Mieheni ilmoitti, että minulla on kaksi kuukautta aikaa löytää libidoni. Sen jälkeen hän ottaa eron
Meillä on yhteisiä vuosia takana 14, ja kuten jokaisessa pitkässä suhteessa meillä on ollut omat vaikeat hetkemme. Aikaisemmin niistä on selvitty tahdonvoimalla, kumppanuudella ja molemminpuolisella arvostuksella. Vaikka rakkaus on toisinaan ollut hetken kadoksissa, halu pitää perhe kasassa on pitänyt meidät yhdessä.
Esikoisemme syntyi 7 vuotta sitten, jonka jälkeen oli suhteemme vaikeinta aikaa. Noin vuoden verran meillä kotona oli huono ilmapiiri ja jatkuvaa riitelyä. Silti meillä molemmilla oli haluja ja seksielämä luisti kaiken katkeruudenkin keskellä. Se olikin se liima, joka sai kannettua meidät tuon pikkuvauva-ajan yli. Synnytys oli tosi kamala ja traumaattinen (mikä oli osasyy minun huonoon olooni) ja mieheni ei osannut rakastaa vauvaa joka melkein tappoi hänen vaimonsa. Kun suhteemme parani ja tajusimme että rakkautta on yhä jäljellä, päätimme ettei toista lasta tule ja perheemme jää kolmipäiseksi.
Raskaustesti näytti kuitenkin positiivista neljä vuotta tämän päätöksen jälkeen, ja nyt meillä on puolitoista vuotias lapsi kotona. Hänet sain keisarinleikkauksella ja kaikki meni muutenkin paremmin kuin edellisellä kerralla. Kiinnyin tähän kuopukseemme todella paljon, sellaisella karhuemon voimalla, jota en oikeastaan osaa kuvailla.
Myönnän syyllistyneeni mieheni laiminlyömiseen, sillä lapsen syntymän jälkeen seksi ja läheisyys on ollut hyvin toissijaista. Olemme tehneet viimeiset puoli vuotta paljon töitä, ja olemme löytäneet taas yhteisen sävelen arjessa, rakastamme toisiamme ja nauramme yhdessä paljon. Mutta minun haluni ovat tipotiessään. Olemme harrastaneet seksiä kolme kertaa, joista yksi oli minun aloitteestani ja kaksi miehen. Tilanne on ymmärrettävästi hankala, sillä haluaisin haluta miestäni mutta seksi vain ällöttää.
Meillä oli lauantaina treffi-ilta, jonka päätteeksi mieheni ilmoitti kylmänviileästi että minulla (tai oikeastaan meillä, ei sälytä koko vastuuta minun harteilleni ) on kaksi kuukautta aikaa löytää ratkaisu tähän tilanteeseen, tai yhteinen tiemme päättyy tähän. Olen järkyttynyt, mutta en sinänsä yllättynyt. Ennen seksi oli meille molemmille tärkeää, nyt se ei ole minun prioriteettilistani kärjessä. En syytä miestäni sillä olen odottanutkin että milloin hän kyllästyy tilanteeseen.
Mitä te tekisitte tässä tilanteessa? Rakastamme toisiamme ja lapsiamme valtavasti. Talous on molemmilla kunnossa, eli yksinkin pärjäisimme varmasti. Nyt onkin kyse siitä, kannattaako vielä yrittää.
kahden kuukauden aikaraja ahdistaa valtavasti. Mitä jos laitan peliin kaikkeni mutta en silti onnistu? Mitä tietä kannattaa lähteä yrittämään? En usko parisuhdeterapiaan, sitä kokeilin exäni kanssa ja turhauduin vain seksuaaliterapeutin lässytykseen. Voisiko avoin suhde tai lupa pettää toimia?
Vai pitäisikö vain tässä vaiheessa tajuta, että olemme niin eri tilanteessa seksihalujemme suhteen että kannattaa heittää pyyhe kehään ja antaa miehelle tilaisuus etsiä itselleen haluava nainen?
Pahoittelut hyvinkin epäselvästä tekstistä, olo on hyvinkin sekainen ja nuorempi lapsi pyörii jaloissa.
Kommentit (591)
Miksettä koittaisi avointa suhdetta? Huonoimmassakin tapauksessa johtaa vaan eroon, mikä olisi muutenkin edessä. Et voi ainakaan hävitä.
Avoin suhde sopii joillekin. Mutta saattaa käydä niinkin, että siinä kunnioitus toista kohtaan häviää, mustasukkaisuus nostaa riitoja tai niin, että toinen suostuu siihen vastoin omaa tahtoaan vain säilyttääkseen liiton. Sitten kuitenkin tulee ero, mutta toinen on rikkonut itsensä. Eli avoin suhde, joka ei toimi saattaa pilata enemmän kuin rakentaa. Jos nyt jää kuitenkin hyvät muistot niin mitä jos avoimen suhteen epäonnistuneen kokeilun jälkeen jäisikin huonot muistot?
Ymmärsin kyllä, että sanoit ettet usko mihinkään terapiaan, mutta kannattaistko silti kokeilla. Voi terapeutille ilmoittaa, että haluat suoraan ja reippaasti palautteen ja turhaudut lässyttämisestä. Kerrot että teitä ei tarvitse silkkihansikkain kohdella, että antaa tulla vaan. Terapeuttia voi myös vaihtaa itselle sopivaksi. Itse olen käynyt parilla ihmisellä juttelemassa ja olen ilmeisesti sen tyyppinen ihminen, jolle toiset haluaa olla kivoja. Olin niin tyytyväinen, kun vihdoin löysin napakan tädin joka kehtasi haastaa minua oikein kunnolla ja viedä pois mukavuusalueelta ja sanoa suorat sanat. Kirpasee eka, mutta hyödyttää enemmän <3
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä siinä panemisessa on niin vaikeaa, että siitä tehdään elämää suurempi asia?
Kerran viikossa vartiksi housut pois ja perse pystyyn, niin asia on hoidettu. Liukuvoidetta niin hommat luistaa. Voi vaikka lukea samalla kirjaa jos muutoin vartti tuntuu liian pitkästyttävältä.
Jos tietää miehen seksihalut ja ei ole edes tämän verran valmis tulemaan vastaan, niin heikosti on asiat.
Tiedän mieheni seksihalut ja tuo ei nyt kyllä vastaa ollenkaan niitä. Kaikenlaiset sitä yrittää toisia neuvoa.
tohtori dolomiitti kirjoitti:
mites jos miehesi olisi samaa maata ja sinulla housut märkinä aina, annat 2kk aikaa miehellesi korjata muna pystyyn, niin luulen että mies hoitaa homman siten että alta 1kk saat jo jäykistynyttä elintä
mies menee lekuriin ja mittauttaa testostereot ja nyppää sinisiä pillereitä
ongelma on hoidettu
mites nainen: sama 2 kk menee voivotellessa akkojen juorupalstoilla etsien vertaistukea itselleen ja hakemassa säälipisteitä, sillä aikaa olisi jo hoitanut hormonitoiminnan kuntoon ja koneet laulamaan
Naisille on vaan sellaisia hormooneja jotka tappavat viimeisetkin halut. Toki jos miestä ei haittaa naisella parrankasvu ja äänenmurros niin voihan sitä syödä testosteronia.

Kuules tohtori dolomiitti, ei ne siniset pillerit auta, jos mies ei kiihotu!
Jos ei miestä kiinnosta seksi, niin ei ne sinipillerit kiinnostusta saa heräämään. Se kiinnostus pitää tulla ensin jostain, yleensä siitä naisesta, ja sitten vasta napataan pillerit, jos kiihotuksesta huolimatta ei vekotin kovetu.
Halunherättämispillereitä ei siis ole vieläkään keksitty, ei miehille eikä naisille.
Miehillähän se kiinnostus säilyy helposti vaikka miten vanhaksi asti, joten vanhoille miehillehän tämä pillerihomma on kehitettykin. Typerät nuoret miehet on sitten ottaneet nekin käyttöönsä sitä varten, että saisivat sen erektionsa säilymään mahdollisimman kauan ja usein, kun tuppaa se nuorillakin väsymys iskeä siihen pahimpaan paikkaan, jos oikein hurjastelee. Tekevät vaan sillä itselleen karhunpalveluksen, että saavat oikeat erektiohäiriöt itselleen liian nuorina, siis vanhan miehen vaivat. Kohta ei se kalu nousekaan enää ilman pilsuja. Ja sitten on tosiaan aina napsittava niitä tabuja. Ja voi olla, että ne lakkaakin tehoamasta, kun niitä kaiken aikaa käytetään.
Ja ap:lle. Juu, yritä nyt 2 kk aivan mahdottomasti. Tyrkytä sitä seksiä miehelle aamuin ja illoin, ole aina valmiina. Ja mies lähtee kuitenkin. Koska sinä et ole libidoasi löytänyt, vaan harjoittanut seksiä ilman todellista halua ja intoa. Miehen tehtävä olisi se sinun libidosi herättää, mutta ei taida olla hänellä halua eikä taitoa sitä alkaa etsiä, vaan kaikki sysätään sinun päällesi. Ja jos teidän avioliittonne on aina ja ikuisesti tästä asiasta kiinni, niin antaisit vaan mennä sitten. Mies ei todennäköisesti löydä yhtään sen kummempaa seksipetoa itselleen, mutta siinähän lähtee ja saa kaikki avioeron muut harmit siihen päälle. Ehdota miehelle, että ottaisi ainakin aluksi lapset itselleen, että sinä voit etsiä sitä libidoasi rauhassa.
Hävitin kerran auton avaimet ja tuli melkoinen riita kun niitä etsittiin ympäriinsä. Onneksi löytyi niin ei tarvinnut erota.
Tavaraa et uhkailijalle anna! Se on jämpti!
Vierailija kirjoitti:
Miehen tehtävä olisi se sinun libidosi herättää, mutta ei taida olla hänellä halua eikä taitoa sitä alkaa etsiä, vaan kaikki sysätään sinun päällesi.
Eipä ole ensimmäinen kerta kun odotetaan miehen lukevan ajatuksia, ja kykenevän automaattisesti tietämään mistä mikäkin nainen pitää.
Vierailija kirjoitti:
Tavaraa et uhkailijalle anna! Se on jämpti!
Tilanteessa jossa vaimolle seksi on yhdentekevä/vastenmielinen suoritus miehen toisen naisen kanssa harrastama seksi ei ole aviorikos.
Joko löysit kauan kadoksissa olleen libidosi?
Onkohan ap vastaillut välillä, on pitkä ketju.
Mies on siis selvästi ilmaissut, että haluaa seksiä nimenomaan kanssasi, mutta sinä et ole kiinnostunut. Olet varmaan kääntänyt hänelle selkäsi kymmeniä tai satoja kertoja ja kieltäytynyt seksistä. Mitä miehesi pitäisi oikeasti tehdä? Alistua päättämääsi selibaattiin ja elää loppuelämänsä munattomana betana kun sinua ei kiinnosta? Kunnes herää joskus aivan armottomaan vitutukseen ja katkeruuteen siitä, että hän on naimisissa siskon kanssa ja toimii friendzone-talkkarina. Sori ilmaisuni mutta vitut.
Miehesi haluaa vaimon, kumppanin ja puolison. Jonkun jolle voi kertoa asioita ja säännöllisesti panna kunnolla. Niin että sinä pidät siitä ja sen näkee.
Mitähän jos kertoisit hänelle, että haluat opetella uudestaan haluamaan seksiä ja nimenomaan häntä, ja olet pahoillasi kun hän jäänyt vuosiksi paitsioon? Niinhän siinä on tainnut käydä? Kerro hänelle että hän on sinulle tärkeä ja rakas. Jos ei ole etkä halua yrittää niin sittenhän peli on selvä. Jos et halua yrittää, et tarvitse miestäsi vaan jonkun joka putsaa rännit ja maksaa laskuja.
Se, että miehesi on antanut aikarajan, on sekä reilua että avunpyyntö. Hän kärsii, haluaa sinut mukaan mutta ei voi katsoa miren jätät hänet sivuun suhteeseen olennaisesti kuuluvasta asiasta.
Jos haluat yrittää seksiä, kerro hänelle miten sinut saa syttymään. Pyydä nuolemaan pillua tai ihan mitä vaan. Seksi kuuluu avioliittoon. Miehesi on oikealla asialla ja haluaa sinua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miehen tehtävä olisi se sinun libidosi herättää, mutta ei taida olla hänellä halua eikä taitoa sitä alkaa etsiä, vaan kaikki sysätään sinun päällesi.
Eipä ole ensimmäinen kerta kun odotetaan miehen lukevan ajatuksia, ja kykenevän automaattisesti tietämään mistä mikäkin nainen pitää.
Eikös 14 avioliittovuoden jälkeen miehen pitäisi se jo tietää? Ei tässä nyt olekaan kyse kaikista maailman naisista, vaan siitä omasta vaimosta. Ei luulisi olevan vaikea ottaa selvääkään, jos ei ole kaikkien näiden vuosien aikana selvinnyt.
Harvalla meistä mitään erikoisia mieltymyksiä on, ihan tavallinen hellyys ja läheisyys yleensä riittää. Ja myös se, että tuntee olevansa turvassa ja voi luottaa toiseen. Kuinkahan on tässä ap:n tapauksessa?
Miehet voisi myös etsiä itsestään sitä maskuliinista puolta, mikä sytyttää naisen. Ruikuttajat ja vaatijat eivät sitä edusta.
En suosittele ap:lle mitään temppuja. Ne ei tehoa ja saa tuntea itsensä naurettavaksi ja hyväksikäytetyksi.
Tutkimusten mukaan suurimmassa osassa avioliittoja seksiä harrastetaan varsin maltillisesti. Voi olla pitkiä "kuivia" kausia ja aikoja, jolloin halut ei vaan kohtaa. Silti pysytään yhdessä, koska ollaan tiimi. Elämä ei todellakaan ole pelkkkää seksiä. Mitä vanhemmaksi tullaan, sitä selvemmin tämä tulee eteen. Nuorena intoa yleensä riittää yllin kyllin.
No toivottavasti löytävät tein toistensa luo kuitenkin, sitähän tässä pitäisi kuitenkin toivoa, koska avioerolapsia on jo riittämiin. Tuollaiset uhkavaatimukset on kohtuuttomia, koska sillä ei saa aikaan muuta kuin pelkoa ja hätää. Miksi naisen pitäisi syyllistyä siitä, ettei tunne halua seksiin? Jos se mies ei vaan sytytä? Ikävää sanoa näin, mutta eikö ole totuus?
Kuinkahan moni suostuisi avioliittoon jos kumppani sanoisi "Hankitaan kaksi lasta, sen jälkeen suhteessa ei harrasteta seksiä"
Lähde etsimään, käy vieraissa. Ihan turha miehen valittaa, sinä vain teit kuten hän pyysi.

Olipa taas melkoista lässytystä. Se mikä sopii toisille, ei sovi kaikille, vaikka sinä yrittäisit niin esittää.
Vierailija kirjoitti:
Kuinkahan moni suostuisi avioliittoon jos kumppani sanoisi "Hankitaan kaksi lasta, sen jälkeen suhteessa ei harrasteta seksiä"
Hyvin tiivistetty ongelma.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miehen tehtävä olisi se sinun libidosi herättää, mutta ei taida olla hänellä halua eikä taitoa sitä alkaa etsiä, vaan kaikki sysätään sinun päällesi.
Eipä ole ensimmäinen kerta kun odotetaan miehen lukevan ajatuksia, ja kykenevän automaattisesti tietämään mistä mikäkin nainen pitää.
Eikös 14 avioliittovuoden jälkeen miehen pitäisi se jo tietää?
Varmaankin, mutta jos se ei enää selvästi riitäkään?
Vierailija kirjoitti:
Onkohan ap vastaillut välillä, on pitkä ketju.
Mies on siis selvästi ilmaissut, että haluaa seksiä nimenomaan kanssasi, mutta sinä et ole kiinnostunut. Olet varmaan kääntänyt hänelle selkäsi kymmeniä tai satoja kertoja ja kieltäytynyt seksistä. Mitä miehesi pitäisi oikeasti tehdä? Alistua päättämääsi selibaattiin ja elää loppuelämänsä munattomana betana kun sinua ei kiinnosta? Kunnes herää joskus aivan armottomaan vitutukseen ja katkeruuteen siitä, että hän on naimisissa siskon kanssa ja toimii friendzone-talkkarina. Sori ilmaisuni mutta vitut.
Miehesi haluaa vaimon, kumppanin ja puolison. Jonkun jolle voi kertoa asioita ja säännöllisesti panna kunnolla. Niin että sinä pidät siitä ja sen näkee.
Mitähän jos kertoisit hänelle, että haluat opetella uudestaan haluamaan seksiä ja nimenomaan häntä, ja olet pahoillasi kun hän jäänyt vuosiksi paitsioon? Niinhän siinä on tainnut käydä? Kerro hänelle että hän on sinulle tärkeä ja rakas. Jos ei ole etkä halua yrittää niin sittenhän peli on selvä. Jos et halua yrittää, et tarvitse miestäsi vaan jonkun joka putsaa rännit ja maksaa laskuja.
Se, että miehesi on antanut aikarajan, on sekä reilua että avunpyyntö. Hän kärsii, haluaa sinut mukaan mutta ei voi katsoa miren jätät hänet sivuun suhteeseen olennaisesti kuuluvasta asiasta.
Jos haluat yrittää seksiä, kerro hänelle miten sinut saa syttymään. Pyydä nuolemaan pillua tai ihan mitä vaan. Seksi kuuluu avioliittoon. Miehesi on oikealla asialla ja haluaa sinua.
Nyt oikeasti!
😂😂😂😂😂😁😁😂
Tuo kahden kuukauden aikaraja on nyt vain se, jonka mies on ajatellut nyt vielä katsoa ennen päätöstä erosta.
Onhan kuopus jo 1,5 vuotias, joten aikaa on ollut seksin palautumiseen suhteeseenne. Jos puolessa vuodessa on ollut 3 kertaa seksiä se on vähän, joku kun täällä sanoi, että seksiä on ollut. Kolmesti puolen vuoden aikana ei riitä jos toinen kaipaa enemmän ja säännöllistä seksiä. Se on ymmärrettävää.
Miksi et yrittäisi, jos mies on kuitenkin muuten ymmärtäväinen, niin sano rehellisesti, että haluat yrittää, mutta et tiedä miten.
Minusta tuo ei ole mieheltä kiristämistä tai uhkailua vaan ihan tosiasian ääneen toteamisen. Parempikin on, että hän antaa sinulle mahdollisuuden eikä vaikene ja sitten lyö eropaperit pöytään.
Olethan varmaan itsekin sitä mieltä, että jotain seksiasialle pitää tehdä? Et kai itsekään halua, että sinä et halua ja miehesi haluaa ja se lyö kiilaa suhteeseenne? Ahdistaahan tilanne sinuakin?
Olette luultavasti kuitenkin vielä nuoria. Ei ole mitään järkeä olla seksittömässä suhteessa. Joko tehdä asialle jotakin tai antaa toiselle ja itselle vapaus erota.