Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Lastensuojelu laitosten kasvatusmetodien vaikutus nuoren seksuaalliseen/tunne-elämän kehitykseen

yksinäinen runQari
07.11.2018 |

Ymmärtääkseni nuoret jotka asuvat kotonaan pääsevät säännölliseen kanssakäymiseen vastakkaisen sukupuolen (tai saman) kanssa ilman että siitä rangaistaan. Saavat vapaasti muodostaa suhteita, ihastua, rakastua ja vaikka naida jos mieli tekee. Saavat vapaasti tuntea tunteita ja kehittyä.
Minun, ja monen muun, kasvatus on toisenlainen.

Silloin kun seksi ja sun muut seurustelu asiat alkoivat minua kiinnostamaan, asuin suljetussa lastensuojelu laitoksessa.
Laitoksesta ei saanut soittaa eikä juuri mitenkään muutenkaan pitää yhteyttä muihin kuin vanhempiin.
Laitoksessa asui vastakkaisen sukupuolen edustajia joita en ollut ikinä ennen tavannut eivätkä he olleet minulle mitään sukua.
Sitten sanotaan että "muut nuoret ovat teille kuin siskoja ja veljiä." mutta eihän se ollut niin.

Sanottiin että pitää hoitaa seurustelu-asiat esimerkiksi kerran kuukaudessa saatavilla parin päivän kotilomilla. Erittäin normaalia kasvatusta ja varmasti onnistuu normaalit parisuhde jutut ja tunteiden tuntemiset tai ylipäätään parisuhteen luomiset ja ylläpidot parin päivän lomilla per kk.

Mikäli nuoret alkoivat seurustella keskenään tms niin siitä rangaistiin esim huone-arestilla, lomien pois ottamisella, viikkorahan pois ottamisella jnedelleen.
Eli rangaistiin normaalien tunteiden tuntemisesta ja estettiin henkinen kehitys.

Kun tätä jatkettiin vuosia (4-5 vuotta) niin miten se on vaikuttanut nykypäivään?
Ei ole minkäänlaista intoa ryhtyä parisuhteisiin.
Joskus kun olen ollut parisuhteessa niin olen ollut erittäin ahdistunut ja se on näkynyt sekä loppunut alta aika yksikön.
Tunnepohjaisena assosiaationa laitoksen kasvatusmetodit aiheuttivat sen, että rakkaus, läheisyys ja seksi ovat rangaistavia, pahoja, ei-sallittuja asioita.

Kiitos lastensuojelu kun pilasit elämästäni tämänkin asian. 2000-luvun Suomessa.

Kommentit (61)

Vierailija
1/61 |
07.11.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Laitoksissa tehdyt puukotukset puhuvat puolestaan.

Vierailija
2/61 |
07.11.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Lastensuojelu ja laitokset ovat kehittyneet aika paljon viime vuosina. Olen myös laitosnuori ja omalla kohdallani minua ei uskottu, kun yritin kertoa kokemuksistani kotona. Väitettiin että valehtelen. Kukaan ei kysynyt miten voin, kukaan ei ihmetellyt, miksi vanhempiani ei kiinnosta minun vointini ollenkaan. Eivät käyneet koskaan, eivät soitelleet. 2000-luvulla oli sellaisiakin laitoksia, miss lapsi eristettiin 2 viikoksi kaikista kontakteista, jopa läheisistä perheenjäsenistä. Kehenkään ei olisi saanut pitää yhteyttä, nykyään tuollainen ei olisi mahdollista. Nykyään lastensuojelupaikoissa lasten psyykkinen vointi ja suhteet läheisiin ovat niitä asioita, joihin pitää kiinnittää huomiota. Etenkin jos lapsi yrittää itsemurhaa laitoksessa (minun kohdallani tähänkään ei reagoitumuulla tavalla kuin suuttumalla minulle).

Varmasti huonojakin laitoksia edelleen on, mutta pääsääntöisesti ilmapiiri on muuttunut siihen suuntaan, että lapsia ja nuoria kuullaan enemmän. Olet ollut laitoksessa huonoina vuosina, kuten minäkin. 2000-luvulla oltiin aika pöpelikössä monien asioiden suhteen. En sano että tunteesi ovat vääriä, tunne tuo viha ja katkeruus läpi kaikessa rauhassa, mutta yritä jossain vaiheessa saada myös järkeviä selityksiä tapahtuneille. Se helpottaa sinua itseäsi ja pääset omissa jumeissasi eteenpäin. Tuohon aikaan moni asia on ollut vielä aika tunnekylmää ja tunneköyhää. Lasten ja nuorten tunteilla ei ollut oikein mitään merkitystä ja se oli ihan yleinen ilmapiiri Suomessa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/61 |
07.11.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vihdoin laitoksissa tapahtuvat vääryydet tulee julkisuuteen. Vai onko näistä uutisoitu vuosia ja silti näille asioille ei tehdä mitään.

Vierailija
4/61 |
07.11.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Laitoksissa tehdyt puukotukset puhuvat puolestaan.

Jos lapsi käyttää vakavaa väkivaltaa, niin kyllä vika on silloin jossain ihan muualla kuin laitoksessa. Yleensä lapsi on silloin jo tullessaan niin traumatisoitunut ja tottunut väkivaltaan, manipulointiin ja tunnekylmyyteen, että väkivalta johtuu taustoista, ei paikasta tai työntekijöistä.

Vierailija
5/61 |
07.11.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Laitosten toimintaan kyllä puututaan nykyään... puukotus kerrallaan.

Vierailija
6/61 |
07.11.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tuntemani laitosnuoret (useita) eivät usein saaneet pitää yhteyttä edes omiin vanhempiinsa.  Tämä yleensä rangaistuksena sääntörikkomuksesta. Nuo rikkomuksetkin olivat usein sellaisia, joita kotona asuva nuori tekee yhtälailla. Esim. sängyn petaamattomuus aamulla, yhteydenpito väärään aikaan, väärille ihmisille, liiallinen keskustelu ruokapöydässä tai keskustelemattomuus ruokapöydässä, myöhästyminen jne.

Ystäviin yhteydenpitoa rajoitettiin myös suunnattoman paljon.  

Ja mitä nuo lopulta ovat tehneet. Nuoret opettelevat rikkomaan sääntöjä taitavammin tai ottavat usein ja pitkiä hatkoja, koska niitä rangastuksia tulee joka tapauksessa. He haluavat sen pienen hetken elää normaalisti ja olla yhteydessä ystäviinsä esim kllo 21 tai tavata poika- ja tyttöystäviään

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/61 |
07.11.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Laitoksissa tehdyt puukotukset puhuvat puolestaan.

Jos lapsi käyttää vakavaa väkivaltaa, niin kyllä vika on silloin jossain ihan muualla kuin laitoksessa. Yleensä lapsi on silloin jo tullessaan niin traumatisoitunut ja tottunut väkivaltaan, manipulointiin ja tunnekylmyyteen, että väkivalta johtuu taustoista, ei paikasta tai työntekijöistä.

Eli joskus on paikasta kiinni? Miksi esimerkiksi Pohjolakodissa nuoret yhteistuumin päätyvät kiduttamaan henkilökuntaa?

Vierailija
8/61 |

Tuo ei ole sallittua. Jos tuollaista tapahtuu edelleen nykypäivänä, niin valitusta lastensuojelun sosiaaliviranomaiselle. Liikkumista voidaan rajoittaa, jos normaaleista säännöistä ei pidetä kiinni (kuten perheissäkin tehdään), mutta yhteyttä ei saa rajoittaa perheeseen tai ystäviin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/61 |

Ei valitus auta, kun viranomaiset suojelevat toisiaan.

Vierailija
10/61 |
07.11.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

 En sano että tunteesi ovat vääriä, tunne tuo viha ja katkeruus läpi kaikessa rauhassa, mutta yritä jossain vaiheessa saada myös järkeviä selityksiä tapahtuneille. Se helpottaa sinua itseäsi ja pääset omissa jumeissasi eteenpäin.

Surullista, että olet myös joutunut kokemaan ikäviä asioita laitoksissa.

Niin, lähes 9 vuotta tapahtuneiden jälkeen tilanne on edelleen tämä.

"Sen minkä nuorena oppii niin sen vanhana taitaa."

Laitos/lastensuojelu pilasi ja tuhosi minut ihmisenä vaikka hain sieltä turvaa rankan perheväkivallan takia.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/61 |
07.11.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Laitoksissa tehdyt puukotukset puhuvat puolestaan.

Jos lapsi käyttää vakavaa väkivaltaa, niin kyllä vika on silloin jossain ihan muualla kuin laitoksessa. Yleensä lapsi on silloin jo tullessaan niin traumatisoitunut ja tottunut väkivaltaan, manipulointiin ja tunnekylmyyteen, että väkivalta johtuu taustoista, ei paikasta tai työntekijöistä.

Eli joskus on paikasta kiinni? Miksi esimerkiksi Pohjolakodissa nuoret yhteistuumin päätyvät kiduttamaan henkilökuntaa?

Koulukotiin päätyy jo lähtökohtaisesti paljon haastavampaa porukkaa. Niillä nuorilla on jo pitkään ollut suuria haasteita tunne-elämän, itsehillinnän, muiden kunnioittamisen, sääntöjen kunnioittamisen ja muun kanssa. Eivät todellakaan ole sellaisia hieman hankalia nuoria, vaan todella haastavia tapauksia. Eivät välttämättä edes tunne mitään katumusta tai häpeää väkivallasta, vaan ovat jopa ylpeitä siitä. Käytös voi olla todella tunnekylmää ja narsistista (ilman diagnoosia tietenkin, koska ei tuollaisia diagnooseja nuorille tehdä).

Vierailija
12/61 |

Sellaisia heistä on tehty laitoksissa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/61 |

Miten muuten ajattelet perheestäsi? Oletko tekemisissä? En sano että laitos minua olisi pilannut, oma vanhempani minut pilasi, mutta laitos ei auttanutkaan. Tai auttoi siinä, että fyysinen väkivalta ja sen uhka poistui, mutta en koe, että muuten olisin saanut sieltä mitään. Paitsi uuden pettymyksen viranomaisiin. Tuollaista se tosiaan oli silloin monissa paikoissa.

Vierailija
14/61 |
07.11.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Se että nuori ja lapsi on häiriintynyt ei oikeuta epäinhimilliseen kohteluun koska sillä pahennetaan ja kroonistetaan ongelmaa. Muutenkin puhtaat psykopaatit tai sosiopaatit ovat harvassa. Eikä kaikki niistä edes päädy laitoksiin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/61 |
07.11.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Laitoksissa tehdyt puukotukset puhuvat puolestaan.

Jos lapsi käyttää vakavaa väkivaltaa, niin kyllä vika on silloin jossain ihan muualla kuin laitoksessa. Yleensä lapsi on silloin jo tullessaan niin traumatisoitunut ja tottunut väkivaltaan, manipulointiin ja tunnekylmyyteen, että väkivalta johtuu taustoista, ei paikasta tai työntekijöistä.

Eli joskus on paikasta kiinni? Miksi esimerkiksi Pohjolakodissa nuoret yhteistuumin päätyvät kiduttamaan henkilökuntaa?

Koulukotiin päätyy jo lähtökohtaisesti paljon haastavampaa porukkaa. Niillä nuorilla on jo pitkään ollut suuria haasteita tunne-elämän, itsehillinnän, muiden kunnioittamisen, sääntöjen kunnioittamisen ja muun kanssa. Eivät todellakaan ole sellaisia hieman hankalia nuoria, vaan todella haastavia tapauksia. Eivät välttämättä edes tunne mitään katumusta tai häpeää väkivallasta, vaan ovat jopa ylpeitä siitä. Käytös voi olla todella tunnekylmää ja narsistista (ilman diagnoosia tietenkin, koska ei tuollaisia diagnooseja nuorille tehdä).

Sellaisia heistä on tehty laitoksissa.

Ei laitoksissa lapsista tuollaisia tehdä vaan paskoissa kodeissa. Ymmärrän että voi olla vaikeaa myöntää, että vanhemmat ovat sössineet oman tonttinsa täydellisesti, mutta kannattaa kohdata rehellisesti se, mitä kotoa on oikein saanut. Tai jäänyt saamatta. Ei kukaan lapsi laitokseen joudu hyvästä ja tasapainoisesta kodista. Laitoslasten vanhemmat ovat hyvin usein päihdeongelmaisia, vankilakierteessä, itse traumatisoituneita, väkivaltaisia, tunnekylmiä, osa on seksuaalisesti vinoutuneita, välinpitämättömiä lapsia kohtaan...tuollaisista oloista väkivaltaisia lapsia tulee.

Vierailija
16/61 |

Tämähän parantuu, kun laitetaan lapsi vankilaa pahempaan paikkaan.

Vierailija
17/61 |
07.11.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Se että nuori ja lapsi on häiriintynyt ei oikeuta epäinhimilliseen kohteluun koska sillä pahennetaan ja kroonistetaan ongelmaa. Muutenkin puhtaat psykopaatit tai sosiopaatit ovat harvassa. Eikä kaikki niistä edes päädy laitoksiin.

Ei lapsen tarvitse olla mikään tuleva puhdas sosiopaatti tai psykopaatti. Tai diagnostisesti puhdas. Riittää kun tietyt piirteet täsmäävät (impulsiivisuus, tunne-elämän kylmyys, katumuksen puute, manipulointi) ja soppa on valmis. Ja tämä ei luonnollisestikaan ole myöskään lapsen vika, vaan syitä löytyy aina lapsen taustoista. Toki perimä vaikuttaa paljon yhdessä lapsuuden kokemusten kanssa.

Vierailija
18/61 |

Rikoksista joutuu vastuuseen, näin se vaan on. Ei paskoista kotioloista saa mitään hyvitystä eikä yhteiskunta anna mitään säälipisteitä. Säännöt on samat kaikilla ja jos lakia rikkoo, siitä tulee seurauksia. Ja näin se pitääkin olla. Omista mokista on ihan turha syyttää muita. Ja aika pahasti pitää omat hommansa kusta, että koulukotiin päätty. Siihen ei mitkään pikku kepposet riitä. Ja on aika monta mahdollisuutta ollut ennen sitä parantaa omaa käytöstä. Joskus pitää sitten kokeilla sen äärimmäisen kautta.

Vierailija
19/61 |
07.11.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se että nuori ja lapsi on häiriintynyt ei oikeuta epäinhimilliseen kohteluun koska sillä pahennetaan ja kroonistetaan ongelmaa. Muutenkin puhtaat psykopaatit tai sosiopaatit ovat harvassa. Eikä kaikki niistä edes päädy laitoksiin.

Ei lapsen tarvitse olla mikään tuleva puhdas sosiopaatti tai psykopaatti. Tai diagnostisesti puhdas. Riittää kun tietyt piirteet täsmäävät (impulsiivisuus, tunne-elämän kylmyys, katumuksen puute, manipulointi) ja soppa on valmis. Ja tämä ei luonnollisestikaan ole myöskään lapsen vika, vaan syitä löytyy aina lapsen taustoista. Toki perimä vaikuttaa paljon yhdessä lapsuuden kokemusten kanssa.

Niin? Ei se silti oikeuta paskaa kohtelua.

Vierailija
20/61 |

Totta terveestäkin tehdään laitoksessa sairas.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: neljä kolme seitsemän