Oli oma syyni että olin koulukiusattu 9v
Olimme niin köyhiä,lisäksi olimme uskovaisia ja olin ujo,hiljainen. Mikä on sinun koulukiusattu lapsesi vika?miksi häntä kiusataan?
Kommentit (29)
Jos ei ole luuseri niin kiusaamiselle tulee kyllä loppu kun pistää kiusaajat nippuun.
Vierailija kirjoitti:
Olen samaa mieltä. Usein se vika löytyy, ei nyt tosin lapsesta mutta kotoa eli vanhemmista.
Itsekin olen kyllä uskovainen ja vielä köyhä vanhempi, mutta meidän lapsia ei kiusata. Mutta uskovaiset voi myös olla täysiä ääliöitä, että paha mennä puolustelemaan suinpäin.
Itse olin koulukiusattu, vanhempieni (ei-uskovaisia) eron takia ja puuttuvaa isää oireilin kenenkään huomaamatta. Pidin itseäni niin tyhmänä ja outona, kun isä torjui minut, että koulukavereittenko olisi pitänyt hoitaa mua?
Mutta ei tuntunut kukaan aikuinen päätään vaivaavan, miksi minusta ei tykätä. Jotkut ihan tosissaan uskovat, että outoja ihmisiä vaan syntyy.
No en ole oikeasti ollenkaan outo, mutta aikuisena se vasta selvisi mulle, että olen ihan tavallinen ja kiva ihminen.
Pakko lisätä kun kirjoitin näin huolimattomasti, että en tietenkään tarkoita, että ketään saisi hakata tai haukkua (lapsilta ei voi näissäkään olettaa mitään, mutta sellaisesta pitää aikuisen viheltää peli poikki).
Minua lähinnä siis syrjittiin. Jäin aina ylimääräiseksi. Mitä siihen kukaan koulussa voi? Ne ikätoverit kaikkein vähiten.
Kiusattiin koska luokalle sattui muutama hankalista kotioiloista oleva lapsi. Tehtiin lastensuojeilmoitukset kiusaajista. Siihen vasta loppui.
Minua kiusattiin, koska olin likinäköinen, pitkä ja paksuhiuksinen. Lisäksi nimeni oli erikoinen.
Omia vikoja tavallaan toki nekin? Olipas ikävä aloitus.
Vierailija kirjoitti:
Kiusattiin koska luokalle sattui muutama hankalista kotioiloista oleva lapsi. Tehtiin lastensuojeilmoitukset kiusaajista. Siihen vasta loppui.
Vasikka. Niitä on syytäkin kiusata!
Vierailija kirjoitti:
Muakin kiusattiin jonkin verran koska perhe oli lestadiolainen, jouduin kiusatuksi vaikken edes olisi halunnut kuulua siihen uskonlahkoon. Kiusaamista ei olisi ollut jos perheeni olisi ollut normaali. Tavallaan kyllä vanhempieni syy, ei minun.
Minäkin olen lestaperheestä ja olen aina inhonnut uskonnollisuutta ja lestadiolaisuutta erityisesti. Minua ei kiusattu, koska onnekseni elin lapsuuteni alueella, jossa lestadiolaisuus oli melko tuntematonta, ja koska salailin tätä asiaa. Olin myös erittäin sanavalmis, mistä syystä olin vähän niskan päällä.
Voi jessus että inhoan lestadiolaisuutta!!!
Lapsen vika, että isä (tai muu korston kokoinen avustaja) ei tullut kouluun liivijengin puvussa ja pistänyt kiusaajaa kuriin.
Vierailija kirjoitti:
Minua kiusattiin, koska olin likinäköinen, pitkä ja paksuhiuksinen. Lisäksi nimeni oli erikoinen.
Omia vikoja tavallaan toki nekin? Olipas ikävä aloitus.
Niin, ehkä tässä ajateltiin, että ei se aina se päällepäin näkyvä selitys ole se oikea syy. Oma kokemukseni kouluista missä olin on, että pitkään kiusatut oli aina outoja tyyppejä. Kaikenlainen pinnallisista syistä nälviminen oli ohimenevää, mutta ne mitä aina syrjittiin oli vaan niin outoja. En tiedä mitä AP ajatteli, mutta ei se tietenkään sen lapsen itsensä syy ole. Yhtä halpaa on syytellä niitä toisia lapsia hirviöiksi. Todelliset syylliset on niissä kodeissa.
? En ymmärrä mitä tarkoitat.