Vauvan tehtävä hoitaa isoäitiä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ensiksi kannattaa opetella oma tunnekontrolli ettei lähde käyrä nousemaan liian helposti. Kun osaa hallita omat tunteet, tarkastella tilannetta ja ihmisten käyttäytymistä vähän etäämpää niin pystyy valitsemaan ne parhaimmat sanat ja tavat toimia. Jos hormonit on pinnassa ja suojeluvaisto nousee 0-100 niin voi tulla ylilyöntejä. Hengityksen säätely auttaa.

Kokeneimmat tyypit osaa katsoa itseään, muita ja tilannetta helikopterinäkökulmasta mutta en tarkoita tällä helikopteriäitiä. Ja hengityksen säätely ei kehoita ketään ottamaan anoppia tai miniää pillistä kiinni. Vaikka mieli tekisi, vain mielikuvia, mielikuvia kehiin.

Ja taas! Miksi sen tuoreen äidin pitää keskittyä valitsemaan oikeat sanat ja hengittää? Mikä oikeus sillä mummolla on tulla päällepäsmäröimään tuoretta äitiä? Miksi se tahdikkuus ei ole sen mummon tehtävä vaan sen tuoreen äidin? Selittäkää nyt joku että mikä ihme tää ajatusmalli on mitä tänne viljelette!

Ihmisten kanssa toimiminen on vastavuoroista ja pätee kumpaankin osapuoleen, myönnän sen. En vaan ymmärrä miksi täällä vaaditaan miniöiltä ymmärrystä anopin suuntaan kun ei sieltä anopin suunnalta ole monessakaan täällä kerrotuista jutuissa tullut yhtään mitään ymmärrystä miniän suuntaan. Se että toinen nyt on sattunut syntymään aikaisemmin ja elänyt täällä pidempään ei automaattisesti tarkoita sitä että saa käyttäytyä miten tahtoo ja nuoremmat vaan myötäilee ja hyväksyy kaiken

Olisko vaikka semmonen juttu, että itsemme muuttaminen kuitenkin on mahdollista, toisten muuttaminen ei. Kun tämän elämässäsi ymmärrät niin olet valloittanut vuoren ja näet kauas.

Joo kyllä mä sen ymmärrän. Mutta en sitä että miksi täällä vaaditaan itsereflektointia sen sijaan että voitais vaan todeta että joo osassa tapauksissa se syy on siellä toisessa päässä.

Ihan tolleen esimerkkinä omasta elämästä. Päätin etten anna anopin tunteen purkausten vaikuttaa mun mielialaan enää ollenkaan ja aion jatkossa kylmästi todeta anopille etten hyväksy hänen käytöstään mua kohtaan. Mitä tekee anoppi? Huutaa mulle naama punasena kuinka minä aiheutan hänelle nyt pahan mielen kun oon niin ilkeä ihminen. Tätä ennen anoppi siis haukkui mut koko suvun edessä läskiks, kpääks, hulluks sairaaks ja mitähän muuta vielä. Ainoa mitä tollon sanoin anopille oli että hänellä ei ole oikeutta haukkua mua ja pyysin lopettamaan. Tiedostan itse että ainoa kenen käytökseen ja tunteisiin voin vaikuttaa on minä itse mutta se ei tarkoita sitä että hyväksyn anopin huonon käytöksen, se tarkoittaa vaan ja ainoastaan sitä että mä en lähde enää anopin tunteeseen mukaan.

Mun mielestä on edelleen huonoa käytöstä tulla kommentoimaan että kannattais miettiä omaa käytöstä näissä tilanteissa missä se syy on siellä toisessa päässä. Nää sekopäät saa kohtauksen pystyyn ihan omin apuinensa ja täysin syyttä.

Niin no miten sen sieltä ottaa, ei se niin helppoa ole kirjoittaa, että kaikki ymmärtää heti. Sinähän teit oikein ja se, että ei lähde tunteeseen tai haukkumiseen mukaan on ainut oikea tie. Samoin ettei hyväksy huonoa kohtelua ja kertoo sen tai poistuu paikalta jos ei pysty sanomaan. Anopilta lähti mopo kun kerroit suoraan ja hän veti mopoon kierrokset että alkoi marttyyriksi, sinä olet ilkeä. Et ole ilkeä vaan sanot suoraan mitä et hyväksy, itseäsi kohdeltavan huonosti. Ihan sama mihin ihminen vetoaa, hän tiesi olevansa väärässä ja yritti uhriutua. Ei mitään uutta taivaanrannassa.

Ja kyllä minä tsekkaan aina oman käytökseni ja jos tunnen, että olen tehnyt asian oikein niin päästän irti, ei ole minun käsissäni oikaista asiaa vaan hyväksyn, että välit on mitä on, en edelleenkään hyväksy huonoa kohtelua keneltäkään ja jos ei mikään muutu vaikka olen koittanut puhua suoraan ja kertoa mitä toivon (haluan, vaadin) niin sitten valitsen etäisyyden.

Kun huonot välit ei ole rikos sinänsä, ketään ei siitä viedä tuomiolle niin miten sanot kuka on oikeassa ja kuka väärässä. Siksi täällä on sitä juupas eipäs mutta minusta minä en voi muuttaa ärsyttävää anoppia ihmisenä vaan kokeilla eri lähestymistapaa, kertoa oman kantani, olla hyväksymättä huonoa kohtelua ja jos ei muu auta niin etäisyys. Toisille se on yhteyksien katkaiseminen tai lähestymiskielto, riippuu tapauksesta. En osaa sanoa kuka on oikeassa tai kuka on väärässä, nämä ovat yleensä monimutkaisia asioita eikä ole yhtä totuutta.

(Ja vaikea minun on ymmärtää miksi mielipiteeni kertominen olisi huonoa käytöstä kun vältän sanoja mitä anoppisi käytti.) ehkä tästä on jollekin hyötyä.

Ei tässä ole kyse ”huonoista väleistä” vaan henkisestä väkivallasta. Miten viitsitkin sössöttää moista.

Mulla on varmaan parempi sietokyky. En pitänyt henkisenä väkivaltana tuota esimerkkiä kun jollain anopilla itsehillintä pettää ja alkaa naama punaisena haukkumaan. Tuo on minusta ainoastaan naurettavaa pelleilyä ja osoitus huonosta itsehillinnästä. Eri asia jos huutaisi lapselle.

"Huutaa mulle naama punasena kuinka minä aiheutan hänelle nyt pahan mielen kun oon niin ilkeä ihminen. Tätä ennen anoppi siis haukkui mut koko suvun edessä läskiks, kpääks, hulluks sairaaks ja mitähän muuta vielä."

Kuule kun me ollaan erilaisia, en hätkähdä tuollaisesta mutta en välttämättä olisi enää tekemisissä huutajan kanssa. Jollekin tuo on henkistä väkivaltaa, jollekin anoppi pimahti, lähdetäämpä kotio.

Huutaminen on henkistä väkivaltaa. Kukaan ei ansaitse sitä eikä sitä kenenkään pidä kuunnella. Anoppi kun sattui tossa huutamaan lapsen läsnäollessa joten myös lapsi kärsi tilanteesta.

Kukaan ei tiedä mitä on tapahtunut anopin ja miniän välillä ennen tota kohtausta eikä sillä periaatteessa oo mitään merkitystä. Tota ennen kuitenkin on vuosia jatkunutta haukkumista, äitiyden mitätöintiä, perheen asioihin puuttumista ym. Se nyt vaan eskaloitu tohon iltaan jolloin totestin ettei mun tarvitse sietää tollasta käytöstä keneltäkään. 

Jos ei itse ole käynyt läpi vastaavaa niin on täysin asiatonta tulla sivusta huutelemaan "kannattais miettiä omaa käytöstä" Et voi tietää minkälaisen matkan se on vaatinut päästä siihen pisteeseen että totea itselleen että nyt mulle riittää tää huono kohtelu ja siitä on vielä aivan järkyttävän pitkä matka siihen että sanoo sen ääneen kyseiselle henkilölle. Ton anopin kohtauksen jälkeen jos joku ois mulle tullut sanomaan että "kannattaa miettiä mikä sun omassa toiminassa aiheutti anopin kohtauksen" niin oisin käskeny painua niin pitkälle ku pippuri kasvaa. 

Ja se joka ihmetteli että miten voi verrata raiskautta ja henkistä väkivaltaa keskenään niin vastaan että helposti. Henkisestä väkivallasta voi jäädä ihan yhtä pahat traumat uhrille. Ainoa ero mikä näissä on on se  että yleisesti ottaen raiskaus koetaan olevan tekijän syytä mutta henkinen väkivalta on näköjään monen mielestä uhrin syytä. Kumpinkin on muuten rikos.

Hei, täältä ohi kyselen.

Miten mummo suhtautui kun viilensit välit? Hyväksyikö heti vai yrittikö vielä jatkaa samaa vanhaa käytöstä? Sanoitko ihan suoraan, että nyt riitti etkä enää halua tavata vai poistuisko vain ja annoit asian olla ilman selityksiä?

Tollon samana iltana ilmotin et mulle riitti ja poistuin lapsen ja miehen kanssa paikalta. Miehelle anoppi huus seuraavana päivänä että kuinka hän kehtaa äidilleen tehdä niin että valitsee minut hänen sijastaan. Blokkasin anopin somessa ja puhelimessa ja pidin 4kk tauon. Miehen muilta sukulaisilta sitten kuulin kuinka anoppi oli soittanut seuraavien viikkojen aikana kaikki sukulaiset läpi ja haukkunut minut ja kieltänyt sukulaisia olemasta meidän kanssa tekemisissä. Anopin riehuminen meni sen verran pitkälle että ulkopuoliset ihmiset rupes kärsii joten tapasin anopin (julkisella paikalla) kahden kesken ja ilmoitin ettei hänen käytöksensä ole hyväksyttävää ja jos hän jatkaa sitä niin ei ole tervetullut minun eikä lapseni elämään. Anopin selitys koko haukkumiselle ja tuolle kohtaukselle oli se että hänellä on oikeus sanoa omat mielipiteensä ja minä vain kuvittelen että hän loukkaa kun hän esim sanoo minua läskiksi tai kommentoi imetystä ym. Anopin mukaan hänellä on vanhempana ihmisenä oikeus puuttua meidän perheen toimintaan kun emme toimi niin kuin hän haluaa meidän toimivan. Hän myös syyttää minua mielenterveysongelmistaan ja pahasta olostaan. Tuon tapaamisen jälkeen olen nähnyt anoppini 3 kertaa. Mies tapaa äitiään mutta lastamme en päästä anopin luo muuten kun siten että mies on paikalla koko ajan. Itseäni ei kiinnosta olla anopin kanssa missään tekemisissä enää, mutta valitettavasti tietyt tapaamiset on vaan pakko hoitaa läpi. 

Meillä sama tilanne. Anoppia ei voi 100% vältellä, vaikka mieli tekisi. Minulla ei ole mitään miehen muita sukulaisia vastaan, päin vastoin. Mukavia ovat. Joten en halua jättää niitä harvoja sukutapaamisia väliin siksi, että anoppi on siellä. Se on surullista, että lapsia ei voi jättää sekunniksikaan yksin mummunsa kanssa, luottamus on mennyt niin pahoin. Lasten parhaaksi, ja on tämä myös itselle paras ratkaisu.

Miksi anoppia ei voi vältellä? En ole nähnyt anoppia kahdeksaan vuoteen eikä lapsemmekaan. Syyt vielä pahempia kuin ketjussa kuvatut, mutta ei siitä sen enempää vaan sitä jäin miettimään että mikä on pakollinen tilanne tavata anoppia? Kiinnostuneena kyselen. Itse keksin vain sukuhäät tms juhlan (sellaista ei ole suvussa nyt vuosiin ollut).

Meillä esim. lasten serkkujen synttärit on sellasia joissa mummokin on mukana. En halua niistä jäädä pois koska eihän se niiden lasten vika ole, että mummonsa on mitä on.

Lisäksi mies haluaa olla tekemisissä äitinsä kanssa, ja haluaa hänet kutsua meidän lasten synttäreillekin.

Meillä mummo ei ole niin paha, että häntä ei voisi nähdä vaikka itse en koekkaan mitään tarvetta tapaamisille.

Onko muuten sun lasten serkkujen vanhemmilla anopin kanssa ongelmia? Mun anopilla ei ole muita lapsenlapsia kuin mun lapset, mutta olen kuullut, että mieheni veljen tyttöystäväkokelaat ovat saaneet yhtä ylimielistä ja ilkeää kohtelua kuin minä.

Meillä on ollut välit poikki toiseen isovanhempaan jo kolme vuotta, erittäin painavista syistä, tunnista tästä ketjusta monta asiaa ja sanoisin että meidän mummo on siellä pahimmassa 20 prosentissa.

Se mikä harmittaa, on että mummon mukana meni koko suku. Vaikka kaikki tiedostaa henkilön tempperamentin ja hankalan persoonan, niin hän on saanut silti valtavasti sääliä osakseen sillä hän kärsii niin paljon. Eikä se kärsimys ole mitenkään teeskenneltyä, kyllä minä sen uskon ja ymmärrän, hänen elämänsä keskipiste olivat lastenlapset. Nyt koko suku suree hänen kohtaloaan.

En ole viitsinyt myöskään avata tilannetta sukulaisille täysin, minusta on epämukavaa puhua kaikesta mitä meidän välillä on tapahtunut, ja tavallaan ”haukkua” ihmistä joka on aivan selvästi psyykkisesti sairas (näin on meille sanottu myös ammattilaisten toimesta), ja toisaalta kukaan ei ole meiltä myöskään kysynyt tai ollut yhteydessä. Ja kun mutkan kautta olen kuullut että yleinen mielipide on se, että olemme olleet kohtuuttomia, niin ei minua paljon kiinnosta alkaa soittelemaan ja juttelemaan kipeistä asioista ihmisille, joille minun versioni on se ”tarinan toinen puoli” ja tavallaan yhdenvertainen sen mummon version kanssa, joka on 100% valetta ja kuvitelmaa.

Perheemme elää siis ilman sukulaisia, ja lasteni puolesta olen surullinen. Onneksi ystäviä on paljon, eli sosiaalisuutta riittää elämässä.

Jatkan vielä että meillä siis sellainen tilanne ettei minkäänlainen asiallinen kohtaaminen onnistu edes sukujuhlissa, vaan mummo huutoitkee ja vie lapsia toiseen huoneeseen, ja he pelkäävät. Kerran kokeiltiin tälläistä samassa tilassa olemista, ja ajattelin että muiden ihmisten läsnäolo toimisi bufferina, mutta ei. Olemme siis jättäytyneet kaiken ulkopuolelle.

Vierailija kirjoitti:

Jatkan vielä että meillä siis sellainen tilanne ettei minkäänlainen asiallinen kohtaaminen onnistu edes sukujuhlissa, vaan mummo huutoitkee ja vie lapsia toiseen huoneeseen, ja he pelkäävät. Kerran kokeiltiin tälläistä samassa tilassa olemista, ja ajattelin että muiden ihmisten läsnäolo toimisi bufferina, mutta ei. Olemme siis jättäytyneet kaiken ulkopuolelle.

Tuo on kyllä kauheaa, että tuollainen sairas yksilö saa hullua käytöstään pönkittämään sääliä ja tukea. Ehkä ette ole noissa sukulaisissa mitään korvaamatonta menettäneet, jos tuon hullun mummelin tarinoita uskovat vielä senkin jälkeen, kun sukujuhlissakin on edellä kuvatun kaltaista käytöstä. Joo, sairas ihminen, mutta ihan kaikkea ei ole kenelläkään velvollisuus sietää.

On jollain ongelmat, pitäiskö itkeä vai nauraa.

Vierailija kirjoitti:

On jollain ongelmat, pitäiskö itkeä vai nauraa.

Älä muuta virka. Mummoikäiset naiset jotka käyttäytyvät kuin itsekkäät kolmevuotiaat muiden ihmisten lasten suhteen.

On kyllä outoa,  että koko suku komppaa "hullua" mummoa, ehkä ovat niin tottuneet siihen tai aivopesun uhreja, etteivät osaa reagoida järkevällä tavalla (eli jättää mummon kriisi kohtaukset omaan arvoonsa ja olla sitten perheen kanssa tekemisissä ja puuttua mielipuoliseen käytökseen tarvittaessa.)

Mutta parempi lastenne kannalta että mummo pysyy kaukana, voisi muuten olla riskinä, että he saavat elinikäisiä traumoja, joita sitten aikuisena joutuisivat terapiassa purkamaan.

Kyllä se vauva, tyttäreni tytär, jota en enää vauvaksi voi sanoa, hoitaa isoäitiä. Ihan mielellään hoitaakin,

ikääkin hänellä, lapsenlapsella  on jo 28 vuotta. 

Vierailija kirjoitti:

Kyllä se vauva, tyttäreni tytär, jota en enää vauvaksi voi sanoa, hoitaa isoäitiä. Ihan mielellään hoitaakin,

ikääkin hänellä, lapsenlapsella  on jo 28 vuotta. 

Onko tämä 28 vuotias lapsenlapsesi vauvan tasolla kehityksessään vai miten tiedotuksesi liittyy tähän keskusteluun?

Vierailija kirjoitti:

Kyllä se vauva, tyttäreni tytär, jota en enää vauvaksi voi sanoa, hoitaa isoäitiä. Ihan mielellään hoitaakin,

ikääkin hänellä, lapsenlapsella  on jo 28 vuotta. 

Tuolla lapsenlapsella on jo oma elämänsä, ja saa tehdä päätökset kuten tykkää.

Vierailija kirjoitti:

On jollain ongelmat, pitäiskö itkeä vai nauraa.

Jos et ole itse vastaavan käytöksen uhriksi joutunut, niin ei tarvitse itkeä eikä nauraa tälle asialle. Omalle kohdalle sattuessa tämä on todella iso ongelma.

Meillä on 2 mummia, joista toinen on tosi ärsyttävä. Soittelee jopa parin viikon välein jostain syystä. Kyselee vain kuulumisia tai muuten vaan. En yleensä koskaan vastaa, joskus lähetän vain tekstiviestin "ok".

Lasten synttärit ja joulu max 2 h. kestän vielä, koska eukko kustantaa ruoat, antaa rahaa ja lahjoja jotka tulee kyllä tarpeeseen.

Muutoin ei huvita nähdä, jos tulee yllättäen käymään niin ovi vedetään nokan edestä kiinni. Ei ne muksutkaan enää sitä muista.

Vierailija kirjoitti:

Meillä on 2 mummia, joista toinen on tosi ärsyttävä. Soittelee jopa parin viikon välein jostain syystä. Kyselee vain kuulumisia tai muuten vaan. En yleensä koskaan vastaa, joskus lähetän vain tekstiviestin "ok".

Lasten synttärit ja joulu max 2 h. kestän vielä, koska eukko kustantaa ruoat, antaa rahaa ja lahjoja jotka tulee kyllä tarpeeseen.

Muutoin ei huvita nähdä, jos tulee yllättäen käymään niin ovi vedetään nokan edestä kiinni. Ei ne muksutkaan enää sitä muista.

Mitä helvettiä? Tapausta tuntematta sanoisin että tässä sympatiat on täysin mummin puolella. Kirjoittaja on kyllä ihan ihme sekopää.

Eri asia jos taustalla on jotain vakavaa, mutta aivan kohtuutonta hyljeksiä mummia jos on vain ”ärsyttävä”. Tekstin perusteella epäilen kyllä että nyt tässä on joku muu kuin mummi se ”ärsyttävä” ihminen.

No saattaa olla kyllä yksinäinenkin, mutta etsiköön seuransa muualta.

Joskus sanonut, että on niin ikävä lapsiakin. En sääli yhtään.

Vierailija kirjoitti:

No saattaa olla kyllä yksinäinenkin, mutta etsiköön seuransa muualta.

Joskus sanonut, että on niin ikävä lapsiakin. En sääli yhtään.

On ihan normaalia ikävöidä, mutta ei sitä oman lapsensa perhettä saa ottaa elämänsä ainoaksi tarkoitukseksi. Ihan sairasta, pitää sitä iloa löytyä muualtakin.

Onneksi on tämä koronapandemia, niin ei tarvitse tavata appivanhempia! On surullista, että näillä vanhoilla ihmisillä ei ole elämässään muuta sisältöä kuin aikuisten lasten ja lastenlasten elämään puuttuminen ja sekaantuminen! Olen seurannut sivusta puolisoni sisaruksen perhe-elämää, joka ei kyllä ole ns. ihan tervettä. Puolisoni vanhemmat, anoppi ja appiukko, reilusti yli 70-vuotiaat vanhukset, soittavat yli 50-vuotiaalle tyttärelleen päivittäin, kyttäävät, valvovat ja määräilevät tyttären ja vävyn (yli 50-vuotias) ja lastenlasten tekemisiä ja menemisiä. Aikuinen tytär ja vävy kulkevat lapsuudenkodissaan jatkuvasti, kun vanhemmat juoksuttavat aikuisia lapsia "avukseen" milloin milläkin tekosyyllä. Vanhemmat ramppaavat tyttären kodissa tekemässä tupatarkastuksia. Kaikki pitää raportoida vanhemmille, esim. kuka käy kylässä ja mitä ostoksia on tehty.

Onneksi meillä on anoppilaan reilusti välimatkaa. Ja kiitos koronapandemian, kyläilyt ovat olleet jo kuukausia pakollisella tauolla! Appivanhemmat eivät pysty välimatkan takia kyttäämään arkeamme. Mielestäni ei ole ihan normaalia, että iäkkäät vanhemmat eivät pysty irrottautumaan keski-ikäisistä, aikuisista lapsistaan. Kyttäys, komentelu ja määräily jatkuu, vaikka aikuinen lapsi on muuttanut pois kotoa noin 30 vuotta sitten. Sairasta!!!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä on 2 mummia, joista toinen on tosi ärsyttävä. Soittelee jopa parin viikon välein jostain syystä. Kyselee vain kuulumisia tai muuten vaan. En yleensä koskaan vastaa, joskus lähetän vain tekstiviestin "ok".

Lasten synttärit ja joulu max 2 h. kestän vielä, koska eukko kustantaa ruoat, antaa rahaa ja lahjoja jotka tulee kyllä tarpeeseen.

Muutoin ei huvita nähdä, jos tulee yllättäen käymään niin ovi vedetään nokan edestä kiinni. Ei ne muksutkaan enää sitä muista.

Mitä helvettiä? Tapausta tuntematta sanoisin että tässä sympatiat on täysin mummin puolella. Kirjoittaja on kyllä ihan ihme sekopää.

Eri asia jos taustalla on jotain vakavaa, mutta aivan kohtuutonta hyljeksiä mummia jos on vain ”ärsyttävä”. Tekstin perusteella epäilen kyllä että nyt tässä on joku muu kuin mummi se ”ärsyttävä” ihminen.

Eiköhän tuo ole ihan trolli vaan. Tai joku joka näkee tämän ketjun miniät tuollaisia, ja yrittää näin muuttaa muiden mielikuvaa samaksi.

Vierailija kirjoitti:

Onneksi on tämä koronapandemia, niin ei tarvitse tavata appivanhempia! On surullista, että näillä vanhoilla ihmisillä ei ole elämässään muuta sisältöä kuin aikuisten lasten ja lastenlasten elämään puuttuminen ja sekaantuminen! Olen seurannut sivusta puolisoni sisaruksen perhe-elämää, joka ei kyllä ole ns. ihan tervettä. Puolisoni vanhemmat, anoppi ja appiukko, reilusti yli 70-vuotiaat vanhukset, soittavat yli 50-vuotiaalle tyttärelleen päivittäin, kyttäävät, valvovat ja määräilevät tyttären ja vävyn (yli 50-vuotias) ja lastenlasten tekemisiä ja menemisiä. Aikuinen tytär ja vävy kulkevat lapsuudenkodissaan jatkuvasti, kun vanhemmat juoksuttavat aikuisia lapsia "avukseen" milloin milläkin tekosyyllä. Vanhemmat ramppaavat tyttären kodissa tekemässä tupatarkastuksia. Kaikki pitää raportoida vanhemmille, esim. kuka käy kylässä ja mitä ostoksia on tehty.

Onneksi meillä on anoppilaan reilusti välimatkaa. Ja kiitos koronapandemian, kyläilyt ovat olleet jo kuukausia pakollisella tauolla! Appivanhemmat eivät pysty välimatkan takia kyttäämään arkeamme. Mielestäni ei ole ihan normaalia, että iäkkäät vanhemmat eivät pysty irrottautumaan keski-ikäisistä, aikuisista lapsistaan. Kyttäys, komentelu ja määräily jatkuu, vaikka aikuinen lapsi on muuttanut pois kotoa noin 30 vuotta sitten. Sairasta!!!

Samaa meillä, minun vanhempani (nyt jäljellä vain äiti) asialla. Jaksoin vaihtelevalla menestyksellä tuota 43-vuotiaaksi. Nyt muutama vuosi välirikkoa takana. Silloin harvoin jos on oltu puheväleissä, on äidilläni vankka epäilys, että meillä ei ole kaikki hyvin ja lapset nyt ainakin pitää ”pelastaa”. Epäluuloisesti kyttää, onko koti siivottu riittävästi (ei ikinä) ja näkyykö meissä mielenterveyshäiriöiden merkkejä (kuulemma vakavaa on, ja tulevaisuus synkkä). Ihmettelee sitten kun ei hilpeä seuransa kelpaa. Myös on kovin marttyyria kun ei löydy auttajaa milloin mihinkin askareeseen. Oikeasti suoriutuu itse aivan mainiosti. Tämän huomaa siitä, että jos tarjoaa eri henkilön apua samaan asiaan, niin ei kelpaa. Esim. mies ei voi tulla nostamaan esinettä x paikalleen, pojan pitää tulla. Myös apu pitäisi toimittaa käskettyyn aikaan, esim. keskellä työpäivää, vaikka luulisi eläkeläisen pystyvän joustamaan.

Vierailija kirjoitti:

Onneksi on tämä koronapandemia, niin ei tarvitse tavata appivanhempia! On surullista, että näillä vanhoilla ihmisillä ei ole elämässään muuta sisältöä kuin aikuisten lasten ja lastenlasten elämään puuttuminen ja sekaantuminen! Olen seurannut sivusta puolisoni sisaruksen perhe-elämää, joka ei kyllä ole ns. ihan tervettä. Puolisoni vanhemmat, anoppi ja appiukko, reilusti yli 70-vuotiaat vanhukset, soittavat yli 50-vuotiaalle tyttärelleen päivittäin, kyttäävät, valvovat ja määräilevät tyttären ja vävyn (yli 50-vuotias) ja lastenlasten tekemisiä ja menemisiä. Aikuinen tytär ja vävy kulkevat lapsuudenkodissaan jatkuvasti, kun vanhemmat juoksuttavat aikuisia lapsia "avukseen" milloin milläkin tekosyyllä. Vanhemmat ramppaavat tyttären kodissa tekemässä tupatarkastuksia. Kaikki pitää raportoida vanhemmille, esim. kuka käy kylässä ja mitä ostoksia on tehty.

Onneksi meillä on anoppilaan reilusti välimatkaa. Ja kiitos koronapandemian, kyläilyt ovat olleet jo kuukausia pakollisella tauolla! Appivanhemmat eivät pysty välimatkan takia kyttäämään arkeamme. Mielestäni ei ole ihan normaalia, että iäkkäät vanhemmat eivät pysty irrottautumaan keski-ikäisistä, aikuisista lapsistaan. Kyttäys, komentelu ja määräily jatkuu, vaikka aikuinen lapsi on muuttanut pois kotoa noin 30 vuotta sitten. Sairasta!!!

Miten voit seurata miehen sisaruksen perhe-elämää noin läheltä, kun ette edes asu lähekkäin? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onneksi on tämä koronapandemia, niin ei tarvitse tavata appivanhempia! On surullista, että näillä vanhoilla ihmisillä ei ole elämässään muuta sisältöä kuin aikuisten lasten ja lastenlasten elämään puuttuminen ja sekaantuminen! Olen seurannut sivusta puolisoni sisaruksen perhe-elämää, joka ei kyllä ole ns. ihan tervettä. Puolisoni vanhemmat, anoppi ja appiukko, reilusti yli 70-vuotiaat vanhukset, soittavat yli 50-vuotiaalle tyttärelleen päivittäin, kyttäävät, valvovat ja määräilevät tyttären ja vävyn (yli 50-vuotias) ja lastenlasten tekemisiä ja menemisiä. Aikuinen tytär ja vävy kulkevat lapsuudenkodissaan jatkuvasti, kun vanhemmat juoksuttavat aikuisia lapsia "avukseen" milloin milläkin tekosyyllä. Vanhemmat ramppaavat tyttären kodissa tekemässä tupatarkastuksia. Kaikki pitää raportoida vanhemmille, esim. kuka käy kylässä ja mitä ostoksia on tehty.

Onneksi meillä on anoppilaan reilusti välimatkaa. Ja kiitos koronapandemian, kyläilyt ovat olleet jo kuukausia pakollisella tauolla! Appivanhemmat eivät pysty välimatkan takia kyttäämään arkeamme. Mielestäni ei ole ihan normaalia, että iäkkäät vanhemmat eivät pysty irrottautumaan keski-ikäisistä, aikuisista lapsistaan. Kyttäys, komentelu ja määräily jatkuu, vaikka aikuinen lapsi on muuttanut pois kotoa noin 30 vuotta sitten. Sairasta!!!

Samaa meillä, minun vanhempani (nyt jäljellä vain äiti) asialla. Jaksoin vaihtelevalla menestyksellä tuota 43-vuotiaaksi. Nyt muutama vuosi välirikkoa takana. Silloin harvoin jos on oltu puheväleissä, on äidilläni vankka epäilys, että meillä ei ole kaikki hyvin ja lapset nyt ainakin pitää ”pelastaa”. Epäluuloisesti kyttää, onko koti siivottu riittävästi (ei ikinä) ja näkyykö meissä mielenterveyshäiriöiden merkkejä (kuulemma vakavaa on, ja tulevaisuus synkkä). Ihmettelee sitten kun ei hilpeä seuransa kelpaa. Myös on kovin marttyyria kun ei löydy auttajaa milloin mihinkin askareeseen. Oikeasti suoriutuu itse aivan mainiosti. Tämän huomaa siitä, että jos tarjoaa eri henkilön apua samaan asiaan, niin ei kelpaa. Esim. mies ei voi tulla nostamaan esinettä x paikalleen, pojan pitää tulla. Myös apu pitäisi toimittaa käskettyyn aikaan, esim. keskellä työpäivää, vaikka luulisi eläkeläisen pystyvän joustamaan.

Ihania nämä diagnoosien tekijät. Ilmeisen tosissaan uskovat sepityksiinsä.