Lue keskustelun säännöt.
Vauvan tehtävä hoitaa isoäitiä?
Meillä on 8kk vauva jonka isoäiti on hurahtanut pikkuiseen jo raskausaikana todella voimakkaasti. Tunnen itseni nipoksi kun minua on alkanut häiritä mummon ja lapsen tapa olla yhdessä. Mummo vaatii tapaamista vähintään kerran viikossa ja joka kerran pitelee vauvaa rintaansa vasten ja "sulkeutuu" seurasta. Kuiskailee "mummo rakastaa, mummon rakkain"-koko ajan vauvalle ja jos vauva inahtaa tai yrittää vääntää itseään pois sylistä lähtee mummo nopeasti kauaksi minusta ja miehestä, ettemme ota vauvaa. Mummo on mukava ihminen luonteeltaan mutta esim. minua ei noteeraa millään tavalla kun olen paikalla, ärsyyntyy selvästi läsnäolostani. Olenko yliherkkä? Mummo on alusta asti anellut vauvaa yökylään, sanoi 2 viikon ikäiselle vauvalle "tänään jäät mummon luokse, mummon luona on hyvä". Sanoin etten jätä vastasyntynyttä hoitoon missään nimessä. Alkoi ITKEÄ ja sanoi että hän saa vauvasta voimaa jatkaa töissä. Sanoo tätä samaa aina kun pyytää tapaamista, jopa sanamuodoin ettei "jaksa tulevaa työviikkoa", ellei saa sylitellä vauvaa. Ei ole saanut yöhoitoon koska imetän enkä jotenkin usko että hän pystyy tarkkailemaan VAUVAN tarpeita. Jos vauva vaikka kaipaa tilaa, lattialla olemista tms. niin se ei käy päinsä tämän mummon kanssa. Mitä voin tehdä pahoittamatta mummon mieltä? Kyseessä miehen äiti johon ollut tosi hyvät välit ennen vauvan syntymään.
Mies on kiusaantunut ja yrittää olla ottamatta kantaa asiaan. Ei selvästi tajua miksi minua stressaa mummon kyläilyt ja heillä vieraileminen. Mummo on tavallaan niin herttainen olemukseltaan kuitenkin, mutta ahdistaa ettei hän selvästi pysty näkemään minun merkitystäni ja rooliani lapsen elämässä. Ja juu, olen "kiitollinen" siitä että on välittäviä isovanhempia mutta en voi tunteilleni mitään.
Kommentit (10673)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä se karmakin tekee tehtävänsä. Viimeistään siinä vaiheessa kun lapset tajuaa, et äiti on pyrkinyt katkaisemaan lapsenkin välit isovanhempiinsa vain koska oma paha mieli, niin lapset tekevät omat johtopäätöksensä. Täytyy olla todella paha narsisti, jos tuollaiseen ryhtyy, joten eiköhän se tulee äidin käytöksestä muutenkin ilmi...
Entäs silloin kun isovanhemman käytös on haitallista sekä lapsen kehitykselle että lapsen suhteelle vanhempiinsa?
Mistähän johtuu et se haitallinen isovanhempi on aina toisen puolelta, ja nimenomaan miniä tekemässä ja henkisen tasapainottomuuden arvioinnit? Meneeköhän ihan oikein? Jos minä uskoisin ystäviäni, ni yli puolien appivanhemmat olis ihan sekopäisiä, osa hirviöitä.
Mut anna ku veikkaan: susta olis oikein, et äiti (nimenomaan äiti, koska tässä yhteydessä äiti kuitenkin on se ylivertainen vanhempi, jolla on enemmän oikeuksia - silloin molemmat on ihan 50 - 50 kun velvollisuuksia aletaan jakamaan) vois halutessaan mielivaltaisesti päättää milloin kukakin sukulainen (yleensä lasten isän puolelta) on niin huonoa seuraa, et lapsia pitää niiltä suojella?
Ei ole. Tässäkin ketjussa on kymmeniä ja kymmeniä kirjoituksia perheen äidin vanhempiwn toiminnasta. Mm minä olen kirjoittanut siitä.
Vanhemman velvollisuus on katsoa että henkisesti epävakaat euvät vaaranna lapsen kehitystä. Myös isän.
Entä jos vanhemmat ovat asiasta erimielisiä? Kenen sana ratkaisee? Isän oikeuksille täällä on painettu alapeukkua kertaakaan perustelematta asiaa.
Entä jos omasta mielestäsi vanhempiesi tavat ja toiminta on ok ja puolisosi ei. Mitäs sitten?
Katkaisisitko välit jos miehesi arvion mukaan vanhempasi seura ei ole hyväksi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä se karmakin tekee tehtävänsä. Viimeistään siinä vaiheessa kun lapset tajuaa, et äiti on pyrkinyt katkaisemaan lapsenkin välit isovanhempiinsa vain koska oma paha mieli, niin lapset tekevät omat johtopäätöksensä. Täytyy olla todella paha narsisti, jos tuollaiseen ryhtyy, joten eiköhän se tulee äidin käytöksestä muutenkin ilmi...
Entäs silloin kun isovanhemman käytös on haitallista sekä lapsen kehitykselle että lapsen suhteelle vanhempiinsa?
Mistähän johtuu et se haitallinen isovanhempi on aina toisen puolelta, ja nimenomaan miniä tekemässä ja henkisen tasapainottomuuden arvioinnit? Meneeköhän ihan oikein? Jos minä uskoisin ystäviäni, ni yli puolien appivanhemmat olis ihan sekopäisiä, osa hirviöitä.
Mut anna ku veikkaan: susta olis oikein, et äiti (nimenomaan äiti, koska tässä yhteydessä äiti kuitenkin on se ylivertainen vanhempi, jolla on enemmän oikeuksia - silloin molemmat on ihan 50 - 50 kun velvollisuuksia aletaan jakamaan) vois halutessaan mielivaltaisesti päättää milloin kukakin sukulainen (yleensä lasten isän puolelta) on niin huonoa seuraa, et lapsia pitää niiltä suojella?
Ei ole. Tässäkin ketjussa on kymmeniä ja kymmeniä kirjoituksia perheen äidin vanhempiwn toiminnasta. Mm minä olen kirjoittanut siitä.
Vanhemman velvollisuus on katsoa että henkisesti epävakaat euvät vaaranna lapsen kehitystä. Myös isän.
Entä jos vanhemmat ovat asiasta erimielisiä? Kenen sana ratkaisee? Isän oikeuksille täällä on painettu alapeukkua kertaakaan perustelematta asiaa.
Entä jos omasta mielestäsi vanhempiesi tavat ja toiminta on ok ja puolisosi ei. Mitäs sitten?
Tässä ap:n tapauksessa isä on laiminlyönyt velvollisuutensa lastaan kohtaan.
Itse en sallisi tuollaista käytöstä sekuntiakaan keneltäkään.
Ja omalle häiriintyneelle äidillwni haimmw yhdessä lähestymiskiellon kun keskustelu ei auttanut.
Tässä wi ole kyse isän tai äidin oikeuksista, vaan velvollisuuksista.
(Ja häiriintyneen oikeudesta mt-palveluihin)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä se karmakin tekee tehtävänsä. Viimeistään siinä vaiheessa kun lapset tajuaa, et äiti on pyrkinyt katkaisemaan lapsenkin välit isovanhempiinsa vain koska oma paha mieli, niin lapset tekevät omat johtopäätöksensä. Täytyy olla todella paha narsisti, jos tuollaiseen ryhtyy, joten eiköhän se tulee äidin käytöksestä muutenkin ilmi...
Entäs silloin kun isovanhemman käytös on haitallista sekä lapsen kehitykselle että lapsen suhteelle vanhempiinsa?
Mistähän johtuu et se haitallinen isovanhempi on aina toisen puolelta, ja nimenomaan miniä tekemässä ja henkisen tasapainottomuuden arvioinnit? Meneeköhän ihan oikein? Jos minä uskoisin ystäviäni, ni yli puolien appivanhemmat olis ihan sekopäisiä, osa hirviöitä.
Mut anna ku veikkaan: susta olis oikein, et äiti (nimenomaan äiti, koska tässä yhteydessä äiti kuitenkin on se ylivertainen vanhempi, jolla on enemmän oikeuksia - silloin molemmat on ihan 50 - 50 kun velvollisuuksia aletaan jakamaan) vois halutessaan mielivaltaisesti päättää milloin kukakin sukulainen (yleensä lasten isän puolelta) on niin huonoa seuraa, et lapsia pitää niiltä suojella?
Ei ole. Tässäkin ketjussa on kymmeniä ja kymmeniä kirjoituksia perheen äidin vanhempiwn toiminnasta. Mm minä olen kirjoittanut siitä.
Vanhemman velvollisuus on katsoa että henkisesti epävakaat euvät vaaranna lapsen kehitystä. Myös isän.
Entä jos vanhemmat ovat asiasta erimielisiä? Kenen sana ratkaisee? Isän oikeuksille täällä on painettu alapeukkua kertaakaan perustelematta asiaa.
Entä jos omasta mielestäsi vanhempiesi tavat ja toiminta on ok ja puolisosi ei. Mitäs sitten?
Katkaisisitko välit jos miehesi arvion mukaan vanhempasi seura ei ole hyväksi?
En päästäisi häiriintynyttä lapsen lähelle. Enkä pitäisi yhteyttä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä se karmakin tekee tehtävänsä. Viimeistään siinä vaiheessa kun lapset tajuaa, et äiti on pyrkinyt katkaisemaan lapsenkin välit isovanhempiinsa vain koska oma paha mieli, niin lapset tekevät omat johtopäätöksensä. Täytyy olla todella paha narsisti, jos tuollaiseen ryhtyy, joten eiköhän se tulee äidin käytöksestä muutenkin ilmi...
Entäs silloin kun isovanhemman käytös on haitallista sekä lapsen kehitykselle että lapsen suhteelle vanhempiinsa?
Mistähän johtuu et se haitallinen isovanhempi on aina toisen puolelta, ja nimenomaan miniä tekemässä ja henkisen tasapainottomuuden arvioinnit? Meneeköhän ihan oikein? Jos minä uskoisin ystäviäni, ni yli puolien appivanhemmat olis ihan sekopäisiä, osa hirviöitä.
Mut anna ku veikkaan: susta olis oikein, et äiti (nimenomaan äiti, koska tässä yhteydessä äiti kuitenkin on se ylivertainen vanhempi, jolla on enemmän oikeuksia - silloin molemmat on ihan 50 - 50 kun velvollisuuksia aletaan jakamaan) vois halutessaan mielivaltaisesti päättää milloin kukakin sukulainen (yleensä lasten isän puolelta) on niin huonoa seuraa, et lapsia pitää niiltä suojella?
Minun oma äitini oli meillä se "haitallinen". Kirjoitin tästä aiemmin pitkän vuodatuksen. Mieheni näki alusta asti asianlaidan, itse olin liian ehdollistunut äitini toiminnalle ja käytökselle. Pitkien keskustelujen jälkeen mies sai silmäni aukeamaan sille, että me perheenä olemme yksikkö ja mummon toiminta ei ole ok.
Oma äiti saattaa olla liian "lähellä", anoppi on vieraampi. Silloin erikoinen, haitallinen tai suoraan sanottuna häiriintynyt käytös on helpompi havaita.
Lapsi on tässä aina keskiössä ja häntä on suojeltava, kyllä. Joskus ainoa tapa suojella lasta on poistaa haitalliset ihmiset hänen lähipiiristään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä se karmakin tekee tehtävänsä. Viimeistään siinä vaiheessa kun lapset tajuaa, et äiti on pyrkinyt katkaisemaan lapsenkin välit isovanhempiinsa vain koska oma paha mieli, niin lapset tekevät omat johtopäätöksensä. Täytyy olla todella paha narsisti, jos tuollaiseen ryhtyy, joten eiköhän se tulee äidin käytöksestä muutenkin ilmi...
Entäs silloin kun isovanhemman käytös on haitallista sekä lapsen kehitykselle että lapsen suhteelle vanhempiinsa?
Mistähän johtuu et se haitallinen isovanhempi on aina toisen puolelta, ja nimenomaan miniä tekemässä ja henkisen tasapainottomuuden arvioinnit? Meneeköhän ihan oikein? Jos minä uskoisin ystäviäni, ni yli puolien appivanhemmat olis ihan sekopäisiä, osa hirviöitä.
Mut anna ku veikkaan: susta olis oikein, et äiti (nimenomaan äiti, koska tässä yhteydessä äiti kuitenkin on se ylivertainen vanhempi, jolla on enemmän oikeuksia - silloin molemmat on ihan 50 - 50 kun velvollisuuksia aletaan jakamaan) vois halutessaan mielivaltaisesti päättää milloin kukakin sukulainen (yleensä lasten isän puolelta) on niin huonoa seuraa, et lapsia pitää niiltä suojella?
Ei ole. Tässäkin ketjussa on kymmeniä ja kymmeniä kirjoituksia perheen äidin vanhempiwn toiminnasta. Mm minä olen kirjoittanut siitä.
Vanhemman velvollisuus on katsoa että henkisesti epävakaat euvät vaaranna lapsen kehitystä. Myös isän.
Entä jos vanhemmat ovat asiasta erimielisiä? Kenen sana ratkaisee? Isän oikeuksille täällä on painettu alapeukkua kertaakaan perustelematta asiaa.
Entä jos omasta mielestäsi vanhempiesi tavat ja toiminta on ok ja puolisosi ei. Mitäs sitten?
Katkaisisitko välit jos miehesi arvion mukaan vanhempasi seura ei ole hyväksi?
Mies erotkoon isästään ja äidistään ja he tulevat yhdeksi.....miksiköhän tämä ohje on laitettu Raamattuun? Joku periaate tähän täytyy sisältyä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä se karmakin tekee tehtävänsä. Viimeistään siinä vaiheessa kun lapset tajuaa, et äiti on pyrkinyt katkaisemaan lapsenkin välit isovanhempiinsa vain koska oma paha mieli, niin lapset tekevät omat johtopäätöksensä. Täytyy olla todella paha narsisti, jos tuollaiseen ryhtyy, joten eiköhän se tulee äidin käytöksestä muutenkin ilmi...
Entäs silloin kun isovanhemman käytös on haitallista sekä lapsen kehitykselle että lapsen suhteelle vanhempiinsa?
Mistähän johtuu et se haitallinen isovanhempi on aina toisen puolelta, ja nimenomaan miniä tekemässä ja henkisen tasapainottomuuden arvioinnit? Meneeköhän ihan oikein? Jos minä uskoisin ystäviäni, ni yli puolien appivanhemmat olis ihan sekopäisiä, osa hirviöitä.
Mut anna ku veikkaan: susta olis oikein, et äiti (nimenomaan äiti, koska tässä yhteydessä äiti kuitenkin on se ylivertainen vanhempi, jolla on enemmän oikeuksia - silloin molemmat on ihan 50 - 50 kun velvollisuuksia aletaan jakamaan) vois halutessaan mielivaltaisesti päättää milloin kukakin sukulainen (yleensä lasten isän puolelta) on niin huonoa seuraa, et lapsia pitää niiltä suojella?
Ei ole. Tässäkin ketjussa on kymmeniä ja kymmeniä kirjoituksia perheen äidin vanhempiwn toiminnasta. Mm minä olen kirjoittanut siitä.
Vanhemman velvollisuus on katsoa että henkisesti epävakaat euvät vaaranna lapsen kehitystä. Myös isän.
Entä jos vanhemmat ovat asiasta erimielisiä? Kenen sana ratkaisee? Isän oikeuksille täällä on painettu alapeukkua kertaakaan perustelematta asiaa.
Entä jos omasta mielestäsi vanhempiesi tavat ja toiminta on ok ja puolisosi ei. Mitäs sitten?
Katkaisisitko välit jos miehesi arvion mukaan vanhempasi seura ei ole hyväksi?
En päästäisi häiriintynyttä lapsen lähelle. Enkä pitäisi yhteyttä.
Ok. Eli vaikka oman arviosi mukaan ei ole häiriintynyt, niin uskoisit varauksetta miestäsi. Olet varmaan erittäin harvinainen poikkeus
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä se karmakin tekee tehtävänsä. Viimeistään siinä vaiheessa kun lapset tajuaa, et äiti on pyrkinyt katkaisemaan lapsenkin välit isovanhempiinsa vain koska oma paha mieli, niin lapset tekevät omat johtopäätöksensä. Täytyy olla todella paha narsisti, jos tuollaiseen ryhtyy, joten eiköhän se tulee äidin käytöksestä muutenkin ilmi...
Entäs silloin kun isovanhemman käytös on haitallista sekä lapsen kehitykselle että lapsen suhteelle vanhempiinsa?
Mistähän johtuu et se haitallinen isovanhempi on aina toisen puolelta, ja nimenomaan miniä tekemässä ja henkisen tasapainottomuuden arvioinnit? Meneeköhän ihan oikein? Jos minä uskoisin ystäviäni, ni yli puolien appivanhemmat olis ihan sekopäisiä, osa hirviöitä.
Mut anna ku veikkaan: susta olis oikein, et äiti (nimenomaan äiti, koska tässä yhteydessä äiti kuitenkin on se ylivertainen vanhempi, jolla on enemmän oikeuksia - silloin molemmat on ihan 50 - 50 kun velvollisuuksia aletaan jakamaan) vois halutessaan mielivaltaisesti päättää milloin kukakin sukulainen (yleensä lasten isän puolelta) on niin huonoa seuraa, et lapsia pitää niiltä suojella?
Ei ole. Tässäkin ketjussa on kymmeniä ja kymmeniä kirjoituksia perheen äidin vanhempiwn toiminnasta. Mm minä olen kirjoittanut siitä.
Vanhemman velvollisuus on katsoa että henkisesti epävakaat euvät vaaranna lapsen kehitystä. Myös isän.
Entä jos vanhemmat ovat asiasta erimielisiä? Kenen sana ratkaisee? Isän oikeuksille täällä on painettu alapeukkua kertaakaan perustelematta asiaa.
Entä jos omasta mielestäsi vanhempiesi tavat ja toiminta on ok ja puolisosi ei. Mitäs sitten?
Katkaisisitko välit jos miehesi arvion mukaan vanhempasi seura ei ole hyväksi?
Mies erotkoon isästään ja äidistään ja he tulevat yhdeksi.....miksiköhän tämä ohje on laitettu Raamattuun? Joku periaate tähän täytyy sisältyä.
Jos Raamatun mukaan haluat elää, ni muista sit olla kaikessa kuuliainen ja alamainen miehellesi
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä se karmakin tekee tehtävänsä. Viimeistään siinä vaiheessa kun lapset tajuaa, et äiti on pyrkinyt katkaisemaan lapsenkin välit isovanhempiinsa vain koska oma paha mieli, niin lapset tekevät omat johtopäätöksensä. Täytyy olla todella paha narsisti, jos tuollaiseen ryhtyy, joten eiköhän se tulee äidin käytöksestä muutenkin ilmi...
Entäs silloin kun isovanhemman käytös on haitallista sekä lapsen kehitykselle että lapsen suhteelle vanhempiinsa?
Mistähän johtuu et se haitallinen isovanhempi on aina toisen puolelta, ja nimenomaan miniä tekemässä ja henkisen tasapainottomuuden arvioinnit? Meneeköhän ihan oikein? Jos minä uskoisin ystäviäni, ni yli puolien appivanhemmat olis ihan sekopäisiä, osa hirviöitä.
Mut anna ku veikkaan: susta olis oikein, et äiti (nimenomaan äiti, koska tässä yhteydessä äiti kuitenkin on se ylivertainen vanhempi, jolla on enemmän oikeuksia - silloin molemmat on ihan 50 - 50 kun velvollisuuksia aletaan jakamaan) vois halutessaan mielivaltaisesti päättää milloin kukakin sukulainen (yleensä lasten isän puolelta) on niin huonoa seuraa, et lapsia pitää niiltä suojella?
Ei ole. Tässäkin ketjussa on kymmeniä ja kymmeniä kirjoituksia perheen äidin vanhempiwn toiminnasta. Mm minä olen kirjoittanut siitä.
Vanhemman velvollisuus on katsoa että henkisesti epävakaat euvät vaaranna lapsen kehitystä. Myös isän.
Entä jos vanhemmat ovat asiasta erimielisiä? Kenen sana ratkaisee? Isän oikeuksille täällä on painettu alapeukkua kertaakaan perustelematta asiaa.
Entä jos omasta mielestäsi vanhempiesi tavat ja toiminta on ok ja puolisosi ei. Mitäs sitten?
Katkaisisitko välit jos miehesi arvion mukaan vanhempasi seura ei ole hyväksi?
En päästäisi häiriintynyttä lapsen lähelle. Enkä pitäisi yhteyttä.
Ok. Eli vaikka oman arviosi mukaan ei ole häiriintynyt, niin uskoisit varauksetta miestäsi. Olet varmaan erittäin harvinainen poikkeus
En ole. Äidit suojelevat lapsiaan.
Ap:llakaan ei olisi ongelmia jos isä olisi yhtä fiksu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä se karmakin tekee tehtävänsä. Viimeistään siinä vaiheessa kun lapset tajuaa, et äiti on pyrkinyt katkaisemaan lapsenkin välit isovanhempiinsa vain koska oma paha mieli, niin lapset tekevät omat johtopäätöksensä. Täytyy olla todella paha narsisti, jos tuollaiseen ryhtyy, joten eiköhän se tulee äidin käytöksestä muutenkin ilmi...
Entäs silloin kun isovanhemman käytös on haitallista sekä lapsen kehitykselle että lapsen suhteelle vanhempiinsa?
Mistähän johtuu et se haitallinen isovanhempi on aina toisen puolelta, ja nimenomaan miniä tekemässä ja henkisen tasapainottomuuden arvioinnit? Meneeköhän ihan oikein? Jos minä uskoisin ystäviäni, ni yli puolien appivanhemmat olis ihan sekopäisiä, osa hirviöitä.
Mut anna ku veikkaan: susta olis oikein, et äiti (nimenomaan äiti, koska tässä yhteydessä äiti kuitenkin on se ylivertainen vanhempi, jolla on enemmän oikeuksia - silloin molemmat on ihan 50 - 50 kun velvollisuuksia aletaan jakamaan) vois halutessaan mielivaltaisesti päättää milloin kukakin sukulainen (yleensä lasten isän puolelta) on niin huonoa seuraa, et lapsia pitää niiltä suojella?
Minun oma äitini oli meillä se "haitallinen". Kirjoitin tästä aiemmin pitkän vuodatuksen. Mieheni näki alusta asti asianlaidan, itse olin liian ehdollistunut äitini toiminnalle ja käytökselle. Pitkien keskustelujen jälkeen mies sai silmäni aukeamaan sille, että me perheenä olemme yksikkö ja mummon toiminta ei ole ok.
Oma äiti saattaa olla liian "lähellä", anoppi on vieraampi. Silloin erikoinen, haitallinen tai suoraan sanottuna häiriintynyt käytös on helpompi havaita.
Lapsi on tässä aina keskiössä ja häntä on suojeltava, kyllä. Joskus ainoa tapa suojella lasta on poistaa haitalliset ihmiset hänen lähipiiristään.
Mutta se ei ole yksin miniän arvioitavissa.
Kuten sanottu, olitte tässä tapauksessa YHTÄ MIELTÄ asiasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä se karmakin tekee tehtävänsä. Viimeistään siinä vaiheessa kun lapset tajuaa, et äiti on pyrkinyt katkaisemaan lapsenkin välit isovanhempiinsa vain koska oma paha mieli, niin lapset tekevät omat johtopäätöksensä. Täytyy olla todella paha narsisti, jos tuollaiseen ryhtyy, joten eiköhän se tulee äidin käytöksestä muutenkin ilmi...
Entäs silloin kun isovanhemman käytös on haitallista sekä lapsen kehitykselle että lapsen suhteelle vanhempiinsa?
Mistähän johtuu et se haitallinen isovanhempi on aina toisen puolelta, ja nimenomaan miniä tekemässä ja henkisen tasapainottomuuden arvioinnit? Meneeköhän ihan oikein? Jos minä uskoisin ystäviäni, ni yli puolien appivanhemmat olis ihan sekopäisiä, osa hirviöitä.
Mut anna ku veikkaan: susta olis oikein, et äiti (nimenomaan äiti, koska tässä yhteydessä äiti kuitenkin on se ylivertainen vanhempi, jolla on enemmän oikeuksia - silloin molemmat on ihan 50 - 50 kun velvollisuuksia aletaan jakamaan) vois halutessaan mielivaltaisesti päättää milloin kukakin sukulainen (yleensä lasten isän puolelta) on niin huonoa seuraa, et lapsia pitää niiltä suojella?
Ei ole. Tässäkin ketjussa on kymmeniä ja kymmeniä kirjoituksia perheen äidin vanhempiwn toiminnasta. Mm minä olen kirjoittanut siitä.
Vanhemman velvollisuus on katsoa että henkisesti epävakaat euvät vaaranna lapsen kehitystä. Myös isän.
Entä jos vanhemmat ovat asiasta erimielisiä? Kenen sana ratkaisee? Isän oikeuksille täällä on painettu alapeukkua kertaakaan perustelematta asiaa.
Entä jos omasta mielestäsi vanhempiesi tavat ja toiminta on ok ja puolisosi ei. Mitäs sitten?
Katkaisisitko välit jos miehesi arvion mukaan vanhempasi seura ei ole hyväksi?
En päästäisi häiriintynyttä lapsen lähelle. Enkä pitäisi yhteyttä.
Ok. Eli vaikka oman arviosi mukaan ei ole häiriintynyt, niin uskoisit varauksetta miestäsi. Olet varmaan erittäin harvinainen poikkeus
Olet tainnut käydä jonkun kansanopiston sananvääntökurssin.
Mieheni sai minut ymmärtämään, ettei ole normaalia haukkua lapselle lapsen kotia ja vanhempia, ei ole normaalia yrittää saada lapsi sanomaan että mummo on äitiä rakkaampi, ei ole normaalia "rakastaa ruoalla" ja sanoa äitiä typeräksi tiukkapipoksi koska viisivuotias ei ennen ruokailua saa syödä sipsejä ja karkkia, ei ole normaalia viedä itkevää vastasyntynyttä piiloon, ei ole normaalia syyllistää tuoretta äitiä hänen valinnoistaan...
En tiedä olenko poikkeus, mutta ainakin olen kiitollinen tuosta miehestä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä se karmakin tekee tehtävänsä. Viimeistään siinä vaiheessa kun lapset tajuaa, et äiti on pyrkinyt katkaisemaan lapsenkin välit isovanhempiinsa vain koska oma paha mieli, niin lapset tekevät omat johtopäätöksensä. Täytyy olla todella paha narsisti, jos tuollaiseen ryhtyy, joten eiköhän se tulee äidin käytöksestä muutenkin ilmi...
Entäs silloin kun isovanhemman käytös on haitallista sekä lapsen kehitykselle että lapsen suhteelle vanhempiinsa?
Mistähän johtuu et se haitallinen isovanhempi on aina toisen puolelta, ja nimenomaan miniä tekemässä ja henkisen tasapainottomuuden arvioinnit? Meneeköhän ihan oikein? Jos minä uskoisin ystäviäni, ni yli puolien appivanhemmat olis ihan sekopäisiä, osa hirviöitä.
Mut anna ku veikkaan: susta olis oikein, et äiti (nimenomaan äiti, koska tässä yhteydessä äiti kuitenkin on se ylivertainen vanhempi, jolla on enemmän oikeuksia - silloin molemmat on ihan 50 - 50 kun velvollisuuksia aletaan jakamaan) vois halutessaan mielivaltaisesti päättää milloin kukakin sukulainen (yleensä lasten isän puolelta) on niin huonoa seuraa, et lapsia pitää niiltä suojella?
Minun oma äitini oli meillä se "haitallinen". Kirjoitin tästä aiemmin pitkän vuodatuksen. Mieheni näki alusta asti asianlaidan, itse olin liian ehdollistunut äitini toiminnalle ja käytökselle. Pitkien keskustelujen jälkeen mies sai silmäni aukeamaan sille, että me perheenä olemme yksikkö ja mummon toiminta ei ole ok.
Oma äiti saattaa olla liian "lähellä", anoppi on vieraampi. Silloin erikoinen, haitallinen tai suoraan sanottuna häiriintynyt käytös on helpompi havaita.
Lapsi on tässä aina keskiössä ja häntä on suojeltava, kyllä. Joskus ainoa tapa suojella lasta on poistaa haitalliset ihmiset hänen lähipiiristään.Mutta se ei ole yksin miniän arvioitavissa.
Kuten sanottu, olitte tässä tapauksessa YHTÄ MIELTÄ asiasta.
On se ihan yksinkin päätettävissä. Vanhemmalla on siihen ihan laissa määritelty velvollisuus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä se karmakin tekee tehtävänsä. Viimeistään siinä vaiheessa kun lapset tajuaa, et äiti on pyrkinyt katkaisemaan lapsenkin välit isovanhempiinsa vain koska oma paha mieli, niin lapset tekevät omat johtopäätöksensä. Täytyy olla todella paha narsisti, jos tuollaiseen ryhtyy, joten eiköhän se tulee äidin käytöksestä muutenkin ilmi...
Entäs silloin kun isovanhemman käytös on haitallista sekä lapsen kehitykselle että lapsen suhteelle vanhempiinsa?
Mistähän johtuu et se haitallinen isovanhempi on aina toisen puolelta, ja nimenomaan miniä tekemässä ja henkisen tasapainottomuuden arvioinnit? Meneeköhän ihan oikein? Jos minä uskoisin ystäviäni, ni yli puolien appivanhemmat olis ihan sekopäisiä, osa hirviöitä.
Mut anna ku veikkaan: susta olis oikein, et äiti (nimenomaan äiti, koska tässä yhteydessä äiti kuitenkin on se ylivertainen vanhempi, jolla on enemmän oikeuksia - silloin molemmat on ihan 50 - 50 kun velvollisuuksia aletaan jakamaan) vois halutessaan mielivaltaisesti päättää milloin kukakin sukulainen (yleensä lasten isän puolelta) on niin huonoa seuraa, et lapsia pitää niiltä suojella?
Ei ole. Tässäkin ketjussa on kymmeniä ja kymmeniä kirjoituksia perheen äidin vanhempiwn toiminnasta. Mm minä olen kirjoittanut siitä.
Vanhemman velvollisuus on katsoa että henkisesti epävakaat euvät vaaranna lapsen kehitystä. Myös isän.
Entä jos vanhemmat ovat asiasta erimielisiä? Kenen sana ratkaisee? Isän oikeuksille täällä on painettu alapeukkua kertaakaan perustelematta asiaa.
Entä jos omasta mielestäsi vanhempiesi tavat ja toiminta on ok ja puolisosi ei. Mitäs sitten?
Katkaisisitko välit jos miehesi arvion mukaan vanhempasi seura ei ole hyväksi?
En päästäisi häiriintynyttä lapsen lähelle. Enkä pitäisi yhteyttä.
Ok. Eli vaikka oman arviosi mukaan ei ole häiriintynyt, niin uskoisit varauksetta miestäsi. Olet varmaan erittäin harvinainen poikkeus
En ole. Äidit suojelevat lapsiaan.
Ap:llakaan ei olisi ongelmia jos isä olisi yhtä fiksu.
Eiköhän nykyiset erotilanteissa tapahtuvat päsmäröinnit ja pompottelut kerro ihan tarpeeksi tuosta ikiaikaisesta äitien suojeluvaistosta ja äidinrakkaudesta.
Suurimmalla osalla menee omat tunteet, paha ja hyvä olo täysin lapsen edun edelle. :D
Älä usko muinaishistoriallisiin myytteihin vaan seuraa mitä ympärilläsi tapahtuu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä se karmakin tekee tehtävänsä. Viimeistään siinä vaiheessa kun lapset tajuaa, et äiti on pyrkinyt katkaisemaan lapsenkin välit isovanhempiinsa vain koska oma paha mieli, niin lapset tekevät omat johtopäätöksensä. Täytyy olla todella paha narsisti, jos tuollaiseen ryhtyy, joten eiköhän se tulee äidin käytöksestä muutenkin ilmi...
Entäs silloin kun isovanhemman käytös on haitallista sekä lapsen kehitykselle että lapsen suhteelle vanhempiinsa?
Mistähän johtuu et se haitallinen isovanhempi on aina toisen puolelta, ja nimenomaan miniä tekemässä ja henkisen tasapainottomuuden arvioinnit? Meneeköhän ihan oikein? Jos minä uskoisin ystäviäni, ni yli puolien appivanhemmat olis ihan sekopäisiä, osa hirviöitä.
Mut anna ku veikkaan: susta olis oikein, et äiti (nimenomaan äiti, koska tässä yhteydessä äiti kuitenkin on se ylivertainen vanhempi, jolla on enemmän oikeuksia - silloin molemmat on ihan 50 - 50 kun velvollisuuksia aletaan jakamaan) vois halutessaan mielivaltaisesti päättää milloin kukakin sukulainen (yleensä lasten isän puolelta) on niin huonoa seuraa, et lapsia pitää niiltä suojella?
Minun oma äitini oli meillä se "haitallinen". Kirjoitin tästä aiemmin pitkän vuodatuksen. Mieheni näki alusta asti asianlaidan, itse olin liian ehdollistunut äitini toiminnalle ja käytökselle. Pitkien keskustelujen jälkeen mies sai silmäni aukeamaan sille, että me perheenä olemme yksikkö ja mummon toiminta ei ole ok.
Oma äiti saattaa olla liian "lähellä", anoppi on vieraampi. Silloin erikoinen, haitallinen tai suoraan sanottuna häiriintynyt käytös on helpompi havaita.
Lapsi on tässä aina keskiössä ja häntä on suojeltava, kyllä. Joskus ainoa tapa suojella lasta on poistaa haitalliset ihmiset hänen lähipiiristään.Mutta se ei ole yksin miniän arvioitavissa.
Kuten sanottu, olitte tässä tapauksessa YHTÄ MIELTÄ asiasta.
On se ihan yksinkin päätettävissä. Vanhemmalla on siihen ihan laissa määritelty velvollisuus.
Ei tämä ole totta. Tai sitten asia pitää todeta jollain muulla tavalla. Ei riitä et miniä sanoi et se on sekaisin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä se karmakin tekee tehtävänsä. Viimeistään siinä vaiheessa kun lapset tajuaa, et äiti on pyrkinyt katkaisemaan lapsenkin välit isovanhempiinsa vain koska oma paha mieli, niin lapset tekevät omat johtopäätöksensä. Täytyy olla todella paha narsisti, jos tuollaiseen ryhtyy, joten eiköhän se tulee äidin käytöksestä muutenkin ilmi...
Entäs silloin kun isovanhemman käytös on haitallista sekä lapsen kehitykselle että lapsen suhteelle vanhempiinsa?
Mistähän johtuu et se haitallinen isovanhempi on aina toisen puolelta, ja nimenomaan miniä tekemässä ja henkisen tasapainottomuuden arvioinnit? Meneeköhän ihan oikein? Jos minä uskoisin ystäviäni, ni yli puolien appivanhemmat olis ihan sekopäisiä, osa hirviöitä.
Mut anna ku veikkaan: susta olis oikein, et äiti (nimenomaan äiti, koska tässä yhteydessä äiti kuitenkin on se ylivertainen vanhempi, jolla on enemmän oikeuksia - silloin molemmat on ihan 50 - 50 kun velvollisuuksia aletaan jakamaan) vois halutessaan mielivaltaisesti päättää milloin kukakin sukulainen (yleensä lasten isän puolelta) on niin huonoa seuraa, et lapsia pitää niiltä suojella?
Minun oma äitini oli meillä se "haitallinen". Kirjoitin tästä aiemmin pitkän vuodatuksen. Mieheni näki alusta asti asianlaidan, itse olin liian ehdollistunut äitini toiminnalle ja käytökselle. Pitkien keskustelujen jälkeen mies sai silmäni aukeamaan sille, että me perheenä olemme yksikkö ja mummon toiminta ei ole ok.
Oma äiti saattaa olla liian "lähellä", anoppi on vieraampi. Silloin erikoinen, haitallinen tai suoraan sanottuna häiriintynyt käytös on helpompi havaita.
Lapsi on tässä aina keskiössä ja häntä on suojeltava, kyllä. Joskus ainoa tapa suojella lasta on poistaa haitalliset ihmiset hänen lähipiiristään.Mutta se ei ole yksin miniän arvioitavissa.
Kuten sanottu, olitte tässä tapauksessa YHTÄ MIELTÄ asiasta.
On se ihan yksinkin päätettävissä. Vanhemmalla on siihen ihan laissa määritelty velvollisuus.
Ei tämä ole totta. Tai sitten asia pitää todeta jollain muulla tavalla. Ei riitä et miniä sanoi et se on sekaisin.
Kyllä on totta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä se karmakin tekee tehtävänsä. Viimeistään siinä vaiheessa kun lapset tajuaa, et äiti on pyrkinyt katkaisemaan lapsenkin välit isovanhempiinsa vain koska oma paha mieli, niin lapset tekevät omat johtopäätöksensä. Täytyy olla todella paha narsisti, jos tuollaiseen ryhtyy, joten eiköhän se tulee äidin käytöksestä muutenkin ilmi...
Entäs silloin kun isovanhemman käytös on haitallista sekä lapsen kehitykselle että lapsen suhteelle vanhempiinsa?
Mistähän johtuu et se haitallinen isovanhempi on aina toisen puolelta, ja nimenomaan miniä tekemässä ja henkisen tasapainottomuuden arvioinnit? Meneeköhän ihan oikein? Jos minä uskoisin ystäviäni, ni yli puolien appivanhemmat olis ihan sekopäisiä, osa hirviöitä.
Mut anna ku veikkaan: susta olis oikein, et äiti (nimenomaan äiti, koska tässä yhteydessä äiti kuitenkin on se ylivertainen vanhempi, jolla on enemmän oikeuksia - silloin molemmat on ihan 50 - 50 kun velvollisuuksia aletaan jakamaan) vois halutessaan mielivaltaisesti päättää milloin kukakin sukulainen (yleensä lasten isän puolelta) on niin huonoa seuraa, et lapsia pitää niiltä suojella?
Minun oma äitini oli meillä se "haitallinen". Kirjoitin tästä aiemmin pitkän vuodatuksen. Mieheni näki alusta asti asianlaidan, itse olin liian ehdollistunut äitini toiminnalle ja käytökselle. Pitkien keskustelujen jälkeen mies sai silmäni aukeamaan sille, että me perheenä olemme yksikkö ja mummon toiminta ei ole ok.
Oma äiti saattaa olla liian "lähellä", anoppi on vieraampi. Silloin erikoinen, haitallinen tai suoraan sanottuna häiriintynyt käytös on helpompi havaita.
Lapsi on tässä aina keskiössä ja häntä on suojeltava, kyllä. Joskus ainoa tapa suojella lasta on poistaa haitalliset ihmiset hänen lähipiiristään.Mutta se ei ole yksin miniän arvioitavissa.
Kuten sanottu, olitte tässä tapauksessa YHTÄ MIELTÄ asiasta.
On se ihan yksinkin päätettävissä. Vanhemmalla on siihen ihan laissa määritelty velvollisuus.
Ei tämä ole totta. Tai sitten asia pitää todeta jollain muulla tavalla. Ei riitä et miniä sanoi et se on sekaisin.
Kyllä on totta.
Kukahan sen sananväännön kurssin on käynyt.. Jos on (objektiiviset) perusteet, niin kyllä. Muuten ei. Ymmärrät varmaan et muuten olis vähintään joka toisella anopilla ongelmia...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä se karmakin tekee tehtävänsä. Viimeistään siinä vaiheessa kun lapset tajuaa, et äiti on pyrkinyt katkaisemaan lapsenkin välit isovanhempiinsa vain koska oma paha mieli, niin lapset tekevät omat johtopäätöksensä. Täytyy olla todella paha narsisti, jos tuollaiseen ryhtyy, joten eiköhän se tulee äidin käytöksestä muutenkin ilmi...
Entäs silloin kun isovanhemman käytös on haitallista sekä lapsen kehitykselle että lapsen suhteelle vanhempiinsa?
Mistähän johtuu et se haitallinen isovanhempi on aina toisen puolelta, ja nimenomaan miniä tekemässä ja henkisen tasapainottomuuden arvioinnit? Meneeköhän ihan oikein? Jos minä uskoisin ystäviäni, ni yli puolien appivanhemmat olis ihan sekopäisiä, osa hirviöitä.
Mut anna ku veikkaan: susta olis oikein, et äiti (nimenomaan äiti, koska tässä yhteydessä äiti kuitenkin on se ylivertainen vanhempi, jolla on enemmän oikeuksia - silloin molemmat on ihan 50 - 50 kun velvollisuuksia aletaan jakamaan) vois halutessaan mielivaltaisesti päättää milloin kukakin sukulainen (yleensä lasten isän puolelta) on niin huonoa seuraa, et lapsia pitää niiltä suojella?
Minun oma äitini oli meillä se "haitallinen". Kirjoitin tästä aiemmin pitkän vuodatuksen. Mieheni näki alusta asti asianlaidan, itse olin liian ehdollistunut äitini toiminnalle ja käytökselle. Pitkien keskustelujen jälkeen mies sai silmäni aukeamaan sille, että me perheenä olemme yksikkö ja mummon toiminta ei ole ok.
Oma äiti saattaa olla liian "lähellä", anoppi on vieraampi. Silloin erikoinen, haitallinen tai suoraan sanottuna häiriintynyt käytös on helpompi havaita.
Lapsi on tässä aina keskiössä ja häntä on suojeltava, kyllä. Joskus ainoa tapa suojella lasta on poistaa haitalliset ihmiset hänen lähipiiristään.Mutta se ei ole yksin miniän arvioitavissa.
Kuten sanottu, olitte tässä tapauksessa YHTÄ MIELTÄ asiasta.
On se ihan yksinkin päätettävissä. Vanhemmalla on siihen ihan laissa määritelty velvollisuus.
Ei tämä ole totta. Tai sitten asia pitää todeta jollain muulla tavalla. Ei riitä et miniä sanoi et se on sekaisin.
Kyllä on totta.
Kukahan sen sananväännön kurssin on käynyt.. Jos on (objektiiviset) perusteet, niin kyllä. Muuten ei. Ymmärrät varmaan et muuten olis vähintään joka toisella anopilla ongelmia...
Tässä keskustellaan häiriintyneistä anopeista ja muista sukulaisista.
Haitalliset ihmissuhteet ovat haitallisia (ja joskus jopa vaarallisia), miten päin asiaa nyt haluatte asiaa väännellä ja käännellä ja vähätellä. Jos mies/nainen on sokea ettei näe epätervettäkäytöstä omalta vanhemmaltaan perhettään kohtaan, on toisen sentään yritettävä pelastaa lapset ja myöskin yrittää saada toinen havahtumaan, että perhe tulee tuhoutumaan isovanhemman terrorisoinin ja hulluilun vuoksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä se karmakin tekee tehtävänsä. Viimeistään siinä vaiheessa kun lapset tajuaa, et äiti on pyrkinyt katkaisemaan lapsenkin välit isovanhempiinsa vain koska oma paha mieli, niin lapset tekevät omat johtopäätöksensä. Täytyy olla todella paha narsisti, jos tuollaiseen ryhtyy, joten eiköhän se tulee äidin käytöksestä muutenkin ilmi...
Entäs silloin kun isovanhemman käytös on haitallista sekä lapsen kehitykselle että lapsen suhteelle vanhempiinsa?
Mistähän johtuu et se haitallinen isovanhempi on aina toisen puolelta, ja nimenomaan miniä tekemässä ja henkisen tasapainottomuuden arvioinnit? Meneeköhän ihan oikein? Jos minä uskoisin ystäviäni, ni yli puolien appivanhemmat olis ihan sekopäisiä, osa hirviöitä.
Mut anna ku veikkaan: susta olis oikein, et äiti (nimenomaan äiti, koska tässä yhteydessä äiti kuitenkin on se ylivertainen vanhempi, jolla on enemmän oikeuksia - silloin molemmat on ihan 50 - 50 kun velvollisuuksia aletaan jakamaan) vois halutessaan mielivaltaisesti päättää milloin kukakin sukulainen (yleensä lasten isän puolelta) on niin huonoa seuraa, et lapsia pitää niiltä suojella?
Ei ole. Tässäkin ketjussa on kymmeniä ja kymmeniä kirjoituksia perheen äidin vanhempiwn toiminnasta. Mm minä olen kirjoittanut siitä.
Vanhemman velvollisuus on katsoa että henkisesti epävakaat euvät vaaranna lapsen kehitystä. Myös isän.
Entä jos vanhemmat ovat asiasta erimielisiä? Kenen sana ratkaisee? Isän oikeuksille täällä on painettu alapeukkua kertaakaan perustelematta asiaa.
Entä jos omasta mielestäsi vanhempiesi tavat ja toiminta on ok ja puolisosi ei. Mitäs sitten?
Katkaisisitko välit jos miehesi arvion mukaan vanhempasi seura ei ole hyväksi?
Mies erotkoon isästään ja äidistään ja he tulevat yhdeksi.....miksiköhän tämä ohje on laitettu Raamattuun? Joku periaate tähän täytyy sisältyä.
Jos Raamatun mukaan haluat elää, ni muista sit olla kaikessa kuuliainen ja alamainen miehellesi
Miehen tuli siis rakastaa vaimoaan niinkuin itseään....
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun anoppi tyttömme ollessa vauva hoki kovaan ääneen” äiti kiusaa” .
Juu en kiusannu, enkä pyytänyt häneltä neuvoja. Tyttärensä vauvan hän oli ominut, väitti etteivät he oikein osanneet hoitaa vauvaansa. (
Hän kun oli jo 3 lastaan
menestyksekkäästi, mallikelpoisasti.)Onkohan tuollainen typerä "äiti kiusaa" -hokeminen muka vitsi, vai onkohan se mummeli todella tuota mieltä? Täysin asiatonta joka tapauksessa, motiivi tuollaiseen kiinnostaisi kovasti.
Mua kans kiinnostais motiivi tähän ”äiti kiusaa” kommentointiin. Anoppi tykkäs sitä viljellä jokaiseen asiaan. Säännöt, kieltäminen, ruokarajotteet allergioiden takia ym. oli kaikki lapsen kiusaamista. Kiva yrittää kitkeä lapselta pois toi kiusaamisajatus jonka mummo on saanut iskostettua lapsen päähän.
Nyt onneks välit miehen toimesta täysin poikki anoppiin niin ei enää tarvii olla missään tekemisissä.
Meillä se on muotoa "äiti on tyhmä", "äiti on väsynyt", "äiti ei viitsi", "äiti nipottaa" jne.
Mitä tahansa jolla voi itseään nostaa.
Positiivisempi äiti ottaisi sen harjoituksena lapsen tulevaa uhma- ja teini-ikää varten. Silloin noita reploja saa väistämättä kuulla ainakin joskus ja oi voi, jos silloin mutsi ei osaa ottaa niitä asian vaatimalla vakavuudella (siis nauraa niille) vaan romahtaa...
Millähän tavalla anopin kiukuttelu valmentaa oman lapsen uhmaan ja teini-ikään?
Ikinä en kyllä lähtis lapselle nauramaan kun huutaa että äiti on tyhmä ja kiusaa. Loistavaa lapsen tunteen mitätöintiä.
Äidin tehtävä on joskus olla tyhmä ja ikävä mutta se ei ole anopin tehtävä huomautella siitä ja puhua siitä lapselle halventavaan sävyyn. Anopin tehtävä on tukea vanhemmuudessa eikä mitätöidä vanhempia lapsille. Koska siitähän tuossa on kyse. Kun anoppi puhuu äidistä tyhmänä ja kiusaavana hän antaa lapselle esimerkkiä ettei vanhempien sääntöjä tarvitse noudattaa. Mummo on kiva kun antaa lapsen tehdä mitä haluaa ja äiti on tyhmä kun sillä on sääntöjä ja kiusaa vaan niillä lapsia...
Normaalit lapset ymmärtää kyllä ihan vaivatta, että kotona voi olla eri säännöt kuin mummolassa. Siitä voi aivan hyvin muistuttaa sellaisessakin tilanteessa, että ollaan teillä kotona ja mummu on teillä ja menee lapsen "puolelle" tyhmistelemään äitiä, jolla on tyhmän äidin tyhmät säännöt. Sen voi ohittaa sillä, että kotona on kotisäännöt ja siitä pidetään kiinni.
Toinen asia on sitten se, että ihan varmasti se lapsi keksii ajan mittaan miljoona asiaa, minkä takia milloinkin iskä, äiti tai molemmat on ihan tyhmiä ja typeriä. Vanhempien pitää oppia selviämään myös niistä ilman haavoja sielussaan ja yksi keino on lyödä ne leikiksi: joo. olen tyhmä ja se on hauskaa! Tai että joo, olen tyhmä, mutta tyhmyydelle voi tehdä jotakin. Mutta jos minä olen tyhmä, mikäs se sinusta tekee, tyhmän lapsen, ja sille sä et voi tehdä mitään. Koulun vanhempainillassa kerran yksi isä ehdotti vastaukseksi, että sinusta voi tuntua siltä että iskä on tyhmä, mutta iskä ei ole tyhmä, koska iskä on opiskellut yliopistossa maisteriksi. Muistaakseni Jari Sinkkonen hieman nieleskeli ja sanoi jotain sovittelevan oloista siihen.
Siitä ei sen sijaan tule mitään, että äiti lannistuu, kun mummuanoppi kotona lyöttäytyy lapsen leiriin ja sanoo, että äiti on ihan tyhmä.
Se että mummolassa on mummolan säännöt ei tarkoita sitä että toista ihmistä saa haukkua tyhmäksi ja vähätellä tätä. Mummollakaan ei ole oikeutta olla röyhkeä muita ihmisiä kohtaan.
Niin taisin tuossa edellisessä kommentissani sanoakin, vanhempien tehtävä on olla lastensa mielestä tyhmiä ja niitä tilanteita tulee niin uhma- kuin teini-ikäisenkin kanssa vastaan monia ja taas monia. Vanhempana ne tilanteet otetaan vastaan kun ne tulevat ja käsitellään lapsen sen hetkinen tunnetila.
Se ettei omassa lapsuudessa ole opetettu tunteidensäätelyä ja tunneälyä ei tarkoita sitä etteikö näitä taitoja voisi aikuisiällä oppia ja opettaa ne eteenpäin omille lapsilleen. Tervetuloa vuoteen 2020 ja pois vanhingollisista kasvatusmetodeista. Onneksi jokainen uusi sukupolvi pystyy oppimaan edellisen virheistä ja opettamaan parempia toimintatapoja seuraavalle.
Mutta niin totta ja hyvää elämän ironiaa.