En ymmärrä masentuneita naisia jotka ovat parisuhteessa

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei asiat ole noin mustavalkoisia vaikka masentuneen mieli saa ne vaikuttamaan sellaisilta. Ei se parisuhde ketään autuaaksi automaattisesti tee. Toki hyvä parisuhde varmasti auttaa tsemppaamaan ja jaksamaan, mutta voi myös pahentaa masennusta. Jaksaako

vakavasti masentunut edes olla vastavuoroisessa parisuhteessa, jossa täytyisi huomioida myös sen kumppanin tarpeet? Masentuneen on hyvä keskittyä ensin itseensä ja omaan hyvinvointiinsa ensisijaisesti. Oma vointi on nyt tärkein. Sulla on vielä koko elämä edessä. Älä luovuta, tsemppiä. <3

Vai koko elämä edessä? Mitä elämää yksin oleminen on? Ei minkäänlaista.

Mustavalkoinen ihmisyys. Persoonallisuushäiriö masennuksen taustalla? Silloin se ei meinaa parantuakaan.

Vierailija kirjoitti:

Taitaa aplla olla vain huomion haku masennus kun ei pysty masennusta ymmärtämään.

Yrittääkö ei masentunut toistuvasti itsem urhaa? Ajatteleeko ei masentunut koko ajan että toivoo kuolemaa? Rukoileeko ei masentunut ihminen joka ilta ettei enää aamulla herää? On totta että en ymmärrä muiden masennusta, ymmärrän vain omani.

Olen 30-vuotias nainen. Kärsinyt ahdistuksesta ja masennuksesta yli puolet elämästäni. 16-vuotiaasta ollut suurimman osan elämääni parisuhteessa, nyt 2 vuotta sinkkuna. Mulla menee paremmin kuin koskaan. Siis mun exät (2 pitkää suhdetta) oli molemmat aivan ihania, molempien kanssa oltiin vaan liian erilaisia loppujen lopuks.

Anyways. Yhtä lailla mä voisin sanoa, että miten ihminen, jolla on vähintään 1 hyvä ystävä, voi olla masentunut. Tai esim. sellainen ihminen jolla ei ole jatkuvia fyysisiä kipuja.

Pliis koita muistaa nyt, että sulla on todennäköisesti monta kymmentä vuotta elämää edessä. Ei sua ole miksikään ikisinkuksi tuomittu. Ja ymmärrän kyllä että toi tilanne masentaa. Mä todellakin tiedän miltä tuntuu, kun on jäänyt paitsi niiiin monista asioista, joita "kaikki muut" samanikäiset on saaneet kokea.

Ja tollanen psykiatri, joka alleviivaa, ympyröi ja vielä korostetussaa sen ettei sulla ole ollut seurustelusuhdetta, niin... Huoh. Tuntuis s**tanan pahalta mustakin! Siis että oikein kieritetään veistä haavassa. Noita psykiatrejakin on kyllä niin moneen junaan että morjens. En todellakaan jaksa avautua millaisia tapauksia itsellä on tullut vastaan.

Mutta tsemppiä ja voimia sulle 💪💪💪

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Taitaa aplla olla vain huomion haku masennus kun ei pysty masennusta ymmärtämään.

Yrittääkö ei masentunut toistuvasti itsem urhaa? Ajatteleeko ei masentunut koko ajan että toivoo kuolemaa? Rukoileeko ei masentunut ihminen joka ilta ettei enää aamulla herää? On totta että en ymmärrä muiden masennusta, ymmärrän vain omani.

Jaa kyse olikin kyvyttömyydestä perusempatiaan eikä toisten parisuhteista.

Aiempi parisuhteeni meni pilalle sen jälkeen, kun sairastuin masennukseen. Olimme vielä vuoden yhdessä sen jälkeen, mutta ei siitä mitään tullut.

Nyt olen kuitenkin erittäin onnellisessa, uudessa parisuhteessa. Käyn psykoterapiassa ja uusi mieheni on erittäin ymmärtäväinen eikä hänen maailmansa kaadu, jos minulla on huonompia päiviä. Toki suhdetta voi helpottaa se, että en ole kokenut haluttomuutta eli seksielämä on hyvällä mallilla.

Yksinäisyyteen johtavat usein erilaiset traumaattiset kokemukset lapsuudessa ja/tai jotenkin poikkeava persuunallisuus.

Nuo eivät poistu hyvässäkään parisuhteessa, saati sitten vaikeassa.

Outolintu saa usein puolisokseen toisen samanmoisen, pitkänpäälle parisuhteessakin voi tulla vaikeuksia.

Toki rakkaus ja läheisyys lääkitsevät, mutta rajallinen teho niillä on.

Vasta keski-iässä olen alkanut löytämään itseni....

Syvimmät aallonpohjani ovat olleet 17v kiusattuna opiskelijana ja 40v perheellisenä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei asiat ole noin mustavalkoisia vaikka masentuneen mieli saa ne vaikuttamaan sellaisilta. Ei se parisuhde ketään autuaaksi automaattisesti tee. Toki hyvä parisuhde varmasti auttaa tsemppaamaan ja jaksamaan, mutta voi myös pahentaa masennusta. Jaksaako

vakavasti masentunut edes olla vastavuoroisessa parisuhteessa, jossa täytyisi huomioida myös sen kumppanin tarpeet? Masentuneen on hyvä keskittyä ensin itseensä ja omaan hyvinvointiinsa ensisijaisesti. Oma vointi on nyt tärkein. Sulla on vielä koko elämä edessä. Älä luovuta, tsemppiä. <3

Vai koko elämä edessä? Mitä elämää yksin oleminen on? Ei minkäänlaista.

Masennus saa sen tuntumaan tuolta. Tärkeintä on että pidät huolta itsestäsi. Yksi asia kerrallaan. Tsemppiä

Olen masentunut (en "masentunut") nainen. Seurustelen.

Voisitko selventää mikä tässä on vaikeaa ymmärtää?

Vierailija kirjoitti:

Olen masentunut (en "masentunut") nainen. Seurustelen.

Voisitko selventää mikä tässä on vaikeaa ymmärtää?

Et ole yksin, olet rakastettu, tärkeä ja haluttu. Mitä syytä sulla on olla masentunut?

Parisuhde - jos se on hyvän tyypin kanssa - on luonnollisesti voimavara, joka parhaassa tapauksessa auttaa masennuksen yli. Mutta jos nyt mietit ihan realistisesti, niin eikö elämässä ole paljon sellaista, joka ei liity parisuhteisiin? Eikö vaikka lapsuudessa toistuvasti laiminlyöty ja pahoinpidelty voi olla masentunut, jos on suhteessa?

Kannattaa myös muistaa, että jotkut ihmiset hakeutuvat suhteisiin sairastuneiden kanssa, jotta saisivat käyttää valtaa. Minulle kävi nuorempana niin, että mies alkoi osoittaa voimakasta kiinnostusta pian masennuksesta yms. kuultuaan, ja parin viikon jälkeen alkoi väkivalta. Onneksi olin siinä kohtaa jo niin vahva, että totesin että kiitos hei. Huonommassa jamassa olisin voinut jäädäkin siihen. Parisuhde ei ole sama asia kuin hyvä parisuhde.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen masentunut (en "masentunut") nainen. Seurustelen.

Voisitko selventää mikä tässä on vaikeaa ymmärtää?

Et ole yksin, olet rakastettu, tärkeä ja haluttu. Mitä syytä sulla on olla masentunut?

Kannattaa siun oikeesti selvittää mistä masennus johtuu. Vai eikö voi rakastuneella olla sydänvaivojakaan?

Työnnäpä AP nuo lainausmerkit masennuksen ympäriltä aloitusviestissäsi sanonko minne.

Kuka vain voi masentua. Siinä ei katsota ulkonäköä, parisuhdestatusta, omaisuuden määrää eikä mitään muuta ulkoista seikkaa.

Ihmeellistä, että itse masennuksen kokenut kokee jotenkin aiheelliseksi tai tarpeelliseksi lähteä arvottamaan, ketkä voivat masentua ja mistä syystä.

Vierailija kirjoitti:

Todennäköisesti olisit masentunut. Koska siinä tapauksessa olisit myös kokenut epävarmuuden, rakastaako tuo toinen oikeasti, mustasukkaisuuden ja hylkäämisen. Ne ovat masentavia kokemuksia, ja valitettavasti kaikki joutuvat jossain vaiheessa kokemaan ne.

Olen ollut 15 vuotta parisuhteessa ensimmäisen kumppanini kanssa, enkä ole kokenut tässä suhteessa epävarmuutta, mustasukkaisuutta enkä hylkäämistä. En siis ajattele, että kaikki joutuvat ne kokemaan. Toki minulla ne voi vielä tulla vastaan, sillä elämä on arvaamaton, mutta parisuhde ei tarkoita automaattisesti yllä luettelemiasi asioita. 

Minä olin masentunut, koska olin huonossa parisuhteessa. Paranin jätettyäni miehen. 

Minulla ainakin parisuhde oli psykiatrille oleellinen tieto. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen masentunut (en "masentunut") nainen. Seurustelen.

Voisitko selventää mikä tässä on vaikeaa ymmärtää?

Et ole yksin, olet rakastettu, tärkeä ja haluttu. Mitä syytä sulla on olla masentunut?

Mm. varhaislapsuuden traumat ja pinttyneet, haitalliset ajatusmallit. Aivokemian muutokset - masennuksella on myös fyysinen ulottuvuutensa. Nämä paranevat kenties lääkkeillä ja pitkällä terapialla, eivät seurustelulla. Mieheni ei voi mitään näille asioille. Hänen harteilleen en myöskään laskisi vastuuta paranemisestani, olen hänen rakkaansa, en potilaansa. Hän ei ole myöskään täydellinen ihminen tai psykologian asiantuntija, hänellä on omat murheensa ja ongelmansa.

Toki seurustelu tukee paranemista hyvin paljon, antamalla turvallisen ympäristön. Uskoisin, että voin paremmin, kuin voisin yksin.

Selitinkö ymmärrettävästi?

Tavallaan ymmärrän. Mutta jo on melkoisen mustavalkoinen ajattelutapa.

Mun hyvä ystävä on ollut nykyisen miehensä kanssa 8 vuotta ja heillä on oikein hyvä ja onnellinen suhde.

5 vuotta sitten tää nyt 33v. ystäväni sai sellaisen diagnoosin kuin selkärankareuma. Koska ne kivut on lääkkeistä huolimatta sellaisia, että kun minäkään en voi sitä ymmärtää, niin en edes yritä selittää sulle ap mitä se on. Hän ei tule koskaan paranemaan, ainakaan nykytietämyksen valossa. Moni unelma on murskana. Nyt isänsä kamppailee syövän kanssa ja ennuste ei ole hyvä. Monet itkut on itkenyt mun seurassa koska kaikki on niin överiä. Niin ja on ollut myös monta vuotta koulukiusattu ja aikamoiset traumat siitä, oon hänen ainoa naispuolinen ystävä.

En helvetti edes tajua miten se kestää. Mutta onhan sillä loistava parisuhde, eli hän ei mitenkään voi olla masentunut??? Voi hyvää päivää. -.-

Jokaisella ihmisellä on henkilökohtaiset tragediansa, jotka kokevat eri tavoin. Masennus on tuskaa.

Minäkin voisin ihmetellä miten ihminen, joka ei ole menettänyt lastaan tai puolisoaan voi olla masentunut. Läheisistään pitää osata nauttia silloin kun he ovat elämässäsi, miksi masentua?

Tai ihminen, jolla ei koskaan ole edes ollut tuota kaikkea- eihän hänen rakkauden kaipuunsa ole mitään menettämisen tuskaan verrattuna. Miksei hän iloitse vapaudestaan ja kaikesta mikä on hänelle vielä mahdollista?

Minä en saa enää koskaan rakastamaani, onhan minulla paljon enemmän syytä masentua kuin sinulla.

Vaan olo voi olla tuskainen monesta syystä, kurjuudessa kilpailu ei auta.

Parisuhde on sinulle selvästi päähänpinttymä, sen vuoksi se korostuu potilaskeromuksissasi. Et kuitenkaan auta itseäsi itsesäällissäsi eikä muiden sääli auta sinua. Älä tuhlaa omaa ja muiden aikaa huomionhakuisin näytelmin. Elämä ei ole reilua, se ei ole sitä kellekään. Kun opit ymmärtämään ja hyväksymään sen, opit myös auttamaan itseäsi.

Itselläni ei ole masennusta virallisesti diagnisoitu mutta luulen että itsellä on siihen kuitenkin taipumusta lievemmässä mittakaavassa, koska olen aina ollut yksinäinen, koulukiusattu jne. huono itsetunto ja ahdistukseen taipumusta. parisuhde löytyi muutama vuosi sitten, mutta vaikka se on toki hyvä suhde ollut ja rakastan avopuolisoani, niin ei tää seurustelusuhde ole muuttanut mun masennuskausia tai yksinäisyydentunnetta ja ahdistusta paljoa mitenkään. Ehkä tietyllä tapaa jopa lisännyt sitä, kun viimein on joku kenen kanssa olla ja ketä rakastaa niin sitten siihen muun ahdistuksen keskelle tulee vielä pelko että toinen jättää ja lähtee, niinkuin kaikki muutkin aiemmin (ystävät/kaverit siis), ja sitten vielä pelko pettämisestä tai muusta ihanasta, vaikka sille ei syytä olekkaan. Oikeastaan ilman parisuhdetta olisin varmaan ehkä tietyllä tapaa "vapaampi" (ainakin noista peloista ja ahdistuksentunteista jotka liittyy muiden mt-ongelmien lisäksi tuohon parisuhteeseen), mutta toisaalta yksinäisyys olisi vielä konkreettisempaa.

Omalle kohdalle on osunut enemmän esimerkkejä ihmisistä joilla on diagnisoitu masennus ja ovat lähes poikkeuksetta olleet jokainen parisuhteessa. Eli aika mustavalkoista ajattelua kyllä tavallaan terapeutiltasi.