Yh-äiti, kadutko lasten hankkimista sellaisen miehen kanssa joka ei sopinutkaan sinulle?
Harmittaako kun et saanutkaan normaalia perhettä vaan yh:n arjen?
Kommentit (32)
Sen verran olen kuullut normaaleista perheistä, että en tiedä, mihin vertaisin. Rasittuisin varmaan, jos tässä pyörisi joku mies jatkuvasti.
No sehän se nyt tekeekin elämästä parempaa kun käyttää aikansa katumalla jotain mille ei enää mitään mahda 🙄
Ja luonnollisestikin kun kerran eroat ( lastesi toisesta vanhemmasta) niin se automaattisesti tarkoittaa että olet
a) surkea yksinhuoltajaäiti ( ei ole mitenkään mahdollista että sinulla voisi olla toimiva yhteishuoltajuus olemassa)
b) voisit tavata uuden rakkauden, joka olisi parempi ja toimivampi kuin se joka päättyi eroon.
Vierailija kirjoitti:
Palstaa lukiessa tuntuu moni parisuhteessa elävä nainenkin elävän yh:n arkea. Ja vastaus kysymykseesi: ei ole koskaan kaduttanut.
Sama. Ihan karmeita ihmissuhteita ihmisillä. Hyvänä esimerkkinä toi nyt tapetilla oleva mykkäkoulukeskustelu.
Mielummin opetan lapsilleni omat arvoni kuin huonon parisuhteen arvot. Esimerkiksi poikani on luonteeltaan paljon auttavaisempi ja empaattisempi kuin monet ydinperheissä elävät, koska on tottunut mm tekemään kotitöitä ilman mitään perinteisiä roolimalleja ja kuuntelemaan äidin ja tyttöjen tunteista puhumista.
Isänsä luona ollessaan myös isä antaa nykyään parempaa mallia, koska siellä isi laittaa ruokaa ja siivoaa (toisin kuin ydinperheessämme, jossa minä kävin töissä ja hoidin kaikki kotityöt, mies kävi töissä ja hoiteli "miesten työt", eli pari kertaa vuodessa lumityöt ja nurmikon leikkuun).
Olenkin alkanut kyseenalaistamaan ydinperhemallia, koska liian monessa roolijako on hyvinkin perinteinen. Pojat ja tytöt oppii ne mallit väkisinkin ja siirtävät ne omiin suhteisiinsa. Ja näin ne siirtyvät taas sukupolvelta toiselle.
Meillä tytöt pitävät itsestään selvyytenä että poika tekee juuri saman määrän kuin hekin. Ja pojalle ei tulisi pieneen mieleenkään ettei joku juttu kuuluisi hänelle sukupuolen vuoksi. Toki on usein "niin äijää" kun saa kannella raskaat tavarat tytöille ja mielellään nikkaroi ja korjailee kaikenlaista, pelaa joukkuepelejä jne eli on ihan peruspoika kaikinpuolin =)
Olen siis harvinaisen ylpeä yh.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Palstaa lukiessa tuntuu moni parisuhteessa elävä nainenkin elävän yh:n arkea. Ja vastaus kysymykseesi: ei ole koskaan kaduttanut.
Sama. Ihan karmeita ihmissuhteita ihmisillä. Hyvänä esimerkkinä toi nyt tapetilla oleva mykkäkoulukeskustelu.
Mielummin opetan lapsilleni omat arvoni kuin huonon parisuhteen arvot. Esimerkiksi poikani on luonteeltaan paljon auttavaisempi ja empaattisempi kuin monet ydinperheissä elävät, koska on tottunut mm tekemään kotitöitä ilman mitään perinteisiä roolimalleja ja kuuntelemaan äidin ja tyttöjen tunteista puhumista.
Isänsä luona ollessaan myös isä antaa nykyään parempaa mallia, koska siellä isi laittaa ruokaa ja siivoaa (toisin kuin ydinperheessämme, jossa minä kävin töissä ja hoidin kaikki kotityöt, mies kävi töissä ja hoiteli "miesten työt", eli pari kertaa vuodessa lumityöt ja nurmikon leikkuun).
Olenkin alkanut kyseenalaistamaan ydinperhemallia, koska liian monessa roolijako on hyvinkin perinteinen. Pojat ja tytöt oppii ne mallit väkisinkin ja siirtävät ne omiin suhteisiinsa. Ja näin ne siirtyvät taas sukupolvelta toiselle.
Meillä tytöt pitävät itsestään selvyytenä että poika tekee juuri saman määrän kuin hekin. Ja pojalle ei tulisi pieneen mieleenkään ettei joku juttu kuuluisi hänelle sukupuolen vuoksi. Toki on usein "niin äijää" kun saa kannella raskaat tavarat tytöille ja mielellään nikkaroi ja korjailee kaikenlaista, pelaa joukkuepelejä jne eli on ihan peruspoika kaikinpuolin =)
Olen siis harvinaisen ylpeä yh.
Ja ennen kuin joku kyseenalaistaa, niin erottiin exän kanssa ihan kaikessa sovussa ja saa tavata lapsia juuri niin paljon kuin haluaa. Mielestäni en siis valinnut väärää isää lapsilleni, vaikka suhde päättyikin. Joku vain meni pieleen yhteisessä kasvussa, kun ennen niin osallistuva ja lämmin mies aloitti 10 vuoden jälkeen yllättäen järjettömän reissuduuni+bilevaiheen, joka kesti useamman vuoden ennen kuin sai sanottua, että kaipaa elämältä enemmän kuin tämä tylsä perhe-elämä. Mulle taas tää tavallinen perhearki riittää varsin hyvin, joten päätettiin antaa toisillemme vapautemme.
Nyt mies reissaa ja bailaa, ja ne ajat jolloin on lasten kanssa niin onkin sitten 100 lasissa. Minä taas olen jotenkin vapautunut, kun ei enää tarvitse kokea harmitusta toisen elämäntavasta.
Vierailija kirjoitti:
En todellakaan kadu, meidän elämä on lapsen kanssa todella mukavaa. Tehdään asioita paljon yhdessä, käydään ulkona syömässä, uimassa, shoppailemassa ja matkustellaan. Arki on mukavan rauhallista kahdestaan lapsen kanssa.
Ihanasti kirjoitettu, mulla ihan sama vaikka lapsia onkin useampi. Matkustellaan, syödään ulkona, pelaillaan lautapelejä, heitetään läppää. Meillä on lasten kanssa ihan omat jutut ja lasten isä on vain vieraileva tähti (mutta toki heille tärkeä, ja on "vieraileva" omasta valinnastaan!).
Kyllä ja ei.
Kyllä, olin nuori, huono itsetunto, olisi ehkä pitänyt ymmärtää ettei hän ollut hyvä isäehdokas, eteen ymmärtänyt. Olisipa kunnon mies.
Ei siksi että rakastan lastani yli kaiken, enkä haluaisi olla ilman häntä. Olisipa vaan ydinperhe kunnon miehen kanssa ja lapselle sisaruksia.
Mutta kaikkea ei saa, onpa hänet.
Monia asioita oolen elämässäni katunut. Avioliittoa. Sitä että en lähtenyt maailmalle. Osin uravalintaakin. Lasten saamista en ole koskaan katunut. He ovat paras asia elämässäni ja iloitsen joka päivä siitä, miten fiksuja olen onnistunut heistä kasvattamaan.
Jossain määrin kadun. Fiilikset vähän vaihtelee. Tunnen tunnontuskia koska hankin lapsen t urvapaikanhakijan kanssa joka sai lapsen takia jäädä Suomeen, muuten ei olisi saanut. Tein mielestäni väärin. Lapsen isän kanssa pitää olla edelleen tekemisissä ja se on vaikeuttanut ja rajoittanut elämää.
Ihan hassu kysymys. Miten omia lapsia voisi katua. (Varmasti joku katuu, mutta tällaisen perusäidin on sitä vaikea ymmärtää.)
En, mutta en ikinä olisi itsekseen lähtenyt tietentahtoen yh-arkeen. Kovasti raskasta välillä.
En kadu . Lapsi on mulle kovin rakas ja tuhannesti fiksumpi kuin isänsä . Totuus jota en kellekään sano ääneen . Lapsi on saanut kuulla vain hyviä asioita isästään.
En todellakaan kadu, meidän elämä on lapsen kanssa todella mukavaa. Tehdään asioita paljon yhdessä, käydään ulkona syömässä, uimassa, shoppailemassa ja matkustellaan. Arki on mukavan rauhallista kahdestaan lapsen kanssa.