Lue keskustelun säännöt.
Voi elämä, taas yksi mies lähestyi somessa "moi, mitäs sinne näin perjantain iltaan?" :D
Kommentit (328)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä sen ois pitäny sanoa? Vai oisko sen vaan pitänyt tajuta ettei sua saa lähestyä?
Oishan se kaikille paljon helpompaa, jos rumat miehet ymmärtäis olevansa rumia ja jättäisivät kauniit naiset rauhaan.
Olisi paljon helpompaa kun nämä kananaivoilla varustetut prinsessat jättäisi hyvät miehet rauhaan.
Mutta tiedätkö että rujossakin repussa voi sisällä olla hyvät eväät.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Niimpä..vois laittaa jotain hiukan omaperäisempää..kertoa itsetään jotain lyhyesti ja mitä on vaikka tehnyt. Ja miksi just se nainen vaikutti kiinnostavalta. Toi "moi mitä kuuluu" on niin latteaa ja f**king boring.. tulee mieleen ihan perussuomalainen ujo kundi joka saa vaan tuon suustaan..siksi mulla onkin kaksi miestä olleet suomenruotsalaisia, small talk hallinnassa, huumoria löytyy, naisten kohtelu (aina avataan ovi ja aina sanotaan, että olet kaunis sekä tarjotaan juomat) ja sivistystaso ihan eri kun ujoilla suomi nörtti-pojilla, joilla on se hiirenharmaa maantienvärinen tukka..hyvä että tuollaiset osaa parkaista sanan "äiti" hiirimäisen hiljaa tietysti. :D
Siksi ihmiset käyttävät deittipalveluita, että löytäisivät sieltä jotain mielenkiintoista deittiseuraa..(ainakin osa, ei kaikki). "moi mitä kuuluu" ei tosiaankaan ole omaperäistä tai harkittua, varsinkin jos kaunis nainen saa inboxiin tuollaisia viestejä kymmeniä ellei satoja (vailla vaikka sitä profiilikuvaa). Miksi vastaisin kuvattomalle, koska en jaksa ravata sähköpostissa katsomassa millainen kunkin naama on erikseen.
Kai se johtuu siitä juurikin, että suomalaismiehet eivät osaa olla MIEHIÄ naisille ja ottaa naista naisena, koska eletään tasa-arvoisessa yhteiskunnassa ja äiti on imettänyt tissillä liian pitkälle..Oulu lienee ainoa poikkeus..pohjoisista tulee pitkiä ja komeita MIEHIÄ. Huoh..asuisimpa siellä..tai Ruotsissa.
Musta oli paras kun deitti profiilissa lukee "ei henkilöille joilla on lapsia", silti isät kirjottavat, vaikka en todellakaan ole äitipuoli -materiaalia. Kannattaisko lukea se ilmoitus lävitse, ennen kuin heittää viestillä? Jokukin sanoi jolla on vauva sekä yhteishuoltajuus tämän äidin kanssa: " ei se vauva vaikuta mitenkään mun tulevaan parisuhteeseen"...ai ei vai?? Jos on yhteishuoltajuus..minä en ainakaan vieraille pennuille kokkaa, tiskaa ja maksa niiden asumiskuluja. On olemassa sellaisiakin naisia, jotka tätä haluavat tehdä varmasti ja leikkiä sitä äitipuolta. Skippaisivat ne, jotka ilmoittavat etteivät halua viestejä perheellisiltä..jokukin sanoi: "viereeni mahtuu isompi prinsessa, minulla on vain kaksi pikku prinsessaa kotona"..EI KIINNOSTA OLLA ÄITIPUOLI! Omat lapset motivoivat kyllä, sitten kun niitä on. Toisten rakkaudenhedelmät oksettaa...hyi että!
Vierailija kirjoitti:
En itsekään osaisi vastata tohon juuri mitenkään. Pitäisi olla jotain henkilökohtaisempaa.
Tai vastaus "Eipä tässä mitään ihmeempiä".
Kuinka tohon oikeesti pitäisi vastata?
Tuntematon ihminen lähestyy sinua somessa, niin miten voi mitään henkilökohtaista ottaa puheenaiheeksi? Ja eiks tuo SINUN illan vietto ole aika henkilökohtaista?
Vierailija kirjoitti:
Toi on kyllä oikeesti vähän puistattavan ällö repliikki. Ei se juttu siihen tietenkään loppuisi, mutta jos vastapuolen jutustelu jatkuu samantyylisellä linjalla, niin huomaa kyllä ettei jutut mene ihan yhteen.
En tiedä mikä tuossa niin puistattaa, tavallaan ihan neutraali. Mutta yhdistän sen ehkä tietyn tyylisiin miehiin, jotka ovat joskus noin lähestyneet.
Normaaleista normaalein keskustelunavaus, ei kai siihen alkuun ruveta tarinoita turhaan kertomaan jos ei ole varma saako vastausta. Jo on mennyt omituiseksi maailma kun normikysymys on puistattavan ällö ja sopii tietyn tyylisiin miehiin.. pitäis sopia ihan kaikkien suuhun. :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
456456 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
erteretw kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
werwerw kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten muuten pitäisi keskustelua avata kuin kysymällä jossain muodossa "mitä kuuluu", joka itsessään on hieman liian tungetteleva jos ventovieraasta on kyse. Tuo "mitä sun iltaan" on paljon parempi joka antaa viestin saajalle mahdollisuuden johdattaa keskustelun siihen suuntaan mitä on hakemassa olematta liian henkilökohtainen.
Ei tinderistä löydy mitään täydellisiä keskustelun avauksia, joten olkaa realistisia ja keskustelkaa toisen kanssa edes 15-20 viestin verran ni tiedätte paremmin mitä ootte torjumassa. Lapsellista odottaa maagista täydellisyyttä ensikohtaamiseen, niitä ei löydy kuin Disneyn tuotannosta.Minusta taas hyvä lähestyminen voisi olla esim. "Minkä kirjan luit/elokuvan näit viimeksi?" Toimisi ihan aloitusrepliikkinäkin. Siinä saa heti jonkinlaisen käsityksen toisesta ihmisestä.
Minä naisena en pidä tuollaisesta lähestymistavasta enkä oikein näe sen etuakaan. En muista, minkä elokuvan olen nähnyt viimeksi enkä oikein pidä ajatuksesta, että se on jokin minua määrittävä tekijä. Juu, katsoin it-elokuvan, mutta entä sitten? Mitä tämä nyt minusta kertoo ja mitä jutunjuurta siitä syntyy, jos toinen osapuoli ei ole sitä nähnyt eikä juurikaan saman genren elokuvia? Onko tuossa tarkoitus tehdä karsintaa elokuvamaun perusteella vai mitä iloa tuosta kysymyksestä on?
Tuosta kysymyksestä on juuri se ilo, että selviää, onko toinen lainkaan kiinnostunut kirjoista/elokuvista ja jos on, millaisista. Ja jos toisen lempielokuvaksi selviää Salatut Elämät - Painajainen merellä, voi jo aika suoraan jatkaa matkaa. Jos taas itselle tärkeä juttu on luonnossa patikointi tai vaikka jääkiekon seuraaminen, voi kysyä siitä. Ainakin minä juttelen mieluiten samanhenkisten ihmisten kanssa, joten jos vastaaja sanoisi lukeneensa viimeksi Aku Ankkaa yläasteella, voisin toivottaa hyvää illanjatkoa ja olla palaamatta asiaan.
Niin, eli kartoitetaan jotain ääritapauksia, mutta entä jos se vastaus on joku ihan tavallinen, josta ei voi päätellä oikein mitään tai et välttämättä itse ole edes kuullut. Miten keskustelu etenee?
Sitten voi kysyä tarkemmin, että mikä tämä tällainen kirja/elokuva X on, en ole kuullutkaan! Tai sanoa, että itse en tuota genreä ole paljon katsonut ja perustella tai kertoa, mistä itse pitää. Jos vieläkin tulee nihkeitä "en muista" tai "no semmonen vaan" -vastauksia, niin voinee päätellä, että toista ei kiinnosta jutella.
Siis ihan oikeasti pitäisi kertoa jollekin tuntemattomalle jonkin elokuvan juonta sen sijaan, että kertoisin ihan vain itsestäni ja elämästäni? Juu, ei ole minun juttuni tuollainen keskustelu. Ehkä toiset sitten tutustuvat ihmisiin tuollaisten ulkoisten seikkojen ja "opettamisen" kautta. Olen muutenkin vähän huono juttelemaan tuollaisista täsmäaiheista. Se, millaista musiikkia pitää tai missä ihminen lomaili tai mikä hänen lempielokuvansa on, kertoo loppujen lopuksi ihmisestä tosi vähän. Haluan tutustua ihmiseen, enkä halua kirjasuosituksia tai matkaoppaita.
Minäkin kuulun tähän koulukuntaan. En ymmärrä mitä tekemistä lempikirjallasi on sen kanssa, olisitko minulle sopiva kumppani parisuhteessa.
Sitten kysymys hoitaa tehtävänsä juurikin oikein: itselleni lukeminen ja kirjallisuus ovat tärkeitä kiinnostuksenkohteita, ja vastaamalla rehellisesti noin antaisit minulle sen vastauksen, jonka tapauksessasi haluaisinkin. Minä nimittäin kaipaan nimenomaan ystäviä tai kumppania, jonka kanssa keskustella kirjallisuudesta tai joka ainakin on kirjallisesti lahjakas.
Tämä uhkaa luisua samaan keskusteluun, jonka olen käynyt täällä joskus aiemminkin.
Kyllä minä tavallaan tuon ymmärrän, se kertoo että kumppanissa on edes jotakin samaa henkeä. Mutta kun ajatellaan ihmiselämää kaikkine toimintoineen, niin kuinka monta tuntia päivässä loppujen lopuksi saa menemään siihen kirjallisuuskeskusteluun? Se kaikki muu aika pitäisi täyttää niillä kumppanin muilla ominaisuuksilla, joten väitän että onnellinen suhde ei ikinä jää kiinni jostain tuollaisesta yksittäisestä maku- tai harrastusasiasta, vaan muut asiat ovat paljon merkittävämpiä. Siksi tuntuu vähän hassulta että joku menee tuollainen asia edellä parisuhteeseen.
Usein samanlaisista asioista kiinnostuneilla ihmisillä on muutakin yhteistä, maailmankatsomuksellisesti ja ylipäätään tavassa hahmottaa asioita.
Usein kyllä, joskus ei. Ja siltikin taas se, että kuinka iso osa päivästä ja elämästä oikeasti menee maailmankatsomuksellisiin asioihin, kun suurin osa on ihan arkista puuhailua? Toisen lähellä pitäisi olla mukava ihan vaan olla, riippumatta filosofisista näkemyksistä.
Koen näillä olevan sen verran merkitystä, ettei esimerkiksi poliittinen kanta, oli se sitten vaikka 'ei kantaa' ole täysin päinvastainen kuin oma, mielummin samansuuntainen. Joskus kenties aihetta sivutaan, riippuen päivän otsikoista jne. mutta ettäkö itse jaksaisin illasta toiseen käydä poliittisia debatteja, ei kiitos.
Ihmettelen myös toisinaan, tai jopa usein miksi ihmiset laittavat niin suuren painoarvon mm. matkustamiselle. Siihen kun on keskivertokansalaisella kuitenkin se mahdollisuus max. 1,5 kk kalenterivuodessa. Sen ulkopuolelle jää 10,5 kk sitä arkea, ja siellä yhdessäolon luonnistuvuus on mielestäni se huomattavasti tärkeämpi asia.
Sama myöskin harrastusten, viinimaun, musiikin jne. osalta. On toki harrastuksia jotka ovat niin aikaavieviä, ettei toista paljon kaudella näy, ellei sitten harrasteta yhdessä. Mutta muuten suuri osa varsinkin liikuntaharrastuksista on sellaisia tunnin parin rykäisyjä. Noh, ehkä se sitten kertoo jotain minusta, kun en ole ikinä kokenut, että näitä jokaista pitäisi muka tehdä yhdessä.
456456 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
erteretw kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
werwerw kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten muuten pitäisi keskustelua avata kuin kysymällä jossain muodossa "mitä kuuluu", joka itsessään on hieman liian tungetteleva jos ventovieraasta on kyse. Tuo "mitä sun iltaan" on paljon parempi joka antaa viestin saajalle mahdollisuuden johdattaa keskustelun siihen suuntaan mitä on hakemassa olematta liian henkilökohtainen.
Ei tinderistä löydy mitään täydellisiä keskustelun avauksia, joten olkaa realistisia ja keskustelkaa toisen kanssa edes 15-20 viestin verran ni tiedätte paremmin mitä ootte torjumassa. Lapsellista odottaa maagista täydellisyyttä ensikohtaamiseen, niitä ei löydy kuin Disneyn tuotannosta.Minusta taas hyvä lähestyminen voisi olla esim. "Minkä kirjan luit/elokuvan näit viimeksi?" Toimisi ihan aloitusrepliikkinäkin. Siinä saa heti jonkinlaisen käsityksen toisesta ihmisestä.
Minä naisena en pidä tuollaisesta lähestymistavasta enkä oikein näe sen etuakaan. En muista, minkä elokuvan olen nähnyt viimeksi enkä oikein pidä ajatuksesta, että se on jokin minua määrittävä tekijä. Juu, katsoin it-elokuvan, mutta entä sitten? Mitä tämä nyt minusta kertoo ja mitä jutunjuurta siitä syntyy, jos toinen osapuoli ei ole sitä nähnyt eikä juurikaan saman genren elokuvia? Onko tuossa tarkoitus tehdä karsintaa elokuvamaun perusteella vai mitä iloa tuosta kysymyksestä on?
Tuosta kysymyksestä on juuri se ilo, että selviää, onko toinen lainkaan kiinnostunut kirjoista/elokuvista ja jos on, millaisista. Ja jos toisen lempielokuvaksi selviää Salatut Elämät - Painajainen merellä, voi jo aika suoraan jatkaa matkaa. Jos taas itselle tärkeä juttu on luonnossa patikointi tai vaikka jääkiekon seuraaminen, voi kysyä siitä. Ainakin minä juttelen mieluiten samanhenkisten ihmisten kanssa, joten jos vastaaja sanoisi lukeneensa viimeksi Aku Ankkaa yläasteella, voisin toivottaa hyvää illanjatkoa ja olla palaamatta asiaan.
Niin, eli kartoitetaan jotain ääritapauksia, mutta entä jos se vastaus on joku ihan tavallinen, josta ei voi päätellä oikein mitään tai et välttämättä itse ole edes kuullut. Miten keskustelu etenee?
Sitten voi kysyä tarkemmin, että mikä tämä tällainen kirja/elokuva X on, en ole kuullutkaan! Tai sanoa, että itse en tuota genreä ole paljon katsonut ja perustella tai kertoa, mistä itse pitää. Jos vieläkin tulee nihkeitä "en muista" tai "no semmonen vaan" -vastauksia, niin voinee päätellä, että toista ei kiinnosta jutella.
Siis ihan oikeasti pitäisi kertoa jollekin tuntemattomalle jonkin elokuvan juonta sen sijaan, että kertoisin ihan vain itsestäni ja elämästäni? Juu, ei ole minun juttuni tuollainen keskustelu. Ehkä toiset sitten tutustuvat ihmisiin tuollaisten ulkoisten seikkojen ja "opettamisen" kautta. Olen muutenkin vähän huono juttelemaan tuollaisista täsmäaiheista. Se, millaista musiikkia pitää tai missä ihminen lomaili tai mikä hänen lempielokuvansa on, kertoo loppujen lopuksi ihmisestä tosi vähän. Haluan tutustua ihmiseen, enkä halua kirjasuosituksia tai matkaoppaita.
Minäkin kuulun tähän koulukuntaan. En ymmärrä mitä tekemistä lempikirjallasi on sen kanssa, olisitko minulle sopiva kumppani parisuhteessa.
Sitten kysymys hoitaa tehtävänsä juurikin oikein: itselleni lukeminen ja kirjallisuus ovat tärkeitä kiinnostuksenkohteita, ja vastaamalla rehellisesti noin antaisit minulle sen vastauksen, jonka tapauksessasi haluaisinkin. Minä nimittäin kaipaan nimenomaan ystäviä tai kumppania, jonka kanssa keskustella kirjallisuudesta tai joka ainakin on kirjallisesti lahjakas.
Tämä uhkaa luisua samaan keskusteluun, jonka olen käynyt täällä joskus aiemminkin.
Kyllä minä tavallaan tuon ymmärrän, se kertoo että kumppanissa on edes jotakin samaa henkeä. Mutta kun ajatellaan ihmiselämää kaikkine toimintoineen, niin kuinka monta tuntia päivässä loppujen lopuksi saa menemään siihen kirjallisuuskeskusteluun? Se kaikki muu aika pitäisi täyttää niillä kumppanin muilla ominaisuuksilla, joten väitän että onnellinen suhde ei ikinä jää kiinni jostain tuollaisesta yksittäisestä maku- tai harrastusasiasta, vaan muut asiat ovat paljon merkittävämpiä. Siksi tuntuu vähän hassulta että joku menee tuollainen asia edellä parisuhteeseen.
Usein samanlaisista asioista kiinnostuneilla ihmisillä on muutakin yhteistä, maailmankatsomuksellisesti ja ylipäätään tavassa hahmottaa asioita.
Usein kyllä, joskus ei. Ja siltikin taas se, että kuinka iso osa päivästä ja elämästä oikeasti menee maailmankatsomuksellisiin asioihin, kun suurin osa on ihan arkista puuhailua? Toisen lähellä pitäisi olla mukava ihan vaan olla, riippumatta filosofisista näkemyksistä.
Kyse ei ole välttämättä edes mistään filosofisista näkemyksistä, vaan siitä, löytyykö yhteistä kieltä. Insinöörin ja humanistin voi olla vaikeaa keskustella ihan jo tavallisista arjen asioista vielä vuosien yhteiselon jälkeenkin, kun toinen hahmottaa asiat eri tavalla eikä kumpikaan ymmärrä toista, vaikka todellisuudessa asiasta oltaisiinkiin täysin samaa mieltä. Kyllä, kiinnostuksien suuntautuminen kertoo tästäkin jo jotakin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ilkeä äitipuoli kirjoitti:
Musta oli paras kun deitti profiilissa lukee "ei henkilöille joilla on lapsia", silti isät kirjottavat, vaikka en todellakaan ole äitipuoli -materiaalia. Kannattaisko lukea se ilmoitus lävitse, ennen kuin heittää viestillä? Jokukin sanoi jolla on vauva sekä yhteishuoltajuus tämän äidin kanssa: " ei se vauva vaikuta mitenkään mun tulevaan parisuhteeseen"...ai ei vai?? Jos on yhteishuoltajuus..minä en ainakaan vieraille pennuille kokkaa, tiskaa ja maksa niiden asumiskuluja. On olemassa sellaisiakin naisia, jotka tätä haluavat tehdä varmasti ja leikkiä sitä äitipuolta. Skippaisivat ne, jotka ilmoittavat etteivät halua viestejä perheellisiltä..jokukin sanoi: "viereeni mahtuu isompi prinsessa, minulla on vain kaksi pikku prinsessaa kotona"..EI KIINNOSTA OLLA ÄITIPUOLI! Omat lapset motivoivat kyllä, sitten kun niitä on. Toisten rakkaudenhedelmät oksettaa...hyi että!
Kannattaakohan tehdä olisikaan lapsia jos ei ole kaikki muumit laaksossa. Voit ihan itse valita ketä tapailet eikä tarvii vastailla lapsellisille.
Vierailija kirjoitti:
456456 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
erteretw kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
werwerw kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten muuten pitäisi keskustelua avata kuin kysymällä jossain muodossa "mitä kuuluu", joka itsessään on hieman liian tungetteleva jos ventovieraasta on kyse. Tuo "mitä sun iltaan" on paljon parempi joka antaa viestin saajalle mahdollisuuden johdattaa keskustelun siihen suuntaan mitä on hakemassa olematta liian henkilökohtainen.
Ei tinderistä löydy mitään täydellisiä keskustelun avauksia, joten olkaa realistisia ja keskustelkaa toisen kanssa edes 15-20 viestin verran ni tiedätte paremmin mitä ootte torjumassa. Lapsellista odottaa maagista täydellisyyttä ensikohtaamiseen, niitä ei löydy kuin Disneyn tuotannosta.Minusta taas hyvä lähestyminen voisi olla esim. "Minkä kirjan luit/elokuvan näit viimeksi?" Toimisi ihan aloitusrepliikkinäkin. Siinä saa heti jonkinlaisen käsityksen toisesta ihmisestä.
Minä naisena en pidä tuollaisesta lähestymistavasta enkä oikein näe sen etuakaan. En muista, minkä elokuvan olen nähnyt viimeksi enkä oikein pidä ajatuksesta, että se on jokin minua määrittävä tekijä. Juu, katsoin it-elokuvan, mutta entä sitten? Mitä tämä nyt minusta kertoo ja mitä jutunjuurta siitä syntyy, jos toinen osapuoli ei ole sitä nähnyt eikä juurikaan saman genren elokuvia? Onko tuossa tarkoitus tehdä karsintaa elokuvamaun perusteella vai mitä iloa tuosta kysymyksestä on?
Tuosta kysymyksestä on juuri se ilo, että selviää, onko toinen lainkaan kiinnostunut kirjoista/elokuvista ja jos on, millaisista. Ja jos toisen lempielokuvaksi selviää Salatut Elämät - Painajainen merellä, voi jo aika suoraan jatkaa matkaa. Jos taas itselle tärkeä juttu on luonnossa patikointi tai vaikka jääkiekon seuraaminen, voi kysyä siitä. Ainakin minä juttelen mieluiten samanhenkisten ihmisten kanssa, joten jos vastaaja sanoisi lukeneensa viimeksi Aku Ankkaa yläasteella, voisin toivottaa hyvää illanjatkoa ja olla palaamatta asiaan.
Niin, eli kartoitetaan jotain ääritapauksia, mutta entä jos se vastaus on joku ihan tavallinen, josta ei voi päätellä oikein mitään tai et välttämättä itse ole edes kuullut. Miten keskustelu etenee?
Sitten voi kysyä tarkemmin, että mikä tämä tällainen kirja/elokuva X on, en ole kuullutkaan! Tai sanoa, että itse en tuota genreä ole paljon katsonut ja perustella tai kertoa, mistä itse pitää. Jos vieläkin tulee nihkeitä "en muista" tai "no semmonen vaan" -vastauksia, niin voinee päätellä, että toista ei kiinnosta jutella.
Siis ihan oikeasti pitäisi kertoa jollekin tuntemattomalle jonkin elokuvan juonta sen sijaan, että kertoisin ihan vain itsestäni ja elämästäni? Juu, ei ole minun juttuni tuollainen keskustelu. Ehkä toiset sitten tutustuvat ihmisiin tuollaisten ulkoisten seikkojen ja "opettamisen" kautta. Olen muutenkin vähän huono juttelemaan tuollaisista täsmäaiheista. Se, millaista musiikkia pitää tai missä ihminen lomaili tai mikä hänen lempielokuvansa on, kertoo loppujen lopuksi ihmisestä tosi vähän. Haluan tutustua ihmiseen, enkä halua kirjasuosituksia tai matkaoppaita.
Minäkin kuulun tähän koulukuntaan. En ymmärrä mitä tekemistä lempikirjallasi on sen kanssa, olisitko minulle sopiva kumppani parisuhteessa.
Sitten kysymys hoitaa tehtävänsä juurikin oikein: itselleni lukeminen ja kirjallisuus ovat tärkeitä kiinnostuksenkohteita, ja vastaamalla rehellisesti noin antaisit minulle sen vastauksen, jonka tapauksessasi haluaisinkin. Minä nimittäin kaipaan nimenomaan ystäviä tai kumppania, jonka kanssa keskustella kirjallisuudesta tai joka ainakin on kirjallisesti lahjakas.
Tämä uhkaa luisua samaan keskusteluun, jonka olen käynyt täällä joskus aiemminkin.
Kyllä minä tavallaan tuon ymmärrän, se kertoo että kumppanissa on edes jotakin samaa henkeä. Mutta kun ajatellaan ihmiselämää kaikkine toimintoineen, niin kuinka monta tuntia päivässä loppujen lopuksi saa menemään siihen kirjallisuuskeskusteluun? Se kaikki muu aika pitäisi täyttää niillä kumppanin muilla ominaisuuksilla, joten väitän että onnellinen suhde ei ikinä jää kiinni jostain tuollaisesta yksittäisestä maku- tai harrastusasiasta, vaan muut asiat ovat paljon merkittävämpiä. Siksi tuntuu vähän hassulta että joku menee tuollainen asia edellä parisuhteeseen.
Usein samanlaisista asioista kiinnostuneilla ihmisillä on muutakin yhteistä, maailmankatsomuksellisesti ja ylipäätään tavassa hahmottaa asioita.
Usein kyllä, joskus ei. Ja siltikin taas se, että kuinka iso osa päivästä ja elämästä oikeasti menee maailmankatsomuksellisiin asioihin, kun suurin osa on ihan arkista puuhailua? Toisen lähellä pitäisi olla mukava ihan vaan olla, riippumatta filosofisista näkemyksistä.
Kyse ei ole välttämättä edes mistään filosofisista näkemyksistä, vaan siitä, löytyykö yhteistä kieltä. Insinöörin ja humanistin voi olla vaikeaa keskustella ihan jo tavallisista arjen asioista vielä vuosien yhteiselon jälkeenkin, kun toinen hahmottaa asiat eri tavalla eikä kumpikaan ymmärrä toista, vaikka todellisuudessa asiasta oltaisiinkiin täysin samaa mieltä. Kyllä, kiinnostuksien suuntautuminen kertoo tästäkin jo jotakin.
Täysin totta. Mutta kuinka paljon näissä on detaljeilla merkitystä? Tyyliin 'Lukee kirjoja' on mielestäni hyvä yhteneväisyys, mutta se, mitä lukee -- onko sillä nyt sitten oikeastaan niin väliä? Tai 'Tykkää ottaa joskus illalla lasillisen' -- samapa se, onko lasissa viiniä vai olutta?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Niimpä..vois laittaa jotain hiukan omaperäisempää..kertoa itsetään jotain lyhyesti ja mitä on vaikka tehnyt. Ja miksi just se nainen vaikutti kiinnostavalta. Toi "moi mitä kuuluu" on niin latteaa ja f**king boring.. tulee mieleen ihan perussuomalainen ujo kundi joka saa vaan tuon suustaan..siksi mulla onkin kaksi miestä olleet suomenruotsalaisia, small talk hallinnassa, huumoria löytyy, naisten kohtelu (aina avataan ovi ja aina sanotaan, että olet kaunis sekä tarjotaan juomat) ja sivistystaso ihan eri kun ujoilla suomi nörtti-pojilla, joilla on se hiirenharmaa maantienvärinen tukka..hyvä että tuollaiset osaa parkaista sanan "äiti" hiirimäisen hiljaa tietysti. :D
Siksi ihmiset käyttävät deittipalveluita, että löytäisivät sieltä jotain mielenkiintoista deittiseuraa..(ainakin osa, ei kaikki). "moi mitä kuuluu" ei tosiaankaan ole omaperäistä tai harkittua, varsinkin jos kaunis nainen saa inboxiin tuollaisia viestejä kymmeniä ellei satoja (vailla vaikka sitä profiilikuvaa). Miksi vastaisin kuvattomalle, koska en jaksa ravata sähköpostissa katsomassa millainen kunkin naama on erikseen.
Kai se johtuu siitä juurikin, että suomalaismiehet eivät osaa olla MIEHIÄ naisille ja ottaa naista naisena, koska eletään tasa-arvoisessa yhteiskunnassa ja äiti on imettänyt tissillä liian pitkälle..Oulu lienee ainoa poikkeus..pohjoisista tulee pitkiä ja komeita MIEHIÄ. Huoh..asuisimpa siellä..tai Ruotsissa.
Kuulostat todella rasittavalta prinsessalta, joka on sitä mieltä että miehen tehtävä on vain viihdyttää sinua. Mene vain niiden ruotsalaisten hännystelijöiden matkaan, ei ole iso menetys.
Ilkeä äitipuoli kirjoitti:
Musta oli paras kun deitti profiilissa lukee "ei henkilöille joilla on lapsia", silti isät kirjottavat, vaikka en todellakaan ole äitipuoli -materiaalia. Kannattaisko lukea se ilmoitus lävitse, ennen kuin heittää viestillä? Jokukin sanoi jolla on vauva sekä yhteishuoltajuus tämän äidin kanssa: " ei se vauva vaikuta mitenkään mun tulevaan parisuhteeseen"...ai ei vai?? Jos on yhteishuoltajuus..minä en ainakaan vieraille pennuille kokkaa, tiskaa ja maksa niiden asumiskuluja. On olemassa sellaisiakin naisia, jotka tätä haluavat tehdä varmasti ja leikkiä sitä äitipuolta. Skippaisivat ne, jotka ilmoittavat etteivät halua viestejä perheellisiltä..jokukin sanoi: "viereeni mahtuu isompi prinsessa, minulla on vain kaksi pikku prinsessaa kotona"..EI KIINNOSTA OLLA ÄITIPUOLI! Omat lapset motivoivat kyllä, sitten kun niitä on. Toisten rakkaudenhedelmät oksettaa...hyi että!
Jos mies sanoo ettei tarvitse äitipuoleksi ryhtyä, niin se yleensä tarkoittaa sitä. Harva muutenkaan pyrkii mihinkään äitipuoli-kuvioon, korkeintaan siihen että voi olla edes kaveri niiden toisen lapsien kanssa silloin kun ne sattuvat paikalla olemaan. Siinä kaikki.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
456456 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
erteretw kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
werwerw kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten muuten pitäisi keskustelua avata kuin kysymällä jossain muodossa "mitä kuuluu", joka itsessään on hieman liian tungetteleva jos ventovieraasta on kyse. Tuo "mitä sun iltaan" on paljon parempi joka antaa viestin saajalle mahdollisuuden johdattaa keskustelun siihen suuntaan mitä on hakemassa olematta liian henkilökohtainen.
Ei tinderistä löydy mitään täydellisiä keskustelun avauksia, joten olkaa realistisia ja keskustelkaa toisen kanssa edes 15-20 viestin verran ni tiedätte paremmin mitä ootte torjumassa. Lapsellista odottaa maagista täydellisyyttä ensikohtaamiseen, niitä ei löydy kuin Disneyn tuotannosta.Minusta taas hyvä lähestyminen voisi olla esim. "Minkä kirjan luit/elokuvan näit viimeksi?" Toimisi ihan aloitusrepliikkinäkin. Siinä saa heti jonkinlaisen käsityksen toisesta ihmisestä.
Minä naisena en pidä tuollaisesta lähestymistavasta enkä oikein näe sen etuakaan. En muista, minkä elokuvan olen nähnyt viimeksi enkä oikein pidä ajatuksesta, että se on jokin minua määrittävä tekijä. Juu, katsoin it-elokuvan, mutta entä sitten? Mitä tämä nyt minusta kertoo ja mitä jutunjuurta siitä syntyy, jos toinen osapuoli ei ole sitä nähnyt eikä juurikaan saman genren elokuvia? Onko tuossa tarkoitus tehdä karsintaa elokuvamaun perusteella vai mitä iloa tuosta kysymyksestä on?
Tuosta kysymyksestä on juuri se ilo, että selviää, onko toinen lainkaan kiinnostunut kirjoista/elokuvista ja jos on, millaisista. Ja jos toisen lempielokuvaksi selviää Salatut Elämät - Painajainen merellä, voi jo aika suoraan jatkaa matkaa. Jos taas itselle tärkeä juttu on luonnossa patikointi tai vaikka jääkiekon seuraaminen, voi kysyä siitä. Ainakin minä juttelen mieluiten samanhenkisten ihmisten kanssa, joten jos vastaaja sanoisi lukeneensa viimeksi Aku Ankkaa yläasteella, voisin toivottaa hyvää illanjatkoa ja olla palaamatta asiaan.
Niin, eli kartoitetaan jotain ääritapauksia, mutta entä jos se vastaus on joku ihan tavallinen, josta ei voi päätellä oikein mitään tai et välttämättä itse ole edes kuullut. Miten keskustelu etenee?
Sitten voi kysyä tarkemmin, että mikä tämä tällainen kirja/elokuva X on, en ole kuullutkaan! Tai sanoa, että itse en tuota genreä ole paljon katsonut ja perustella tai kertoa, mistä itse pitää. Jos vieläkin tulee nihkeitä "en muista" tai "no semmonen vaan" -vastauksia, niin voinee päätellä, että toista ei kiinnosta jutella.
Siis ihan oikeasti pitäisi kertoa jollekin tuntemattomalle jonkin elokuvan juonta sen sijaan, että kertoisin ihan vain itsestäni ja elämästäni? Juu, ei ole minun juttuni tuollainen keskustelu. Ehkä toiset sitten tutustuvat ihmisiin tuollaisten ulkoisten seikkojen ja "opettamisen" kautta. Olen muutenkin vähän huono juttelemaan tuollaisista täsmäaiheista. Se, millaista musiikkia pitää tai missä ihminen lomaili tai mikä hänen lempielokuvansa on, kertoo loppujen lopuksi ihmisestä tosi vähän. Haluan tutustua ihmiseen, enkä halua kirjasuosituksia tai matkaoppaita.
Minäkin kuulun tähän koulukuntaan. En ymmärrä mitä tekemistä lempikirjallasi on sen kanssa, olisitko minulle sopiva kumppani parisuhteessa.
Sitten kysymys hoitaa tehtävänsä juurikin oikein: itselleni lukeminen ja kirjallisuus ovat tärkeitä kiinnostuksenkohteita, ja vastaamalla rehellisesti noin antaisit minulle sen vastauksen, jonka tapauksessasi haluaisinkin. Minä nimittäin kaipaan nimenomaan ystäviä tai kumppania, jonka kanssa keskustella kirjallisuudesta tai joka ainakin on kirjallisesti lahjakas.
Tämä uhkaa luisua samaan keskusteluun, jonka olen käynyt täällä joskus aiemminkin.
Kyllä minä tavallaan tuon ymmärrän, se kertoo että kumppanissa on edes jotakin samaa henkeä. Mutta kun ajatellaan ihmiselämää kaikkine toimintoineen, niin kuinka monta tuntia päivässä loppujen lopuksi saa menemään siihen kirjallisuuskeskusteluun? Se kaikki muu aika pitäisi täyttää niillä kumppanin muilla ominaisuuksilla, joten väitän että onnellinen suhde ei ikinä jää kiinni jostain tuollaisesta yksittäisestä maku- tai harrastusasiasta, vaan muut asiat ovat paljon merkittävämpiä. Siksi tuntuu vähän hassulta että joku menee tuollainen asia edellä parisuhteeseen.
Usein samanlaisista asioista kiinnostuneilla ihmisillä on muutakin yhteistä, maailmankatsomuksellisesti ja ylipäätään tavassa hahmottaa asioita.
Usein kyllä, joskus ei. Ja siltikin taas se, että kuinka iso osa päivästä ja elämästä oikeasti menee maailmankatsomuksellisiin asioihin, kun suurin osa on ihan arkista puuhailua? Toisen lähellä pitäisi olla mukava ihan vaan olla, riippumatta filosofisista näkemyksistä.
Kyse ei ole välttämättä edes mistään filosofisista näkemyksistä, vaan siitä, löytyykö yhteistä kieltä. Insinöörin ja humanistin voi olla vaikeaa keskustella ihan jo tavallisista arjen asioista vielä vuosien yhteiselon jälkeenkin, kun toinen hahmottaa asiat eri tavalla eikä kumpikaan ymmärrä toista, vaikka todellisuudessa asiasta oltaisiinkiin täysin samaa mieltä. Kyllä, kiinnostuksien suuntautuminen kertoo tästäkin jo jotakin.
Jos insinööri tai humanisti on niin rajoittunut tapaus, ettei osaa keskustella työnsä ulkopuolisista asioista ja ihan yleiskielellä, niin ei ole varmasti muutenkaan kovin helposti pariutuva. Missä tuollaisia pökkelöitä muka on? Jotenkin tuntuu väkisin väännetyiltä nämä ongelmat, tai sitten sinulla on melkoiset ennakkoluulot ihmisistä.
464565 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
456456 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
erteretw kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
werwerw kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten muuten pitäisi keskustelua avata kuin kysymällä jossain muodossa "mitä kuuluu", joka itsessään on hieman liian tungetteleva jos ventovieraasta on kyse. Tuo "mitä sun iltaan" on paljon parempi joka antaa viestin saajalle mahdollisuuden johdattaa keskustelun siihen suuntaan mitä on hakemassa olematta liian henkilökohtainen.
Ei tinderistä löydy mitään täydellisiä keskustelun avauksia, joten olkaa realistisia ja keskustelkaa toisen kanssa edes 15-20 viestin verran ni tiedätte paremmin mitä ootte torjumassa. Lapsellista odottaa maagista täydellisyyttä ensikohtaamiseen, niitä ei löydy kuin Disneyn tuotannosta.Minusta taas hyvä lähestyminen voisi olla esim. "Minkä kirjan luit/elokuvan näit viimeksi?" Toimisi ihan aloitusrepliikkinäkin. Siinä saa heti jonkinlaisen käsityksen toisesta ihmisestä.
Minä naisena en pidä tuollaisesta lähestymistavasta enkä oikein näe sen etuakaan. En muista, minkä elokuvan olen nähnyt viimeksi enkä oikein pidä ajatuksesta, että se on jokin minua määrittävä tekijä. Juu, katsoin it-elokuvan, mutta entä sitten? Mitä tämä nyt minusta kertoo ja mitä jutunjuurta siitä syntyy, jos toinen osapuoli ei ole sitä nähnyt eikä juurikaan saman genren elokuvia? Onko tuossa tarkoitus tehdä karsintaa elokuvamaun perusteella vai mitä iloa tuosta kysymyksestä on?
Tuosta kysymyksestä on juuri se ilo, että selviää, onko toinen lainkaan kiinnostunut kirjoista/elokuvista ja jos on, millaisista. Ja jos toisen lempielokuvaksi selviää Salatut Elämät - Painajainen merellä, voi jo aika suoraan jatkaa matkaa. Jos taas itselle tärkeä juttu on luonnossa patikointi tai vaikka jääkiekon seuraaminen, voi kysyä siitä. Ainakin minä juttelen mieluiten samanhenkisten ihmisten kanssa, joten jos vastaaja sanoisi lukeneensa viimeksi Aku Ankkaa yläasteella, voisin toivottaa hyvää illanjatkoa ja olla palaamatta asiaan.
Niin, eli kartoitetaan jotain ääritapauksia, mutta entä jos se vastaus on joku ihan tavallinen, josta ei voi päätellä oikein mitään tai et välttämättä itse ole edes kuullut. Miten keskustelu etenee?
Sitten voi kysyä tarkemmin, että mikä tämä tällainen kirja/elokuva X on, en ole kuullutkaan! Tai sanoa, että itse en tuota genreä ole paljon katsonut ja perustella tai kertoa, mistä itse pitää. Jos vieläkin tulee nihkeitä "en muista" tai "no semmonen vaan" -vastauksia, niin voinee päätellä, että toista ei kiinnosta jutella.
Siis ihan oikeasti pitäisi kertoa jollekin tuntemattomalle jonkin elokuvan juonta sen sijaan, että kertoisin ihan vain itsestäni ja elämästäni? Juu, ei ole minun juttuni tuollainen keskustelu. Ehkä toiset sitten tutustuvat ihmisiin tuollaisten ulkoisten seikkojen ja "opettamisen" kautta. Olen muutenkin vähän huono juttelemaan tuollaisista täsmäaiheista. Se, millaista musiikkia pitää tai missä ihminen lomaili tai mikä hänen lempielokuvansa on, kertoo loppujen lopuksi ihmisestä tosi vähän. Haluan tutustua ihmiseen, enkä halua kirjasuosituksia tai matkaoppaita.
Minäkin kuulun tähän koulukuntaan. En ymmärrä mitä tekemistä lempikirjallasi on sen kanssa, olisitko minulle sopiva kumppani parisuhteessa.
Sitten kysymys hoitaa tehtävänsä juurikin oikein: itselleni lukeminen ja kirjallisuus ovat tärkeitä kiinnostuksenkohteita, ja vastaamalla rehellisesti noin antaisit minulle sen vastauksen, jonka tapauksessasi haluaisinkin. Minä nimittäin kaipaan nimenomaan ystäviä tai kumppania, jonka kanssa keskustella kirjallisuudesta tai joka ainakin on kirjallisesti lahjakas.
Tämä uhkaa luisua samaan keskusteluun, jonka olen käynyt täällä joskus aiemminkin.
Kyllä minä tavallaan tuon ymmärrän, se kertoo että kumppanissa on edes jotakin samaa henkeä. Mutta kun ajatellaan ihmiselämää kaikkine toimintoineen, niin kuinka monta tuntia päivässä loppujen lopuksi saa menemään siihen kirjallisuuskeskusteluun? Se kaikki muu aika pitäisi täyttää niillä kumppanin muilla ominaisuuksilla, joten väitän että onnellinen suhde ei ikinä jää kiinni jostain tuollaisesta yksittäisestä maku- tai harrastusasiasta, vaan muut asiat ovat paljon merkittävämpiä. Siksi tuntuu vähän hassulta että joku menee tuollainen asia edellä parisuhteeseen.
Usein samanlaisista asioista kiinnostuneilla ihmisillä on muutakin yhteistä, maailmankatsomuksellisesti ja ylipäätään tavassa hahmottaa asioita.
Usein kyllä, joskus ei. Ja siltikin taas se, että kuinka iso osa päivästä ja elämästä oikeasti menee maailmankatsomuksellisiin asioihin, kun suurin osa on ihan arkista puuhailua? Toisen lähellä pitäisi olla mukava ihan vaan olla, riippumatta filosofisista näkemyksistä.
Kyse ei ole välttämättä edes mistään filosofisista näkemyksistä, vaan siitä, löytyykö yhteistä kieltä. Insinöörin ja humanistin voi olla vaikeaa keskustella ihan jo tavallisista arjen asioista vielä vuosien yhteiselon jälkeenkin, kun toinen hahmottaa asiat eri tavalla eikä kumpikaan ymmärrä toista, vaikka todellisuudessa asiasta oltaisiinkiin täysin samaa mieltä. Kyllä, kiinnostuksien suuntautuminen kertoo tästäkin jo jotakin.
Jos insinööri tai humanisti on niin rajoittunut tapaus, ettei osaa keskustella työnsä ulkopuolisista asioista ja ihan yleiskielellä, niin ei ole varmasti muutenkaan kovin helposti pariutuva. Missä tuollaisia pökkelöitä muka on? Jotenkin tuntuu väkisin väännetyiltä nämä ongelmat, tai sitten sinulla on melkoiset ennakkoluulot ihmisistä.
Tämä keskinäinen jankkaamisemmehan on täydellinen esimerkki siitä yhteisen kielen puutteesta: vaikka kuinka molemmat selittävät yleiskielellä, niin silti toinen ei vain tavoita ajatusta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kertaus on opintojen äiti:
Jos mies on naisen mielestä tarpeeksi komea, ei avausrepliikillä ole mitään väliä. Voi kysyä vaikka pikkareiden väriä tai heittää jotain tasapaksua säästä. Nainen lähtee mukaan keskusteluun joka tapauksessa.
Vierailija kirjoitti:
Kertaus on opintojen äiti:
Jos mies on naisen mielestä tarpeeksi komea, ei avausrepliikillä ole mitään väliä. Voi kysyä vaikka pikkareiden väriä tai heittää jotain tasapaksua säästä. Nainen lähtee mukaan keskusteluun joka tapauksessa.
Elämänkokemusta on jo sen verran, että en lähde tyhmän ja lipevän miehen matkaan, vaikka olisi ulkoisesti kuinka unelmien paketti. Ei maksa vaivaa.
Vierailija kirjoitti:
464565 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
456456 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
erteretw kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
werwerw kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten muuten pitäisi keskustelua avata kuin kysymällä jossain muodossa "mitä kuuluu", joka itsessään on hieman liian tungetteleva jos ventovieraasta on kyse. Tuo "mitä sun iltaan" on paljon parempi joka antaa viestin saajalle mahdollisuuden johdattaa keskustelun siihen suuntaan mitä on hakemassa olematta liian henkilökohtainen.
Ei tinderistä löydy mitään täydellisiä keskustelun avauksia, joten olkaa realistisia ja keskustelkaa toisen kanssa edes 15-20 viestin verran ni tiedätte paremmin mitä ootte torjumassa. Lapsellista odottaa maagista täydellisyyttä ensikohtaamiseen, niitä ei löydy kuin Disneyn tuotannosta.Minusta taas hyvä lähestyminen voisi olla esim. "Minkä kirjan luit/elokuvan näit viimeksi?" Toimisi ihan aloitusrepliikkinäkin. Siinä saa heti jonkinlaisen käsityksen toisesta ihmisestä.
Minä naisena en pidä tuollaisesta lähestymistavasta enkä oikein näe sen etuakaan. En muista, minkä elokuvan olen nähnyt viimeksi enkä oikein pidä ajatuksesta, että se on jokin minua määrittävä tekijä. Juu, katsoin it-elokuvan, mutta entä sitten? Mitä tämä nyt minusta kertoo ja mitä jutunjuurta siitä syntyy, jos toinen osapuoli ei ole sitä nähnyt eikä juurikaan saman genren elokuvia? Onko tuossa tarkoitus tehdä karsintaa elokuvamaun perusteella vai mitä iloa tuosta kysymyksestä on?
Tuosta kysymyksestä on juuri se ilo, että selviää, onko toinen lainkaan kiinnostunut kirjoista/elokuvista ja jos on, millaisista. Ja jos toisen lempielokuvaksi selviää Salatut Elämät - Painajainen merellä, voi jo aika suoraan jatkaa matkaa. Jos taas itselle tärkeä juttu on luonnossa patikointi tai vaikka jääkiekon seuraaminen, voi kysyä siitä. Ainakin minä juttelen mieluiten samanhenkisten ihmisten kanssa, joten jos vastaaja sanoisi lukeneensa viimeksi Aku Ankkaa yläasteella, voisin toivottaa hyvää illanjatkoa ja olla palaamatta asiaan.
Niin, eli kartoitetaan jotain ääritapauksia, mutta entä jos se vastaus on joku ihan tavallinen, josta ei voi päätellä oikein mitään tai et välttämättä itse ole edes kuullut. Miten keskustelu etenee?
Sitten voi kysyä tarkemmin, että mikä tämä tällainen kirja/elokuva X on, en ole kuullutkaan! Tai sanoa, että itse en tuota genreä ole paljon katsonut ja perustella tai kertoa, mistä itse pitää. Jos vieläkin tulee nihkeitä "en muista" tai "no semmonen vaan" -vastauksia, niin voinee päätellä, että toista ei kiinnosta jutella.
Siis ihan oikeasti pitäisi kertoa jollekin tuntemattomalle jonkin elokuvan juonta sen sijaan, että kertoisin ihan vain itsestäni ja elämästäni? Juu, ei ole minun juttuni tuollainen keskustelu. Ehkä toiset sitten tutustuvat ihmisiin tuollaisten ulkoisten seikkojen ja "opettamisen" kautta. Olen muutenkin vähän huono juttelemaan tuollaisista täsmäaiheista. Se, millaista musiikkia pitää tai missä ihminen lomaili tai mikä hänen lempielokuvansa on, kertoo loppujen lopuksi ihmisestä tosi vähän. Haluan tutustua ihmiseen, enkä halua kirjasuosituksia tai matkaoppaita.
Minäkin kuulun tähän koulukuntaan. En ymmärrä mitä tekemistä lempikirjallasi on sen kanssa, olisitko minulle sopiva kumppani parisuhteessa.
Sitten kysymys hoitaa tehtävänsä juurikin oikein: itselleni lukeminen ja kirjallisuus ovat tärkeitä kiinnostuksenkohteita, ja vastaamalla rehellisesti noin antaisit minulle sen vastauksen, jonka tapauksessasi haluaisinkin. Minä nimittäin kaipaan nimenomaan ystäviä tai kumppania, jonka kanssa keskustella kirjallisuudesta tai joka ainakin on kirjallisesti lahjakas.
Tämä uhkaa luisua samaan keskusteluun, jonka olen käynyt täällä joskus aiemminkin.
Kyllä minä tavallaan tuon ymmärrän, se kertoo että kumppanissa on edes jotakin samaa henkeä. Mutta kun ajatellaan ihmiselämää kaikkine toimintoineen, niin kuinka monta tuntia päivässä loppujen lopuksi saa menemään siihen kirjallisuuskeskusteluun? Se kaikki muu aika pitäisi täyttää niillä kumppanin muilla ominaisuuksilla, joten väitän että onnellinen suhde ei ikinä jää kiinni jostain tuollaisesta yksittäisestä maku- tai harrastusasiasta, vaan muut asiat ovat paljon merkittävämpiä. Siksi tuntuu vähän hassulta että joku menee tuollainen asia edellä parisuhteeseen.
Usein samanlaisista asioista kiinnostuneilla ihmisillä on muutakin yhteistä, maailmankatsomuksellisesti ja ylipäätään tavassa hahmottaa asioita.
Usein kyllä, joskus ei. Ja siltikin taas se, että kuinka iso osa päivästä ja elämästä oikeasti menee maailmankatsomuksellisiin asioihin, kun suurin osa on ihan arkista puuhailua? Toisen lähellä pitäisi olla mukava ihan vaan olla, riippumatta filosofisista näkemyksistä.
Kyse ei ole välttämättä edes mistään filosofisista näkemyksistä, vaan siitä, löytyykö yhteistä kieltä. Insinöörin ja humanistin voi olla vaikeaa keskustella ihan jo tavallisista arjen asioista vielä vuosien yhteiselon jälkeenkin, kun toinen hahmottaa asiat eri tavalla eikä kumpikaan ymmärrä toista, vaikka todellisuudessa asiasta oltaisiinkiin täysin samaa mieltä. Kyllä, kiinnostuksien suuntautuminen kertoo tästäkin jo jotakin.
Jos insinööri tai humanisti on niin rajoittunut tapaus, ettei osaa keskustella työnsä ulkopuolisista asioista ja ihan yleiskielellä, niin ei ole varmasti muutenkaan kovin helposti pariutuva. Missä tuollaisia pökkelöitä muka on? Jotenkin tuntuu väkisin väännetyiltä nämä ongelmat, tai sitten sinulla on melkoiset ennakkoluulot ihmisistä.
Tämä keskinäinen jankkaamisemmehan on täydellinen esimerkki siitä yhteisen kielen puutteesta: vaikka kuinka molemmat selittävät yleiskielellä, niin silti toinen ei vain tavoita ajatusta.
Minusta kyllä puhumme samasta asiasta, olemme vain eri mieltä. Ehkä sinusta samanhenkinen tarkoittaakin oikeasti vain sitä, että ollaan samaa mieltä kaikista asioista?
Sun perjantaihin ei siis kuulunut mitään etkä kehdannut sitä paljastaa. Tämä selvä.
Eihän se mies ennen yhteydenottoa tiedä sinusta nainen yhtään mitään. Hän tuskin on sinusta henkilönä kiinnostunut, kun ei tunne sinua. Minkä ihmeen takia pitäisi jonkun lattean esittelytekstin tai pelkän kuvan perusteella ensimmäisessä viestissä polvillaan vakuutella toisen ihanuutta? Sinä voit olla ihan typerä ja epäkiinnostava, mutta mies on valmis ottamaan siitä selvää. Mikäli vastaat.
Tämä sama ilmiö on chateissa. Pitäisi esittää olevansa hirveän hurmaantunut tai "kiinnostunut" jostain nimimerkistä, kun todellisuudessa ainoa kiinnostava asia hänessä on, että hänen nimensä on punaisella: hän on siis nainen, tai esittää sitä. On aika rasittavaa laittaa vaikkapa kymmenelle naiselle joku kovin nokkela aloitus kun ensinnäkään niihin ei saa vastausta, eikä toisekseen voi mitenkään tietää, onko toinen minkään nokkeluuksien arvoinen.
879789 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
464565 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
456456 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
erteretw kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
werwerw kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten muuten pitäisi keskustelua avata kuin kysymällä jossain muodossa "mitä kuuluu", joka itsessään on hieman liian tungetteleva jos ventovieraasta on kyse. Tuo "mitä sun iltaan" on paljon parempi joka antaa viestin saajalle mahdollisuuden johdattaa keskustelun siihen suuntaan mitä on hakemassa olematta liian henkilökohtainen.
Ei tinderistä löydy mitään täydellisiä keskustelun avauksia, joten olkaa realistisia ja keskustelkaa toisen kanssa edes 15-20 viestin verran ni tiedätte paremmin mitä ootte torjumassa. Lapsellista odottaa maagista täydellisyyttä ensikohtaamiseen, niitä ei löydy kuin Disneyn tuotannosta.Minusta taas hyvä lähestyminen voisi olla esim. "Minkä kirjan luit/elokuvan näit viimeksi?" Toimisi ihan aloitusrepliikkinäkin. Siinä saa heti jonkinlaisen käsityksen toisesta ihmisestä.
Minä naisena en pidä tuollaisesta lähestymistavasta enkä oikein näe sen etuakaan. En muista, minkä elokuvan olen nähnyt viimeksi enkä oikein pidä ajatuksesta, että se on jokin minua määrittävä tekijä. Juu, katsoin it-elokuvan, mutta entä sitten? Mitä tämä nyt minusta kertoo ja mitä jutunjuurta siitä syntyy, jos toinen osapuoli ei ole sitä nähnyt eikä juurikaan saman genren elokuvia? Onko tuossa tarkoitus tehdä karsintaa elokuvamaun perusteella vai mitä iloa tuosta kysymyksestä on?
Tuosta kysymyksestä on juuri se ilo, että selviää, onko toinen lainkaan kiinnostunut kirjoista/elokuvista ja jos on, millaisista. Ja jos toisen lempielokuvaksi selviää Salatut Elämät - Painajainen merellä, voi jo aika suoraan jatkaa matkaa. Jos taas itselle tärkeä juttu on luonnossa patikointi tai vaikka jääkiekon seuraaminen, voi kysyä siitä. Ainakin minä juttelen mieluiten samanhenkisten ihmisten kanssa, joten jos vastaaja sanoisi lukeneensa viimeksi Aku Ankkaa yläasteella, voisin toivottaa hyvää illanjatkoa ja olla palaamatta asiaan.
Niin, eli kartoitetaan jotain ääritapauksia, mutta entä jos se vastaus on joku ihan tavallinen, josta ei voi päätellä oikein mitään tai et välttämättä itse ole edes kuullut. Miten keskustelu etenee?
Sitten voi kysyä tarkemmin, että mikä tämä tällainen kirja/elokuva X on, en ole kuullutkaan! Tai sanoa, että itse en tuota genreä ole paljon katsonut ja perustella tai kertoa, mistä itse pitää. Jos vieläkin tulee nihkeitä "en muista" tai "no semmonen vaan" -vastauksia, niin voinee päätellä, että toista ei kiinnosta jutella.
Siis ihan oikeasti pitäisi kertoa jollekin tuntemattomalle jonkin elokuvan juonta sen sijaan, että kertoisin ihan vain itsestäni ja elämästäni? Juu, ei ole minun juttuni tuollainen keskustelu. Ehkä toiset sitten tutustuvat ihmisiin tuollaisten ulkoisten seikkojen ja "opettamisen" kautta. Olen muutenkin vähän huono juttelemaan tuollaisista täsmäaiheista. Se, millaista musiikkia pitää tai missä ihminen lomaili tai mikä hänen lempielokuvansa on, kertoo loppujen lopuksi ihmisestä tosi vähän. Haluan tutustua ihmiseen, enkä halua kirjasuosituksia tai matkaoppaita.
Minäkin kuulun tähän koulukuntaan. En ymmärrä mitä tekemistä lempikirjallasi on sen kanssa, olisitko minulle sopiva kumppani parisuhteessa.
Sitten kysymys hoitaa tehtävänsä juurikin oikein: itselleni lukeminen ja kirjallisuus ovat tärkeitä kiinnostuksenkohteita, ja vastaamalla rehellisesti noin antaisit minulle sen vastauksen, jonka tapauksessasi haluaisinkin. Minä nimittäin kaipaan nimenomaan ystäviä tai kumppania, jonka kanssa keskustella kirjallisuudesta tai joka ainakin on kirjallisesti lahjakas.
Tämä uhkaa luisua samaan keskusteluun, jonka olen käynyt täällä joskus aiemminkin.
Kyllä minä tavallaan tuon ymmärrän, se kertoo että kumppanissa on edes jotakin samaa henkeä. Mutta kun ajatellaan ihmiselämää kaikkine toimintoineen, niin kuinka monta tuntia päivässä loppujen lopuksi saa menemään siihen kirjallisuuskeskusteluun? Se kaikki muu aika pitäisi täyttää niillä kumppanin muilla ominaisuuksilla, joten väitän että onnellinen suhde ei ikinä jää kiinni jostain tuollaisesta yksittäisestä maku- tai harrastusasiasta, vaan muut asiat ovat paljon merkittävämpiä. Siksi tuntuu vähän hassulta että joku menee tuollainen asia edellä parisuhteeseen.
Usein samanlaisista asioista kiinnostuneilla ihmisillä on muutakin yhteistä, maailmankatsomuksellisesti ja ylipäätään tavassa hahmottaa asioita.
Usein kyllä, joskus ei. Ja siltikin taas se, että kuinka iso osa päivästä ja elämästä oikeasti menee maailmankatsomuksellisiin asioihin, kun suurin osa on ihan arkista puuhailua? Toisen lähellä pitäisi olla mukava ihan vaan olla, riippumatta filosofisista näkemyksistä.
Kyse ei ole välttämättä edes mistään filosofisista näkemyksistä, vaan siitä, löytyykö yhteistä kieltä. Insinöörin ja humanistin voi olla vaikeaa keskustella ihan jo tavallisista arjen asioista vielä vuosien yhteiselon jälkeenkin, kun toinen hahmottaa asiat eri tavalla eikä kumpikaan ymmärrä toista, vaikka todellisuudessa asiasta oltaisiinkiin täysin samaa mieltä. Kyllä, kiinnostuksien suuntautuminen kertoo tästäkin jo jotakin.
Jos insinööri tai humanisti on niin rajoittunut tapaus, ettei osaa keskustella työnsä ulkopuolisista asioista ja ihan yleiskielellä, niin ei ole varmasti muutenkaan kovin helposti pariutuva. Missä tuollaisia pökkelöitä muka on? Jotenkin tuntuu väkisin väännetyiltä nämä ongelmat, tai sitten sinulla on melkoiset ennakkoluulot ihmisistä.
Tämä keskinäinen jankkaamisemmehan on täydellinen esimerkki siitä yhteisen kielen puutteesta: vaikka kuinka molemmat selittävät yleiskielellä, niin silti toinen ei vain tavoita ajatusta.
Minusta kyllä puhumme samasta asiasta, olemme vain eri mieltä. Ehkä sinusta samanhenkinen tarkoittaakin oikeasti vain sitä, että ollaan samaa mieltä kaikista asioista?
Minusta samanhenkisillä ihmisillä on valmiudet ymmärtää toisen tapaa sanoittaa asioita ja siten tietysti myös olla eri mieltä, kun ymmärtää, mistä toinen puhuu. Turhauttavinta on vääntää pitkään jostakin tärkeästä asiasta (tunnetaso on varmasti kaikista vaikein) ja tulla ensin molempia tyydyttävään lopputulokseen, mutta huomata myöhemmin, että sopu on ollutkin "väärinkäsitys" eikä kumpikaan ollut ymmärtänyt, mitä toinen tarkoitti.
Usein kyllä, joskus ei. Ja siltikin taas se, että kuinka iso osa päivästä ja elämästä oikeasti menee maailmankatsomuksellisiin asioihin, kun suurin osa on ihan arkista puuhailua? Toisen lähellä pitäisi olla mukava ihan vaan olla, riippumatta filosofisista näkemyksistä.