Lue keskustelun säännöt.
Vauvan tehtävä hoitaa isoäitiä?
Meillä on 8kk vauva jonka isoäiti on hurahtanut pikkuiseen jo raskausaikana todella voimakkaasti. Tunnen itseni nipoksi kun minua on alkanut häiritä mummon ja lapsen tapa olla yhdessä. Mummo vaatii tapaamista vähintään kerran viikossa ja joka kerran pitelee vauvaa rintaansa vasten ja "sulkeutuu" seurasta. Kuiskailee "mummo rakastaa, mummon rakkain"-koko ajan vauvalle ja jos vauva inahtaa tai yrittää vääntää itseään pois sylistä lähtee mummo nopeasti kauaksi minusta ja miehestä, ettemme ota vauvaa. Mummo on mukava ihminen luonteeltaan mutta esim. minua ei noteeraa millään tavalla kun olen paikalla, ärsyyntyy selvästi läsnäolostani. Olenko yliherkkä? Mummo on alusta asti anellut vauvaa yökylään, sanoi 2 viikon ikäiselle vauvalle "tänään jäät mummon luokse, mummon luona on hyvä". Sanoin etten jätä vastasyntynyttä hoitoon missään nimessä. Alkoi ITKEÄ ja sanoi että hän saa vauvasta voimaa jatkaa töissä. Sanoo tätä samaa aina kun pyytää tapaamista, jopa sanamuodoin ettei "jaksa tulevaa työviikkoa", ellei saa sylitellä vauvaa. Ei ole saanut yöhoitoon koska imetän enkä jotenkin usko että hän pystyy tarkkailemaan VAUVAN tarpeita. Jos vauva vaikka kaipaa tilaa, lattialla olemista tms. niin se ei käy päinsä tämän mummon kanssa. Mitä voin tehdä pahoittamatta mummon mieltä? Kyseessä miehen äiti johon ollut tosi hyvät välit ennen vauvan syntymään.
Mies on kiusaantunut ja yrittää olla ottamatta kantaa asiaan. Ei selvästi tajua miksi minua stressaa mummon kyläilyt ja heillä vieraileminen. Mummo on tavallaan niin herttainen olemukseltaan kuitenkin, mutta ahdistaa ettei hän selvästi pysty näkemään minun merkitystäni ja rooliani lapsen elämässä. Ja juu, olen "kiitollinen" siitä että on välittäviä isovanhempia mutta en voi tunteilleni mitään.
Kommentit (10673)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä valitsin fiksun miehen puolisokseni, hänet on kasvattaneet fiksu anoppi ja appi. Minulla on fiksut vanhemmat, siksipä minustakin tuli fiksu. Meillä appivanhemmille ja vanhemmilleni lapsemme ovat olleet kaikki kaikessa. Taloudellisestikin ovat auttaneet, ovat ostaneet leluja, pyörät, mopot, maksaneet harrastukset, ostaneet autot, maksaneet ajokortit, rahoittaneet opiskelua jne. Aina on ollut hyvät välit ja lapsille ovat isovanhemmat rakkaita.
Surullista lukea näitä teidän kertomuksia, miten voi ihmisten elämä olla noin kurjaa?Meilläkin appivanhemmat ovat tehneet näin - tytärtensä lapsille. :) Yllättäen meidän perheemme on jäänyt tämän kaiken ulkopuolelle. Lapsemme ovat saaneet polkupyörää varten 10 euroa, ajorttiin 50 euroa. Olen näistä toki kiitollinen, mutta tytärten lapsille nämä on maksettu kokonaan, useamman kerran (mopokorttia, ajorttia, lisäkirjaimia ym.), lisäksi harrastukset välineineen, turvaistuimet, huvipuistot, huvittelurahat. Näihin kuluihin eivät ole osallistuneet lainkaan meidän lasten osalta. Etenkin anoppi tykkää alleviivata tätä, toiset lapsenlapset ovat kuulemma väistämättä rakkaampia kuin toiset.
Ja me omillamme pärjäävä perhe olemme se, jossa on vikaa. Me olemme heikkoja, minä olen kelvoton äiti jolta anoppi omi ensin vauvan ja sitten isommat lapset. Tämä on asian jännittävin ristiriita.
Vaikuttaakin kovin epämiellyttävältä ihmiseltä, taitaa syy löytyä peilistä. Ja miksi ihmeessä teitä pitäisi auttaa kun tulette toimeen omillani? Ahne olet! Kuten usein ovatkin kaikesta valittavat ihmiset.
Just samaa olin tulossa kirjoittamaan, nämä valittavat miniät eivät näe itsessään mitään vikaa, vika on aina muissa.
Onneksi omassa tuttavapiirissä ei tuommoisia kaikesta katkeria elämän epäonnistujia ole.
Kylläpäs sä arvostat isovanhempia korkeelle jos ihminen on mielestäsi epäonnistunut elämässään jos ei tule yhden isovanhemmista kanssa toimeen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä valitsin fiksun miehen puolisokseni, hänet on kasvattaneet fiksu anoppi ja appi. Minulla on fiksut vanhemmat, siksipä minustakin tuli fiksu. Meillä appivanhemmille ja vanhemmilleni lapsemme ovat olleet kaikki kaikessa. Taloudellisestikin ovat auttaneet, ovat ostaneet leluja, pyörät, mopot, maksaneet harrastukset, ostaneet autot, maksaneet ajokortit, rahoittaneet opiskelua jne. Aina on ollut hyvät välit ja lapsille ovat isovanhemmat rakkaita.
Surullista lukea näitä teidän kertomuksia, miten voi ihmisten elämä olla noin kurjaa?Meilläkin appivanhemmat ovat tehneet näin - tytärtensä lapsille. :) Yllättäen meidän perheemme on jäänyt tämän kaiken ulkopuolelle. Lapsemme ovat saaneet polkupyörää varten 10 euroa, ajorttiin 50 euroa. Olen näistä toki kiitollinen, mutta tytärten lapsille nämä on maksettu kokonaan, useamman kerran (mopokorttia, ajorttia, lisäkirjaimia ym.), lisäksi harrastukset välineineen, turvaistuimet, huvipuistot, huvittelurahat. Näihin kuluihin eivät ole osallistuneet lainkaan meidän lasten osalta. Etenkin anoppi tykkää alleviivata tätä, toiset lapsenlapset ovat kuulemma väistämättä rakkaampia kuin toiset.
Ja me omillamme pärjäävä perhe olemme se, jossa on vikaa. Me olemme heikkoja, minä olen kelvoton äiti jolta anoppi omi ensin vauvan ja sitten isommat lapset. Tämä on asian jännittävin ristiriita.
Vaikuttaakin kovin epämiellyttävältä ihmiseltä, taitaa syy löytyä peilistä. Ja miksi ihmeessä teitä pitäisi auttaa kun tulette toimeen omillani? Ahne olet! Kuten usein ovatkin kaikesta valittavat ihmiset.
Kyllä mua nuorempana suretti, kun tajusin, että en merkitse toiselle isoäidilleni yhtään mitään. Eikä veljenikään. Serkut taas saivat tältä isoäidiltä kaikkea kivaa, esim. siinä mun ja veljeni nenän edessä saattoi antaa sadan markan setelin "karkkirahaksi" serkuille. Tätä suosimista ei peitelty yhtään. Olihan isoäidillä paljon lapsenlapsia ja pienet tulot, mutta kaikki ylimääräinen meni tämän yhden perheen hemmotteluun. Ihan samanlaisia duunareita oli kaikki isoäidin lapset, ihan yhtä persaukisia kaikki.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä valitsin fiksun miehen puolisokseni, hänet on kasvattaneet fiksu anoppi ja appi. Minulla on fiksut vanhemmat, siksipä minustakin tuli fiksu. Meillä appivanhemmille ja vanhemmilleni lapsemme ovat olleet kaikki kaikessa. Taloudellisestikin ovat auttaneet, ovat ostaneet leluja, pyörät, mopot, maksaneet harrastukset, ostaneet autot, maksaneet ajokortit, rahoittaneet opiskelua jne. Aina on ollut hyvät välit ja lapsille ovat isovanhemmat rakkaita.
Surullista lukea näitä teidän kertomuksia, miten voi ihmisten elämä olla noin kurjaa?Meilläkin appivanhemmat ovat tehneet näin - tytärtensä lapsille. :) Yllättäen meidän perheemme on jäänyt tämän kaiken ulkopuolelle. Lapsemme ovat saaneet polkupyörää varten 10 euroa, ajorttiin 50 euroa. Olen näistä toki kiitollinen, mutta tytärten lapsille nämä on maksettu kokonaan, useamman kerran (mopokorttia, ajorttia, lisäkirjaimia ym.), lisäksi harrastukset välineineen, turvaistuimet, huvipuistot, huvittelurahat. Näihin kuluihin eivät ole osallistuneet lainkaan meidän lasten osalta. Etenkin anoppi tykkää alleviivata tätä, toiset lapsenlapset ovat kuulemma väistämättä rakkaampia kuin toiset.
Ja me omillamme pärjäävä perhe olemme se, jossa on vikaa. Me olemme heikkoja, minä olen kelvoton äiti jolta anoppi omi ensin vauvan ja sitten isommat lapset. Tämä on asian jännittävin ristiriita.
Vaikuttaakin kovin epämiellyttävältä ihmiseltä, taitaa syy löytyä peilistä. Ja miksi ihmeessä teitä pitäisi auttaa kun tulette toimeen omillani? Ahne olet! Kuten usein ovatkin kaikesta valittavat ihmiset.
Missä kohtaa tulee ilmi, että sisko ei tulisi toimeen omillaan?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä valitsin fiksun miehen puolisokseni, hänet on kasvattaneet fiksu anoppi ja appi. Minulla on fiksut vanhemmat, siksipä minustakin tuli fiksu. Meillä appivanhemmille ja vanhemmilleni lapsemme ovat olleet kaikki kaikessa. Taloudellisestikin ovat auttaneet, ovat ostaneet leluja, pyörät, mopot, maksaneet harrastukset, ostaneet autot, maksaneet ajokortit, rahoittaneet opiskelua jne. Aina on ollut hyvät välit ja lapsille ovat isovanhemmat rakkaita.
Surullista lukea näitä teidän kertomuksia, miten voi ihmisten elämä olla noin kurjaa?Meilläkin appivanhemmat ovat tehneet näin - tytärtensä lapsille. :) Yllättäen meidän perheemme on jäänyt tämän kaiken ulkopuolelle. Lapsemme ovat saaneet polkupyörää varten 10 euroa, ajorttiin 50 euroa. Olen näistä toki kiitollinen, mutta tytärten lapsille nämä on maksettu kokonaan, useamman kerran (mopokorttia, ajorttia, lisäkirjaimia ym.), lisäksi harrastukset välineineen, turvaistuimet, huvipuistot, huvittelurahat. Näihin kuluihin eivät ole osallistuneet lainkaan meidän lasten osalta. Etenkin anoppi tykkää alleviivata tätä, toiset lapsenlapset ovat kuulemma väistämättä rakkaampia kuin toiset.
Ja me omillamme pärjäävä perhe olemme se, jossa on vikaa. Me olemme heikkoja, minä olen kelvoton äiti jolta anoppi omi ensin vauvan ja sitten isommat lapset. Tämä on asian jännittävin ristiriita.
Vaikuttaakin kovin epämiellyttävältä ihmiseltä, taitaa syy löytyä peilistä. Ja miksi ihmeessä teitä pitäisi auttaa kun tulette toimeen omillani? Ahne olet! Kuten usein ovatkin kaikesta valittavat ihmiset.
Kyllä mua nuorempana suretti, kun tajusin, että en merkitse toiselle isoäidilleni yhtään mitään. Eikä veljenikään. Serkut taas saivat tältä isoäidiltä kaikkea kivaa, esim. siinä mun ja veljeni nenän edessä saattoi antaa sadan markan setelin "karkkirahaksi" serkuille. Tätä suosimista ei peitelty yhtään. Olihan isoäidillä paljon lapsenlapsia ja pienet tulot, mutta kaikki ylimääräinen meni tämän yhden perheen hemmotteluun. Ihan samanlaisia duunareita oli kaikki isoäidin lapset, ihan yhtä persaukisia kaikki.
Meillä äitipuoli teki näin, isosisko oli lempilapsi, ja vielä halasi tätä meidän muiden edessä ja sanoi "sinä olet minun lempilapseni". Lahjojakin antoi vain hänelle meidän muiden edessä, otti mukaan risteilemään jne. Lapsi muistaa näitä aina, että miten epäreilusti on kohdeltu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olisi tosi ihanaa, jos appivanhemmat pitäisivät vain tyttärensä lapsia lapsenlapsinaan. Mutta kun ei. Miniänä olen sijaissynnyttäjä ja oikeastaan nykyään tarpeeton, sainhan kuitenkin tehtyä sukuun POJAN. Olen kuulemma liikaa vauvan kanssa ja mummon pitäisi saada hoitaa enemmän. Mummon harmiksi hänen kavereilleen (ja kaikille jotka jaksavat kuunnella) kertomat jutut minusta, pojastaan ja meidän huonoudesta on kerrottu myös minulle. Ei toki tullut yllätyksenä, sen verran hän on yrittänyt itsekin minua ohjailla toimimaan oikein. Muun muassa suurta loukkaantumista aiheutti kun en jättänyt 3 viikkoista (rintaruokinnassa olevaa) vauvaa viikonlopuksi hänelle, en myöskään voi tietää milloin vauvalla on nälkä, kyllä mummo tietää paremmin. Ja sanomattakin on selvä, että jos lapsi ei herää päiväunilta hiestä märkänä sillä on ollut kylmä. Ymmärrän, että on kurjaa jos ei ole ollenkaan isovanhempia ja lapsille todella harmi, jos he tajuavat että toisia lapsenlapsia kohdellaan eri tavalla, mutta kaikkeen puuttuvat isovanhemmatkin ovat sika raskasta seuraa :(
Mun mielestä tämä on mielenkiintoista. Miniä on epämieluinen, ja poikakin huono mutta heidän yhdessä tekemä vauva kuitenkin kelpaisi anopille? Meillä anopille lapsenlapset ovat enempi näyttelyesineitä, ei hän heistä(kään) välitä oikeasti. Eikä jaksa/kiinnosta heidän kanssaan touhuta, mutta silti pitäisi saada hoitaa.
Anopilla tarve hoitaa vauvaa, koska omiaan ei ole ehtinyt hoitamaan? Ja totta kai vauva pitää pelastaa huonoilta vanhemmilta. Ja olishan se kiva, jos sais kertoa kaikille, että "minä senkin hoidan, kun vanhemmat ei kykene." Aluksi hän tunki koko ajan auttamaan (siivoamaan, hoitamaan lasta) tuli vaikka kiellettiin ja yritin vain jaksaa ja ajatella, että mummo on vsin höpsähtänyt vauvan takia. Sitten ihmiset alkoivat kyselemään, että miten meillä menee, kun mummolta kuultiin, että... En ole mummon apua sen jälkeen tarvinut missään, edelleen hän yrittää tunkea ja tarjota "apuaan".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä myös ensin väkisin tungetaan ja sitten selitetään selän takana, miten emme pärjää ilman häntä.
Vierailija kirjoitti:
Meillä myös ensin väkisin tungetaan ja sitten selitetään selän takana, miten emme pärjää ilman häntä.
Varmasti kiva tuntea itsensä korvaamattomaksi. Tuo selän takana panettelu tosin vähän riitelee ”hyvyyttään” auttamisen kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä valitsin fiksun miehen puolisokseni, hänet on kasvattaneet fiksu anoppi ja appi. Minulla on fiksut vanhemmat, siksipä minustakin tuli fiksu. Meillä appivanhemmille ja vanhemmilleni lapsemme ovat olleet kaikki kaikessa. Taloudellisestikin ovat auttaneet, ovat ostaneet leluja, pyörät, mopot, maksaneet harrastukset, ostaneet autot, maksaneet ajokortit, rahoittaneet opiskelua jne. Aina on ollut hyvät välit ja lapsille ovat isovanhemmat rakkaita.
Surullista lukea näitä teidän kertomuksia, miten voi ihmisten elämä olla noin kurjaa?Meilläkin appivanhemmat ovat tehneet näin - tytärtensä lapsille. :) Yllättäen meidän perheemme on jäänyt tämän kaiken ulkopuolelle. Lapsemme ovat saaneet polkupyörää varten 10 euroa, ajorttiin 50 euroa. Olen näistä toki kiitollinen, mutta tytärten lapsille nämä on maksettu kokonaan, useamman kerran (mopokorttia, ajorttia, lisäkirjaimia ym.), lisäksi harrastukset välineineen, turvaistuimet, huvipuistot, huvittelurahat. Näihin kuluihin eivät ole osallistuneet lainkaan meidän lasten osalta. Etenkin anoppi tykkää alleviivata tätä, toiset lapsenlapset ovat kuulemma väistämättä rakkaampia kuin toiset.
Ja me omillamme pärjäävä perhe olemme se, jossa on vikaa. Me olemme heikkoja, minä olen kelvoton äiti jolta anoppi omi ensin vauvan ja sitten isommat lapset. Tämä on asian jännittävin ristiriita.
Vaikuttaakin kovin epämiellyttävältä ihmiseltä, taitaa syy löytyä peilistä. Ja miksi ihmeessä teitä pitäisi auttaa kun tulette toimeen omillani? Ahne olet! Kuten usein ovatkin kaikesta valittavat ihmiset.
Kyllä mua nuorempana suretti, kun tajusin, että en merkitse toiselle isoäidilleni yhtään mitään. Eikä veljenikään. Serkut taas saivat tältä isoäidiltä kaikkea kivaa, esim. siinä mun ja veljeni nenän edessä saattoi antaa sadan markan setelin "karkkirahaksi" serkuille. Tätä suosimista ei peitelty yhtään. Olihan isoäidillä paljon lapsenlapsia ja pienet tulot, mutta kaikki ylimääräinen meni tämän yhden perheen hemmotteluun. Ihan samanlaisia duunareita oli kaikki isoäidin lapset, ihan yhtä persaukisia kaikki.
Meillä sama juttu. Erikoisinta tässä hommassa oli kaiken lisäksi vielä se, ettei hemmoteltu serkku (joka oli todella läheinen tämän isoäidin kanssa) suostunut käymään sairaalassa katsomassa isoäitiään ollenkaan tämän elämän käydessä loppuun. Viimeisen kerran kun meidän perheemme kävi siellä, oli ensimmäinen kerta kun tämä isoäiti katsoi minua rakastavasti. Siitä tiesin, että hän sekoittaa minut serkkuuni ja loppu on lähellä. Hän kuoli seuraavana päivänä.
Käytiin pikaisesti appivanhempien luona, heti ensimmäiseksi anoppi otti vauvan ja painoi menemään toiseen huoneeseen, seurasin ja otin vauvan häneltä pois, anoppi ei saanut enää pitää vauvaa sen jälkeen. En tajua tätä, MIKSI se tekee näin?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Käytiin pikaisesti appivanhempien luona, heti ensimmäiseksi anoppi otti vauvan ja painoi menemään toiseen huoneeseen, seurasin ja otin vauvan häneltä pois, anoppi ei saanut enää pitää vauvaa sen jälkeen. En tajua tätä, MIKSI se tekee näin?
En tiedä, olen itsekin täällä sitä kysellyt.
Omalta anopilta aikoinaan kysyin, että mihin sä sitä vauvaa oot viemässä, eikä se siihenkään osannu vastata.
Ois pitäny kysyä miksi, mutten silloin hoksannut. Enkä antanut tilanteen toistua paria kertaa useemmin niin ei tullut sitten kysyttyä ollenkaan :/
Aikaisemmin tässä ketjussa oli puhetta siitä miten on loukkaavaa jos miniä antaa lastenhoito-ohjeita, kun nämä osaavat isovanhemmat ovat kuitenkin kasvattaneet jo x lasta.
Kun nämä isovanhemmat ottavat vaikka naapurin koiran hoitoon niin eivätkö hyväksy hoito-ohjeita sieltäkään? Mulla itselläni on kolme koiraa, mutta jos kaverin koira tulee hoitoon niin tottakai hän kertoo miten hänen koiraansa hoidetaan. Vaikea kuvitella miksi lapsen hoidossa asia olisi eri?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Aikaisemmin tässä ketjussa oli puhetta siitä miten on loukkaavaa jos miniä antaa lastenhoito-ohjeita, kun nämä osaavat isovanhemmat ovat kuitenkin kasvattaneet jo x lasta.
Kun nämä isovanhemmat ottavat vaikka naapurin koiran hoitoon niin eivätkö hyväksy hoito-ohjeita sieltäkään? Mulla itselläni on kolme koiraa, mutta jos kaverin koira tulee hoitoon niin tottakai hän kertoo miten hänen koiraansa hoidetaan. Vaikea kuvitella miksi lapsen hoidossa asia olisi eri?
Eivät tod. Ihan samalla tavalla ovat koirankasvatuksen erityisasiantuntijoita. Ja ihan samanlaisia säännöt unohtaneita ylikierroksilla olevia ihmaisia koiria sieltä sai hakea kuin lapsiakin.
Vierailija kirjoitti:
Aikaisemmin tässä ketjussa oli puhetta siitä miten on loukkaavaa jos miniä antaa lastenhoito-ohjeita, kun nämä osaavat isovanhemmat ovat kuitenkin kasvattaneet jo x lasta.
Kun nämä isovanhemmat ottavat vaikka naapurin koiran hoitoon niin eivätkö hyväksy hoito-ohjeita sieltäkään? Mulla itselläni on kolme koiraa, mutta jos kaverin koira tulee hoitoon niin tottakai hän kertoo miten hänen koiraansa hoidetaan. Vaikea kuvitella miksi lapsen hoidossa asia olisi eri?
Mun anoppi hoitaa kavereidensa koiria, kertoo itse, että on saanut ohjeita mutta ei sille koiralle mitään käy jos niitä ei noudata.
Syöttää mm. isoja annoksia kotiruokaa koirillle jotka on tottunu lähinnä nappuloihin ja koiran nameihin.
Eli ei koirilla ja lapsilla niin paljoa eroa ole, kyllähän sitä mummu parhaiten tietää mikä niille hoidettaville on parhaaksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Käytiin pikaisesti appivanhempien luona, heti ensimmäiseksi anoppi otti vauvan ja painoi menemään toiseen huoneeseen, seurasin ja otin vauvan häneltä pois, anoppi ei saanut enää pitää vauvaa sen jälkeen. En tajua tätä, MIKSI se tekee näin?
En tiedä, olen itsekin täällä sitä kysellyt.
Omalta anopilta aikoinaan kysyin, että mihin sä sitä vauvaa oot viemässä, eikä se siihenkään osannu vastata.
Ois pitäny kysyä miksi, mutten silloin hoksannut. Enkä antanut tilanteen toistua paria kertaa useemmin niin ei tullut sitten kysyttyä ollenkaan :/
Olisi pitänyt kysyä että mitä siellä teidän makkarissa oikein on kun pitää sinne noin vauhdilla mennä? :D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aikaisemmin tässä ketjussa oli puhetta siitä miten on loukkaavaa jos miniä antaa lastenhoito-ohjeita, kun nämä osaavat isovanhemmat ovat kuitenkin kasvattaneet jo x lasta.
Kun nämä isovanhemmat ottavat vaikka naapurin koiran hoitoon niin eivätkö hyväksy hoito-ohjeita sieltäkään? Mulla itselläni on kolme koiraa, mutta jos kaverin koira tulee hoitoon niin tottakai hän kertoo miten hänen koiraansa hoidetaan. Vaikea kuvitella miksi lapsen hoidossa asia olisi eri?
Mun anoppi hoitaa kavereidensa koiria, kertoo itse, että on saanut ohjeita mutta ei sille koiralle mitään käy jos niitä ei noudata.
Syöttää mm. isoja annoksia kotiruokaa koirillle jotka on tottunu lähinnä nappuloihin ja koiran nameihin.
Eli ei koirilla ja lapsilla niin paljoa eroa ole, kyllähän sitä mummu parhaiten tietää mikä niille hoidettaville on parhaaksi.
Kälyn koiralla on vehnäallergia. Tämä on anopille sydämen asia, ja kyyläsi esim. kahvipöydässä, ettei koira vaan käy maistamassa mitään lattialle tippunutta herkkua, ettei vaan ole sitten sessukalla maha kuralla. Mun lapsella oli pienenä kaikkien viljojen kanssa ongelmaa, sitä anoppi "hoiti" syöttämällä lapselle ruissipsejä heti, kun selkänsä käänsi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä valitsin fiksun miehen puolisokseni, hänet on kasvattaneet fiksu anoppi ja appi. Minulla on fiksut vanhemmat, siksipä minustakin tuli fiksu. Meillä appivanhemmille ja vanhemmilleni lapsemme ovat olleet kaikki kaikessa. Taloudellisestikin ovat auttaneet, ovat ostaneet leluja, pyörät, mopot, maksaneet harrastukset, ostaneet autot, maksaneet ajokortit, rahoittaneet opiskelua jne. Aina on ollut hyvät välit ja lapsille ovat isovanhemmat rakkaita.
Surullista lukea näitä teidän kertomuksia, miten voi ihmisten elämä olla noin kurjaa?Meilläkin appivanhemmat ovat tehneet näin - tytärtensä lapsille. :) Yllättäen meidän perheemme on jäänyt tämän kaiken ulkopuolelle. Lapsemme ovat saaneet polkupyörää varten 10 euroa, ajorttiin 50 euroa. Olen näistä toki kiitollinen, mutta tytärten lapsille nämä on maksettu kokonaan, useamman kerran (mopokorttia, ajorttia, lisäkirjaimia ym.), lisäksi harrastukset välineineen, turvaistuimet, huvipuistot, huvittelurahat. Näihin kuluihin eivät ole osallistuneet lainkaan meidän lasten osalta. Etenkin anoppi tykkää alleviivata tätä, toiset lapsenlapset ovat kuulemma väistämättä rakkaampia kuin toiset.
Ja me omillamme pärjäävä perhe olemme se, jossa on vikaa. Me olemme heikkoja, minä olen kelvoton äiti jolta anoppi omi ensin vauvan ja sitten isommat lapset. Tämä on asian jännittävin ristiriita.
Kuin minun kynästäni. Appivanhemmat hyysää ja maksaa kaiken tyttärelle ja kirsikkana kakun päällä ostivat tyttärelle rivarin (300ke) ja poikansa eivät saaneet mitään. Ja ei ole ennakkoperintö, paperit on tehty ja lahjavero maksettu.
Poikien lapset on aivan se ja sama, ei edes synttäreitä muisteta.Meillä on ihan samanlaista, paitsi että anoppi vei kaiken vielä pidemmälle ehdottamalla että me, poikansa ja minä, ostaisimme heille, siis appivanhemmille, talon. Kyllä. Talon.
Ja saisimme sitten kuulemma periä sen yhdessä kahden kälyni kanssa, kun heistä aika jättää.
Tästä on nyt kohta 20 vuotta ja edelleen vetää sanattomaksi.
Olisi kyllä paskin diili ikinä.
Sitä normaalina(?) ihmisenä aina välillä yllättyy, että mitä kaikkea joku toinen voi sanoa/tehdä/pyytää 😮
Mä ainakin välillä hämmennyn ja menen ihan lukkoon, kun joku käyttäytyy todella typerästi tai tökerösti. Keksin vastauksen yleensä kun tilanne on jo ohi, vaikka normaalisti en ole kovin ”hidas”. Tuohon talohommaan en tiedä, mitä olisin sanonut. Varmaan nauranut.
Aina voi vastata: Ihanko totta, niinkö sinä olisit tehnyt?
Tai, ajattelitko asiaa ennen kuin puhuit?
JA jättää asia siihen eikä paljastaa mitä itse ajattelee asiasta.Tämä on niin yllättävää rajattomalle, että kyllä jatkossa jo pikkasen miettii pari x.
Mulla tulee suusta ihan spontaanisti: "Älä nyt viitsi olla naurettava/typerä", jos joku ehdottelee jotain posketonta tai on tässä ketjussa kuvatulla tavalla mahdoton. Sellaisella täysin välinpitämättömällä, ehkä vähän kyllästyneellä äänellä, ei siis mitenkään vihaisesti.
Suosittelen ottamaan käyttöön tuon lausahduksen, se toimii muuten todella moneen. Tyyliin mummo ei meinaa antaa lasta takaisin äidilleen vaikka lapsi sitä selvästi haluaa. Keskustelu voi mennä näin:
Äiti: "Annapa se vauva tänne, se kaipaa äitiään."
Mummo: *Mitä hyvänsä vastustavaa*
Äiti: Älä nyt viitsi olla naurettava. Vauva tulee nyt äidille."
Tai:
Mummo: "Kyllä vauva nyt tahtoisi jäädä mummolle yökylään, etkös vaan tahtoisikin? Mummo niin hyvin hoitaisi."
Äiti: "Älä nyt viitsi olla naurettava. Vauva ei jää yökylään. Mepä tästä lähdemmekin."
Tai:
Mummo: "Toin teille tällaiset uudet verhot kun nämä kyllä sopisi teille paljon paremmin."
Äiti: "Älä nyt viitsi olla typerä. Voit viedä verhot mennessäsi ja lähteä saman tien, kuten hyvin tiedät, meille tulee vieraita vain kutsuttuna enkä ole kutsunut sinua."
Mummo: "Mutta eihän mummo ole mikään vieras."
Äiti: Älä nyt viitsi olla naurettava. Lähdes nyt, meillä on muuta tekemistä." (ohjaa mummon ovelle.)
Tuo ihan oikeasti ottaa luulot pois keneltä hyvänsä missä hyvänsä tilanteessa. Koska naurettavana oleminen on yksi ihmisten suurimpia pelkoja. Lisäksi ihmiset yllättyy ja hetkellisesti järkyttyy kun toinen on täysin tyynesti ja kiihkottomasti noin epäkohtelias, etkä sinä muuta tarvitse kuin pienen hetken että saat tilanteen hallintaasi.
Tietenkään noin ei kannata sanoa ihmisille joiden kanssa haluaa pysyä väleissä. Mutta jokaiselle, joka yrittää kävellä ylitsesi.
Tietysti se toinen voi riehaantua ja alkaa vaikka huutaa, mutta silloin sinä, joka pysyt rauhallisena, voit toistaa "älä nyt viitsi olla naurettava/typerä/melodramaattinen/ylireagoida". Se, joka pysyy tyynenä ja reagoimattomana, voittaa aina.
Toinen hyvä on myös välinpitämättömän holhoavaan sävyyn sanottu "koitetaanpas nyt olla järkeviä ja aikuisia". Silläkin saa toisen ihan raivoihinsa, mutta sitä ei voi pitää epäkohteliaana. Toimii jos läsnä on muita ihmisiä joille täytyy osoittaa että mummo on sekopää.
Yksi hyvä konsti on myös vaan sanoa miten asian haluaa olevan ja "tästä ei keskustella", jos mummo yrittää jotain mutmuttaa. Tuollaisille ihmisille on ihan turha perustella ja selittää mitään, kuin pahimmat teinit ne vänkää vastaan ikuisesti eikä mikään looginen todistelu tai vaikka pinkka tieteellistä tutkimusta saa niitä muuttamaan mieltään.
Joten jos kyseessä on asia, jonka päättäminen on minun vallassani (kuten vaikkapa se, meneekö lapseni mummon syliin tai hoitoon), asiasta ei keskustella. En suostu kuuntelemaan mitään perusteluita, suostuttelua tai kerjäämistä. Asiasta ei keskustella, piste. En myöskään koskaan selitä, miksi olen jotain päättänyt kuten olen päättänyt, koska rajaton ihminen on kuin pahainen kakara: väittää vastaan jokaiseen perusteluusi eikä kykene ymmärtämään omien väitteidensä epäjohdonmukaisuutta.
Muistakaa ettei teidän tarvitse olla mieliksi muille ihmisille. Paitsi ehkä töissä. Minä en kyllä ole ollut sielläkään, eikä siitä ole ainakaan vielä ollut haittaa urakehitykselle.
Itse otin vaan vauvani anopin sylistä ja sanoin vauvalle "tule äidin syliin" ja sitten sanoin "mennään isin luokse". Anopille en mitään sanonut kun se ei mitenkään päätä saako vauva olla vanhempiensa seurassa. Se oli tossa vaiheessa näkymätön mulle, aika hemmetin röyhkeää ottaa vauva ja pyrkiä eristämään sitä sen vanhemmista!
Kiitos noista lauseista mitä voi käyttää toivottomissa tilanteissa. Minulla on surkea supliikki, auttaa kun tekee mielikuvaharjoittelua etukäteen. Vielä kun joku kertoisi mitä vastata kun kysellään "teistä ei ole kuulunut/teitä ei ole näkynyt/milloin tulette käymään/kävisikö ensi vkl". Itsellä ei ole mitään tarvetta millekään kanssakäymiselle mutta on vaikea vastata niin..
Mistä tiedät? Juuri tämän asenteen takia en juurikaan juttele tuttaville kauheasta anopistani tuolla "oikeassa elämässä", ainoastaan parille ehdottomasti luotettavalle ihmiselle. Tätä tuskaa ja ahdistusta voi ymmärtää vain saman kokenut. Nämä nimettömät vertaistukiketjut ovat minulle kultaakin kalliimpia.
Kyllä minussakin on vikaa, esim. se, että annoin sen kolmannen, neljännen ja vielä useamman mahdollisuuden anopilleni. Olisi pitänyt heti kerrasta pistää peli poikki.