Mikä hemmetti tähän toistuvaan masennukseen auttaa
Pitkä terapia takana. Enää en saa mitään tukea, joten käyn kerran kuussa. On käytössä mielensisäisiä keinoja, meditaatio, lepo ja itsensä pakottaminen, vitamiinit jne. Lääkkeet lopetin 2 vuotta sitten. Vaikka mä kuinka yritän niin aina nämä jaksot toistuu, joissa ajatukset on todella, todella synkkiä. Paniikin olen selättänyt, samoin jatkuvan ahdistuksen, mutta nämä mustat kaudet...
Kommentit (70)
Jonkun rakkaan ihmisen tuki? Onko ketään kelle voisit puhua?
Täällä kohtalotoveri. Ei minulla mitään viisastenkiveä ole valitettavasti tarjota. Masennus toistuu itsellänikin ja ajatukset ovat todella synkkiä. Tämän enempää en usko tästä koskaan parantuvani. On vaan jotenkin sinniteltävä päivästä toiseen.
Mun psykiatrit ehdottaneet että hankkisin parisuhteen. Niin, sehän tosta noin vaan hankitaankin. Tai no kyllähän nuo kaiken maailman belörffit kauniine naamoineen ja silikonitisseineen tuntuu noita miehiä saavan mutta mä kun en valitettavasti näytä häneltä niin en ole sitä miestäkään onnistunut hankkimaan vaikka ikää jo 30 v.
Psykologi kirjoitti:
Toistuvaan voisi auttaa sähköhoito.
En halua syödä lääkkeitäkään sivuvaikutusten takia niin en näe kyllä tätä vaihtoehtona.
On myös todella vaikea edes saada mitään apua, kun on kerran jo käynyt Kelan tukeman terapian. Sairaanhoitajalle olen jonossa, 3 kk jonot ja sanottiin suoraan, että en hyödy siitä, koska itsellä on mielensisäisiä keinoja. Kannustavaa.
Vierailija kirjoitti:
Jonkun rakkaan ihmisen tuki? Onko ketään kelle voisit puhua?
Tavallaan on, mutta eihän kukaan jaksa kuunnella vuosia kuunnella ja siksi koitan olla puhumatta sen suuremmin.
Parikymmentä vuotta kroonisena, vaikea-asteisena ja toistuvana. Olen tästä eläkkeellä. Minulla on perhe ja kaikki asiat ulkoisesti ok - sairaus mikä sairaus. Lääkkeitä en enää syö, terapiassa käyn harvakseltaan. Meditoin, rukoilen. Ja jollakin tavalla olen hyväksynyt, että valitettavasti minun ristini elämässä oli tällainen, ei ihan pikkuriikkinen.
Vierailija kirjoitti:
Kilpparit ja ferritiini stekattu?
Kilpirauhasen ok, hyvää rautalisää olen syönyt ja se on vienyt pahimman väsymyksen, mutta ei se näihin jaksoihin ja näiden jaksojen väsymykseen auta. Olisin kyllä toivonut että olisi löytynyt jo vaikka joku fyysinen syy tälle. Toki olo olisi varmasti jatkuvasti tällainen, jos johtuisi vaikka kilpirauhasesta.
Miksi lopetit lääkkeet? Itse syön varmaan loppuelämäni.
Vierailija kirjoitti:
Parikymmentä vuotta kroonisena, vaikea-asteisena ja toistuvana. Olen tästä eläkkeellä. Minulla on perhe ja kaikki asiat ulkoisesti ok - sairaus mikä sairaus. Lääkkeitä en enää syö, terapiassa käyn harvakseltaan. Meditoin, rukoilen. Ja jollakin tavalla olen hyväksynyt, että valitettavasti minun ristini elämässä oli tällainen, ei ihan pikkuriikkinen.
Mä sinnittelen osa-aikatyössä, se pitää mut jotenkin elämässä. Opiskelen myös sivutoimisesti ja kuvittelin naiivisti että kaikkea mielekästä yrittämällä selätän tämän. Eihän se tietenkään näin mennyt.
Vierailija kirjoitti:
Miksi lopetit lääkkeet? Itse syön varmaan loppuelämäni.
Mielialalääkkeillä on sivuvaikutuksia. Mulla huononi muisti ja aivotoiminta ihan radikaalisti. Esimerkiksi. Eikä ne vie pois masennusta, turruttaa kyllä.
Vierailija kirjoitti:
Mun psykiatrit ehdottaneet että hankkisin parisuhteen. Niin, sehän tosta noin vaan hankitaankin. Tai no kyllähän nuo kaiken maailman belörffit kauniine naamoineen ja silikonitisseineen tuntuu noita miehiä saavan mutta mä kun en valitettavasti näytä häneltä niin en ole sitä miestäkään onnistunut hankkimaan vaikka ikää jo 30 v.
Jotenkin hassu neuvo. Toki hyvästä parisuhteessa on varmasti iloa, mutta en usko kenenkään tuovan onnea.
Vierailija kirjoitti:
Mun psykiatrit ehdottaneet että hankkisin parisuhteen. Niin, sehän tosta noin vaan hankitaankin. Tai no kyllähän nuo kaiken maailman belörffit kauniine naamoineen ja silikonitisseineen tuntuu noita miehiä saavan mutta mä kun en valitettavasti näytä häneltä niin en ole sitä miestäkään onnistunut hankkimaan vaikka ikää jo 30 v.
En tiedä miltä näytät, mutta mikään ulkonäkö ei voisi olla pahempi turn off kuin tuo asenne
Onnellinen ja tasapainoinen elämä olisi voinut auttaa. Minulla masennus puhkesi uudelleen työpaikkakiusaamisen myötä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Parikymmentä vuotta kroonisena, vaikea-asteisena ja toistuvana. Olen tästä eläkkeellä. Minulla on perhe ja kaikki asiat ulkoisesti ok - sairaus mikä sairaus. Lääkkeitä en enää syö, terapiassa käyn harvakseltaan. Meditoin, rukoilen. Ja jollakin tavalla olen hyväksynyt, että valitettavasti minun ristini elämässä oli tällainen, ei ihan pikkuriikkinen.
Mä sinnittelen osa-aikatyössä, se pitää mut jotenkin elämässä. Opiskelen myös sivutoimisesti ja kuvittelin naiivisti että kaikkea mielekästä yrittämällä selätän tämän. Eihän se tietenkään näin mennyt.
Kaikkeen ei aina ole syytä, ei ainakaan osoitettavaa. Minulla ei ole traumataustaa, joten kaikkien näiden vuosien (ja kymmenien lääkekokeilujen) jälkeen olen aika vakuuttunut, että vika on sekä neurologiassa että ”aivokemiassa” johon valitettavasti vielä(kään) ei tehokasta hoitoa löydy.
Tiedän tuon yrittämisen, suorittamisen. Itse tein samat kevätjuhlaliikkeet, kerta toisensa jälkeen. Korkeakouluopinnot, työt, perhe. Ja siltikin se palasi kerta toisensa jälkeen kuin muuri, läpinäkymättömänä, sisäänsä sulkevana.
Ole armollinen itsellesi. Voimia.
Lääkkeet ei kelpaa, sähköhoito ei kelpaa. Kaipaatko taikasauvaa? Ei löydy.
Oletko paneutunut masennuksen juurisyihin, muuttanut elämää tarpeeksi radikaalisti, jotta siitä tulee mielekästä?Aloittanut jotain uutta, josta innostut, johon on motivaatiota, joka saa voimaan paremmin?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Parikymmentä vuotta kroonisena, vaikea-asteisena ja toistuvana. Olen tästä eläkkeellä. Minulla on perhe ja kaikki asiat ulkoisesti ok - sairaus mikä sairaus. Lääkkeitä en enää syö, terapiassa käyn harvakseltaan. Meditoin, rukoilen. Ja jollakin tavalla olen hyväksynyt, että valitettavasti minun ristini elämässä oli tällainen, ei ihan pikkuriikkinen.
Mä sinnittelen osa-aikatyössä, se pitää mut jotenkin elämässä. Opiskelen myös sivutoimisesti ja kuvittelin naiivisti että kaikkea mielekästä yrittämällä selätän tämän. Eihän se tietenkään näin mennyt.
Kaikkeen ei aina ole syytä, ei ainakaan osoitettavaa. Minulla ei ole traumataustaa, joten kaikkien näiden vuosien (ja kymmenien lääkekokeilujen) jälkeen olen aika vakuuttunut, että vika on sekä neurologiassa että ”aivokemiassa” johon valitettavasti vielä(kään) ei tehokasta hoitoa löydy.
Tiedän tuon yrittämisen, suorittamisen. Itse tein samat kevätjuhlaliikkeet, kerta toisensa jälkeen. Korkeakouluopinnot, työt, perhe. Ja siltikin se palasi kerta toisensa jälkeen kuin muuri, läpinäkymättömänä, sisäänsä sulkevana.
Ole armollinen itsellesi. Voimia.
Kiitos sinulle
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse olet mielenterveytesi tuohon jamaan päästänyt. 🙄
Niin no, sehän tässä ottaakin aivoon, että olen yrittänyt tehdä kaikkeni toipuakseni. Terapia vaatii ihan älytöntä rehellisyyttä itseään ja muita kohtaan. Sen sijaan mä pidän kyllä itseäni syyttömänä siihen, ettei vanhempia kiinnostanut hakea minulle apua jo pienenä. Ja siihen että äitini oli alkoholisti ja tappoi itsensä käytännössä silmien eteen. Tai siihen että toinen vanhempi jätti heitteille. Mutta aikuisiän vastuu on minulla ja itseäni olen yrittänyt hoitaa parhaani mukaan.
Sun tarina muistuttaa ohuesti erään ystäväni tilannetta joka kärsi syvistä masennuskausista lähinnä kai turvattoman menneisyyden vuoksi , mikä (masennus) invalidisoi häntä. En tiedä onko tästä kommentistani mitään iloa, mutta sattumien kautta hän sai koiran kontolleen. Samalla luotettavan ystävän, joka ei petä eikä jätä. Toipui aivan hemmetisti tuon dogikamun myötä, vaikka oli aina ällönnyt koiria ja lemmikeitä yleensäkin. Ei tuntisi nykyään samaksi ihmiseksi joka aiemmin kulki siipi maassa, surkeana.
Toistuvaan voisi auttaa sähköhoito.