Miksi minusta ei pidetä? :'o( Oikeasti hei.

Mä huomaan monesti, että kukaan ei ole soittanu mulle. Paitti mies, äiti tai anoppi.

Välillä mietin että en soita enää kellekään, olkoon sitten.

Se on joskus valitettava syy ettei kelpaa edes lastenvahtismiseen.

avuntarjouksia muilta kuin kaikkein läheisimmiltä. Varsinkin jos joku sellainen jonka tiedän ylikiltiksi tarjoutuu avuksi, niin tuntuu siltä että on pakko kieltäytyä, ettei käyttäisi tämän ihmisen hyväntahtoisuutta hyväksi.

rumakaan. Mutta ei kai ulkonäöllä ole oikeasti mitään merkitystä tällaisissa asioissa?

ap

Kysyin mieheltä, että olenko mä sen mielestä liian kiltti. Sanoi että jonkin verran, mutta enemmänkin hän sanoisi että en ole yhtään itsekäs. Mitenhän sitä opitaan? =)



Niin ja minusta kans tuntuu että mua ymmärretään jatkuvasti väärin.. =)



PS. kirjottelinpa sitten vahingossa omana avauksena tän ensin.. =D

Mä en tiedä miksi mutta koen että mun on kohdeltava toisia kuten toivoisin itseäni kohdeltavan.. ja olen aika uhrautuvaa tyyppiä jostain syystä. Koen hirveän herkästi omantunnon tuskia ja pyytelen anteeksi toisilta, jos omasta mielestäni olen vahingossa toisen mielen pahoittanut. Olen antelias, en laskelmoi. Joo, on käytetty hyväksikin. Mutta silti. Tällainen olen. Toisaalta hyvin onnellinen ihminen. Mutta myös hyvin yksinäinen ja siltä osin onneton.

ap

Uskon, että olette aivan ihania ihmisiä, mutta ehkä tosiaan tuo kiltteys on se kynnys muille. Minä toivon ystävilläni olevan ns. "munaa", eli vähän täytyy osata repäistä, olla itseironinen ja jämäkkä. Eli pitää myös omata mielipiteitä ja seistä niiden takana. Toki pitää osata myös myöntää olevansa väärässä, muttei pyydellä jatkuvasti anteeksi olemattomia.



Toivottavasti löydätte kaltaisenne ja arvoisenne ystävän! Vaikka toisistanne :)

Sä hyötyisit varmaan jostain kasvuryhmästä!



Itse kävin joskus psykodraama-ryhmässä. Siinä joutui/pääsi tutkimaan omia ja toisten reaktioita.



Mietipä! On paitsi hyödylllistä myös hauskaa - ja rankkaakin joskus.

Itselläni on samankaltainen ongelma, olen myös huomannut olevani "liian kiltti" sekä olen myös huomannut sen että esim. koulussa minulla on ystäviä sen hetken kunnes joku "kiinnostavampi" tulee paikalle, olen menettänyt täysin itsetuntoni enkä enää osaa olla oma itseni. Pahiten kärsin harrastuksessani, opettajani pyytää aina kaikkia muita jokaiseen hommaan vaikka olen aina avulias ja yritän parhaani enkä edes ole huono lajissa.

-liian kiltti

[quote author="Vierailija" time="18.07.2008 klo 23:36"]

Vaikka mitä tekisin, en ole kenellekään todellinen, tärkeä ystävä. Äitini kaiketi on ainoa joka arvostaa minua myös ystävänä ja ihmisenä.

En kelpaa edes avuksi kenellekään, vaikka oikein itse tarjoudun avuksi, silti en saa edes hoitaa tuttavien lapsiakaan. Olen tarjoutunut avuksi että saisivat mennä joskus yksin tai kaksin jonnekin, mutta ei.
Jos en itse pidä yhteyttä, ei minuun pidetä yhteyttä. Kukaan ei tunnu kaipaavan. Se tuntuu tosi surulliselta.

Pitäisi kai olla "kovempi" ihminen, tai oikeasti jotenkin pahansuopa ja ilkeä niin olisiko sitä sitten jotenkin hyväksytympi. Liian kiltti olen, sen tiedän, mutten osaa olla muutakaan.

[/quote]

Minulla on ollut sama ongelma aina. Jokin minussa selvästi ärsyttää ihmisiä, en tiedä mikä, kun kukaan ei sano. Ehkä tämä epävarmuus näkyy päälle päin? Minustakin tuntuu, että kovat ja pahansuovat ihmiset omaavat paljon kavereita, epäilen onko näillä todelisia ystäviä kuitenkaan. Tännekin joku tulee sanomaan kohta, että katsokaa peiliin, siinä hyvä esimerkki pahansuovasta tyypistä. 

Tuntematta teitä ollenkaan on vaikea sanoa mitään. Itseäni ärsyttivät opiskeluaikoina kaverit jotka sanoivat, että "mieluummin miten vaan" & "ihan miten sinä haluat". Ei oltu kauan kavereita, se mielipiteettömyys, "minä en ole kukaan" -asenne  ja omanarvonpuute alkoi ärsyttää liikaa.

Minä en ainakaan jaksa olla ystävä sellaisen ihmisen kanssa, jota ei oikeasti ole olemassakaan kun hän niin kovasti haluaa miellyttää minua. Toivottavasti teillä ei ole tästä kysymys.

Muuten sanoisin että asiat on niin kuin mummoni sanoi: kyllä aika tavaran kaupihtee. Eli löydätte kyllä vastinparinne ja ystäviä kun tarpeeksi aikaa kuluu. Kaikkea hyvää elämäänne!

Minustakaan ei pidetä, vaikka olen...niin liian kiltti. Pidän heikompien puolta ja eläinsuojeluasiat ovat lähellä sydäntäni. Minulla ei ole läheisiä ystäviä. Ystäviä on ollut, mutta nyt olen tajunnut, että ehkä itse olen siihen syypää. Ensimmäisestä lapsuudenystävästäni johtuen katkaisen ystävyyden, ennen kuin minut taas hylätään! Outoa/säälittävää tiedän ja olenkin tämän vasta äskettäin, ihan aikuisiällä tajunnut.

Tunnetko ap itse hengen´heimolaisuutta jonkun ihmisen kanssa. Mulla ystävät on niitä hengenheimolaisia, joiden kanssa juorutaan kaikki asiat ja pelastetaan maailma (työpaikka, pomo, kaverit, sukulaiset). Niiden kanssa voin olla oma itseni ja hyvä olla.

Muut ovat tuttuja, ihan mukavia. Sä saatat kuulua niihin. Meillä ei ole jutun juurta tai ajattelemme eri tavoin. Et ehkä ole hauskaa seuraa. Olet ihan ok,mutta arjen kiireessä ei ehdi pitää kaikkien mukavien tyyppien kaa yhtä.

Jos ap oikeesti haluat analyysin, mikä vikana, kerro itsestäs. Kerro mitä viimeks puistossa juttelit tutuille. Mitä teit ja juttelit viimeksi ystäväsi kanssa.

[quote author="Vierailija" time="24.04.2013 klo 21:45"]

[quote author="Vierailija" time="18.07.2008 klo 23:36"]

Vaikka mitä tekisin, en ole kenellekään todellinen, tärkeä ystävä. Äitini kaiketi on ainoa joka arvostaa minua myös ystävänä ja ihmisenä.

En kelpaa edes avuksi kenellekään, vaikka oikein itse tarjoudun avuksi, silti en saa edes hoitaa tuttavien lapsiakaan. Olen tarjoutunut avuksi että saisivat mennä joskus yksin tai kaksin jonnekin, mutta ei.
Jos en itse pidä yhteyttä, ei minuun pidetä yhteyttä. Kukaan ei tunnu kaipaavan. Se tuntuu tosi surulliselta.

Pitäisi kai olla "kovempi" ihminen, tai oikeasti jotenkin pahansuopa ja ilkeä niin olisiko sitä sitten jotenkin hyväksytympi. Liian kiltti olen, sen tiedän, mutten osaa olla muutakaan.

[/quote]

Minulla on ollut sama ongelma aina. Jokin minussa selvästi ärsyttää ihmisiä, en tiedä mikä, kun kukaan ei sano. Ehkä tämä epävarmuus näkyy päälle päin? Minustakin tuntuu, että kovat ja pahansuovat ihmiset omaavat paljon kavereita, epäilen onko näillä todelisia ystäviä kuitenkaan. Tännekin joku tulee sanomaan kohta, että katsokaa peiliin, siinä hyvä esimerkki pahansuovasta tyypistä. 

[/quote]

Mä tiedän, että musta saattaa "heikompi" saada kovan ja pahansuovan kuvan, koska mä olen aika rankan huumorin ystävä ja melko railakas käänteissäni. Olen äänekäs ja saatan tulla "iholle".

Mulla on kuitenkin tosi paljon ystäviä, muutama tosi läheinenkin, ja yhteistä meissä on se, että toiselle ei tarvitse esittää mitään. Saa olla sellainen kuin on. Ja he näkevät myös sen mitä oikeasti olen: rakastava ja välittävä, antaisin läheisteni hyvinvoinnin puolesta mitä vaan.

POinttini vaan on se, että ei kaikki äänekkäät ja sähäkät ihmiset ole mitään ilkimyksiä ja pahansuopia. Yksikään ystäväni ei ole ilkeä, vaikka moni on  varsin ekstrovertti ja vankoilla mielipiteillä varustettu.

Mietis näitä, oletko:

a) liian yritteliäs, toisin sanoen ystävätyrkky ja liian innokas? Karkottaa luotaan potentiaalisia ystäviä, koska alkaa tuntua tungettelulta.

b) liian kiltti? Itse en jaksa jos joku koko ajan tarjoutuu tekemään jotain apua. Tulee sellainen olo, että yritetään nuoleskella ja miellyttää liikaa, tuntuu myös että jää kiitollisuuden velkaan.

c) kinutko tapaamista? Käytätkö sanamuotoa "ei oo pitkään aikaan susta kuuulunut" ja vastaavia? Toisin sanoen, syyllistätkö jo heti puhelun alkuun? Ei houkuta soittamaan.

d) Oletko sivistynyt? Tyhmät harvemmin kiinnosta. Ei löydy puheenaiheita. Anteeksi, mutta näin vain usein on.

e) Oletko fanaattinen äiti-ihminen? Sain käsityksen, että sulla ei ole perhettä? Siinä tapauksessa tää kohta ei koske sua. Mutta jos joku muu miettii tahollaan asiaa, niin nyhvöt ja vannoutuneet kotiäitipäsmärit ei kiinnosta seurana. Kukaan ei jaksa sitä pätemistä.

f) Saarnaatko jostain? Eläinten oikeuksista? Uskonnosta? Päihteiden käytöstä? Maahanmuutosta joko puolesta tai vastaan? Näitä ei jaksa...

g) Sanoit, että pyytelet herkästi anteeksi. Äh, se on vähän rasittavaa. Antaa neuroottisen ja epävarman kuvan. Kukaan ei jaksa koko ajan lohduttaa ja vakuutella, että ei ole mitään anteeksi pyydeltävää... Alkaa vaan syömään energiaa jos jatkuvasti saa turhanpäiväisiä asioita vatvoa. Vrt. mies ei jaksa jauhaa ja ymmärtää aina naisen tarvetta puhua parisuhteen tilasta. Muut ei siis valitettavasti jaksa jatkuvasti vakuutella sinua ystävyyssuhteen tilasta.

h) Oletko "liian helppo"? Ehkä annat vaikutelman, että ripustaudut ja olet käytettävissä aina jos huvittaa. Muille voi tulla tunne, ettei ystävyyden eteen tarvitsisi nähdä niin paljon vaivaa sinun kanssasi, kun kuitenkin pysyt kuvioissa mukana ilman valtavaa panostakin. Kurjaa, mutta voi olla näinkin :(

Minä olen myös miettinyt samoja asioita. Itse analysoin itseäni jotenkin niin, että olen aina ollut ujo, hiljainen ja kiltti ja mieluummin katsellut ja kuunnellut sivusta muita, ollut ns. hajuton ja mauton (ts näkymätön). Sitten tajusin, että eihän kukaan oikeastaan tunne minua sen takia!!! Kuka nyt haluaisi olla sellaisen ystävä, jota ei oikeastaan edes tunne? Ymmärsin, että itsestä täytyy antaa jotain informaatiota toisille, jotta olisi kiinnostava persoona. Aloin kertomaan rohkeammin asioita itsestäni ja tuomaan julki ajatuksiani ja mielipiteitäni. Se on toki hyväksyttävä, että ei kaikille kelpaa sydänystäväksi, eikä tarvitsekaan, mutta on mukava huomata olevansa "näkyvä" muidenkin silmissä.

Uskon, että moni yksinäinen kärsiikin nimenomaan siitä, että sosiaaliset taidot ovat heikot. Onneksi niitä taitoja voi aikuisiälläkin kehittää!!

Ikävä jos näin on. Tai kun, kun kerta sanot. Mulla on kaveri, joka todella usein tarjoutuu avuksi. Ja alussa olin aina ilonen, mutta tarpeeksi monta kertaa hän sitten kuitenkin peruutti, eikä voinutkaan tulla milloin mistäkin syystä, joten kun hän on nyt tarjoutunut, niin olenvain sanonut, että kiitos, mutta ei kiitos. On nääs ollut ikävä katsoa lasten hämmentynyttä ilmettä, kun ensiksi on Marja-täti tulossa ja sitte se ei tulekaan, kun haluaakin levätä tai meneekin mieluummin konserttiin tai milloin mihinkin.

Joka kerta kun tavataan, se puhuu kolmansista myös ikävään sävyyn, joten olen todennut, että parempi vaan on pitää välimatkaa, kun itselleen tulee aina surullinen olo tapaamistemme jälkeen.

minusta tuntuu että ihmiset eivät oikein tykkää ihmisistä jotka, ymmärtävät erilaisuutta, eivät ärsyynny asioista joista pitäisi ärsyyntyä, eivät halua kinastella, käyttäytyvät hyvin kohteliaasti, eivät ymmärrä miksi piikitellään, ovat ulkona populaarikulttuurista/tv ohjelmista.

en halua ristiriitoja, enkä hauku ihmisiä selän takana, jos jokin ihminen on hieman erilainen, koetan ymmärtää että me kaikki olemme hieman erikoisia. yritän olla ihmisille huomaavainen ja kiltti. olen myös mielestäni ihan aidosti oma itseni, enkä teeskentele.

eikä ole kavereita, asiaa varmaan pahentaa vielä se että olen aikuinen mies, enkä ole äijä luonteeltani, olen aina luonnon ja eläimien puolella, enkä edes käytä alkoholia. taidan olle siis outo tyyppi. vaimo on ainut ystäväni ja hän onkin oikein todella hyvä ystävä myös.

kyllä minä kuitenkin kaipaa jonkinlaista porukkaa mihin voisi tuntevansa kuulua, mutta ei se asia taida koskaan toteutua.

^ Kuulostat ihan multa, paitsi että olen nainen!