Korkeakoulutetut kotiäidit kokemuksia

Hermoni piti 10kk :D Palasin työhön ja mies jäi vuodeksi kotiin. Onko teillä mietitty, että myös isä voisi käyttää osan perhevapaista?

Mies on pitänyt isyysvapaat ja yhden kuukauden vanhempainvapaata. Olen nyt hoitovapaalla. Itse viihdyn lapsen kanssa kotona ja olen onnellisempi kuin töissä. Meillä käy siivooja, eli minulle ei kaadu kotitöitä mitään hirveää määrää. Saan keskittyä lapsen kanssa olemiseen ja harrasteluun. Tämä on suorastaan ihanaa, mutta kuinka ihanaa on sitten työnhaku parin vuoden päästä? Minkälaisia kokemuksia on teillä, jotka olette olleet pitkään kotona?

3,5 vuotta olin kotona, nuorimman ollessa 1,5 vuotta takaisin töihin. Olisin ollut pidempään kotona, mutta rupesi tulemaan vihjeitä ammattitaidon rapistumisesta. Vanhalle työpaikalle menin takaisin. Nyt osa-aikaisena ja osa-aika soppari on tehty pariksi vuodeksi eteenpäin.

Tilastotieteen maisteri, en asu Helsingissä. Töitä ois ollu joka tapauksessa hankala saada. Kotona nyt 10 v kun en töitä osaa hankkia. Muutama pätkä muun alan töitä. Olen ottanut tämän äitiyden korkeakoulun tosissani, paljon löytyy opiskelemista itseni parissa tässä kontekstissa. Tulevaisuudesta työn suhteen ei aavistustakaan. Ehkä se alkaa hahmottua ja sujua sitten kun miehen kanssa saadaan itsemme tolpillemme tästä kaikesta mitä läpikäydään nyt. Parisuhteen syväluotaus ja lapsuudesta tulleet sydämen pulmat. Sen jälkeen tulen olemaan paljon viisaampi ja kykenevämpi ihminen kuin koskaan ennen. Silloin olin vasta näennäisesti hyvinvoiva.

Vierailija kirjoitti:

Hermoni piti 10kk :D Palasin työhön ja mies jäi vuodeksi kotiin. Onko teillä mietitty, että myös isä voisi käyttää osan perhevapaista?

Sama juttu, mies tosin vähän lyhyemmän aikaa kotona.

Mä olin kotona 4 vuotta, töihin paluu oli vaikeaa (etsin uutta työpaikkaa noin vuoden) mutta nyt kolme vuotta myöhemmin ura on on hyvässä nosteessa ja se neljän vuoden notkahdus on jo unohtanut. Lisäksi kotiäitinä oli ihanaa enkä kadu lasten varhaisiin vuosiin satsattua aikaa tippaakaan.

N43 KTM

Olin kuusi vuotta kotona (kaksi lasta). Humanistisella alalla, joten urasta on liioiteltua puhua. En ehtinyt edes aloittaa työnhakua, kun minulle soitettiin työtarjouksia kotiin. Elämäni parhaat vuodet olivat nuo kotiäitivuodet.

Kotona vajaat 2 v vakivirasta. Hoitovapaalla sain uuden työpaikan, vaikka ilmoitin jo hakemuksessa olevani kotona vielä puoli vuotta, jos saan paikan, mutta voivani tulla töihin seuraavasta tammikuusta, kun mies voi jäädä kotiin. Sain paikan tästä huolimatta ja irtisanouduin vanhasta työstäni...

Oma alani on kyllä työllistävä ja oma jatkokoulutukseni sellainen, että meitä ei ole paljon. Toki myös tein jatko-opintoja hoitovapaallakin hiljalleen eteenpäin, kun oli välillä tarve saada "olla aikuinen minä" edes iltayöstä pari tuntia, tehdä muutakin kuin imetystä ja pyykkiä... Oli silti kivuliasta irrota lapsista töihin, vaikka mies jäikin kotiin, ja työ kiinnosti. Hoitovapaa oli hyvä asia minullekin.

Olen ollut kotona lähes viisi vuotta. Molempien lasten kanssa mies pitänyt 2-3kk yhdistetyn isyysloma-kesäloma jakson, jonka aikana olen ollut töissä. Olen vielä seuraavaan syksyyn kotona enkä ole huolissani ammattitaidon menetyksestä, nuo lyhyet työrupeaman ovat sujuneet niin hyvin. Minun alallani työllistyy helposti, joten siitä en ole huolissani.

Mies pitää kesälomansa seuraavana vuonna niin, että lapset saavat rauhassa totuttautua päiväkotiin/eskariin ja tekee sen jälkeen jouluun asti 3 päivästä viikkoa ja seuraavan kevään 4 päiväisiä viikkoa. Minä olen täyspäiväisesti töissä. Mietitään sitten lähempänä kumpi vai molemmat tekee lyhennettyjä päiviä, kun esikoinen menee kouluun.

Ura "tuhoutui" 3v kotona ollessa. Ennen olin arvostettu ja ura nousussa, nyt olen jo alistunut kohtalooni enkä enää edes jaksa pyrkyröidä ylöspäin. Palkka on noussut huimat 50€ kahdessa vuodessa. Ei olis kannattanut näin jälkeenpäin ajateltuna. Menetän varmaan 1000€ kuussa eläketulojani tämän vuoksi. Nyt luotan siihen ettei tule eroa, sillä yksin en pärjäisi nyt enkä eläkkeellä.

Ikää on siis jo 46v

Itse olin lapsemme kanssa kotona ”vain” 9kk ja mies piti tähän perään isyysvapaata ja hoitovapaata yhteensä 9kk. Tämä ei aloittajaa auta, mutta korkeakoulutetuille ihan huippuohjelmaa, koulutusta ja verkostoitumista tarjoaa MiB ry, kannattaa ehdottomasti tsekata :) Toimintaa monella paikkakunnalla ja pelasti ainakin minun äitiysvapaani, kun kaikkeen toimintaan voi osallistua myös vauvan tai lapsen kanssa.

Eikö se rajoita aika paljon töiden saamista jos et halua kokopäiväistä?

Olen aineenopettaja, joiden työllistyminen on todella vaikeaa nykyään. Lapsemme meni nyt syksyllä hoitoon (oli vähän päälle 1v hoidon alkaessa), kun minulle tarjottiin määräaikaista työtä syyslukukaudeksi. Tässä pätkätyöhelvetissä ei ollut varaa kieltäytyä, ja minä en muutenkaan ole yhtään kotiäitityyppiä. Siis oikeasti aivoni kuolevat tyhmyyteen, jos en tee muuta kuin siivoan ja teen ruokaa kotona.

Olin työttömänä juuri ennen äitiysloman alkamista, ja tämänhetkinen työ on todella tärkeää ammattitaidon ylläpitämisen kannalta. Kouluissahan on uusi ops käytössä, ja jo muutenkin vaikeassa työllisyystilanteessa olisi mahdotonta saada mitään pätkää ilman kokemusta uudesta opetussuunnitelmasta. Kotona ollessa ei ollut yhtään energiaa/rauhallista hetkeä lukea ammattikirjallisuutta tms.

Mies piti isyysvapaan loput syksyllä, kun minä olin töissä.

Ekan kanssa olin kotona vuoden ja mies toisen. Seuraavan kanssa myös kotina vuoden ja palkattu lastenhoitaja toisen. Oisin voinut kuvitella olevani pidempään, mutta aivot eivät jaksaneet enää olla pelkästään kotona lasten kanssa.

Edellinen jatkaa: ekalta lapsivapaalta vaihdoin työnantajaa ja toiselta vapaalta ryhdyin yrittäjäksi. Hyvin onnistui työllistyminen pienillä kotijaksoilla. Vaikeammaksi koin loppuraskaudet ja räpistelyn töissä.

Kotona 1v8kk, jonka jälkeen mies kotona 5 kk. Kumnankaan ura ei tuhoutunut.

Kyllähän eläkeasiat voi hoitaa helpostikin kuntoon, kun alkaa maksamaan ykistyistä eläkevakuutusta. Kaikki tulot yhteen, ei perheenä tarvitse elää naisen omilla tuloillaan ja miehen omillaan vaan yhdessä eletään. Kaikki kiinteä omaisuus molempien nimiin.

Viidettä vuotta kotona ja edessä vielä vuosi. Lapset siis nyt 4v ja 2v. Työllistymisasiat riippuu niin paljon alasta ja kaupungista. Omalla alallani on paljon töitä joten vaikea sanoa muiden aloista. Itsekin harkitsen kyllä työpaikan vaihtoa vuoden päästä. Moni ystävä mennyt töihin paljon aiemminkin. Jokainen tekee tavallaan ja jokaisen tapa on oikea ja hyvä. Pitää kuunnella omaa sydäntään ja arvojaan. Itse olen halunnut olla lasten kanssa, koska haluan tutustua heihin kunnolla ja olen nimenomaan onnellisempi kotona kuin töissä. Ajattelen, että työasiat järjestyvät kyllä sitten myöhemmin. Nykypäivän työelämä on muutenkin muuttuvampaa kuin esim 30v sitten. Riippuu toki edelleen alasta. Ei omakaan pää aina meinaa jaksaa tätä kotona oloa mut silti plussat isommat vielä kuin haitat. Vähän oon lueskellut alan artikkeleita ja yksillä messuilla käynyt mut muuten en oo pitänyt ammattitaitoa erityisemmin yllä. Toisaalta varhaiskasvatusalalla nyt pysyy kärryillä aika hyvin näiden omienkin muksujen kaa. Ajattelen, että esimerkiksi pari ylimääräistä vuotta kotona on niin vähän kokonaismäärästä, joka sit töissä ollaan, että se on sen arvoista. Enkä halunnut laittaa lapsiakaan päiväkotiin kovin pieninä. Aion itse mennä lähivuosina johonkin pieneen täydennyskoulutukseen, jotta saan ammatillista itsetuntoa taas ylös ja syvennettyä osaamista. Ja ei siis olla mitään rikkaita vaan tavallisia asuntovelallisia, ja eletty nyt lähinnä miehen tuloilla kun minä hoitovapaalla. Mutta tää toiminut meillä. Mut kuten sanoin, jokaisen pitää kuunnella sydäntään ja omia vaistojaan että mikä itselle sopii. Loppujen lopuksi pari vuotta on lyhyt aika elämässä ja tätä pikkulapsiaikaa ei saa takaisin koskaan.

Maisteri84 kirjoitti:

Viidettä vuotta kotona ja edessä vielä vuosi. Lapset siis nyt 4v ja 2v. Työllistymisasiat riippuu niin paljon alasta ja kaupungista. Omalla alallani on paljon töitä joten vaikea sanoa muiden aloista. Itsekin harkitsen kyllä työpaikan vaihtoa vuoden päästä. Moni ystävä mennyt töihin paljon aiemminkin. Jokainen tekee tavallaan ja jokaisen tapa on oikea ja hyvä. Pitää kuunnella omaa sydäntään ja arvojaan. Itse olen halunnut olla lasten kanssa, koska haluan tutustua heihin kunnolla ja olen nimenomaan onnellisempi kotona kuin töissä. Ajattelen, että työasiat järjestyvät kyllä sitten myöhemmin. Nykypäivän työelämä on muutenkin muuttuvampaa kuin esim 30v sitten. Riippuu toki edelleen alasta. Ei omakaan pää aina meinaa jaksaa tätä kotona oloa mut silti plussat isommat vielä kuin haitat. Vähän oon lueskellut alan artikkeleita ja yksillä messuilla käynyt mut muuten en oo pitänyt ammattitaitoa erityisemmin yllä. Toisaalta varhaiskasvatusalalla nyt pysyy kärryillä aika hyvin näiden omienkin muksujen kaa. Ajattelen, että esimerkiksi pari ylimääräistä vuotta kotona on niin vähän kokonaismäärästä, joka sit töissä ollaan, että se on sen arvoista. Enkä halunnut laittaa lapsiakaan päiväkotiin kovin pieninä. Aion itse mennä lähivuosina johonkin pieneen täydennyskoulutukseen, jotta saan ammatillista itsetuntoa taas ylös ja syvennettyä osaamista. Ja ei siis olla mitään rikkaita vaan tavallisia asuntovelallisia, ja eletty nyt lähinnä miehen tuloilla kun minä hoitovapaalla. Mutta tää toiminut meillä. Mut kuten sanoin, jokaisen pitää kuunnella sydäntään ja omia vaistojaan että mikä itselle sopii. Loppujen lopuksi pari vuotta on lyhyt aika elämässä ja tätä pikkulapsiaikaa ei saa takaisin koskaan.

Ja vielä lisäyksenä että omalla alallani ainakin on paljon hyvää kirjallisuutta, jota voisi helposti lukea kotiäitinäkin ollessa, mutta eipä tuota aikaa ja jaksamista tunnu kauheasti kuitenkaan riittävän itellä siihen, että perehtyisi kauheasti uusiin asioihin. Itselläni on myös ystäväpiirissä monia saman alan ihmisiä joten jo heidän kanssa keskustelu auttaa pitämään työasioita vähän mielessä.

Minun piti olla kotona vain sen verran, että lapset täyttävät 3 vuotta, mutta ei se ihan niin mennytkään, kuten kuvittelin. Olin työtön, joten hain töitä koko ajan. Työnhaku venyi 10:ksi vuodeksi. Siinä välissä pari muutaman kuukauden työjaksoa, mutta koska ne olivat määräaikaisia, niin eivät jatkuneet. Olen keikkaillut ja tehnyt pieniä työjuttuja, joita voi tehdä kotoa. Ja täydentäviä opintoja.

Lapset ovat jo isoja, mutta minä edelleen kotona. He kyllä iloitsevat siitä, että kotona on joku vastassa laittamassa välipalaa. Mutta minua ahdistaa ajatus, että en taida enää koskaan päästä fiksuihin töihin. Enkä saa eläkettäkään. Mistä sitä toisaalta tietää, vaikken koskaan edes pääse eläkkeelle, vaan kuolen saappaat jalassa...

Kunpa olisin tiennyt, ettei kannata hakea 10 vuotta töitä, vaan keskittyä harrastamaan. Silloin voisin olla harrastukseni ammattilainen ja elättää itseni sillä. Mutta kun työnhaku oli sitä tärkeää hommaa ja harrastelut turhaa.