Vauvan tehtävä hoitaa isoäitiä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Muistakaa et ne roolit kääntyy pian. :D Kohta olette epätasapainoisia anoppeja, jotka ei osaa tehdä mitään oikein. Paitsi jos teillä on vävyjä, jotka on huomattavasti harmittomampia.

Tuskinpa. Mulla ei ainakaan ole mitään tarvetta mennä päsmäröimään aikuisten lasteni elämään. Olen paikalla jos apuani tarvitaan ja kun minua sinne kutsutaan. Muuten keksin elämääni vaikka mitä muutakin sisältöä.

Juuri tämä. Elämässä pitää olla muutakin sisältöä kuin lapset ja lastenlapset. Lisäksi ajattelin sanoa lapsille, että jos alan jokapäivä käymään kylässä, niin jos en sanomisella usko niin saa ja pitää hakea lähestymiskieltoa. Mutta en usko, että tämmöistä ongelmaa tulee, koska minulla ei ole tapana levitellä kylillä keksimiäni juttuja, en arvostele muiden vaatteita/autoja/asuntoja ja minulla on nytkin muutakin elämää kuin perheeni. Eli aikamoinen taantuminen pitää tapahtua.

Vierailija kirjoitti:

Lopulta on aika helppoa olla hyvä anoppi.

1. Auta kun pyydetään jos voit ja haluat.

2. Sovi vierailut etukäteen

3. Neuvo jos neuvoja pyydetään

4. Älä mitätöi nuoremman polven vanhemmuutta

5. Älä arvostele ulkonäköä/tavaroita/kotia yms.

6. Älä pengo toisen ihmisen kotia

7. Älä juorua, valehtele ja kiukuttele

8. Jos sinulle annetaan vara-avain, se ei ole kutsu omatoimisille vierailuille

9. Tue ja kannusta

10. Ole voimavara, älä rasite

Varsinkin tuo kohta 10. Ja ehkä vielä sisällyttäisin sen, että eläisi myös omaa elämäänsä. Jos mä pyydän lapsen hoitoon apua, niin en oleta, että kyseessä on ilmoitusasia. Jos isovanhemmilla on muita menoja, tai yksinkertaisesti ei vaan huvita/jaksa, niin siitä on syytä sanoa.

Vierailija kirjoitti:

Lopulta on aika helppoa olla hyvä anoppi.

1. Auta kun pyydetään jos voit ja haluat.

2. Sovi vierailut etukäteen

3. Neuvo jos neuvoja pyydetään

4. Älä mitätöi nuoremman polven vanhemmuutta

5. Älä arvostele ulkonäköä/tavaroita/kotia yms.

6. Älä pengo toisen ihmisen kotia

7. Älä juorua, valehtele ja kiukuttele

8. Jos sinulle annetaan vara-avain, se ei ole kutsu omatoimisille vierailuille

9. Tue ja kannusta

10. Ole voimavara, älä rasite

Jotenkin näihin kaikkiin kulminoituu sellainen ymmärrys omasta roolista. Rooli omaan aikuiseen lapseen on erilainen kuin hänen ollessa pieni, et ole enää se tärkein ja rakkain, eikä suhde ole samanlainen "äiti opettaa ja lapsi oppii" -suhde kuin ennen. Omaan aikuiseen lapseen suhde on parhaimmillaan hyvää ystävyyttä, jotta tämä onnistuu niin pitää ymmärtää että rajat ovat samanlaiset kuin ne ovat muidenkin ystävien kanssa.

Toinen on sitten suhde lapsenlapseen. Pitää ymmärtää, että se ei ole ollenkaan samanlainen kuin äiti-lapsi suhde. Lapsenlapsella on jo äiti, ja mummon rooli on ihan erilainen lopulta. Kun lapsenlapsi on pieni, niin häneltä ei voi odottaa samanlaista kiintymystä ja rakkautta, kontaktinottoa yms., kuin mitä on omilta lapsilta saanut aikanaan. Pitää ymmärtää, että jos näkee lasta harvemmin, niin käytännössä hänelle on vieraampi kuin vaikkapa naapurin täti, eikä lapselta saa odottaa että hän kohtelisi tutumpana kuin onkaan. Vaikka itselle se lapsi on tärkeä, niin pitää pysyä näkemään ne lapsen oikeat tunteet ja tarpeet siellä takana.

Nämä kun ovat kunnossa, niin tuskin mitkään pikkujutut anoppi-miniä suhdetta pilaavat. Suhde on kyllä todella helppo pilata, jos yrittää olla äiti lapsenlapselle tai kohtelee omaa aikuista lastaan kuin teiniä/pikkulasta.

Tällaisia mummon ajatuksia nämä vain. Oma lapsenlapsi on 300km päässä, ja kyllä vain vaatii mummoltakin ymmärrystä, kun kaksivuotias ujostelee ja pysyy äidin sylissä tiiviisti. Ja sehän on mitä normaalein asia.

Jaha, tuli käsky viettää joulu anoppilassa. Kun anoppi alkoi selittää mitä tarjoiluja jää mun tehtäväksi, lopetin puhelun sanomatta mitään ja pistin numeron älä vastaa -osastoon. En ole tainnut vaihtaa sanaakaan anopin kanssa hiihtoloma jälkeen, joten todellakaan ei olla menossa.

Up

Nyt tuli asiantuntija linjoille. Kuunnelkaa häntä kaikki vähän koulutetut. Eihän sitä voi elämästä mitään tietää jos ei ole korkeakoulututkinto suoritettuna. Eikö lapsentekokin kannattaisi kieltää lailla kaikilta, joilla on vähäinen koulutus?

Nyt on avauduttava.

Meillä on puolivuotias lapsi. Alusta asti miehen vanhemmat ovat pyytäneet sitä hoitoon, vaikka ollaan joka kerta sanottu ettei ainakaan vuoteen vielä että turha joka kerta pyytää. Sitten anoppi alkoi nähdä unta kuinka minulla on hankaluuksia vauvan kanssa ja pyydän heiltä hoitoapua. Mielestäni tämä oli aika suoraa ilkeilyä, mutta tarinan ilkeä ämmä olin miehen mielestä minä, kun loukkaannun toisen unesta vaikka äitinsä tarkoitti vain hyvää. Hyvää tarkoittivat myös kaikki ne asuntomme ja tavaroiden haukkumiset sekä neuvot ja ohjeet joita emme pyytäneet. Kyseessä on _hänen_ lapsenlapsensa ja hänen tehtävänsä isovanhempana on päättää lapsen kasvatustavat ja huonekalut.

Pienestä pitäen mies on myös haukkunut mut liian ripustautuneeksi kun en halunnut antaa vauvaa hoitoon hänen vanhemmilleen. Olen huijannut häntä kun väitin olevani perhekeskeinen enkä sitten annakaan vauvaa hänen äidilleen.

Pyysin kuukausien aikana lukuisia kertoja miestäni puhumaan äitinsä kanssa. Asia ei kuulunut hänelle ja minä loukkaannuin turhasta ja minun pitäisi itse hoitaa omat ongelmani. No lopulta sitten otin itseäni niskasta kiinni ja sanoin anopille että tämmöinen tuore äiti ottaa herkästi arvostelun itseensä vaikka ymmärrän ettei hän pahaa varmasti tarkoita. No tästäpä riemu repesi. Luojan kiitos olin sen verran munaton että lähetin viestin, jonka pystyin näyttämään miehelleni. Anopin mukaan olin syyttänyt häntä ja ollut vissiin tosi ilkeä, koska viestin lukemisen jälkeen mies totesi että tämähän on tosi kiltti jaaikuismainen, ei yhtään sellainen mitä äitinsä antoi ymmärtää. Käytti kuitenkin loppupäivän yrittäessään selvittää tätä asiaa, koska äidillänsä on niin paha mieli. Ehkä lapsellisesti, mutta silti kysyin että nytkö asia kuuluu hänelle kun äitinsä on pahoittanut mieltä, ei häntä koskaan kiinnostanut, kun minulla oli paha mieli. Selitti jotain ympäripyöreää. En ole koskaan nähnyt häntä niin masentuneena. 

No seuraavana päivänä mies palasi töistä tosi vihaisena. Sanoi ymmärtäneensä kuinka minä olen pilannut hänen elämänsä. Muisteli jotain seurustelun alkuaikojen mustasukkaisuuskohtauksiani, miten olisi jo silloin pitänyt ymmärtää että olen hullu ämmä. Olen varmasti ollut ihan kamala silloin mutta nyt vuosiin ei ole ollut mitään ongelmaa mustasukkaisuuden kanssa. Hän sanoi että ero on ainut vaihtoehto, mutta ei kyllä voi erota koska ei halua että vauva kasvaa kahdessa perheessä ja lisäksi meillä on oma asunto. Sanoin ettei nuo ole kovin hyviä syitä olla eroamatta. 

Kysyin että miksi hän on minulle niin vihainen, toimin kuten hän halusi, eli kerroin mieltä painavan asian äidilleen. Yllättäen hän on nyt aivan maansa myynyt kun äidillään on niin kovin paha mieli. Minä olen loukkaantunut aina turhasta mutta nyt mies on itsarin partaalla kun äiti loukkaantui?

Siis miten mun elämä muuttui näin radikaalisti näin nopeasti. Siis mulle tulee avioero koska sanoin että otan herkästi itseeni asioista arvostelemisen. Ja olen vissiin nyt itse se hullu ämmä. Oon ihan sekaisin.

Vierailija kirjoitti:

Nyt on avauduttava.

Meillä on puolivuotias lapsi. Alusta asti miehen vanhemmat ovat pyytäneet sitä hoitoon, vaikka ollaan joka kerta sanottu ettei ainakaan vuoteen vielä että turha joka kerta pyytää. Sitten anoppi alkoi nähdä unta kuinka minulla on hankaluuksia vauvan kanssa ja pyydän heiltä hoitoapua. Mielestäni tämä oli aika suoraa ilkeilyä, mutta tarinan ilkeä ämmä olin miehen mielestä minä, kun loukkaannun toisen unesta vaikka äitinsä tarkoitti vain hyvää. Hyvää tarkoittivat myös kaikki ne asuntomme ja tavaroiden haukkumiset sekä neuvot ja ohjeet joita emme pyytäneet. Kyseessä on _hänen_ lapsenlapsensa ja hänen tehtävänsä isovanhempana on päättää lapsen kasvatustavat ja huonekalut.

Pienestä pitäen mies on myös haukkunut mut liian ripustautuneeksi kun en halunnut antaa vauvaa hoitoon hänen vanhemmilleen. Olen huijannut häntä kun väitin olevani perhekeskeinen enkä sitten annakaan vauvaa hänen äidilleen.

Pyysin kuukausien aikana lukuisia kertoja miestäni puhumaan äitinsä kanssa. Asia ei kuulunut hänelle ja minä loukkaannuin turhasta ja minun pitäisi itse hoitaa omat ongelmani. No lopulta sitten otin itseäni niskasta kiinni ja sanoin anopille että tämmöinen tuore äiti ottaa herkästi arvostelun itseensä vaikka ymmärrän ettei hän pahaa varmasti tarkoita. No tästäpä riemu repesi. Luojan kiitos olin sen verran munaton että lähetin viestin, jonka pystyin näyttämään miehelleni. Anopin mukaan olin syyttänyt häntä ja ollut vissiin tosi ilkeä, koska viestin lukemisen jälkeen mies totesi että tämähän on tosi kiltti jaaikuismainen, ei yhtään sellainen mitä äitinsä antoi ymmärtää. Käytti kuitenkin loppupäivän yrittäessään selvittää tätä asiaa, koska äidillänsä on niin paha mieli. Ehkä lapsellisesti, mutta silti kysyin että nytkö asia kuuluu hänelle kun äitinsä on pahoittanut mieltä, ei häntä koskaan kiinnostanut, kun minulla oli paha mieli. Selitti jotain ympäripyöreää. En ole koskaan nähnyt häntä niin masentuneena. 

No seuraavana päivänä mies palasi töistä tosi vihaisena. Sanoi ymmärtäneensä kuinka minä olen pilannut hänen elämänsä. Muisteli jotain seurustelun alkuaikojen mustasukkaisuuskohtauksiani, miten olisi jo silloin pitänyt ymmärtää että olen hullu ämmä. Olen varmasti ollut ihan kamala silloin mutta nyt vuosiin ei ole ollut mitään ongelmaa mustasukkaisuuden kanssa. Hän sanoi että ero on ainut vaihtoehto, mutta ei kyllä voi erota koska ei halua että vauva kasvaa kahdessa perheessä ja lisäksi meillä on oma asunto. Sanoin ettei nuo ole kovin hyviä syitä olla eroamatta. 

Kysyin että miksi hän on minulle niin vihainen, toimin kuten hän halusi, eli kerroin mieltä painavan asian äidilleen. Yllättäen hän on nyt aivan maansa myynyt kun äidillään on niin kovin paha mieli. Minä olen loukkaantunut aina turhasta mutta nyt mies on itsarin partaalla kun äiti loukkaantui?

Siis miten mun elämä muuttui näin radikaalisti näin nopeasti. Siis mulle tulee avioero koska sanoin että otan herkästi itseeni asioista arvostelemisen. Ja olen vissiin nyt itse se hullu ämmä. Oon ihan sekaisin.

Ootteko hakeneet ulkopuolista apua? Pariterapiaa tms? Meillä oli vastaava tilanne, mä kuulemma ylireagoin kaikkeen mitä äitinsä teki, kun hän vaan hyvää tarkoittaa. En tiedä mitä hyvää sillä tarkoitetaan, kun haukutaan toisen koti joka visiitillä, mutta kuitenkin. Ei osannut mieskään selittää, mutta hänelle oli selkeästi helpompaa hyväksyä mun kuin äitinsä mielipaha. Ja olihan sekin syy käydä meillä vierailulla, kun anoppi oli niiiiiiin innostunut meidän vauvasta.

Mutta siitä terapiasta. Mies ei uskonut mua, kun sanoin äitinsä käytöksen olevan ahdistavaa, mitätöivää, suorastaan törkeää ja epänormaalia. Kun terapeutti kertoi miehelle että äitinsä käytös ei ole normaalia eikä sellaista mitä kenenkään tarvitsee sietää, mies vähitellen alkoi nähdä mun puolen asiasta. Avasi tuo mieheltä vanhoja haavoja, kun tajusi kuinka häntä on 40 vuotta ohjailtu äitinsä rautakouralla täysin äidin tarpeiden mukaan. Helppoa ei ole ollut, mutta kyllä tuo tie on kannattanut kulkea. Nykyään emme juuri ole tekemisissä anopin kanssa, mikä on ihan toimiva ratkaisu.

^ kysyin oisko pariterapia mitään mutta hän ei aio sellaisesta maksaa. Katsoin kyllä että seurakunnalta sellaista saisi, ei ollu hinnasta mainintaa kyllä..

Tuli vielä mieleen että veljen vaimo soitti vuosi sitten ja kysyi miten tulen toimeen appivanhempien kanssa. Hän olo ihan loppu siitä arvostelusta. Mieheni käsitys oli se että käly on täten ilkeä h-ra joka haukkuu hänen hyvää tarkoittavia vanhempiaan. Mitäs teki niin pahaa ruokaa ja ikkunatkin oli pesty viimeksi keväällä.

Ehkä kootan vielä ehdottaa pariterapiaa. Kaikki tuntuu nyt vaan niin pahalta.

Vierailija kirjoitti:

^ kysyin oisko pariterapia mitään mutta hän ei aio sellaisesta maksaa. Katsoin kyllä että seurakunnalta sellaista saisi, ei ollu hinnasta mainintaa kyllä..

Tuli vielä mieleen että veljen vaimo soitti vuosi sitten ja kysyi miten tulen toimeen appivanhempien kanssa. Hän olo ihan loppu siitä arvostelusta. Mieheni käsitys oli se että käly on täten ilkeä h-ra joka haukkuu hänen hyvää tarkoittavia vanhempiaan. Mitäs teki niin pahaa ruokaa ja ikkunatkin oli pesty viimeksi keväällä.

Ehkä kootan vielä ehdottaa pariterapiaa. Kaikki tuntuu nyt vaan niin pahalta.

Tsemppiä sinulle.

Onko miehen vanhemmat olleet aina hallitsevia? Mun mies ainakin pelkäsi kuollakseen äitinsä mielen pahoittamista, sitä oli vältettävä hinnalla millä hyvänsä. Mun olisi pitänyt niellä kaikki Osaka mitä anoppi suustaan päästi, alistua anopin tahtoon aivan kuten mieheni oli tehnyt koko elämänsä. Tuollaisesta pois oppimiseen menee aikaa.

Kyllä mekin roikuttiin eron partaalla pitkään. Kun aloin odottaa toista lasta (esikoinen alle vuoden), yhden tavallista pahemman anopin kohtaamisen jälkeen sanoin miehelle, että nyt on valinnan paikka: joko äiti tai perhe. Molempia ei voi saada. Äitiinsä toki saa olla yhteyksissä, mutta joka asiassa ei voi äiti olla omaa perhettä tärkeämpi. Anoppi on hyvä käskyttämään, ja kyllähän hänellä riittää tehtäviä mun miehelle vaikka jokaiselle vuoden minuutille. Mitäpä sitä aikaa lasten kanssa viettämään tai osallistumaan kotitöihin, tai lepäämään?

Tuo miehen asenne on kyllä paha. Onko se muutama satku perhe tms -terapiasta niin paha rasti, että mieluummin menettää perheensä? Hänellä on nyt selkeästi joku defenssi päällä, ja ehkä tarvitsisi vähän apua siinä, että ymmärtäisi miten hänen äitinsä käytös vaikuttaa esim suhun. Ei kaikkea päällepäsmäröintiä voi kuitata sillä, että toinen tarkoittaa hyvää. Hyvin moni tuon kategorian teko on henkistä väkivaltaa.

"Onko miehen vanhemmat olleet aina hallitsevia? Mun mies ainakin pelkäsi kuollakseen äitinsä mielen pahoittamista, sitä oli vältettävä hinnalla millä hyvänsä. Mun olisi pitänyt niellä kaikki Osaka mitä anoppi suustaan päästi, alistua anopin tahtoon aivan kuten mieheni oli tehnyt koko elämänsä. Tuollaisesta pois oppimiseen menee aikaa."

Mun mies ei sanojensa mukaan pelkää äitinsä pahaa mieltä, eikä siitä ole lainkaan kyse. Jotenkin vaan sattumalta hän vaikutti niin masentuneelta kun oli rankkaa töissä. Samoin myös huomasi tämän että olen pilannut hänen elämänsä samaan aikaa tämän äiti-casen kanssa, ne eivät kuitenkaan liity mitenkään toisiinsa. Hän siis kieltää kaiken tähän liittyvän vaikka mielestäni tähän nyt ei tarvita paljon salapoliisitaitoja..

Vierailija kirjoitti:

"Onko miehen vanhemmat olleet aina hallitsevia? Mun mies ainakin pelkäsi kuollakseen äitinsä mielen pahoittamista, sitä oli vältettävä hinnalla millä hyvänsä. Mun olisi pitänyt niellä kaikki Osaka mitä anoppi suustaan päästi, alistua anopin tahtoon aivan kuten mieheni oli tehnyt koko elämänsä. Tuollaisesta pois oppimiseen menee aikaa."

Mun mies ei sanojensa mukaan pelkää äitinsä pahaa mieltä, eikä siitä ole lainkaan kyse. Jotenkin vaan sattumalta hän vaikutti niin masentuneelta kun oli rankkaa töissä. Samoin myös huomasi tämän että olen pilannut hänen elämänsä samaan aikaa tämän äiti-casen kanssa, ne eivät kuitenkaan liity mitenkään toisiinsa. Hän siis kieltää kaiken tähän liittyvän vaikka mielestäni tähän nyt ei tarvita paljon salapoliisitaitoja..

Ei mun mies ikinä myöntäisi tuota, että pelkää äitinsä mielen pahoittamista. Se on tiedostamaton, lapsuudessa opittu defenssi. Äitinsä on nimittäin suuttuessaan ihan mitä tahansa suustaan päästelevä raivohullu, joka ei ole myöskään vitsaa säästellyt. Mies on kokenut pääsevänsä helpommalla, kun noudattaa äitinsä toiveita (=käskyjä) viivyttelemättä.

Aika paljon sun mies nyt laittaa vastuuta omista ongelmistaan sun harteille. Se, että sulla on vaikeuksia hänen äitinsä kanssa ei ole vain sun syytä. Kuinka paljon joudut olemaan anoppisi kanssa tekemisissä? Ja tuo väite, että olet pilannut hänen elämänsä... Se on henkistä väkivaltaa. Onko sulla mahdollista lähteä hetkeksi pois vauvan kanssa kotoa? Pieni hengähdystauko voisi tehdä hyvää teille molemmille, jos sellaisen näin korona-aikaan saa järjestettyä.

Vierailija kirjoitti:

Nyt tuli asiantuntija linjoille. Kuunnelkaa häntä kaikki vähän koulutetut. Eihän sitä voi elämästä mitään tietää jos ei ole korkeakoulututkinto suoritettuna. Eikö lapsentekokin kannattaisi kieltää lailla kaikilta, joilla on vähäinen koulutus?

Hyvä itsetunto auttaisi sinuakin ♥️

Vierailija kirjoitti:

Nyt on avauduttava.

Meillä on puolivuotias lapsi. Alusta asti miehen vanhemmat ovat pyytäneet sitä hoitoon, vaikka ollaan joka kerta sanottu ettei ainakaan vuoteen vielä että turha joka kerta pyytää. Sitten anoppi alkoi nähdä unta kuinka minulla on hankaluuksia vauvan kanssa ja pyydän heiltä hoitoapua. Mielestäni tämä oli aika suoraa ilkeilyä, mutta tarinan ilkeä ämmä olin miehen mielestä minä, kun loukkaannun toisen unesta vaikka äitinsä tarkoitti vain hyvää. Hyvää tarkoittivat myös kaikki ne asuntomme ja tavaroiden haukkumiset sekä neuvot ja ohjeet joita emme pyytäneet. Kyseessä on _hänen_ lapsenlapsensa ja hänen tehtävänsä isovanhempana on päättää lapsen kasvatustavat ja huonekalut.

Pienestä pitäen mies on myös haukkunut mut liian ripustautuneeksi kun en halunnut antaa vauvaa hoitoon hänen vanhemmilleen. Olen huijannut häntä kun väitin olevani perhekeskeinen enkä sitten annakaan vauvaa hänen äidilleen.

Pyysin kuukausien aikana lukuisia kertoja miestäni puhumaan äitinsä kanssa. Asia ei kuulunut hänelle ja minä loukkaannuin turhasta ja minun pitäisi itse hoitaa omat ongelmani. No lopulta sitten otin itseäni niskasta kiinni ja sanoin anopille että tämmöinen tuore äiti ottaa herkästi arvostelun itseensä vaikka ymmärrän ettei hän pahaa varmasti tarkoita. No tästäpä riemu repesi. Luojan kiitos olin sen verran munaton että lähetin viestin, jonka pystyin näyttämään miehelleni. Anopin mukaan olin syyttänyt häntä ja ollut vissiin tosi ilkeä, koska viestin lukemisen jälkeen mies totesi että tämähän on tosi kiltti jaaikuismainen, ei yhtään sellainen mitä äitinsä antoi ymmärtää. Käytti kuitenkin loppupäivän yrittäessään selvittää tätä asiaa, koska äidillänsä on niin paha mieli. Ehkä lapsellisesti, mutta silti kysyin että nytkö asia kuuluu hänelle kun äitinsä on pahoittanut mieltä, ei häntä koskaan kiinnostanut, kun minulla oli paha mieli. Selitti jotain ympäripyöreää. En ole koskaan nähnyt häntä niin masentuneena. 

No seuraavana päivänä mies palasi töistä tosi vihaisena. Sanoi ymmärtäneensä kuinka minä olen pilannut hänen elämänsä. Muisteli jotain seurustelun alkuaikojen mustasukkaisuuskohtauksiani, miten olisi jo silloin pitänyt ymmärtää että olen hullu ämmä. Olen varmasti ollut ihan kamala silloin mutta nyt vuosiin ei ole ollut mitään ongelmaa mustasukkaisuuden kanssa. Hän sanoi että ero on ainut vaihtoehto, mutta ei kyllä voi erota koska ei halua että vauva kasvaa kahdessa perheessä ja lisäksi meillä on oma asunto. Sanoin ettei nuo ole kovin hyviä syitä olla eroamatta. 

Kysyin että miksi hän on minulle niin vihainen, toimin kuten hän halusi, eli kerroin mieltä painavan asian äidilleen. Yllättäen hän on nyt aivan maansa myynyt kun äidillään on niin kovin paha mieli. Minä olen loukkaantunut aina turhasta mutta nyt mies on itsarin partaalla kun äiti loukkaantui?

Siis miten mun elämä muuttui näin radikaalisti näin nopeasti. Siis mulle tulee avioero koska sanoin että otan herkästi itseeni asioista arvostelemisen. Ja olen vissiin nyt itse se hullu ämmä. Oon ihan sekaisin.

Kuulostaa lähinnä siltä, että olet joutunut miehesi kanssa manipuloinnin kynsiin... mummi ei ole ihan terve päästään, eikä poika ilmeisesti pysty/kykene/osaa kyseenalaistaa äitinsä toimintaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nyt on avauduttava.

Meillä on puolivuotias lapsi. Alusta asti miehen vanhemmat ovat pyytäneet sitä hoitoon, vaikka ollaan joka kerta sanottu ettei ainakaan vuoteen vielä että turha joka kerta pyytää. Sitten anoppi alkoi nähdä unta kuinka minulla on hankaluuksia vauvan kanssa ja pyydän heiltä hoitoapua. Mielestäni tämä oli aika suoraa ilkeilyä, mutta tarinan ilkeä ämmä olin miehen mielestä minä, kun loukkaannun toisen unesta vaikka äitinsä tarkoitti vain hyvää. Hyvää tarkoittivat myös kaikki ne asuntomme ja tavaroiden haukkumiset sekä neuvot ja ohjeet joita emme pyytäneet. Kyseessä on _hänen_ lapsenlapsensa ja hänen tehtävänsä isovanhempana on päättää lapsen kasvatustavat ja huonekalut.

Pienestä pitäen mies on myös haukkunut mut liian ripustautuneeksi kun en halunnut antaa vauvaa hoitoon hänen vanhemmilleen. Olen huijannut häntä kun väitin olevani perhekeskeinen enkä sitten annakaan vauvaa hänen äidilleen.

Pyysin kuukausien aikana lukuisia kertoja miestäni puhumaan äitinsä kanssa. Asia ei kuulunut hänelle ja minä loukkaannuin turhasta ja minun pitäisi itse hoitaa omat ongelmani. No lopulta sitten otin itseäni niskasta kiinni ja sanoin anopille että tämmöinen tuore äiti ottaa herkästi arvostelun itseensä vaikka ymmärrän ettei hän pahaa varmasti tarkoita. No tästäpä riemu repesi. Luojan kiitos olin sen verran munaton että lähetin viestin, jonka pystyin näyttämään miehelleni. Anopin mukaan olin syyttänyt häntä ja ollut vissiin tosi ilkeä, koska viestin lukemisen jälkeen mies totesi että tämähän on tosi kiltti jaaikuismainen, ei yhtään sellainen mitä äitinsä antoi ymmärtää. Käytti kuitenkin loppupäivän yrittäessään selvittää tätä asiaa, koska äidillänsä on niin paha mieli. Ehkä lapsellisesti, mutta silti kysyin että nytkö asia kuuluu hänelle kun äitinsä on pahoittanut mieltä, ei häntä koskaan kiinnostanut, kun minulla oli paha mieli. Selitti jotain ympäripyöreää. En ole koskaan nähnyt häntä niin masentuneena. 

No seuraavana päivänä mies palasi töistä tosi vihaisena. Sanoi ymmärtäneensä kuinka minä olen pilannut hänen elämänsä. Muisteli jotain seurustelun alkuaikojen mustasukkaisuuskohtauksiani, miten olisi jo silloin pitänyt ymmärtää että olen hullu ämmä. Olen varmasti ollut ihan kamala silloin mutta nyt vuosiin ei ole ollut mitään ongelmaa mustasukkaisuuden kanssa. Hän sanoi että ero on ainut vaihtoehto, mutta ei kyllä voi erota koska ei halua että vauva kasvaa kahdessa perheessä ja lisäksi meillä on oma asunto. Sanoin ettei nuo ole kovin hyviä syitä olla eroamatta. 

Kysyin että miksi hän on minulle niin vihainen, toimin kuten hän halusi, eli kerroin mieltä painavan asian äidilleen. Yllättäen hän on nyt aivan maansa myynyt kun äidillään on niin kovin paha mieli. Minä olen loukkaantunut aina turhasta mutta nyt mies on itsarin partaalla kun äiti loukkaantui?

Siis miten mun elämä muuttui näin radikaalisti näin nopeasti. Siis mulle tulee avioero koska sanoin että otan herkästi itseeni asioista arvostelemisen. Ja olen vissiin nyt itse se hullu ämmä. Oon ihan sekaisin.

Kuulostaa lähinnä siltä, että olet joutunut miehesi kanssa manipuloinnin kynsiin... mummi ei ole ihan terve päästään, eikä poika ilmeisesti pysty/kykene/osaa kyseenalaistaa äitinsä toimintaa.

Tuollainen käytös on hyvin tyypillistä narsistisen vanhemman lapsille.

Mites muuten appi toimii näissä tilanteissa? Onko myös häsläämässä vai onko sivustakatsoja?

Vierailija kirjoitti:

Nyt on avauduttava.

Meillä on puolivuotias lapsi. Alusta asti miehen vanhemmat ovat pyytäneet sitä hoitoon, vaikka ollaan joka kerta sanottu ettei ainakaan vuoteen vielä että turha joka kerta pyytää. Sitten anoppi alkoi nähdä unta kuinka minulla on hankaluuksia vauvan kanssa ja pyydän heiltä hoitoapua. Mielestäni tämä oli aika suoraa ilkeilyä, mutta tarinan ilkeä ämmä olin miehen mielestä minä, kun loukkaannun toisen unesta vaikka äitinsä tarkoitti vain hyvää. Hyvää tarkoittivat myös kaikki ne asuntomme ja tavaroiden haukkumiset sekä neuvot ja ohjeet joita emme pyytäneet. Kyseessä on _hänen_ lapsenlapsensa ja hänen tehtävänsä isovanhempana on päättää lapsen kasvatustavat ja huonekalut.

Pienestä pitäen mies on myös haukkunut mut liian ripustautuneeksi kun en halunnut antaa vauvaa hoitoon hänen vanhemmilleen. Olen huijannut häntä kun väitin olevani perhekeskeinen enkä sitten annakaan vauvaa hänen äidilleen.

Pyysin kuukausien aikana lukuisia kertoja miestäni puhumaan äitinsä kanssa. Asia ei kuulunut hänelle ja minä loukkaannuin turhasta ja minun pitäisi itse hoitaa omat ongelmani. No lopulta sitten otin itseäni niskasta kiinni ja sanoin anopille että tämmöinen tuore äiti ottaa herkästi arvostelun itseensä vaikka ymmärrän ettei hän pahaa varmasti tarkoita. No tästäpä riemu repesi. Luojan kiitos olin sen verran munaton että lähetin viestin, jonka pystyin näyttämään miehelleni. Anopin mukaan olin syyttänyt häntä ja ollut vissiin tosi ilkeä, koska viestin lukemisen jälkeen mies totesi että tämähän on tosi kiltti jaaikuismainen, ei yhtään sellainen mitä äitinsä antoi ymmärtää. Käytti kuitenkin loppupäivän yrittäessään selvittää tätä asiaa, koska äidillänsä on niin paha mieli. Ehkä lapsellisesti, mutta silti kysyin että nytkö asia kuuluu hänelle kun äitinsä on pahoittanut mieltä, ei häntä koskaan kiinnostanut, kun minulla oli paha mieli. Selitti jotain ympäripyöreää. En ole koskaan nähnyt häntä niin masentuneena. 

No seuraavana päivänä mies palasi töistä tosi vihaisena. Sanoi ymmärtäneensä kuinka minä olen pilannut hänen elämänsä. Muisteli jotain seurustelun alkuaikojen mustasukkaisuuskohtauksiani, miten olisi jo silloin pitänyt ymmärtää että olen hullu ämmä. Olen varmasti ollut ihan kamala silloin mutta nyt vuosiin ei ole ollut mitään ongelmaa mustasukkaisuuden kanssa. Hän sanoi että ero on ainut vaihtoehto, mutta ei kyllä voi erota koska ei halua että vauva kasvaa kahdessa perheessä ja lisäksi meillä on oma asunto. Sanoin ettei nuo ole kovin hyviä syitä olla eroamatta. 

Kysyin että miksi hän on minulle niin vihainen, toimin kuten hän halusi, eli kerroin mieltä painavan asian äidilleen. Yllättäen hän on nyt aivan maansa myynyt kun äidillään on niin kovin paha mieli. Minä olen loukkaantunut aina turhasta mutta nyt mies on itsarin partaalla kun äiti loukkaantui?

Siis miten mun elämä muuttui näin radikaalisti näin nopeasti. Siis mulle tulee avioero koska sanoin että otan herkästi itseeni asioista arvostelemisen. Ja olen vissiin nyt itse se hullu ämmä. Oon ihan sekaisin.

Tuossapa probleema kun mies on tuollainen lapatossu! En usko, että mikään järkipuhe tuossa edes auttaa. Ehkä olisi parasta ettet viestittele saatikka juttele mitään ko. asiasta isovanhempien kanssa. Anna pojan hoitaa suhteet äitiinsä äläkä ota mitään kantaa mihinkään asiaan.

Kuka edes jättää alle kolme vuotiasta isovanhemmille yökylään ja miksi ihmeessä pitäisi jättää? Itse en ikinä jättänyt edes isonakaan.

Terv. Isoäiti

Josko ei nyt taas heti tehtäisi narsismi päätelmiä. Jotkut anopit sekoavat vauvoista ja moni meistä voi olla sellainen anoppi, kamalaa ajatella edes, mutta jostain ne tulevat.

Varatkaa aika terapiasta on selvää että kun vauva pieni niin stressiä voi olla muutenkin ja näemmä monta asiaa jotka sitten kerralla purkautuvat.

Miehesi on hyvä kuulla ulkopuolisen avaavan tilannetta. Ja kuulla että kun itsenäistyy kotoaan niin ne asiat ei kuulu sinne vanhemmille enää paitsi jos pariskuntaa niin päätätte.

Te olette se ydinperhe, tuo anoppi rauhottuu kun lapsi kasvaa ja jos haluaa nähdä lasta niin kannattaa hänen käyttäytyä.

Eli terapiaan. Siellä monen miehen silmät auenneet.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kauheaa, mutta minä epäilen että oma anoppini lukee ketjua ja kirjoittaa tänne. Tuo autismi -kommentti on piste iin päälle. Luulen sen olevan anopiltani. Tunnistettavuuden vuoksi en paljon kirjoita, mutta moni muukin asia tätä ketjua lukiessa on herättänyt ajatuksen tästä. Anoppi on usein aloittanut keskustelun liittyen tämän ketjun aiheisiin. Viimeisin oli sisustukseen liittyvä.

Itse epäilen että lanko kirjoittaa täällä aina välillä, se on nimittäin yksi sen harrastuksista kirjoittaa outoja kommentteja eri foorumeihin ja ryhmiin. Toisin sanoin, se on trolli.

Itse taas olen miettinyt, että normaalille trollille ketjun aihe tuskin on mielenkiintoinen. Minusta tuntuu, että noin kovan painostuksen yhteen ketjuun voi laittaa vain sellainen, jota asia koskettaa henkilökohtaisesti.

Trolli ei useinkaan jaksa näin sinnikkäästi olla yhden ketjun kimpussa kuukaudesta toiseen.

Vahvistan tämän. Itsekin olen herrasmies ja välillä ajankuluksi rölläilen netissä, koska joiltakin ihmisiltä saa niin järkyttävän helposti voimakkaita reaktioita anonyymeillä kirjoituksilla. Joskus on ihan hauska katsoa, kuinka pitkälle ja kuinka aivottomilla kommenteilla voi jatkaa. Av on siihen itseasiassa yksi parhaista palstoista, täällä menee läpi liki mikä tahansa. Mutta! En minäkään jaksa/viitsi/ole aikaa postailla kymmeniä yhden asian viestejä johonkin yksittäiseen ketjuun. Olet oikeassa, että siinä on luultavasti silloin jotakin henkilökohtaista, tai sitten ihmisellä on ongelmia. Tosin tässä ketjussa tuo kultamummoa kriikuva pirkko on itse vähintään yhtä kilahtanut. Hän "näkee yhteyksia" ja syyttää arvioini mukaan useampaa kymmentä eri kirjoittajaa kuvittelemakseen kultamummoksi, joka on mitä suurimmalla todennäköisyydella yksi tai useampi trolli. Minuakin hän on syyttänyt ko. nimelle. Se on oikeastaan aika huvittavaa, kuinka sokea ihminen on omalle käytökselleen.

Niin ja tulee hän tähänkin moi kultamummittelemaan, se on varmaa kuin korruptio venäjällä.

Niin minuakin on syyttänyt. Onkohan se sama tyyppi joka laittaa uppia tänne heti jos ollut hetken rauhassa ketju? Ja joo en yhtään ihmettelisi vaikka keksisi juttuja. Täällä on ollut yksi tietyllä tyylillä kirjoitteleva mimmi/trolli?/ukkeli WHO knows joka hokee "kuinka on lansseilla käyty päivystyksessä överi hirviömummojen takia" tyyli on sama mutta perhekokoonpanot vähän vaihtuu, on yritetty neuvoa tukea mutta pohjaton kaivo hänen huomionkipeys.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nyt on avauduttava.

Meillä on puolivuotias lapsi. Alusta asti miehen vanhemmat ovat pyytäneet sitä hoitoon, vaikka ollaan joka kerta sanottu ettei ainakaan vuoteen vielä että turha joka kerta pyytää. Sitten anoppi alkoi nähdä unta kuinka minulla on hankaluuksia vauvan kanssa ja pyydän heiltä hoitoapua. Mielestäni tämä oli aika suoraa ilkeilyä, mutta tarinan ilkeä ämmä olin miehen mielestä minä, kun loukkaannun toisen unesta vaikka äitinsä tarkoitti vain hyvää. Hyvää tarkoittivat myös kaikki ne asuntomme ja tavaroiden haukkumiset sekä neuvot ja ohjeet joita emme pyytäneet. Kyseessä on _hänen_ lapsenlapsensa ja hänen tehtävänsä isovanhempana on päättää lapsen kasvatustavat ja huonekalut.

Pienestä pitäen mies on myös haukkunut mut liian ripustautuneeksi kun en halunnut antaa vauvaa hoitoon hänen vanhemmilleen. Olen huijannut häntä kun väitin olevani perhekeskeinen enkä sitten annakaan vauvaa hänen äidilleen.

Pyysin kuukausien aikana lukuisia kertoja miestäni puhumaan äitinsä kanssa. Asia ei kuulunut hänelle ja minä loukkaannuin turhasta ja minun pitäisi itse hoitaa omat ongelmani. No lopulta sitten otin itseäni niskasta kiinni ja sanoin anopille että tämmöinen tuore äiti ottaa herkästi arvostelun itseensä vaikka ymmärrän ettei hän pahaa varmasti tarkoita. No tästäpä riemu repesi. Luojan kiitos olin sen verran munaton että lähetin viestin, jonka pystyin näyttämään miehelleni. Anopin mukaan olin syyttänyt häntä ja ollut vissiin tosi ilkeä, koska viestin lukemisen jälkeen mies totesi että tämähän on tosi kiltti jaaikuismainen, ei yhtään sellainen mitä äitinsä antoi ymmärtää. Käytti kuitenkin loppupäivän yrittäessään selvittää tätä asiaa, koska äidillänsä on niin paha mieli. Ehkä lapsellisesti, mutta silti kysyin että nytkö asia kuuluu hänelle kun äitinsä on pahoittanut mieltä, ei häntä koskaan kiinnostanut, kun minulla oli paha mieli. Selitti jotain ympäripyöreää. En ole koskaan nähnyt häntä niin masentuneena. 

No seuraavana päivänä mies palasi töistä tosi vihaisena. Sanoi ymmärtäneensä kuinka minä olen pilannut hänen elämänsä. Muisteli jotain seurustelun alkuaikojen mustasukkaisuuskohtauksiani, miten olisi jo silloin pitänyt ymmärtää että olen hullu ämmä. Olen varmasti ollut ihan kamala silloin mutta nyt vuosiin ei ole ollut mitään ongelmaa mustasukkaisuuden kanssa. Hän sanoi että ero on ainut vaihtoehto, mutta ei kyllä voi erota koska ei halua että vauva kasvaa kahdessa perheessä ja lisäksi meillä on oma asunto. Sanoin ettei nuo ole kovin hyviä syitä olla eroamatta. 

Kysyin että miksi hän on minulle niin vihainen, toimin kuten hän halusi, eli kerroin mieltä painavan asian äidilleen. Yllättäen hän on nyt aivan maansa myynyt kun äidillään on niin kovin paha mieli. Minä olen loukkaantunut aina turhasta mutta nyt mies on itsarin partaalla kun äiti loukkaantui?

Siis miten mun elämä muuttui näin radikaalisti näin nopeasti. Siis mulle tulee avioero koska sanoin että otan herkästi itseeni asioista arvostelemisen. Ja olen vissiin nyt itse se hullu ämmä. Oon ihan sekaisin.

Tuossapa probleema kun mies on tuollainen lapatossu! En usko, että mikään järkipuhe tuossa edes auttaa. Ehkä olisi parasta ettet viestittele saatikka juttele mitään ko. asiasta isovanhempien kanssa. Anna pojan hoitaa suhteet äitiinsä äläkä ota mitään kantaa mihinkään asiaan.

Kuka edes jättää alle kolme vuotiasta isovanhemmille yökylään ja miksi ihmeessä pitäisi jättää? Itse en ikinä jättänyt edes isonakaan.

Terv. Isoäiti

Voimia kovasti puolivuotiaan äidille!

En tiedä auttaako, mutta koita asettua tilanteen yläpuolelle niin, että tehtäväsi on suojella lasta, jolloin miehen, anopin tai edes sinun mielipahasi ei ole yhtä tärkeää, kuin vauvan turvallisuus. Teet nyt rauhassa oikeita päätöksiä. Vaikka epälooginen ja epäreilu käytös ahdistaa sinua, niin oma mielipahasi ja harmituksesi siitä ei esim. oikeuta antamaan vauvaa "säälistä" yökylään. Tämä ajatusmalli auttoi ainakin minua. Toivottavasti osasin kommunikoida sen oikein. En mitenkään halua provosoida.

Tsemppiä!

Vierailija kirjoitti:

Josko ei nyt taas heti tehtäisi narsismi päätelmiä. Jotkut anopit sekoavat vauvoista ja moni meistä voi olla sellainen anoppi, kamalaa ajatella edes, mutta jostain ne tulevat.

Varatkaa aika terapiasta on selvää että kun vauva pieni niin stressiä voi olla muutenkin ja näemmä monta asiaa jotka sitten kerralla purkautuvat.

Miehesi on hyvä kuulla ulkopuolisen avaavan tilannetta. Ja kuulla että kun itsenäistyy kotoaan niin ne asiat ei kuulu sinne vanhemmille enää paitsi jos pariskuntaa niin päätätte.

Te olette se ydinperhe, tuo anoppi rauhottuu kun lapsi kasvaa ja jos haluaa nähdä lasta niin kannattaa hänen käyttäytyä.

Eli terapiaan. Siellä monen miehen silmät auenneet.

Jos minusta tulee samanlainen kuin oma anoppini, niin toivottavasti joku ajaa mun yli tiejyrällä. Varmuuden vuoksi vaikka neljännenkin kerran.

Meillä anoppi ei muuten ole rauhoittunut, vaan jatkoi kunnes pistettiin välit poikki. Sekin meni perille vasta kolmannella sanomisella, saattoi siinä olla maininta poliisin kutsumisesta, jos vielä omin luvin tulee meille. Nyt vaan juoruilee selän takana. Toisaalta kertoi kuinka paljon meitä auttaa, toisaalta kuinka kauhea ihminen mä olen, kun haluan esim valita itse verhot kotiini, kun hän valitsi hienommat. On kieltämättä aika "erikoinen" tapaus.