Vauvan tehtävä hoitaa isoäitiä?
Meillä on 8kk vauva jonka isoäiti on hurahtanut pikkuiseen jo raskausaikana todella voimakkaasti. Tunnen itseni nipoksi kun minua on alkanut häiritä mummon ja lapsen tapa olla yhdessä. Mummo vaatii tapaamista vähintään kerran viikossa ja joka kerran pitelee vauvaa rintaansa vasten ja "sulkeutuu" seurasta. Kuiskailee "mummo rakastaa, mummon rakkain"-koko ajan vauvalle ja jos vauva inahtaa tai yrittää vääntää itseään pois sylistä lähtee mummo nopeasti kauaksi minusta ja miehestä, ettemme ota vauvaa. Mummo on mukava ihminen luonteeltaan mutta esim. minua ei noteeraa millään tavalla kun olen paikalla, ärsyyntyy selvästi läsnäolostani. Olenko yliherkkä? Mummo on alusta asti anellut vauvaa yökylään, sanoi 2 viikon ikäiselle vauvalle "tänään jäät mummon luokse, mummon luona on hyvä". Sanoin etten jätä vastasyntynyttä hoitoon missään nimessä. Alkoi ITKEÄ ja sanoi että hän saa vauvasta voimaa jatkaa töissä. Sanoo tätä samaa aina kun pyytää tapaamista, jopa sanamuodoin ettei "jaksa tulevaa työviikkoa", ellei saa sylitellä vauvaa. Ei ole saanut yöhoitoon koska imetän enkä jotenkin usko että hän pystyy tarkkailemaan VAUVAN tarpeita. Jos vauva vaikka kaipaa tilaa, lattialla olemista tms. niin se ei käy päinsä tämän mummon kanssa. Mitä voin tehdä pahoittamatta mummon mieltä? Kyseessä miehen äiti johon ollut tosi hyvät välit ennen vauvan syntymään.
Mies on kiusaantunut ja yrittää olla ottamatta kantaa asiaan. Ei selvästi tajua miksi minua stressaa mummon kyläilyt ja heillä vieraileminen. Mummo on tavallaan niin herttainen olemukseltaan kuitenkin, mutta ahdistaa ettei hän selvästi pysty näkemään minun merkitystäni ja rooliani lapsen elämässä. Ja juu, olen "kiitollinen" siitä että on välittäviä isovanhempia mutta en voi tunteilleni mitään.
Kommentit (10673)
Nää ilkeet miniät jatkaa pahalla käytöksellään mallia lapsilleen. Ei sillä maailma paremmaksi tule.
Vierailija kirjoitti:
Meillä on ihana anoppi joka mielellään auttaa lapsiemme hoidossa kun tarvitaan.
Onnea. Tajuathan kuitenkin, että monella ei ole ollut anopin suhteen yhtä hyvä säkä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
]
Olen samaa mieltä totta puhuen :( Olen kerran yrittänyt tuota etten antanut vauvaa vaikka oli kädet ojossa, sanoin että pidän nyt itse. Pahoitti mielensä tosi pahasti, istui kyyryssä sohvalla sen jälkeen. Kun en reagoinut tuohon "mököttämiseen", alkoi siivoamaan aggressiivisesti ja sanoi lopulta että "sinä saat pitää vauvaa kotona!" Hämmennyin niin että annoin vauvan hänelle. Nyt on harvennettu tapaamista mutta koko ajan tulee surkuttelevia viestejä ja miehelleni laittoi viimeksi ettei ole pystynyt nukkumaan. Mies säälii häntä!ap
En usko, että tämä on totta. Kuka aikuinen istuu ”selkä kyyryssä” osoittaen mieltään toisten sohvalla? Ja noi viestit, cmoon?
Siis jos toi olis totta, niin toi nainenhan olis siis sairas/tunut mieleltään ja tarvitsee asiantuntija-apua, ei sättimistä netissä.
Voi kuule ku tietäisit vaa 😂 Voin ihan hyvin kuvitella omankin anopin käyttäytyvän noin.
Edellinen draamatuskohtaus omalle anopille tuli kun en tervehtinyt häntä tarpeeksi iloisesti ja riemulla 😝
Meillä drama queen istui pimeällä pihalla kyyryssä lapsi sylissä... Kun oli nukkumaanmenoaika eikä hän halunnut vielä antaa lasta.
Miniä joka epäilee anopin mielenterveyttä kannattaa puhua asiasta lääkärille eikä täälä huudella asiattomuuksia, muuten alamme epäillä miniän omaa mielenterveyttä.
Vierailija kirjoitti:
Miniä joka epäilee anopin mielenterveyttä kannattaa puhua asiasta lääkärille eikä täälä huudella asiattomuuksia, muuten alamme epäillä miniän omaa mielenterveyttä.
Eihän se miniä voi lääkärille puhua, koska se anoppi ei ole millään lailla sukua. Ei minä häntä mihinkään hoitoon saa, eikä Suomessa pakkohoitoon ihan pienestä muutenkaan määrätä.
Sitäpaitsi paljonko luulet olevan apua, jos ja kun se anoppi on täysin sairaudentunnoton.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
]
Olen samaa mieltä totta puhuen :( Olen kerran yrittänyt tuota etten antanut vauvaa vaikka oli kädet ojossa, sanoin että pidän nyt itse. Pahoitti mielensä tosi pahasti, istui kyyryssä sohvalla sen jälkeen. Kun en reagoinut tuohon "mököttämiseen", alkoi siivoamaan aggressiivisesti ja sanoi lopulta että "sinä saat pitää vauvaa kotona!" Hämmennyin niin että annoin vauvan hänelle. Nyt on harvennettu tapaamista mutta koko ajan tulee surkuttelevia viestejä ja miehelleni laittoi viimeksi ettei ole pystynyt nukkumaan. Mies säälii häntä!ap
En usko, että tämä on totta. Kuka aikuinen istuu ”selkä kyyryssä” osoittaen mieltään toisten sohvalla? Ja noi viestit, cmoon?
Siis jos toi olis totta, niin toi nainenhan olis siis sairas/tunut mieleltään ja tarvitsee asiantuntija-apua, ei sättimistä netissä.Voi kuule ku tietäisit vaa 😂 Voin ihan hyvin kuvitella omankin anopin käyttäytyvän noin.
Edellinen draamatuskohtaus omalle anopille tuli kun en tervehtinyt häntä tarpeeksi iloisesti ja riemulla 😝
Meillä drama queen istui pimeällä pihalla kyyryssä lapsi sylissä... Kun oli nukkumaanmenoaika eikä hän halunnut vielä antaa lasta.
Mahtaa anoppi olla tyytyväinen "unelma miniästään". Miniä kuin kauhuleffasta, kato sinne peiliin jos osaat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miniä joka epäilee anopin mielenterveyttä kannattaa puhua asiasta lääkärille eikä täälä huudella asiattomuuksia, muuten alamme epäillä miniän omaa mielenterveyttä.
Eihän se miniä voi lääkärille puhua, koska se anoppi ei ole millään lailla sukua. Ei minä häntä mihinkään hoitoon saa, eikä Suomessa pakkohoitoon ihan pienestä muutenkaan määrätä.
Sitäpaitsi paljonko luulet olevan apua, jos ja kun se anoppi on täysin sairaudentunnoton.
Ihminen tarvii rakkautta eikä kivitystä, miniä hirviö joka et ole täydellinen.
Vierailija kirjoitti:
]
Olen samaa mieltä totta puhuen :( Olen kerran yrittänyt tuota etten antanut vauvaa vaikka oli kädet ojossa, sanoin että pidän nyt itse. Pahoitti mielensä tosi pahasti, istui kyyryssä sohvalla sen jälkeen. Kun en reagoinut tuohon "mököttämiseen", alkoi siivoamaan aggressiivisesti ja sanoi lopulta että "sinä saat pitää vauvaa kotona!" Hämmennyin niin että annoin vauvan hänelle. Nyt on harvennettu tapaamista mutta koko ajan tulee surkuttelevia viestejä ja miehelleni laittoi viimeksi ettei ole pystynyt nukkumaan. Mies säälii häntä!ap
En usko, että tämä on totta. Kuka aikuinen istuu ”selkä kyyryssä” osoittaen mieltään toisten sohvalla? Ja noi viestit, cmoon?
Siis jos toi olis totta, niin toi nainenhan olis siis sairas/tunut mieleltään ja tarvitsee asiantuntija-apua, ei sättimistä netissä.
Sitä asiantuntija-apua on vähän vaikea saada, kun anoppi osaa esittää täyspäistä eikä itse koe tekevänsä väärin.
Mun anoppi ei kyyristele sohvalla, vaan huutaa ja polkee jalkaansa, kun ei saa tahtoaan läpi. Sitten poistuu toiseen huoneeseen. Kun kukaan ei tule hieromaan sovintoa, hän tulee solvaamaan kovaäänisesti ja tämän jälkeen tulee näyttävä exit. Moni teini olisi kateellinen, se oven paiskominen on varsin näyttävä ja äänekäs spektaakkeli.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä on ihana anoppi joka mielellään auttaa lapsiemme hoidossa kun tarvitaan.
Onnea. Tajuathan kuitenkin, että monella ei ole ollut anopin suhteen yhtä hyvä säkä?
Asiat vaan johtuu yleensä omasta itsestäsi. Niin metsä vastaa kun sinne huudetaan ; )
Vierailija kirjoitti:
Miniä joka epäilee anopin mielenterveyttä kannattaa puhua asiasta lääkärille eikä täälä huudella asiattomuuksia, muuten alamme epäillä miniän omaa mielenterveyttä.
Mitä asiatonta on siinä, että kertoo anoppinsa tai minkä tahansa muun sukulaisensa täysin kajahtaneista tempauksista?
Neuvo anopeille: ottakaa ja hoitakaa sellaisia lapsia ja avuntarpeessa olevia jotka teitä oikeesti tarvivat. Jättäkää semmoiset rauhaan jotka eivät teitä halua.
Onneksi meillä ei ole tuommoista. Päiväkodissa ainakin on tykätty kun isovanhemmatkin ovat luonnollisesti mukana lastenlastensa elämässä niin kuin yleensä kuuluu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä on ihana anoppi joka mielellään auttaa lapsiemme hoidossa kun tarvitaan.
Onnea. Tajuathan kuitenkin, että monella ei ole ollut anopin suhteen yhtä hyvä säkä?
Asiat vaan johtuu yleensä omasta itsestäsi. Niin metsä vastaa kun sinne huudetaan ; )
Suurkiitos tästä!
Nyt sanoit ääneen sen, että kun se anoppi on ilkeä k-pää, miniä saa saman tien olla samanlainen takaisin. Ja estää tulemasta ja soittamasta jne.
Ei tarvitse yhtään himmailla. Koska voi vain vastata metsänä takaisin!
KIITOS.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä on ihana anoppi joka mielellään auttaa lapsiemme hoidossa kun tarvitaan.
Onnea. Tajuathan kuitenkin, että monella ei ole ollut anopin suhteen yhtä hyvä säkä?
Asiat vaan johtuu yleensä omasta itsestäsi. Niin metsä vastaa kun sinne huudetaan ; )
Tämä on kyllä totta, minäkin olen ihan peruskohtelias anoppia kohtaan mutta lapsia en voi altistaa anopin huonolle käytökselle joten anopin oma käytös on johtanut siihen, että hän ei vietä kahdenkeskeistä aikaa lasteni kanssa.
Joskus joudun tiukastikin sanomaan asioista tai vaihtoehtoisesti olemaan huomioimatta anoppia koska anoppi kärttää, sekaantuu ja vaatii kovasti ja sinnikkäästi asioita.
Tiukasti sanominen ei tunnu minusta mukavalta mutta minun on vain pakko toimia "metsänä" anopin huudoille 😕
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miniä joka epäilee anopin mielenterveyttä kannattaa puhua asiasta lääkärille eikä täälä huudella asiattomuuksia, muuten alamme epäillä miniän omaa mielenterveyttä.
Mitä asiatonta on siinä, että kertoo anoppinsa tai minkä tahansa muun sukulaisensa täysin kajahtaneista tempauksista?
Olishan se vähän aikuismaisempaa kun kertoisit omista mokistasi niin ei tarvi vanhempia ihmisiä pilkata. Eikö sulle kukaan opettanut koskaan käytöstapoja ja vanhemman ihmisen kunnioitusta.
Vierailija kirjoitti:
Neuvo anopeille: ottakaa ja hoitakaa sellaisia lapsia ja avuntarpeessa olevia jotka teitä oikeesti tarvivat. Jättäkää semmoiset rauhaan jotka eivät teitä halua.
Tää on hyvä neuvo. Näin mekin ajattelemme.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miniä joka epäilee anopin mielenterveyttä kannattaa puhua asiasta lääkärille eikä täälä huudella asiattomuuksia, muuten alamme epäillä miniän omaa mielenterveyttä.
Eihän se miniä voi lääkärille puhua, koska se anoppi ei ole millään lailla sukua. Ei minä häntä mihinkään hoitoon saa, eikä Suomessa pakkohoitoon ihan pienestä muutenkaan määrätä.
Sitäpaitsi paljonko luulet olevan apua, jos ja kun se anoppi on täysin sairaudentunnoton.
Ihminen tarvii rakkautta eikä kivitystä, miniä hirviö joka et ole täydellinen.
Miniän ensisijainen velvollisuus on huolehtia omasta perheestään, omista lapsistaan ja omasta jaksamisestaan.
Hän ei ole vastuussa anoppinsa terveydestä (ei ole edes sukua), eikä hän voi altistaa lapsiaan terapialeluiksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Neuvo anopeille: ottakaa ja hoitakaa sellaisia lapsia ja avuntarpeessa olevia jotka teitä oikeesti tarvivat. Jättäkää semmoiset rauhaan jotka eivät teitä halua.
Tää on hyvä neuvo. Näin mekin ajattelemme.
Noilla ikävillä ihmisillä vaan on aika harvassa ne, jotka ottavat sitä "apua" vastaan. Meidänkin häirikkömme poltti sillat kaikkiin muihinkin suvun lapsiperheisiin jo 10 vuotta sitten.
Vierailija kirjoitti:
Tultu nähtyä liian läheltä: kuspää miniöitä vaatimassa vihaamansa anopin vanhat Arabiat ja arvotavarat ja perinnöt. Eli rahat kelpaa.
Siis myymässä ne? Hahhahha, en tiedä, onko sulla kokemusta kirpparimyynnistä, muuta voin kertoa, että tässä tavaraan hukkuvassa maailmassa ei ketään kirpparikävijää kiinnosta anopin Arabiat ja jos jotain sattuu kiinnostamaan, ei saatu hinta ole mitään myynnistä aiheutuvaan vaivaan verrattuna.
Mihin tarvitaan manipuloimaan, syyllistää henkilöä? Vai onko anopin kohdalla nuo ominaisuudet vaan pakko sietää oman mielenterveyden kustannuksella?