Löytyykö muita "vakavista" ja vakavista mt-ongelmista kärsiviä? Koetko olevasi todella outo ja erilainen?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen luonteeltani impulsiivinen ja epävakaa. Tuntuu kuin en kuuluisi tänne, ja tuntuu että kaikki ihmiset on tosi varautuneita, esim bussissa viereeni istutaan viimeisenä. Lisäksi ihmiset ei usein tunnu ymmärtävän mitä haluan sanoa vaikka mielestäni puhun ihan selkeästi. Tämä aiheuttaa ahdistusta ja pelkoa tutustua uusiin ihmisiin. 

En silti ole itsetuhoinen, ihme kyllä. Joskus tulee itkettyä itsekseen, kun koen etten kuulu minnekkään tai ole ns normaali...

Mussa aiheuttaa tuskastusta ja epätoivoa se, että muut tuntuvat näkevän maailman eri tavalla kuin mä. Kun puhun yhdestä asiasta, ihmiset puhuvat toisesta ja ymmärtävät väärin sen, mitä halusin sanoa, kun eivät kuuntele loppuun asti.

Mäkin mietin usein, etten kuulu tänne. Olin vuosia todella vihainen ja se viha oli mun kantava voimani. Nyt mä olen vapautunut siitä, mutta mä olen kuin tyhjä ilmapallo. Mussa ei ole enää motivaatiota jatkaa. Makaan vain maassa, eikä mulla ole voimia liikkua mihinkään. Mä jaksoin ennen, koska olin vihainen ja halusin näyttää kaikille. Nyt en vaan tunne oikein mitään.

Olen tajunnut, että ole ollut sairas todella kauan ja taistellut ihan vaan ollakseni olemassa liian pitkään. Sairaus on ollut kaikki, mistä olen tiennyt mitään. Koko maailma on tuolla, mutten mä ole siihen kasvanut, vaan tähän sairauteen.

Usein ajattelen, että muut on kuin mä, mutta eivät ne lopulta ole. Olisi hienoa, jos me friikit voitaisiin kokoontua. Ehkä me oltaisiin yhdesä vahvempia.

ap

Ainakin minun asuinseudullani psykiatrian polilla on ilmoitustaululla infoa vertaisryhmistä ja muusta toiminnasta. Ja kaipa ne netistäkin toki löytyvät. Kynnys lähteä mukaan on minulla korkea, mutta silti pienempi kuin lähteä esim. johonkin tavalliseen harrastusryhmään. Mainitsemastani terapiaryhmästä muodostui nopeasti "turvasatama" arkielämän paineiden keskellä, jotain samanlaista tekisi mieli kokea uudestaan. Elämänpiiri tuntuu kutistuvan vaan koko ajan. T. vastaaja nro 2.

Tunnen muutaman ja molemma ovat myös vegaaneita. Onkohan yleistä?

Vaikea masennus/ahdistus, sosiaalisten tilanteiden pelko ja paniikkia ja päälle (psyk.lääkärin sanojen mukaan) uudelleen aktivoitunut itsetuhoisuus. Välillä puhe ja ajatukset menee hitaalla, vaikkei lääkitystäkään ole.. jotkin päivät ovat vain hitaampia. 

Sinänsä tunnen itseni ehkä..? oudoksi, kun melko monet tutut/kaverit joilla on samoja oireita, ovat olleet osastolla hoidossa ja jopa pakkohoidossakin ja minä en ole ollut niissä. Liekö sitten hyvä vai huono asia, en tiedä.. :D 

Onneksi tosin tuolla avohoitopaikassa, missä käyn, on monenlaista ihmistä ja heistä kukaan ei tuomitse ja osa on sanonutkin, että eivät uskoisi että kärsin mielenterveysongelmista ja varsin vakavistakin vielä..

n29

Vegaanien keskuudessa tuntuu olevan useimmin mt ongelmia.

Vierailija kirjoitti:

terapia ei ole riittävä, vaan hoidon perustan muodostaa lääkehoito. tätä tehostetaan tarpeen mukaan sähköshokkihoidolla

ainakin osa työttömistä selviää ilman sähköshokkihoitoa, vain pienelle osalle se on tarpeen

Vierailija kirjoitti:

Vaikea masennus/ahdistus, sosiaalisten tilanteiden pelko ja paniikkia ja päälle (psyk.lääkärin sanojen mukaan) uudelleen aktivoitunut itsetuhoisuus. Välillä puhe ja ajatukset menee hitaalla, vaikkei lääkitystäkään ole.. jotkin päivät ovat vain hitaampia. 

Sinänsä tunnen itseni ehkä..? oudoksi, kun melko monet tutut/kaverit joilla on samoja oireita, ovat olleet osastolla hoidossa ja jopa pakkohoidossakin ja minä en ole ollut niissä. Liekö sitten hyvä vai huono asia, en tiedä.. :D 

Onneksi tosin tuolla avohoitopaikassa, missä käyn, on monenlaista ihmistä ja heistä kukaan ei tuomitse ja osa on sanonutkin, että eivät uskoisi että kärsin mielenterveysongelmista ja varsin vakavistakin vielä..

n29

Terapiaryhmämme vetäjän ensimmäisiä tekoja ryhmän alussa oli pyytää meitä katselemaan toisiamme ja kertomaan että miten se masennus/muut ongelmat meistä näkyvät... Kukaan ei keksinyt mitään vastausta ja vetäjä totesi että "niin, se nimenomaan ei näy". T. vastaaja nro 2.

Minulla on tähän mennessä diagnosoitu posttraumaattinen stressireaktio, piirteitä tunne-elämältään epävakaasta persoonallisuudesta, toistuva masennus ja määrittämätön ahdistuneisuushäiriö. Kyllä, ne ovat tuoneet elämään omat hankaluutensa. Jos kerron ohimennen jotakin vaikeista kokemuksista, niin ihmiset alkavat avautua minulle vuolaasti oman elämänsä ongelmista, kun kokevat, että minulle on helppo uskoutua. Se on aika raskasta. Hyvin paljon olenkin itsekseni.