Miksi minusta ei pidetä? :'o( Oikeasti hei.

Jos avuntarjoamisesi ja tapaamisehdotuksesi ahdistavat toista, niin sinuun halutaan pitää etäisyyttä. Ainakin itselläni on melko hektinen elämä, ja valitettavasti joudun priorisoimaan tosi paljon vapaa-aikaani. Myöskään lapsiani en tuntemattomammille anna hoitoon. Minulla ei riitä aika eikä energia ihmissuhteisiin, jotka ovat toiselle liian tärkeitä. Ahdistaa ajatus, että toinen odottaa soittoani tai on muuten riippuvainen ystävyydestään minuun.

Sinuna harrastaisin jotain, ja yrittäisin siellä tutustua ihmisiin. Varmasti aktivoivat harrastus on koirat, ja niiden kanssa puuhastelu. Jos vielä pääset johonkin yhdistykseen mukaan, niin elämässäsi riittää toimintaa ja apuasi kaivataan. Toki et välttämättä kiitosta saa, mutta se kuuluu vapaehtoistoimintaan.

Komppaan edellistä..on ärsyttävää kun omassa elämässä on niin paljon kaikkea ja sen ystävän (joka haluaa koko ajan tavata, tehdä jotain ym ym.) kanssa pitäisi koko ajan olla tekemisissä, ei ymmärrä jos sanoo että on kiire elämä. Siitä saa sitten haukut kun on niin paska ystävä! Ei kai se minun velvollisuus ole häntä joka päivä piristää? Sitten kun tapaus on niin epäsosiaalinenkin, ettei viitsi/saa muita ystäviä.

Kyllä minäkin pitäisin etäisyyttä, näihin edellisiin ohjeistajiin "miten niin ystävyys ei käy A,B,C ja kiirettä pitää". Ehkäpä kaikkia ei kiinnosta, jos ei saa luonnettaan, mielipiteitään tai tapojaan tuoda esille. Mieluummin olisin yksin.

Minulla sama ongelma, etta olen ihan liian kiltti. Tama karkoittaa jo alkuun mahdolliset ystavat. Myos naiivi olen seka puhelias ja takertuva, tylsakin. Kertakaikkiaan epatoivoinen olen ja se nakyy jo kauas ja pelastyttaa.

Voih, älkää nyt yrittäkö muuttua, teidän kaltaisianne vaan tarvittaisiin lisää! Maailma ois sitten paljon parempi paikka :)

Parempi totuttautua vain olemaan yksin. Ihmisille tulee aina odotuksia, kun heidän kanssaan ystävystyy. Minulle riittäisi vaikka puhelinsoitto tai näkeminen parin viikon välein. Mutta ihmiset ovat niin takertuvia, että yhdessä pitäisi olla lähes koko ajan, tai sitten yhteydenpito lopetetaan kokonaan. Rikkaat ja menestyvät osaavat painostaa ihmiset juhlien järjestämiseen ja muuhun vastaavan kanssakäymiseen. Minusta ei sellaiseen ole, joten tyydyn olemaan yksin.

Tapaamatta on hankala sanoa... Ehkä yrität vain ystävystyä vääränlaisten ihmisten kanssa?

[quote author="Vierailija" time="25.04.2013 klo 00:23"]

minusta tuntuu että ihmiset eivät oikein tykkää ihmisistä jotka, ymmärtävät erilaisuutta, eivät ärsyynny asioista joista pitäisi ärsyyntyä, eivät halua kinastella, käyttäytyvät hyvin kohteliaasti, eivät ymmärrä miksi piikitellään, ovat ulkona populaarikulttuurista/tv ohjelmista.

en halua ristiriitoja, enkä hauku ihmisiä selän takana, jos jokin ihminen on hieman erilainen, koetan ymmärtää että me kaikki olemme hieman erikoisia. yritän olla ihmisille huomaavainen ja kiltti. olen myös mielestäni ihan aidosti oma itseni, enkä teeskentele.

eikä ole kavereita, asiaa varmaan pahentaa vielä se että olen aikuinen mies, enkä ole äijä luonteeltani, olen aina luonnon ja eläimien puolella, enkä edes käytä alkoholia. taidan olle siis outo tyyppi. vaimo on ainut ystäväni ja hän onkin oikein todella hyvä ystävä myös.

kyllä minä kuitenkin kaipaa jonkinlaista porukkaa mihin voisi tuntevansa kuulua, mutta ei se asia taida koskaan toteutua.

[/quote]

Ihan ystävällisesti kysyn, että millaisista asioista kanssasi pitäisi keskustella, ja mitä tehdä? Millaisesta huumorista tykkäät?

Kuulostat kyllä juuri sellaiselta ihmiseltä, johon ei kiinnosta yhtään tutustua. Ei hurtti huumori ole mitään sen ihmeempää piikittelyä, se on vähän kuin henkistä olalletaputtelua ja yhteenkuuluvuuden vahvistamista sillä, että antaa toiselle oikeuden " nähdä" itsestä asioita, joihin tarttua. En tiedä ymmärrättekö, tämän paremmin en osaa selittää.

Ja koska ihminen nyt vaan on yhteisöllinen eläin, on toisten asioidenkin vatvominen ihan normaalia. Kuuluu yhteisön toimintaan. Mutta ei sitäkään tarvitse pahansuovasti tai tuomitsevasti tehdä. Yhteisössä myös voidaan olla huolissaan yhdestä jäsenestä tms.

Musta tuntuu, että asia on juuri niin kuin joku tuossa jo sanoi: ette osaa antaa itsestänne mitään. Muut eivät saa teistä mitään tarttumapintaa. Lisäksi tunnutte kovin tuomitsevilta " minä olen ylikiltti, muut pahansuopia ja ilkeitä". Vaaditte itsellenne ymmärrystä, mutta sitä ette suo kuitenkaan oikeasti toisille, vain näennäistä hyväksyntää.

PS: Ystävänkään ei tarvitse hyväksyä toiselta mitä tahansa, eikä toisen elämänvalinnoista tarvitse olla täysin samaa mieltä. Sekin kuuluu ystävyyteen. Täysin evvk- tyyppi, mitä sellaiselta saa?

Kerrankin sellainen aihe, mistä löydän itsenikin, ikävä kyllä :(

Minä olen myös liian kiltti, mutta myös outo, elämäni ei ole ihan sellaista, kuin sen "kuuluisi" olla. En ole yksinäinen, minulla on muutama ystävä, mutta se, että pitäisi tutustua uusiin ihmisiin, tuntuu kammottavalta. En vaan osaa, en uskalla.

Minustakin tuntuu ikävältä, että jos tarjoan apuani, se ei kelpaa ja samalla valitetaan vaikka mitä avuntarvetta. Ihmisten on vaikea ottaa apua vastaan ja ihana valitella kaikkea vähänkin miinusmerkkistä elämässä.

Olen myös huomannut, että jos ei elämässä ole valituksen aiheita, on tylsä tyyppi.

[quote author="Vierailija" time="18.07.2008 klo 23:36"]

Mä en tiedä miksi mutta koen että mun on kohdeltava toisia kuten toivoisin itseäni kohdeltavan.. ja olen aika uhrautuvaa tyyppiä jostain syystä. Koen hirveän herkästi omantunnon tuskia ja pyytelen anteeksi toisilta, jos omasta mielestäni olen vahingossa toisen mielen pahoittanut. Olen antelias, en laskelmoi. Joo, on käytetty hyväksikin. Mutta silti. Tällainen olen. Toisaalta hyvin onnellinen ihminen. Mutta myös hyvin yksinäinen ja siltä osin onneton.

[/quote]

Tässähän se on. Tuollainen jatkuva anteeksipyytely ja uhrautuminen on vaivaannuttavaa. Itselle tulee hyväksikäyttäjä-olo jos on tunne ettei toinen osaa pitää rajojaan. Tuo sun kytöksesi viestii että et arvosta itseäsi yhtä korkealle kuin muita ihmisiä, nöyristelet ja mielistelet. Se ei ole kivaa. Sellaisen ihmisen kanssa on vaikea solmia tasavertaista ystävyyssuhdetta. Kiltti, avulias ja antelias voi olla myös olematta samaan aikaan tuollainen anteeksipyytelijä ja uhrautuja. Oikeasti ilkeistä ja pahansuovista ei pidä kukaan.

Jos olet mun tuttu älä tarjoudu lapsenvahdiksi vaan kutsu itsesi meille kylään. Hoidan kyllä kersat mutta jutteluseura kelpaa! Tai soita mulle muuten vaan, jos mä olen unohtanut soittaa sulle.

Ystävyys- kaverisuhteet on monesti hyötysuhteita. Tietenkin ihan kiva, jos tasapainoisia sellaisia. Minulla ei ole tarvetta hyötyä muista eikä lainkaan tarvetta hyödyttää muita. En ole kiinnostunut jatkuvasta seuranpidosta, menemisestä sinne, tänne ja tonne ja soitankin vain asiakseni, mielummin laitan kyllä viestiä. Pidän rutiineista eikä arkisiin rutiineihin juurikaan mahdu spontaaneja tapaamisia. Viihdyn kotona, avaan oveni mielelläni muille, mutten poistu mielelläni omalta mukavuusalueeltani. Yhteisten aikataulujen sovittelu kavereiden kanssa on aina vaivalloista säätämistä. Näistä syistä en varmaan koskaan ole ystävystynyt kovinkaan läheisesti kenenkään kanssa. Minulla on tuttavia, joita tapaan joitakin kertoja vuodessa. Asuvat onneksi sen verran kaukana, että harvakseltaan tapaaminen on ihan luontevaa. Itse en kärsi tästä tilanteesta, vaan tämä sopii minulle hyvin.

Itse olen todennut, että pääsyy on kateellisuus. ihmiset eivät halua olla ystäviä, kun kadehtivat, elämääni, ulkonäköäni, rahojani, iloisuuttani, avoimmuuttani, ystävällistä ja avuliasta luonnettani jne. Hoidan naapureidenkin lapset, kun avaimet jäävät kotiin ja vanhemmat ovat töissä iltaan, ruokin ja paapon jne. Kiitosta ei koskaan kuulu, vain takanapäin paskan puhumista. Liika kiltteys minulla, mutta enpä haluaisi pahansuovaksi kyräilijäksi muuttuakaan. Olen päättänyt olla välittämättä ja jatkaa elämääni tällaisena ihmisenä. Käytetäänkö tätä hyväksi? Kyllä! Mutta katson sitä läpi sormieni, enkä osaa sanoa ei kuskaus-pyynnöille tai lastenhoitopyynnöille jne. Ehkä ne joskus ymmärtää.

[quote author="Vierailija" time="24.04.2013 klo 22:06"]

Tuntematta teitä ollenkaan on vaikea sanoa mitään. Itseäni ärsyttivät opiskeluaikoina kaverit jotka sanoivat, että "mieluummin miten vaan" & "ihan miten sinä haluat". Ei oltu kauan kavereita, se mielipiteettömyys, "minä en ole kukaan" -asenne  ja omanarvonpuute alkoi ärsyttää liikaa.

[/quote]

Mistä sinä mitään noiden ihmisten omanarvontunteesta tiedät?

Jotkut ihmiset ovat päällisin puolin tuollaisia, mukautuvaisia ja haluavat välttää konflikteja, yrittävät pysytellä porukan mukana vaikka ovat introvertteja, tykkäävät tarkkailla sivusta ennen kuin ottavat osaa keskusteluihin, jne. mutta se ei tarkoita että he ovat tällaisia, kun heidät tuntee paremmin.

Jos minun persoonastani, mielipiteistäni ja kiinnostuksenkohteistani muodostettaisiin mielipide pelkästään sen mukaan, miten käyttäydyn ihmisryhmissä ja tuntemattomien ja hyvänpäiväntuttujen seurassa, olisin kyllä ihan totaalinen vätys ja imbesilli :D Onneksi todelliset ystävät tietävät, etten ole.

[quote author="Vierailija" time="25.04.2013 klo 07:57"]

[quote author="Vierailija" time="25.04.2013 klo 00:23"]

minusta tuntuu että ihmiset eivät oikein tykkää ihmisistä jotka, ymmärtävät erilaisuutta, eivät ärsyynny asioista joista pitäisi ärsyyntyä, eivät halua kinastella, käyttäytyvät hyvin kohteliaasti, eivät ymmärrä miksi piikitellään, ovat ulkona populaarikulttuurista/tv ohjelmista.

en halua ristiriitoja, enkä hauku ihmisiä selän takana, jos jokin ihminen on hieman erilainen, koetan ymmärtää että me kaikki olemme hieman erikoisia. yritän olla ihmisille huomaavainen ja kiltti. olen myös mielestäni ihan aidosti oma itseni, enkä teeskentele.

eikä ole kavereita, asiaa varmaan pahentaa vielä se että olen aikuinen mies, enkä ole äijä luonteeltani, olen aina luonnon ja eläimien puolella, enkä edes käytä alkoholia. taidan olle siis outo tyyppi. vaimo on ainut ystäväni ja hän onkin oikein todella hyvä ystävä myös.

kyllä minä kuitenkin kaipaa jonkinlaista porukkaa mihin voisi tuntevansa kuulua, mutta ei se asia taida koskaan toteutua.

[/quote]

Ihan ystävällisesti kysyn, että millaisista asioista kanssasi pitäisi keskustella, ja mitä tehdä? Millaisesta huumorista tykkäät?

Kuulostat kyllä juuri sellaiselta ihmiseltä, johon ei kiinnosta yhtään tutustua. Ei hurtti huumori ole mitään sen ihmeempää piikittelyä, se on vähän kuin henkistä olalletaputtelua ja yhteenkuuluvuuden vahvistamista sillä, että antaa toiselle oikeuden " nähdä" itsestä asioita, joihin tarttua. En tiedä ymmärrättekö, tämän paremmin en osaa selittää.

Ja koska ihminen nyt vaan on yhteisöllinen eläin, on toisten asioidenkin vatvominen ihan normaalia. Kuuluu yhteisön toimintaan. Mutta ei sitäkään tarvitse pahansuovasti tai tuomitsevasti tehdä. Yhteisössä myös voidaan olla huolissaan yhdestä jäsenestä tms.

Musta tuntuu, että asia on juuri niin kuin joku tuossa jo sanoi: ette osaa antaa itsestänne mitään. Muut eivät saa teistä mitään tarttumapintaa. Lisäksi tunnutte kovin tuomitsevilta " minä olen ylikiltti, muut pahansuopia ja ilkeitä". Vaaditte itsellenne ymmärrystä, mutta sitä ette suo kuitenkaan oikeasti toisille, vain näennäistä hyväksyntää.

PS: Ystävänkään ei tarvitse hyväksyä toiselta mitä tahansa, eikä toisen elämänvalinnoista tarvitse olla täysin samaa mieltä. Sekin kuuluu ystävyyteen. Täysin evvk- tyyppi, mitä sellaiselta saa?

[/quote]

tykkään keskustella yleisistä asioista, henkilökohtaisista asioista, vaihtaa tuntoja ja kokemuksia, erityisistä mielenkiinnon kohteista ja tykkään kovasti huumorista ja leikin laskemisesta. en ole kiinnostunut muiden ihmisten asioiden ruotimisesta, varmaan pitäisi sitten olla, mutta en vain jostain syytä ole. jos jokin ihminen tarvitsee apua, silloin tietenkin on hyvä ystävien keskustella, miten voisimme auttaa jne. sellaisesta huumorista en tykkää missä ihmisiä kiusataan ja sanotaan että se on huumoria, väkisin asetun kiusattavan saappaisiin ja ajattelen kuinka pahalta hänestä tuntuu. en tosiaankaan tuomitse muita, ei ole mun asia miten ihmiset elävät.

[quote author="Vierailija" time="25.04.2013 klo 00:31"]

^ Kuulostat ihan multa, paitsi että olen nainen!

[/quote]

kohtalotoveri :)

Minusta ei yleensä heti pidetä, vaan ystävystyminen vaatii aikaa. Jokin minussa tuntuu ärsyttävän ihmisiä. Tuntuu että olen ihmisten mielestä jotenkin turha ja hyödytön ystäväksi. Siis, mitä annettavaa minulla muka on heille? En ole hauska, huumorintajuinen, sosiaalinen, taidan olla jopa hieman ruma... Onneksi minulla on sentään muutama hyvä ystävä joiden kanssa olla ja jotka oikeasti välittävät. Pitää vain yrittää ajatella että on yhtä arvokas ihminen kuin kaikki muutkin ja yrittää olla oma itsensä. Siis tässä tapauksessa masentava tylsimys...

kannattaa olla välillä vähän itsekäs, yhen kerran vain otat ja sanot ystävillesi päin naamaa miltä susta ihan oikeasti tuntuu, ei siinä mitään voi hävitäkkään!

[quote author="Vierailija" time="25.04.2013 klo 08:35"]

Ystävyys- kaverisuhteet on monesti hyötysuhteita. Tietenkin ihan kiva, jos tasapainoisia sellaisia. Minulla ei ole tarvetta hyötyä muista eikä lainkaan tarvetta hyödyttää muita. En ole kiinnostunut jatkuvasta seuranpidosta, menemisestä sinne, tänne ja tonne ja soitankin vain asiakseni, mielummin laitan kyllä viestiä. Pidän rutiineista eikä arkisiin rutiineihin juurikaan mahdu spontaaneja tapaamisia. Viihdyn kotona, avaan oveni mielelläni muille, mutten poistu mielelläni omalta mukavuusalueeltani. Yhteisten aikataulujen sovittelu kavereiden kanssa on aina vaivalloista säätämistä. Näistä syistä en varmaan koskaan ole ystävystynyt kovinkaan läheisesti kenenkään kanssa. Minulla on tuttavia, joita tapaan joitakin kertoja vuodessa. Asuvat onneksi sen verran kaukana, että harvakseltaan tapaaminen on ihan luontevaa. Itse en kärsi tästä tilanteesta, vaan tämä sopii minulle hyvin.

[/quote]

Kuulostat ihan minulta :)

En ole luulosairas tai itsesäälissä rypevä, mutta tiedän ja olen huomannut että minusta ei yksinkertaisesti pidetä, olen outo tapaus. Nykyään rakastan erakkoelämääni enkä osaa edes olla enään ihmisten kanssa. Sisarukseni eivät ole pitäneet minusta. Aina ovat sanoneet, että olen ärsyttävä ja kummallinen. Työpaikoissa olen joutunut syrjityksi, jos esim. on parityöskentelyä, koulutuksiin menoa tms. niin kaikki muut kyselevät toista parikseen, mutta minä jään aina yksin. Olen yrittänyt olla itse aktiivinen, mutta minulle on ihan suoraan sanottu, että haluan olla tuon kanssa jne. Miehet yleensä myös karsastavat minua ja olen joskus itse ollut ystävällinen ja jutellutkin jonkun kanssa ja aloittanut keskustelun kauniisti, mutta on tapahtunut ihan niin, että mies on kääntynyt juttelemaan toisen naisen kanssa ja jättänyt minut siihen tms. Minulle on sanottu myös ihan suoraan elämän varrella mm. opiskelutoverit jne. että olen outo, kummallinen jne. sekä entisten poikaystävieni kaverit jne. Olen omasta mielestäni ollut iloinen, ystävällinen, toiset huomioon ottava, ihan kiva ja nättikin, mutta en tiedä mistä tämä kaikki johtuu. Olen myös hienotunteinen ja en missään nimessä halua itse loukata ketään. Minusta on tämä kaikki tuntunut niin pahalta, että pelkään niin paljon nykyään ihmisiä. Tuntuu, että jokaisella on vain joku negatiivinen kommentti minusta. Olen kuitenkin onnellinen yksinäni ja viihdyn yksin, mutta pelkään, että joku taas sanoo jotakin ikävää ja hajoan. Siksi en halua olla ihmisten kanssa kuin pakon takia. Joskus on käynyt niin, että olen huomannut, että joku ihminen pitää minusta, mutta kuin yht´äkkiä se onkin ohi ja hän kääntääkin minulle selkänsä. Jään vann ihmettelemään, että mitä on tapahtunut. Kaikkein pahinta on, että kuulen sitten joltain, että onkin haukkunut minua takanapäin. Suurin haaveeni olisi, että saisin lottovoiton ja ei enään tarvisi töiden takia tai harrastustenkaan takia olla ihmisten kanssa missään tekemisissä. Ostaisin luxuslukaalin jostakin korvesta, jossa olisi oma kuntosali ja uima-allas. Itse olisin itseni paras ystävä ja hauskaa meillä olisi kahdestaan : ) Olen vain kertakaikkisesti toisten ihmisten silmissä outo ja viallinen. Itsekseni on hyvä olla.