Taina Licciardo-Toivola herää klo 03:00
On pistänyt videon Youtubeen aamurutiineistaan. Herää kolmelta ja tekee omia juttujaan, kunnes pienimmät lapset heräävät klo 6. Ajatuksia? Kuulostaa hullulta tuohon aikaan herääminen, mutta samalla olen hieman kateellinen, että joku saa itsensä noin aikasin ylös viettämään omaa aikaa.
Kommentit (10856)
Sillä saunavideolla söivät sentään ranskalaisia. Ainakin niistä saa jotain enemmän kuin pelkistä hedelmistä
Äidillä on joissain sanoissa vahva suomi aksentti. En usko, että 4v. asti on asunut vain Australiassa ja unohtanut koko Suomen olemassa olon.
Selkeästi häpeää omaa syntyperäänsä ja mainostaa kaikkialla Australia sitä, me australiaiset tätä. Ollaan siis Aussie Aussie Aussie.
Monella ulkosuomalaisella näkyy olevan sama ongelma. Ei siis kellään julkkiksilla vaan heillä, joita tapaan oman ulkosuomalaisuuteni vuoksi. Oikein kieritään ja vaikeroidaan tuolissa, kun joku kysyy mistä ollaan kotoisin. Aivan kuin se olisi suurikin häpeän aihe.
Kelan tuet ja ilmainen koulutus kyllä kelpaa. Mutta omaa kieltäkään ei kehdata puhua lapsille julkisesti. Jotenkin todella surullista...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ois kiva kun Tanja tekisit videon mitä syötte päivässä :)
Se olisi todellakin hauska video!
Hauskaa oli se, kun jossain kesäisessä grillausvideossa kamera pyyhkäisi X-tra ketsuppipullon ohi kuvatessaan pöydän antimia/lapsia pöydän ympärillä. Ketsuppipullosta kamera etsiytyikin kiireesti nurmikolla leikkiviin lapsiin. Seuraavan kerran kun pöytää kuvattiin, ketsuppipullo oli kadonnut pöydältä.
XDDD Why. Ja miksei voinut vaan reippaasti sanoa ketchup vaan sekin oli "tomato sauce"a. Kyllä esitellään guessia ja conversea mutta häpeillään ja piilotellaan xtran elintarvikkeita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Musta jotenkin huvittavaa, että näiden lasten mielestä oliivit, jalapenot ja sienet on suurta herkkua :D Yleensä kaikki lapset vihaa näitä.
Siinä videossa missä grillataan, lapset itkee oliivien perään. Napostelevat niitä kuin karkkia. Myös se joku pinaatti, sieni, ranskalais, punajuuri, suolakurkku, majoneesi, ketsuppi -mössö on kaikkien herkkua.
No kun muutakaan ei ole tarjolla niin pakkohan se on henkensä pitimiksi sitten syödä sitä, mitä tarjolla on. Mutta sitä minäkin olen jo pitkään ihmetellyt, kun ei noiden ruuissa näy IKINÄ mitään kunnollista kasviproteiinia, kuten papuja, tofua tmv, aina vaan pelkkiä suolakurkkuja, raakaa sipulia ym. Ja onhan noi kaikki lapset tosi hoikkia, poikkeuksena nuorin, joka vissiin vielä käy rinnalla ja saa sitä kautta tarpeeksi rasvaa ja ravintoaineita. Isä taas on enemmänkin perus keski-ikäisen kaljamahaisen näköinen ja sitä aina ihmettelenkin, että missä se käy salaa mättämässä jotain hampurilaista tmv, kun ei ole useamman vegaanivuoden aikana tuosta mihinkään laihtunut?
Isällähän näkyi iso cokispullo sängyn vieressä jossain aamurutiinivideossa eli muu ruokavalio on varmaan samaa luokkaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mua ihmetyttää kyllä pienten lasten vähäiset vaatteet. Ollaan sisällä vain vaipoissa tai jossain ohuessa valkoisessa paidassa. Myös kylmällä lattialla makaaminen ihmetyttää... monessa pätkässä Omega pari kk vanhana makaa lattialla ilman mitään pehmustetta. Yhdessäkin pätkässä makaa keskellä lattiaa ja muut lapset riehuu ympärillä. Teki pahaa katsoa, että kohta joku KingJames vahingossa kaatuu päälle. Myös lapset menee ihan oikeasti vauvan päälle. Omega rupesi oikein kerran itkemään, koska joku nuorimmista lapsista makasi hänen päällään. Äiti ei juurikaan välittänyt :(
Ja lapset kiipeilee missä sattuu. Vähän sellainen hälläväliä-asenne. Kiva kun voi sanoa olevansa mom of 10 mutta sitten niitä ei jakseta hoitaa ja valvoa, puetaan vaan nätisti (silloin kun välitetään pukea) ja otetaan videota. Pääosassa äiti.
Aneemisen ja nälkiintyneen näköinen perhe alusta loppuun paitsi se faija. Liian vähän proteiinia ja raudanpuute.
Se nimi Omega ei muuten lausuta ”oumeiga” kuten he sen lausuvat jossain videossa. Oikeaoppisesti se lausutaan o-MEE-wa. Paino keskellä ja g lausutaan w:na.
No, ihan nappiin ei mene muidenkaan nimien lausuminen jos ne alkuperäiskielellä lausuu.
Ja missäköhän kielessä omega lausutaan omiiwa? Jos alkuperäiskielistä puhutaan niin omega lausutaan kreikan kielessä omega.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Musta jotenkin huvittavaa, että näiden lasten mielestä oliivit, jalapenot ja sienet on suurta herkkua :D Yleensä kaikki lapset vihaa näitä.
Siinä videossa missä grillataan, lapset itkee oliivien perään. Napostelevat niitä kuin karkkia. Myös se joku pinaatti, sieni, ranskalais, punajuuri, suolakurkku, majoneesi, ketsuppi -mössö on kaikkien herkkua.
No kun muutakaan ei ole tarjolla niin pakkohan se on henkensä pitimiksi sitten syödä sitä, mitä tarjolla on. Mutta sitä minäkin olen jo pitkään ihmetellyt, kun ei noiden ruuissa näy IKINÄ mitään kunnollista kasviproteiinia, kuten papuja, tofua tmv, aina vaan pelkkiä suolakurkkuja, raakaa sipulia ym. Ja onhan noi kaikki lapset tosi hoikkia, poikkeuksena nuorin, joka vissiin vielä käy rinnalla ja saa sitä kautta tarpeeksi rasvaa ja ravintoaineita. Isä taas on enemmänkin perus keski-ikäisen kaljamahaisen näköinen ja sitä aina ihmettelenkin, että missä se käy salaa mättämässä jotain hampurilaista tmv, kun ei ole useamman vegaanivuoden aikana tuosta mihinkään laihtunut?
Isällähän näkyi iso cokispullo sängyn vieressä jossain aamurutiinivideossa eli muu ruokavalio on varmaan samaa luokkaa.
Lapset itkee nälkäänsä ja napostelevat oliiveja samalla kun isä vetää cokista sängyssä... nyt ei ihan mätsää
Monet puollustelee Tainaa sillä, että hänellä on 10 lasta ja ”hän tietää kyllä mitä tekee”. No mun mielestä lasten määrä ei kerro osaamisesta. Voit sä olla ihan surkee äiti vaikka sulla olis 20 lasta.
Vierailija kirjoitti:
Äidillä on joissain sanoissa vahva suomi aksentti. En usko, että 4v. asti on asunut vain Australiassa ja unohtanut koko Suomen olemassa olon.
Selkeästi häpeää omaa syntyperäänsä ja mainostaa kaikkialla Australia sitä, me australiaiset tätä. Ollaan siis Aussie Aussie Au
Monella ulkosuomalaisella näkyy olevan sama ongelma. Ei siis kellään julkkiksilla vaan heillä, joita tapaan oman ulkosuomalaisuuteni vuoksi. Oikein kieritään ja vaikeroidaan tuolissa, kun joku kysyy mistä ollaan kotoisin. Aivan kuin se olisi suurikin häpeän aihe.
Kelan tuet ja ilmainen koulutus kyllä kelpaa. Mutta omaa kieltäkään ei kehdata puhua lapsille julkisesti. Jotenkin todella surullista...
Onko hän todella noin vähän aikaa asunut Australiassa? Joskus katselin hänen instaansa, kun joku oli kommentoinut hänen "Seven brothers" päivitykseensä jotain Aleksis Kivestä, niin muistaakseni vastasi englanniksi, että olen kuullut, että teillä on joku kertomus seitsemästä veljeksestä... Muistan ihmetelleeni, että aika jännä, jos ei tuon tarkemmin olisi kuullut vaikka vanhemmiltaan, jos on itse syntynyt Australiassa (näin siis luulin).
4-vuotiaalla on yöllä vaippa ja aamulla (morning routine part 1-video) kun viltin päällä muille kolmelle vaihdetaan vaippa niin hänelle laitetaan vain alushousut. Ilmeisestikin käyttää vain yövaippaa mikä on tuon ikäiselle vielä normaalia.
Vierailija kirjoitti:
Katsoin tuota vegan bbq -videota... kuvattu syyskuussa, ja äiti sanoo nuorimmaisen olevan siinä puolivuotias ja edellisen vuotta vanhempi. Ja päivittelee, kun lapset ovat melkein samankokoisia... Nuorimmainen on terveen näköinen potra pikkuinen, ja on varmaan saanut riittävästi ravintoa kun on rintaruokittu. Toiseksi nuorin taas on linnunkokoinen laiheliini, koska...?
Samaa minäkin päivittelin. Varmaan on joo 1.5-vee puolivuotiaan kokoinen jos ei saa tarpeeksi ravintoa. Kuten muutkin on jo sanoneet niin ei noissa niiden ruokailuvideoissa ole näkynyt kunnollista kasvisproteiinia. Pelkkiä kasviksia vedetään, mutta se on ihan se ja sama vaikka niitä söisi 5 kg/pää/ateria kun ei niistä proteiinia saa.
Perheen vanhemmat voi elää vaikka ruoholla tai pyhällä hengellä, mutta kyllä kasvava lapsi tarvitsee proteiinia, rasvaa jne. Ja vanhempien tehtävä on tämä taata.
T: itsekin kasvissyöjä
Vierailija kirjoitti:
Äidillä on joissain sanoissa vahva suomi aksentti. En usko, että 4v. asti on asunut vain Australiassa ja unohtanut koko Suomen olemassa olon.
Selkeästi häpeää omaa syntyperäänsä ja mainostaa kaikkialla Australia sitä, me australiaiset tätä. Ollaan siis Aussie Aussie Aussie.
Monella ulkosuomalaisella näkyy olevan sama ongelma. Ei siis kellään julkkiksilla vaan heillä, joita tapaan oman ulkosuomalaisuuteni vuoksi. Oikein kieritään ja vaikeroidaan tuolissa, kun joku kysyy mistä ollaan kotoisin. Aivan kuin se olisi suurikin häpeän aihe.
Kelan tuet ja ilmainen koulutus kyllä kelpaa. Mutta omaa kieltäkään ei kehdata puhua lapsille julkisesti. Jotenkin todella surullista...
Minulle on aina tullut sellaiset vibat siltä et se olis just tuollainen kaikki-suomalaisuus-on-niiin-inferior muija. Miehenkin pitää olla ulkkari. Ei siinä muuta hyvää tarvii olla kunhan se vaan on ulkkari. Vaikka olisi hyvä suomalainen mies tarjolla niin mieluummin otetaan joku huonompi ulkkari. Suomen kieli "unohdetaan" heti kun siihen on tekosyy. Lapsille ei tietenkään missään nimessä anneta tavallisia suomalaisia nimiä.
Noita tuollaisia on suomi täynnä. Eivät vaan ymmärrä miten noloja ovat ja sen ettei tossa ole tippaakaan omaperäisyyttä.
Mä kommentoin kanssa siihen aikaisempaan poistettuun ketjuun tuosta lapsien kiipeilystä ja Tainan hällä väliä-asenteesta. Etenkin välillä tekee pahaa Omegan puolesta, kun hän makaa kovalla kivilattialla ja muut lapset hyppii siinä yli ja reipottelee häntä ja äiti vaan kuvaa ja naureskelee, vaikka vauva on selvästi jopa hädissään välillä. Kuten silloinkin sanoin niin luonnollistahan se on, että jokaisen lapsen kohdalla vähän löysää pipoa, mutta en voi olla ainut meistä, jolle tekee pahaa vauvan puolesta, kun pieni joutuu tuollaiseen röykkyytykseen. Taina voisi ihan hyvin pitää häntä vaikka kantoliinassa tmv.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Äidillä on joissain sanoissa vahva suomi aksentti. En usko, että 4v. asti on asunut vain Australiassa ja unohtanut koko Suomen olemassa olon.
Selkeästi häpeää omaa syntyperäänsä ja mainostaa kaikkialla Australia sitä, me australiaiset tätä. Ollaan siis Aussie Aussie Au
Monella ulkosuomalaisella näkyy olevan sama ongelma. Ei siis kellään julkkiksilla vaan heillä, joita tapaan oman ulkosuomalaisuuteni vuoksi. Oikein kieritään ja vaikeroidaan tuolissa, kun joku kysyy mistä ollaan kotoisin. Aivan kuin se olisi suurikin häpeän aihe.
Kelan tuet ja ilmainen koulutus kyllä kelpaa. Mutta omaa kieltäkään ei kehdata puhua lapsille julkisesti. Jotenkin todella surullista...
Onko hän todella noin vähän aikaa asunut Australiassa? Joskus katselin hänen instaansa, kun joku oli kommentoinut hänen "Seven brothers" päivitykseensä jotain Aleksis Kivestä, niin muistaakseni vastasi englanniksi, että olen kuullut, että teillä on joku kertomus seitsemästä veljeksestä... Muistan ihmetelleeni, että aika jännä, jos ei tuon tarkemmin olisi kuullut vaikka vanhemmiltaan, jos on itse syntynyt Australiassa (näin siis luulin).
Siis jos on asunut jossain maassa n. 30 vuotta niin onko se vähän? Eihän siinä opi synnyinmaansa kulttuuria.
Kauan se on ainakin ollut tuon miehen kanssa. 20-vuotiaasta asti.
Miksi Tainan pitää aamulla virittää itkuhälytin, jotta kuulee jos joku neljästä pienimmästä lapsesta herää? Lasten isähän nukkuu (puolentoista litran sokerikokispullon kanssa, tosiaan) samassa huoneessa. Onko lasten isällä kaikki ok vai jotain kuulo- tai toimintatajoitetta? Tuntuu niin oudolta.
Syököhän lapset lihaa koulussa, kun äiti ei vahdi :).
Hiekkalaatikkovideolla Taina kertoo Omegan olevan edelleen ainoastaan rintaruokinnalla ja seuraavassa pätkässä toteaa hänen täyttävän tänään 8kk. Ja vauva todellakin vaikuttaa olevan kiinnostunut maistelemaan kaikkea, joten laiskuusko se on, joka estää antamasta vaikkapa sormiruokaa? 8kk tarvisi jo muutakin maidon lisäksi!
Lähinnä huoli tästä perheestä nousee.
Vierailija kirjoitti:
4-vuotiaalla on yöllä vaippa ja aamulla (morning routine part 1-video) kun viltin päällä muille kolmelle vaihdetaan vaippa niin hänelle laitetaan vain alushousut. Ilmeisestikin käyttää vain yövaippaa mikä on tuon ikäiselle vielä normaalia.
Kyllä se on vaippa, mutta sellaista ”isojen poikien” mallia, jonka voi toisella vuodella oleva lapsi vetää itse ylös ja alas opetellessaan vessa-asiointia. Paitsi että tälle nelivuotiaalle äiti hoitaa pukemisen.
Vierailija kirjoitti:
Hiekkalaatikkovideolla Taina kertoo Omegan olevan edelleen ainoastaan rintaruokinnalla ja seuraavassa pätkässä toteaa hänen täyttävän tänään 8kk. Ja vauva todellakin vaikuttaa olevan kiinnostunut maistelemaan kaikkea, joten laiskuusko se on, joka estää antamasta vaikkapa sormiruokaa? 8kk tarvisi jo muutakin maidon lisäksi!
Lähinnä huoli tästä perheestä nousee.
No onneksi saa sitä maitoa. Muuten söisi varmaan pelkkiä hedelmiä eikä sekään ole mikään hyvä juttu

Niimpä, onneksi saa äidinmaitoa. Toivottavasti saisi vielä pitkään kiinteän ruuan aloitettuaankin.
Vaikutti muuten melkoisen selittelyltä sen aamuvideon (1/3) teksti pinnasängyssä nukkuvien lasten tuttipullokohtauksessa. Siis että lapset eivät nuku pullon kanssa, vaan olivat jo saaneet aamupullonsa. Kellohan oli siis jotain kolme aamulla- eli vie vielä neljävuotiaalle keskellä yötä maitoa tuttipullossa sänkyyn?
Tosin näytti ennemminkin siltä, että lapset olivat tosiaan nukahtaneet pullojensa kanssa (enkä ihmettele, jatkuvastihan ne juoksevat videoissa pullot suussa).
Lapset ei kyllä millään saa kaikkia ravintoaineita tuosta ruuasta. Söisivät nyt edes kalaa... tuskin kuitenkaan mitään vitamiinejakaan syövät.