Oletko uskovainen vai uskonnoton? Miksi?

Uskovainen, tahdon kerran Taivaan kotiin rakkaitteni kanssa. Mikään ei muuta kantaani.

Uskonnoton kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Uskonnoton, koska en usko. Katsomukseni muuttuisi, jos saisin aukottoman todisteen jumalan olemassaolosta.

Paitsi sittenhän kyse ei olisi uskosta vaan tiedosta. Metka juttu.

Olispa jännä kyllä kun uskoisi asioihin siksi koska niistä on tieteellisiä todisteita. Kaikkihan eivät usko, vaan valitsevat mieluummin luulon.

Jotain siltä väliltä. En koe olevani uskovainen, mutta en myöskään uskonnoton. Lisäksi uskontoni/maailmankatsomukseni sisältää piirteitä muistakin uskonnoista kuin kristinuskosta.

Minulla on vahva henkinen usko kaiken yhteyteen ja siitä syntyvään asioiden summaa suurempaan voimaan sekä sen pimeään ja valoisaan tai henkiseen ja konkreettiseen puoleen. Monet uskonnot puhuttelevat minua, koska näen ne oman kokemukseni vertauskuvina. 

Sen sijaan olen uskonnoton, enkä voisi ajatella koskaan kuuluvani minkäänlaiseen uskontoon, sillä mielestäni niiden perusperiaatteeseen kuuluu epäterve vastakkainasettelu meidän ja muiden välillä sekä kyky ja usein tarve manipuloida ja keskittyä epäolennaisuuksiin, koska uskontojen dogmeja ei mielletä metaforina ja vaan konkreettisina totuuksina. Omasta mielestäni uskonnoista on usein enemmän haittaa kuin hyötyä. Itse uskon kunnioitukseen (ja tämä pitää sisällään niin ihmisten, eläinten, luonnon kuin kuluttamiemme hyödykkeidenkin kunnioituksen) ja empatiaan ja siihen, että jos kaikki uskoisimme niihin, maailma olisi parempi paikka elää.

Olen uskonnoton, mutta kyllä mulla silti on oma usko tuonpuoleiseen. Se ei kuitenkaan ole mitään lähi-idän taruihin liittyvää, mutta "jumala" mulla kyllä on, joku suuri henki tai olevaisuus rajan takana.. en osaa selittää.

Olen uskonnoton ja uskotokriitikko. Erosin aikanaan luterilaisesta kirkosta lähinnä siksi, että siellä ei vielä siihen aikaan annettu homoille tasavertaista ihmisarvoa - jos nyt annetaan oikein vieläkään. Minkään uskonyhteisön jäseneksi en ole tuon jälkeen kaivannut; mistään en koe jääneeni uskonnottomana paitsi. En usko uskontojen opettamiin asioihin, kuten Jumalaan, joka tapatti poikansa, joka kuitenkin oli sama olento kuin hän itse, että hän voisi antaa sillä tavoin anteeksi ihmiskunnalle sen, että hänen ensiksi luomansa ihmispariskunnan rouva oli syönyt kielletyn omenan.

Raamattuun pitäisi uskoa Jumalan sanana; se on kirjoitettu Jumalan henkeyttämänä, niin väitetetään. Jumala ei kuitenkaan - kaikkivaltiaana - pystynyt tarkastamaan sen sisältöä sitä vertaa, että edes maailmankuva olisi selitetty siinä totuuden mukaisesti. Orjuuskin esitetään täysin normaalina yhteiskuntajärjestykseen kuuluvana asiana, ja Jumala antaa käskyjä mitä hirveimpiin tekoihin.

Sitten on niitä uskontoja, joiden oppien mukaisesti lasten sukuelimet kuuluu silpoa ja eläimet tappaa rituaaliteurastamalla. Sellaisia uskontoja en voi sietää lainkaan. Arkisen luterilaisuuden kanssa tulen toimeen; saatan käydä kirkossakin, jos sinne sattuu olemaan asiaa. Hihhuliseurakunnan kokouksessakin olen käynyt seuraamassa meininkiä ja ihmettelemässä, kuinka ihmiset laitetaan parijonoon kaadettaviksi.

Ymmärrän uskonyhteisöjen voivan olla hyödyksi, kun ne tuovat ihmisille yhteenkuuluvuuden tunnetta. Se voi auttaa ihmistä myös pääsemään päihdekierteestä irti. Toki riippuvuus voi korvautua toisella: riippuvuudella hurmoskokemuksista, jotka ovat olennaisia karismaattisissa yhteisöissä.

Yhteenkuuluvuuden tunteen vastapainona lahkomeiningissä on tietenkin vaatimus oppeihin sopeutumisesta - ja irrottautumisvaihetta seuraava karttaminen, minkä seurauksena ihminen voi jäädä täysin tyhjän päälle, mikäli ihmissuhteet ovat koostuneet pelkästään oman lahkon jäsenistä.

Rukouksella toimeenpantavat ihmeparantamiset. Mielestäni kyse on suoranaisesta rikollisuudesta, jos lääketieteellisten hoitomuotojen sijalle esitetetään rukouksella parantamista, tai jos psyykkiset sairaudet selitetään riivaajien toiminnalla.

Vierailija kirjoitti:

Uskonnoton. Lapsena yritettiin tuputtaa raamattua, eikä jeesus ja jumala koskaan tuntuneet mitenkään lohdulliselta tai mukavalta vaan ahdistavalta ja pelottavalta helvetteineen ja ristiinnaulitsemisineen. Yksi elämäni parhaista asioista oli, kun ymmärsin ettei niissä ole mitään järkeä eikä minun tarvitse uskoa niihin enää. Pelkoja jäi silti.

Ja minä en taas oikein ymmärrä, miten sinulle on kristinusko esitetty, kun se kerran niin ahdistavalta tuntui... Kristinuskon mukaanhan Jumala on sinun puolellasi. Kaikkea muuta kuin pelon aihe...

Olen uskonnoton. Olen saanut kuulla liikaa uskonasioista. Lapsena meitä vietiin kirkkoon ja suroihin ja raamattupiireihin. Harrastuksia ei saanut olla muita kuin partio, koska se oli seurakunnan alainen. Rahaa löytyi aina kirkon kolehtiin mutta me lapset emme koskaan saaneet mitään.

Kirkollisveronmaksajana olen kai uskovainen, tosin olen miettinyt kirkosta eroamista, koska kirkko ei ole antanut minulle mitään n. 40 vuoteen. En ole naimisissa, eikä minulla ole lapsia. Kuolema korjaa aikanaan, olen toivonut tuhkasta ilman muistoseremoniaa. En tiedä mistä maksan kirkollisveroa. Kirkko ja seurakunta tuntuvat ahdistavalta instituutioilta. Taidan erota ennen kuin vuosi vaihtuu.

Vierailija kirjoitti:

Voisiko joku uskovainen valaista : yks kaks tulet uskoon kun pyydät Jeesukselta apua ja tuloksena : työt sujuu paremmin ja juominen ,ns mässäily on pahasta ym. Sitten näköjään ystäväpiiri muuttu , miksi ?? Itse en ole oikeastaan uskovainen ja tuo mässäily niin minä koen sen taas niin että terveyden kautta ei oikein hyvä. En hitto osaa siihen liittää mitä hiton raamattua! Välillä kyllä tuntuu , että ihmiset jotka yks kaks ns hurahtaa uskontoon muuttuu luonteeltaan ihan erilaiseksi ikävä kyllä. Jokainen saa uskoa mihin haluaa .

Uskominen aiheuttaa muutoksia, mutta uskon varsinainen tarkoitus ei ole mikään syömis- tai juomisjuttu tai joku muu elämäntyyliasia. Kyse on siitä, että uskot pelastuneesi "polttouuniin vievästä junasta" ja olet kiitollinen hänelle, joka sut sieltä junasta veti ulos...

Vierailija kirjoitti:

Tiede täsmää muuten paremmin raamattuun kuin evoluutioteoriaan. Kannattaa avata silmät asian suhteen. Tietoa löytyy, jos on valmis ottamaan vastaan. Evoluutioteoria on kumottu ajat sitten, tätä ei vain olla vielä julkisesti myönnetty.

Miksi puhut paskaa? Näytähän mulle ne perustelut, joilla evoluutioteoria kumotaan. Sä et taatuti edes tiedä mikä evoluutioteoria on.

Uskon Jeesukseen. Siihen että sen niminen henkilö on ollut ja onko sitten ollut mt potilas tai narsisti. Mutta Jeesus kääntyisi ristillään jos näkisi että vielä yli 2000v kuolemansa jälkeen hän on tunnetuin henkilö maan päällä. Miettisi 334varmaan että kristus sentään! Siinä on kyllä ollut onnistunut hujari. Eikä kukaan muu ole pystynyt samaan! Raamattuhan on aika moinen satukirja. Aikoinaan yritin lukea historiallisena tekstinä, mutta oli niin naurettava ja lapsellinen etten pystynyt.

Uskon tosin siihen että esi-isät ja äidit tipahtivat Marssista.

Uskova. Yliluonnollisten kokemusten takia.

Olen kristitty, koska minut on tähän kutsuttu ja itse olen tahtonut. En perusta uskoani Raamattuun, vaan koetan saada selvää Jeesuksen opetuksista, mikä onkin melko vaikeaa, koska oikeaoppiset kristityt eivät halua tietää, mitä Jeesus todella tarkoitti. - Minun Kirjani on Gina Cerminara: Monta asuinsijaa.

Parantaako usko rikollisen?

Monet vankilakierteessä olevat taparikolliset viettävät elämästään suuremman osan vankilassa kuin vapaalla jalalla. Rikos- ja huumemaailmasta onkin usein vaikea päästä eroon muuten kuin kuolemalla välienselvittelyissä tai itsemurhan kautta. Yksi mahdollisuus on uskoon tulo. Asiasta kertovat kaksi miestä, jotka ovat nähneet vankilan todellisuuden läheltä.

Vesa Mäkelä toimii vankilapastorina Kylmäkosken vankilassa. Hän on pitkän linjan päihdekuntoutustyön kehittäjä. Mäkelä valittiin vuonna 2004 vuoden papiksi.

Syyllisyyden pohdinta on Mäkelän mukaan vankilassa aina läsnä.

- Eräs mies tuli vastaan käytävällä jokin aika sitten, hänellä oli takanaan henkirikos. Siinä käytävällä, kaikkien läsnä ollessa, hän sanoi suoraan että, vieläkö minä voin saada anteeksi. Eli kyllä siellä se syyllisyys on painamassa ja siihen syyllisyyskysymykseen haetaan apua.

”Kuoleman kauppias”

Kari "KK" Korhonen aloitti aineiden käytön 16-vuotiaana. Seurasi huume- ja väkivaltarikollisuutta ja vankilakierre. KK:n elämästä on julkaistu kirja "Kuoleman Kauppias".

Kari kertoo omasta kääntymisestään.

- Vuoden 1993 tammikuussa olin väsynyt elämääni. Minulla oli vajaa kymmenen vuotta aineita takana ja mitkään aineet eivät enää antaneet mitään. Sitten tutustuin erääseen naiseen, Heidiin, joka oli ollut nuorena tyttönä uskossa mutta oli sen jälkeen lähtenyt elämässään väärille raiteille. Hän osti minulta aineita ja alettiin pyöriin kimpassa. Yhtenä iltana kun narkattiin Heidi sanoi, että kokeile Kari Jeesusta, ei maksa mitään ja on mielettömät fiilikset.

- Marraskuussa jouduin kolmatta kertaa linnaan. Heidi tuli tapaamaan minua vankilaan. Hän oli itse kokenut tällä välin uskoontulon.

Mahdollisuus pysähtyä

Vesa Mäkelän mukaan vankila on paikka, jossa on mahdollista pysähtyä ja silloin kun pysähdytään, pohditaan hyvinkin syvästi hengellisiä asioita ja kysymyksiä.

- Niitä pysähdyspaikkoja on mahdollisesti ollut jo monia, mutta vankila on paikka, jossa todellisuutta ei pääse pakoon. Kun ovi lyödään takana kiinni ei voi enää selittää itselleen olenko minä syyllinen vai syytön tai onko jokin asia mennyt pieleen. Kun ovi on lyöty kiinni ja tuomio annettu niin turhat rutinat pois! Silloin asiaa pitää alkaa käymään lävitse suuntaan tai toiseen.

Kari Korhonen jatkaa tarinaansa:

- Joulukuun toisena päivänä vuonna 1993 heräsin sellissä hirvittävään tuskaan. Mitkään aineet eivät olleet koskaan antaneet sellaisia fiiliksiä, niin pahoja oloja. Herätessä ensimmäinen ajatus oli, että jos elämässäni ei tapahdu tänään muutosta hirtän itseni.

Vesa Mäkelä:

- Joku yrittää kovettaa itsensä mutta se on sitä naamaripeliä, jota tämä päihde- ja vankilamaailma on. Itsensä kovettaminen ei kuitenkaan lopullisesti onnistu, koska sisäinen ihminen itkee. Todellisuudessa se aito ihminen pyrkii sieltä esille ja silloin haetaan apua.

Kari Korhonen:

- Sinä aamuna rukoilin ensimmäistä kertaa elämässäni tosissani ihan sydämestäni. Siinä vankisellissä kaveri sanoi, että istu siihen sängylle niin rukoillaan yhdessä. Rukoilin, että Jeesus anna minulle anteeksi, tule minun sydämeeni ja muuta se. Minä olen tuhonnut omaa elämääni ja olen tuhonnut muitten elämää enkä halua tehdä sitä enää.

- Siinä samassa hetkessä tiesin, että jotain tapahtuu ja aloin itkemään. Puoli tuntia itkin siinä sellin sängyllä. Sen jälkeen sanoin kaverille, että vaikka me ollaan linnassa, minä olen vapaa. En edes ensin tajunnut, että olen tullut uskoon, tajusin vain sen, että olen päässyt eroon aineista. Sitten ymmärsin, että olen saanut paljon enemmän.

Vesa Mäkelä:

- Kun puhutaan elämän eheytymisestä haetaan tasapainoa sisäisesti ja ulkoisesti ja haetaan tasapainoa irrottautumisessa siitä sairaasta arvomaailmasta, joka päihde- ja vankilamaailmassa on.

- Sanoisin niin, että kokonaisvaltainen elämänmuutos, johon kuuluu myös sopusointu hengellisten asioiden kanssa, sopu pyhän jumalan kanssa, eli myös uskonnollinen kääntymys hengelliseen elämään, on varmin tae siitä, että pääsee irrottautumaan päihde- ja vankilamaailmasta.

Uusi elämä mahdollista kaikille

Kari Korhonen pääsi vapaaksi vuonna 1994. Hänestä tuli nuorisopastori. Kari kiersi kymmenen vuotta puhumassa huumevalistuksesta. Tilaisuuksia oli 300-400 vuosittain.

Kari ja Heidi menivät naimisiin. Heillä on kolme lasta Mira, Mirva ja Markus. Tällä hetkellä Kari opiskelee tarkoituksenaan lähteä lähetystyöhön.

- Olin kyllä vankilassa terapiassa, mutta minulle ei annettu mitään huumeiden tilalle. Elämääni ei tullut uutta sisältöä.

- Hengellinen herääminen ja sitä kautta uusi elämä on tie pois rikos-, huume- ja vankilakierteestä. Sitä ei ole varmaankaan tieteellisesti todistettu, mutta monet ihmiset ovat sen todenneet. Aina voi saada anteeksi ja aina voi aloittaa alusta, edessä on puhdas sivu. Synnit saadaan anteeksi, mutta synnin seuraukset kannetaan mukana. Minä kannan menneisyyteni mukana vaikka olen saanut sen anteeksi, Kari sanoo.

Uskon tuonpuoleiseen, mutten kuulu enkä usko mihinkään miesten kirjottamaan uskontoon.

Hmm, vaikea kysymys. En käy säännöllisesti kirkossa, en tunne raamattua kovin hyvin, eikä minun jumalani ole ihan sellainen kuin saduissa ja muissa väitetään. En osaa olla tekemättä syntiä ja minusta sellainen orjallinen uskonnon noudattaminen ja sillä ihmisten ohjailu ja "vahtiminen" on väärin (esim se, mitä muslimi kulttuuri on). Haluaisin uskonnon myös pois politiikasta (eli poliitikot eivät saisi tunnustaa mitään uskontoa ja käyttää sitä poliittisena aseena MISSÄÄN KOSKAAN IKINÄ, vaikka kuinka olisi vakaumus).

Käyn kuitenkin joulukirkossa, koska siitä tulee harras, rauhallinen ja arvokas tunnelma aatto-iltaan, sytytän kynttilöitä kuolleille isovanhemmilleni, käyn hautausmaalla ja uskon jonkinlaiseen jumalaan tai suurempaan voimaan, sekä jollain tavalla taivaaseen ja helvettiin. Kuulun myös kirkkoon. Pidän tietyistä asioista, joita seurakunnat tarjoavat.

Tänä jouluna myös mietin järjestääkö seurakuntani, eli kai se on se diakoniatyö?, joitain joulukeräyksiä vähävaraisille tai muille heikommassa asemassa oleville ja ajattelin laittaa perheen joululahjat sinne tänä vuonna (yhdessä sovittiin, että ei lahjoja).

Olen siis sellainen "puoliuskovainen" kai.

Onhan uskonto jotenkin lohduttavaa ja kaunista enkeleineen, mutta en ole uskovainen vaan uskon vaan alkuräjähdykseen ja monimutkaiseen tapahtumaketjuun. Jos avaruudesta löytyy elämää niin uskonnon on sitä vaikea selittää. Jos taas löytyy todiste Jumalasta niin olen väärässä ajatuksineni.

Jos joku uskoo niin se on ok. Tuputtamisesta en tykkää. Joskus uskonto tuntuu sadulta ja se on vain luotu tuomaan lohtua.

Vierailija kirjoitti:

Uskovainen, koska olen sitä mieltä, ettei tällainen biologinen toimiva kokonaisuus synny tyhjästä itsekseen.

Miksi kummassa olet tuota mieltä? Ne prosessit, kuten evoluutio, joissa biologisia rakenteita syntyy "itsestään", tunnetaan erittäin hyvin eikä niissä ole mitään ihmeellistä. Me tiedämme, että ne toimivat, koska käytämme niitä jatkuvasti itsekin hyväksi.

Jos taas tarkoitat maailmankaikkeuden syntyä, niin biologialle soveltuva maailmankaikkeus syntyy yksinkertaisesti sillä tavalla, että meillä on valtavasti tai äärettömästi sattumanvaraisia maailmankaikkeuksia, jolloin osassa niistä esiintyy elämää tavalla tai toisella.