Millaiset lapset eivät koskaan käy katsomassa yksinäistä isäänsä? Iltalehden juttu ihmetyttää.

Vierailija kirjoitti:

Olin opiskeluaikana mukana SPR:n ystäväpalvelussa ja kahden vanhuksen ystävä. Toisen kanssa olimme ystäviä hänen elämänsä loppuun asti eli vielä siinä vaiheessa, kun minulla jo oli oma perhe. Toinen (mies) taas oletti ystäväpalvelun olevan sitä, että siivoan ja tiskaan luonaan ilmaiseksi, leivon (käytyäni kaupassa ja ostettuani omalla rahalla tarvikkeet) ja sitten kahvittelen kanssaan, jolloin hän sai kertoa minulle kaikki havaitsemansa epäkohdat alkaen opiskelemastani alasta ja päätyen siihen, että en pessyt vessaa huolella. Olin nuori ja typerä ja ajattelin, että siinä on vaimonsa ja lastensa hylkäämä miesparka, ikää yli 80v ja yksinäinen. Kolme tapaamiskertaa riitti antamaan minulle ymmärrystä siitä, mistä oli oikeastaan kyse: Kertaakaan ei menty kävelylle, mihinkään tapahtumaan tai edes ruokkimaan sorsia, vaikka mies oli ilmoittanut tällaiset toiveet ystäväpalvelulle. Sen sijaan minua odottivat jo eteisessä luuttu ja ämpäri.

Mies itse muisteli onnellista avioliittoaan ja ihmetteli, miksi vaimo oli hänet hylännyt 38 yhteisen ihanan vuoden jälkeen ja käänsi lapsetkin isää vastaan. Minä pesin virtsatahroja lavuaarista.

No joo. Tämä oli hyvä kommentti. Varmaan kyseisessä lehtiujutussa vanhus yksinkertaisesti kaunistelee mennyttä tai kokeet asiat eri tavalla kuin lapset. Toisaalta hän kuitenkin kuvaili vaimoaan rakastavaksi ja avioliittoaan hyväksi, joten siksi ihmettelen. Ehkä vaimo ja mies olivat yksinkertaisesti niin toisiinsa käpetyneitä ja toisilleen omistautuneita, että lapset jäivtä syrjään ja kokivat itsensä ulkopuolisiksi ja siksi eivät käy.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No jos isä ei ole hauskaa seuraa tai ovat kasvaneet erilleen? Elämän varrella ihmisiä tulee ja menee, sellaista se on. En minäkään käy tapaamassa äitiäni, vaikka hän ei olekaan mikään hirviö

No haloo! Onko elämässä pakko aina olla hauskaa??? Eivätkö elämään kuulu myös tylsyys ja apämiellyttävät asiat välillä? Ja miksi et käy katomassa äitiäsi??? Vaikutat kylmältä ihmiseltä tämän kommenntisi perusteella! Äitisi varmasti ilahtuisi, jos pistäytyisit. Mikä siinä voi olla niin vaikeaa? Suomalaisissa ihmetyttää tämä kylmyys ja omaan kuoreen vetäytyminen. Etelä-Euroopassa ajatellaan ihan eri tavalla ja perhe on heille kaikki kaikessa, Mielestäni parempi tapa kuin meillä Suomessa tämä äärimmäinen individualismi.

Ap

Miksi haluisin valita tylsiä ja epämiellyttäviä asioita elämääni, kun niitä tulee pakosti muutenkin? Miksi en mieluummin näkisi vapaa-ajallani niitä ihmisiä, joiden seurasta aidosti nautin? Kai sinäkin jollakin tavalla valikoit ihmiset, joita haluat nähdä, kun aikaa ei ole kaikille

Olen pahoillani, mutta en kerta kaikkiaan ymmärrä ajatustapaasi. Omalle äidille ei liikene muutamaa tuntia edes kerran vuodessa. Jos ei ola keikille aikaa, niin aloittaisit äidistäsi ja soisist hänelle ensimmäisenä aikaa, Sori, mutta en vain tajua. Olet itsekäs mielestäni. Tsi sitten hyvin nuori ja vasta omillesi muuttanut. Siinä tapauksessa ehkä kaipåaat jonkinlaista irtiottoa hänestä, ja asia korjautuu myöhemmin.  Itse kävin katsomassa äitiäni säännöllisesti kun hän vielä eli, vaikka asui kaukana. Liian harvoin kävin, koska asui niin kaukana, mutta kävin aina kuin voin. Mutta ehkä kuitenkin soitat hänelle? Onhan sekin jo jotain, ainakin tyhjää parempi.

Ap

En soittele, koska ei ole asiaa. Mulla ei ole kaikille aikaa, niin pitäisi alottaa siitä, jota en erityisemmin halua nähdä? Onpahan taas logiikkaa kerrakseen

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/66e46734-2d75-4fe0-a2b0-e0360feb1d26_u…

Eipä voi muuta kuin ihmetellä, miksi ihmeessä omat lapset eivät käy koskaan isänsä luona kylässä, eivät pidä yhteyttä eivätkä edes joluluksi pyydä syömään. Jutun perusteella tämä yksinäinen vanhus on elänyt onnellisen avioliiton vaimonsa kanssa, joka siis kuoli 15 vuotta sitten. Sen jälkeen mies on käpetynyt omaan yksinäisyyteensä ja elää menneessä vaimoaan kaivaten. Jutussa ihmetyttää erityisesti se, että ainakin miehen omien sanojen mukaan perhe-elämä on ollut onellista. Perhe vaikuttaa olleen keski-luokkainen normiperhe. Mutta lapset eivät käy koskaan, saati lapsenlapset. Millaisia kylmiä ihmishirviöitä nämä lapset oiken ovat? Vai ovatko kaikki muutaneet toiselle puolelle maapalloa? Vai kaunisteleeko isä sitten perhe-elämämuistoja, ja lapsilla n joku syy, miksi eivät käy. Mikä se olisi?

Nyt haluain kuulla teiltä, miksi ette koskaan käy yksinäisen vanhempanne luona kylässä? Mikä voi olla syy, että ei haluta pitää mitään yhteyttä, jos perhe on ollut muuten onnellinen, niin kuin tässä jutussa yksinäisyyteen riutuva mies väittää.

Kuinka puusilmäinen ihminen sä olet jos kuvittelet että se yksinäisyys ois mikään syy käydä moikkaamassa jotakuta - siis säälistä?

Kas kun on paljon vanhempia jotka ovat omilla toimillaan itse vieraannuttaneet lapsensa itsestään joten on varsin luonnollista että sellaisten ihmisten lapset ottavat rutkasti etäisyyttä heti  kun ikä sallii kotoa muuton eikä   eikä  tarvitse enää holhoojaa.

ja miten niin onnellinen? Se onnellisuus on harhaa, et sinä  voi  tietää mitä ne lapset oikeasti ajattelevat, jos olet tarkastellut tällaista näennäisonnnellista perhettä  vain matkan päästä satunnaisissa tapaamisissa,

Jos ei  asu saman katon alla, ei  parane arvostella muiden päätöksiä  kun taustat eivät ole tiedossa ap. Moinen toiminta osoittaa suurta arvostelukyvyttömyyttä. Se joka tässä on kylmä lienee tuo vanhus. Ehkä hänen vaimonsa oli  se vetovoimatekijä jonka vuoksi lapset kotona vierailivat ja kun vaimo on kuollut, ei ole syytä pitää yhteyttä isään joka ei  ole koskaan osannut kommunikoida lastensa kanssa.

Veikkaan että jutun taustoja selvitettäessä kävisi ilmi se että tämä  vanhus on tasan saanut sitä mitä on tilannut.

Sä  voit mennä muualle moralisoimaan ja järjestämään elämäsi niin etteivät naapurit ja sukulaiset vaan ehdi paheksua sua. Toisille ihmisille moisella ei ole väliä varsinkin jos on lapsuudessa vain halunnut muuttaa pois kotoa ilkeän tai etäisen vanhemman takia. Silloin lapsuuden haavojen korjaaminen onnistuu vain etäisyyttä ottamalla.

Kiitos palautteesta. Mutta kuvailemasi tilanne on erilainen kuin mitä ajan takaa. Eli ihmettelen nyt sitä, jos perhe on ollut muuten onnellinen ja lapsilla on ollut hyvä lapsuus. Miksi he eivät käy katsomassa isäänsä. Ymmärrän, että tyranni-isää ei käydä mielellään katsomassa, mutta jos isä on ollut hyvä isä ja perhe on ollut onnellinen? Miksi ei siitä huolimatta käydä katsomassa?

Ap

Tuo edellisen kuvailema tilanne lienee tavallisin tilanne silloin, kun lapset eivät halua pitää yhteyttä vanhempaansa. Mistä yleensä olet saanut päähäsi, että lapset aivan laumoittain hylkäisivät rakastavat vanhempansa? Kyllä siihen hylkäämiseen on yleensä aina ihan hyvä syy.

Terveisin ulospäin ihanan mutta todellisuudessa ilkeän k*sipääjuopon aikuinen tytär

Vierailija kirjoitti:

No jos isä ei ole hauskaa seuraa tai ovat kasvaneet erilleen? Elämän varrella ihmisiä tulee ja menee, sellaista se on. En minäkään käy tapaamassa äitiäni, vaikka hän ei olekaan mikään hirviö

No äitejä ja isiä ei kyllä elämän varrella tule ja mene. huhhuh.

Vierailija kirjoitti:

Voiko lapset hylätä jos ne ei ole hauskaa seuraa? Aika useinhan ne huutaa ja itkee ja kiukuttelee, kauanko tällaista moukkamaista käytöstä pitää sietää?

Siihen asti että ovat muuttaneet kotoa. Sen jälkeen ei tarvitse enää sietää.

Olemme olleet onnellinen keskiluokkainen perhe, kaksi lasta ja huolehtivat vanhemmat. Äitini kuoli 15v sitten. Alkuun olimme isän tukena ja pidimme paljon yhteyttä. Sitten isäni löysi uuden naisen. Alkuun olimme iloisia hänen puolestaan ja halusimme että on onnellinen.

Naisella on itsellään neljä lasta ja nyt myös lapsenlapsia kuin isällämmekin.

Nainen aloitti ”vieraannuttamisen” jonka isäni hyväksyi. Me veljeni kanssa emme ole enää mitään.

Vierailut typistyivät, kuuntelimme vain uuden rouvan ja hänen lastensa erinomaisuutta. Isäni ei enää tullut itsekseen kylään. Lapsia ei huomioida. Uuden rouvan lapsenlapset ovat jatkuvasti kylässä ja heille syydetään lahjoja ja viedään matkoille. Minun tai veljeni lapset eivät ole päässet yökylään koskaan, muutamasta pyynnöstä huolimatta.

Enää ei pyydetä. Pakolliset synttärit, isänpäivät nähdään mutta esimerkiksi jouluna, vaikka kutsuttaisiin, emme koe olevamme tervetulleita.

Harmillinen tilanne mutta yhteyttä ei tule pidettyä kun siitä jää itselle aina niin huono mieli.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No jos isä ei ole hauskaa seuraa tai ovat kasvaneet erilleen? Elämän varrella ihmisiä tulee ja menee, sellaista se on. En minäkään käy tapaamassa äitiäni, vaikka hän ei olekaan mikään hirviö

No haloo! Onko elämässä pakko aina olla hauskaa??? Eivätkö elämään kuulu myös tylsyys ja apämiellyttävät asiat välillä? Ja miksi et käy katomassa äitiäsi??? Vaikutat kylmältä ihmiseltä tämän kommenntisi perusteella! Äitisi varmasti ilahtuisi, jos pistäytyisit. Mikä siinä voi olla niin vaikeaa? Suomalaisissa ihmetyttää tämä kylmyys ja omaan kuoreen vetäytyminen. Etelä-Euroopassa ajatellaan ihan eri tavalla ja perhe on heille kaikki kaikessa, Mielestäni parempi tapa kuin meillä Suomessa tämä äärimmäinen individualismi.

Ap

Miksi haluisin valita tylsiä ja epämiellyttäviä asioita elämääni, kun niitä tulee pakosti muutenkin? Miksi en mieluummin näkisi vapaa-ajallani niitä ihmisiä, joiden seurasta aidosti nautin? Kai sinäkin jollakin tavalla valikoit ihmiset, joita haluat nähdä, kun aikaa ei ole kaikille

Toivon aidosti hedonistista ja nautinnollista aikuisuutta ja tylsää, epämiellyttävää ja yksinäistä vanhuutta sinullekin. Karma is a bitch.

Todennäköisesti manipuloiva narsistinen ihmishirviö... Ei kukaan lapsi syyttä vanhempiaan hylkää.

Jos Aarre nyt lukee tätä niin tässä mun resepti

- vaimosi on kuollut ja sinun pitää nyt itse tehdä ruokaa ja jouluateriat. Joko teet itse tai ostat valmiina, ei se ole vaikeaa

- ystäväpiirissä ei ole miehiä ja "naisilla on omat jutut". Kuulehan, naistenkin kanssa voi ystävystyä. Heitä on erilaisia. Joku heistä voi olla kuin "heikki"

- itsari on joka päivä mielessä? siihen auttaa se, kun marssit terveyskeskukseen ja kerrot vakavista masennusoireistasi ja itsetuhoisista ajatuksista. Saat lääkityksen ja aurinko alkaa paistaa. Sinulla on sairaus. Siihen on löydettävissä apua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No jos isä ei ole hauskaa seuraa tai ovat kasvaneet erilleen? Elämän varrella ihmisiä tulee ja menee, sellaista se on. En minäkään käy tapaamassa äitiäni, vaikka hän ei olekaan mikään hirviö

No haloo! Onko elämässä pakko aina olla hauskaa??? Eivätkö elämään kuulu myös tylsyys ja apämiellyttävät asiat välillä? Ja miksi et käy katomassa äitiäsi??? Vaikutat kylmältä ihmiseltä tämän kommenntisi perusteella! Äitisi varmasti ilahtuisi, jos pistäytyisit. Mikä siinä voi olla niin vaikeaa? Suomalaisissa ihmetyttää tämä kylmyys ja omaan kuoreen vetäytyminen. Etelä-Euroopassa ajatellaan ihan eri tavalla ja perhe on heille kaikki kaikessa, Mielestäni parempi tapa kuin meillä Suomessa tämä äärimmäinen individualismi.

Ap

Miksi haluisin valita tylsiä ja epämiellyttäviä asioita elämääni, kun niitä tulee pakosti muutenkin? Miksi en mieluummin näkisi vapaa-ajallani niitä ihmisiä, joiden seurasta aidosti nautin? Kai sinäkin jollakin tavalla valikoit ihmiset, joita haluat nähdä, kun aikaa ei ole kaikille

Olen pahoillani, mutta en kerta kaikkiaan ymmärrä ajatustapaasi. Omalle äidille ei liikene muutamaa tuntia edes kerran vuodessa. Jos ei ola keikille aikaa, niin aloittaisit äidistäsi ja soisist hänelle ensimmäisenä aikaa, Sori, mutta en vain tajua. Olet itsekäs mielestäni. Tsi sitten hyvin nuori ja vasta omillesi muuttanut. Siinä tapauksessa ehkä kaipåaat jonkinlaista irtiottoa hänestä, ja asia korjautuu myöhemmin.  Itse kävin katsomassa äitiäni säännöllisesti kun hän vielä eli, vaikka asui kaukana. Liian harvoin kävin, koska asui niin kaukana, mutta kävin aina kuin voin. Mutta ehkä kuitenkin soitat hänelle? Onhan sekin jo jotain, ainakin tyhjää parempi.

Ap

Se mitä sä et tajua on se että ei ole pakko jos ei halua. Ja jos ei halua, siihen yleensä on syy. Lopeta jo inttäminen kun et taustoja tunne. Miksi kiduttaa itseään ja aiheuttaa itselleen ehdoin tahdoin pahaa mieltä vierailemalla epämiellyttävän ihmisen luona? Sitä  sanotaan masokismiksi.

Sitä saa mitä tilaa pitää paikkansa näiden hylättyjen vanhusten kohdalla. He ovat itse syypäitä  siihen ettei vieraita käy.

Ja ennen kuin ehdit tuomita minut, ilmoitan että ajoin äitini syntymäpäivänä 320 km aamutuimaan juomaan hänen kanssaan aamusamppanjat ja syömään kakkua  jonka olin hänelle tehnyt.. Silti ymmärrän näitä ihmisiä jotka eivät syystä tai toisesta haluaa aikuistuttuaan vanhempiaan tavata. Heillä yleensä on pätevät syy kuten tässäkin ketjussa on käynyt ilmi. Siksi sinun on aivan turha moralisoida ja taivastella täällä tuon artikkelin takia.Sen vaan osoittaa kuinka irti todellisuudesta olet.

ohis

Erikoiselta vaikutti tuo uutisen tilanne minustakin. Lapsia on kuitenkin 5, ja hekin ovat iältään jo 50-60 -vuotiaita.  Siinä iässä yleensä alkaa pikkuhiljaa arvostamaan sukua ja läheisiä eri tavalla, kun omakin vanhuus kolkuttelee jo ovella. Todella outoa että kukaan näistä lapsista ei ole kokenut pienintäkään kiinnostusta pitää yhteyttä isäänsä. Pakostihan siinä on taustalla jotain, mitä ei tässä nyt kerrottu. Kummasti tällä vanhuksella oli myös voimia lähteä tähän lehtijuttuun, vaikka muuten ei voimia ole yhtään mihinkään. Ettei kyseessä olisi nimenomaan julkinen näpäytys näille lapsille.. 

Mun vanhemmista toinen on sen lajin kuspää että yksin saa vanhuutensa viettää. Ihan sama mitä teit ja miten, aina löytyi haukuttavaa. Huutoa ja riitelyä kotona, jatkuvasti. Koskaan et kelpaa etkä riitä. On muuten suht raskas elää näiden itsetuntovammojen kanssa, ei näitä ainakaan mun kohdalla kummoisesti terapiakaan korjaa.

Vierailija kirjoitti:

Erikoiselta vaikutti tuo uutisen tilanne minustakin. Lapsia on kuitenkin 5, ja hekin ovat iältään jo 50-60 -vuotiaita.  Siinä iässä yleensä alkaa pikkuhiljaa arvostamaan sukua ja läheisiä eri tavalla, kun omakin vanhuus kolkuttelee jo ovella. Todella outoa että kukaan näistä lapsista ei ole kokenut pienintäkään kiinnostusta pitää yhteyttä isäänsä. Pakostihan siinä on taustalla jotain, mitä ei tässä nyt kerrottu. Kummasti tällä vanhuksella oli myös voimia lähteä tähän lehtijuttuun, vaikka muuten ei voimia ole yhtään mihinkään. Ettei kyseessä olisi nimenomaan julkinen näpäytys näille lapsille.. 

Samaa itse ajattelin: isä joka julkisesti mollaa lapsiaan toistuvast (tämä jo toinen lehtijuttu tästä miehestä) ei liene kummoinen isä ollut silloinkaan, lapset olvat pieniä.

Suomessa vallitsee tai vallitsi kummallinen käsitys siitä, että vanhempia pitää vaalia ja passata ovat he millaisia tahansa.

Olen tuon Aarnen lasten ikäluokkaa ja törmännyt tähän käsitykseen omassa elämässäni. Appivanhemmat oli yksiselitteisesti hirveitä. Anoppi takertui ja ripustautui aikamiestyttäriinsä jotka eivät osanneet tehdä yhtä ainutta itsenäistä päätöstä edes keski-ikäisinä. Appi haukkui, solvasi ja vaati.

Heillä oli mielestään oikeus ottaa kantaa aivan kaikkeen. Perheemme sähkönkäytöstä Aku Ankka -tilaukseen.

He haukkuivat kaikkia lapsia ja miniäänsä aivan jatkuvasti selän takana.

Heitä ei kiinnostanut lastensa mielipiteet tai ajatukset yhtään. Omaa kantaa jyrättiin kaikessa.

Eli se käytös omia lapsia kohtaan lli täysin käsittämättömän törkeää.

Silti lasten olisi pitänyt nöyrinä vain kerjätä vanhempiensa hyväksyntää ja kilpailla siitä keskenään.

MIKSI?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei vanhan vanhemman kuulu olla hauskaa seuraa eikä siitä voi kasvaa erilleen.

Vanha vanhempi on tietenkin vanhana se, jonka kuuluisi olla saamapuolella. Siis lapsen kuuluisi häntä auttaa. Ystävät ovat erikseen . Ja konmaritettavat tavarat. Älkää konmaritettavat vanhempianne.

Se, että vanhempi tulee vanhaksi ja avuttomaksi ei pyyhi pois sitä, millainen ihminen hän on ollut ja miten kohdellut läheisiään aiemmin. Lapsilla ei ole mitään velvollisuutta häntä auttaa tai käydä edes katsomassa, jos ei siltä tunnu. Jotkut päättävät olla läsnä kaltoinkohdelleen vanhemman vanhetessa, toiset eivät ja se on jokaisen oma asia.

Ei se ole oma asia,kovemmat keinot pitäisi ottaa käyttöön näitä vanhempiensa hylkääjiä kohtaan.

Psykoterapeutti Katriina Järvisellä on näkökohtia;

https://anna.fi/ihmiset-ja-suhteet/ihmissuhteet/pitaako-vanhemmilleen-a…

"Katkeruus sallittu

Anteeksi antaminen on kaikille osapuolille usein se toivotuin ratkaisu. Parhaassa tapauksessa kissa uskalletaan nostaa pöydälle ja kipeät kokemukset käydään läpi yhdessä vanhempien kanssa. Tilit saadaan selviksi, jos vanhempi pyytää vilpittömästi anteeksi ja ottaa tekemisistään täyden vastuun.

– Vanhempien tekemät virheet eivät välttämättä ole lopullisen paha asia. Mutta se, että niitä vähätellään tai ne kielletään kokonaan, vetää sieluun syvän naarmun, Järvinen toteaa.

Joskus anteeksianto ei onnistu. Järvisen mukaan se ei ole aina tarpeen, eikä välttämättä edes viisasta.

– Kun lapsi antaa vanhemmilleen anteeksi – ilman että nämä edes tajuavat tai myöntävät loukanneensa – hän vahvistaa yhteisöllisen kulttuurin hierarkiaa, jonka mukaan vanhempi on aina oikeassa. Anteeksi antamista voi pitää jopa moraalittomana. Vanhempi saa ikään kuin luvan jatkaa tuhoisaa käyttäytymistään.

Kaikkia suhteita ei voi korjata. Joistakin ihmisistä on Järvisen mukaan paras pysyä loitolla, vaikka nämä sitten olisivat omia vanhempia. Jopa katkeruus on joskus sallittua.

– Ihminen, joka tunnistaa ja tunnustaa kielteiset tunteensa, on ympäristölleen vähemmän vaarallinen kuin sellainen, joka kieltää niiden olemassaolon. Katkeruudesta kysyttäessä kerron siirtäneeni vastuun niille, joille se kuuluu, eli vanhemmilleni. Minun vastuullani on kohdella kunnioittavasti omaa jälkikasvuani ja muita ihmisiä."

https://www.hyvaterveys.fi/artikkeli/katriina-jarvinen-eroon-vanhemmist…

"Uusia mahdollisuuksia on aina

Katriina järvinen soisi että ne, jotka päätyvät katkaisemaan välit vanhempiinsa, voisivat vihdoin huokaista helpotuksesta.

– On ihmisiä, jotka kokevat ratkaisunsa tervehdyttävänä. He uskaltavat rakastua ensimmäistä kertaa elämässään, paranevat kroonisena pidetystä sairaudesta, alkavat opiskella ja harrastaa. Heistä tulee sisäisesti vapaita.

Monia kuitenkin vaivaa suru ja syyllisyys myös välien katkaisemisen jälkeen. Ympäristön asenteet, syyllistävät kysymykset ja kommentit pitävät vereslihalla.

– Vertaistuki auttaa käsittelemään kokemuksia ja tunteita. Samoin auttaa psykoterapia, auttavat puhelimet ja itsensä ilmaiseminen.

On hyvä myös muistaa, että vaikka välit olisi pakko katkaista, suhteelle vanhempiin voi antaa uuden mahdollisuuden. Se edellyttää kuitenkin sitä, että vanhempi hoitaa ongelmansa ja alkaa kunnioittaa aikuisen lapsensa elämänvalintoja.

Asiantuntija: Katariina Järvinen, psykoterapeutti, Helsinki"

Vierailija kirjoitti:

Ei vanhan vanhemman kuulu olla hauskaa seuraa eikä siitä voi kasvaa erilleen.

Vanha vanhempi on tietenkin vanhana se, jonka kuuluisi olla saamapuolella. Siis lapsen kuuluisi häntä auttaa. Ystävät ovat erikseen . Ja konmaritettavat tavarat. Älkää konmaritettavat vanhempianne.

Toinen vanhemmistani kuoli, jäljelle jäänyt ratkesi ryyppäämään ja häiriköimään puhelimitse perhettäni. Hän varasti tavaroitamme jne. Pistin välit poikki kokonaan. Nyt hän on vanha ja sairas, asuu n. kilometrin päässä, sielläpä asuu, minua ei kiinnosta, niin hirveää tekstiä olivat ne yöllisiä puhelut. Meillä oli vastaaja ja sinne oli ladellut kaiken kateutensa ja pahuutensa. Jo ennen noita tapahtumia hänen seurassaan oli todella ankeaa olla. Ihanaa, kun ei nää tarvitse.

Hieman hämmentää AP:n sinisilmäisyys.

Juurikin esim. narsistiset ihmiset antavat erittäin hyvän ensivaikutelman itsestään, totuus ihmisestä voi olla aivan toinen.

Hienolta varmaan tuntuu ihmisestä joutua syyllistetyksi siitä, ettei käy tapaamassa vanhempaansa, taustalla voi olla vaikka mitä todella kauheita kokemuksia.

Miksi lasten velvollisuus on pitää seuraa ja ottaa vastuuta vanhemmasta (joka ei välttämättä edes ole ollut läsnä lapsuudessa)? Itse en aio tällaista taakkaa lapsilleni antaa. En velvoita, toki saa hoitaa jos haluaa mutta vain vapaaehtoisesti. En halua olla taakka lapselleni ja antaa hänen tuntea jotain velvollisuutta hoitamisestani. Onneksi omat vanhempani ovat myös tehneet selväksi, että ei tarvitse velvollisuudentunnosta pitää yhteyksiä heihin. Toiseen pidän yhteyttä ja toiseen en (kauniisti sanottuna oli huono vanhempi) ja kukaan ei valita ja kaikilla on silti oma elämä.

Jotain outoa tuossa kyllä on, että kukaan lapsista ei halua käydä. Sen enempää kyseistä tapausta tuntematta voisi kuitenkin pohtia myös toisinpäin, millaisen isän luona lapset eivät halua käydä?

Itse näen isääni niin vähän kuin mahdollista. Hän haukkuu, lyttää ja valehtelee. Hänen näkemisensä jälkeen usko itseeni on matalalla monia päiviä. Hänellä on myös monenlaisia tempauksia minun haitakseni. Esimerkkinä mainittakoon, kun perustin nuorempana yrityksen samalle alalle, jolla hänkin oli toiminut yrittäjänä. Kun yritykseni kärsi vielä alkukankeuksista, hän naureskeli ja hoki etten koskaan tule menestymään. Kun menestystä kuitenkin alkoi tulla, hän alkoi soittelemaan tärkeimmille asiakkailleni ja yhteistyökumppaneilleni väittäen minun huijaavan heitä. Näin ehdin menettää jo monta yritykselle elintärkeää asiakkuutta, kunnes yksi asiakas kertoi saamastaan puhelusta ja vyyhti alkoi purkautua.

Hävetti koko juttu niin paljon, että siirryin palkkatyöhön toiselle alalle. Tietenkin tästäkin sain kuulla, etten ikinä tule pärjäämään, enkä ainakaan yltämään lähellekään alani keskipalkkaa.

Kasvatan myös lapseni väärin. Isän mielestä alle kouluikäisen pitäisi olla minulla töissä mukana ja hänet pitäisi jo opettaa tekemään itsekin töitä, täysiä päiviä. Lapsi voisi toimia töissä ikään kuin pikkuruisena harjoittelijana. Kuulemma esim paperien mapitus olisi sopiva homma josta aloittaa. "Jos hänelle opettaa että elämä on pelkkää leikkiä, hänestä tulee työtön alkoholisti." Tätä minulle jaksetaan hokea.

Näitä esimerkkejä riittää vaikka millä mitalla, mutta en nyt viitsi kaikkia avata. Ulospäin hän esittää niin rakastavaa ja ihanaa vanhaa isää joka on aina tukenut perhettään. Muille hän väittää myös avustavansa minua rahallisesti. Samalla kylällä asuvilta tutuilta kuulen usein, miten isäni puhuu kaikille olevansa niin kovin surullinen kun en vieraile, vaikka hän muka niin on koko ikänsä tehnyt kaiken minun hyväkseni.