Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Vauvan tehtävä hoitaa isoäitiä?
Meillä on 8kk vauva jonka isoäiti on hurahtanut pikkuiseen jo raskausaikana todella voimakkaasti. Tunnen itseni nipoksi kun minua on alkanut häiritä mummon ja lapsen tapa olla yhdessä. Mummo vaatii tapaamista vähintään kerran viikossa ja joka kerran pitelee vauvaa rintaansa vasten ja "sulkeutuu" seurasta. Kuiskailee "mummo rakastaa, mummon rakkain"-koko ajan vauvalle ja jos vauva inahtaa tai yrittää vääntää itseään pois sylistä lähtee mummo nopeasti kauaksi minusta ja miehestä, ettemme ota vauvaa. Mummo on mukava ihminen luonteeltaan mutta esim. minua ei noteeraa millään tavalla kun olen paikalla, ärsyyntyy selvästi läsnäolostani. Olenko yliherkkä? Mummo on alusta asti anellut vauvaa yökylään, sanoi 2 viikon ikäiselle vauvalle "tänään jäät mummon luokse, mummon luona on hyvä". Sanoin etten jätä vastasyntynyttä hoitoon missään nimessä. Alkoi ITKEÄ ja sanoi että hän saa vauvasta voimaa jatkaa töissä. Sanoo tätä samaa aina kun pyytää tapaamista, jopa sanamuodoin ettei "jaksa tulevaa työviikkoa", ellei saa sylitellä vauvaa. Ei ole saanut yöhoitoon koska imetän enkä jotenkin usko että hän pystyy tarkkailemaan VAUVAN tarpeita. Jos vauva vaikka kaipaa tilaa, lattialla olemista tms. niin se ei käy päinsä tämän mummon kanssa. Mitä voin tehdä pahoittamatta mummon mieltä? Kyseessä miehen äiti johon ollut tosi hyvät välit ennen vauvan syntymään.
Mies on kiusaantunut ja yrittää olla ottamatta kantaa asiaan. Ei selvästi tajua miksi minua stressaa mummon kyläilyt ja heillä vieraileminen. Mummo on tavallaan niin herttainen olemukseltaan kuitenkin, mutta ahdistaa ettei hän selvästi pysty näkemään minun merkitystäni ja rooliani lapsen elämässä. Ja juu, olen "kiitollinen" siitä että on välittäviä isovanhempia mutta en voi tunteilleni mitään.
Kommentit (10673)
Anoppi kuoli pari viikkoa sitten. Kuolemaa9n liittyy paljon ikävää hautajaiset ja kaikki. Miehen suku on minulle vihainen. Anoppi loukkasi minua 10 v sitten yrittäen omia vauvaamme pitämällä liikaa sylissä ja puhuen turhia höpinöitään. Puhuen yöviers
ailuista. Torjuin hänet eikä mummo saanut tavata lasta. Toisen lapsemme hän sai tavata kolmesti. Huomasin että piti nyt suunsa kiinni ja jopa jännitti minua. Mutta pidin selvän linjan. No contact. Olen kotiäiti joka antoi vapauden pitää nainen loitolla. Miehen kanssa tuli kovia riitoja kun hän ei ymmärtänyt miksi pidän lapset erossa naisesta kun oma äitini sai hoitaa Mummo rooliaan. Kun tyttäreni kysyivät sanoin mummon olevan sairas ja sairaus voi tarttua :).
Anoppi sai syövän ja Alzheimerin vuosi sitten. Joskus hän kysyi suvulta missä Emmi ja Hertta ovat. Annoin lasten käydä kuoli iltana isänsä kanssa katsomassa muttei heillä mitään suhdetta enää ollut. Lapset pelkäsivät.
Nyt kyllä kadunkin tekemääni. Olin liian kylmä. Ei kai se pahaa tarkoittanut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mummi on lapselle tärkeä. Oma äitini on tasapainoton ja itsekäs joka yritti eristää minut mummista. Vauva aikaani en muista mutta leikki ikäisyydestä muistan kun äiti puhui pahaa mummeista ja kielsi reagoimasta mummiin. Tämä loukkasi oikeustajuani. Miksi äitini on ilkeä. Kun kasvoin pidin itse yhteyttä mummiin ja muutin tämän luo kun äitini joutui hoitoon. Äitini mummiviha ja lapsen eristyshalu olivat olleet yksi hälytysmerkki pahasta mielitaudista joka veikin hänet kotiäitiydestä aivolataamoon. Käymme mu. Min kanssa katsomassa. Syvä anoppiviha oli merkki omasta hulluudestaan.
Vierailija kirjoitti:
Anoppi kuoli pari viikkoa sitten. Kuolemaa9n liittyy paljon ikävää hautajaiset ja kaikki. Miehen suku on minulle vihainen. Anoppi loukkasi minua 10 v sitten yrittäen omia vauvaamme pitämällä liikaa sylissä ja puhuen turhia höpinöitään. Puhuen yöviers
ailuista. Torjuin hänet eikä mummo saanut tavata lasta. Toisen lapsemme hän sai tavata kolmesti. Huomasin että piti nyt suunsa kiinni ja jopa jännitti minua. Mutta pidin selvän linjan. No contact. Olen kotiäiti joka antoi vapauden pitää nainen loitolla. Miehen kanssa tuli kovia riitoja kun hän ei ymmärtänyt miksi pidän lapset erossa naisesta kun oma äitini sai hoitaa Mummo rooliaan. Kun tyttäreni kysyivät sanoin mummon olevan sairas ja sairaus voi tarttua :).Anoppi sai syövän ja Alzheimerin vuosi sitten. Joskus hän kysyi suvulta missä Emmi ja Hertta ovat. Annoin lasten käydä kuoli iltana isänsä kanssa katsomassa muttei heillä mitään suhdetta enää ollut. Lapset pelkäsivät.
Nyt kyllä kadunkin tekemääni. Olin liian kylmä. Ei kai se pahaa tarkoittanut.
Tämän kirjoittaja ei tajua kyllä ollenkaan, minkälaisesta ongelmasta on kyse. Ei kukaan ole yksittäisen tapauksen takia katkonut välejä mummoon, vaan jatkuvien ongelmien vuoksi. Huono provosointiyritys.
Täällä ei ole ennen ollenkaan pohdittu miten miniä voi olla niinkin tyly, kylmä, luonnevikainen, torjuva anopilleen. Anopeissa on vikoja mutta ettekö voi sopia asioita tai olla asiallisesti erossa. Miten tuollainen kylmä vauvan kotiäiti voi edes koskaan kuvitella menevänsä töihin kun ei pärjää ihmisten kanssa.
Huomasin että anoppi jännitti minua..... Lukee edellä. Mikä ihmeen voitto tämä on. Nautitko miniä että joku pelkää sinua vapisten.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen yrittänyt sinnitellä anopin kanssa.
1. Perintöä tulossa
2. Lapset tarvitsevat mummoa
3. Olen itsekin joskus anoppi
4. Työssä käyvänä saan usein hoitoapua.
Trololoo vaan näille viimeisimmille provoille. Kyllä se päävika löytyy ihan muualta kuin miniästä näissä ketjun tapauksissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Täällä ei ole ennen ollenkaan pohdittu miten miniä voi olla niinkin tyly, kylmä, luonnevikainen, torjuva anopilleen. Anopeissa on vikoja mutta ettekö voi sopia asioita tai olla asiallisesti erossa. Miten tuollainen kylmä vauvan kotiäiti voi edes koskaan kuvitella menevänsä töihin kun ei pärjää ihmisten kanssa.
Niin, ketjuhan ei käsittele tylyjä miniöitä koska se ei ole ketjun aihe.
Ja kyllä ihan tosi mielelläni olisin tullut toimeen anopin kanssa, oishan se ollut paljon helpompaa, mutta se ei anopille kelvannut. Täysin erossakaan en pysty olemaan kun mulla on se mieskin joka haluaa olla yhteyksissä äitiinsä ja äitinsä häneen, lisäksi lapset kyllä tykkää mummostaan ja mummo omalla tavallaan heistä (ainakin esikoisesta).
Jäljelle jää vain pitää kylmän asialliset, jonkun mielestä ehkä tylytkin välit anoppiin. Tällä systeemillä ollaan jonkinlaisessa tasapainossa jossa vältetään pahemmat kriisit kun mummolla ei ole mitään kosketuspintaa mitä härkkiä.
Vierailija kirjoitti:
Olen yrittänyt sinnitellä anopin kanssa.
1. Perintöä tulossa
2. Lapset tarvitsevat mummoa
3. Olen itsekin joskus anoppi
4. Työssä käyvänä saan usein hoitoapua.
Oma mielenterveys on silti tärkeämpää, kuin esim. tuleva perintö. Lapset tarvitsevat äitiään enemmän kuin mummoa. Hoitoapua voi saada myös muualta kuin mummolta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Täällä ei ole ennen ollenkaan pohdittu miten miniä voi olla niinkin tyly, kylmä, luonnevikainen, torjuva anopilleen. Anopeissa on vikoja mutta ettekö voi sopia asioita tai olla asiallisesti erossa. Miten tuollainen kylmä vauvan kotiäiti voi edes koskaan kuvitella menevänsä töihin kun ei pärjää ihmisten kanssa.
Jos luet tätä ketjua, niin tähän tylyyn, kylmään ja torjuvaan käytökseen on syy siinä luonnevikaisessa anopissa.
t. miniä, joka ei tule pätkääkään toimeen anoppinsa kanssa, mutta pärjää töissä mainiosti ihmisten kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä ei ole ennen ollenkaan pohdittu miten miniä voi olla niinkin tyly, kylmä, luonnevikainen, torjuva anopilleen. Anopeissa on vikoja mutta ettekö voi sopia asioita tai olla asiallisesti erossa. Miten tuollainen kylmä vauvan kotiäiti voi edes koskaan kuvitella menevänsä töihin kun ei pärjää ihmisten kanssa.
Jos luet tätä ketjua, niin tähän tylyyn, kylmään ja torjuvaan käytökseen on syy siinä luonnevikaisessa anopissa.
t. miniä, joka ei tule pätkääkään toimeen anoppinsa kanssa, mutta pärjää töissä mainiosti ihmisten kanssa.
Anoppi kiinnostui minusta kun tulin raskaaksi 3v seurustelun jälkeen.
Olin hieman vaivaantunut mutta hyvin kohtelias, annoin pyynnöstä hänelle ultrakuvia, en vastannut mitään ikävää viesteihin loppuraskauden aikana joissa anoppi tuskaili oloaan, kun oli kuulemma jo niin ikävä pientä rakasta, kyseli onko niitä ja näitä oireita, alkaako synnytys, hän ei enää malta odottaa.
Vauva syntyi, tuore mummi omi hänet röyhkeästi, haukkui imetystäni ja vaati vastasyntynyttä hoitoon.
Olin kohtelias ja järkyttynyt. Kävin lenkeillä hänen mielikseen, jotta sai olla kahden vauvan kanssa. Pyysin hoitamaan vauvaa kun kävin kaupassa. En tiuskinut vastaan kun hän neuvoi, moitti, arvosteli ja nälvi minua.
Olin se, joka hankki kukat ja kortit hänelle synttäreinä ja äitienpäivänä kun poikansa eivät tajunneet hankkia.
Olin kohtelias, kohtelias, kohtelias, varoin omimasta vauvaa, kunnes vauvan ollessa lähemmäs vuoden heräsin yhtäkkiä. Olin jättämässä häntä mummilleen toista kertaa yöhoitoon vaistojani kuuntelematta, yrittäen hiljentää äänen sisälläni joka sanoi että vauva tarvitsee MINUA. Tein lähtöä, laitoin vauvalle ruokia jääkaappiin (joita mummi ei olisi antanut kuitenkaan kun vauva ei kuulemma sellaista syö) ja otin vauvan syliini sanoakseni heipat.
Anoppi kierteli minua ärsyyntyneenä ja toisteli "anna olla jo, sinä voit nyt mennä...". Pieni lapseni tiesi että olen lähdössä ja tarttui paitani rintamukseen, "hakkasi" rintaani pienillä käsillään ja katsoi minua itkien loukkaantuneen näköisenä. Anoppi katsoi minua malttamattomana ja innoissaan, hymyili kireästi.
Kaikki muuttui silloin, peruin menoni ja mummi tuli melkein silmille. Muistan kuinka sanoin "tämä ei mene enää näin" ja anoppi _POLKI JALKAA_ kun ymmärsi etten ole lähdössä mihinkään.
Välit menivät, vaikken sanonut yhtäkään pahaa sanaa. Sanoin vain että minun tehtäväni on ajatella ensisijaisesti lasta. Mummi on katkera ja kokee että olen pilannut kaiken. Mitätöi minua lapselle ja pilaa siten viimeisetkin mahdollisuutensa; lapsi ei viihdy hänen kanssaan.
Minä todella annoin mahdollisuuden. Mitä olisi pitänyt tehdä toisin, etten olisi ****pää miniä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä ei ole ennen ollenkaan pohdittu miten miniä voi olla niinkin tyly, kylmä, luonnevikainen, torjuva anopilleen. Anopeissa on vikoja mutta ettekö voi sopia asioita tai olla asiallisesti erossa. Miten tuollainen kylmä vauvan kotiäiti voi edes koskaan kuvitella menevänsä töihin kun ei pärjää ihmisten kanssa.
Jos luet tätä ketjua, niin tähän tylyyn, kylmään ja torjuvaan käytökseen on syy siinä luonnevikaisessa anopissa.
t. miniä, joka ei tule pätkääkään toimeen anoppinsa kanssa, mutta pärjää töissä mainiosti ihmisten kanssa.
Anoppi kiinnostui minusta kun tulin raskaaksi 3v seurustelun jälkeen.
Olin hieman vaivaantunut mutta hyvin kohtelias, annoin pyynnöstä hänelle ultrakuvia, en vastannut mitään ikävää viesteihin loppuraskauden aikana joissa anoppi tuskaili oloaan, kun oli kuulemma jo niin ikävä pientä rakasta, kyseli onko niitä ja näitä oireita, alkaako synnytys, hän ei enää malta odottaa.
Vauva syntyi, tuore mummi omi hänet röyhkeästi, haukkui imetystäni ja vaati vastasyntynyttä hoitoon.
Olin kohtelias ja järkyttynyt. Kävin lenkeillä hänen mielikseen, jotta sai olla kahden vauvan kanssa. Pyysin hoitamaan vauvaa kun kävin kaupassa. En tiuskinut vastaan kun hän neuvoi, moitti, arvosteli ja nälvi minua.
Olin se, joka hankki kukat ja kortit hänelle synttäreinä ja äitienpäivänä kun poikansa eivät tajunneet hankkia.
Olin kohtelias, kohtelias, kohtelias, varoin omimasta vauvaa, kunnes vauvan ollessa lähemmäs vuoden heräsin yhtäkkiä. Olin jättämässä häntä mummilleen toista kertaa yöhoitoon vaistojani kuuntelematta, yrittäen hiljentää äänen sisälläni joka sanoi että vauva tarvitsee MINUA. Tein lähtöä, laitoin vauvalle ruokia jääkaappiin (joita mummi ei olisi antanut kuitenkaan kun vauva ei kuulemma sellaista syö) ja otin vauvan syliini sanoakseni heipat.
Anoppi kierteli minua ärsyyntyneenä ja toisteli "anna olla jo, sinä voit nyt mennä...". Pieni lapseni tiesi että olen lähdössä ja tarttui paitani rintamukseen, "hakkasi" rintaani pienillä käsillään ja katsoi minua itkien loukkaantuneen näköisenä. Anoppi katsoi minua malttamattomana ja innoissaan, hymyili kireästi.
Kaikki muuttui silloin, peruin menoni ja mummi tuli melkein silmille. Muistan kuinka sanoin "tämä ei mene enää näin" ja anoppi _POLKI JALKAA_ kun ymmärsi etten ole lähdössä mihinkään.
Välit menivät, vaikken sanonut yhtäkään pahaa sanaa. Sanoin vain että minun tehtäväni on ajatella ensisijaisesti lasta. Mummi on katkera ja kokee että olen pilannut kaiken. Mitätöi minua lapselle ja pilaa siten viimeisetkin mahdollisuutensa; lapsi ei viihdy hänen kanssaan.
Minä todella annoin mahdollisuuden. Mitä olisi pitänyt tehdä toisin, etten olisi ****pää miniä?
No anoppi on nähnyt teeskentelysi koko ajan, tajunnut ettet oikeasti välitä hänestä. Puskenut siksi koska ei ole luottanut, villi veikkaus siis. En osaa muuten selittää. Aika outoa kyllä sunkin käytös...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä ei ole ennen ollenkaan pohdittu miten miniä voi olla niinkin tyly, kylmä, luonnevikainen, torjuva anopilleen. Anopeissa on vikoja mutta ettekö voi sopia asioita tai olla asiallisesti erossa. Miten tuollainen kylmä vauvan kotiäiti voi edes koskaan kuvitella menevänsä töihin kun ei pärjää ihmisten kanssa.
Jos luet tätä ketjua, niin tähän tylyyn, kylmään ja torjuvaan käytökseen on syy siinä luonnevikaisessa anopissa.
t. miniä, joka ei tule pätkääkään toimeen anoppinsa kanssa, mutta pärjää töissä mainiosti ihmisten kanssa.
Anoppi kiinnostui minusta kun tulin raskaaksi 3v seurustelun jälkeen.
Olin hieman vaivaantunut mutta hyvin kohtelias, annoin pyynnöstä hänelle ultrakuvia, en vastannut mitään ikävää viesteihin loppuraskauden aikana joissa anoppi tuskaili oloaan, kun oli kuulemma jo niin ikävä pientä rakasta, kyseli onko niitä ja näitä oireita, alkaako synnytys, hän ei enää malta odottaa.
Vauva syntyi, tuore mummi omi hänet röyhkeästi, haukkui imetystäni ja vaati vastasyntynyttä hoitoon.
Olin kohtelias ja järkyttynyt. Kävin lenkeillä hänen mielikseen, jotta sai olla kahden vauvan kanssa. Pyysin hoitamaan vauvaa kun kävin kaupassa. En tiuskinut vastaan kun hän neuvoi, moitti, arvosteli ja nälvi minua.
Olin se, joka hankki kukat ja kortit hänelle synttäreinä ja äitienpäivänä kun poikansa eivät tajunneet hankkia.
Olin kohtelias, kohtelias, kohtelias, varoin omimasta vauvaa, kunnes vauvan ollessa lähemmäs vuoden heräsin yhtäkkiä. Olin jättämässä häntä mummilleen toista kertaa yöhoitoon vaistojani kuuntelematta, yrittäen hiljentää äänen sisälläni joka sanoi että vauva tarvitsee MINUA. Tein lähtöä, laitoin vauvalle ruokia jääkaappiin (joita mummi ei olisi antanut kuitenkaan kun vauva ei kuulemma sellaista syö) ja otin vauvan syliini sanoakseni heipat.
Anoppi kierteli minua ärsyyntyneenä ja toisteli "anna olla jo, sinä voit nyt mennä...". Pieni lapseni tiesi että olen lähdössä ja tarttui paitani rintamukseen, "hakkasi" rintaani pienillä käsillään ja katsoi minua itkien loukkaantuneen näköisenä. Anoppi katsoi minua malttamattomana ja innoissaan, hymyili kireästi.
Kaikki muuttui silloin, peruin menoni ja mummi tuli melkein silmille. Muistan kuinka sanoin "tämä ei mene enää näin" ja anoppi _POLKI JALKAA_ kun ymmärsi etten ole lähdössä mihinkään.
Välit menivät, vaikken sanonut yhtäkään pahaa sanaa. Sanoin vain että minun tehtäväni on ajatella ensisijaisesti lasta. Mummi on katkera ja kokee että olen pilannut kaiken. Mitätöi minua lapselle ja pilaa siten viimeisetkin mahdollisuutensa; lapsi ei viihdy hänen kanssaan.
Minä todella annoin mahdollisuuden. Mitä olisi pitänyt tehdä toisin, etten olisi ****pää miniä?No anoppi on nähnyt teeskentelysi koko ajan, tajunnut ettet oikeasti välitä hänestä. Puskenut siksi koska ei ole luottanut, villi veikkaus siis. En osaa muuten selittää. Aika outoa kyllä sunkin käytös...
Huoh. Ei voi muuta sanoa.
Edelliselle kirjoittajalle: hyvä että tajusit tilanteen. Sun tehtävä ei myöskään ole olla hyvä miniä vaan hyvä äiti. Sitä varmasti oletkin!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä ei ole ennen ollenkaan pohdittu miten miniä voi olla niinkin tyly, kylmä, luonnevikainen, torjuva anopilleen. Anopeissa on vikoja mutta ettekö voi sopia asioita tai olla asiallisesti erossa. Miten tuollainen kylmä vauvan kotiäiti voi edes koskaan kuvitella menevänsä töihin kun ei pärjää ihmisten kanssa.
Jos luet tätä ketjua, niin tähän tylyyn, kylmään ja torjuvaan käytökseen on syy siinä luonnevikaisessa anopissa.
t. miniä, joka ei tule pätkääkään toimeen anoppinsa kanssa, mutta pärjää töissä mainiosti ihmisten kanssa.
Anoppi kiinnostui minusta kun tulin raskaaksi 3v seurustelun jälkeen.
Olin hieman vaivaantunut mutta hyvin kohtelias, annoin pyynnöstä hänelle ultrakuvia, en vastannut mitään ikävää viesteihin loppuraskauden aikana joissa anoppi tuskaili oloaan, kun oli kuulemma jo niin ikävä pientä rakasta, kyseli onko niitä ja näitä oireita, alkaako synnytys, hän ei enää malta odottaa.
Vauva syntyi, tuore mummi omi hänet röyhkeästi, haukkui imetystäni ja vaati vastasyntynyttä hoitoon.
Olin kohtelias ja järkyttynyt. Kävin lenkeillä hänen mielikseen, jotta sai olla kahden vauvan kanssa. Pyysin hoitamaan vauvaa kun kävin kaupassa. En tiuskinut vastaan kun hän neuvoi, moitti, arvosteli ja nälvi minua.
Olin se, joka hankki kukat ja kortit hänelle synttäreinä ja äitienpäivänä kun poikansa eivät tajunneet hankkia.
Olin kohtelias, kohtelias, kohtelias, varoin omimasta vauvaa, kunnes vauvan ollessa lähemmäs vuoden heräsin yhtäkkiä. Olin jättämässä häntä mummilleen toista kertaa yöhoitoon vaistojani kuuntelematta, yrittäen hiljentää äänen sisälläni joka sanoi että vauva tarvitsee MINUA. Tein lähtöä, laitoin vauvalle ruokia jääkaappiin (joita mummi ei olisi antanut kuitenkaan kun vauva ei kuulemma sellaista syö) ja otin vauvan syliini sanoakseni heipat.
Anoppi kierteli minua ärsyyntyneenä ja toisteli "anna olla jo, sinä voit nyt mennä...". Pieni lapseni tiesi että olen lähdössä ja tarttui paitani rintamukseen, "hakkasi" rintaani pienillä käsillään ja katsoi minua itkien loukkaantuneen näköisenä. Anoppi katsoi minua malttamattomana ja innoissaan, hymyili kireästi.
Kaikki muuttui silloin, peruin menoni ja mummi tuli melkein silmille. Muistan kuinka sanoin "tämä ei mene enää näin" ja anoppi _POLKI JALKAA_ kun ymmärsi etten ole lähdössä mihinkään.
Välit menivät, vaikken sanonut yhtäkään pahaa sanaa. Sanoin vain että minun tehtäväni on ajatella ensisijaisesti lasta. Mummi on katkera ja kokee että olen pilannut kaiken. Mitätöi minua lapselle ja pilaa siten viimeisetkin mahdollisuutensa; lapsi ei viihdy hänen kanssaan.
Minä todella annoin mahdollisuuden. Mitä olisi pitänyt tehdä toisin, etten olisi ****pää miniä?
Annoit enemmän kuin riittävästi mahdollisuuksia. Ihan oikein teit. Mummi on ihan itse sotkenut asiansa, ja aikuisena hänen pitäisi olla kykenevä käsittelemään hankalat tunteensa.
Vierailija kirjoitti:
Täällä ei ole ennen ollenkaan pohdittu miten miniä voi olla niinkin tyly, kylmä, luonnevikainen, torjuva anopilleen. Anopeissa on vikoja mutta ettekö voi sopia asioita tai olla asiallisesti erossa. Miten tuollainen kylmä vauvan kotiäiti voi edes koskaan kuvitella menevänsä töihin kun ei pärjää ihmisten kanssa.
Idea on se että tosta otsikosta näet aina ketjun aiheen. Ei tää käsirtele esim klassikkoautojakaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä ei ole ennen ollenkaan pohdittu miten miniä voi olla niinkin tyly, kylmä, luonnevikainen, torjuva anopilleen. Anopeissa on vikoja mutta ettekö voi sopia asioita tai olla asiallisesti erossa. Miten tuollainen kylmä vauvan kotiäiti voi edes koskaan kuvitella menevänsä töihin kun ei pärjää ihmisten kanssa.
Jos luet tätä ketjua, niin tähän tylyyn, kylmään ja torjuvaan käytökseen on syy siinä luonnevikaisessa anopissa.
t. miniä, joka ei tule pätkääkään toimeen anoppinsa kanssa, mutta pärjää töissä mainiosti ihmisten kanssa.
Anoppi kiinnostui minusta kun tulin raskaaksi 3v seurustelun jälkeen.
Olin hieman vaivaantunut mutta hyvin kohtelias, annoin pyynnöstä hänelle ultrakuvia, en vastannut mitään ikävää viesteihin loppuraskauden aikana joissa anoppi tuskaili oloaan, kun oli kuulemma jo niin ikävä pientä rakasta, kyseli onko niitä ja näitä oireita, alkaako synnytys, hän ei enää malta odottaa.
Vauva syntyi, tuore mummi omi hänet röyhkeästi, haukkui imetystäni ja vaati vastasyntynyttä hoitoon.
Olin kohtelias ja järkyttynyt. Kävin lenkeillä hänen mielikseen, jotta sai olla kahden vauvan kanssa. Pyysin hoitamaan vauvaa kun kävin kaupassa. En tiuskinut vastaan kun hän neuvoi, moitti, arvosteli ja nälvi minua.
Olin se, joka hankki kukat ja kortit hänelle synttäreinä ja äitienpäivänä kun poikansa eivät tajunneet hankkia.
Olin kohtelias, kohtelias, kohtelias, varoin omimasta vauvaa, kunnes vauvan ollessa lähemmäs vuoden heräsin yhtäkkiä. Olin jättämässä häntä mummilleen toista kertaa yöhoitoon vaistojani kuuntelematta, yrittäen hiljentää äänen sisälläni joka sanoi että vauva tarvitsee MINUA. Tein lähtöä, laitoin vauvalle ruokia jääkaappiin (joita mummi ei olisi antanut kuitenkaan kun vauva ei kuulemma sellaista syö) ja otin vauvan syliini sanoakseni heipat.
Anoppi kierteli minua ärsyyntyneenä ja toisteli "anna olla jo, sinä voit nyt mennä...". Pieni lapseni tiesi että olen lähdössä ja tarttui paitani rintamukseen, "hakkasi" rintaani pienillä käsillään ja katsoi minua itkien loukkaantuneen näköisenä. Anoppi katsoi minua malttamattomana ja innoissaan, hymyili kireästi.
Kaikki muuttui silloin, peruin menoni ja mummi tuli melkein silmille. Muistan kuinka sanoin "tämä ei mene enää näin" ja anoppi _POLKI JALKAA_ kun ymmärsi etten ole lähdössä mihinkään.
Välit menivät, vaikken sanonut yhtäkään pahaa sanaa. Sanoin vain että minun tehtäväni on ajatella ensisijaisesti lasta. Mummi on katkera ja kokee että olen pilannut kaiken. Mitätöi minua lapselle ja pilaa siten viimeisetkin mahdollisuutensa; lapsi ei viihdy hänen kanssaan.
Minä todella annoin mahdollisuuden. Mitä olisi pitänyt tehdä toisin, etten olisi ****pää miniä?No anoppi on nähnyt teeskentelysi koko ajan, tajunnut ettet oikeasti välitä hänestä. Puskenut siksi koska ei ole luottanut, villi veikkaus siis. En osaa muuten selittää. Aika outoa kyllä sunkin käytös...
Pakko sanoa että tässä ollaan oikeilla jäljillä. (Vaikkakin on mielestäni niin että ne vanhemmat tosiaan ovat ensisijaiset lapselle eikä mummo!) Mutta tässähän yhdistyy nyt seuraavat ongelmat: miellyttämisen haluinen nuori miniä, ensimmäinen lapsi, mummolla ilmiselvä trauma omasta äitiydestä/elämästään. Mummo menee siis täysin tunteella omat tarpeet edellä ja tietää että miniällä on suuri valta mitä tulee tarpeiden täyttämiseen. Siksi se mummo lukee miniää tarkkaan ja on varmana havainnut ettei kohteliaisuus ole aitoa vaan enemmän kasvatuksen tulosta. Tää aiheuttanut kaikki heti mulle-reaktion kun mummo ei ole voinut mielessään luottaa siihen miniään. Ehkä mummo on jopa alitajuisesti tajunnut että on itse toimittava jos jotain haluaa kun miniä ei oma aloitteisesti turvaa suhteen syntymistä lapsen ja mummon välille. Ymmärrän kumpaakin osapuolta mutta en kuitenkaan hyväksy mummon toimintaa. Paistaa se että on epätoivoinen tarve olla tärkeä ja miniä on ollut huomattavan kohtelias, liiankin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä ei ole ennen ollenkaan pohdittu miten miniä voi olla niinkin tyly, kylmä, luonnevikainen, torjuva anopilleen. Anopeissa on vikoja mutta ettekö voi sopia asioita tai olla asiallisesti erossa. Miten tuollainen kylmä vauvan kotiäiti voi edes koskaan kuvitella menevänsä töihin kun ei pärjää ihmisten kanssa.
Jos luet tätä ketjua, niin tähän tylyyn, kylmään ja torjuvaan käytökseen on syy siinä luonnevikaisessa anopissa.
t. miniä, joka ei tule pätkääkään toimeen anoppinsa kanssa, mutta pärjää töissä mainiosti ihmisten kanssa.
Anoppi kiinnostui minusta kun tulin raskaaksi 3v seurustelun jälkeen.
Olin hieman vaivaantunut mutta hyvin kohtelias, annoin pyynnöstä hänelle ultrakuvia, en vastannut mitään ikävää viesteihin loppuraskauden aikana joissa anoppi tuskaili oloaan, kun oli kuulemma jo niin ikävä pientä rakasta, kyseli onko niitä ja näitä oireita, alkaako synnytys, hän ei enää malta odottaa.
Vauva syntyi, tuore mummi omi hänet röyhkeästi, haukkui imetystäni ja vaati vastasyntynyttä hoitoon.
Olin kohtelias ja järkyttynyt. Kävin lenkeillä hänen mielikseen, jotta sai olla kahden vauvan kanssa. Pyysin hoitamaan vauvaa kun kävin kaupassa. En tiuskinut vastaan kun hän neuvoi, moitti, arvosteli ja nälvi minua.
Olin se, joka hankki kukat ja kortit hänelle synttäreinä ja äitienpäivänä kun poikansa eivät tajunneet hankkia.
Olin kohtelias, kohtelias, kohtelias, varoin omimasta vauvaa, kunnes vauvan ollessa lähemmäs vuoden heräsin yhtäkkiä. Olin jättämässä häntä mummilleen toista kertaa yöhoitoon vaistojani kuuntelematta, yrittäen hiljentää äänen sisälläni joka sanoi että vauva tarvitsee MINUA. Tein lähtöä, laitoin vauvalle ruokia jääkaappiin (joita mummi ei olisi antanut kuitenkaan kun vauva ei kuulemma sellaista syö) ja otin vauvan syliini sanoakseni heipat.
Anoppi kierteli minua ärsyyntyneenä ja toisteli "anna olla jo, sinä voit nyt mennä...". Pieni lapseni tiesi että olen lähdössä ja tarttui paitani rintamukseen, "hakkasi" rintaani pienillä käsillään ja katsoi minua itkien loukkaantuneen näköisenä. Anoppi katsoi minua malttamattomana ja innoissaan, hymyili kireästi.
Kaikki muuttui silloin, peruin menoni ja mummi tuli melkein silmille. Muistan kuinka sanoin "tämä ei mene enää näin" ja anoppi _POLKI JALKAA_ kun ymmärsi etten ole lähdössä mihinkään.
Välit menivät, vaikken sanonut yhtäkään pahaa sanaa. Sanoin vain että minun tehtäväni on ajatella ensisijaisesti lasta. Mummi on katkera ja kokee että olen pilannut kaiken. Mitätöi minua lapselle ja pilaa siten viimeisetkin mahdollisuutensa; lapsi ei viihdy hänen kanssaan.
Minä todella annoin mahdollisuuden. Mitä olisi pitänyt tehdä toisin, etten olisi ****pää miniä?
Ymmärtää heti alusta, että vauva ei ole terapialelu edes mummolleen!!! Vauvan paikka on äidin sylissä ja niin vauva yleensä kääntyykin käsi ojossa äitiinsä päin jos vaikka on mummon sylissä. Tiedätkö millainen äiti hän itse oli?
Terveisin mummo!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä ei ole ennen ollenkaan pohdittu miten miniä voi olla niinkin tyly, kylmä, luonnevikainen, torjuva anopilleen. Anopeissa on vikoja mutta ettekö voi sopia asioita tai olla asiallisesti erossa. Miten tuollainen kylmä vauvan kotiäiti voi edes koskaan kuvitella menevänsä töihin kun ei pärjää ihmisten kanssa.
Jos luet tätä ketjua, niin tähän tylyyn, kylmään ja torjuvaan käytökseen on syy siinä luonnevikaisessa anopissa.
t. miniä, joka ei tule pätkääkään toimeen anoppinsa kanssa, mutta pärjää töissä mainiosti ihmisten kanssa.
Anoppi kiinnostui minusta kun tulin raskaaksi 3v seurustelun jälkeen.
Olin hieman vaivaantunut mutta hyvin kohtelias, annoin pyynnöstä hänelle ultrakuvia, en vastannut mitään ikävää viesteihin loppuraskauden aikana joissa anoppi tuskaili oloaan, kun oli kuulemma jo niin ikävä pientä rakasta, kyseli onko niitä ja näitä oireita, alkaako synnytys, hän ei enää malta odottaa.
Vauva syntyi, tuore mummi omi hänet röyhkeästi, haukkui imetystäni ja vaati vastasyntynyttä hoitoon.
Olin kohtelias ja järkyttynyt. Kävin lenkeillä hänen mielikseen, jotta sai olla kahden vauvan kanssa. Pyysin hoitamaan vauvaa kun kävin kaupassa. En tiuskinut vastaan kun hän neuvoi, moitti, arvosteli ja nälvi minua.
Olin se, joka hankki kukat ja kortit hänelle synttäreinä ja äitienpäivänä kun poikansa eivät tajunneet hankkia.
Olin kohtelias, kohtelias, kohtelias, varoin omimasta vauvaa, kunnes vauvan ollessa lähemmäs vuoden heräsin yhtäkkiä. Olin jättämässä häntä mummilleen toista kertaa yöhoitoon vaistojani kuuntelematta, yrittäen hiljentää äänen sisälläni joka sanoi että vauva tarvitsee MINUA. Tein lähtöä, laitoin vauvalle ruokia jääkaappiin (joita mummi ei olisi antanut kuitenkaan kun vauva ei kuulemma sellaista syö) ja otin vauvan syliini sanoakseni heipat.
Anoppi kierteli minua ärsyyntyneenä ja toisteli "anna olla jo, sinä voit nyt mennä...". Pieni lapseni tiesi että olen lähdössä ja tarttui paitani rintamukseen, "hakkasi" rintaani pienillä käsillään ja katsoi minua itkien loukkaantuneen näköisenä. Anoppi katsoi minua malttamattomana ja innoissaan, hymyili kireästi.
Kaikki muuttui silloin, peruin menoni ja mummi tuli melkein silmille. Muistan kuinka sanoin "tämä ei mene enää näin" ja anoppi _POLKI JALKAA_ kun ymmärsi etten ole lähdössä mihinkään.
Välit menivät, vaikken sanonut yhtäkään pahaa sanaa. Sanoin vain että minun tehtäväni on ajatella ensisijaisesti lasta. Mummi on katkera ja kokee että olen pilannut kaiken. Mitätöi minua lapselle ja pilaa siten viimeisetkin mahdollisuutensa; lapsi ei viihdy hänen kanssaan.
Minä todella annoin mahdollisuuden. Mitä olisi pitänyt tehdä toisin, etten olisi ****pää miniä?No anoppi on nähnyt teeskentelysi koko ajan, tajunnut ettet oikeasti välitä hänestä. Puskenut siksi koska ei ole luottanut, villi veikkaus siis. En osaa muuten selittää. Aika outoa kyllä sunkin käytös...
Pakko sanoa että tässä ollaan oikeilla jäljillä. (Vaikkakin on mielestäni niin että ne vanhemmat tosiaan ovat ensisijaiset lapselle eikä mummo!) Mutta tässähän yhdistyy nyt seuraavat ongelmat: miellyttämisen haluinen nuori miniä, ensimmäinen lapsi, mummolla ilmiselvä trauma omasta äitiydestä/elämästään. Mummo menee siis täysin tunteella omat tarpeet edellä ja tietää että miniällä on suuri valta mitä tulee tarpeiden täyttämiseen. Siksi se mummo lukee miniää tarkkaan ja on varmana havainnut ettei kohteliaisuus ole aitoa vaan enemmän kasvatuksen tulosta. Tää aiheuttanut kaikki heti mulle-reaktion kun mummo ei ole voinut mielessään luottaa siihen miniään. Ehkä mummo on jopa alitajuisesti tajunnut että on itse toimittava jos jotain haluaa kun miniä ei oma aloitteisesti turvaa suhteen syntymistä lapsen ja mummon välille. Ymmärrän kumpaakin osapuolta mutta en kuitenkaan hyväksy mummon toimintaa. Paistaa se että on epätoivoinen tarve olla tärkeä ja miniä on ollut huomattavan kohtelias, liiankin.
Kuvailemasi käytös on tyypillistä läheisriippuvaisuutta. Kuulostellaan koko ajan toista ja takerrutaan kun toinen yrittää ottaa hengitystilaa.
Sairasta käytöstä ja haitaksi lapselle.
Lapsi tarvitsee vanhempiaan, äitiä ja isää. Isovanhemmat eivät ole välttämättömiä, he voivat olla mukava lisä, mutta jos isovanhemmat mitätöivät ja haukkuvat vanhempia, sekä yrittävät omia lasta itselleen, se on törkeää käytöstä ja silloin heitä ei lapsi todellakaan elämässään tarvitse. Kaikki lähtee isovanhempien käyttäytymisestä ja kunnioittamisesta lapsen vanhempia kohtaan, sama myös toimii silloin toisinpäin.
Alue: Aihe vapaa
"Kerran totesin, että älä lupaa lapsille mitään, mitä et voi pitää. Minä en ole luvannut yökyläilyä mummulassa ja tämä päätös on voimassa toistaiseksi. "
Tuo on kyllä jännä, että lapsien kanssa yritetään sopia asioita. Olen joutunut anopille sanomaan, että 2-vuotiaan kanssa sinä et sovi yhtään mitään, vaan vanhemmat päättää asioista. En tiedä onko hänen tavoitteena saada äidistä tehtyä lapsen mielestä paska ihminen joka kieltää kaiken vai mikä idea hänellä on. Sinänsä ihan sama, koska kaikki mitä hän ehdottaa suoraa lapselle jää toteutumatta.