Mieheni ilmoitti, että minulla on kaksi kuukautta aikaa löytää libidoni. Sen jälkeen hän ottaa eron
Meillä on yhteisiä vuosia takana 14, ja kuten jokaisessa pitkässä suhteessa meillä on ollut omat vaikeat hetkemme. Aikaisemmin niistä on selvitty tahdonvoimalla, kumppanuudella ja molemminpuolisella arvostuksella. Vaikka rakkaus on toisinaan ollut hetken kadoksissa, halu pitää perhe kasassa on pitänyt meidät yhdessä.
Esikoisemme syntyi 7 vuotta sitten, jonka jälkeen oli suhteemme vaikeinta aikaa. Noin vuoden verran meillä kotona oli huono ilmapiiri ja jatkuvaa riitelyä. Silti meillä molemmilla oli haluja ja seksielämä luisti kaiken katkeruudenkin keskellä. Se olikin se liima, joka sai kannettua meidät tuon pikkuvauva-ajan yli. Synnytys oli tosi kamala ja traumaattinen (mikä oli osasyy minun huonoon olooni) ja mieheni ei osannut rakastaa vauvaa joka melkein tappoi hänen vaimonsa. Kun suhteemme parani ja tajusimme että rakkautta on yhä jäljellä, päätimme ettei toista lasta tule ja perheemme jää kolmipäiseksi.
Raskaustesti näytti kuitenkin positiivista neljä vuotta tämän päätöksen jälkeen, ja nyt meillä on puolitoista vuotias lapsi kotona. Hänet sain keisarinleikkauksella ja kaikki meni muutenkin paremmin kuin edellisellä kerralla. Kiinnyin tähän kuopukseemme todella paljon, sellaisella karhuemon voimalla, jota en oikeastaan osaa kuvailla.
Myönnän syyllistyneeni mieheni laiminlyömiseen, sillä lapsen syntymän jälkeen seksi ja läheisyys on ollut hyvin toissijaista. Olemme tehneet viimeiset puoli vuotta paljon töitä, ja olemme löytäneet taas yhteisen sävelen arjessa, rakastamme toisiamme ja nauramme yhdessä paljon. Mutta minun haluni ovat tipotiessään. Olemme harrastaneet seksiä kolme kertaa, joista yksi oli minun aloitteestani ja kaksi miehen. Tilanne on ymmärrettävästi hankala, sillä haluaisin haluta miestäni mutta seksi vain ällöttää.
Meillä oli lauantaina treffi-ilta, jonka päätteeksi mieheni ilmoitti kylmänviileästi että minulla (tai oikeastaan meillä, ei sälytä koko vastuuta minun harteilleni ) on kaksi kuukautta aikaa löytää ratkaisu tähän tilanteeseen, tai yhteinen tiemme päättyy tähän. Olen järkyttynyt, mutta en sinänsä yllättynyt. Ennen seksi oli meille molemmille tärkeää, nyt se ei ole minun prioriteettilistani kärjessä. En syytä miestäni sillä olen odottanutkin että milloin hän kyllästyy tilanteeseen.
Mitä te tekisitte tässä tilanteessa? Rakastamme toisiamme ja lapsiamme valtavasti. Talous on molemmilla kunnossa, eli yksinkin pärjäisimme varmasti. Nyt onkin kyse siitä, kannattaako vielä yrittää.
kahden kuukauden aikaraja ahdistaa valtavasti. Mitä jos laitan peliin kaikkeni mutta en silti onnistu? Mitä tietä kannattaa lähteä yrittämään? En usko parisuhdeterapiaan, sitä kokeilin exäni kanssa ja turhauduin vain seksuaaliterapeutin lässytykseen. Voisiko avoin suhde tai lupa pettää toimia?
Vai pitäisikö vain tässä vaiheessa tajuta, että olemme niin eri tilanteessa seksihalujemme suhteen että kannattaa heittää pyyhe kehään ja antaa miehelle tilaisuus etsiä itselleen haluava nainen?
Pahoittelut hyvinkin epäselvästä tekstistä, olo on hyvinkin sekainen ja nuorempi lapsi pyörii jaloissa.
Kommentit (591)
Yhdenkään miehen tai naisen ei pidä alistua seksittömään suhteeseen.
Vierailija kirjoitti:
---Synnytys oli tosi kamala ja traumaattinen (mikä oli osasyy minun huonoon olooni) ja mieheni ei osannut rakastaa vauvaa joka melkein tappoi hänen vaimonsa.---
Onpa kauheaa tekstiä. Ihan porvoolaiseksikin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aivan oikein mieheltäsi, jo avauksestasi käy ilmi mikä sinulle on tärkeää; lapset.
Siinä ei sinällään ole mitään väärää mutta parisuhde ei nyt vaan voi perustua siihen että pidetään perhe kasassa ja lapset hengissä. Olet selkeästi unohtanut että sinulla on aviomies.
Perhe on yhteiskunnan tärkein yksikkö. Parisuhteen pitää perustua siihen, että pidetään perhe kasassa ja lapset hengissä.
Siihen ei pitäisi enää kuulua lapsellinen minä- minä, mulle kaikki heti- ajattelu.
Ei, vaan pidetään parisuhde kunnossa niin perhekin pysyy automatik kasassa. Lapset pysyy hengissä kaikilla järkevillä vanhemmilla riippumatta parisuhteen tilasta
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Seksittömyys on naiselle paljon helpompaa kuin miehelle, silti kaikki parit eivät kuitenkaan eroa vaikka seksiä ei olisikaan.
No ei tosiaankaan ole paljon helpompaa seksittömyys naiselle!! Toki jos ei haluja ole, mutta ei muuten.
Onhan helpompaa.
Ensinnäkin melkein puolet naisista kokee suuria seksuaallisen haluen puutteita elämänsä aikana. Mutta vain hyvin pieni osa miehistä.
Naiset haluaa 9 kertaa keksimäärin seksiä kuussa ja miehet 21 kertaa kuussa.
Miehet myös harrastavat yhden yön suhteita paljon enemmän kuin naiset, joista monet eivät sesiä sinkkuina harrasta.
Miehet kokevat suurta kärsimystä seksittömyydestä jopa sinkkuina mutta harva nainen kokee.
Jos mies ei saa seksiä hän yleensä masturboi vähintään kerran päivässä.
Menet ja otat poskeen. Pari minuuttia ja kaikki on taas tyytyväisiä. Aina tarvittaessa toistat tämän pikahoidon.
Onpa helppoa, kun ei tee asioista niin hemmetin vaikeaa.
Ymmärrän, että aina ei tee mieli. Ei minunkaan ole aina tehnyt mieli, mutta mitäpä en vaimoni eteen tekisi.
T:mies
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aivan oikein mieheltäsi, jo avauksestasi käy ilmi mikä sinulle on tärkeää; lapset.
Siinä ei sinällään ole mitään väärää mutta parisuhde ei nyt vaan voi perustua siihen että pidetään perhe kasassa ja lapset hengissä. Olet selkeästi unohtanut että sinulla on aviomies.
Perhe on yhteiskunnan tärkein yksikkö. Parisuhteen pitää perustua siihen, että pidetään perhe kasassa ja lapset hengissä.
Siihen ei pitäisi enää kuulua lapsellinen minä- minä, mulle kaikki heti- ajattelu.Ei, vaan pidetään parisuhde kunnossa niin perhekin pysyy automatik kasassa. Lapset pysyy hengissä kaikilla järkevillä vanhemmilla riippumatta parisuhteen tilasta
Mutta ap: n kertoman mukaan parisuhde on kunnossa. Mikä tässä on se ongelma?
Naiset on vaan tollasia. Kun ne pääsee naimisiin ja saa lapsia, ne lakkaa toimimasta kuin naiset. Lisäksi lihoavat ja muuttuvat tosi pahantuulisiksi.
Sinun pitäisi kiittää miestäsi tästä, tuleva sinkkuelämä on molemmille sitä mitä tarvitsette ja saa teidät taas hymyilemään, ja käynnistää se jossain vaiheessa ehkä sinullakin sitten pienen kilonkaristuskuntosalikärpäsen ja sitä myöden kun alat saamaan taas katseita osaksesi, on tsäänssejä seksielämäsi uudelleenalkamiselle. Jos pääset oikein nättiin ja hoikkaan kuntoon niin miehesi saattaa jopa ottaa sinut takaisin jos oikein tekeydyt tykö. Kannattaa kuitenkin olla ripeä, miehille aina löytyy ottaja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Noinhan tuossa tilanteessa kuuluukin toimia. Perinteisesti miehet vaan antavat itselleen luvan lähteä pettämään ja ero tapahtuu vasta kiinni jäädessä, sen sijaan että asiasta keskusteltaisiin etukäteen ja sovittaisiin selvästi siitä, että joko löydetään kompromissi, annetaan lupa vieraisiin tai erotaan. Nyt voit miettiä mitä itse haluat.
Seksi kuuluu suhteeseen. Se, joka päättää ei halua enää seksiä, niin hän ei ohjaile ja päätä sen toisen puolesta ettei hänkään sitten saa haluta. Mulla oli tollanen tilanne. Avokki laitto luukut kiinni ja oletti, että minä hyväksyn sen asian. Sanoin ihan suoraan, että kun päätit ilmoittaa asiasta mikä on hieno juttu, niin ei tarvi enää kuunnella pääkipuja ja väsymystä, mutta minä en lähde samaan leikkiin mukaan, koska minulla on haluja ja mun ei tartte tukahduttaa seksuaalista halua sen takia ettei toista kiinnosta ja sitä et voi edes vaatia. . Joten, joko hyväksyt sen että haen muualta ja eletään tavallista arkea tai otetaan ero ja haen sitten sinkkuna muualta. Päätös on nyt sun käsissä miten meinaat edetä, koska mä en elä seksittömässä suhteessa.. Sitten alko jalat aukeilee yhtäkkiä, mutta ei mua enää kiinnostanut koko asia ja otin ite sit eron ja etin uuden kumppanin parin vuoden päästä.
Yök millaisia ihmisiä sitä onkaan olemassa! Minkäänlaista rakkautta ei tuollaisella ihmisellä ole kumppaniaan kohtaan, ei siis kertakaikkiaan mitään. Todella surullista luettavaa. Minä-minä-minä-minun-tarpeet-minä-haluan-minä-MINÄ! Yök, yök ja vielä kerran yök. Tämänkaltainen ihminen ei todellakaan rakasta ja helli omaa kultaansa pyyteettömästi rakkaudesta. Ehei, kaiken taustalla on vain omien tarpeiden tyydyttäminen. Ei henkinen yhteys, ei kumppanuus, ei rakkaus.
Tossahan ei kyllä mies tehnyt mitään väärin. Hän ei textissä painosta naistaan antamaan vaan antaa vaihtoehdot. Jos toinen ei halua ja toinen haluaa, niin haluttomalla on ne vaihtoehdot. Eihän haluton ihminen voi päättää toisen haluista. Ja jos suhdetta jatkaa, niin haluton hyväksyy sen toisen menon tai sitten eron. Todelliseen rakkauteen kuuluu myös seksielämä, vaikka miten toisin yritetään väittää. Sitä aina haukutaan joka haluaa seksiä ja sen pitäisi ymmärtää, mutta koska se menee sillai, että se haluton tekis rakkaudesta kumppania kohtaan, niin että kaikki pysyy balanssissa.
Jos sulle hyvä suhde on sellainen, että käy äijäs kanssa kaupassa ja se on siinä niin ok. Jos sun äijäs pusuttelee sua ja lämpenee ottaa askeleen pitemmälle ja sanot, että pusuttelu riittää, niin usko pois. se ei riitä sun äijälle pitemmän päälle. Ja toi sun textis todistaa sen, että sinä ajattelet vain itseäsi ja omia tarpeita.
Ei kyllä mikään ihme, jos nainen ei halua, kun miehelle seksi on tuota "jalat vaan auki". Tuskin se uusikaan nainen kovin kauaa jaksaa innostua.
Lukasin noi viestit, niin ei siinä painosteta kumppania antamaan seksiä. Nainen ei halua ja mies haluaa, joten ehdottaa muuta. Kun se oma kumppani oli antamassa, niin mieshän ei enää halunnut häntä vaan otti eron. Jos minun mieheni sanoisi ettei halua seksiä kanssani enää ja minä haluan, niin en minä seksitöntä elämää halua sen takia, että mies ei enää halua minua. Mitä sellainen rakkaus on jos toista ei halua. Itse en hakisi seksiä muualta vaan eroaisin.
Vierailija kirjoitti:
Haluaako ap: n mies jatkaa suhteessa? Vaikuttaa siltä, ettei halua koska uhkailee ja kiristää.
AP on käytännössä pettänyt miestä puolitoista vuotta. Seksi on parisuhteen perusta. Jos toinen osapuoli kieltäytyy seksistä niin se on sama kuin pettäminen. Nyt mies antoi AP:lle kaksi kuukautta aikaa todistaa että AP haluaa vielä olla naimisissa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aivan oikein mieheltäsi, jo avauksestasi käy ilmi mikä sinulle on tärkeää; lapset.
Siinä ei sinällään ole mitään väärää mutta parisuhde ei nyt vaan voi perustua siihen että pidetään perhe kasassa ja lapset hengissä. Olet selkeästi unohtanut että sinulla on aviomies.
Perhe on yhteiskunnan tärkein yksikkö. Parisuhteen pitää perustua siihen, että pidetään perhe kasassa ja lapset hengissä.
Siihen ei pitäisi enää kuulua lapsellinen minä- minä, mulle kaikki heti- ajattelu.Ei, vaan pidetään parisuhde kunnossa niin perhekin pysyy automatik kasassa. Lapset pysyy hengissä kaikilla järkevillä vanhemmilla riippumatta parisuhteen tilasta
Mutta ap: n kertoman mukaan parisuhde on kunnossa. Mikä tässä on se ongelma?
Parisuhde ei ole kunnossa jos ei ole seksiä
Vierailija kirjoitti:
jätä tollanen ukko. Pitkässä parisuhteessa kumppani ei vaan kiinnosta seksuaalisessa mielessä.
Paitsi hyvin harvoilla, jotka on löytäneet sen oikean.
Tämä kannatan suosiolla eroamista. Voit myös lähettää miehesi seksuaaliterapeutille, sillä hänellä tuntuu olevan ongelmia seksin kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Noinhan tuossa tilanteessa kuuluukin toimia. Perinteisesti miehet vaan antavat itselleen luvan lähteä pettämään ja ero tapahtuu vasta kiinni jäädessä, sen sijaan että asiasta keskusteltaisiin etukäteen ja sovittaisiin selvästi siitä, että joko löydetään kompromissi, annetaan lupa vieraisiin tai erotaan. Nyt voit miettiä mitä itse haluat.
Seksi kuuluu suhteeseen. Se, joka päättää ei halua enää seksiä, niin hän ei ohjaile ja päätä sen toisen puolesta ettei hänkään sitten saa haluta. Mulla oli tollanen tilanne. Avokki laitto luukut kiinni ja oletti, että minä hyväksyn sen asian. Sanoin ihan suoraan, että kun päätit ilmoittaa asiasta mikä on hieno juttu, niin ei tarvi enää kuunnella pääkipuja ja väsymystä, mutta minä en lähde samaan leikkiin mukaan, koska minulla on haluja ja mun ei tartte tukahduttaa seksuaalista halua sen takia ettei toista kiinnosta ja sitä et voi edes vaatia. . Joten, joko hyväksyt sen että haen muualta ja eletään tavallista arkea tai otetaan ero ja haen sitten sinkkuna muualta. Päätös on nyt sun käsissä miten meinaat edetä, koska mä en elä seksittömässä suhteessa.. Sitten alko jalat aukeilee yhtäkkiä, mutta ei mua enää kiinnostanut koko asia ja otin ite sit eron ja etin uuden kumppanin parin vuoden päästä.
Yök millaisia ihmisiä sitä onkaan olemassa! Minkäänlaista rakkautta ei tuollaisella ihmisellä ole kumppaniaan kohtaan, ei siis kertakaikkiaan mitään. Todella surullista luettavaa. Minä-minä-minä-minun-tarpeet-minä-haluan-minä-MINÄ! Yök, yök ja vielä kerran yök. Tämänkaltainen ihminen ei todellakaan rakasta ja helli omaa kultaansa pyyteettömästi rakkaudesta. Ehei, kaiken taustalla on vain omien tarpeiden tyydyttäminen. Ei henkinen yhteys, ei kumppanuus, ei rakkaus.
kuulostat siltä ettei teillä peitto heilu ja äijä tsiigailee muihin pöytiin jos sulla edes ketään on ja jos on, niin sinä vaikutat minä minä minä ihmiseltä, joka määrää millon on sopivaa mennä halimisesta eteenpäin. Sinäkään et vaikuta kovin rakastavaiselta
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aivan oikein mieheltäsi, jo avauksestasi käy ilmi mikä sinulle on tärkeää; lapset.
Siinä ei sinällään ole mitään väärää mutta parisuhde ei nyt vaan voi perustua siihen että pidetään perhe kasassa ja lapset hengissä. Olet selkeästi unohtanut että sinulla on aviomies.
Perhe on yhteiskunnan tärkein yksikkö. Parisuhteen pitää perustua siihen, että pidetään perhe kasassa ja lapset hengissä.
Siihen ei pitäisi enää kuulua lapsellinen minä- minä, mulle kaikki heti- ajattelu.
Perhe ei ole mikään tärkeä yksikkö. Me ei eletä missään 19650-luvulla.
Perhettä ei pidä pitää kasassa. Parisuhde on sitö varten että kumpikin voi hyvin siinä. Siinä ei pidä olla vain että parisuhde pysyisi kasassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aivan oikein mieheltäsi, jo avauksestasi käy ilmi mikä sinulle on tärkeää; lapset.
Siinä ei sinällään ole mitään väärää mutta parisuhde ei nyt vaan voi perustua siihen että pidetään perhe kasassa ja lapset hengissä. Olet selkeästi unohtanut että sinulla on aviomies.
Perhe on yhteiskunnan tärkein yksikkö. Parisuhteen pitää perustua siihen, että pidetään perhe kasassa ja lapset hengissä.
Siihen ei pitäisi enää kuulua lapsellinen minä- minä, mulle kaikki heti- ajattelu.Ei, vaan pidetään parisuhde kunnossa niin perhekin pysyy automatik kasassa. Lapset pysyy hengissä kaikilla järkevillä vanhemmilla riippumatta parisuhteen tilasta
Mutta ap: n kertoman mukaan parisuhde on kunnossa. Mikä tässä on se ongelma?
Parisuhde ei ole kunnossa jos ei ole seksiä
Asia on helppo saada kuntoon. Voihan sitä paneskella ja teeskennellä että nauttii. Pieni vaiva pelastaa sillä avioliittonsa.
Miksi ihmiset tekevät asioista turhan vaikeita?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Haluaako ap: n mies jatkaa suhteessa? Vaikuttaa siltä, ettei halua koska uhkailee ja kiristää.
AP on käytännössä pettänyt miestä puolitoista vuotta. Seksi on parisuhteen perusta. Jos toinen osapuoli kieltäytyy seksistä niin se on sama kuin pettäminen. Nyt mies antoi AP:lle kaksi kuukautta aikaa todistaa että AP haluaa vielä olla naimisissa.
Ei ole pettämistä. Naisen ei pidä harrastaa seksiä, ei tehdä sellaista mitä ei halua tai mikä tuntuu pahalta. Siihen on yleensä joku syy /syyt, ja voi olla pätevä syy. Vain miehen seksileluna oleminen ei ole naisten elämän tarkoitus. Myös miesten harjoittama naisten syyllistäminen palstoilla kannattaa jättää omaan arvoonsa. Ja mies eroaa, jos ei kestä selvittää todellisia syitä, koska vika ei ole naisessa yleensä yksin. On naisia joille vähempi seksi riittää, kun elämäntilanteet muuttuvat ja tarpeet eivät vaan kohtaa. Monien miesten pitäisi hankkia itsetunto ja ottaa selvää mitä itse sähläävät tunteettomasti
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Haluaako ap: n mies jatkaa suhteessa? Vaikuttaa siltä, ettei halua koska uhkailee ja kiristää.
AP on käytännössä pettänyt miestä puolitoista vuotta. Seksi on parisuhteen perusta. Jos toinen osapuoli kieltäytyy seksistä niin se on sama kuin pettäminen. Nyt mies antoi AP:lle kaksi kuukautta aikaa todistaa että AP haluaa vielä olla naimisissa.
Ap ei ole pettänyt miestään.
Vierailija kirjoitti:
Lainaan tekstiä toisesta ketjusta:
Seksologi Anneli Kivijärvi kiteyttää asian hyvin: "Kukaan ei voi parisuhteessa yksipuolisella päätöksellä lopettaa seksiä, ja vaatia kumppaniltaan samaa. Jos ei itse halua seksiä, niin toiselle on annettava mahdollisuus seksiin muilla tavoin. Eihän kukaan voi kieltää toista syömästäkään, vaikka itsellä ei olisi nälkä."
Eli jos toinen osapuoli ei halua, täytyy toiselle osapuolelle antaa vapaus valita. Yhdessä tässä tapauksessa päätetään, että erotaanko, vai sallitaanko toiselle esim. käynti maksullisissa, seksisuhde jonkun muun kanssa tjms. Ja saivartelijoille tiedoksi, että tässä puhutaan pidemmästä jaksosta kuin viikon, parin kuivasta kaudesta.
näin toi yks jätkä sanoo tässä ketjussa ja se on saanu paljo alapeukkuja. anto muijallensa valinnat. hyväksyy menot muualle tai sit eroo. siinä ei painosteta naista mitenkään.
Mitä jos antaisitte lastenne päättää? Kai heilläkin on jotain sanottavaa asiaan? Kyseessä on heidänkin perhe ja mahdolliset asumiskuviot, vuoroviikot, loman vietot, joulut ja muut sukulaisjuhlat. Mitenkäs he ajattelevat teidän mahdollisista uusista heiloista ja puolisoista?
Kysytte kumpi on heille tärkeämpää. Isän tyydyttävä seksielämä vai heidän ydinperheensä molempien vanhempien kanssa?
Vierailija kirjoitti:
Kuullostaa kiukuttelulta, painostamiselta ja alistamiselta eikä rakkaudelta. Eroaisin jo siksi, että mies edes kehtaa esittää asian noin.
Tämä. Kovasti miehellä on kiire päästä viikko-viikkosysteemiä elämään.
Ei sitä halua voi pakottaa. Jos väkisin yrittää niin kyllä asiasta menee viimeinen n ilo koska suostuu siihen pakotettuna.
Seksuaallisuus tulee itsestä ei toisesta.
Ihmisellä pitäisi olla luontaiset seksihalut vaikka ei edes olisi kumppania.