Lue keskustelun säännöt.
Vanhempieni ero pilasi minun elämän
10.11.2018 |
Vanhempani erosi minun ollessani 11 vuotta. Olin aina rakastanut perhettäni yli kaiken, myös siitä huolimatta että riitoja oli. Pahin pelkoni oli että vanhempani eroaisivat. Ja sitten näin kävi.
Molemmilla oli jo uudet kumppanit ennen kuin ero oli edes virallinen. Isäni hankki 25 vuotta nuoremman naisen jolla 1 vuotias lapsi. Äitini itsensä ikäisen miehen ja hänellä neljä lasta. Itselläni oli yksi iso veli. Kun vanhempani erosi ja muutettiin pois lapsuudenkodistani, se oli musertavaa aikaa. Vanhempani olivat niin onnellisia uusien kumppaniensa kanssa että unohtivat täysin meidät, lapset. Kun minun vanhempani olivat onnellisemmillaan, minä voin huonommin kuin koskaan. Masennuin ja sairastuin syömishäiriöön. Tästä minun vanhemmat lähinnä suuttuivat, mikä minulla oikein on ongelmana? Viikosta toiseen sain rampata edes takaisin vanhempieni talojen välillä koska : "et voi olla niin itsekäs että et mene tapaamaan isää / äitiä!!". Äitini matkusteli huoletta uuden miehensä kanssa maasta toiseen ja minä tai veljeni ei ikinä päästy mukaan. Siihen loppuivat meidän perhe lomat. He matkustivat paikkoihin, jonne me lapset tavallisesti aina oltiin tultu mukaan, kuten esimerkiksi serkkujemme luokse (asuvat ulkomailla). Koko elämäni oli täynnä tyhjiä lupauksia. Minun oli vain pakko sopeutua, koska muuta vaihtoehtoa ei ollut. Lisäksi vanhempani haukkuivat toisiaan minulle koko ajan.
Joka ikinen joulu eron jälkeen oli masennuksen aikaa minulle, ikävöidessäni vanhaa kokonaista perhettäni. Äitini mies oli muutenkin töykeä minua kohtaan ja meillä oli hyvin riitaisa suhde. Isääni en ole enää yhteydessä, koska teininä päätin, että en enää aio juosta talosta toiseen vaan koska vanhemmilla on oikeus nähdä lapsensa. Lapsen oikeuksia ei mietitty, koska niitä ei ollut. Minulle oli muutenkin järjettömän luonnotonta asua tämän naisen ja hänen pikku lapsensa kanssa. En pystynyt enää olemaan oma itseni kenenkään kanssa. Minut oli unohdettu. Vanhempani ihmettelivät kovin kun kouluarvosanat tippuivat ja minusta oli tullut "aivan eri ihminen".
Mutta laittoivat kaiken vain tämän "teini angstin" piikkiin. Olin vain kiittämätön paska. Mutta ainoa asia mitä oikeasti toivoin, oli kokonainen perhe. Ei "perhe" jossa asun tuntemattomien ihmisten kanssa vain, koska vanhempani halusivat olla onnellisia. Meidän lasten onnellisuutta ei ikinä mietitty.
Minulla on hyvin etäiset välit vanhempiini, ja jos ikinä saisin lapsen tai lapsia ja joutuisin eroamaan, voin olla varma siitä että uutta kumppania eivät lapseni tule näkemään ennen kuin kotoa ovat muuttaneet, jos silloinkaan.(toki miehen puolesta en voi päättää...). Nyt kun tiedän, mitä ero ja uusiin "perheisiin" sopeutuminen tekee lapselle, en haluaisi aiheuttaa tätä kipua kenellekään. Omat vanhempani saivat onnellisina elää lapsuutensa ydinperheessä, joten ymmärrystä ei heidän puoleltaan koskaan herunut.
Kommentit (75)
Ehkä ero pelasti kahden muun elämän - isäsi ja äitisi. Mutta ero pitäisi hoitaa hyvin .
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
"Entä se vaihtoehto?
Yhdessä pysyminen ei ole aina vaihtoehto. Väkivalta ja päihdeongelmat eivät kuitenkaan yksin selitä, miksi puolet suomalaisista avioliitoista päättyy eroon. Yksilön käsitys onnesta ja omasta onnettomuudesta näyttelee suurta roolia kaikissa eroissa. Vanhemmilla kysymys omasta hyvinvoinnista limittyy lasten hyvinvointiin. Voiko lapseni olla onnellinen tässä kodissa?
Yksi useimmin toistetuista väitteistä on, että vain onnellinen vanhempi pystyy tarjoamaan onnellisen lapsuuden. Erotutkimuksen pioneerin Judith Wallersteinin mukaan tämä ei pidä paikkaansa. Usein onnettomaan avioliittoon jääneet vanhemmat ovat yllättyneitä kuullessaan, että heidän lapsensa ovat myöhemmin pitäneet lapsuuttaan varsin onnellisena. Lasta ei välttämättä haittaa vaikka avioliitto on kylmä ja vanhemmat nukkuvat eri huoneissa.
Wallerstein päätyi näihin tuloksiin tehtyään 25 vuotta kestävän seurantatutkimuksen, jossa hän selvitti amerikkalaisten erolasten elämää."
Enpä usko että suurimmassa osassa eroja on syynä väkivaltaisuus, alkoholismi, päihteet. Kun ynnäsin tuttujen tapahtuneet erot, niin 90% syy on ollut se, ettei ole enää kivaa, ei mukavaa ja puoliso on alkanut tuntua sisarelta/veljeltä tms.. osalla talousongelmat. Kuulin, että
Usa:ssa on trendi, että vanhemmat pysyvät asuinkumppaneina niin kauan kun lapset ovat kasvaneet liki aikuisuuteen. Tietyssä iässä lapset traumatisoituvat vanhempien erosta pahoin ja tietää ongelmia aikuisuudessa.
Eli vanhemmat asuvat lasten kanssa, kunnes tulee sopiva tilanne erota. Vanhemmat saavat hakea uutta seuraa mut ei tuoda kotiinsa. Voi kyl kuvitella, että tosi harvalla toimii.
Vierailija kirjoitti:
Ehkä ero pelasti kahden muun elämän - isäsi ja äitisi. Mutta ero pitäisi hoitaa hyvin .
Kahden, jotka ovat kaksi metriä maan alla huomattavasti aikaisemmin. Eloonjäänyt jää kärsimään edelleen näiden toilailuista. Koska minä, vain onneni <3<3<3<3. En voi kuin halveksia näitä ihmisiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Entä se vaihtoehto?
Yhdessä pysyminen ei ole aina vaihtoehto. Väkivalta ja päihdeongelmat eivät kuitenkaan yksin selitä, miksi puolet suomalaisista avioliitoista päättyy eroon. Yksilön käsitys onnesta ja omasta onnettomuudesta näyttelee suurta roolia kaikissa eroissa. Vanhemmilla kysymys omasta hyvinvoinnista limittyy lasten hyvinvointiin. Voiko lapseni olla onnellinen tässä kodissa?
Yksi useimmin toistetuista väitteistä on, että vain onnellinen vanhempi pystyy tarjoamaan onnellisen lapsuuden. Erotutkimuksen pioneerin Judith Wallersteinin mukaan tämä ei pidä paikkaansa. Usein onnettomaan avioliittoon jääneet vanhemmat ovat yllättyneitä kuullessaan, että heidän lapsensa ovat myöhemmin pitäneet lapsuuttaan varsin onnellisena. Lasta ei välttämättä haittaa vaikka avioliitto on kylmä ja vanhemmat nukkuvat eri huoneissa.
Wallerstein päätyi näihin tuloksiin tehtyään 25 vuotta kestävän seurantatutkimuksen, jossa hän selvitti amerikkalaisten erolasten elämää."
Enpä usko että suurimmassa osassa eroja on syynä väkivaltaisuus, alkoholismi, päihteet. Kun ynnäsin tuttujen tapahtuneet erot, niin 90% syy on ollut se, ettei ole enää kivaa, ei mukavaa ja puoliso on alkanut tuntua sisarelta/veljeltä tms.. osalla talousongelmat. Kuulin, että
Usa:ssa on trendi, että vanhemmat pysyvät asuinkumppaneina niin kauan kun lapset ovat kasvaneet liki aikuisuuteen. Tietyssä iässä lapset traumatisoituvat vanhempien erosta pahoin ja tietää ongelmia aikuisuudessa.
Eli vanhemmat asuvat lasten kanssa, kunnes tulee sopiva tilanne erota. Vanhemmat saavat hakea uutta seuraa mut ei tuoda kotiinsa. Voi kyl kuvitella, että tosi harvalla toimii.
Lisään tuohon vielä sen tavallisimman eron syyn. Useimmalla oli suhde vieraaseen kun olivat aviossa . Lähtivät vieraan mukaan, mutta onni ei ole ollut taattu. Sain kymmeniä pariskuntia tutuista, naapureista , suvusta jotka ovat eronneet.
Ap on varmasti kokenut lapsuutensa kurjaksi, ja symppaan tässä toki. Ihan varmasti lapsuudessa on tapahtunut asioita, jotka ovat olleet aidosti rankkoja ja hankalia.
Kun nyt kuitenkin aloitit keskustelun palstalle aiheesta ja ilmeisesti kaipaat feedbackia, sanon ihan rehellisesti mitä ajattelen: Vaikka vanhempiesi ero tuntui sinusta kurjalta ja kertomasi perusteella he eivät oikein osanneet sen jälkeen uusperhekuvioita ja sinun tunteidesi huomiointia oikein järkevästi hoitaa, et vaikuta itsekään kovin kypsästi asioitasi hoitavalta ja hahmottavalta. Minusta sinun kannattaisi nyt aika vakavasti miettiä, millä tavalla voisit päästä vanhoista asioista yli ja lakata syyllistämästä vanhempiasi siitä, millaista elämäsi on nyt. Kirjoituksessasi on sellainen toisia osoitteleva ja omaa kurjuuttasi kitisevä sävy, joka tuskin edesauttaa omaakaan hyvinvointiasi.
Harvan ihmisen lapsuus on optimaalinen. Et tiedä, mitä olisi tapahtunut, jos vanhempasi olisivat väkisin vaikka sinun takiasi jatkaneet avioliittoaan. Se, että ripustauduit lapsena haikailemaan ydinperhettäisi takaisin on ymmärrettävää, mutta aikuisena tuosta kannattaisi päästää irti. Samoin se, että kostit vanhempiesi typeryyksiä katkaisemalla teininä välit isääsi oli myöskin ymmärrettävää käytöstä teiniltä, mutta nyt aikuisena sinun olisi aika arvioida mm. tuon tyyppisiä päätöksiäsi uudelleen.
Pääsääntöisesti kaikki joutuvat kohtaamaan lapsuudenperheessään hankalia asioita. Sinulla niitä varmasti on ollut enemmän kuin monilla, ja ansaitset toki sympatiaa siitä, mutta lakkaa nyt valittamasta tuohon sävyyn ja mieti, miten voit edistää omaa hyvinvointiasi ja perheesi hyvinvointia niistä lähtökohdista, joitka sinulla nyt on. Kokemustasi ei myöskään voi yleistää kaikkiin eroperheiden lapsiin. Oma asenteesi vaikuttaa tällä hetkellä sellaiselta, että jos vanhempasi olisivat väkisin pysytelleet yhdessä, saattaisit nyt aivan samaan sävyyn valitella sitä, miten traumatisoiduit lapsuutesi tunnekylmästä ja riitaisesta ympäristöstä, jossa vanhemmat pitivät mykkäkoulua ja jättivät toisensa sitten sinua syyllistäen kotoa muutettuasi.
Älä myöskään siirrä omia kokemuksiasi seuraavalle sukupolvelle kuvittelemalla, että voisit toimia oikein vain toimimalla päinvastoin kuin vanhempasi. Jokainen tilanne on erilainen. Tsemppiä siihen, oikeasti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
IKis näemmä sai aika monet menemään lankaan
On lohduttavaa, mutta surullista kuulla myös teidän muitten kokemuksia ero lapsena olemisesta. Ja toki ymmärrän, että ero on monissa suhteissa välttämätön, esim. väkivallasta tai alkoholista johtuen. Omien vanhempieni kohdalla ei ollut kyse mistään tällaisesta. He vain kyllästyivät toisiinsa kahdenkymmenen vuoden jälkeen. Ja voin toki myöntää, että olen tästä katkera, vaikka ei ehkä saisi olla? En tiedä.
Joka tapauksessa, en halua syytellä heitä jotka päätyvät eroon syystä tai toisesta. Mutta vanhemmilla on tapana tulla sokeaksi lapsen reagointiin ja oireiluun, jos he kokevat syyllisyyttä. Tämän huomasin ainakin omassa äidissäni. Hän aina painotti kuinka on maailman epäitsekkäin ihminen ja että rakastaa meitä lapsia eniten. Teot kuitenkin näyttivät täysin muuta, joka jätti jälkensä minuun. Aina myös jos yritin puhua siitä, että eron käsittely ei ikinä tule loppumaan minulla ja että minulla on paha olla, oli hänellä tapana hermostua asiasta. Miten kehtaankaan valittaa kun asiat voisi olla niinkin paljon pahemmin. Hän tykkäsi sanoa että ole tyytyväinen kun sinulla on katto pään päällä. Oli myös sokea omille teoilleen, eikä osannut yhdistää mitään näistä minun pahaan olooni. Enimmäkseen vain jätti huomiotta silloin, kun oireiluni oli pahimmillaan. Koska olinhan minä teini. Kuuluu asiaan! Tai sitten ei.
Toivon sydämeni pohjasta, että oikeastikin pistätte lapsenne etusijalle AINA. Ottakaa pois ne vaaleanpunaiset lasit silmiltänne ja menkää lapsen ehdoilla. Minulla tulee aina niin paha olo kun näen miten lapsi suorastaan hylätään eron yhteydessä kun löydetään uusi kumppani. Kun lapsi oireilee, ei tykkää äidin tai isän uudesta puolisosta tms. puhukaa ja auttakaa lastanne. Ennen kaikkea ymmärtäväisyys lasta kohtaan on äärimmäisen tärkeää ja asia jota minä todella kaipasin. Älkää ikinä vähätelkö lasta ja sitä miten hän kokee eron ja uudet järjestelyt.
Lapsi ei myöskään aina kerro sitä miltä hänestä tuntuu, varsinkin jos kokee että vanhemmat vähättelevät hänen tuntemuksia. Se lapsi ei tänne maailmaan halunnut tulla vaan SINÄ halusit hänet ja täten saat myös luvan kantaa vastuun siitä että lapsi on aina etusijalla täysi ikäisyyteen asti.
Kun minulle tuli erimielisyyksiä äitini tai hänen miehensä kanssa, äitini heitti minut ulos talosta ja sanoi että saan luvan asua isäni ja rääkyvän lapsen kanssa täysi ikäisyyteen asti. Äitilleni kaksi kotia oli tapa rankaista minua. Aina jos kyllästyivät minuun niin hei, sä lähet pois tästä talosta nyt. Näin meillä käsiteltiin asiat. Voin vain kertoa, että sillon ei ollut enää itseni vahingoittaminen kovin kaukana. Tuntui siltä, kun olisin ollut vain pelkkä riesa ketä kukaan ei enää halunnut. Aina kun äitini oli tehnyt näin, alkoi hän kokea syyllisyyttä ja pyysi minua takaisin. On muuten tehokas tapa etäännyttää teini ikäinen lapsi tuolla tavoin. Olkaa kilttejä ja tehkää toisin.
t. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vanhempieni eroamattomuus ”pilasi” elämäni. Suo siellä, vetelä täällä...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vanhempieni eroamattomuus riidoista ja väkivallasta huolimatta taas pilasi minun elämäni. Jatkuvasti uhkailtiin erolla muttei sitä sitten koskaan tapahtunut. Olisi ollut helpotus kaikille jos olisivat saaneet sen aikaiseksi.
Väkivalta ei ole suhteessa vaan suhteen osapuolessa tai molemmissa. Väkivalta ei lopu erolla.
"Väkivalta ei lopu erolla." Onpa omituinen lausahdus. Kyllä todellakin useimmiten loppuu.
Toki se ei sen jälkeen enää kohdistu puolisoon, mutta kyllä väkivaltainen ihminen pyrkii suhteen jälkeen etsimään uuden ihmisnyrkkeilysäkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sitten sellainen muistutus, että jos parisuhteessa on ollut esim. seksuaalista väkivaltaa, sitä ei yleensä haluta kertoa lapselle. Lapsen näkökulmasta voi siis näyttää, että mitään oikeaa syytä ei ole, vaikka olisikin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En kyllä voi ymmärtää sitä itsekkyyden määrää, että rikkoo perheen esimerkiksi pettämällä ja ymmärrän silloin, että petetty haluaa eron. Samoin on ymmärrettävää jos tahtoo eron esim väkivallan takia ja silloin se on tietysti lapsillekin paras ratkaisu.
Mutta jos on lapsia ja suhde vain tylsä niin tekisin kaikkeni suhteen pelastamiseksi. Toisiaan rakastavat vanhemmat ovat lapselle suuri onni.
Omat vanhempani erosivat kun olin pieni lapsi. Vaikka eroon ei liittynyt draamaa ja vanhemmat olivat hyvissä väleissä, olen aina surrut kokonaisen perheen puuttumista. Lapsena oli stressaavaa muuttaa vanhempien kotien välillä (samalla paikkakunnalla) vaikka molempia vanhempia tahdoinkin nähdä. Juhlapyhinä suretti ettei voinut olla koko perheen kesken ja hävetti kun oli kaksi kotia ja kavereilla ehjät kodit.
Huonomminkin olisi voinut olla ja välit vanhempiin on hyvät, mutta sen verran se on vaikuttanut, että suurin toiveeni on oma ehjä perhe ja teen kaikkeni jotta se pysyy sellaisena.Minä elän uusperheessä nyt ja voin kertoa että minä, kuten varnasti lähes kaikki muutkin eronneet, olemme todellakin tehneet kaikkemme että lapsillamme olisi toisiaan rakastavat yhdessä olevat vanhemmat. Me eronneet emme ole yhtään sen huonompia ja epäonnistuneempia kuin sinä. Kaikilla ei asiat vaan mene niin onnellisesti että suhde kestää. Kaikkensa tekeminen ei aina riitä.
Totta kai olette epäonnistuneempia. Mitä muutakaan ero on kuin avioliiton epäonnistuminen? Verrattuna niihin, jotka saavat liittonsa kestämään, te olette nimenomaan epäonnistuneempia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen eronnut. Minulla on ihana miesystävä nykyisin, mutta lapset tulee ensin aina. Elintaso lapsilla on pysynyt samana eron jälkeen. Aikaa minulla on heille ja huolehdin yksin kaiken. Onneksi ovat jo teini-ikäisiä.
Lasten isä sen sijaan on oikeastaan hylännyt lapset. Ei juuri tapaa eikä lapset tapaa häntä eli eivät ole isänsä luona käyneet kertaakaan isän muuttaessa naisystävänsä luo. Tänä vuonna isä on tavannut lapsensa viisi kertaa muutaman tunnin ajan, ei edes vuorokautta yhteensä. Ei osta lapsille mitään, ei kysy mitä lapset tarvii. Lasten pyytäessä jotain vetoaa huonoon rahatilanteeseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minun elämäni vanhempien ero teki huomattavasti mukavammaksi. En voi sanoa että pelasti, koska en usko siihen että lapsuus ja sen tapahtumat voisivat määritellä loppuelämän kokonaisuudessaan. Ennen eroa kärsin vanhempien jääkylmistä väleistä. Eivät he riidelleet, mutta kyllä sen vaan aistii kun rakkaus on kuollut.
Nykyään minulla on sekä läheinen isäpuoli ja läheinen äitipuoli, jotka ovat omille lapsilleni myös hyvin läheisiä, vähän kuin isovanhempia. Olen myös sitä kautta saanut paremman mallin parisuhteelle. Vanhemmat vaikuttaa molemmat tahoillaan onnellisilta, joten olen onnellinen heidän puolestaan todella.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En kyllä voi ymmärtää sitä itsekkyyden määrää, että rikkoo perheen esimerkiksi pettämällä ja ymmärrän silloin, että petetty haluaa eron. Samoin on ymmärrettävää jos tahtoo eron esim väkivallan takia ja silloin se on tietysti lapsillekin paras ratkaisu.
Mutta jos on lapsia ja suhde vain tylsä niin tekisin kaikkeni suhteen pelastamiseksi. Toisiaan rakastavat vanhemmat ovat lapselle suuri onni.
Omat vanhempani erosivat kun olin pieni lapsi. Vaikka eroon ei liittynyt draamaa ja vanhemmat olivat hyvissä väleissä, olen aina surrut kokonaisen perheen puuttumista. Lapsena oli stressaavaa muuttaa vanhempien kotien välillä (samalla paikkakunnalla) vaikka molempia vanhempia tahdoinkin nähdä. Juhlapyhinä suretti ettei voinut olla koko perheen kesken ja hävetti kun oli kaksi kotia ja kavereilla ehjät kodit.
Huonomminkin olisi voinut olla ja välit vanhempiin on hyvät, mutta sen verran se on vaikuttanut, että suurin toiveeni on oma ehjä perhe ja teen kaikkeni jotta se pysyy sellaisena.Minä elän uusperheessä nyt ja voin kertoa että minä, kuten varnasti lähes kaikki muutkin eronneet, olemme todellakin tehneet kaikkemme että lapsillamme olisi toisiaan rakastavat yhdessä olevat vanhemmat. Me eronneet emme ole yhtään sen huonompia ja epäonnistuneempia kuin sinä. Kaikilla ei asiat vaan mene niin onnellisesti että suhde kestää. Kaikkensa tekeminen ei aina riitä.
Totta kai olette epäonnistuneempia. Mitä muutakaan ero on kuin avioliiton epäonnistuminen? Verrattuna niihin, jotka saavat liittonsa kestämään, te olette nimenomaan epäonnistuneempia.
Ihan kuin avioliitto määrittäisi onnistumisen ja epäonnistumisen koko elämälle.
Minun ensimmäinen avioliitto epäonnistui. Ihmisenä en ole mitenkään epäonnistunut, päinvastoin. Olen hyvinkin onnistunut erittäin monessa ja ennenkaikkea onnekas.
Olen pahoillani, että sinun vanhempasi eivät osanneet toimia oikein eron jälkeen teidän lasten kannalta.
Minun elämäni pelastus oli vanhempieni ero. Sen jälkeen alkoi onnellinen lapsuus, eikä tarvinnut enää pelätä. Onneksi siihen aikaan ei pakotettu ramppaamaan kahden kodin väliä, vaan jäimme asumaan äidin luokse ja isää tapasimme satunnaisesti. Uusi isäpuoli toi kotiimme turvaa ja vakautta ja hänen kanssaan perhe-elämämme muuttui normaaliksi.
Miksi niitä mukuloita edes pitää hankkia, kun niistä tulee pelkkä riesa? Uuden kumppaninkin kanssa pitää vielä vääntää uusi "todiste" rakkaudesta, jotta saadaan syy heittää riesat sivuun.
Itse elin taas tuollaisessa perheessä, jossa ei erottu vaikka olisi kannattanut ja se taas on johtanut siihen, etten itse ole kyennyt parisuhteisiin, koska ne vaikuttavat todella ahdistavilta. Luulen, etten itse olisi niin ahdistunut jatkuvasti, jos lapsuus ei olisi ollut jatkuvasti pelkää ahdistusta ja pahaa oloa vanhempien riitelystä ja erimielisyyksitä johtuen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En kyllä voi ymmärtää sitä itsekkyyden määrää, että rikkoo perheen esimerkiksi pettämällä ja ymmärrän silloin, että petetty haluaa eron. Samoin on ymmärrettävää jos tahtoo eron esim väkivallan takia ja silloin se on tietysti lapsillekin paras ratkaisu.
Mutta jos on lapsia ja suhde vain tylsä niin tekisin kaikkeni suhteen pelastamiseksi. Toisiaan rakastavat vanhemmat ovat lapselle suuri onni.
Omat vanhempani erosivat kun olin pieni lapsi. Vaikka eroon ei liittynyt draamaa ja vanhemmat olivat hyvissä väleissä, olen aina surrut kokonaisen perheen puuttumista. Lapsena oli stressaavaa muuttaa vanhempien kotien välillä (samalla paikkakunnalla) vaikka molempia vanhempia tahdoinkin nähdä. Juhlapyhinä suretti ettei voinut olla koko perheen kesken ja hävetti kun oli kaksi kotia ja kavereilla ehjät kodit.
Huonomminkin olisi voinut olla ja välit vanhempiin on hyvät, mutta sen verran se on vaikuttanut, että suurin toiveeni on oma ehjä perhe ja teen kaikkeni jotta se pysyy sellaisena.Minä elän uusperheessä nyt ja voin kertoa että minä, kuten varnasti lähes kaikki muutkin eronneet, olemme todellakin tehneet kaikkemme että lapsillamme olisi toisiaan rakastavat yhdessä olevat vanhemmat. Me eronneet emme ole yhtään sen huonompia ja epäonnistuneempia kuin sinä. Kaikilla ei asiat vaan mene niin onnellisesti että suhde kestää. Kaikkensa tekeminen ei aina riitä.
Totta kai olette epäonnistuneempia. Mitä muutakaan ero on kuin avioliiton epäonnistuminen? Verrattuna niihin, jotka saavat liittonsa kestämään, te olette nimenomaan epäonnistuneempia.
Hyvä ydinperhe on aina hieno asia, mutta joskus liitto menee niin huonoksi ettei ole vaihtoehtoa. Itsellä avioero paransi elämänlaatua hurjasti. Nyt kun erosta on vuosia niin luulen lastenkin jo ymmärtävän. Elän elämäni ihaninta aikaa nyt eronneena. En koe itseäni epäonnistuneena.
Olet omahyväisesti harhassa. Suurin osa vanhemmista on kunnollisia lapsiaan rakastavia vanhempia. Ei ole mitään ”nykyvanhempia” vaan asia on aina ollut niin ja tulee aina olemaan että suurin osa vanhemmista on hyviä.
Aina on ollut myös ylimielisiä ihmisiä kuten sinä, haukkuvat ”nykyihmiset” mutta tarkoittavat heillä aina muita, joitain kuvitteellisia ihmisiä joita voi paheksua. Rasittavaa.