Noin viisikymppiset, missä kunnossa vanhempanne ovat? Kuinka usein tapaatte? Joudutko jo aittamaan heitä?

Siis, joudutko jo auttamaan heitä

En ole joutunut tähän mennessä. Isäni on nyt mennyt niin huonoon kuntoon, ettei edes äitini pysty auttamaan.

Melko hyvässä kunnossa. 70 ja 71. Ei tarvitse auttaa.

Vierailija kirjoitti:

Melko hyvässä kunnossa. 70 ja 71. Ei tarvitse auttaa.

Lisään että näen heitä silloin tällöin. Asuvat lähellä.

Kuolleita :(

Taidan mennä kattomaan parin vuoden sisään vanhempiani.

.

Eivät tarvii lainkaan apua.

.

Ovat olleet kuolleina jo monta vuotta.

Isovanhempani ovat 78-88 vuoden väliltä, eikä tarvitse auttaa. Omillaan asuvatkin. äitini käy kerran viikossa äitinsä luona.

Isä kuoli pari vuotta sitten. Äiti on hyväkuntoinen 70++ , lähinnä autan olemalla välillä kuskina ja soittelen päivittäin, koska isän kuoleman jälkeen äiti on aika yksin.

Äitini täyttää ensi vuonna 90 v ja asuu yksin.  Käyn hänen luonaan jokatoinen päivä, tosin en yleensä ole kuin puolisen tuntia, kerran viikossa pyrin olemaan ainakin tunnin. Vien äidille ruokaostokset, hoidan pankkiasiat ja haen lääkkeet. Joka päivä soitan 1-2 kertaa. Tyttäreni käy siivoamassa muutaman viikon välein ja poika käy tekemässä lumityöt yms.

Veljeni asuu talvet ulkomailla, nytkin on jo mennyt, mutta keväästä syksyyn käy äidin luona 2-3 kertaa viikossa. Sisko asuu äidin naapurissa ja piipahtaa kutakuinkin joka päivä. Se, joka pystyy, käyttää äitiä asioilla, esim. kampaajalla. Kotihoito käy aamuin, illoin. Ulkoilutamme äitiä silloin kun hän jaksaa ja kerran viikossa saunotetaan, kotihoito toisen kerran.

Mielestäni äitini tarvitsisi jo laitospaikan, mutta sitä ei myönnetty, on liian hyväkuntoinen. (muistisairaus, huono kuulo, silmissä kaihi, kipeät jalat, joten välillä lähes liikuntakyvytön, verenpaine, huimaus, sydänsairaus)

Huonolla tolalla on Suomessa vanhustenhoito, ihan ala-arvoisella suorastaan. Hoitajat tekevät parhaansa, mutta kun koko ajan on kiire ja hoidettavat suurin osa erittäin huonokuntoisia ja tehtävää paljon. En ole törmännyt yhteenkään huonoon hoitajaan, toki toiset on vielä parempia kuin toiset. Vanhemmat hoitajat ovat äidilleni mieluisampia, nuoret ovat usein hiljaisia, eivätkä vielä osaa niin jutella vanhusten kanssa. Mutta kaikki kunnia hoitajille, en itse jaksaisi. 

Kyllä olen melko väsynyt äitini takia, koko ajan on mielessä, että taas pitää mennä tai soittaa, miettiä mitä tuo kaupasta, tarkistaa onko lääkkeitä. Joskus äiti soittaa illalla, kun pelottaa ja yöllä kun ei saa nukuttua tai jotain on sattunut. Jos äiti olisi hoitopaikassa, voisin turvallisin mielin laittaa puhelimen yöksi äänettömälle ja käydä ihan vain katsomassa äitiä, eikä tarvitsisi huolehtia arkipäivän asioista, ainakaan niin paljon. Tätä on jatkunut jo monta vuotta. Lisäksi meillä on samanikäiset miehen vanhemmat huolehdittavana, sillä erotuksella, että mieheni on ainoa, joka heistä huolehtii ja he asuvat 50 km:n päässä. 

Olen 26v, isä kuoli vuonna 2014 77-vuotiaana. Äiti on elossa, pyörätuolissa istuu selkärankareuman ja kuluneiden lonkkien takia. Käyn hänelle kauppa asioilla.

Aika vähän tarvii autella, toinen on maannut haudassa 30v, toinen 10v.

Vielä alle 50, mutta molemmat kuolleet vuosia sitten, isän kuolemasta jo 20 vuotta. Autoin paljonkin aikanaan. 

Molemmat kuolleet jo aikoja sitten, hyvällä tuurilla minunkin lapset selviää yhtä vähällä.

Isä jo yli 90v., maannut laitoshoidossa 6v, eikä enää tajua maailmanmenosta eikä muustakaan mitään. Ei syö itse, ei puhu, ei liiku. Isosta, lihaksikkaasta urheilijasta on tullut pieni, kuiva käppyrä, jonka elämä saisi jo päättyä. Äiti (88v) alkaa olla myös siinä kunnossa, että ei enää kauan selviä ilman 24/7 hoitoa. Lääkkeet jää ottamatta, ruoat syömättä, hygienian hoito alkaa olla olematonta. Kotihoito käy kolmesti,mutta eihän hekään ihmeitä pysty tekemään, ovat ylityöllistettyjä ja parhaansa yrittävät niissä puitteissa. Minäkäyn joka päivä töiden jälkeen. Hoidan laskut, ostokset ja siivoukset sen mitä jaksan, mutta tunnustan suoraan että alan olla jaksamiseni rajoilla.

Minulla ikää 48v, vanhemmat molemmat 70v. Eivät tarvitse apua, joskus tietokoneen kanssa ja silloin soittavat pojalleni joka osaa auttaa paremmin.

Olen 47 v. Äiti kuoli 30 vuotta sitten. Isän kuolemasta 12 vuotta.

Äitini on 78 ja hyvässä kunnossa. Meille lapsille valittaa aina vaivojaan. Kuinka on diabetesta ja kohonnutta verenpainetta. Yrittää manipuloida lapsiaan ja taantuu mielellään reppanaksi autettavaksi. "Voi kun on niin vanha eikä oikein pysty".

Ihmeellisintä kuitenkin on, että ulkomaille hän pystyy matkustelemaan yksin. Joka vuosi tekee vähintään yhden ulkomaanreissun.

Varokaa manipuloivia vanhus-vanhempianne ! Älkää menkö retkuun älkääkä hyysätkö heitä ennen kuin on ihan pakko. Se on heidän puoleltaan hyväksikäyttöä.

Isä kuoli vuonna 1980, äiti 2008.

Luovuin työpaikastani, kaupunkiasunnostani, ystävistäni ja muutin äidin luo kun hän oli liki yhdeksänkymmentä. Hän oli toimelias loppuun saakka. Olin hänen apu kaikessa mitä mitä tarvitsi, autolla kauppaan ja lääkäriin. Asui omakotitalossa kuolemaansa saakka.

Jälkeenpäin huomasin, että ongelmia kauniiseen elämänehtooseen toivat aikuiset, hyvin toimeentulevat muut lapset kypsymättömyydellään. Olivat yli nelikymppisiä kaikki. Taantuivat kun tulivat lapsuudenkotiin. En tajunnut sitä silloin, kun oli paljon muutoksia omassa elämässäkin (työn jättäminen). En ollut omaishoitaja rahallisesti äidilleni. Suosittelen että "" uhrautuu"" omien vanhempien hoivaamiseen, tai vain kanssa kulkemiseen heidän ehtoolopuillaan.

Mitään korvausta en saanut. Enkä edes ajatellut niin.

Vanhempani kuolivat jo ollessani nuori; en ollut edes kolmeakymmentä, kun molemmat olivat jo kuolleet. Äiti oli kuukausia vaille viisikymmentä, kun synnyin, isä yli kuudenkymmenen. Kyllä jouduin jonkun verran hoivaamaan ja perään katsomaan, mutta lähtökohtaisesti he molemmat olivat ihan hyväkuntoisia loppuun asti. 

Ne ajat olivat kyllä rankkoja, varsinkin, kun ainoana lapsena jouduin yksinäni jättämään heille hyvästit

Isäni on 81 ja äitini 79. Asuvat omakotitalossa edelleen, eivätkä tarvitse apua juurikaan, lähinnä tietokoneasioissa. Tosi hyvässä kunnossa siis ovat. Tapaamme melko harvoin vanhempieni kanssa, 4-5 kertaa vuodessa. Siskoni perheineen asuu samalla paikkakunnalla heidän kanssaan ja tapaa heitä useammin. Minulla on muitakin sisaruksia, joten yhteydenpitäjiä on kyllä.