Minulle eräs vanhempi sukulaisnainen sanoi, että kannattaa tehdä useampi lapsi

Mutta tämä on kai yksi niistä asioista, joita ei sovi ääneen lausua, koska jotkut saivartelijat vetävät sitten heti palollisen herneitä nenään. Ja heille ihan vaan rautalangasta vääntäen: ei tällainen ajattelu tarkoita, että lapsiaan rakastaisi vähemmän, jos heitä on useampia. Se tarkoittaa vain sitä, että surusta on ehkä hieman helpomi toipua, kun ympärillä on vielä menehtyneen lapsen sisaruksia. Elämäkään ei varmaan muutu niin radikaalisti, kuin silloin jos jäljelle ei jäisi ainuttakaan lasta.

ja tämä keskustelu ei koskenut lapsettomuutta, vaan heitä joilla on normaali lisääntymiskyky. Turha vetää hernettä nenään hoitojonossa. Se että on hankala saada lasta, ei tarkoita että muu maailma sen takia pysähtyisi.



Kyllä, ap, lisää lapsia tässä yritetään. 2 lasta on ja kolmatta on vuosi toivottu. Ei ole tulleet nämä kaksi helposti ja nopeasti, ja niin monta tekisin kuin vain luonto soisi. Molemmissa raskauksissa olen pelännyt kohtukuolemaa ja kätkytkuolemaa. Nekin on meidän suvussa koettu. Jos olisi vain yksi ja hän kuolisi, tuskin haluaisin enää elää vaan mennä hänen luokseen. Mutta toisen vuoksi olisi pakko jatkaa.



Mummoni antoi myös saman neuvon. Hän menetti aikoinaan yhden lapsen ja yhdestä tuli elämänsä sotkenut puli-ukko, josta kuulee lähinnä poliisilta. Jäljelle jäi neljä tavallista elämää elävää lasta. Mummo sanoo, että kestää elämänsä surut, kun on noi muut lapset ja lapsenlapset ja lapsenlapsenlapset. Että jos elämä antoi ja otti, niin ihan kaikkea iloa se ei ole vienyt.

minä en tee lapsia pyhää pyhyyttäni, vaan



- ensinnäkin koska näköjään saan niitä, sekään nyt ei ole ihan satavarmaa ja lähtökohdat on ns. huonot

- lapsista on toisilleen seuraa

- lapsista on minulle ja miehelleni seuraa (ehkä kuka tietää onko)

- haluan elämää taloon ja elämääni myös pidemmällä tähtäimellä (onnistuuko, kuka tietää?)



Samalla olen välittämättä siitä, että

- maailma ei pelastu ja on muutenkin aivan hirveä paikka

- isovanhemmat stressaantuvat jo pelkästä ajatuksesta, että meillä olisikin vaikka kolme lasta eikä kaksi, tai kaksi lyhyellä ikäerolla

- jotkut toiset ihmiset eivät saa lainkaan lapsia

Hänen koko elämänsä muuttuu totaalisesti, hän ei ole en' ' kenellekään äiti (tai isä). Hänellä ei ole tulevaisuutta johon kuuluisi esim lapsenlapsia, oman jälkikasvun vierailuja, hänellä ei ole enää yhtään jälkeläistä, koskaan (jos ikää on jo niin paljon ettei voi enää saada lapsia).



Tuo kaikki on jäljellä sillä, joka menettää yhden lapsistaan.

Meillä toinen lapsi meinasi kuolla (synnynnäisiä sairauksia, elinten siirtoa yms) ja oli todella vaikeaa.



Ikinä en unohda sitä, minkalainen tuki ja turva esikoinen oli. Kun eli koko ajan epätietoisuudessa selviääkö lapsi hengissä kaikesta ja jos niin miten pitkään, kun ennusteet olivat silloin huonot (nykyään ihan ok kunto, vaikka vielkin on kaikenlaisia sairauksia, mutta enään ei ole ennustetta kuolemasta). Oli tavattoman onnellinen ja kiitollinen, että meille ainakin jää yksi terve lapsi, jos toinen kuolee.



Jos nuo sairaudet olisivat olleet esikoisella ja hän olisi vaikka kuollutkin, niin se olisi ollut niin kammottavaa, että en tiedä mitä olisin tehnyt. Varsinkin jos emme olisi saaneet enempää lapsia tai sairaudet tms olisivat tapahtuneet vuosien jälkeen, eikä heti synnyttyä.



Eihän toinen lapsi ikinä voi korvata sitä menetettyä, ei ikinä. Mutta toiset lapset tuovat elämään muutakin iloa, ettei koko ajan surisi sitä ainokaista.



Tai ainakin omasta kokemuksestani olen todellakin samaa mieltä, kuin AP:n sukulaisnainen.