Unelmoin yhteisöllisestä elämästä maaseudulla - onko sellaista enää olemassakaan?
Olen totaalisen väsynyt kaupungissa / taajamassa elämiseen, kiireeseen, liikenteen meteliin ja ruuhkiin jne. Kaipaan myös jonkinlaista yhteisöllisyyttä elämään. Monta vuotta olen haaveillut jossain idyllisessä maalaiskylässä asumisesta. Mietin vain onko sellaisia edes enää ja ovatko mielikuvani liian romantisoituja ja naiiveja...
Kertokaa maalla asujat, leppoisaa elämää elävät ja yhteisöllisyyttä löytäneet kokemuksistanne! Jos sellaisia on :D
Kommentit (47)
Sillä on vähän väliä missä maaseudulla asut. Jos asut jossain Puutteenperällä, niin ei siellä enää mitään yhteisöllisyyttä muutaman peräkammarinpojan kanssa löydy. Itse asuin joku vuosi sitten virkeässä Sotkamon sivukylässä. Ei siellä porukka mitänkään eronnut kaupungeissa asuvista, hyvissä hommissa keskustassa käyviä lapsiperheiden vanhempia ja yrittäjiä.
Paikkakunnalla tietenkin oli totuttu muualta tulleisiin kuten esim. moniin Vuokatissa opiskeleviin ja lukuisiin ulkomaisiin urheilijoihin. Pahimpia taas ovat sellaiset syrjäiset sisäänlämpiävät kunnat, missä porukat eivät ole nähneet kuin toinen toisiaan:)
Kuitenkin se on paljon itsestä kiinni, miten paikkakuntaan sopeutuu. Olen melkein ikäni asunut kaupungeissa, Suomessa kahdeksassa kaupungissa sekä kaukana länsimaisessa miljoonakaupungissa. Kaikissa olen hyvin päässyt yhteisöihin mukaan - paitsi heti opiskelujen jälkeen tällaisessa Puutteenperässä:)
Onhan tällainenkin maalaisasumismuoto, muistin lehtijutusta tämän luomukommuunin:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aika monet kaupungista maalle muuttaneet ovat todenneet, että ovat siellä hyvin yksinäisiä. Ystäviä on vaikea löytää, kun kaikilla on jo valmiiksi omat piirinsä (usein sukulaisia keskenään).
Riippuu muuttaako yksin, pariskuntana vai perheenä ja minkä ikäinen on.
Vanhemmiten ne syvät ystävyyssuhteet on muutenkin usein jo solmittu ja on tavallista, ettei ystäviä välttämättä tavata usein, vaikka muuten yhteydenpitoa olisi. Onhan käytössä kuitenkin moderni teknologia ja nettikin saadaan toimimaan, ellei ihan asumattomaan korpeen hakeudu.
Arkisissakin asioinneissa tutustuu ihmisiin, sopivasti tietyt rajat säilyttäen. Sydänystäviä ei ihminen montaa tarvitse. Jos uusi sellainen vielä jostain tulee, on se iloinen yllätys, muttei välttämättömyys.
Tuo pitää varmasti paikkansa, mutta maalle muutto ei aina tarkoita, että saisi sellaisen yhteisöllisyyden, minkä vuoksi maalle on muuttanut. Ei siis pääse mukaan näihin piireihin, joissa olisi yhteisöllisyyttä vaan jää ulkopuoliseksi juuri nuo "tietyt rajat säilyttäen".
Riippuu siitä, millaista yhteisöllisyyttä hakee. Itsellemme riittää juuri sellainen, missä yhteiset asiat hoituvat eli tieto vaikkapa tiestöön tai muuhun vastaavaan liittyvästä kulkee, palvelut ovat jotain kautta saatavilla niiltä osin kuin niitä välttämättömyyteen tarvitsee ja niin, että, käytännön elämä toimii.
Tosin siinä mielessä olen ehkä väärässä ketjussa, ettei tiiviissä yhteisössä asuminen ole meille pääasia, vaan asuminen maaseutuympäristössä. Useimmiten ne yhteisöt ovat muodostuneet juuri arkisten asioiden tiimoilta.
Kommentti nro 1 oli myös mun kirjoittamani ja ap:hän ei ole vastannut, millaisia asioita hän yhteisöllisyydeltä odottaa. Oma käsitykseni yhteisöllisyydestä sisältää monenlaista naapuriapua, yhteisiä tapahtumia (esim jotain "kyläjuhlia"), yleensäkin yhdessä tekemistä muiden yhteisön jäsenten kanssa jne.
Vierailija kirjoitti:
Kysy Vihreiltä maaseudusta.
En suosittele. Ei niitä kiinnosta. Ovat muutenkin ajamassa Suomen historian ympäristötuhoisinta politiikkaa.
Asun maalla kotipitäjässäni, enkä tunne, että täällä olisi sellaista yhteisöllisyyttä, jota haet.
Ajat ja tavat ovat muuttuneet.
Ja mitä se "leppoisa elämä" maalla olisi?
Ajat renkaat soikeina töihin 60km päähän ja takaisin, töissä on sama meininki kaikkialla.
No, jos sinulla on mummonmökin hinta säästettynä, voithan sitten heittäytyävtukien varaan, mutta sitten TE-keskus vai mikä se työkkäri nykyään on, pompottaa sinua.
Muutin lähes 25 v sitten maalaiskylään okt:oon. Perhe kasvoi, sitten tuli ero mutta jäin tänne pohjoiseen muu-Suomesta muuttaneena yh:na. Onneksi olin päässyt hyvin kylän piireihin kylätoiminnan ja kasityopiirien kautta. Ne kannattelevat elämääni edelleen nyt kun lapset maailmalla. Täällä muutoin sisaanpainlampiavaa mutta kyläyhteisö ollut pelastus. On myös kylabaari jossa toiminut karaokeyhteiso. Korona-aika tosin tuonut tännekin haasteensa ja välillä ollut yksinäistä.
Assburger kirjoitti:
Ja mitä se "leppoisa elämä" maalla olisi?
Ajat renkaat soikeina töihin 60km päähän ja takaisin, töissä on sama meininki kaikkialla.
No, jos sinulla on mummonmökin hinta säästettynä, voithan sitten heittäytyävtukien varaan, mutta sitten TE-keskus vai mikä se työkkäri nykyään on, pompottaa sinua.
Omalla kohdalla löytyi ilmeisesti sitten poikkeus ja yhteisöllisyyttä maalla, sopivasti omaan makuun. Eikä täältä töihin tai asioille sentään 60 km tarvitse ajaa.
Ei ole. Ei ole olemassa mitään sellaista lintukotoa eikä unelmalandiaa mitä kuvittelet.
Ei ainakaan Suomessa. Pienet nurkkakunnat on sananmukaisesti pieniä nurkkakuntia ja meno ja ihmiset sen mukaisia. Negatiivisessa mielessä.
Jos haluat, voit toki käydä kokeilemassa. Minäkin kävin ja palasin kaupunkiin takaisin oikein mielelläni.
Esim. Kirsi Salollahan on se Onnellisten kylä -projekti, meinaavat perustaa uuden ajan kyläyhteisön jonnekin päin Suomea ja tarkoitus olisi kai perustaa useitakin tuollaisia kyliä. Googlaa ja hae mukaan jos tuollainen kiinnostaa. On muitakin vastaavia projekteja aika paljonkin, usein porukka niissä on enemmän tai vähemmän hippimäistä, joten jos se aiheuttaa allergisen reaktion niin ei välttämättä sovi sulle. Yhdistävänä tekijänä ihmisillä useimmiten on luontoarvot, omavaraisuus, ekologia yms. Mutta mukana saattaa tulla myös joogaa, energiahoitoja ja mantralaulua. Ei siis tietenkäään aina eikä kaikki tuollaista fiilistele ja ihmisissä nyt on paljon muitakin puolia kuin se, että harrastaa vaikka reikihoitoja vapaa-ajallaan, mutta kannattaa ehkä valmistautua henkisesti siihen, että voi tulla vastaan jotain juttuja joihin ei itse usko tai pitää huuhaana.
Yhteisön perustaminen voi onnistua, jos löydät 30-50 samanhenkistä perhettä, jotka sitoutuvat hommaan,
Jos taas muutat itseksesi Perähikiälle, jonka alkuasukas et ole, sekoat alle vuodessa.
Sinuna ottaisin fokukseksi jonkin edullisen ja lämpimän maan. Suomeen ja Eurooppaan ei kannata jäädä, täällä on pian täysi katastrofi päällänsä.
Asun maalaiskylässä jossa on sitä kaipaamaasi yhteisöllisyyttä. Yksin ei tarvitse olla. Naapuriapua ja yhteisiä juhlia on runsaasti tarjolla. Valitettavasti tämä kylä ei ole Suomessa vaan Etelä-Euroopassa. Tekeeköhän auringonpaiste ihmistä sosiaalisempia?
Maaseudusta en tiedä, mutta meidän kaupunkilaisrivariyhteisössä on yhteisöllisyys kohdallaan. Onhan tässä parissakymmenessä vuodessa jo ystävystyttykin.
Kylä on kasvattanut ristiinrastiin naapuruston mukulat ja omat, on rakennettu yhdessä terasseja, aitoja maalattu, puutarhoja retusoitu, yhteisiä pihoja ruokotaan muutamia kertoja vuosittain yhdessä talkoilla.. Istutaan iltaa toisinaan, toisinaan sitten taas ei. Jelpataan naapuria hädässä, tarjotaan kyytiä, piipahdetaan kaupassa, kun jotkut on kipeenä.. Ruokia on myös tehty sairaustalouksiin porukalla porrastettu. Aina löytyy jos haluaa: lenkki seuraa, sauna seuraa, leffaan kaveri tai etelän reissuunkin.
Itselle lämmin yksityiskohta oli, kun naapurin rouva oli työreissussa ja isä oli viemässä n. 10 vuotiasta tytärtä treeneihin. Tenkkapoo oli tullut, kun isä ei osannutkaan tehdä ranskalaisia lettejä, kuten aina treeneissä kaikilla on.
Ovikello soi, se mies antoi mulle harjan ja ponnareita pussillisen käteen "nyt loppu osaaminen, en pystykään tekemään kaikkea, kuten vaimo, Autatko?" Tietenkin. Sitten tein tytölle napakat letit ja eikun hyviä treenejä. :)
Näitä kohtaamisia on paljon ristiinrastiin ja se on musta hienointa, että tuommoisessakin asiassa voi soittaa ja pyytää apua.
Eikä mihinkään pakoteta osallistumaan, kukin osallistuu oman jaksamisensa ja halujensa mukaan. Yhteisöllisyyden pitää olla vapaaehtoista, muuten se ei ole enää hauskaa.
Vantaa
Monet nykyiset maalaiset t. viljelijät ovat alkeellisista pyyntikulttuureista lähtöisin. Viljely-, metalli- ja kyläkulttuurin aitoja jälkeläisiä Suomessa ovat lähinnä arjalaisten suomenheimojen jälkeläiset. Nämä ihmiset ovat oma-alotteisia ja aikaansaavia, oikeita etnokulttuurisia suomalaisia. Metsäläisten kyläyhteisöajattelu on lähinnä jotain hippikulttuuria tai tukiviljelyä.
Vierailija kirjoitti:
Asun maalaiskylässä jossa on sitä kaipaamaasi yhteisöllisyyttä. Yksin ei tarvitse olla. Naapuriapua ja yhteisiä juhlia on runsaasti tarjolla. Valitettavasti tämä kylä ei ole Suomessa vaan Etelä-Euroopassa. Tekeeköhän auringonpaiste ihmistä sosiaalisempia?
Missä maassa muka?
Muutin muutama vuosi sitten maalle, mutta yhteisöllisyyttä en kyllä kaipaa yhtään. Naapurin apu (tienraivaus, laiturin laskeminen ja nostaminen ym) ostetaan ihan rahalla, lähimmistä naapureista tunnen kaikki ulkonäöltä mutta en tiedä kaikkien nimiä. Yksi vanha pappa yrittää puuttua kaikkien asioihin ja en tiedä onko alkavaa muistisairautta vai onko vaan luonteeltaan vttumainen. Joka tapauksessa olen hyvilläni joka kerta kun hän jättää pysähtymättä kohdalle, jos ohittaa ulkona autollaan.
Ystäviä en ole täältä yrittänytkään saada, sydänystäväni asuvat muualla. Minulle riittää se, että tarpeen tullen voin parilta naapurilta pyytää akuutisti apua ja rupatella koiralenkillä. Arvioisin, että näiden kolmen täällä asutun vuoden jälkeen tunnen tavalla tai toisella (nimeltä ja/tai ulkonäöltä niin että vaihdetaan aina muutama sana tarvittaessa) ehkä +/- 50 ihmistä. Se riittää minulle. Meille eivät ole esimerkiksi yllätysvieraat ollenkaan tervetulleita ja muitakaan vieraita hyvin harvoin kutsumme. Puolisoni pyrkii tapaamaan omia ystäviään silloin, kun minä olen matkoilla ja minä tapaan omia ystäviäni yleensä muualla kuin kotonamme.
Yhteisöllisyyttä riittää kun naapurit seuraavat kaikkea tekemisiäsi. Jos sellaisesta tykkäät niin mikäs siinä
Vierailija kirjoitti:
Assburger kirjoitti:
Ja mitä se "leppoisa elämä" maalla olisi?
Ajat renkaat soikeina töihin 60km päähän ja takaisin, töissä on sama meininki kaikkialla.
No, jos sinulla on mummonmökin hinta säästettynä, voithan sitten heittäytyävtukien varaan, mutta sitten TE-keskus vai mikä se työkkäri nykyään on, pompottaa sinua.
Omalla kohdalla löytyi ilmeisesti sitten poikkeus ja yhteisöllisyyttä maalla, sopivasti omaan makuun. Eikä täältä töihin tai asioille sentään 60 km tarvitse ajaa.
Täällä työt on yleensä noin 40km päässä. Omalla kylällä on töitä muutamalle kaupan kassalle ja opettajille.
Ja maatalouden kausityöntekijöille.
Olen itse nykyään maanviljelijä, enkä koe, että täällä enää mitään menneiden aikojen tyylistä yhteisöä olisi.
Kirkonkylä on lähellä, ruokakauppa- ja pankkiasiat hoituvat siellä, mutta 40km kaupunkiin on ajettava jos tulee yhtään erikoisempaa asiaa.
Jos vaikka pitää ostaa kengännauhat...
Pointtini oli, että moni maalle muutosta haaveileva haaveilee jostain sellaisesta, jota ei enää ole.
Vierailija kirjoitti:
Muutin muutama vuosi sitten maalle, mutta yhteisöllisyyttä en kyllä kaipaa yhtään. Naapurin apu (tienraivaus, laiturin laskeminen ja nostaminen ym) ostetaan ihan rahalla, lähimmistä naapureista tunnen kaikki ulkonäöltä mutta en tiedä kaikkien nimiä. Yksi vanha pappa yrittää puuttua kaikkien asioihin ja en tiedä onko alkavaa muistisairautta vai onko vaan luonteeltaan vttumainen. Joka tapauksessa olen hyvilläni joka kerta kun hän jättää pysähtymättä kohdalle, jos ohittaa ulkona autollaan.
Ystäviä en ole täältä yrittänytkään saada, sydänystäväni asuvat muualla. Minulle riittää se, että tarpeen tullen voin parilta naapurilta pyytää akuutisti apua ja rupatella koiralenkillä. Arvioisin, että näiden kolmen täällä asutun vuoden jälkeen tunnen tavalla tai toisella (nimeltä ja/tai ulkonäöltä niin että vaihdetaan aina muutama sana tarvittaessa) ehkä +/- 50 ihmistä. Se riittää minulle. Meille eivät ole esimerkiksi yllätysvieraat ollenkaan tervetulleita ja muitakaan vieraita hyvin harvoin kutsumme. Puolisoni pyrkii tapaamaan omia ystäviään silloin, kun minä olen matkoilla ja minä tapaan omia ystäviäni yleensä muualla kuin kotonamme.
Yhteisöllistä maalaiselämää etsivä kun saa toiseksi naapurikseen sinunlaisesi ja toiseksi lestadiolaisperheen(jotka seukkaavat vain keskenään) ja kolmanneksi kyttääjä/valittajapapan...
Asustin noihin aikoihin aika lähellä Maikkelia ja he olivat sellainen kommuuni, josta lapsia varoiteltiin. Kulutus rahoitettiin kasvatuksella ja myynnillä.
Toisaalta naapuriapu ei koskaan saisi olla yksipuolista.