Kuinka moni tavannut miehensä raskausaikana?

Se voi tulla joskus ilmi ja sitten lapsi on katkera omille vanhemmilleen ja just koee noin niinkuin yksi saman kokenut!

Ja tällainen asia tulee ilmi joskus vaikka olisi kuinka varma ettei tule! Esim. jos tietää vähääkään perinnöllisyystieteistä, niin sitä kautta!

Kuinka aiot estää lipsahdukset? Kuinka estät esim. sen, että ystäväsi puhuu asiasta miehensä kanssa esim. tyyliin " On se niin upeaa, että Matti on ottanut Maijan lapsen ihan omakseen, huolehtii paremmin kuin jos olisi oikea isä" Tämän keskustelun kuulee ystävän lapsi, jonka piti olla nukkumassa mutta joka menikin hissukseen pissalle, ja kuuli keskustelun. Sitten kun seuraavan kerran ystäväsi lapsi tapaa oman lapsensa hän ilkkuu: " Matti ei oo sun oikea isä, äiti sanoi niin!!!" .

Ja kuule, älä nyt sano, että sun ystävälläsi ei ole sellaista lasta joka voisi kuulla tai että sitä ja tätä, että ei ole mahdolllista. ON SE MAHDOLLISTA. Et sinä voi olla koko ajan vahtimassa, mitä muissa perheissä puhutaan. Ei nuo asiat tule ilmi tahallaan, vaan vahingossa. Ja siitä vahingosta tulee katkeruutta ja vihaa. Petetyksi tulemista.

Vierailija:

Miksi näin tekisin omalle lapselleni?

Olisin vain halunnut, että vanhempani olisivat olleet rehellisiä minulle.

Ole kiltti, ja yritä tajuta mitä avoimuus ja rehellisyys tarkoittaa. En itse ymmärtänyt, miksi vanhempani eivät voineet kertoa asiaa minulle. Eivätkö he luottaneet? Pelkäsivätkö, että lakkaisin rakastamasta isääni?

Nyt miltei kävi niin. Rakastan yhä vanhempiani, mutta jollakin ontolla tavalla. Ikään kuin muodon vuoksi. Siksi että vanhempia " kuuluu" rakastaa.



22

Kukaan ei puhu näistä asioista. Kaikille mieheni on isä. Ei siitä puhu kukaan enää. Jä tämä on tosi. Puhuimme asiasta sillon kun olin raskaana ja nyt se on unohdettu asia jo. Kaikille mieheni on isä, " ei heille ole mitään muuta totuutta" asiasta.



Ja niinkun sanoin, jos lapseni jostain saisi tietää niin uskon hänen ymmärtävän valintani. Minulla on todella hyvä syy olla kertomatta.

Jos lapsi saa tietää, hän ei ikinä siitä selviä, usko pois!

Mennäkkö nyt sitten 2v. lapselle selittää että sinun isäsi on isäsi mutta ei kumminkaan ole.????

Ei ajatella todellakaan asiaa lapsen kannalta,

lapsi haluaa AINA tietää alkuperänsä!

Ei todellakaan 2-vuotiaalle!

Jos minä olisin kertomassa, en olisi koskaan salannut asiaa, joten lapsi olisi kasvanut siihen juttuun!

ja tulevaisuudessa vielä enemmän, että asia voi tulla esiin jonkin sellaisenkin yhteydessä, kun tutkitaan, jotain lapseesi tai tuleviin puolisisaruksiin tai siihen isä kandidaatiin liittyvää.

On mahtavaa, että mies on valmis lapsen isäksi ja heille kehittyy varmasti todella hyvä isä-lapsisuhde (tuollainen mies on varmasti keskimääräistä parempikin isä) mutta itse kyllä etenisin sen adopioreitin kautta ja kertoisin lapselle aikanaan totuuden.

Toivon totisesti ettei kukaan koe samaa kuin minä! Tämä on inhottavaa minulle ja vanhemmilleni.

Älkää aliarvioiko lasta, vaan kertokaa. Rakastavathan adoptiolapsetkin vanhempiaan vaikka tietäisivätkin alkuperänsä.

Niin hyvää syytä ei ole olemassakaan, etteikö totuutta voisi kertoa. Ei raiskaus, ei huumeisä... Ei mikään!



22

Et ole tätä miestä tuntenut edes vuotta, jos lapsi ei ole vielä edes syntynyt. Antakaa suhteen kehittyä rauhassa, äläkä anna hänen tunnustaa isyyttä.

Ap on tosi naiivi, jos luule, ettei ikinä juttu ikinä paljastuisi. Itselleni vastaava asia paljastui monella eri tavalla:



1) Koulussa laskimme kasiluokalla veriryhmiä. Isäni veriryhmä oli se ja se ja äitini se ja se. Minä olen siis se ja se. Mutta kun en ollutkaan.



2) Vanhempien, sukulaisten ja ystävien " aikuisten" keskusteluja, joita salaa kuulin ihan pienestä asti. Arvasi jotain olevan tekeillä.



3) Vanhempieni ystävät ja vanhempani riitaantuivat. Kerran törmäsin kaupassa näihin vanhempieni entisiin tuttaviin, jotka sitten täräyttivät totuuden silmilleni. He olivat silloin humalassa. Selvin päin eivät varmaankaan olisi moista tehneet. Mutta kun olivat humalassa. Olin 15v. Että selvisipä sitten lopullisesti. Olipa kiva juttu teinille.



Itse olen myös möläyttänyt vastaavan salaisuuden ihan pienenä, noin 7-vuotiaana serkulleni. Hänen isänsä oli adoptoitu, mutta sitä ei saanut kertoa serkuilleni, koska oletettiin, etteivät he ymmärtäisi asiaa eivätkä pitäisi isän adoptiovanhempia omina isovanhempinaan. Sanoinpa sitten kerran jonkun riidan tuoksinassa, että " x ja y eivät ole isäsi oikeat vanhemmat, vaan hänet on adoptoitu!" ja siitähän sitten taas riemu repesi.



Suosittelen lämpimästi totuuden kertomista avoimesti heti alusta pitäen. Kuten huomaat, meidän salailuun taipuvaisessa suvussakaan nämä eivät ole pitäneet.

eli lapsesi saa taatusti tietää kaljoittelureissulla serkkujen kanssa 15-v:nä ja arvaa onko sitten kiitollinen sinulle! Salailusta seuraa vain suurempia valheita ja homma paisuu kuin lumipallo.

ja ap, olet tuntenut nykyisen isäkandidaatin puoli vuotta. Siis noin 160 päivää. Mieti sitä.

Vierailija:

Koskaan hän ei tätä " oikeaa" isäänsä tulisi tapaamaan kumminkaan. Miksi vahingoittaa lasta tiedolla jolla hän ei tee yhtään mitään?

Mutta sinäkö ap kirjoitat, että yhteisiä lapsia tulee myöhemmin varmasti lisää? Tekstistä päätellen haluat uskoa ihanaan tulevaisuuteen uuden tapaamasi miehen kanssa niin kovasti, ettet ota kuuleviin korviisikaan, että asiat voivat muuttua tai mennä toisin, kuin unelmissasi rakentelet.

Toisaalta asetelma on siinämielessä otollinen, että mies saa kokea raskauden alusta saakka kanssasi, olla synnytyksessä mukana ja hoitaa vauvaa heti alusta saakka. Että kiintymiselle on sikäli hyvät edellytykset.

Miten siis kertoa lapselle ja missä vaiheessa? Jos sen eskari iässä sanoo niin eikös se sillon ole ollut salaisuus 6vuotta? Miten selität pienelle lapselle asiasta tai tuot sen esille arkena? pitäiskö pienelle lapselle sitten koko ajan hokea ettei tuo ole sinun oikea isäsi?

Ei kai sitä tarvitse rautalangasta vääntää, että miten?

J

rehellinen ja hyvä ja aivan yhtä todellinen tapa hoitaa isyys kuin tunnustaminen, joka kuitenkin olisi valehtelua.



Ja lapsi kyllä saa tietää, ja se voi olla todellinen kriisi isompana. Näitä kyllä kuulee, ja toivoisi vanhempien olevan rehellisiä. Tottakai ikäkauden mukaan, mutta niin ettei lapselle koskaan valehdella. Adoptioisä on isä, joten siinä ei valehtelua tarvita, ja kun myöhemmin lapsi osaa pohtia perimäänsä, voidaan asiasta puhua.



Jos asiasta valehdellaan, voi todellakin myöhemmin tulla ongelmia, jos teillä ilmenee perinnöllisiä sairauksia. Mitä esimerkiksi sanoisit, jos miehesi sairastuisi 50-vuotiaana alzheimerin tautiin, etkä voisi kertoa lapsellesi että hänellä ei ole huolta?

En minä ainakaan keksi keinoa millä ilmaista ja muistuttaa asiasta lasta. Aloitetaanko päivä sanoilla että sinulla on toinenkin isä vai mitä tehdään???

Eikö teitä yhtään stressaa, että minä hetkenä hyvänsä joku voi vahingossa kertoa totuuden? Jos asian tietää yksikin ihminen, vaikkapa sinä itse se riittää. Voitko taata, ettet vanhana höperönä mummona joskus ala kertoilemaan lapsellesi totuutta tai joku muu iäkäs, humalainen, mieleltään sairastunut, katkeroitunut (ette voi tietää, mitä tulevaisuus tuo ihmisten eteen tullessaan)? Jos kerrot itse totuuden vahuuden höperönä, lapsi parka saa lopun vanhuuttaan ihmetellä, mitä se äiti kuolinvuoteellaan houri.

Sitä paitsi, jos yhtään mitään tiedät lääketeiteestä ja siitä, mitä on kehitteillä, on vain ajan kysymys, koska salaisuus tulee julki. Sen jälkeen sinä olet lapsesi silmissä epärehellinen, vaikka selittelisit mitä. Voiko tuon isompaa valhetta enää ihmisen kohdalle sattuakaan? Ja entä jos asia paljastuu esim oman kuolemasi jälkeen? En voisi koskaan jättää edes aikuista lastani sellaiseen pulaan!!