Lue keskustelun säännöt.
Sinä "lahjaton" oletko löytänyt paikkasi yhteiskunnasta?
29.10.2018 |
Olen keskivertoa hieman huonompi lähes kaikessa. Tosin minulla on omat vahvuuteni, mutta niillä ei oikein ole käyttöä tässä yhteiskunnassa. Tällä hetkellä yritän opiskella, mutta aikaan saaminen opintojen eteen on heikkoa.
Muita jotka ovat olleet samassa tilanteessa?
Oletteko löytäneet oman paikkanne yhteiskunnassa? Miten pääsitte eteenpäin?
Kommentit (33)
Täällä yksi täysin tavallinen ihminen, jolla ei ole sellaisia lahjakkuuksia mitä voisi hyödyntää ja monessa asiassa keskivertoa huonompi. En ole löytänyt paikkaani. Tämä harmittaa todella paljon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen kaikessa keskiverto tai keskivertoa vähän parempi, oon opiskellut mm. amk:ssa liiketaloutta, lopetin.
Keväällä hain hoitsuksi.
Suosittelen amk:ia. Sinne pääsee kaikki.
Nyt lähihoitajaks, ja siitä terv.hoitajaksi suunnitelmissa. :)
En oikein näe itseäni lähihoitajana :D
Uuvun liian helposti, puuttuu topakkuutta, en osaa pitää rajojani jne.
Opiskelen tällä hetkellä yliopistossa ihan suosittua ja sinällään kiinnostavaa alaa, mutta opintojen suoritus on hidasta, aikaan saanti lähes mahdotonta.
AMK:n olen nähnyt itselleni vielä vaikeampana, koska esim. Työkokemusta ei ole, eikä vanha ammattitutkintooni ole mitään suoraa tai oikein vähemmänkään suoraa jatkopaikkaa AMK:ssa.
Vierailija kirjoitti:
Matematiikan postdoc-tutkija.
Pitää varmaankin osata matikkaa..?
Vierailija kirjoitti:
Täällä yksi täysin tavallinen ihminen, jolla ei ole sellaisia lahjakkuuksia mitä voisi hyödyntää ja monessa asiassa keskivertoa huonompi. En ole löytänyt paikkaani. Tämä harmittaa todella paljon.
I feel you. Tekisi niin mieli lyödä hanskat tiskiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En ole. Aktiivimallin vihaajana (vihaisin, vaikka olisin töissä) en edes halua enää olla osa yhteiskuntaa.
En ole löytänyt paikkaani. Olen aina ihaillut ihmisiä joilla on lahjoja, niin suuria kuin pieniäkin. Niitä vain ei minulla ole, ja vaikka olen eri asioita elämässäni kokeillut, en ole onnistunut kerryttämään taitoja missään asiassa niin paljoa että voisin niiden avulla saada aseman yhteiskunnassa.
Tämä alkoi vähitellen kalvamaan opiskeluaikana, mutta opiskelujen viimisenä vuonna ymmärrys tästä todella iski kasvoille. Ymmärsin etten osaa mitään eikä minusta koskaan tule tuottavaa yhteiskunnan jäsentä. En pärjää taidottomana missään. Opiskelut keskeytyivät, en koskaan valmistunut, ja nyt olen asunut käytännössä eristyneenä ulkomaailmasta kahdeksan vuoden ajan. Käyn vain ruokakaupassa, ja joskus ulkona kävelyllä. En tunne ketään, mutta se ei haittaa, koska muiden tapaaminen tuntuu pahalta kun näkee että muut selviytyvät yhteiskunnassa. On uskomatonta tajuta, että kahdeksan vuotta on mennyt ohi. Se on 10 % ihmisen elämästä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Matematiikan postdoc-tutkija.
Pitää varmaankin osata matikkaa..?
Kyllä joo, tosin sen oppii aiemmin opiskellessa.
Olen heikkolahjainen mutta on alffauroksen vartalo, eli vapaaottelen kehissä ja pärjään todella hyvin. Välillä tekisi repiä tyhmän ylipostourheilian pää irti kehässä mutta se on kielettyy
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen joulupukin pajalla tonttuna, täällä on ainakin tosi paljon lahjoja.
Arto kirjoitti:
En ole löytänyt paikkaani. Olen aina ihaillut ihmisiä joilla on lahjoja, niin suuria kuin pieniäkin. Niitä vain ei minulla ole, ja vaikka olen eri asioita elämässäni kokeillut, en ole onnistunut kerryttämään taitoja missään asiassa niin paljoa että voisin niiden avulla saada aseman yhteiskunnassa.
Tämä alkoi vähitellen kalvamaan opiskeluaikana, mutta opiskelujen viimisenä vuonna ymmärrys tästä todella iski kasvoille. Ymmärsin etten osaa mitään eikä minusta koskaan tule tuottavaa yhteiskunnan jäsentä. En pärjää taidottomana missään. Opiskelut keskeytyivät, en koskaan valmistunut, ja nyt olen asunut käytännössä eristyneenä ulkomaailmasta kahdeksan vuoden ajan. Käyn vain ruokakaupassa, ja joskus ulkona kävelyllä. En tunne ketään, mutta se ei haittaa, koska muiden tapaaminen tuntuu pahalta kun näkee että muut selviytyvät yhteiskunnassa. On uskomatonta tajuta, että kahdeksan vuotta on mennyt ohi. Se on 10 % ihmisen elämästä.
Saman tapaista itsellä. Mikään käytännön työ ei onnistu, lisäksi persoonassani on jotakin vaikeaa- ei niin että olisin "vaikea" ihminen, mutta jotakin sellaista, joka estää työllistymästä, ottamasta vakavasti, ärsyttää tms.
Akateemisen koulutuksen vaikeus on taas siinä käytännön puolessa, esseiden kirjoituksessa, tentteihin luvussa jne.
Olen sinänsä ihan fiksu, mutta kun siitä fiksuudesta ei ole mitään käytännön hyötyä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen joulupukin pajalla tonttuna, täällä on ainakin tosi paljon lahjoja.
Miten sinne pääsee töihin?
Enpäs ole minäkään löytänyt paikkaani yhteiskunnassa, enkä kyllä kauheasti ole yrittänytkään. On masennusta ja mielen epävakautta, silti tohtorit katsovat että olen liian ”hyväkuntoinen” työkyvyttömyyseläkkeelle. En pidä suurimmista osasta ihmisistä, vihaan kieroilua ja kyynärpäätaktiikkaa käyttäviä ihmisiä. Juorupiirit työpaikkojen kahvihuoneissa saavat mut voimaan pahoin. Olen myös aika yksinkertainen, en todellakaan mikään ”ruudinkeksijä”. Kaikki koulut aikanaan keskeytyneet... itsetunto pohjamudissa, elämässä menestyviä ihmisiä on vaikea katsoa edes lähipiirissäni ilman katkeruutta. Kiitollinen oon siitä että saan olla yhden ihanan pojan äiti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En ole. Aktiivimallin vihaajana (vihaisin, vaikka olisin töissä) en edes halua enää olla osa yhteiskuntaa.
Niin, yhteiskunnan vihaaminen on itselleni ehkä liian voimaakkaasti sanottu, mutta en oikein mitenkään sijoitu sinne. En ole vammainen tai muuten vapautettu yhteiskunnan velvollisuuksista, mutta minulla ei vain muuten ole käyttöä. Enkä toisaalta edes ymmärrä tai kaipaa yhteiskunnan asettamia tavoitteita ja "palkintoja".
Silti haluaisin kuulua tänne, jatkuva epävarmuus ja vaihtoehtojen puute on raskasta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen joulupukin pajalla tonttuna, täällä on ainakin tosi paljon lahjoja.
Miten sinne pääsee töihin?
Lahjomalla
Olen itse pärjännyt tähän asti elämässä keskivertoa paremmin ja silti keskivertoa pienemmällä vaivalla. Toki tämäkin on täysin suhteellista, mutta oletan nyt, että ymmärrän millaista lahjakkuutta ajat takaa.
Sen sijaan läheiset ihmiset kärsivät selvästi siitä etteivät ole ”löytäneet paikkaansa” tai ”sitä omaa juttuaan. Heikolla hetkellä he lähtevät helposti vertailemaan omaa tilannetta minuun. Tuntuu, että niin kauan kuin läheiseni voivat pahoin ja ovat epätyytyväisiä tilanteeseensa en oikeasti voi olla mistään saavutuksistani onnellinen. Minusta tuntuu äärettömän epäreilulta esim. puolisoni puolesta, joka kipuilee tilanteensa suhteen.
Haluaisin rohkaista kokeilemaan eri asioita, sillä tosissani uskon että meillä kaikilla on omat lahjamme. Joltakin ne on vain tukahdutettu, kenties vanhempien toimesta, kenties jonkun kouluaikaisen trauman tmv. vuoksi. Tästä ”teoriasta” on kirjoitettu useita kirjoja joita yritän kannustaa lukemaan, mutta nämä nähdään höpö-höpö self-helpinä.
Vierailija kirjoitti:
Enpäs ole minäkään löytänyt paikkaani yhteiskunnassa, enkä kyllä kauheasti ole yrittänytkään. On masennusta ja mielen epävakautta, silti tohtorit katsovat että olen liian ”hyväkuntoinen” työkyvyttömyyseläkkeelle. En pidä suurimmista osasta ihmisistä, vihaan kieroilua ja kyynärpäätaktiikkaa käyttäviä ihmisiä. Juorupiirit työpaikkojen kahvihuoneissa saavat mut voimaan pahoin. Olen myös aika yksinkertainen, en todellakaan mikään ”ruudinkeksijä”. Kaikki koulut aikanaan keskeytyneet... itsetunto pohjamudissa, elämässä menestyviä ihmisiä on vaikea katsoa edes lähipiirissäni ilman katkeruutta. Kiitollinen oon siitä että saan olla yhden ihanan pojan äiti.
Itse en sinällään ole katkera kenellekään. Voi tosin johtua siitä, että en tunne ihmisiä. Olen kohtalaisen hyvin erakoitunut.
Mutta tunnistan tuon ahdistuksen kyynärpäätaktikoinnista yms.
Olen seurannut joidenkin henkilöiden pakkoverkostoitumista tuppautumalla ja tekemällä itseään "tärkeäksi" ja koen sen ärsyttäväksi/noloksi/ahdistavaksi ja itselleni mahdottomaksi, siitä huolimatta että se näyttää tuottavan tulosta.
Vierailija kirjoitti:
Olen itse pärjännyt tähän asti elämässä keskivertoa paremmin ja silti keskivertoa pienemmällä vaivalla. Toki tämäkin on täysin suhteellista, mutta oletan nyt, että ymmärrän millaista lahjakkuutta ajat takaa.
Sen sijaan läheiset ihmiset kärsivät selvästi siitä etteivät ole ”löytäneet paikkaansa” tai ”sitä omaa juttuaan. Heikolla hetkellä he lähtevät helposti vertailemaan omaa tilannetta minuun. Tuntuu, että niin kauan kuin läheiseni voivat pahoin ja ovat epätyytyväisiä tilanteeseensa en oikeasti voi olla mistään saavutuksistani onnellinen. Minusta tuntuu äärettömän epäreilulta esim. puolisoni puolesta, joka kipuilee tilanteensa suhteen.
Haluaisin rohkaista kokeilemaan eri asioita, sillä tosissani uskon että meillä kaikilla on omat lahjamme. Joltakin ne on vain tukahdutettu, kenties vanhempien toimesta, kenties jonkun kouluaikaisen trauman tmv. vuoksi. Tästä ”teoriasta” on kirjoitettu useita kirjoja joita yritän kannustaa lukemaan, mutta nämä nähdään höpö-höpö self-helpinä.
Moi, oon ap ja ymmärrän, että tunnet ahdistusta tilanteesta, vaikka minunkaan mielestäni sinun ei tarvitsisi. En ole katkera niille, jotka pärjäävät. Olen vain hukassa itseni kanssa.
Ymmärrän "helppouden" siinä mielessä, että itselleni on oltu katkeria siitä, että olen päässyt yliopistoon lukemaan pariakin tutkintoa ilman vaivan näköä, joihin monet eivät pääse edes useammalla yrityksellä. Tosin itseeni kohdistuva katkeruus liittyy ehkä enemmän siihen, että minun on koettu varastavan muilta opiskelupaikkoja, koska itselläni ei ole edellytyksiä suorittaa tutkintoa.
Olen lueskellut ja etsinyt tietoa "self-help" höpinästä yms. Mutta ilman, että olisin kokenut löytäväni apua.
Tiedän kyllä, että minullakin on "vahvuuksia", mutta kuten totesin aloituksessa, niitä on vaikea hyödyntää ainakaan tässä ajassa ja yhteiskunnassa. Ongelmani on enemmän se, että heikkouksia jokaiselta osa-alueelta löytyy liikaa.
Oli mukava kuulla mielipide myös siltä "toiselta" puolelta. Vaikutat ihanalta ja empaattiselta ihmiseltä ja toivon, että vielä pystyt olemaan kunnolla onnellinen saavutuksistasi. Ne kun eivät ole keneltään pois.
Miten niin mikään käytännön työ ei onnistu? Olen ollut sellaisilla palikkatyömailla ettei mitään rajaa. Niissä pitää ostata lukea ja laskea ja ymmärtää lukemansa ja siinä se olikin. Yleensä joku tulee kädestä pitäen näyttämään mitä toistat sen 8h putkeen. Ja nykyisessäkin työssä löytyy kyllä kaikenlaista hiihtäjää. Sen huomaa siinä, kun harjoittelijat kysyy miksi ja mikä tämä on ja kukaan ei tiedä mitään, mutta näin vain tehdään tai ollaan tekemättä.
Olen kaikessa keskiverto tai keskivertoa vähän parempi, oon opiskellut mm. amk:ssa liiketaloutta, lopetin.
Keväällä hain hoitsuksi.
Suosittelen amk:ia. Sinne pääsee kaikki.
Nyt lähihoitajaks, ja siitä terv.hoitajaksi suunnitelmissa. :)