Miksi minusta ei pidetä? :'o( Oikeasti hei.

Täällä yksi lisää joukkoon! Minulla on paljon tuttuja ja tutustun ihmisiin helposti, mutta voi että miten yksinäinen välillä olenkaan! Olen etääntynyt lähes kaikista nuoruuden kavereista ja opiskelukavereista. Kadun, että eräälle vanhalle ystävälleni sanoin, etten lasten myötä ole kovin kaivannutkaan muuta - vasta tämän sanottuani aloin oikeasti pohtimaan asiaa, ja kyllähän minä olen kaivannut, hyvin paljonkin! Olen ollut vain arka lähtemään yksin mihinkään (ystäväni asuvat ihan toisella puolella Suomea), eikä lastenhoitoapua todellakaan ole helposti saatavilla. Nyt harmittaa, että minua ei enää kutsuta mihinkään, ja enyidistä ystävistä on tullut pelkkiä fb-tuttuja. Omaa vikaa on taustalla, mutta myös olosuhteiden mukanaan tuomaa etääntymistä. Kunpa joskus vielä pääsisin luomaan oikeaa ystävyyssuhdetta jonkun sellaisen kanssa, joka olisi samalla aaltopituudella. Olisi ihanaa, jos olisi joku, jonka kanssa voisi poiketa vaikka lenkillä tai kahvilla! Tulipa vuodatettua, mutta se oli tarpeen! :D Tsemppiä muille samojen asioiden kanssa painiville!

Kuin minun suustani tuo aloitusviesti. Tänään taas heräsin ja itkeskelin ja mietin kaikki mahdolliset luonteenpiirteeni läpi ja mietin mikä mussa on vikana... En jaksa ylläpitää enää yhtäkään "ystävyys"suhdettani. Hiljaista on kun ei kukaan pidä yhteyttä.

Kiltteyes on hyvyyttä ja viisauttakin, siksi kait se on jotenkin vastenmielistä. Kiltti on yleensä kaikille kiva ,siksi se voi myös ärsyttää etenkin itsekkäitä ja ilkeitä ihmisiä.

34 jatkaa.. Minua on ihmetyttänyt, miksi ystävyyssuhteiden luominen on niin vaikeaa. Vaikka itse olisi avoin ja ystävällinen ym, saa silti olla yksin. Olen huomannut, että minua pidetään "herran terttuna" ja oikeastaan sellainen aika pikälti olenkin, ja kaipa se sitten ärsyttää ihmisiä. Toisaalta taas minussa on säröjä, joita ei ensinäkemältä ehkä huomaa. Olen miettinyt, karkottaako olemukseni jotenkin ihmisiä etäämälle, vaikka kuten sanoin, hyvänpäivän tuttuja on hyvin paljon. Ihmettelenkin, miksei kenenkään heidän kanssaan ole ystävystyminen syventynyt. Kaikilla tuntuu olevan jo ystävä, eikä kellään ole tilaa uudelle ihmiselle. En kaipaa mitään käsi kädessä kulkemista ja päivittäistä yhteydenpitoa, vaan välitöntä, helppoa kanssakäymisyä ja ajoittain spontaania juttuseuraa. Kylläpäs tympii.

Hiljainen tai herkkä ihminen ei todellakaan ole synonyymi heikolle. Introvertiksi luonnehdittavat ihmiset yleensä ovat hyviä kuuntelijoita ja tarkkailijoita (esim. ryhmäkeskusteluissa voivat havaita helposti muiden mielialoja ja yleistä ilmapiiriä). Entä millainen paikka maapallo olisi, jos empaattisia (kilttejä) ihmisiä ei olisi ollenkaan? Todennäköisesti ihmiskuntaa ei tällä hetkellä olisikaan...

Suosittelen kaikille luettavaksi Läsnäolon voima nimisen kirjan. Siinä puhutaan hetkessä olemisen taidon lisäksi paljon myös ihmisen käytöksestä. Suuri oivallus mielestäni on kirjassa mainittu ego eli vale-minä, joka toisilla on vahvempi. Ego ilmenee mm. jyrkkinä mielipiteinä, aggressiivisena käytöksenä ja itsensä muiden yläpuolelle nostamisena, materiaalisuutena jne. Elikkä jos sinusta tuntuu että et osaa ”feikata”, ja tuoda itseäsi kokoajan esille ryhmissä, työpaikalla tai tunnet olevasi herkkä persoona - hyvä juttu, olet mahdollisesti lähempänä läsnäolon ja aitouden tilaa! Sen sijaan vahvoina ja doiminoivina pidetyt persoonat ovat todellisuudessa vale-minänsä vallitsemia. Heille olisikin erityisen suositeltavaa oppia hiljentymään, kuuntelemaan ja olemaan hetkessä. Juuri tulevaisuuden ja menneisyyden vatvomisessa piilee syy monesti myös häiriökäytökseen ja mm. masennukseen ja ahdistuneisuuteen.