Vauvan tehtävä hoitaa isoäitiä?
Meillä on 8kk vauva jonka isoäiti on hurahtanut pikkuiseen jo raskausaikana todella voimakkaasti. Tunnen itseni nipoksi kun minua on alkanut häiritä mummon ja lapsen tapa olla yhdessä. Mummo vaatii tapaamista vähintään kerran viikossa ja joka kerran pitelee vauvaa rintaansa vasten ja "sulkeutuu" seurasta. Kuiskailee "mummo rakastaa, mummon rakkain"-koko ajan vauvalle ja jos vauva inahtaa tai yrittää vääntää itseään pois sylistä lähtee mummo nopeasti kauaksi minusta ja miehestä, ettemme ota vauvaa. Mummo on mukava ihminen luonteeltaan mutta esim. minua ei noteeraa millään tavalla kun olen paikalla, ärsyyntyy selvästi läsnäolostani. Olenko yliherkkä? Mummo on alusta asti anellut vauvaa yökylään, sanoi 2 viikon ikäiselle vauvalle "tänään jäät mummon luokse, mummon luona on hyvä". Sanoin etten jätä vastasyntynyttä hoitoon missään nimessä. Alkoi ITKEÄ ja sanoi että hän saa vauvasta voimaa jatkaa töissä. Sanoo tätä samaa aina kun pyytää tapaamista, jopa sanamuodoin ettei "jaksa tulevaa työviikkoa", ellei saa sylitellä vauvaa. Ei ole saanut yöhoitoon koska imetän enkä jotenkin usko että hän pystyy tarkkailemaan VAUVAN tarpeita. Jos vauva vaikka kaipaa tilaa, lattialla olemista tms. niin se ei käy päinsä tämän mummon kanssa. Mitä voin tehdä pahoittamatta mummon mieltä? Kyseessä miehen äiti johon ollut tosi hyvät välit ennen vauvan syntymään.
Mies on kiusaantunut ja yrittää olla ottamatta kantaa asiaan. Ei selvästi tajua miksi minua stressaa mummon kyläilyt ja heillä vieraileminen. Mummo on tavallaan niin herttainen olemukseltaan kuitenkin, mutta ahdistaa ettei hän selvästi pysty näkemään minun merkitystäni ja rooliani lapsen elämässä. Ja juu, olen "kiitollinen" siitä että on välittäviä isovanhempia mutta en voi tunteilleni mitään.
Kommentit (10672)
Vierailija kirjoitti:
Mummuissa se vika onkin aina, mutta odottakaas, kun itse olette mummuja ja miniä venkottaa jos jonkinlaisista asioista. Miehen äidit ovat pahimpia aina, naisten mielestä ilmeisesti. Mahtaako olla jonkinlaista kateutta??? Mustasukkaisuutta? Olisitte onnellisia mummujen ja lasten laatuajasta, sillä se ei kestä kauaa. Mummut kun ovat katoava luonnonvara!
Hyvää jatkoa ja koittakaa kestää niitä hulluja mummuja, kenellä niitä sattuu olemaan. Toiset eivät huolehdi lastenlapsistaan ja toiset taas rakastavat ilmeisesti liikaa? Onko se jokin rakkaudenosoitusmittari, jos hoitaa tai on hoitamatta? Jokainen huolehtii ensisijaisesti itse tekemistään lapsista! Mummutkin ovat joskus olleet äitejä, mutta eihän sitä kukaan muista, miten väsyttävää se oli silloin.
Ei missään ole sanottu, että vika on aina mummuissa. Se voi tapauksesta riippuen olla kenessä tahansa muussakin.
Mutta jos se on se mummu, joka ei halua kunnioittaa toisten rajoja ja tilaa, niin kyllä se vika on silloin juuri siinä mummussa. Ei miniässä.
Ja miniä toivottavasti sen myötä osaa aikanaan toimia toisin.
Milloinkohan joku miniä on muka mennyt anopin kotiin kutsumatta, penkonut kaapit ja postit ja reseptit, sekaantunut anopin perheenjäsenten keskinäisiin suhteisiin, syömisiin, vaatetukseen, työpaikkavalintoihin, koulutukseen jne tai kuskannut sinne roinaa kuormatolkulla tai napsinut anopin perheestä väkisin valokuvia tai kaapannut anopin perheenjäsenen väkisin ja mennyt pihalle tai kylpyhuoneeseen kököttämään tämän kanssa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mummuissa se vika onkin aina, mutta odottakaas, kun itse olette mummuja ja miniä venkottaa jos jonkinlaisista asioista. Miehen äidit ovat pahimpia aina, naisten mielestä ilmeisesti. Mahtaako olla jonkinlaista kateutta??? Mustasukkaisuutta? Olisitte onnellisia mummujen ja lasten laatuajasta, sillä se ei kestä kauaa. Mummut kun ovat katoava luonnonvara!
Hyvää jatkoa ja koittakaa kestää niitä hulluja mummuja, kenellä niitä sattuu olemaan. Toiset eivät huolehdi lastenlapsistaan ja toiset taas rakastavat ilmeisesti liikaa? Onko se jokin rakkaudenosoitusmittari, jos hoitaa tai on hoitamatta? Jokainen huolehtii ensisijaisesti itse tekemistään lapsista! Mummutkin ovat joskus olleet äitejä, mutta eihän sitä kukaan muista, miten väsyttävää se oli silloin.
Typpillistä haukkua mustasukkaiseksi ja kateelliseksi, MISTÄ? Mistä ihmeestä miniä olisi mustasukkainen? Sitä "latuaikaa" ei tarvitse olla vaatimassa heti kun lapsi tulee miniän kohdusta, mummot saavat kyllä vähän odottaa ja RAUHOITTUA.
Jännästi kyllä kääntyy näin, että vika on vain miniän mustasukkaisuudessa. Miten ei tule mieleen, että omassa toiminnassa voisi olla mitään vikaa?
Eiköhän jokainen normaali ihminen ole iloinen siitä, jos tasapainoinen ja turvallinen isovanhempi haluaa olla lastenlastensa elämässä mukana ottaen perheen rajat huomioon ja antaen heidän elää omaa elämäänsä. Tällainen isovanhempi saa myös sen paljon puhutun kunnioituksen osakseen. Ja toki myös niin päin, että nuorempi polvikin hyväksyy isovanhemman rajat, että ei pidä hoitoautomaattina.
Nuohan tosin ovat asioita, jotka jokaisen pitäisi ymmärtää ilman erillistä sanomista, ja toisaalta jos keskusteltavaa mistä tahansa tulisi, siitä pitäisi pystyä juttelemaan ilman kolmatta maailman sotaa tai pelkoa välien katkeamisesta.
Ja että osa hoitaa liian vähän ja osa liikaa. Onhan se tunnettu tosiseikka, että osa isovanhemmista ei hoida lainkaan, ja vanhemmille tuo voi olla tosi kipeä paikka etenkin jos muiden läheisten isovanhemmat on läheisten elämässä mukana hyvin tiiviisti. Isovanhemmilla on oikeus olla hoitamatta ja tapaamatta lapsenlapsia, mutta omituista on se, että samat isovanhemmat saattavat kuitenkin voivotella kuinka lapsenlapset ovat jääneet vieraiksi, tai vaatia kuinka lasten ja lastenlasten pitäisi hoitaa se, tämä ja tuo asia. Jos tekemisissä ei olla, niin ei varmaan tee mieli hoitaa vieraan ihmisen asioita.
Tavata toki voi ilman vaikkei hoitaisikaan.
Ja tuo liikaa hoitaminen. No jos perhe itse toivoo että saisi olla ekat päivät tai viikot rauhassa ilman että joku tukkii joka ikinen päivä vauvaa katsomaan moneksi tunniksi niin kyllä sellainen tuppautuminen on liikaa. Tai jos isovanhempi kysyy lasta vaikka hoitoon, ja vanhemmat kertovat että nyt ei käy, koska xx, niin isovanhempi loukkaantuu. Ei mielestäni ihan normaalia?
No Intiassa joku pariskunta uhkaa haastaa poikansa ja miniänsä käräjille, jos ei ala lapsenlasta tulemaan :D

Mun anopille ei saa edes mennä ollenkaan kun uusi mies ei pidä vieraista. Eikä siellä saa olla romua eikä koriste-esineitä.
Siksi anoppi, romu ja koriste-esineet tunkee meille.
Vierailija kirjoitti:
No Intiassa joku pariskunta uhkaa haastaa poikansa ja miniänsä käräjille, jos ei ala lapsenlasta tulemaan :D
Siinä kunnon horror isovanhemmat
Vierailija kirjoitti:
Minun äitini on elänyt turvattoman lapsuuden ja lapsenlasten myötä alkanut jankuttaa sitä ja vaatia hyvitystä. Minusta minä vain en ole velvollinen sitä hyvittämään, eivätkä minun lapseni. Oma lapsuuteni oli todella, todella, todella turvaton ja hirveä hänen takiaan, minun voimani menevät tasan siihen, että lapseni eivät ikinä koe samaa.
Vanhemmalla polvella on omituinen taipumus vaatia lapsiaan ja näiden puolisoja hyvittämään asioita. Myös appivanhemmat on mm sitä mieltä että koska appi perheen vanhimpana lapsena joutui elättämään lapsuudneperhettään, apen pojan kuuluisi nyt "korvata" se. Anopilla oli mielestään paska anoppi, joten hänellä on mielestään oikeus kostaa se minulle.
Tunnistan tismalleen tämän "vaatii hyvitystä" -kuvion omassa suvussani! Omat lapsuuden vaille jäämiset yritetään ottaa korkojen kanssa takas omilta lapsilta ja niiden lapsilta. "Koska mulla on ollut niin vaikeaa, teidän pitää olla mulle yyber-kilttejä ja huomaavaisia ja mukautuvaisia."
Mä en kyllä tajua, mitä velkaa mä olen kenellekään mistään menneisyyden vääryyksistä, joihin en ole millään lailla osallinen. Tai kukaan muukaan. Täytyy olla kovin katkera, jos on tarve kostaa täysin syyttömälle osapuolelle.

Itsekeskeinen. Jopa narsistinen. Nähdään vain se oma itse, omat tarpeet ja mielihyvät. Muut ihmiset on pelkkiå välineitä tai egon jatkeita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mummuissa se vika onkin aina, mutta odottakaas, kun itse olette mummuja ja miniä venkottaa jos jonkinlaisista asioista. Miehen äidit ovat pahimpia aina, naisten mielestä ilmeisesti. Mahtaako olla jonkinlaista kateutta??? Mustasukkaisuutta? Olisitte onnellisia mummujen ja lasten laatuajasta, sillä se ei kestä kauaa. Mummut kun ovat katoava luonnonvara!
Hyvää jatkoa ja koittakaa kestää niitä hulluja mummuja, kenellä niitä sattuu olemaan. Toiset eivät huolehdi lastenlapsistaan ja toiset taas rakastavat ilmeisesti liikaa? Onko se jokin rakkaudenosoitusmittari, jos hoitaa tai on hoitamatta? Jokainen huolehtii ensisijaisesti itse tekemistään lapsista! Mummutkin ovat joskus olleet äitejä, mutta eihän sitä kukaan muista, miten väsyttävää se oli silloin.
Typpillistä haukkua mustasukkaiseksi ja kateelliseksi, MISTÄ? Mistä ihmeestä miniä olisi mustasukkainen? Sitä "latuaikaa" ei tarvitse olla vaatimassa heti kun lapsi tulee miniän kohdusta, mummot saavat kyllä vähän odottaa ja RAUHOITTUA.
Jännästi kyllä kääntyy näin, että vika on vain miniän mustasukkaisuudessa. Miten ei tule mieleen, että omassa toiminnassa voisi olla mitään vikaa?
Eiköhän jokainen normaali ihminen ole iloinen siitä, jos tasapainoinen ja turvallinen isovanhempi haluaa olla lastenlastensa elämässä mukana ottaen perheen rajat huomioon ja antaen heidän elää omaa elämäänsä. Tällainen isovanhempi saa myös sen paljon puhutun kunnioituksen osakseen. Ja toki myös niin päin, että nuorempi polvikin hyväksyy isovanhemman rajat, että ei pidä hoitoautomaattina.
Nuohan tosin ovat asioita, jotka jokaisen pitäisi ymmärtää ilman erillistä sanomista, ja toisaalta jos keskusteltavaa mistä tahansa tulisi, siitä pitäisi pystyä juttelemaan ilman kolmatta maailman sotaa tai pelkoa välien katkeamisesta.
Ja että osa hoitaa liian vähän ja osa liikaa. Onhan se tunnettu tosiseikka, että osa isovanhemmista ei hoida lainkaan, ja vanhemmille tuo voi olla tosi kipeä paikka etenkin jos muiden läheisten isovanhemmat on läheisten elämässä mukana hyvin tiiviisti. Isovanhemmilla on oikeus olla hoitamatta ja tapaamatta lapsenlapsia, mutta omituista on se, että samat isovanhemmat saattavat kuitenkin voivotella kuinka lapsenlapset ovat jääneet vieraiksi, tai vaatia kuinka lasten ja lastenlasten pitäisi hoitaa se, tämä ja tuo asia. Jos tekemisissä ei olla, niin ei varmaan tee mieli hoitaa vieraan ihmisen asioita.
Tavata toki voi ilman vaikkei hoitaisikaan.
Ja tuo liikaa hoitaminen. No jos perhe itse toivoo että saisi olla ekat päivät tai viikot rauhassa ilman että joku tukkii joka ikinen päivä vauvaa katsomaan moneksi tunniksi niin kyllä sellainen tuppautuminen on liikaa. Tai jos isovanhempi kysyy lasta vaikka hoitoon, ja vanhemmat kertovat että nyt ei käy, koska xx, niin isovanhempi loukkaantuu. Ei mielestäni ihan normaalia?
No näin on kun rajoja ei saisi asettaa ollenkaan tai sitten menee välit poikki totaalisesti saman tien ja mustamaalataan mm facessa. Onko se lapsenlapsi sitten oikeasti "maailman rakkain mummon mussukka" jos isovanhempi ei suostu olemaan tekemisissä ollenkaan ellei saa toimia tismalleen kuten haluaa? Meillä ainakin on näin, olen kysynyt jospa voisivat tulla meille ihan normaalisti esim kahvittelemaan ja leikkimään lapsen kanssa, mut ehei, pitää olla yön yli heidän luona mieluiten ilman minua tai ei mitään, eivät ole meille tulossa, ei käy. Eivät edes huomioi lasta hänen syntymäpäivänä tai soita esim videopuheluita, lapsi on näköjään vain rakas kun on heidän luona yön yli, ilman äitiään ja anopin sylissä, muuten ei ole "rakkauden" arvoinen. Miksi normaali kanssakäyminen koko PERHEEN kanssa ei kelpaa? Miksi lapsi ei saa olla aidosti oma aktiivinen itsensä vaan pitäisi sylissä kököttää kuin eloton pökäle jopa 3 vuotiaana!? Miksi isovanhemmat voivat käydä vaikka toisessa kaupungissa kahvilassa mutta lapsenlasta eivät tule tapaamaan? Aina on jotain vikaa esim ollaan muka kutsuttu "väärällä tavalla"..ei jaksa enää kiinnostaa oikeasti, ei lapsi saa mitään iloa tuollaisesta suhteesta.

Anoppi kanssa "rakasti" kovasti meidän lapsia. Kun sitten tein selväksi että yllätysvierailut loppuvat tähän, romun ja roskan kärrääminen meille loppu myös ja jatkossa minua tulee kohdella kuin ihmistä, anoppi suuttui. Ei kysele edes mieheltäni lasten kuulumisia. Mä en edes anopille puhu. Kovasti kuitenkin kertoilee kovasti pitkin kylää, kuinka hän hoitaa ja passaa meitä. Ja jo seuraavana hetkenä kerjää sääliä, kuinka minä olen paha enkä anna tavata lapsia. Hän syytön raukka ja yhyy. Itse on muroihinsa pissinyt, nyt nauttikoon lopputuloksesta.

Näin olen itsekin todennut, jos saa niin paljon mielihyvää tuosta uhrin roolista että haluaa kynsin ja hampain pitää siitä kiinni niin olkoot siinä sitten. Sanon vaan, että toivottavasti NAUTTII oikein kunnolla.
https://www.is.fi/viihde/art-2000008831078.html
Tuli ihan tää ketju mieleen.
Tyttären ja avopuolison hakemusten mukaan Äkkijyrkkä on muun muassa ilmestynyt salaa kodin rappukäytävään sekä lentokentälle vastaanottamaan lapsia ulkomaanmatkalta. Tyttären mukaan Äkkijyrkkä on lisäksi puhunut heistä lapsille asiattomasti, mikä on aiheuttanut lapsissa hämmennystä ja oireilua. Yksityisiä tietoja ja valheita hän on levittänyt tyttären mukaan myös ulkopuolisille. Saamiaan viestejä tytär kuvaa häiriintyneiksi ja niissä on puhuttu kuolemasta ja itketty hysteerisesti. Myös itsemurha on ilmaistu useasti.

"Oikeus huomauttaa, että lasten huoltajalla on oikeus päättää siitä, ketä lapset tapaavat, eikä isovanhemmalla ole itsevaltaista oikeutta lasten tapaamiseen."

Haa. Onkohan Miina tietoinen mummon oikeuksista, jotka kuulemma oikeuttaa mummon hakemaan lapset päiväkodista? Ja sitten uhriutua, kun pk:sta pyydettiin poistumaan välittömästi. Ilman lapsia. Ja vielä ryökäleet ilmoittivat pk:sta vanhemmillekin.
Ihmettelen oikeuden kommentteja:
- ei se että häiriköijä on sukulainen tarkoita että se häiriköinti olisi lähtökohtaiswsti jotain perhesuhteiden hoitoa tai että se ei häiritsisi yhtä paljon kuin vieraan stalkkaus
- itsemurhalla uhkailu on erittäin höiriintynyttä narsistin touhua, ei sellaista oikeasti taevitse sietää, eikä sitä pysty ulkopuolinen lopettamaan joten ihan turha sälyttää siitäkään vastuuta sen tyttären perheelle
Vierailija kirjoitti:
https://www.is.fi/viihde/art-2000008831078.html
Tuli ihan tää ketju mieleen.
Tyttären ja avopuolison hakemusten mukaan Äkkijyrkkä on muun muassa ilmestynyt salaa kodin rappukäytävään sekä lentokentälle vastaanottamaan lapsia ulkomaanmatkalta. Tyttären mukaan Äkkijyrkkä on lisäksi puhunut heistä lapsille asiattomasti, mikä on aiheuttanut lapsissa hämmennystä ja oireilua. Yksityisiä tietoja ja valheita hän on levittänyt tyttären mukaan myös ulkopuolisille. Saamiaan viestejä tytär kuvaa häiriintyneiksi ja niissä on puhuttu kuolemasta ja itketty hysteerisesti. Myös itsemurha on ilmaistu useasti.
Tytär on viime vuoden puolella asettanut Äkkijyrkälle edellytyksiä, joilla hänen olisi mahdollista tavata lapsenlapsiaan, mutta näistä ei ole päästy yhteisymmärrykseen.
Eli on halunnut, että mummo tapaa lapsia valvotusti tms., mutta mummolle ei ole kelvannut. Niin tuttua tästäkin ketjusta.
Miina kuvaili äitiyttään Avussa muutama vuosi sitten:
Lapsilleni olen antanut katon pään päälle ja ruokaa. Muuten olen ollut isättömien lasteni itsekäs äiti, joka on halunnut paljon omaa aikaa. Tunnen syyllisyyttä siitä, että lapseni joutuivat kärsimään. Mutta he ovat opiskelleet ja edistyneet.
-
Ja hänen pitäisi nyt olla herttainen mummo😳
https://www.apu.fi/artikkelit/kuvanveistaja-miina-akkijyrkka-olen-ollut…
Vierailija kirjoitti:
Miina kuvaili äitiyttään Avussa muutama vuosi sitten:
Lapsilleni olen antanut katon pään päälle ja ruokaa. Muuten olen ollut isättömien lasteni itsekäs äiti, joka on halunnut paljon omaa aikaa. Tunnen syyllisyyttä siitä, että lapseni joutuivat kärsimään. Mutta he ovat opiskelleet ja edistyneet.
-
Ja hänen pitäisi nyt olla herttainen mummo😳https://www.apu.fi/artikkelit/kuvanveistaja-miina-akkijyrkka-olen-ollut…
Tytär kuvaili äitiään vuosia sitten Hesarissa näin:
Isoäitinä hän on fantastinen. Poikani kanssa äiti on kuin kävelevä teatteriesitys, joka saa arjen muuttumaan seikkailuksi.
Onkohan seikkaillut liiaksikin.
Vierailija kirjoitti:
Ihmettelen oikeuden kommentteja:
- ei se että häiriköijä on sukulainen tarkoita että se häiriköinti olisi lähtökohtaiswsti jotain perhesuhteiden hoitoa tai että se ei häiritsisi yhtä paljon kuin vieraan stalkkaus
- itsemurhalla uhkailu on erittäin höiriintynyttä narsistin touhua, ei sellaista oikeasti taevitse sietää, eikä sitä pysty ulkopuolinen lopettamaan joten ihan turha sälyttää siitäkään vastuuta sen tyttären perheelle
Niinpä, veikkaan että usein se on entinen puoliso ja useimmiten mies jota vastaan haetaan lähestymiskieltoa, nyt oikeus taitaa verrata tuotakin tapausta siihen ja kokevat, että tämä isoäiti on jotenkin harmiton tapaus verrattuna väkivaltaiseen exään.
Mulle tuli heti mieleen tuosta lauseesta että onko oikeuden mukaan ihminen jotenkin velvollinen hoitamaan perhesuhteitaan? Mitä jos ei halua, eikö se ole sallittua?
Minulla on rajaton äiti joka käyttäytyy kuin me kilpailisimme minun lapsistani. Hän siis pyrki koko ajan olemaan se kivampi, sallivampi, rempseämpi, hauskempi, anteliaampi, ihanampi jne.
Tuo on täysin käsittämättömän törkeää käytöstä lapsen vanhempia kohtaan. Jatkuvaa aseman murentamista ja häiriköintiä.