapsissani vastustamatonta halua kirjoitella provoja nettiin. Vaikka kai tuohonkin vaivaan joku päätohtori olisi, jos haluaisi tavasta eroon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyvä, että kerrotte kokemuksianne. Vanhemmat eivät halua nähdä, mitä ero merkitsee lapselle, koska minä ja #minun onni ja #vain yksi elämä.
Kaikki vanhemmat tuntee syyllisyyttä erosta, että älkää huoliko. Toivon että eroni ei aiheuta lapsissani vastustamatonta halua kirjoitella provoja nettiin. Vaikka kai tuohonkin vaivaan joku päätohtori olisi, jos haluaisi tavasta eroon.
Ongelmaan on myös yksinkertaisempi ratkaisu: älä eroa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kai olet kertonut tunteesi vanhemmille? Kirjoittanut vaikka kirjeen molemmille? Se on nyt tärkeintä.
En ole ap, mutta mielestäni tehokkain tapa kertoa vanhemmilleen mielipiteensä heistä on laittaa välit poikki.
En tajua, miksi ihmisiä syyllistetään siitä, että eroavat.
Ap olet aika itsekäs, olisitko vaatinut oikeasti, että vanhempasi olisivat joutuneet olemaan yhdessä sinun takia?
Nyt keksit syyllisiä sille, että elämäsi on ns pilalla, ja uhriudut.
Kaksi ryhmää syyllistää, provot ja persoonallisuushäiriöiset, jotka ei pysty ottamaan vastuuta omasta elämästään edes aikuisena vaan kaikesta syyllistetään vanhempia.
Vinkkinä teille että sen jälkeen kun tunnistaa itsessään jonkin lapsuuden trauman, aikuiseen elämään kuuluu työstää sitä ja päästä siitä yli, eikä selittää sillä kaikkea loppuelämän tekemättömyyttä ja tyhmiä tekemisiä.
T. alkoholisti perheen lapsi, jonka vanhemmat ei välittäneet lapsistaan ennen eikä jälkeen eron ja hyvin menee
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyvä, että kerrotte kokemuksianne. Vanhemmat eivät halua nähdä, mitä ero merkitsee lapselle, koska minä ja #minun onni ja #vain yksi elämä.
Kaikki vanhemmat tuntee syyllisyyttä erosta, että älkää huoliko. Toivon että eroni ei aiheuta lapsissani vastustamatonta halua kirjoitella provoja nettiin. Vaikka kai tuohonkin vaivaan joku päätohtori olisi, jos haluaisi tavasta eroon.
Ongelmaan on myös yksinkertaisempi ratkaisu: älä eroa.
Ei tuo provojen kirjoittelu sentään niin iso ongelma ole että sen perusteella tekisin tuollaisia päätöksiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kai olet kertonut tunteesi vanhemmille? Kirjoittanut vaikka kirjeen molemmille? Se on nyt tärkeintä.
En ole ap, mutta mielestäni tehokkain tapa kertoa vanhemmilleen mielipiteensä heistä on laittaa välit poikki.
En tajua, miksi ihmisiä syyllistetään siitä, että eroavat.
Ap olet aika itsekäs, olisitko vaatinut oikeasti, että vanhempasi olisivat joutuneet olemaan yhdessä sinun takia?
Nyt keksit syyllisiä sille, että elämäsi on ns pilalla, ja uhriudut.
Kaksi ryhmää syyllistää, provot ja persoonallisuushäiriöiset, jotka ei pysty ottamaan vastuuta omasta elämästään edes aikuisena vaan kaikesta syyllistetään vanhempia.
Vinkkinä teille että sen jälkeen kun tunnistaa itsessään jonkin lapsuuden trauman, aikuiseen elämään kuuluu työstää sitä ja päästä siitä yli, eikä selittää sillä kaikkea loppuelämän tekemättömyyttä ja tyhmiä tekemisiä.
T. alkoholisti perheen lapsi, jonka vanhemmat ei välittäneet lapsistaan ennen eikä jälkeen eron ja hyvin menee
Äh, unohdin yhden äänekkään ryhmän; marttyyrit, jotka muka uhraavat oman elämänsä, vaikka oikeasti ovat vain pelkureita. He haluaisivat erota, mutta eivät uskalla ja purkavat pahaa oloa eronneisiin, joita oikeasti kadehtivat.
Kun itse olin onnellinen aikoinaan parisuhteessa, en todellakaan kiertänyt pitkin nettiä purkamassa pahaa oloa kaikkiin ja haukkumassa kaikkia. Onnellisuus on siitä jännää, että se saa toivomaan että kaikki muutkin voisivat olla yhtä onnellisia. Siksi nämä minä olen parempi ihminen kun en eroa kirjoitukset herättää lähinnä sääliä. Kun se paistaa läpi että siellä ruudun toisella puolella on joku joka mahdollisesti toivoo jopa puolisonsa kuolemaa, että ei tarvitsisi erota mutta pääsisi siitä eroon. Kun ei pysty tekemään itse sitä ratkaisua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä joskus on vaan pakko erota. Jos toinen kohtelee toista aikuista rumasti, puhuu rumasti, tiuskii, syyttelee, riitelee jatkuvasti niin sellaistako mallia pitäisi lapselle antaa, että eletään pakolla yhdessä ja kunnioitusta ei tarvitse olla. Lapsi alkaa pian kohtelemaan samalla tavalla ja oppii siitä huonot käyttäytymismallit, jotka ei helpolla poistu. Parempi erillään kuin riitaisassa kodissa. Myös lapsi huomaa jos jommalla kummalla vanhemmalla on huono olla suhteessa ja helposti yrittää korjata tilannetta.
Mutta ne uudet kumppanit eivät saa mennä lapsen edelle, lapsen täytyy olla etusijalla ja hänen tarpeita kuunnella on sitten minkä ikäinen tahansa.
Tästä sataa alapeukkuja, mutta vanhempien ero tai eroamattomuus ei pilaa kenenkään elämää. Omat vanhempani erosivat riideltyään ensin pää punaisina lapsuuteni, sen jälkeen eivät olleet missään puheväleissä. Itsekin olen eronnut mutta sentään hoidin oman eroni paremmin ja voidaan hoitaa lasten asiat ihan sovussa. Totta kai lapsuuteni on vaikuttanut minuun, mutta se ei tarkoita, että jokin on ikuisesti pilalla.
Ei omatkaan vanhempani ole saaneet kaikilta osin tasapainoista lapsuutta, mokasivat jossakin ja tekivät muuten niin hyvin kuin osasivat. Ihan samalla lailla itse olen mokannut jotakin ja tehnut muuten niin hyvin kuin olen osannut. Nykyään on vallalla joku ihmeellinen psykologiapuheen luoma näkemys että vanhemmille ei mokia suoda, mutta se ei millään tavoin perustu todellisuuteen. Aikuisuus on sitä että pystyy sietämään epätäydellisyyksiä itsessään ja muissa.
Joillakin ihmisillä on toki niin, että täysin kelvottomat vanhemmat tekevät loppuelämästä todella vaikeaa. Pelkkä ero (tai eroamattomuus) ei kuitenkaan liity tähän. Vanhempien parisuhde on hieno tuki lapselle jos se on vakaa, mutta lapsuuden rikkominen on kiinni lapsen ja vanhemman suhteesta. Tai jos kokee itsestään riippumattoman suhteen pilaavan elämänsä, kannattaa ehkä tehdä työtä itsensä kanssa ja hyväksyä se, että myös muilla ihmisillä on omat elämänsä ja omat suhteensa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hupaisaa, miten kaikki kommentit joissa on kerrottu vanhempien eron parantaneen elämää on alapeukutettu muutaman oikein tietävän toimesta. Väärin onnellistuttu! Kyllä täällä tiedetään miten pitää olla!!
Vanhemmat eros reilu vuosi sitten ja isä löysi heti uuden naisen. Muuttivat melkein heti yhteen. Sillä uudella naisella on lapsia, jotka on saman ikäisiä kuin mie. Alusta asti isä unohti miut kokonaan kun on niin rakastunut. Kuulin, että tää nainen on elämänsä rakkaus. Isää ei kiinnosta miltä miusta tuntuu. Tän naisen lapset saa käydä siellä mutta mie en saa koskaan kutsua. Ennen oltiin isän kanssa tosi läheisiä ja tehtiin kaikkea yhdessä. Oon tosi surullinen että miks en enää kelpaa. Onneks on ees ihana välittävä äiti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mikä eroon yleen johtaa? Kommunikaatio ongelmat, miksi? Seksiä ei haluta, miksi? Negatiiviset ajatukset toista kohtaan, miksi? Kaikki lähtee kahdesta yksilöstä jossa molemmat syyttää toisia eikä ole valmiita näkemään omassa toiminnassa mitään väärää? Yksilöt lopettavat panostamisen ihmiseen kenen ovat valinneet, kehen ovat ensin ihastuneet ja rakastuneet. Sitten tulee ero ja otetaan uusi kumppani. Ja kas kummaa. Taas seksi luistaa ilman että uuden on pitänyt ensin täyttää kaikki muut toiveet. Ei ole vaatimuksia, on vain nautinto jolla sitoutetaan toinen itseensä. Tehdään toiselle mukavia asioita oma alotteisesti. Nähdään toinen positiivisena vaikka ei edes vielä tunneta. Miksi ihmiset eivät panosta samalla tavalla vanhaan kumppaniinsa, molemmat. Arki tulee uuteenkin suhteeseen.