Menin naimisiin väärän miehen kanssa

Sellaista se näyttää olevan. Jossain vaiheessa sitten eroatte kun tarpeeksi väljähtää ja kyllästytte lopullisesti. Sellaisia parisuhteet on, näköjään.

Sellaista sattuu. Nirsot jäävät ilman ja muut hötkyilevät kiireissään ensimmäisen edes sinnepäin sopivan kanssa.

Se, että osuu ensi yrittämällä napakymppiin, on yhtä harvinaista pariutumisessa kuin tikanheitossa.

Tikkapelissä vaan harvoin toimitaan niin, että kun saa osumaan sinne neloskehälle yhden tikan, niin lopetetaan peli tyytyväisenä siihen paikkaan ja ihaillaan saavutusta seuraavat 20 vuotta, kunnes jokin alkaa epäilyttää.

Aika monelle käy noin, suuri osa vain sinnittelee. Ehkä ollaan enemmän kavereita kuin rakastavaisia. Jotkut tietty sopii yhteen vaikkei ole mitään seksuaalista vetovoimaa. Tsemppiä! Ota ero ihmeessä.

Ongelmana tuntuu nykyisin olevan se, että kun pitäisi löytää se "sielunkumppani." Mikä se yleensä on? Tuleeko niitä monta peräkkäin, kun yksi ja toinen ja kolmaskin vielä osoittautuvat sammakoiksi? Pakotettiinko sinut naimisiin? Mitä itse voisit tehdä liittosi eteen?

Kyllä sinun pitää nyt vaan kasvaa aikuiseksi ja ruveta töihin. Oletko sinä itse mielenkiintoinen, innokas kokeilemaan uusia asioita, annatko arvoa miehellesi? Onko teillä hauskaa keskenänne?

Jos et ole tyytyväinen, älä kiusaa miestäsi enempää. Ota ero. Miehesi ansaitsee parempaa.

No ota ero, jos et halua olla miehen kanssa. Jos et halua erota, niin koita parantaa tilannetta. Tai sinnittele ja valita (ja voi huonosti loppuelämäsi).

Jos miehessäsi ei ole mitään vikaa, niin vika on sinussa. Pitäisikö sinun tehdä itsellesi ja elämällesi jotain, että parisuhde voisi toimia haluamallasi tavalla? Vanha viisaus on, että jos haluaa asioiden kulkevan haluamallaan tavalla, asiat pitää hoitaa itse. Ei parisuhteesta tule mieleisesi sillä, että odotat miehesi pelastavan sen.

Vierailija kirjoitti:

Jos miehessäsi ei ole mitään vikaa, niin vika on sinussa. Pitäisikö sinun tehdä itsellesi ja elämällesi jotain, että parisuhde voisi toimia haluamallasi tavalla? Vanha viisaus on, että jos haluaa asioiden kulkevan haluamallaan tavalla, asiat pitää hoitaa itse. Ei parisuhteesta tule mieleisesi sillä, että odotat miehesi pelastavan sen.

En usko että kummassakaan on välttämättä vikaa? Itseä on koitettu parittaa tutuille naisille pari kertaa mutta jos ei ole sitä kemiaa yhtään eikä synny sellaista himoa tai kaipuuta toista kohtaan niin se on ihan yks ja sama jos sopii paperilla yhteen. Ei siitä mitään tule.

Sinulla taitaa olla asiat liian hyvin kun tavallinen elämä, turvallisen miehen kanssa kyllästyttää. Kun ei ole todellisia ongelmia, pitää kehittää ongelmia sinne, missä niitä ei ole. Moni olisi valmis hyppäämään tylsään ja yllätyksettömään elämääsi saman tien.

Harvassa parisuhteessa intohimo roihuaa vuodesta toiseen arjen pyörityksessä. Miehesi ei myöskään välttämättä ole se ongelma, vaan projisoit omaa tylsistymistäsi ja huonommuuden tunteita mieheesi. Oletko kyllästynyt itseesi? Herätätkö miehessäsi palavia intohimon tunteita? On helpompaa muuttaa itseään kuin toista, suosittelen että aloitat siitä.

Miten mieleesi tuli tyhjästä kirjoittaa, että pettäminen ei ole käynyt mielessäsi? Maailma ei ajatukseen kaadu ja siitä on vielä matkaa tekoon. Viisas on se, joka tajuaa olevansa altis pettämiselle ja tietää varoa. Hömö on se, joka uskottelee itselleen, ettei ikinä mokaa - ja sitten mokaa kuitenkin. Ja sitten löytyy selityksiä, että olin vähän humalassa, oikeasti puolisoni onkin ihan paska, seksi on perustarve jne jne...

Ongelmasi ei ratkea täällä AV:lla. Menette johonkin pariterapiaan tai mitä niitä on, ja puhutte asiat halki jonkun sellaisen parissa, joka hiukan osaa ohjata vallitsevaa keskustelutilannetta. Tämä on tärkeää siksikin, ettei keskustelu uraudu yhteen ja samaan jankkaamiseen, kuten helpolla käy.

Sielunkumppaneita tulee ja menee. Mitä miehesi sinulle merkitsi, kun tapasitte? Ovatko ne silloin tärkeät asiat menettäneet merkityksensä? Se on ihan ymmärrettävää, että jos menee yhteen lyhyen seurustelun jälkeen, toisen ihmisen persoonanpiirteet eivät tule tutuiksi. Itse olen ollut yhdessä puolisoni kanssa 22 vuotta, ja sen perusteella kehtaan sanoa, että ihminen muuttuu jatkuvasti. Tietenkin ajan mittaan uusia puolia paljastuu hitaammin, eikä muutos kovin nopeaa ole. Mutta ihan viime vuosina puolisoni on alkanut joissain asioissa kiusallisesti muistuttaa isäänsä, ja minä olin aika etäisissä, jopa huonoissa väleissä appeni kanssa.

Kirjoittamani jälkeenkin olen kanssasi samoilla linjoilla: jotkut sopivat paremmin yhteen kuin toiset. Kuitenkin näen asian niin, että kannattaa pohtia myös odotuksiaan ja omia valmiuksiaan parisuhteeseen. Kaikesta ei pidä syyttää ketään: ei itseään, ei toista, ei parisuhdetta, mutta asioita pitää pystyä tutkailemaan laajasti ja itselleen ja muille rehellisesti.

Noin voi käydä vaikka mielenkiinnon kohteet olisivat alussa ihan täysin samatkin. Ihminen muuttuu joka tapauksessa enemmän tai vähemmän vuosien varrella. Joillakin mielenkiinnon kohteet eivät ikinä muutu ja sen toisen kanssa on aina jotain jaettavaa. Mutta monilla ne mielenkiinnon kohteet muuttuvat elämäntilanteen mukaan. Ei kannata luovuttaa, vaan etsiä uudelleen jotain yhteistä. Se voi olla sen toisen jo olemassa oleva mielenkiinnon kohde tai jokin ihan uusi, jonka keksitte yhdessä.

Monet ratkaisut lähtevät omasta ajattelusta ja ajattelutavan muutoksesta. Ihan ensin voit tehdä jotain omasta puolestasi odottamatta että se toinen muuttuu. Vaivaakin joutuu näkemään, että saa itselleen uuden ajattelumallin, mutta jostain on aloitettava jos muutosta haluaa.

Parisuhteeseen kuuluu erilaisia vaiheita. Erillistymisvaiheen aikana ei saa itse kadota liian kauas. sitä seuraa uusi kumppanuusvaihe, jos tilanne ollaan tunnistettu eikä luovutettu.

Ap tässä.

Asiat eivät ole niin mustavalkoisia. Pitää tosiaan vaan odottaa, että aika näyttää oikean ratkaisun. Olen käynyt yksilöterapiassa, jotta osaisin itse muuttua ja saada asiaan parannusta. Ei tunnu auttavan. Viihdyn töissä aina pidempään ja pidempään, toivon miehelle iltamenoja enemmän, lasten kanssa kotona keskenään hauskaa ja rentoa. Miehen kanssa ei juurikaan naureta. Häntä kiinnostaa niin eri asiat, kuin minua. Iltaisin sängyssä ei MITÄÄN keskusteltavaa. Maataan mykkinä. Mies katsoo urheilua, minä luen uutisia, kolumneja ja työjuttuja ja viestittelen ystävien kanssa. Kumpikaan meistä ei keksi puhuttavaa. Olen yrittänyt. Yleensä vastausta ei tule, korkeintaan pieni örähdys. Oloni on tyhjä.

Joo, en odota, että kukaan ihminen maailmassa on minulle juuri se täydellinen. Mietin, että meneekö elämä ohi, jos jatkan tätä 20 vuotta? Sitten elämän lopussa harmittelen, että miksi en uskaltanut lähteä. Kai se on ihan luonnollista, että näitä asioita pohtii ja tuntematon tulevaisuus pelottaa. Luulisi, että avioliittojen latistuminen tälle tasolle on aika yleistä ja moni muukin näitä pohtii.

Tarjoatko itse toiselle sitä mitä haluat toiselta saada? Joskus voi kokeilla niinkin että sen sijaan että miettii mitä toiselta haluaisi, miettiikin mitä toiselle voisi antaa itse.

Ja kiitos asiallisista ja hyvistä vastauksista. Ihmiset kyllä elämänkaaren aikana muuttuvat. Myös puolisot. En halua alkaa muuttaa miestäni. Hän on sellainen kuin on ja siihen hänellä on oikeus. Jonkun mittapuulla varmasti asiat meillä "liian hyvin", niin kuin tuossa joku kirjoitti. Mutta minkäs sille teet, jos päivittäin olet onneton ja mietit eroa? Kai ihmisellä siihenkin oikeus on, jos puolisoa ei enää rakasta?

Nuoruuden riennoilla on hintansa. Eikei kannata odottaa, että siitä kiltistä miehestä taikoutuisi samanlainen viidyttäjä.

Minäkin menin naimisiin väärän miehen kanssa. Sitten erosin siitä.

Ikävää että olet joutunut noin toteamaan. Yksi ehdotus, että unohtaisit asian kokonaan hetkeksi, ottaisit niin sanotusti "lomaa" asian miettimisestä. Lähde vaikka naisporukalla lyhyelle lomalle (jos siis elämnäntilanteesi sen mahdollistaa) ja unohda kokonaan tavallisen arjen huolet ja palaa sitten asiaan. 

Vierailija kirjoitti:

Tarjoatko itse toiselle sitä mitä haluat toiselta saada? Joskus voi kokeilla niinkin että sen sijaan että miettii mitä toiselta haluaisi, miettiikin mitä toiselle voisi antaa itse.

Sivusta huutelen: 20 vuotta olen toiminut noin. Olen odottanut, että toinen vähitellen alkaa huomioida minun tarpeeni "vastineena" kaikesta siitä, mitä hänen hyväkseen olen elämässämme tehnyt ja antanut, miten hänen tarpeisiinsa olen vastannut ja hänet tasavertaisena tai ensisijaisena huomioinut. Olen ollut aika kärsivällinen, mutta viime vuodet enemmän kyllä jo kärsivä. Ei se tunnu vaan luonnistuvan. Asioista on keskusteltu paljon, mutta kaikki jää aina "pitäisi" ja "sitku" -tasolle. Hänelle ei tunnu ollenkaan avautuvan aito ymmärrys siitä, mistä todella kiikastaa. Häneltä ikäänkuin puuttuu asiaan liittyvä sanavarasto ja ymmärrys. Mikä tahansa yritykseni ilmaista tärkeitä tarpeitani hänelle valuu kuin vesi hanhen selästä. Vaikka olen optimisti ja jääräpäisesti uskon ihmisen kykyyn kehittyä, niin tässä tapauksessa alkaa usko loppua. Ehkä kaikilla on rajansa ja joku toinen jossain olisi sopivampi. 

j.ännämiestä siis kaivataan.

Vierailija kirjoitti:

Jälkiviisaus, se paras viisaus... Joo, olisi pitänyt seurustella kauemmin ja oppia tuntemaan paremmin. Mutta tässä sitä ollaan. Miehessä ei sinänsä ole mitään vikaa. Ei polta, ei juo, ei pahoinpitele, käy töissä. Hyvä isä. Mutta kun intressit elämässä ovat niin erilaiset. Meillä ei ole yhteisiä mielenkiinnon aiheita, ei yhteisiä harrastuksia, ei mitään keskustelunaiheita. Seksuaalisesti en häntä enää halua, vaikka intohimoisesta seksistä unelmoinkin vielä joskus. En vaan enää rakasta. Pettäminen ei ole käynyt mielessä. Toisaalta toivon, että hän löytäisi jonkun uuden, niin asialle tuli joku ratkaisu...

Muita, jotka eivät vaan rakasta kumppaniaan, vaikka hänessä ei mitään isompaa vikaa olekaan? Onnellisempi olisin varmasti yksinkin, vaikka aidosta sielunkumppanista elämässä tietty haaveilen. Ero mielessä päivittäin.

Sulla ei ole mitään oikeutta haaskata toisen aikaa noin. Hän voisi olla naisen kanssa, joka rakastaa ja haluaa häntä.

Vaikutat vähän itsekeskeiseltä. Mietit vaan miten tilanne vaikuttaa suhun.

Niin että naimisiin halusit ja käytit tätä miestä siihen? Omien halujesi tyydyttämiseen. Mies oli vaan väline millä sait haluamasi.

Kovasti säälin miestä. Toivottavasti hän löytää aidon rakkauden. Ja jos karma toimii niin seuraavassa suhteessa sinulla on partnerina mies, joka haaveilee, että tajuaisit nyt jo häipyä.