Kuinka moni teistä pystyy olemaan ilman, että saa viimeistä sanaa?

Ei pilkkua tuohon kohtaan lausetta,idiootti.

Kotona en jaksa aina oikoa puolison varmoina totuuksina julkituotuja mielipiteitä. Vaikka tietäisin hänen olevan väärässä. Mitä väliä pikkuasioilla, ne unohtuu kohta kuitenkin. Tärkeissä asioissa kerron kyllä, muodossa "minun mielestä asia on näin" ja perustelen.

Töissä mä pidän pääni, mutta en tosiaankaan lankea vänkäämään. Asiat voi hoitaa ystävällisesti. Viimeksi tänään yksi yhteistyökumppani oli kovasti sitä mieltä, että kyllä minä voin tehdä poikkeuksen koska sitä ja tätä. Hänellä oli hyvä syy, mutta itse vedin rajan. Olisin voinut ja ajanpuutteesta ei ollut kiinni, mutta tässä oli sellainen raja jota en halua ylittää (koska pikku hiljaa tekisin kaikkea muutakin ylimääräistä). Vastasin ystävällisesti, että tämä kuuluu henkilölle X, tekee sen kyllä kun ehtii.  Sama henkilö on joskus ennenkin yrittänyt "nakittaa" mua omilla töillään, mutta olen vastannut, että esimieheni on henkilö Y ja hänen kauttaan voi edetä, jos katsoo että mun työnkuvaa tulisi muuttaa.

Kyllä. Let the Wookie win.

Mulle on aina ryhmädynamiikassa tärkempää keskinäinen harmonia ja toimeentuleminen kuin oikeassa oleminen. Jos joku jaksaa vängätä jostain aiheesta, josta olen jo sanottavani sanonut, totean vain jotain joo-joo ja vaihdan puheenaihetta. Ei mun tarvitse päästä niskan päälle joissain arkisissa keskustelutilanteissa - unohdan ne joka tapauksessa heti, kun poistun paikalta ja keskityn seuraavaan asiaan. Tärkeintä on, että kaikille jää yhdessä olemisesta hyvä mieli päällimmäiseksi.

Suuria kysymyksiä ja vastakkainasetteluita tulee ja menee. Elämä kulkee eteenpäin.

Oikein helposti voin perääntyä, voin luovuttaa, voin vaan sanoa, että ok, olkoon sitten niin. Yleensä kyse on asiasta, jolla ei ole minulle merkitystä, eikä minua haittaa olla ns. väärässä tai jäädä toiseksi. Se muuten ärsyttää monia, jos heille sanoo, että ok, olkoon sitten niin. Suuttuvat. :D

Olen ollut pienestä asti varsinainen besserwisser. Hyvä väittelemään ja kääntämään asiat omaksi voitokseni. Nyt aikuistuttuani olen harjoitellut tuota vänkäämisen lopettamista, ja joskus jopa onnistun.

Yksi ongelma on se, että lähipiirini on tottunut aiempaan käytökseeni ja yritykseni lopettaa turha väittely tulkitaan usein ylimielisyydeksi. Käy niin, että vastapuoli loukkaantuu, kun yritän lopettaa ajoissa. Paljon on siis treenitunteja vielä edessä!