Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Vauvan tehtävä hoitaa isoäitiä?
Meillä on 8kk vauva jonka isoäiti on hurahtanut pikkuiseen jo raskausaikana todella voimakkaasti. Tunnen itseni nipoksi kun minua on alkanut häiritä mummon ja lapsen tapa olla yhdessä. Mummo vaatii tapaamista vähintään kerran viikossa ja joka kerran pitelee vauvaa rintaansa vasten ja "sulkeutuu" seurasta. Kuiskailee "mummo rakastaa, mummon rakkain"-koko ajan vauvalle ja jos vauva inahtaa tai yrittää vääntää itseään pois sylistä lähtee mummo nopeasti kauaksi minusta ja miehestä, ettemme ota vauvaa. Mummo on mukava ihminen luonteeltaan mutta esim. minua ei noteeraa millään tavalla kun olen paikalla, ärsyyntyy selvästi läsnäolostani. Olenko yliherkkä? Mummo on alusta asti anellut vauvaa yökylään, sanoi 2 viikon ikäiselle vauvalle "tänään jäät mummon luokse, mummon luona on hyvä". Sanoin etten jätä vastasyntynyttä hoitoon missään nimessä. Alkoi ITKEÄ ja sanoi että hän saa vauvasta voimaa jatkaa töissä. Sanoo tätä samaa aina kun pyytää tapaamista, jopa sanamuodoin ettei "jaksa tulevaa työviikkoa", ellei saa sylitellä vauvaa. Ei ole saanut yöhoitoon koska imetän enkä jotenkin usko että hän pystyy tarkkailemaan VAUVAN tarpeita. Jos vauva vaikka kaipaa tilaa, lattialla olemista tms. niin se ei käy päinsä tämän mummon kanssa. Mitä voin tehdä pahoittamatta mummon mieltä? Kyseessä miehen äiti johon ollut tosi hyvät välit ennen vauvan syntymään.
Mies on kiusaantunut ja yrittää olla ottamatta kantaa asiaan. Ei selvästi tajua miksi minua stressaa mummon kyläilyt ja heillä vieraileminen. Mummo on tavallaan niin herttainen olemukseltaan kuitenkin, mutta ahdistaa ettei hän selvästi pysty näkemään minun merkitystäni ja rooliani lapsen elämässä. Ja juu, olen "kiitollinen" siitä että on välittäviä isovanhempia mutta en voi tunteilleni mitään.
Kommentit (10673)
Vierailija kirjoitti:
Josko ei nyt taas heti tehtäisi narsismi päätelmiä. Jotkut anopit sekoavat vauvoista ja moni meistä voi olla sellainen anoppi, kamalaa ajatella edes, mutta jostain ne tulevat.
Varatkaa aika terapiasta on selvää että kun vauva pieni niin stressiä voi olla muutenkin ja näemmä monta asiaa jotka sitten kerralla purkautuvat.
Miehesi on hyvä kuulla ulkopuolisen avaavan tilannetta. Ja kuulla että kun itsenäistyy kotoaan niin ne asiat ei kuulu sinne vanhemmille enää paitsi jos pariskuntaa niin päätätte.
Te olette se ydinperhe, tuo anoppi rauhottuu kun lapsi kasvaa ja jos haluaa nähdä lasta niin kannattaa hänen käyttäytyä.
Eli terapiaan. Siellä monen miehen silmät auenneet.
Luuletko, että aikaa vain varataan terapiaan. Lapsellista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
^ kysyin oisko pariterapia mitään mutta hän ei aio sellaisesta maksaa. Katsoin kyllä että seurakunnalta sellaista saisi, ei ollu hinnasta mainintaa kyllä..
Tuli vielä mieleen että veljen vaimo soitti vuosi sitten ja kysyi miten tulen toimeen appivanhempien kanssa. Hän olo ihan loppu siitä arvostelusta. Mieheni käsitys oli se että käly on täten ilkeä h-ra joka haukkuu hänen hyvää tarkoittavia vanhempiaan. Mitäs teki niin pahaa ruokaa ja ikkunatkin oli pesty viimeksi keväällä.
Ehkä kootan vielä ehdottaa pariterapiaa. Kaikki tuntuu nyt vaan niin pahalta.
Soita tolle kälylle ja puhu sen kanssa! Siinä sulla on liittolainen tai ainakin vertaistukea.
Vierailija kirjoitti:
Ihanko totta, haluaa valita sun kotiin verhot!!! Mulle ei anoppina tulisi mieleenikään moinen tempaus.
Voi kunpa se anopin sisustushalu olisi jäänyt meidän verhoihin. Hänellä oli mielipide ihan kaikkeen, ja kaikki mitä minä hankin oli rumia eikä sovi meille. Ja tätä on voivoteltu useamman kerran.
Anoppi on hamsteriluonne, ja jos joskus erehdyin mainitsemaan että olkkariin olisi kiva saada uusi matto, niin hän kaiveli varastonsa ja toi parikin vaihtoehtoa... Ja ihan oikeasti veti niin railakkaat itkupotkuraivarit, ettei kumpikaan mun lapsista ole pystyneet samaan. Kirjaimellisesti väänsi huutoitkut ja polki jalkaa, kun sanoin että kiitos mutta nyt tehdään hankinta kaupasta. Lopetti onneksi aika vikkelään, kun huomasi ettei hänen purkauksella ollut muuta vaikutusta muhun, kuin kommentti "älä nyt viitsi, mua et tuolla tavalla saa manipuloitua".
Ne ei myöskään oltais saatu ostaa uutta sohvaa eikä sänkyä, kun anopilla on jemmassa kuolinpesistä haalimiaan kalusteita. Ja aina sama naama näkkärillä esitetty teatteri, kun "mikään ei kelepaa". Ei olla akuutissa rahapulassa mieheni kanssa, joten en halua meidän kodin näyttävän kalustetun Pelastusarmeijan kirpparin jämävaraston lahjoituksilla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Josko ei nyt taas heti tehtäisi narsismi päätelmiä. Jotkut anopit sekoavat vauvoista ja moni meistä voi olla sellainen anoppi, kamalaa ajatella edes, mutta jostain ne tulevat.
Varatkaa aika terapiasta on selvää että kun vauva pieni niin stressiä voi olla muutenkin ja näemmä monta asiaa jotka sitten kerralla purkautuvat.
Miehesi on hyvä kuulla ulkopuolisen avaavan tilannetta. Ja kuulla että kun itsenäistyy kotoaan niin ne asiat ei kuulu sinne vanhemmille enää paitsi jos pariskuntaa niin päätätte.
Te olette se ydinperhe, tuo anoppi rauhottuu kun lapsi kasvaa ja jos haluaa nähdä lasta niin kannattaa hänen käyttäytyä.
Eli terapiaan. Siellä monen miehen silmät auenneet.
Voimia kovasti perheelle, eli kannatan myös terapiaa. Yksikin puhekerta jossa mies saa ulkopuoliselta asiantuntijalta kuulla että lapsuuden perhe ei ole se joka teidän perhettä määrittelee, voi jo riittää siihen että pitää kasvutaukoa ja keskustelee kanssasi.
Meillä oli juurikin tuo vedenjakajana, että ulkopuolinen selitti, että se anopin käytös ei ole normaalia. Uskon myös, että sillä oli merkitystä, että meidän terapeutti oli mies. Joka kertoi mun miehelle sen, että kenenkään ei pitäisi kotonaan joutua kestämään sitä, mitä mä kävin läpi. Isosti on mun mies joutunut tekemään töitä, että tajusi miten ahdistavaa hänen äitinsä käytös on. Ei vain minulle, vaan myös hänelle. Oli niin tottunut olemaan äitinsä Aino-tossun alla, ettei osannut nähdä minkälainen tuhovoima äitinsä on. Toinen toistamme tukien ollaan päästy eteenpäin, ja parina olemme kasvaneet tuossa prosessissa tiiviimmin yhteen, ja saatu anoppiin liittymättömiäkin ongelmia selvitettyä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Josko ei nyt taas heti tehtäisi narsismi päätelmiä. Jotkut anopit sekoavat vauvoista ja moni meistä voi olla sellainen anoppi, kamalaa ajatella edes, mutta jostain ne tulevat.
Varatkaa aika terapiasta on selvää että kun vauva pieni niin stressiä voi olla muutenkin ja näemmä monta asiaa jotka sitten kerralla purkautuvat.
Miehesi on hyvä kuulla ulkopuolisen avaavan tilannetta. Ja kuulla että kun itsenäistyy kotoaan niin ne asiat ei kuulu sinne vanhemmille enää paitsi jos pariskuntaa niin päätätte.
Te olette se ydinperhe, tuo anoppi rauhottuu kun lapsi kasvaa ja jos haluaa nähdä lasta niin kannattaa hänen käyttäytyä.
Eli terapiaan. Siellä monen miehen silmät auenneet.
Luuletko, että aikaa vain varataan terapiaan. Lapsellista.
No todellakin varataan, perheneuvolaan vaan soitto. Se ei maksa mitään ja teillä on vielä lapsi alle 1v. Kerrot rehellisesti heille miten teillä menee. Mulla on tästä itsellä kokemusta, anoppi aivan täysin järjetön ja mies ei tajunnut tehdä mitään asialle. Nyt meillä menee paremmin, eroon se olis muuten päättynyt. Rohkeasti vaan soitat ja haet apua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Josko ei nyt taas heti tehtäisi narsismi päätelmiä. Jotkut anopit sekoavat vauvoista ja moni meistä voi olla sellainen anoppi, kamalaa ajatella edes, mutta jostain ne tulevat.
Varatkaa aika terapiasta on selvää että kun vauva pieni niin stressiä voi olla muutenkin ja näemmä monta asiaa jotka sitten kerralla purkautuvat.
Miehesi on hyvä kuulla ulkopuolisen avaavan tilannetta. Ja kuulla että kun itsenäistyy kotoaan niin ne asiat ei kuulu sinne vanhemmille enää paitsi jos pariskuntaa niin päätätte.
Te olette se ydinperhe, tuo anoppi rauhottuu kun lapsi kasvaa ja jos haluaa nähdä lasta niin kannattaa hänen käyttäytyä.
Eli terapiaan. Siellä monen miehen silmät auenneet.
Luuletko, että aikaa vain varataan terapiaan. Lapsellista.
No todellakin varataan, perheneuvolaan vaan soitto. Se ei maksa mitään ja teillä on vielä lapsi alle 1v. Kerrot rehellisesti heille miten teillä menee. Mulla on tästä itsellä kokemusta, anoppi aivan täysin järjetön ja mies ei tajunnut tehdä mitään asialle. Nyt meillä menee paremmin, eroon se olis muuten päättynyt. Rohkeasti vaan soitat ja haet apua.
Juuri näin. Kerrot mikä tilanne on, ja että olet ihan yksin ja loppu tilanteessa.
Onko mies ylipäätään valmis käymään terapiassa? Jos ei, niin hae sitä apua itsellesi. Ja muista, ettei suhdetta voi yksin korjata. Jos miestä ei terapia tai suhteen hoito kiinnosta, niin ei siihen kannata väkisin jäädä. Jos se oma äiti on edelleen ykkösenä, oman perheen edellä, niin jonkinlaista ravistelua kaipaa kyllä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muistakaa et ne roolit kääntyy pian. :D Kohta olette epätasapainoisia anoppeja, jotka ei osaa tehdä mitään oikein. Paitsi jos teillä on vävyjä, jotka on huomattavasti harmittomampia.
Tuskinpa. Mulla ei ainakaan ole mitään tarvetta mennä päsmäröimään aikuisten lasteni elämään. Olen paikalla jos apuani tarvitaan ja kun minua sinne kutsutaan. Muuten keksin elämääni vaikka mitä muutakin sisältöä.
Juuri tämä. Elämässä pitää olla muutakin sisältöä kuin lapset ja lastenlapset. Lisäksi ajattelin sanoa lapsille, että jos alan jokapäivä käymään kylässä, niin jos en sanomisella usko niin saa ja pitää hakea lähestymiskieltoa. Mutta en usko, että tämmöistä ongelmaa tulee, koska minulla ei ole tapana levitellä kylillä keksimiäni juttuja, en arvostele muiden vaatteita/autoja/asuntoja ja minulla on nytkin muutakin elämää kuin perheeni. Eli aikamoinen taantuminen pitää tapahtua.
Kyllä ne lapsenlapset pysyy rakkaina, vaikka ei joka päivä näekään heitä. On kyllä ikävää, jos lapsenlapset ovat elämän ainoa sisältö. Aikamoinen taakka pienen ihmistaimen kannettavaksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kiitos tsempeistä, avioerotyyppi åäivittelee.
Mies ei suostu edes ilmaiseen pariterapiaan, ei halua puhua ulkopuolisille. Emme myöskään pysty keskenämme tätä selvittää kun molemmat raivostuvat. Nyt on kuitenkin ihan seesteistä jos ei puhuta tästä. En vielä tiedä mitä teen.
Anoppi ei ole puhunut mulle mitään. Hän myös kieltää haukkuneensa minua. Mies tietysti uskoo äitiään. Kieltämättä tulee itselle vähän hullu olo kun nuo asiat on tapahtunut ja toinen vaan kieltää ja selittää mustaa valkoiseksi. Vaikea tuohon on mitään sanoakaan.
Joku kysyi appiukosta, hän vaan peesaa vaimoaan. Niin on ollut aina, hän kehuu vaimoa loputtomiin, vaimo taas ei keksi miehestään hyvää sanaa. No eipä se mulle kuulu. Kerran oltiin nelistään liikkeellä ja mieheni lähti vessaan. Anoppi oli tyrmistynyt miten päästin hänet sellaisessa tilanteessa vessaan, "_minun_ mieheni ei ainakaan saisi mennä". Jonotettiin pitkässä jonossa eli wc-käynti ei vaikuttanut mihinkään. Mutta suhtautuminen kävi selväksi, anoppi päättää jopa apen wc-käynneistä.
Vierailija kirjoitti:
Kiitos tsempeistä, avioerotyyppi åäivittelee.
Mies ei suostu edes ilmaiseen pariterapiaan, ei halua puhua ulkopuolisille. Emme myöskään pysty keskenämme tätä selvittää kun molemmat raivostuvat. Nyt on kuitenkin ihan seesteistä jos ei puhuta tästä. En vielä tiedä mitä teen.
Anoppi ei ole puhunut mulle mitään. Hän myös kieltää haukkuneensa minua. Mies tietysti uskoo äitiään. Kieltämättä tulee itselle vähän hullu olo kun nuo asiat on tapahtunut ja toinen vaan kieltää ja selittää mustaa valkoiseksi. Vaikea tuohon on mitään sanoakaan.
Joku kysyi appiukosta, hän vaan peesaa vaimoaan. Niin on ollut aina, hän kehuu vaimoa loputtomiin, vaimo taas ei keksi miehestään hyvää sanaa. No eipä se mulle kuulu. Kerran oltiin nelistään liikkeellä ja mieheni lähti vessaan. Anoppi oli tyrmistynyt miten päästin hänet sellaisessa tilanteessa vessaan, "_minun_ mieheni ei ainakaan saisi mennä". Jonotettiin pitkässä jonossa eli wc-käynti ei vaikuttanut mihinkään. Mutta suhtautuminen kävi selväksi, anoppi päättää jopa apen wc-käynneistä.
Kannattaa silti hakea apua, ei minun miehenikään halunnut terapiaan mennä, mutta varasin silti ajan. Sit kun menin niin mies vaan tuli yllättäen mukaan. Varaa se aika vaan, saatat yllättyä kuten minä. ;)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kiitos tsempeistä, avioerotyyppi åäivittelee.
Mies ei suostu edes ilmaiseen pariterapiaan, ei halua puhua ulkopuolisille. Emme myöskään pysty keskenämme tätä selvittää kun molemmat raivostuvat. Nyt on kuitenkin ihan seesteistä jos ei puhuta tästä. En vielä tiedä mitä teen.
Anoppi ei ole puhunut mulle mitään. Hän myös kieltää haukkuneensa minua. Mies tietysti uskoo äitiään. Kieltämättä tulee itselle vähän hullu olo kun nuo asiat on tapahtunut ja toinen vaan kieltää ja selittää mustaa valkoiseksi. Vaikea tuohon on mitään sanoakaan.
Joku kysyi appiukosta, hän vaan peesaa vaimoaan. Niin on ollut aina, hän kehuu vaimoa loputtomiin, vaimo taas ei keksi miehestään hyvää sanaa. No eipä se mulle kuulu. Kerran oltiin nelistään liikkeellä ja mieheni lähti vessaan. Anoppi oli tyrmistynyt miten päästin hänet sellaisessa tilanteessa vessaan, "_minun_ mieheni ei ainakaan saisi mennä". Jonotettiin pitkässä jonossa eli wc-käynti ei vaikuttanut mihinkään. Mutta suhtautuminen kävi selväksi, anoppi päättää jopa apen wc-käynneistä.
Kannattaa silti hakea apua, ei minun miehenikään halunnut terapiaan mennä, mutta varasin silti ajan. Sit kun menin niin mies vaan tuli yllättäen mukaan. Varaa se aika vaan, saatat yllättyä kuten minä. ;)
Mä yritin varata, mutta perheneuvolasta sanoivat että täytyy puhua kummankin osapuolen kanssa. Mies ei suostunut vastaamaan heille puhelimeen. Sitten soittivat mulle ettei sinne voi varata aikaa kun mies ei tahdo. Voin kuulemma soittaa vaikka jonnekin parisuhdepuhelimeen jos haluan juttuseuraa..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kiitos tsempeistä, avioerotyyppi åäivittelee.
Mies ei suostu edes ilmaiseen pariterapiaan, ei halua puhua ulkopuolisille. Emme myöskään pysty keskenämme tätä selvittää kun molemmat raivostuvat. Nyt on kuitenkin ihan seesteistä jos ei puhuta tästä. En vielä tiedä mitä teen.
Anoppi ei ole puhunut mulle mitään. Hän myös kieltää haukkuneensa minua. Mies tietysti uskoo äitiään. Kieltämättä tulee itselle vähän hullu olo kun nuo asiat on tapahtunut ja toinen vaan kieltää ja selittää mustaa valkoiseksi. Vaikea tuohon on mitään sanoakaan.
Joku kysyi appiukosta, hän vaan peesaa vaimoaan. Niin on ollut aina, hän kehuu vaimoa loputtomiin, vaimo taas ei keksi miehestään hyvää sanaa. No eipä se mulle kuulu. Kerran oltiin nelistään liikkeellä ja mieheni lähti vessaan. Anoppi oli tyrmistynyt miten päästin hänet sellaisessa tilanteessa vessaan, "_minun_ mieheni ei ainakaan saisi mennä". Jonotettiin pitkässä jonossa eli wc-käynti ei vaikuttanut mihinkään. Mutta suhtautuminen kävi selväksi, anoppi päättää jopa apen wc-käynneistä.
Kannattaa silti hakea apua, ei minun miehenikään halunnut terapiaan mennä, mutta varasin silti ajan. Sit kun menin niin mies vaan tuli yllättäen mukaan. Varaa se aika vaan, saatat yllättyä kuten minä. ;)
Mä yritin varata, mutta perheneuvolasta sanoivat että täytyy puhua kummankin osapuolen kanssa. Mies ei suostunut vastaamaan heille puhelimeen. Sitten soittivat mulle ettei sinne voi varata aikaa kun mies ei tahdo. Voin kuulemma soittaa vaikka jonnekin parisuhdepuhelimeen jos haluan juttuseuraa..
No olipa ihme vastaus. Mulla meni eri tavalla, eli sanoivat jopa että voin tulla yksin alussa jos en saa miestäni mukaan. Ei he edes yrittäneet soittaa mun miehelle. Kannattaa soittaa ehkä sitten terveyskeskukseen ja kysyä vain itsellesi apua. Jos mies ei oikeasti halua apua teidän tilanteeseen, niin sun on tehtävä päätös itse ihan sun oman ja lapsen hyvinvoinnin takia. Voimia sulle
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kiitos tsempeistä, avioerotyyppi åäivittelee.
Mies ei suostu edes ilmaiseen pariterapiaan, ei halua puhua ulkopuolisille. Emme myöskään pysty keskenämme tätä selvittää kun molemmat raivostuvat. Nyt on kuitenkin ihan seesteistä jos ei puhuta tästä. En vielä tiedä mitä teen.
Anoppi ei ole puhunut mulle mitään. Hän myös kieltää haukkuneensa minua. Mies tietysti uskoo äitiään. Kieltämättä tulee itselle vähän hullu olo kun nuo asiat on tapahtunut ja toinen vaan kieltää ja selittää mustaa valkoiseksi. Vaikea tuohon on mitään sanoakaan.
Joku kysyi appiukosta, hän vaan peesaa vaimoaan. Niin on ollut aina, hän kehuu vaimoa loputtomiin, vaimo taas ei keksi miehestään hyvää sanaa. No eipä se mulle kuulu. Kerran oltiin nelistään liikkeellä ja mieheni lähti vessaan. Anoppi oli tyrmistynyt miten päästin hänet sellaisessa tilanteessa vessaan, "_minun_ mieheni ei ainakaan saisi mennä". Jonotettiin pitkässä jonossa eli wc-käynti ei vaikuttanut mihinkään. Mutta suhtautuminen kävi selväksi, anoppi päättää jopa apen wc-käynneistä.
Kannattaa silti hakea apua, ei minun miehenikään halunnut terapiaan mennä, mutta varasin silti ajan. Sit kun menin niin mies vaan tuli yllättäen mukaan. Varaa se aika vaan, saatat yllättyä kuten minä. ;)
Mä yritin varata, mutta perheneuvolasta sanoivat että täytyy puhua kummankin osapuolen kanssa. Mies ei suostunut vastaamaan heille puhelimeen. Sitten soittivat mulle ettei sinne voi varata aikaa kun mies ei tahdo. Voin kuulemma soittaa vaikka jonnekin parisuhdepuhelimeen jos haluan juttuseuraa..
Muista kuitenkin että kukaan ei voi pakottaa sinua antamaan lapsesi anopille. Sanot "ei kiitos" joka kerta ilman selityksiä. Ehkä se ajan kanssa jopa helpottuu ja mieskin ehtii vähän miettiä asioita ja "kasvaa isän rooliin"... Se oli omalle miehelle pitkä prosessi ja jatkuvasti mun piti vetää tiukempia rajoja anopille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä on anoppi ollut pois kuvioista melkein 100 % muutaman vuoden, mutta mitään hänestä ei voi miehelleni vieläkään mainita. Mies on tuon asian kanssa tosi vereslihalla edelleen, vaikka mielessään sitä mieltä, että nykyinen tilanne on huomattava parannus muutaman vuoden takaiseen. Meidän riitely on vähentänyt murto-osaan edellisestä.
Silti pelottaa, että tämä on vain välivaihe ja tuo painajainen "mummun oikeuksineen" on taas joku kauhea päivä meidän keittiössä tekemässä tupatarkastusta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kiitos tsempeistä, avioerotyyppi åäivittelee.
Mies ei suostu edes ilmaiseen pariterapiaan, ei halua puhua ulkopuolisille. Emme myöskään pysty keskenämme tätä selvittää kun molemmat raivostuvat. Nyt on kuitenkin ihan seesteistä jos ei puhuta tästä. En vielä tiedä mitä teen.
Anoppi ei ole puhunut mulle mitään. Hän myös kieltää haukkuneensa minua. Mies tietysti uskoo äitiään. Kieltämättä tulee itselle vähän hullu olo kun nuo asiat on tapahtunut ja toinen vaan kieltää ja selittää mustaa valkoiseksi. Vaikea tuohon on mitään sanoakaan.
Joku kysyi appiukosta, hän vaan peesaa vaimoaan. Niin on ollut aina, hän kehuu vaimoa loputtomiin, vaimo taas ei keksi miehestään hyvää sanaa. No eipä se mulle kuulu. Kerran oltiin nelistään liikkeellä ja mieheni lähti vessaan. Anoppi oli tyrmistynyt miten päästin hänet sellaisessa tilanteessa vessaan, "_minun_ mieheni ei ainakaan saisi mennä". Jonotettiin pitkässä jonossa eli wc-käynti ei vaikuttanut mihinkään. Mutta suhtautuminen kävi selväksi, anoppi päättää jopa apen wc-käynneistä.
Kannattaa silti hakea apua, ei minun miehenikään halunnut terapiaan mennä, mutta varasin silti ajan. Sit kun menin niin mies vaan tuli yllättäen mukaan. Varaa se aika vaan, saatat yllättyä kuten minä. ;)
Mä yritin varata, mutta perheneuvolasta sanoivat että täytyy puhua kummankin osapuolen kanssa. Mies ei suostunut vastaamaan heille puhelimeen. Sitten soittivat mulle ettei sinne voi varata aikaa kun mies ei tahdo. Voin kuulemma soittaa vaikka jonnekin parisuhdepuhelimeen jos haluan juttuseuraa..
Jotain apua tarvitset joka tapauksessa. Jos mies pistää hanttiin, niin hae apua itsellesi.
Lopettakaa nyt jo tämä sonta
Vierailija kirjoitti:
Kiitos tsempeistä, avioerotyyppi åäivittelee.
Mies ei suostu edes ilmaiseen pariterapiaan, ei halua puhua ulkopuolisille. Emme myöskään pysty keskenämme tätä selvittää kun molemmat raivostuvat. Nyt on kuitenkin ihan seesteistä jos ei puhuta tästä. En vielä tiedä mitä teen.
Anoppi ei ole puhunut mulle mitään. Hän myös kieltää haukkuneensa minua. Mies tietysti uskoo äitiään. Kieltämättä tulee itselle vähän hullu olo kun nuo asiat on tapahtunut ja toinen vaan kieltää ja selittää mustaa valkoiseksi. Vaikea tuohon on mitään sanoakaan.
Joku kysyi appiukosta, hän vaan peesaa vaimoaan. Niin on ollut aina, hän kehuu vaimoa loputtomiin, vaimo taas ei keksi miehestään hyvää sanaa. No eipä se mulle kuulu. Kerran oltiin nelistään liikkeellä ja mieheni lähti vessaan. Anoppi oli tyrmistynyt miten päästin hänet sellaisessa tilanteessa vessaan, "_minun_ mieheni ei ainakaan saisi mennä". Jonotettiin pitkässä jonossa eli wc-käynti ei vaikuttanut mihinkään. Mutta suhtautuminen kävi selväksi, anoppi päättää jopa apen wc-käynneistä.
Taitaa appiukko totella, kun on todennut elämänsä olevan helpompaa niin. Mutta aika hurjaa on, jos toinen ei saa edes vessassa käydä oman tarpeensa mukaan. Mun mielestä olisi jokseenkin ikävää jonottaa jossain miehen kanssa, jos tämä olisi pissat housussa. Enkä usko, että mieskään tilanteesta nauttisi.
Vierailija kirjoitti:
Lopettakaa nyt jo tämä sonta
Ei ole pakko lukea, saati kommentoida tätä ketjua, jos noin kovaa käy tunteisiin.
EDellytän anopin noudattavan edellä lueteltuja anopin käytusohjeita. Lopulta sinunkin on aika helppoa olla hyvä miniä.
1. Pyydä apua mielellä hyvissä ajoin.
2. Ota huomioon että anopilla on oma elämänsisältö jota kunnioitat
3. Kerro anopille asiallisesti miten halaut lasta hoidettavan
4. Älä mitätöi anopin kokemusta
5. Älä arvostele anopin ulkonäköä, luonnetta, koulustusta jne. vaika olisitkin itse käynyt AMKn
6. Kunnioita anopin yksityisyyttä
7. Älä juorua, valehtele ja kiukuttele anopille
8. Pidä kotisi ja itsesi siistinä, lapsesi hyvin hoidettuna
9. Tue ja kannusta anoppia
10. Kiitä häntä kun hän joskus onnistuu. Kiitä myös pojastaan :)
Alue: Aihe vapaa
Ihanko totta, haluaa valita sun kotiin verhot!!! Mulle ei anoppina tulisi mieleenikään moinen tempaus.