Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Tulen joka kerta pahoinvoivaksi äitini seurassa. Neuvokaa minua.
30.10.2018 |
Olen 30-vuotias ja muuttanut lapsuudenkodista pois jo 12 vuotta sitten, enkä pidä vanhempiini mitenkään kovin tiiviisti yhteyttä. Silti tulen jotenkin pahoinvoivaksi ja ahdistuneeksi joka kerta äitini seurassa, myös lyhyiden puheluiden aikana pelkästään keskustelusta hänen kanssaan. Hän ei mitenkään hauku minua tai pelkästään valita kaikesta tai muuta vastaavaa, joka saisi kelle tahansa negatiivisen olon, hän pikemminkin kehuu minua ja on aika positiivinen ihminen. Mutta yrittää sekaantua kaikkeen mahdolliseen, levittelee asoitani ystävilleen ja mitä tahansa hänelle sanon niin se saa aivan valtavat mittasuhteet. Jos vaikka sanon kun hän kyselee kuulumisia, että väsyttää kun oli pitkä päivä töissä, niin sitten hän vatvoo kuukauden ajan minun kamalaa työuupumustani ja pohtii ystäviensäkin kanssa sitä, että miten minulla on niin uuvuttava työ (ei oikeasti ole) ja miten on hirveää, että minun ikäiseni jo uupuu ja sitten hän on tunkemassa joka päivä kotiini siivoamaan ja sisustamaan "helpottaakseen työuupumustani". Neuvokaa miten en enää tulisi pahoinvoivaksi hänen seurassa?
Kommentit (34)
Vierailija kirjoitti:
Mulla autto ainoastaan tarkka suunnittelu. Mietin jo etukäteen ne turvalliset yleispätevät puheenaiheet mistä on miltei mahdotonta keksiä viikkojen, jopa kuukausien liioiteltuja taivastelu- ja äimistelymaratoneja. Mulla oli/on juuri tuo sama oman äitini kanssa, sillä pienellä lisämausteella että äityliinillä on kiva taipumus syyttää mua kaikesta tapahtuneesta. Äärimmilleen vietynä, jos kerron että naapurin muksu jäi auton alle, niin se kääntyis mun viaksi siksi kun oon vanhempi kuin naapurini, niin minun olis pitäny sitä ohjeistaa ettei se päästäis sitä muksuaan ajotielle leikkiin.
Ja sitten ihmetellään miksen käy useemmin kotona...
Turvallisia puheenaiheita on vaikea keksiä, koska mistä tahansa hän voi vääntää maailman suurimman kysymyksen seuraaviksi kuukausiksi. Jos vaikka mainitsen syöneeni eilen päivälliseksi salaatin (jos hän sattuu kysymään mitä söit eilen ruoaksi) niin alkaa päivittely siitä, että yritänkö laihduttaa ja kyllä pitää syödä kunnon ruokaa ja äiti tuo nyt sinulle viikon verran makaronilaatikkoa jääkaappiin jne jne. Jos taas yritän olla lähinnä hiljaa etten vahingossa sanoisi mitään mistä alkaa kalabaliikkia, niin siitä alkaa sitten kauhea taivastelu siitä, että olenko masentunut kun olen niin hiljainen ja mikä oikein surettaa ja ahdistaa ja masennuksen vuoksi pitää nyt lähteä lääkäriin ja masennuslääkkeitä pitää alkaa syömään jos lääkäri niin sanoo eikä saa silloin kieltäytyä niistä jne. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miten sinä tiedät mitä hän vatvoo ystäviensä kanssa?
Vierailija kirjoitti:
Miten sinä tiedät mitä hän vatvoo ystäviensä kanssa?
Hän kertoo, että senjasen kanssa puhui eilen siitä minun työuupumuksesta (jota siis ei oikeasti edes ole olemassa) ja hän kertoo, että sillejasille soitti ja kertoi että tekee juuri tyttärelleen viikon satsia makaronilaatikkoa kun se syö niin huonosti. Olen kieltänyt vatvomasta asioitani muille, mutta kiellollani ei ole mitään vaikutusta. Ap
Ei sais nauraa mutta kahvit melkein roiskahti näppikselle! Ootkohan kenties mun sisko josta mulle ei oo ikinä kerrottu? On meinaan ihan yhtä häröjä mielleyhtymiä ja huolenaiheita äidilläs kuin munkin äityliinillä.
Joskus toimii kun kääntää jutun siihen itseensä. Äidillä on, valitettavasti, terveydellisiä ongelmia. Luulen että ylenpalttinen huolehtiminen johtuu osin niistäkin. Väärinhän se on, mutta joskus onnistun kiemurtelemaan hankalasta tilanteesta kun kysyn sen omaa vointia. Alkaa armoton lääkärien haukkuminen, ja kunhan siihen junaan hyppää mukaan, muutamaan tuntiin ei oo mitään hätää.
Rajaton äiti. Jos haluat pitää yhteyttä, niin käännä aina keskustelu häneen, kysele hänen voinnistaan ja tekemisistään.
Itse sinun ikäisenä laitoin välit poikki hetkeksi, kun mun asiat kulkeutuu pitkin kyliä. Viimeinen niitti oli, kun kertoi mun keskenmenosta muille ihmisille, vaikka olin kieltänyt. Tätä rajaa on nyt opeteltu 10 vuotta...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla on rajaton äiti ja kaksi rajatonta siskoa. Revi siitä huumoria.
T. Äiti jolla on kuulemma yks syömishäiriöinen ja yks masentunut lapsi, etädiagnosoituina...
Vierailija kirjoitti:
Minulla on rajaton äiti ja kaksi rajatonta siskoa. Revi siitä huumoria.
T. Äiti jolla on kuulemma yks syömishäiriöinen ja yks masentunut lapsi, etädiagnosoituina...
Oon tuo eka vastaaja. Mullakin on äiskän antama diagnoosi. Oon kuuleman narsisti. Ja mieheni hakkaama. Kaappijuoppous on epäilyasteella.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei sais nauraa mutta kahvit melkein roiskahti näppikselle! Ootkohan kenties mun sisko josta mulle ei oo ikinä kerrottu? On meinaan ihan yhtä häröjä mielleyhtymiä ja huolenaiheita äidilläs kuin munkin äityliinillä.
Joskus toimii kun kääntää jutun siihen itseensä. Äidillä on, valitettavasti, terveydellisiä ongelmia. Luulen että ylenpalttinen huolehtiminen johtuu osin niistäkin. Väärinhän se on, mutta joskus onnistun kiemurtelemaan hankalasta tilanteesta kun kysyn sen omaa vointia. Alkaa armoton lääkärien haukkuminen, ja kunhan siihen junaan hyppää mukaan, muutamaan tuntiin ei oo mitään hätää.
Voi teitä ihania! Ilmankos mun tytär kysyy aina ensin mun kuulumiset, sitten isän ja yleensä ei ehditäkään enempää. Mutta yrittäkää ymmärtää, että tuo on rakkautta ja ikuista huolenpitoa. Mun 90-vuotias äitini miettii ihan samoja 70-vuotiaan veljeni asioista. Emme kerro hänelle mitään murheitamme, muuten on ihan mahdoton huolehtimismaraton ystävättärien kanssa menossa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei sais nauraa mutta kahvit melkein roiskahti näppikselle! Ootkohan kenties mun sisko josta mulle ei oo ikinä kerrottu? On meinaan ihan yhtä häröjä mielleyhtymiä ja huolenaiheita äidilläs kuin munkin äityliinillä.
Joskus toimii kun kääntää jutun siihen itseensä. Äidillä on, valitettavasti, terveydellisiä ongelmia. Luulen että ylenpalttinen huolehtiminen johtuu osin niistäkin. Väärinhän se on, mutta joskus onnistun kiemurtelemaan hankalasta tilanteesta kun kysyn sen omaa vointia. Alkaa armoton lääkärien haukkuminen, ja kunhan siihen junaan hyppää mukaan, muutamaan tuntiin ei oo mitään hätää.
Voi teitä ihania! Ilmankos mun tytär kysyy aina ensin mun kuulumiset, sitten isän ja yleensä ei ehditäkään enempää. Mutta yrittäkää ymmärtää, että tuo on rakkautta ja ikuista huolenpitoa. Mun 90-vuotias äitini miettii ihan samoja 70-vuotiaan veljeni asioista. Emme kerro hänelle mitään murheitamme, muuten on ihan mahdoton huolehtimismaraton ystävättärien kanssa menossa.
Ihanko tosissasi väität, että rakkautta on se, että äitini diagnosoi minulla - hyvinvoivalla ja terveellä kolmekymppisellä - työuupumuksen ja masennuksen, ja levittelee ystävilleen sitä, että minä olen masentunut? Jos kirjoitit kommenttisi tosissasi, niin sinulla on hyvin vääristynyt käsitys rakkaudesta. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei sais nauraa mutta kahvit melkein roiskahti näppikselle! Ootkohan kenties mun sisko josta mulle ei oo ikinä kerrottu? On meinaan ihan yhtä häröjä mielleyhtymiä ja huolenaiheita äidilläs kuin munkin äityliinillä.
Joskus toimii kun kääntää jutun siihen itseensä. Äidillä on, valitettavasti, terveydellisiä ongelmia. Luulen että ylenpalttinen huolehtiminen johtuu osin niistäkin. Väärinhän se on, mutta joskus onnistun kiemurtelemaan hankalasta tilanteesta kun kysyn sen omaa vointia. Alkaa armoton lääkärien haukkuminen, ja kunhan siihen junaan hyppää mukaan, muutamaan tuntiin ei oo mitään hätää.
Voi teitä ihania! Ilmankos mun tytär kysyy aina ensin mun kuulumiset, sitten isän ja yleensä ei ehditäkään enempää. Mutta yrittäkää ymmärtää, että tuo on rakkautta ja ikuista huolenpitoa. Mun 90-vuotias äitini miettii ihan samoja 70-vuotiaan veljeni asioista. Emme kerro hänelle mitään murheitamme, muuten on ihan mahdoton huolehtimismaraton ystävättärien kanssa menossa.
Nyt ei ookaan kyseessä se ettei voitais käyttää äitiä Leelian lepotuolin korvikkeena. Nyt on kyseessä se, että vaikka kertoisimme äidille että oli niin mukava käydä kävelyllä kun aurinko paistoi, ensimmäisenä alkaisi aprikointi siitä saimmeko nyt melanooman.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla on rajaton äiti ja kaksi rajatonta siskoa. Revi siitä huumoria.
T. Äiti jolla on kuulemma yks syömishäiriöinen ja yks masentunut lapsi, etädiagnosoituina...
Oon tuo eka vastaaja. Mullakin on äiskän antama diagnoosi. Oon kuuleman narsisti. Ja mieheni hakkaama. Kaappijuoppous on epäilyasteella.
Seuraavaksi tulee tietysti homeongelmat, pöönautti (äitini sanoin) ja sähköyliherkkyys....
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Äitisi on jäänyt jumiin äitiyteen.
Hänen pitäisi löytää muuta sisältöä elämälleen. Voisitko sinä puolestasi kertoa olevansa huolissaan hänen kapeutunesta elämänpiiristään, kun aikuisen tyttärensä olemattomia murheita noin joutaa kuukausimäärin pohtia. Mikset kannustaisi äitiäsi matkustelemaan ulkomaille, aloittamaan uusia harrastuksia tai uusien asioiden opiskelua, liittymään järjestötoimintaan tai muuta. Ehkä hän on onneton avioliitossaan?
Lapset ovat meille äideille usein tärkeitä. Niiden aikuiseksi kasvamista on vaikea tajuta. Itselläni on onneksi tai valitettavasti, miten sen nyt ottaa, niin vaativa työ, että en ole ehtinyt ihan kamalasti murehtia lasteni pieniä murheita. Suuria joskus sitäkin enemmän. Mutta paljon olen nähnyt ja kuullut tarinoita, joissa äiti ei pääse lasten itsenäistyttyä omassa elämässään eteenpäin, ei sitten millään. Toki olen myös kuullut tarinoita, joissa aikuinen lapsi ei oikein sallikaan vanhempansa päästä eteenpäin, vaan edellyttää vielä aikuisenakin vanhemman olevan tavalla tai toisella aina aikuisen lapsensa käytettävissä sillä siunaaman hetkellä kun tarve ilmenee (lainaa rahaa, takaa laina, korjaa auto, hoida lapsi, saanko pitää tavarani teillä varastossa, saanhan mennä teidän mökille, lainaatko isompaa autoa, kyytsäätkö minua/lapsia, jne jne).
Sanot sille että en jaksa lätistä siitä mitä söin aamupalaksi tänään, että jos sinulla, rakas äitini, ei oikeasti ole mitään asiaa, niin älä soita.
Voit myös sanoa vastaavasti noin typerään kysymykseen, että en viitsi vastata tähän mitään, koska vatvot sitä aamupalaani sitten viikkoja naapureiden kanssa. Sori nyt vain äiti, tiedän että rakastat minua, mutta haluan pitää kaikki asiani vain itseni ja läheisten tiedossa. enkä siksi voi vuotaa sinulle enää yhtä ainoaa asiaa itsestäni. Soittele sitten kun olet tämän sisäistänyt, etkä enää vatvo asioitani.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla on rajaton äiti ja kaksi rajatonta siskoa. Revi siitä huumoria.
T. Äiti jolla on kuulemma yks syömishäiriöinen ja yks masentunut lapsi, etädiagnosoituina...
Oon tuo eka vastaaja. Mullakin on äiskän antama diagnoosi. Oon kuuleman narsisti. Ja mieheni hakkaama. Kaappijuoppous on epäilyasteella.
Juu, tosiaan, minäkin olen juoppo😂
Juu, homeessakin meidäm talo on. T se juoppo jolla etädiagnosoidut lapset
Vierailija kirjoitti:
Äitisi on jäänyt jumiin äitiyteen.
Hänen pitäisi löytää muuta sisältöä elämälleen. Voisitko sinä puolestasi kertoa olevansa huolissaan hänen kapeutunesta elämänpiiristään, kun aikuisen tyttärensä olemattomia murheita noin joutaa kuukausimäärin pohtia. Mikset kannustaisi äitiäsi matkustelemaan ulkomaille, aloittamaan uusia harrastuksia tai uusien asioiden opiskelua, liittymään järjestötoimintaan tai muuta. Ehkä hän on onneton avioliitossaan?
Lapset ovat meille äideille usein tärkeitä. Niiden aikuiseksi kasvamista on vaikea tajuta. Itselläni on onneksi tai valitettavasti, miten sen nyt ottaa, niin vaativa työ, että en ole ehtinyt ihan kamalasti murehtia lasteni pieniä murheita. Suuria joskus sitäkin enemmän. Mutta paljon olen nähnyt ja kuullut tarinoita, joissa äiti ei pääse lasten itsenäistyttyä omassa elämässään eteenpäin, ei sitten millään. Toki olen myös kuullut tarinoita, joissa aikuinen lapsi ei oikein sallikaan vanhempansa päästä eteenpäin, vaan edellyttää vielä aikuisenakin vanhemman olevan tavalla tai toisella aina aikuisen lapsensa käytettävissä sillä siunaaman hetkellä kun tarve ilmenee (lainaa rahaa, takaa laina, korjaa auto, hoida lapsi, saanko pitää tavarani teillä varastossa, saanhan mennä teidän mökille, lainaatko isompaa autoa, kyytsäätkö minua/lapsia, jne jne).
Äidilläni on vaativa täysipäiväinen työ, paljon ystäviä, harrastuksia ja hän matkustelee usein, enkä edes ole ainoa lapsi. Eli hänellä on elämässään hyvin paljon muuta(kin) kuin minä. Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla on rajaton äiti ja kaksi rajatonta siskoa. Revi siitä huumoria.
T. Äiti jolla on kuulemma yks syömishäiriöinen ja yks masentunut lapsi, etädiagnosoituina...
Oon tuo eka vastaaja. Mullakin on äiskän antama diagnoosi. Oon kuuleman narsisti. Ja mieheni hakkaama. Kaappijuoppous on epäilyasteella.
Seuraavaksi tulee tietysti homeongelmat, pöönautti (äitini sanoin) ja sähköyliherkkyys....
Sellaset homeet ja sähköallergiat on p*sk*puhetta. Mutta mulla on ihan liian raskas fyysinen työ, oon työnarkomaani, oon laiska(?), ja kun oon niin älykäskin(?) niin mun kannattais ehdottomasti jatkaa opintoja (vakityö ja 40v...).
Joo. Ainoo mikä vähän huolestuttaa on se, että kun jutut on tässä vaiheessa, vielä ns. täysijärkisenä tuota tasoa, mitä se tulee olemaan sitten kun ikää tulee lisää kun suvussa on taipumusta pitkään ikään ja sen mukanaan tuomiin dementioihin ja alzheimereihin?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Äitisi on jäänyt jumiin äitiyteen.
Hänen pitäisi löytää muuta sisältöä elämälleen. Voisitko sinä puolestasi kertoa olevansa huolissaan hänen kapeutunesta elämänpiiristään, kun aikuisen tyttärensä olemattomia murheita noin joutaa kuukausimäärin pohtia. Mikset kannustaisi äitiäsi matkustelemaan ulkomaille, aloittamaan uusia harrastuksia tai uusien asioiden opiskelua, liittymään järjestötoimintaan tai muuta. Ehkä hän on onneton avioliitossaan?
Lapset ovat meille äideille usein tärkeitä. Niiden aikuiseksi kasvamista on vaikea tajuta. Itselläni on onneksi tai valitettavasti, miten sen nyt ottaa, niin vaativa työ, että en ole ehtinyt ihan kamalasti murehtia lasteni pieniä murheita. Suuria joskus sitäkin enemmän. Mutta paljon olen nähnyt ja kuullut tarinoita, joissa äiti ei pääse lasten itsenäistyttyä omassa elämässään eteenpäin, ei sitten millään. Toki olen myös kuullut tarinoita, joissa aikuinen lapsi ei oikein sallikaan vanhempansa päästä eteenpäin, vaan edellyttää vielä aikuisenakin vanhemman olevan tavalla tai toisella aina aikuisen lapsensa käytettävissä sillä siunaaman hetkellä kun tarve ilmenee (lainaa rahaa, takaa laina, korjaa auto, hoida lapsi, saanko pitää tavarani teillä varastossa, saanhan mennä teidän mökille, lainaatko isompaa autoa, kyytsäätkö minua/lapsia, jne jne).
Äidilläni on vaativa täysipäiväinen työ, paljon ystäviä, harrastuksia ja hän matkustelee usein, enkä edes ole ainoa lapsi. Eli hänellä on elämässään hyvin paljon muuta(kin) kuin minä. Ap
Sama täällä. Mullakin on kapeempi elämänpiiri kuin äidillä.
Alue: Aihe vapaa
Mulla autto ainoastaan tarkka suunnittelu. Mietin jo etukäteen ne turvalliset yleispätevät puheenaiheet mistä on miltei mahdotonta keksiä viikkojen, jopa kuukausien liioiteltuja taivastelu- ja äimistelymaratoneja. Mulla oli/on juuri tuo sama oman äitini kanssa, sillä pienellä lisämausteella että äityliinillä on kiva taipumus syyttää mua kaikesta tapahtuneesta. Äärimmilleen vietynä, jos kerron että naapurin muksu jäi auton alle, niin se kääntyis mun viaksi siksi kun oon vanhempi kuin naapurini, niin minun olis pitäny sitä ohjeistaa ettei se päästäis sitä muksuaan ajotielle leikkiin.
Ja sitten ihmetellään miksen käy useemmin kotona...