Hukkasin itseni vauvavuoteen
Olen hieman alle kolmekymppinen vuoden vanhan tytön äiti. En ole työelämässä, joten olen lapsen kanssa kotona ja isä käy töissä. Olen aikalailla vastuussa meidän perheestä, menoista, aikatauluista, raha-asioista ym. Siksi, että kaikki hoituisi ajallaan. Olen pannut merkille, että alan olla aika väsynyt. En jaksaisi enää hoitaa lasta, enkä kotia. Haaveilen vaan pikku breikistä yksikseni. Sellaisen mahdollisuutta ei vaan ole. Huomaan, että jos saan olla tunninkin kotona yksikseni, kuuntelen edelleen lastenlauluja, en edes muista mistä musiikista pidin ennen lasta. Ihanahan tuo otus on, ei siinä mitään, mutta minä en jaksaisi olla vaan pelkkä lapsenhoitaja. Omia harrastuksia ei ole ollut vuoteen. Hetken jos teen omaa juttua, niin johan ollaan 10minuutin päästä olan takana kyttäämässä ja kyselemässä, että meneekö kauan. En tiedä onko muuta vaihtoehtoa kuin osittainen päivähoito, että voisin vaikka käydä ihan yksikseni lenkillä?