Suku, jossa on huikean menestyneitä ihmisiä ja täysin elämässään hukassa olevia

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihan ensin olisi hyvä määrittää, mikä se tämä suku oikein on. Eiköhän kaikissa suvuissa ole eri sukupolvissa huikeita menestyjiä ja mielenterveyspotilaita, kun se suku määritellään monen sukupolven mittaiseksi. Esimerkiksi isoisäni isällä oli 7 sisarusta, näillä sisaruksilla yhteensä 28 lasta, isäni sukupolvea jo 84 hlö, minun sukupolveani 170 ja meilläkin lapsia jo 143 kpl.

Ovatko kaikki teillä joko menestyjiä (julkista tunnustusta saavuttaneet) tai sitten alkoholisteja, mt-potilaita jne.?

Suurin osa on siltä väliltä. Olennaista on se, tarkastellaanko sukupolvittain noin 5 hengen populaatiota vai 500 hengen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihan ensin olisi hyvä määrittää, mikä se tämä suku oikein on. Eiköhän kaikissa suvuissa ole eri sukupolvissa huikeita menestyjiä ja mielenterveyspotilaita, kun se suku määritellään monen sukupolven mittaiseksi. Esimerkiksi isoisäni isällä oli 7 sisarusta, näillä sisaruksilla yhteensä 28 lasta, isäni sukupolvea jo 84 hlö, minun sukupolveani 170 ja meilläkin lapsia jo 143 kpl.

Ovatko kaikki teillä joko menestyjiä (julkista tunnustusta saavuttaneet) tai sitten alkoholisteja, mt-potilaita jne.?

Suurin osa on siltä väliltä. Olennaista on se, tarkastellaanko sukupolvittain noin 5 hengen populaatiota vai 500 hengen.

Eli ei ole puhe samasta asiasta, jos suurin osa pärjännyt keskitasoisesti. En viitsi alkaa ruotia kovin yksityiskohtaisesti asioita, jotten syyllistyisi kunnianloukkaukseen. Suvussa on useita julkkiksia, joten joku saattaisi tästä tunnistaa itsensä, jos rupesin kovin tarkasti kuvailemaan tilannetta ja ihmisten suhteita toisiinsa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Saanko arvata: kuulut jälkimmäisiin?

Vanhempien elintavoilla ja kasvatuksella on valtava merkitys, samoin ympäristöllä.

Sisaruksilla on ollut samat vanhemmat. Silti elämä on mennyt aivan eri tavoin. Joko todella hienosti tai todella huonosti. Näin useammassa sukupolvessa. Erot ovat hyvin jyrkkiä.

Näissä voi olla takana se, että perheen lapsista kympin oppilaat ovat menestyjiä ja kasin oppilaita - joilla siis olisi voinut olla se tavallinen elämä - ovat perheensä luusereita. Jos lapsi ei pärjää kuten menestyvä sisaruksensa, hän ottaa vastaan luuserilapsen identiteetin ja alkaa toteuttaa elämäänsä luuserina. Siinä missä menestyjälapsi TIETENKIN menee lukioon ja yliopistoon, luuserilapsi ei usko kasin keskiarvolla pääsevänsä yhtään mihinkään. Jos vielä sattuu sopivaa seuraa, tämä lapsi alkaa suhtautua koko koulunkäyntiin evvk-asenteella ja chillailee mieluummin ostarin kulmilla kavereidensa kanssa kuin lukee kokeisiin. Sitten kouluarvosanat laskevat eikä tosiaan peruskoulun päättötodistuksella pääsekään mihinkään sellaisen opiskelupaikkaan, johon olisi halunnut. Luuserilapsi huomaa, että vanhemmat olivat oikeassa eikä  hänestä todellakaan ole mihinkään. Menestyjälasta kehutaan sukulaisille ja tuttavillekin, luuserilapsesta ei puhuta mitään. Luuserilapsesta puhutaan korkeintaan koulupsykologin ja sosiaalityöntekijöiden kanssa ja lopulta vanhemmat ovat niin ihmeissään surkimuksensa kanssa, että lapsi siirtyy koulukotiin tai sijaisperheeseen, jotta saataisiin ongelmakäytös karsittua. No ei aina saada vaan alamäki jatkuu. Toisenlaisessa perheessä kympin oppilasta olisi tullut menestyjä ja kasin oppilaasta tavis, mutta tällaisissa perheissä näin ei käy vaan kasin oppilaasta tosiaankin tulee ongelmainen.

Totta, noinkin voi käydä. Tuossa aloituksen perheessä moni on opiskellut pitkälle loistavin arvosanoin, mutta elämä ei sitten siltikään ole oikein kantanut, vaikka potentiaalia olisi ollut. Opinnot yliopistossa ovat voineet esimerkiksi päättyä itsemurhaan.

Tuossa taas voi olla kyse siitä, että lapsi on vain toteuttanut vanhempiensa toiveita eikä omiaan. Menestyy, menestyy ja vielä  kerran menestyy, koska häneltä odotetaan sitä. Lopulta huomaa, että menestyminen ei ole oikein missään vaiheessa ollut asia, jota olisi ihan itse halunnut, mutta ei myöskään halunnut olla perheensä luuserilapsi ja sen vuoksi on vanhempiensa mieliksi elänyt ihan muuta elämää kuin omaansa. Sitten iskee se ahdistus ja masennus, kun vanhempien sinulle suunnittelema upea elämä ei tuonutkaan mielihyvää. 

Hyvin analysoitu.

Osittain omakohtaista kokemusta. Olin se kasin oppilas, perheen luuserilapsi, joka kuitenkin yritti epätoivoisesti täyttää vanhempiensa odotuksia. Jos isoveljeni ei olisi ollut niin huippuoppilas, ehkä vanhempani olisivat suhtautuneet toisin eivätkä aina ja kaikessa verrannut minua ja isoveljeäni. Tietyllä tavalla mun onneni oli, että lensin himasta jo heti 18-vuotiaana ja päädyin silloisen poikaystäväni vanhempien luokse asumaan. Omasta elämästäni tuli ihan taviselämää. Omia lapsiani en ole koskaan verrannut toisiinsa ja kumpikin on saanut itse valita, mitä haluavat opiskella ja miten pitkälle. Veljeni taas on jatkanut samaa lasten menestyksen vertailua omien lastensa kohdalla. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Saanko arvata: kuulut jälkimmäisiin?

Vanhempien elintavoilla ja kasvatuksella on valtava merkitys, samoin ympäristöllä.

Sisaruksilla on ollut samat vanhemmat. Silti elämä on mennyt aivan eri tavoin. Joko todella hienosti tai todella huonosti. Näin useammassa sukupolvessa. Erot ovat hyvin jyrkkiä.

Näissä voi olla takana se, että perheen lapsista kympin oppilaat ovat menestyjiä ja kasin oppilaita - joilla siis olisi voinut olla se tavallinen elämä - ovat perheensä luusereita. Jos lapsi ei pärjää kuten menestyvä sisaruksensa, hän ottaa vastaan luuserilapsen identiteetin ja alkaa toteuttaa elämäänsä luuserina. Siinä missä menestyjälapsi TIETENKIN menee lukioon ja yliopistoon, luuserilapsi ei usko kasin keskiarvolla pääsevänsä yhtään mihinkään. Jos vielä sattuu sopivaa seuraa, tämä lapsi alkaa suhtautua koko koulunkäyntiin evvk-asenteella ja chillailee mieluummin ostarin kulmilla kavereidensa kanssa kuin lukee kokeisiin. Sitten kouluarvosanat laskevat eikä tosiaan peruskoulun päättötodistuksella pääsekään mihinkään sellaisen opiskelupaikkaan, johon olisi halunnut. Luuserilapsi huomaa, että vanhemmat olivat oikeassa eikä  hänestä todellakaan ole mihinkään. Menestyjälasta kehutaan sukulaisille ja tuttavillekin, luuserilapsesta ei puhuta mitään. Luuserilapsesta puhutaan korkeintaan koulupsykologin ja sosiaalityöntekijöiden kanssa ja lopulta vanhemmat ovat niin ihmeissään surkimuksensa kanssa, että lapsi siirtyy koulukotiin tai sijaisperheeseen, jotta saataisiin ongelmakäytös karsittua. No ei aina saada vaan alamäki jatkuu. Toisenlaisessa perheessä kympin oppilasta olisi tullut menestyjä ja kasin oppilaasta tavis, mutta tällaisissa perheissä näin ei käy vaan kasin oppilaasta tosiaankin tulee ongelmainen.

Totta, noinkin voi käydä. Tuossa aloituksen perheessä moni on opiskellut pitkälle loistavin arvosanoin, mutta elämä ei sitten siltikään ole oikein kantanut, vaikka potentiaalia olisi ollut. Opinnot yliopistossa ovat voineet esimerkiksi päättyä itsemurhaan.

Tuossa taas voi olla kyse siitä, että lapsi on vain toteuttanut vanhempiensa toiveita eikä omiaan. Menestyy, menestyy ja vielä  kerran menestyy, koska häneltä odotetaan sitä. Lopulta huomaa, että menestyminen ei ole oikein missään vaiheessa ollut asia, jota olisi ihan itse halunnut, mutta ei myöskään halunnut olla perheensä luuserilapsi ja sen vuoksi on vanhempiensa mieliksi elänyt ihan muuta elämää kuin omaansa. Sitten iskee se ahdistus ja masennus, kun vanhempien sinulle suunnittelema upea elämä ei tuonutkaan mielihyvää. 

Hyvin analysoitu.

Osittain omakohtaista kokemusta. Olin se kasin oppilas, perheen luuserilapsi, joka kuitenkin yritti epätoivoisesti täyttää vanhempiensa odotuksia. Jos isoveljeni ei olisi ollut niin huippuoppilas, ehkä vanhempani olisivat suhtautuneet toisin eivätkä aina ja kaikessa verrannut minua ja isoveljeäni. Tietyllä tavalla mun onneni oli, että lensin himasta jo heti 18-vuotiaana ja päädyin silloisen poikaystäväni vanhempien luokse asumaan. Omasta elämästäni tuli ihan taviselämää. Omia lapsiani en ole koskaan verrannut toisiinsa ja kumpikin on saanut itse valita, mitä haluavat opiskella ja miten pitkälle. Veljeni taas on jatkanut samaa lasten menestyksen vertailua omien lastensa kohdalla. 

Teet hienoa työtä vanhempana! Kuulostaa tosi hyvältä, että olet itse kasvattajana kyennyt toimimaan vanhempiasi viisaammilta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Saanko arvata: kuulut jälkimmäisiin?

Vanhempien elintavoilla ja kasvatuksella on valtava merkitys, samoin ympäristöllä.

Sisaruksilla on ollut samat vanhemmat. Silti elämä on mennyt aivan eri tavoin. Joko todella hienosti tai todella huonosti. Näin useammassa sukupolvessa. Erot ovat hyvin jyrkkiä.

Näissä voi olla takana se, että perheen lapsista kympin oppilaat ovat menestyjiä ja kasin oppilaita - joilla siis olisi voinut olla se tavallinen elämä - ovat perheensä luusereita. Jos lapsi ei pärjää kuten menestyvä sisaruksensa, hän ottaa vastaan luuserilapsen identiteetin ja alkaa toteuttaa elämäänsä luuserina. Siinä missä menestyjälapsi TIETENKIN menee lukioon ja yliopistoon, luuserilapsi ei usko kasin keskiarvolla pääsevänsä yhtään mihinkään. Jos vielä sattuu sopivaa seuraa, tämä lapsi alkaa suhtautua koko koulunkäyntiin evvk-asenteella ja chillailee mieluummin ostarin kulmilla kavereidensa kanssa kuin lukee kokeisiin. Sitten kouluarvosanat laskevat eikä tosiaan peruskoulun päättötodistuksella pääsekään mihinkään sellaisen opiskelupaikkaan, johon olisi halunnut. Luuserilapsi huomaa, että vanhemmat olivat oikeassa eikä  hänestä todellakaan ole mihinkään. Menestyjälasta kehutaan sukulaisille ja tuttavillekin, luuserilapsesta ei puhuta mitään. Luuserilapsesta puhutaan korkeintaan koulupsykologin ja sosiaalityöntekijöiden kanssa ja lopulta vanhemmat ovat niin ihmeissään surkimuksensa kanssa, että lapsi siirtyy koulukotiin tai sijaisperheeseen, jotta saataisiin ongelmakäytös karsittua. No ei aina saada vaan alamäki jatkuu. Toisenlaisessa perheessä kympin oppilasta olisi tullut menestyjä ja kasin oppilaasta tavis, mutta tällaisissa perheissä näin ei käy vaan kasin oppilaasta tosiaankin tulee ongelmainen.

Totta, noinkin voi käydä. Tuossa aloituksen perheessä moni on opiskellut pitkälle loistavin arvosanoin, mutta elämä ei sitten siltikään ole oikein kantanut, vaikka potentiaalia olisi ollut. Opinnot yliopistossa ovat voineet esimerkiksi päättyä itsemurhaan.

Tuossa taas voi olla kyse siitä, että lapsi on vain toteuttanut vanhempiensa toiveita eikä omiaan. Menestyy, menestyy ja vielä  kerran menestyy, koska häneltä odotetaan sitä. Lopulta huomaa, että menestyminen ei ole oikein missään vaiheessa ollut asia, jota olisi ihan itse halunnut, mutta ei myöskään halunnut olla perheensä luuserilapsi ja sen vuoksi on vanhempiensa mieliksi elänyt ihan muuta elämää kuin omaansa. Sitten iskee se ahdistus ja masennus, kun vanhempien sinulle suunnittelema upea elämä ei tuonutkaan mielihyvää. 

Hyvin analysoitu.

Osittain omakohtaista kokemusta. Olin se kasin oppilas, perheen luuserilapsi, joka kuitenkin yritti epätoivoisesti täyttää vanhempiensa odotuksia. Jos isoveljeni ei olisi ollut niin huippuoppilas, ehkä vanhempani olisivat suhtautuneet toisin eivätkä aina ja kaikessa verrannut minua ja isoveljeäni. Tietyllä tavalla mun onneni oli, että lensin himasta jo heti 18-vuotiaana ja päädyin silloisen poikaystäväni vanhempien luokse asumaan. Omasta elämästäni tuli ihan taviselämää. Omia lapsiani en ole koskaan verrannut toisiinsa ja kumpikin on saanut itse valita, mitä haluavat opiskella ja miten pitkälle. Veljeni taas on jatkanut samaa lasten menestyksen vertailua omien lastensa kohdalla. 

Teet hienoa työtä vanhempana! Kuulostaa tosi hyvältä, että olet itse kasvattajana kyennyt toimimaan vanhempiasi viisaammilta.

- viisaammin. Tekstisyöttö korjasi väärin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Saanko arvata: kuulut jälkimmäisiin?

Vanhempien elintavoilla ja kasvatuksella on valtava merkitys, samoin ympäristöllä.

Sisaruksilla on ollut samat vanhemmat. Silti elämä on mennyt aivan eri tavoin. Joko todella hienosti tai todella huonosti. Näin useammassa sukupolvessa. Erot ovat hyvin jyrkkiä.

Näissä voi olla takana se, että perheen lapsista kympin oppilaat ovat menestyjiä ja kasin oppilaita - joilla siis olisi voinut olla se tavallinen elämä - ovat perheensä luusereita. Jos lapsi ei pärjää kuten menestyvä sisaruksensa, hän ottaa vastaan luuserilapsen identiteetin ja alkaa toteuttaa elämäänsä luuserina. Siinä missä menestyjälapsi TIETENKIN menee lukioon ja yliopistoon, luuserilapsi ei usko kasin keskiarvolla pääsevänsä yhtään mihinkään. Jos vielä sattuu sopivaa seuraa, tämä lapsi alkaa suhtautua koko koulunkäyntiin evvk-asenteella ja chillailee mieluummin ostarin kulmilla kavereidensa kanssa kuin lukee kokeisiin. Sitten kouluarvosanat laskevat eikä tosiaan peruskoulun päättötodistuksella pääsekään mihinkään sellaisen opiskelupaikkaan, johon olisi halunnut. Luuserilapsi huomaa, että vanhemmat olivat oikeassa eikä  hänestä todellakaan ole mihinkään. Menestyjälasta kehutaan sukulaisille ja tuttavillekin, luuserilapsesta ei puhuta mitään. Luuserilapsesta puhutaan korkeintaan koulupsykologin ja sosiaalityöntekijöiden kanssa ja lopulta vanhemmat ovat niin ihmeissään surkimuksensa kanssa, että lapsi siirtyy koulukotiin tai sijaisperheeseen, jotta saataisiin ongelmakäytös karsittua. No ei aina saada vaan alamäki jatkuu. Toisenlaisessa perheessä kympin oppilasta olisi tullut menestyjä ja kasin oppilaasta tavis, mutta tällaisissa perheissä näin ei käy vaan kasin oppilaasta tosiaankin tulee ongelmainen.

Totta, noinkin voi käydä. Tuossa aloituksen perheessä moni on opiskellut pitkälle loistavin arvosanoin, mutta elämä ei sitten siltikään ole oikein kantanut, vaikka potentiaalia olisi ollut. Opinnot yliopistossa ovat voineet esimerkiksi päättyä itsemurhaan.

Tuossa taas voi olla kyse siitä, että lapsi on vain toteuttanut vanhempiensa toiveita eikä omiaan. Menestyy, menestyy ja vielä  kerran menestyy, koska häneltä odotetaan sitä. Lopulta huomaa, että menestyminen ei ole oikein missään vaiheessa ollut asia, jota olisi ihan itse halunnut, mutta ei myöskään halunnut olla perheensä luuserilapsi ja sen vuoksi on vanhempiensa mieliksi elänyt ihan muuta elämää kuin omaansa. Sitten iskee se ahdistus ja masennus, kun vanhempien sinulle suunnittelema upea elämä ei tuonutkaan mielihyvää. 

Hyvin analysoitu.

Osittain omakohtaista kokemusta. Olin se kasin oppilas, perheen luuserilapsi, joka kuitenkin yritti epätoivoisesti täyttää vanhempiensa odotuksia. Jos isoveljeni ei olisi ollut niin huippuoppilas, ehkä vanhempani olisivat suhtautuneet toisin eivätkä aina ja kaikessa verrannut minua ja isoveljeäni. Tietyllä tavalla mun onneni oli, että lensin himasta jo heti 18-vuotiaana ja päädyin silloisen poikaystäväni vanhempien luokse asumaan. Omasta elämästäni tuli ihan taviselämää. Omia lapsiani en ole koskaan verrannut toisiinsa ja kumpikin on saanut itse valita, mitä haluavat opiskella ja miten pitkälle. Veljeni taas on jatkanut samaa lasten menestyksen vertailua omien lastensa kohdalla. 

Teet hienoa työtä vanhempana! Kuulostaa tosi hyvältä, että olet itse kasvattajana kyennyt toimimaan vanhempiasi viisaammilta.

En ole koskaan unohtanut, miten innoissani tulin koulusta kotiin matikankokeen kanssa, josta sain arvosanaksi 9 1/2. Olin todella onnellinen ja koin onnistuneeni erinomaisesti. Äitini kommentti oli, että jos olisit lukenut enemmän, olisit saanut kympin kuten "Pekkakin" aina saa. Mun onnenfiilis lässähti samantien.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Saanko arvata: kuulut jälkimmäisiin?

Vanhempien elintavoilla ja kasvatuksella on valtava merkitys, samoin ympäristöllä.

Sisaruksilla on ollut samat vanhemmat. Silti elämä on mennyt aivan eri tavoin. Joko todella hienosti tai todella huonosti. Näin useammassa sukupolvessa. Erot ovat hyvin jyrkkiä.

Näissä voi olla takana se, että perheen lapsista kympin oppilaat ovat menestyjiä ja kasin oppilaita - joilla siis olisi voinut olla se tavallinen elämä - ovat perheensä luusereita. Jos lapsi ei pärjää kuten menestyvä sisaruksensa, hän ottaa vastaan luuserilapsen identiteetin ja alkaa toteuttaa elämäänsä luuserina. Siinä missä menestyjälapsi TIETENKIN menee lukioon ja yliopistoon, luuserilapsi ei usko kasin keskiarvolla pääsevänsä yhtään mihinkään. Jos vielä sattuu sopivaa seuraa, tämä lapsi alkaa suhtautua koko koulunkäyntiin evvk-asenteella ja chillailee mieluummin ostarin kulmilla kavereidensa kanssa kuin lukee kokeisiin. Sitten kouluarvosanat laskevat eikä tosiaan peruskoulun päättötodistuksella pääsekään mihinkään sellaisen opiskelupaikkaan, johon olisi halunnut. Luuserilapsi huomaa, että vanhemmat olivat oikeassa eikä  hänestä todellakaan ole mihinkään. Menestyjälasta kehutaan sukulaisille ja tuttavillekin, luuserilapsesta ei puhuta mitään. Luuserilapsesta puhutaan korkeintaan koulupsykologin ja sosiaalityöntekijöiden kanssa ja lopulta vanhemmat ovat niin ihmeissään surkimuksensa kanssa, että lapsi siirtyy koulukotiin tai sijaisperheeseen, jotta saataisiin ongelmakäytös karsittua. No ei aina saada vaan alamäki jatkuu. Toisenlaisessa perheessä kympin oppilasta olisi tullut menestyjä ja kasin oppilaasta tavis, mutta tällaisissa perheissä näin ei käy vaan kasin oppilaasta tosiaankin tulee ongelmainen.

Totta, noinkin voi käydä. Tuossa aloituksen perheessä moni on opiskellut pitkälle loistavin arvosanoin, mutta elämä ei sitten siltikään ole oikein kantanut, vaikka potentiaalia olisi ollut. Opinnot yliopistossa ovat voineet esimerkiksi päättyä itsemurhaan.

Tuossa taas voi olla kyse siitä, että lapsi on vain toteuttanut vanhempiensa toiveita eikä omiaan. Menestyy, menestyy ja vielä  kerran menestyy, koska häneltä odotetaan sitä. Lopulta huomaa, että menestyminen ei ole oikein missään vaiheessa ollut asia, jota olisi ihan itse halunnut, mutta ei myöskään halunnut olla perheensä luuserilapsi ja sen vuoksi on vanhempiensa mieliksi elänyt ihan muuta elämää kuin omaansa. Sitten iskee se ahdistus ja masennus, kun vanhempien sinulle suunnittelema upea elämä ei tuonutkaan mielihyvää. 

Hyvin analysoitu.

Osittain omakohtaista kokemusta. Olin se kasin oppilas, perheen luuserilapsi, joka kuitenkin yritti epätoivoisesti täyttää vanhempiensa odotuksia. Jos isoveljeni ei olisi ollut niin huippuoppilas, ehkä vanhempani olisivat suhtautuneet toisin eivätkä aina ja kaikessa verrannut minua ja isoveljeäni. Tietyllä tavalla mun onneni oli, että lensin himasta jo heti 18-vuotiaana ja päädyin silloisen poikaystäväni vanhempien luokse asumaan. Omasta elämästäni tuli ihan taviselämää. Omia lapsiani en ole koskaan verrannut toisiinsa ja kumpikin on saanut itse valita, mitä haluavat opiskella ja miten pitkälle. Veljeni taas on jatkanut samaa lasten menestyksen vertailua omien lastensa kohdalla. 

Alku on kuin minun tarinastani, mutta parisuhderintamalla tuli nuorena yllättävän paljon vastatuulta, joten elämä ei ole ihan noin mukavissa merkeissä jatkunut. Mutta päivä kerrallaan eteenpäin, eihän tässä muutakaan voi. - Ohis

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Saanko arvata: kuulut jälkimmäisiin?

Vanhempien elintavoilla ja kasvatuksella on valtava merkitys, samoin ympäristöllä.

Sisaruksilla on ollut samat vanhemmat. Silti elämä on mennyt aivan eri tavoin. Joko todella hienosti tai todella huonosti. Näin useammassa sukupolvessa. Erot ovat hyvin jyrkkiä.

Näissä voi olla takana se, että perheen lapsista kympin oppilaat ovat menestyjiä ja kasin oppilaita - joilla siis olisi voinut olla se tavallinen elämä - ovat perheensä luusereita. Jos lapsi ei pärjää kuten menestyvä sisaruksensa, hän ottaa vastaan luuserilapsen identiteetin ja alkaa toteuttaa elämäänsä luuserina. Siinä missä menestyjälapsi TIETENKIN menee lukioon ja yliopistoon, luuserilapsi ei usko kasin keskiarvolla pääsevänsä yhtään mihinkään. Jos vielä sattuu sopivaa seuraa, tämä lapsi alkaa suhtautua koko koulunkäyntiin evvk-asenteella ja chillailee mieluummin ostarin kulmilla kavereidensa kanssa kuin lukee kokeisiin. Sitten kouluarvosanat laskevat eikä tosiaan peruskoulun päättötodistuksella pääsekään mihinkään sellaisen opiskelupaikkaan, johon olisi halunnut. Luuserilapsi huomaa, että vanhemmat olivat oikeassa eikä  hänestä todellakaan ole mihinkään. Menestyjälasta kehutaan sukulaisille ja tuttavillekin, luuserilapsesta ei puhuta mitään. Luuserilapsesta puhutaan korkeintaan koulupsykologin ja sosiaalityöntekijöiden kanssa ja lopulta vanhemmat ovat niin ihmeissään surkimuksensa kanssa, että lapsi siirtyy koulukotiin tai sijaisperheeseen, jotta saataisiin ongelmakäytös karsittua. No ei aina saada vaan alamäki jatkuu. Toisenlaisessa perheessä kympin oppilasta olisi tullut menestyjä ja kasin oppilaasta tavis, mutta tällaisissa perheissä näin ei käy vaan kasin oppilaasta tosiaankin tulee ongelmainen.

Totta, noinkin voi käydä. Tuossa aloituksen perheessä moni on opiskellut pitkälle loistavin arvosanoin, mutta elämä ei sitten siltikään ole oikein kantanut, vaikka potentiaalia olisi ollut. Opinnot yliopistossa ovat voineet esimerkiksi päättyä itsemurhaan.

Tuossa taas voi olla kyse siitä, että lapsi on vain toteuttanut vanhempiensa toiveita eikä omiaan. Menestyy, menestyy ja vielä  kerran menestyy, koska häneltä odotetaan sitä. Lopulta huomaa, että menestyminen ei ole oikein missään vaiheessa ollut asia, jota olisi ihan itse halunnut, mutta ei myöskään halunnut olla perheensä luuserilapsi ja sen vuoksi on vanhempiensa mieliksi elänyt ihan muuta elämää kuin omaansa. Sitten iskee se ahdistus ja masennus, kun vanhempien sinulle suunnittelema upea elämä ei tuonutkaan mielihyvää. 

Hyvin analysoitu.

Osittain omakohtaista kokemusta. Olin se kasin oppilas, perheen luuserilapsi, joka kuitenkin yritti epätoivoisesti täyttää vanhempiensa odotuksia. Jos isoveljeni ei olisi ollut niin huippuoppilas, ehkä vanhempani olisivat suhtautuneet toisin eivätkä aina ja kaikessa verrannut minua ja isoveljeäni. Tietyllä tavalla mun onneni oli, että lensin himasta jo heti 18-vuotiaana ja päädyin silloisen poikaystäväni vanhempien luokse asumaan. Omasta elämästäni tuli ihan taviselämää. Omia lapsiani en ole koskaan verrannut toisiinsa ja kumpikin on saanut itse valita, mitä haluavat opiskella ja miten pitkälle. Veljeni taas on jatkanut samaa lasten menestyksen vertailua omien lastensa kohdalla. 

Alku on kuin minun tarinastani, mutta parisuhderintamalla tuli nuorena yllättävän paljon vastatuulta, joten elämä ei ole ihan noin mukavissa merkeissä jatkunut. Mutta päivä kerrallaan eteenpäin, eihän tässä muutakaan voi. - Ohis

Jatkan: minun huippulahjakas sisarukseni päätti keskittyä täysillä uraan. Kaikki muu jäi sivuun. Ihan myönteisesti silti suhtautuu perheeseeni. Aika eri tavalla ovat elämämme menneet, vaikka vanhemmat ovat samat.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Saanko arvata: kuulut jälkimmäisiin?

Vanhempien elintavoilla ja kasvatuksella on valtava merkitys, samoin ympäristöllä.

Sisaruksilla on ollut samat vanhemmat. Silti elämä on mennyt aivan eri tavoin. Joko todella hienosti tai todella huonosti. Näin useammassa sukupolvessa. Erot ovat hyvin jyrkkiä.

Vaikka lapset elävät samassa perheessä ja samoissa olosuhteissa niin heistä tulee erilaisia ihmisiä siksi koska heidän aivorakenteensa ja synnynnäiset temperamenttierot määräävät kuinka he reagoivat. Jotkut ovat enemmän optimistisia ja vaikeuksia kohdatessaan heidän selviytymismekanismit ovat paremmat kuin pessimistisillä yksilöillä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Saanko arvata: kuulut jälkimmäisiin?

Vanhempien elintavoilla ja kasvatuksella on valtava merkitys, samoin ympäristöllä.

Sisaruksilla on ollut samat vanhemmat. Silti elämä on mennyt aivan eri tavoin. Joko todella hienosti tai todella huonosti. Näin useammassa sukupolvessa. Erot ovat hyvin jyrkkiä.

Vaikka lapset elävät samassa perheessä ja samoissa olosuhteissa niin heistä tulee erilaisia ihmisiä siksi koska heidän aivorakenteensa ja synnynnäiset temperamenttierot määräävät kuinka he reagoivat. Jotkut ovat enemmän optimistisia ja vaikeuksia kohdatessaan heidän selviytymismekanismit ovat paremmat kuin pessimistisillä yksilöillä.

Kyse ei ole pelkästään tuosta: perheen lapsiin myös suhtaudutaan eri tavoin, heiltä vaaditaan eri asioita ja heihin käytetään eri tavalla resursseja.

Up

Up