Korkeakoulutetut kotiäidit kokemuksia

Olen juristi, kotona viisi vuotta. Lapset saatiin hoitojen avulla, joten totesin, että tämä kotoilu on nyt miljoona kertaa tärkeämpää kuin urani. Nyt olen palaamassa töihin. Vakityön jätin työn luonteen takia, mutta nyt alkaa vuoden määräaikaisuus unelmapaikassa, sen jälkeen sitten taas jotain muuta. Ei ahdista, sain elämältä sen mitä toivoin, eli lapset :)

(Ja kotivuosina täydennyskouluttauduin leppoisaa tahtia 60 op avoimessa yliopistossa.)

Riippuu ap sun suhteista. Tuo työpaikan vaihto samaan aikaan on riski. Jos sulla on kattavat verkostot omalla alallasi, löydät todennäköisemmin uuden työpaikan. Se, että haluat tehdä osa-aikaista työtä, hanakaloittaa uuden työpaikan löytymistä entisestään, työnantajat valitettavasti yleensä haluaa teettää alalla kuin alalla mahdollisimman vähällä väellä mahdollisimman paljon. Onko yrittäjäksi ryhtyminen mahdollista? Silloin pystyy säätelemään omaa ajankäyttöään paremmin, olettaen siis, että on yksinyrittäjä, eikä palkkaa ketään. 

Riippuu ihan alasta kuinka vaikea saada työtä . Itse valmistun parissa vuodessa sossuksi , joten uskallan jäädä kotiin lapsen kanssa . Ajattelin olla lapsen kanssa kotona siihen saakka että noin 1-2 v , sitten tutkinto loppuun ja töihin ( lapsen ollessa pieni ajattelin tehdä lyhennettynä työaikaa , ehkä vain puolikasta ). Mulla on vielä asuntolainaa paljon ja ei oo tullu vielä eläkkeet mieleenkään , oon nuori . Uskon että pärjätään :)

Kotona 3 vuotta, samalla opiskelin uuden tutkinnon, niin, että pääsin uudelle akateemiselle alalle suoraan kotoa. Ja ikää 45.

Tuskin tuhoaa uraa. Mulla lähti ura vasta kunnolla käyntiin kahden lapsen kotiäitiyden jälkeen. Valmistuin ja sain lapset nuorena, joten perheellisyys toi uskottavuutta.

Tuo on hirveän alakohtaista ja toki se vaikeuttaa yhtälöä, jos aiot vaihtaa työpaikkaa ja aloittaa uudessa osa-aikaisena. Epäilenpä, että harva työnantaja on kauhean innoissaan monta vuotta kotona olleesta työntekijästä, joka ei halua täysiä työtunteja (jos nyt siis puhutaan koko ajan akateemisista aloista eikä mistään K-marketin kassoista).

Itse olin kolmisen vuotta perhevapailla. Olen erikoistoimittaja, YTM. Ei ammattitaitoni mihinkään kadonnut, uutisia voi hyvin seurata hoitovapaallakin, ja alan töitä minulla oli siinä vaiheessa jo karttunut 12 vuotta erilaisissa tehtävissä.

Palasin vakityöhön, mikä myös toi mielenrauhaa, ei tarvinnut stressata työnsaannilla. Pari päivää opettelin uutta editointijärjestelmää yms., mutta sitten paiskin töitä entiseen malliin, täyttä työaikaa.

Eka syksy oli kyllä kieltämättä stressaavaa, mutta ei työn, vaan lasten päivähoitoon sopeutumisen takia. Nuorimmaisella diagnosoitiinkin sitten seuraavana vuonna aspergerin syndrooma, se oli sopeutumisvaikeuksien taustalla.

Minun alallani elämänkokemuksia arvostetaan, joten äitiydestä on ollut vain hyötyä. Kaikilla aloilla näin ei tietenkään ole, ja voi olla, että silloin ammattitaidon katsotaan jotenkin rappeutuvan kotonaolovuosista.

Mä olin kotona 4,5 vuotta. Koulutukseltani olen lääkäri. Tein yhden illan+yön töitä per viikko koko tuon ajan, mikä auttoi taloudellisesti. Lisäksi tein tutkimustyötä. Meillä on 2 lasta ja kun nuorin oli 8kk, mieheni jäi kotiin ja mä olin töissä 7 kk. Tarkoitus oli että olisin sen jälkeen ollut vielä kotona kunnes kuopus täyttää 2v ja sen jälkeen lapset olisivat menneet päiväkotiin, mutta tuon 7kk työpätkän aikana tajusin että haluan olla kotona kunnes kuopus täyttää 3, ja näin sitten tein. Lapset olivat 3 ja 5v aloittaessaan päiväkodissa. Itse aloitin tuolloin ensin 100% työajalla mutta vuoden päästä vaihdoin 80% työajalle joka on tuntunut sopivalta.

Koen olevani etuoikeutettu kun sain viettää lasten varhaiset vuodet heidän kanssaan tiiviisti . Kävimme kerhoissa, avoimessa päiväkodissa, kyläilimme ja puuhasimne kaikenlaista joten aikuiskontakteja oli riittävästi.

En koe että ammattitaitoni kärsi. Olen nyt vähän myöhemmin erikoislääkäriksi valmistumassa kuin monet kurssikaverini jotka eivät ole olleet kotona, mutta en välitä siitä. Mulla on yli 20 vuotta työelämää edessä vielä. Lapset ovat nyt 9 ja 7v ja muistelen kotiäitivuosia lämmöllä.

Palasin opintojen pariin yliopistossa vuoden äitiysloman jälkeen. Minulla ei ollut kovinkaan vaikeuksia päästä töihin, koska olin ollut vuoden opiskelijan statuksella äitiysloman jälkeen. Mielestäni uuden taidon hankkiminen äitiysloman jälkeen on hyväksi. Joka tapauksessa en ole vielä saanut vakityötä ja niitä saa alallani odottaa viisikin vuotta. Nyt haaveilen kovasti toisesta lapsesta. Kohta määräaikainen työni loppuu ja sitten en tiedä mitä teen. Varmaan opiskelen lisää uutta työtä etsiessä. Kun olin köyhä opiskelija äitiysloman jälkeen, tunsin olevani velvollinen tekemään kaikki kotityöt. Raha aiheutti meillä aika paljon riitoja. On se silti ihanaa olla lapsen kanssa, mutta valmistaudu kestämään rahahuolet.

Viisi vuotta siitä, kun jäin äitiyslomalle, enkä tässä vaiheessa oikeen enää edes jaksa uskoa, että enää ikinä saan kolutustani vastaavaa työtä... Työtilanne on muuttunut radikaalisti siitä, kun jäin äitiyslomalle. Teknologiat ovat muuttuneet ihan parissa vuodessa niin paljon, että en ole kasvanut siihen mukaan ja oppiminen tapahtuisi vain käytännön työssä. Jo nyt saan hämmästyneitä kysymyksiä, että mitä ihmettä olet tehnyt VIISI vuotta, ihan kuin kotiäitiys olisi jotenkin halveksittavaa kotona makoilua. Viimeksi eilen kuulin kysymyksen, että miten oikeen olet saanut aikasi kulumaan.