Onko palstalla ketään miestä jota ei olisi lyöty tai joka ei olisi lyönyt aikuisiällä?

... jatko

Koulunpihan tilanne päättyi siihen, että kun olin ottanut vastaan useita lyöntejä hänen käytyään päälle, löin kaveria vain verran mutta kovaa otsaan. Hän putosi siitä lyönnistä heti ja hänet talutettiin terkkarikin kautta polille. Mitään vakavampaa hänelle ei tullut, mutta kova lyönti aiheutti ilmeisesti lievän aivotärähdyksen ja parin päivän levon kotona. Sain useamman tunnin jälki-istuntoa, vaikka en ollut tehnyt sitä mistä syytettiin, en aloittanut tappelua ja vaikka syyttömyyttään tappeluun tuki useampi tappelun nähnyt. Käytin kuulemma liikaa voimaa, ehkäpä, mutta kahdeksanvuotiaana ekaa kertaa tapellessa ei välttämättä osaa hallita vielä voiminaan, se olis ollut rehtorinkin hyvä ymmärtää oikeutta jakaessaan. Riidan haastaja ja tappelun aloittaja ei saanut mitään rangaistusta, jos sitä tärähdystä ja paria lepopäivää ei lasketa. Sain tosin olla häneltä rauhassa sen jälkeen, vaikka hän haastoikin riitaa muiden kanssa.

Se teininä 15v tapahtunut juttu oli lyhykäisyydessään sellainen, että pari vuotta vanhempi kaveri oli juonut tavalliseen tapaansa lähes koko pullon valkkaria perjantain tapaan ja alkoi sitten haastaa riitaa vuoron perään keksimällä aiheita ilmeisesti omasta päästään. Viimein sitten tuli minun vuoro ja hän syytti, että olin aiheuttanut hänen fillarinsa renkaiden puhkeamisen edellisen vuoden kesällä heittämällä nastoja siihen paikkaan missä hänellä oli tapana fillariansa pitää kun oli kotona. No niin varmaan, en todellakaan ollut, mutta eipä tämä rähinä-viiniä juonut känniääliö sitä suostunut uskomaan.

Aikansa hän sitä juttua väänsi ja vaikka yritin vaihtaa juttua ja paikkaa parikin kertaa missä seisoskelin muiden kaverien kanssa juttelemassa mitä tekisimme illalla, niin hän vaan seurasi perässä. Sitten hän tarttui minua kauluksesta ja huitaisi poskipäähän nyrkillä. Ennenkuin itse edes havaitsin niin huusin, että nyt irti ja heti ettei satu pahasti ja silloin tuli toinen isku. Löin häntä samalla tavalla keskelle otsaa melkoisen moukari-iskun kun sitä kaveria koulun pihalla. Hänen otteensa irtosi kauluksesta ja hän putosi suorilta jaloiltaan istumaan, jonka jälkeen hän nousi vaivoin ylös ja sanoi, että OK no se et sitten ollut sinä joka niitä nastoja heitti ja tästä ei sitten enää tarvitse meidän puhua. Eikä siitä todella puhuttu sen koommin.

Olen seurustellut nuorena usean kanssa ja ollut muutamissa pidemmissä suhteissakin, kerran naimisissa ja nykyisin eronnut. Naisten osalta en ole kokenut fyysistä väkivaltaa, enkä koskaan väkivaltaisesti käyttäytynyt väkivaltaisesti tai kaltoin kohdellut naisia tai pyrkinyt alistamaan ketään. En koe mitään tarvetta sellaiselle.

Noista nuoruuden harvoista ikävistä kokemuksista on jäänyt päällimmäiseksi vastenmielisyyden tunne väkivallan käyttöön, vaikkakin itse selvisin niistä hyvin vähin vahingoin, niin ihminen on aika hauras ja äkkipikainen ja harkitsematon teko voi aiheuttaa toiselle elinikäisen vamman ja pilata myös sen voiman käyttäjän elämän silmänräpäyksessä.

Siksi on parempi oppia jo ennakolta haistamaan tilanteet jotka on mahdollisuus kääntyä väkivaltaiseksi ja välttää tilanne lähtemällä pois ja jos ei lähtöön tilaisuutta muuten tule se on itse luotava.

minä en ole lyönnyt tai minua ei ole lyönnyt kukaan.

t: voimakas alfa 38

Vierailija kirjoitti:

En ole koskaan kuullut yhdenkään tuntemani miehen kertovan joutuneensa väkivallan kohteeksi tai käyttäneen väkivaltaa. En ole myöskään kuullut kenenkään kertovan joutuneensa heidän väkivaltansa kohteeksi. Kotona, koulussa, opiskellessa, työpaikalla - en ole nähnyt tai kuullut minkäänlaisesta miehiin kohdistuvasta fyysisestä väkivallasta missään.  

Äitini on kertonut tuttavamiehestä, jonka vaimo oli väkivaltainen. En itse tuntenut miestä. 

Olen reilusti yli viisikymppinen joten olen ehtinyt tavata paljon ihmisiä. Sekä lapsuudenkoti että oma talous ovat keskiluokkaisia ja työ on asiantuntijatyötä, joten saattaa olla, että elän jonkinlaisessa kuplassa. Kuplassa ihan siinäkin mielessä että vaikka on mahdollista, että väkivaltaa on "piireissäni" huomattavasti vähemmän, sitä varmaan silti on, mutta se on tabu. 

Kyse voi olla myäs siitä ettei sinulle kukaan halua uskoutaua väkivaltakokemuksistaan. En ihmettele sinänsä, kun lukee kirjoitustasi. En minäkään tuollaiselle kertoisi.

Aikuisena en ole lyönyt enkä tullut lyödyksi. Sen kyllä muistan miten etenkin teini-iässä uhka oli jotenkin koko ajan olemassa, ja koulun pihalla eräs aikuisen miehen kokoinen kasiluokkalainen pahoinpiteli toisen niin että tämä menetti pysyvästi näön toisesta silmästään. Olen kyllä myös elänyt sen luokan kotihiiren elämää koulukiusaamisen jälkeen että tämä tilasto varmasti johtuu pitkälti riskitilanteiden välttelyllä. Ikää 37.

Riippuu tosi paljon siitä, missä liikkuu ja mihin aikaan. Totta on, että monet miehet kokevat väkivaltaa tuntemattomien miesten taholta sekä osa omalta tyttöystävältään.

Joku tuolla oli valmis ymmärtämään väkivaltaista naista. Kysyn että miksi h*lvetissä? Miten naisen harjoittama mätkiminen olisi sen enemmän oikein kuin miehenkään? Kyllä normaalijärkinen ihminen osaa selvittää parisuhderiitansa ilman fyysistä käsiksi käymistä. Jäävuoren huippu on joo se, jos nainen kokee 10 vuotta fyysistä väkivaltaa ja hän jonain yönä ottaa keittiöveitsen ja päättää miehen päivät. Mutta se, että tulee jonnekin julkiselle paikalle nöyryyttämään ja riehumaan joidenkin avainten takia, tai lätkii miestä päähän, kun tämä vilkaisee muita naisia, ei ole normaalia eikä ymmärrettävää missään määrin.

Vierailija kirjoitti:

Oikeastaan ne jotka eivät ole saaneet köniin tai itse antaneet, ovoat olleet selaisia miehiä jotka menevät toisten selän taakse piiloon ikäviä tilanteita, jättävät kaverin tai tyttökaverin pulaan, kääntävät päänsä kun jotain tuntematonta aletaan muiluttamaan.

Minulla on sama kokemus.

Kyllä ne varmaan aika harvassa ovat jotka ei mihinkään väkivaltaan olisi aikuisiksi ennätettyään joutuneet osallisiksi. 

Itse olen säästynyt pahemmalta, mutta on minua pari kertaa lyöty täysi-ikäisenä... kerran klassisesti nakkikioskilla (vähän oma vika kun haastoin riitaa), kerran oppilaitoksen pihalla, kerran takaapäin terassilla istuessa (aika kevyesti tosin). Näistä kahdessa ensimmäisessä keississä olen lyönyt takaisin onnistuneesti, viimeksi mainitussa en ehtinyt/osunut ja mulkki ehti juosta karkuun. 

Plus kerran hullu nainen käynyt päälle kun en kiinnostunut siitä, mutta se vain töni ja raivosi ja kaatui lopulta omin avuin lumihankeen, joten en tiedä lasketaanko tätä pahoipitelyksi. 

Sitten tietysti ne väännöt mitä lapsena/varhaisteininä oli välitunneilla. Pari, kolme isompaa. 

Ja olen sentään rauhallinen, älykkääksi luonnehdittu ja harvoin päihteitä käyttävä mies :O

Minun nähdäkseni tuossa on kaksi tekijää taustalla:

-Ihmisen väkivaltainen evoluutiomenneisyys, joka näkyy siten, että alle 25 vuotiaat miehet katsovat monesti olevansa kuolemattomia ja ajautuvat tappeluihin egosyistä hyvin helposti; ei tietenkään kaikki, mutta tuossa oma minuus on vielä hakusessa ja se voi loukkaantua aika vähästäkin, mikä vaatii sitten loukkaajan alistamista egon eheyden säilyttämiseksi. Tietyllä tavalla tämä on ymmärrettävää, koska alistuminen toisen tahtoon noissa tilanteissa voi jättää hyvinkin pitkäaikaisen vihan tai trauman kytemään mielessä, mikä kaiketi palautuu myös evoluutioon eli ennen vanhaan luonnollinen reaktio on ollut särkeä nuija uhittelijan päähän ja piilottaa ruumis. Pitäisi siis kunnioittaa toisen henkilön arvokkuutta niin verbaalisesti kuin fyysisestikin eikä leikkiä tulella turhan takia, vaikka väkivalta ei olekaan lain silmissä hyväksyttävää ja vaikka minkälainen kiusaaminen olisi samanaikaisesti laillista.

-Miehen koskemattomuus on vähemmän arvokas kuin naisen. Lain puolesta tämä näkyy asevelvollisuudessa ja arkielämässä siinä, miten keskivertomies kyllä välttää naisten ahdistelua, mutta naisilla ei ole samanlaista pakkoa. Suurin osa pohjoismaalaisista miehistä "pelkää" vieraita naisia enkä esim.minä ole ikinä koskettanut naista ilman lupaa muualle kuin olkapäähän tai muuhun neutraaliin ruumiinosaan, mutta pari päivää sitten 60v mummo suuteli minua ilman lupaa, mikä tuntui jälkeenpäin vallankäytöltä ja läheisyyden varastamiselta kontekstin varjolla ja on baareissa sitten joku parikymppinenkin tyttö joskus taputtanut pakaralle tai rintaan ja sitten karannut miesporukkaan suojaan. 

Yhdistävä tekijä näissä molemmissahan on yöelämä ja päihteet, jonka osalta on päätetty, että silloin pätevät eri säännöt kuin ns.normaalielämässä eli toisen koskemattomuutta saa loukata selvästi enemmän kuin esim.ruokakaupassa. 

Minua on lyönyt vaimoni. Lyömisen jälkeen talutin hänet käsivarresta oven taakse rauhoittumaan. Parisuhdeterapiassa minä sain kuulla olevani se väkivaltainen.

Olin koulukodissa töissä kauan sitten. Jokainen miespuolinen haastettiin järjestelmällisesti. Naisiin kohdistui väkivaltaa lähinnä äärimmäisissä ristiriitatilanteissa. Haastajina olivat myös laitoksen tytöt. Tulkitsen tämän niin, että väkivaltaisuus on jokaisen ominaisuus, ja tietyissä tilanteissa ja oloissa se aktualisoituu helpommin kuin muualla.

Olen pienikokoinen mies. Arvelen, että 190-senttisen nahkapään on aika helppo löylyttää minut, jos haluaa. Olenko surkea luuseri, jos alan kuljettaa kättä pitempää mukanani? Tai pippurisumutetta? Minkä takia minä menisin jotakuta sivullista puolustamaan, kun kuitenkin saisin itse nokkiini? Onko minulla velvollisuus ottaa turpiini, ettei joku J. Jantteri saisi turpiinsa. Velvollisuuteni rajoittuu todellisuudessa avun hankkimiseen.

En ole aikuisessa iässäni joutunut suoranaisen fyysisen väkivallan kohteeksi kuin kerran. Sekin tilanne laukesi alkuunsa puhumalla. En haasta ketään. Poistun todellakin paikalta, jos tilanne näyttää kannaltani pahalta. Minä en näe mitään kunniakasta siinä, että jäisin pahoinpideltäväksi. Väkivallan välttämiseksi olen lähinnä vältellyt muutamia paikkoja kotikaupungissani. En siis värjöttele kauhusta, jos kuljeskelen iltaisin asioillani.

Aikuisena en ole lyönyt. Vaimo on lyönyt minua pari kertaa. Jälkikäteen ajatellen, noita episodeja olisi tullu pitää vakavina varoitussignaaleina. Itse opin kantapään kautta väkivallan kelvottomuudesta tunnetason ongelmanratkaisussa kun tirvaisin kuudesluokkalaisena parasta kaveriani päin näköä jossain elämää suuremmassa draamassa vihaisena ja äkkipikaistuksissani. Asia sovittiin ja kavereina pysyttiin. yläasteikäisenä kohtasin väkivaltaa koulussa välitunneilla ja jossain yöjuoksuissa kylillä, tuolloin osa nuorisosta, eritoten pojista, oli aika väkivaltaisia ja käyttivät sitä vallan välineenä. Ei sinänsä mitään ihmeempää, pientä mukilointia. Yleensä turvauduin itsepuolustuksesta parhaaseen, eli pikasprinttiin kauemmaksi ja takaisin vittuiluun huutaen. Muutaman kerran olen aikuisena nähnyt yleensä umpihumalaisten ukkojen ryhtyvän tappelukseen. Yleensä se on sama ihmistyyppi ja samat yksilöt, jotka tuntuvat tietoisesti hakevan väkivaltaa. Suurin osa jopa kännissä ja vihaisena tyytyy ratkomaan riitoja verbaalisesti tai jotenkin ovelammin kuin nenänkutittelulla.

Liikenteestä johtuvissa tapahtumissa olen lyönyt nenään ja muutaman kerran ottanut pyörämutteriavaimen keskusteluun mukaan. Aina on näillä keinoilla asiat ratkenneet helposti.

Vierailija kirjoitti:

Minua on lyönyt vaimoni. Lyömisen jälkeen talutin hänet käsivarresta oven taakse rauhoittumaan. Parisuhdeterapiassa minä sain kuulla olevani se väkivaltainen.

Olin koulukodissa töissä kauan sitten. Jokainen miespuolinen haastettiin järjestelmällisesti. Naisiin kohdistui väkivaltaa lähinnä äärimmäisissä ristiriitatilanteissa. Haastajina olivat myös laitoksen tytöt. Tulkitsen tämän niin, että väkivaltaisuus on jokaisen ominaisuus, ja tietyissä tilanteissa ja oloissa se aktualisoituu helpommin kuin muualla.

Olen pienikokoinen mies. Arvelen, että 190-senttisen nahkapään on aika helppo löylyttää minut, jos haluaa. Olenko surkea luuseri, jos alan kuljettaa kättä pitempää mukanani? Tai pippurisumutetta? Minkä takia minä menisin jotakuta sivullista puolustamaan, kun kuitenkin saisin itse nokkiini? Onko minulla velvollisuus ottaa turpiini, ettei joku J. Jantteri saisi turpiinsa. Velvollisuuteni rajoittuu todellisuudessa avun hankkimiseen.

En ole aikuisessa iässäni joutunut suoranaisen fyysisen väkivallan kohteeksi kuin kerran. Sekin tilanne laukesi alkuunsa puhumalla. En haasta ketään. Poistun todellakin paikalta, jos tilanne näyttää kannaltani pahalta. Minä en näe mitään kunniakasta siinä, että jäisin pahoinpideltäväksi. Väkivallan välttämiseksi olen lähinnä vältellyt muutamia paikkoja kotikaupungissani. En siis värjöttele kauhusta, jos kuljeskelen iltaisin asioillani.

Minä taas en näe mitään kunniakasta siinä, että jättää toiset pulaan siksi että itse on pelkuri. Juuri tuollaista en ottaisi tiukkaan paikkaan mukaan. Sodassakin jättäisit kaverin makaamaan.

T: 160cm hentoinen nainen joka ei ole koskaan jättänyt pulaan apua tarvitsevaa. Jos itse koen etten pärjää tai selviä, pyydän muita apuun tai soitan 112.

Muistan ainoastaan yhden tapauksen aikuisiältä kamppailureenien ulkopuolelta, armeijassa tupa"kaveri" löi ja sen jälkeen jätin sivarihakemuksen. Sen jälkeen on ollut muutama uhkatilanne mutta varsinaisesti ei ole käyty päälle. Mitä vanhemmaksi olen tullut, sitä enemmän olen saanut olla rauhassa. Pojat joutuvat kyllä suht usein väkivallan kohteeksi. En ole muistaakseni lyönyt ketään aikuisiällä (reenien ulkopuolella) vaikka joissain tapauksissa olisi pitänyt. Viime aikoina olen aloittanut lajiharrastuksen uudestaan koska joskus niitä taitoja voi vielä tarvita.

Joku hampputukka löi vastikään täysin varoittamatta ohi kulkiessaan mahaan junassa, syynä ilmeisesti väärä hiustyyli (aloin kaljuuntua jo lukiossa). Viitisentoista vuotta sitten minut hakattiin sairaalakuntoon porukalla, syy tai syylliset ei ikinä selvinnyt. Yhtäkkiä pysähtyi vain auto viereen ja sieltä hyökkäsi neljä kundia pesäpallomailojen ym kanssa. Teininä oli jotain pienempiä nahinoita ja kerran minut ryöstettiin ja sain siinä rytäkässä mustan silmän. Yksi väkivaltainen naisystäväkin oli jonkun aikaa. 

Uhkaavia tilanteita on ollut enemmän mutta olen selvinnyt aina puhumalla kun siihen on tilaisuus annettu.

Teini-iän nahistelujen jälkeen ei ole ollut tarvetta lyödä ketään tai tulla lyödyksi. Naista arvostan niin paljon etten voisi kuvitellakaan väkivaltaa missään muodossa

m 53v

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minua on lyönyt vaimoni. Lyömisen jälkeen talutin hänet käsivarresta oven taakse rauhoittumaan. Parisuhdeterapiassa minä sain kuulla olevani se väkivaltainen.

Olin koulukodissa töissä kauan sitten. Jokainen miespuolinen haastettiin järjestelmällisesti. Naisiin kohdistui väkivaltaa lähinnä äärimmäisissä ristiriitatilanteissa. Haastajina olivat myös laitoksen tytöt. Tulkitsen tämän niin, että väkivaltaisuus on jokaisen ominaisuus, ja tietyissä tilanteissa ja oloissa se aktualisoituu helpommin kuin muualla.

Olen pienikokoinen mies. Arvelen, että 190-senttisen nahkapään on aika helppo löylyttää minut, jos haluaa. Olenko surkea luuseri, jos alan kuljettaa kättä pitempää mukanani? Tai pippurisumutetta? Minkä takia minä menisin jotakuta sivullista puolustamaan, kun kuitenkin saisin itse nokkiini? Onko minulla velvollisuus ottaa turpiini, ettei joku J. Jantteri saisi turpiinsa. Velvollisuuteni rajoittuu todellisuudessa avun hankkimiseen.

En ole aikuisessa iässäni joutunut suoranaisen fyysisen väkivallan kohteeksi kuin kerran. Sekin tilanne laukesi alkuunsa puhumalla. En haasta ketään. Poistun todellakin paikalta, jos tilanne näyttää kannaltani pahalta. Minä en näe mitään kunniakasta siinä, että jäisin pahoinpideltäväksi. Väkivallan välttämiseksi olen lähinnä vältellyt muutamia paikkoja kotikaupungissani. En siis värjöttele kauhusta, jos kuljeskelen iltaisin asioillani.

Minä taas en näe mitään kunniakasta siinä, että jättää toiset pulaan siksi että itse on pelkuri. Juuri tuollaista en ottaisi tiukkaan paikkaan mukaan. Sodassakin jättäisit kaverin makaamaan.

T: 160cm hentoinen nainen joka ei ole koskaan jättänyt pulaan apua tarvitsevaa. Jos itse koen etten pärjää tai selviä, pyydän muita apuun tai soitan 112.

Naisten on helppo jeesustella kun sukupuoli useimmiten suojaa satunnaiselta väkivallalta. Mies joutuu aina pohtimaan sitä vaihtoehtoa että saakin siipeensä itse jos menee väliin. Esimerkkinä vaikka kaveri joka meni väliin kun tuntematon mies pahoinpiteli tuntematona naista ja lopulta tilanne kääntyi niin että tämä pariskunta hakkasi yksissä tuumin tämän kaverini. 

En ole lyönyt minäkään. Joskus teininä minua on mies lyönyt kerran. Aikuisiällä olen saanut tuta kahden naisen raivokohtauksen joka on sisältänyt lyömistä ja muuta väkivaltaa.

Vierailija kirjoitti:

En ole koskaan kuullut yhdenkään tuntemani miehen kertovan joutuneensa väkivallan kohteeksi tai käyttäneen väkivaltaa. En ole myöskään kuullut kenenkään kertovan joutuneensa heidän väkivaltansa kohteeksi. Kotona, koulussa, opiskellessa, työpaikalla - en ole nähnyt tai kuullut minkäänlaisesta miehiin kohdistuvasta fyysisestä väkivallasta missään.  

Äitini on kertonut tuttavamiehestä, jonka vaimo oli väkivaltainen. En itse tuntenut miestä. 

Olen reilusti yli viisikymppinen joten olen ehtinyt tavata paljon ihmisiä. Sekä lapsuudenkoti että oma talous ovat keskiluokkaisia ja työ on asiantuntijatyötä, joten saattaa olla, että elän jonkinlaisessa kuplassa. Kuplassa ihan siinäkin mielessä että vaikka on mahdollista, että väkivaltaa on "piireissäni" huomattavasti vähemmän, sitä varmaan silti on, mutta se on tabu. 

En minä ainakaan kerro kun minua on lyöty, varsinkaan jos lyöjänä on nainen.

Aikuisiällä on pari kertaa tullut nyrkistä. Molemmat ns. viihteellä ollessa. Uhkailuja tietysti useammin.

Vierailija kirjoitti:

Liikenteestä johtuvissa tapahtumissa olen lyönyt nenään ja muutaman kerran ottanut pyörämutteriavaimen keskusteluun mukaan. Aina on näillä keinoilla asiat ratkenneet helposti.

Jaaha. Rattiraivo-psykopaatti avautuu.