Erojen vaikutus lasten hyvinvointiin - kerrankin joku sanoo totuuden

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yhtäkään naista ei pitäisi syyllistää eroa suhteesta, jossa mies ei ole kantanut vastuuta kodista ja perheestä 50% (jos molemmat ovat töissä). Jos mies ei tiedä, milloin on neuvola-ajat, koska kouluun pitää vielä liikuntakamat tai jos miestä pitää pyytää siivoamaan tai kotitöihin. Kenenkään naisen ei pitäisi kokea velvollisuutta orjatyöhön ja kantamaan vielä mukana ja vastuuta aikuisesta miehestä. Mikään ei ole nöyryyttävämpää ja tee katkerammaksi kuin elämä mieslapsen kanssa.

Itse jätin tällaisen miehen, kun löysin paremman. Olin siinä iässä, että lapsia piti alkaa suunnitella. Mies ei olisi (tietenkään) halunnut erota ja pitkään puhuin, annoin mahdollisuuksia, vaadin ja suutuin, että osallistuisi kotitöihin, kävisi kaupassa välilä tai tekisi edes jotain. Lopulta löysin kaikin puolin paremman, aloitteellisen ja vastuullisen miehen, ja lähdin. Tämä ex katkeroitui lopulta hyvin pahasti ja syyttää elämänsä pilaamisesta. Miten tämä voi tulla näille miehille yllätyksenä? Ihan kuin ei olisi ollut tiedossa tuo tilanne jo pidempään? Luulisi, että mies ymmärt, että tottakai hänet vaihdetaan, jos tulee vastaan toinen aikuinen ja hänet jätetään. Sehän on miehen ihan oma valinta ollut olla kantamatta sitä vastuuta, ei kai se ole mikään yllätys sitten, jos se nainen lähtee? Tätä en voi ymmärtää. Sekuntiakaan ei ole vaihtoa katunut ja nyt olen raskaana turvallisin mielin.

Oletko muuten se, joka edellyttää, että vuodevaatteet vaihdetaan joka päivä? Entäpä, jos miehelle piisaa se, että ne vaihdetaan joka toinen viikko? Ei siihenkään tiemmä kuole tai edes siitä sairastu. Jos olettaa, että oma kotitöiden raatamisen taso on jokin pyhä oikeutus, eikä edes suostu keskustelemaan vähän vähäisemmästä, on turha syyttää miestä kotitöistä laistamisesta. Kyse on täsmälleen naisen omasta pettymyksestä siihen, että mies ei ole omien odotusten kaltainen. Siinä ei ole miehellä mitään erityistä moraalista vastuuta. Toki nainen saa siitä syystä erota, ei sitä laki kiellä.

Käytiin tämä keskustelu meilläkin. En edelleenkään imuroi. En pysty, koska minulla on aistiyliherkkyyksiä. Teen sitten muita kotitöitä. Tiskailen, meillä ei ole tiskikonetta, ja hoitelen pyykkihommia. Näin tämä homma skulaa. Koska en pysty itse imuroimaan, en milloinkaan vaadi, että vaimoni imuroisi. Jos jossakin on pölyä, joka häiritsee minua, otan harjan ja rikkalapion kauniiseen käteeni. Eihän niillä yhtä hyvää jälkeä saa, kuin imurilla, mutta minulle se riittää eikä vaimonikaan ole valittanut.

Tuollainen jokaisen teon laskemiseen perustuva kotiterrori on varmasti omiaan aiheuttamaan pahoinvointia koko perheessä. Töitä pitää jakaa, ja arvelen, että lasten ja nuorten hyvinvointiin vaikuttaa pääasiassa myönteisesti se, että heidätkin ohjataan osallistumaan kotitöihin siinä määrin kuin he kehitystasonsa puolesta pystyvät. Itse näen hyvinvoivan perheen yhtenä piirteenä sen, että ilot, surut ja vastuut jaetaan. Kuitenkin raivokas joka asian nyppiminen ja edellytys, että kaikki tietävät, koska Pikku-Jepen pitää ottaa luistimet kouluun, on kohtuuton. Tehtäviä pitää jakaa sen mukaan, mikä keneltäkin parhaiten käy.

Vai onko nyt kyse siitä, että tämä lainaamani kirjoittaja laskee joka homman tarkasti ja jakaa kaiken millilleen puoliksi, koska itse asiassa ei haluaisi tehdä yhtään mitään. Onko tarkoitus siis jakaa paska millilleen, ettei kukaan vain pääse vähemmällä? Jos niin on, pitää varmaan miettiä suhtautumistaan sekä siihen, miksi raataa niin paljon kotonaan, että siihen mitä ylipäätään odottaa ihmissuhteiltaan. Jos todella on näin, voisi olla terapian paikka - paitsi että jos ei tajua korjattavaa asenteissaan, ei terapiakaan tietenkään auta.

On oikeasti miehiä jotka eivät tee kotona oma-aloitteisesti _mitään_. Uskon että lainaamasi tarkoitti juuri sellaista. Miehellä on oma työ, omat harrastukset. Kodin- ja lastenhoito on tälle miehellä todella vieras ajatus. Kaikkeen pitää patistaa ja hommat tehdään naama nurinpäin useamman kehotuksen jälkeen(jos ylipäätään tehdään). En minäkään tuollaista jaksanut.

Eikö tällainen ominaisuus tule sitten esiin jo ennen perheen perustamista? Jos toinen joutuu ottamaan kaiken vastuun kotitöistä jo siinä vaiheessa, kun asutaan kahdestaan, niin kuvitteleeko hän, että toinen kuin taikaiskusta muuttuu joksikin kodinhoidon ihmeeksi maailmalle sen jälkeen, kun kun taloudessa on kahden sijaan kolme tai enemmän sotkijaa? Miksi niitä lapsia pitää edes tehdä sellaiseen suhteeseen, jossa toinen on jo kahden aikuisen taloudessa väsynyt tekemään kaiken yksin?

Meillä ainakin kävi niin, että koko perhe voi paremmin, kun erosimme. Kumpikaan ei ole löytänyt/etsinyt uutta kumppania. Lapset oireilivat meidän vanhempien riidoista ja kylmistä väleistä. Asumme ainakin toistaiseksi erillään. Koskaan ei voi tietää palaamneko enään yhteen. Mutta, en suostu enään asettamaan lapsia huonoon ilmapiiriin.

Kaikki jotka väittävät että ihmiset eroavat liian helposti eivät ole itse joutuneet eroamaan. Eroaminen ei ole koskaan helppoa ja tämän tietävät kaikki, jotka ovat eronneet.

Jos puoliso löytää uuden onnen ja haluaa erota, ei toisella osapuolella ole yleensä muuta vaihtoehtoa kuin hyväksyä tosiasiat. Avioliitosta voi yrittää pitää kiinni viimeiseen asti mutta, kun puoliso lähtee, on tosiasiat vain hyväksyttävä. Siinä tilanteessa jäävä osapuoli on helposti katkera että lasten ydinperhe hajoaa, vaikka itse on tehnyt kaikkensa eron estääkseen. Ja vaikka kumpikin osapuoli yrittäisi jatkaa yhdessä, ei vanhempien tunnekylmä parisuhde ole hyväksi lasten hyvinvoinnille.

En olisi itse halunnut erota missään nimessä mutta minulle ei annettu vaihtoehtoja. Puoliso lähti. Lasteni kotiin laskeutui eron jälkeen rauha ainaisen riidan ja jännitteiden jälkeen. Minulle ja lapsille ero on ollut lopulta siunaus ja lapset ovat nykyään tyytyväisiä ja tasapainoisia.

Olen psykologi ja lähes kaikki asiakaslapseni/ -nuoreni ovat eroperheistä.

Luulen silti, että lapsi ei mene rikki erosta, vaan siitä, jos vanhempien välit ovat huonot eron jälkeen. Lapsi haluaa olla uskollinen molemmille vanhemmilleen. Lapsi kokee olevansa osa molempia vanhempia. Jos toinen vanhempi haukkuu toista, lapsi kokee, että hän on viallinen. Ei lapsi ajattele, että toinen vanhempi on huono tai että vanhempien välit ovat huonot. Lapsi alkaa ajatella, että hän on vääränlainen, kelpaamaton, arvoton. Myös silloin, jos vanhempi ei tapaa lasta. Lapsen mielessä viallisuus kääntyy häneen itseensä, ei vanhempaan tai mihinkään ulkoiseen asiaan.

Itken syvästi niiden vanhempien lapsia, jotka unohtavat lapsensa erossa ja uusiosuhteissaan.

Itse ajattelen, että nykyisin otetaan ero jo aika pienistä syistä.

Minusta ero ei ole ratkaisu kuin väkivaltaa, pettämistä tai toisen alistamista jos joutuu kokemaan.

Nykyisin ei kestetä arkea..

Onhan tuossa vakava syy.

Vakava syy ei ole

Esim.

Toisen lihominen

Puuttuu rakkauden ensihuuma

(parisuhde on jo tasaantunut)

Raha

Yms..

Nykyisin erotaan, kun ei enää jakseta leikkiä kotia ja alkaa vieras liha kiinnostamaan. Ei siinä lapsia ajatella.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Lapsi on onnellinen, kun äiti on onnellinen", ja taas uutta miestä etsimään!

Miksi ei jakseta odottaa kunnes lapset ovat kasvaneet ja muuttaneet pois kotoa. Senkin jälkeen ehtii miehiä etsimään. Voi elää täysillä sitä uutta rakkautta eikä lapset kärsi.

Syyllistitpä näppärästi naiset 😂

Tuohan oli melkein  Suomen naisjärjestöjen slogan takavuosina. Muistan eräänkin lastensuojelujärjestön joka sai RAY:lta apurahan tutkiakseen naisten harjoittamaa lähisuhdeväkivaltaa ja naisjärjestöt yhdessä rintamassa älähtivät, todeten yhteisessä julkilausumassaan mm. että "Naisten suojelu on parasta lasten suojelua."

https://yle.fi/aihe/artikkeli/2015/09/25/lapsi-ei-unohda-vanhempiensa-e…

Onko vuoroviikko-systeemin vaikutusta tutkittu? Vaikuttaa köyhyys ja elämän kapea-alaisuus? Sukupolvien yli kestävä huono-osaisuus ja osattomuus?

Ydinperheissä voisi tutkia vanhempien vuorotyön ja kiireisen ura-elämän vaikutusta jne. 

Minä aina toivoin lapsena että vanhemmat eroaisi, isä oli väkivaltainen alkoholisti ja kaikki aikani meni äitin henkivartijana toimimiseen siitä asti kun opin kävelemään.

Muutenkin havaintojeni perusteella, yksin lapsen/lapsiensa kanssa asuvat vanhemmat ovat paljon läheisempiä lastensa kanssa ja parempia vanhempia kuin parisuhteessa kinastelevat ja valtasuhteisra taistelevat vanhemmat.

 

Minä olen kasvanut ydinperheessä, jossa paheksuttiin ja paheksutaan eronneita. Olemme kaikki lapset enemmän tai vähemmän traumatisoituneita johtuen vanhempiemme riitelystä ja muista ongelmista. Olen sitä mieltä että tärkeintä on, että vanhemmat ottavat vastuun omasta elämästään ja selvittävät henk. Koht ongelmansa. Perhemuodolla ei ole väliä. Toki yksinhuoltajaa kuormittavat talous-jaksamis-ja muut huolet, eikä yhteiskunta tue yhtään, vaikka ehdottomasti pitäisi eron tullen niin tehdä. Mun vanhemmat katkeroituivat yhdessä "lasten takia" ja se oli kyllä todella kurja juttu meille lapsille.

Vierailija kirjoitti:

Minä aina mietin, miksi ei voi löytää itseään avioliitossa? Miksi ei voi muuttua ilman, että pitää erota? Miksi ei voi etsiä itselleen jotain uutta, ja löytää sitä kautta miellekkyyttä elämään.

Mitähän sinä nyt selität? Miksi kuvittelet, että kaikki ihmiset eroavat löytääkseen jotain uutta? Minä ainakin erosin, että pääsen vanhasta eroon, koska se oli sietämätöntä. Ei minulla ollut mitään muuta haavetta kuin päästä vain pois. Eipä siinä oikein ole mahdollisuutta löytää itseään parisuhteessa, jos yhteiselämä on ahdistavaa helvettiä. 

Vierailija kirjoitti:

Mun äitini haki avioeroa samana päivänä, kun täytin 18. Olivat olleet yhdessä vain siksi, että lapset olivat alaikäisiä. Äitini mielestä mun pitäisi arvostaa hänen uhrautumistaan, mutta ikävä kyllä en arvosta. Pikemminkin tuntuu inhottavalta, että mun takiani äidiltäni meni elämä hukkaan. Tosi kiva olla syntipukki :( 

Tämä on sinun henkilökohtainen valintasi ottaa asia noin. Voisit yhtä hyvin suhtautua positiivisesti ja ajatella että vanhempasi halusivat tarjota sinulle hyvän lapsuuden ja nuoruuden ja voisit lopettaa muun märehtimisen. Et ole mikään syntipukki, vanhempasi tekivät valintansa aikuisena ihmisenä oman tahtonsa mukaan. Yritä edes arvostaa heidän päätöstään, äläkä varta vasten väännä sitä negatiiviseksi. Heidän mielestään se oli sen arvoista.

Itse erosin, koska olimme tosi onnettomia yhdessä, halusimme elämältä ihan eri asioita. Suurin osa tutuista jotka ovat eronneet, ovat kokeneet väkivaltaa tai puoliso on alkoholisti. Ja lasten vauriot ovat tulleet parisuhteen aikana. Tietenkään oikeudenkäynnit, eron jälkeiset riidat yms eivät ole olleet heille hyväksi, mut eipä ystäväni ole kauheasti mahtaneet toisen vanhemman toimille, valtataistelulle jne

Siihenkin pitää olla tosi vahva ihminen että pystyy pysymään yhdessä vaikka haluaisi erota. Ja että pystyy pysymään yhdessä niin että perheen elämä ei ole kuorrutettu riidoilla, itkuilla, masennuksella ja muulla synkällä. Luulen että ne yhdessä pysymisen hyödyt menetetään jos kotona on jatkuvasti surullinen tai vihainen tunnelma. Niissä tapauksissa joissa vanhempien suhde on muuttunut jonkinlaiseksi kämppäkaveruudeksi ilman kovin suuria draamoja, voi olla että lapsi hyötyy enemmän siitä ehjästä kodista. Ihan tapauskohtaista. Jokainen tietää itse parhaiten voiko vetää jotain roolia vai käykö se ylivoimaiseksi, turha siinä on muiden viisastella vieressä.

Ydinperhettä ihaillaan aika turhaan, enemmistö niistä on ahdistavia paikkoja elää, juuri vanhempien välisen suhteen takia. 

Parempi leppoisa koti, jossa on yksi rentoutunut vanhempi, kuin kaksi hampaidenkiristelijää ja pätijää. Tuppaa olemaan sellasta kotileikkia ja esittämistä enemmän se ydinperhe-elämä, mitä yh-perheillä.

Ihan vaan mutulla näin sanosin. En ole tavannut sellasia ydinperheitä koskaan, joista huokuis rentous ja hyvä olo.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Lapsi on onnellinen, kun äiti on onnellinen", ja taas uutta miestä etsimään!

Miksi ei jakseta odottaa kunnes lapset ovat kasvaneet ja muuttaneet pois kotoa. Senkin jälkeen ehtii miehiä etsimään. Voi elää täysillä sitä uutta rakkautta eikä lapset kärsi.

Syyllistitpä näppärästi naiset 😂

Haista...

Yleensä on kuitenkin vielä nainen kenelle laipset jää.

Vierailija kirjoitti:

Ydinperhettä ihaillaan aika turhaan, enemmistö niistä on ahdistavia paikkoja elää, juuri vanhempien välisen suhteen takia. 

Parempi leppoisa koti, jossa on yksi rentoutunut vanhempi, kuin kaksi hampaidenkiristelijää ja pätijää. Tuppaa olemaan sellasta kotileikkia ja esittämistä enemmän se ydinperhe-elämä, mitä yh-perheillä.

Ihan vaan mutulla näin sanosin. En ole tavannut sellasia ydinperheitä koskaan, joista huokuis rentous ja hyvä olo.

Kannattaa laajentaa tuttavapiiriä.