Vauvan tehtävä hoitaa isoäitiä?

:::::Dddd Saa olla jo astetta kovempi marttyyri jos tappaa itsensä siksi kun häneltä vaaditaan hyvää käytöstä tai jopa asetetaan RAJOJA xD

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sain ainoan lapseni 26-vuotiaana, hyvään avioliittoon ja elämäntilanteeseen. Ajattelin että ihanaa, tästä se perhe-elämä alkaa, äitiys tuntui mahtavalta ja luontevalta. Haaveilimme mieheni kanssa kuinka alkaisimme yrittää toista esikoisen ollessa 1,5v. ja yhteinen unelmamme oli saada ainakin kolme lasta.

En ollut osannut aavistaa että vauvan myötä tulisin menettämään myös sananvallan arkeeni miehen ollessa töissä ja oikeuteni päättää keiden kanssa vietän aikaa. Alkuun siedin seonnutta anoppiani hammasta purren, ajattelin että tämä on sitä mummohöpsähdystä. Aiemmin etäinen anoppi alkoi elää täysin vauvaa varten enkä saanut häneltä rauhaa edes yhtä kokonaista vuorokautta. Olin omaksunut selkäytimeeni asti ajatuksen että vanhempia pitää kunnioittaa ja varsinkin puolison vanhempia. Kunnioitus anoppia kohtaan kuitenkin mureni kun näin miten hän manipuloi ja kiukutteli kuin pieni lapsi, jos ei saanut tahtoaan läpi. Minä olin AINOASTAAN synnyttäjä, vauva oli HÄNEN, hän huusi minulle että "sinä et koske!" jos yritin ottaa itkevän vauvan syliini. Puhui vauvalle kaikkea potaskaa, sitä kuinka hän ja lapsi yhdessä tutustuvat maailmaan, hän rakastaa vauvaa enemmän kuin kukaan, vauvalla on hänen silmänsä. Muistan ikuisesti hänen happaman ilmeensä, roikkuvat suupielet ja kylmän katseen, kun vauva erehtyi ojentamaan käsiään minua kohti.

Vauvakuumeinen vanha nainen pilasi vauva-ajan. En osannut puolustautua. Vasta lapsen täytettyä 1v. havahduin tajuamaan että hän ymmärsi jo paljon puhetta vaikkei itse puhunut vielä. Niinpä juttelin miehen kanssa ja päädyimme tekemään rohkean, pelottavan siirron. Kirjoitin anopille kirjeen, kerroin mitä tunsin ja ajattelin, kiitin häntä kaikesta "tuesta" ja ylistin - valheellisesti - häntä ihanasta mummoudestaan. Pyysin vain, ettei lapsi joutuisi kokemaan valintatilanteita meidän ja anopin välillä tai painostusta olla osoittamatta meitä, vanhempiaan kohtaan kiintymystä.

Seuraus oli välienmeno vuosiksi. Anoppi toisti vuosia, että hän ei ole tehnyt yhtään mitään väärin. Hän ei siis kestänyt ajatusta että joutuisi mukautumaan minun, arvottoman tytönhupakon odotuksiin ja rajoihin.

Emme saaneet enempää lapsia, toistuvia keskenmenoja 35v. asti. Mikään asia ei kaduta minua niin paljon kuin se etten uskaltanut olla suora jo heti alussa. Olin myös miestäni kohtaan katkera vuosien ajan, kun ei osannut viheltää peliä poikki.

Hyvä Ap kun reagoit ajoissa. Älä pelkää pahoittaa mummon mieltä, hän tietää kyllä mitä tekee, eikä välitä sinusta tippaakaan. Älä sinäkään siis tuhlaa voimavarojasi häneen. Nauttikaa elämästänne, heittäkää ahdistavat ihmiset pois. Tämä aika on teidän, toista ei tule.

Pakko tarttua sanomaasi "nauttikaa elämästänne ja heittäkää ahdistavat ihmiset pois". Empatiantunne sinua kohtaan katosi jos tosiaan noin ajattelet. Elämä ja ihmisten kanssa toimiminen on sitä että ymmärretään toisenlaisia henkilöitä ja tietysti sanotaan jos joku asia häiritsee mutta ihmiset eivät ole mitään roskia joita viskellään pois.. Kaikkien kanssa ei tule niin hyvin toimeen mutta jos kyseessä on lähipiiriin kuuluva ihminen niin aikas ylimielistä alkaa vaatimaan luonteen muuttamista. Jokainen on omanlaisensa ja saa ollakin, myös mummit. Lapselle on hyvä nähdä että kaikenlaisia ihmisiä on eikä erilaisuus tee ihmisestä yhtään muita ikävämpää.

Kaikki kuormittavat ihmiset on oikeus poistaa. Se on lapsen etu.

MLL:n sanoin: Lapsella ei voi koskaan olla liikaa rakastavia aikuisia. Kyllä oma suku ja laaja turvaverkko on lapsen etu! Ei se niin mene että äiti valikoi ihmiset jotka saavat kuulua lapsen elämään. Sinä saat, sinä et, sinä saat... Ajattele millaisen mallin ihmissuhteisiin antaa silloin lapsellekin. Huhheijaa taas voi vaan todeta näille jutuille.

Äidin VELVOLLISUUS on karsia pois hullut ja häiriköt lapsen läheltä.

Nämä täällä kuvatut ihmiset eivät ole rakastavia eivätkä tukiverkko eikä pelkkä sukulaisuus oikeuta mihinkään.

Tukiverkko ei koskasn tunnu uhkaavalta tai hirttoköydeltä kuten nämä ihmiset.

Ja eihän se tarkoita etteikö rakastavia aikuisua olisi vaikka sairaat tapaukset estetään.

Ehkä se ongelma on juuri siinä että kun maallikkona päätetään jonkun olevan hullu, vaikka kyse olisi ainoastaan erilaisuudesta. Lasta ei voi kasvattaa tynnyrissä niin, että on tekemisissä vain äidille mieluisten ihmisten kanssa. Aina ensin pitäisi malttaa katsoa peiliin ja kysyä itseltään olenko toiminut oikeasti hyvän tyypin tavoin minäkään joka tilanteessa? Ja sitten se että ihmiset saavat tarvita toinen toistaan, vanhat lapsia ja toisinpäin. Minä saan tyttärentyttöni kylään sanomalla että nyt tarviin häntä tänne. Kumma kun tyttäreni ei ole vielä moittinut tästä vaikka on normaali ihminen. Ärsyttää tämä lyttääminen. Osa kirjoittaa niin ylimielisesti että karvat nousee pystyyn. Elämä on just niin vaikeaa kuin millaiseksi sen tekee..!

Mikä täällä siis on ihan vaan "erilaisuutta"? Sekö kun kaapataan lapsi ilman lääkkeitä, stalkataan leikkipuistossa, syrjäytetään äiti perhekuviosta ja aletaan leikkiä äitiä, nimitetään itseään äidiks lapselle, lukittaudutaan vessaan lapsen kanssa, takerrutaan teiniin ja ostetaan tältä aikaa rahalla...

Mikä täällä kuvatusta käytöksestä on sellaista joka on vaan erilaista ja jota maallikko tyhmästi pitää mielenterveysongelmana?

Ja tuo että tilaat lasta luoksesi omia tarpeitasi tyydyttämään on täysin sairas kuvio.

Meillä on äärettömän läheiset välit toisiimme ja pikkutyttö kuulee usein kuinka häntä rakastan. Mummin tulo kylään on iloinen tapaus ja kaikki muu unohtuu. Lapsenlapset ovat elämän jälkiruoka ja minä aion heistä nauttia ja kiitän luojaa että on sattunut terveitä nuoria omiksi lapsiksi ja lasten puolisoiksi. En suoraan sanoen tiedä mitä tekisin jos joku heistä ilmoittaisi samanlaisen linjan kun täällä nyt paasattu. Oma tyttäreni sanoo usein että olin äitinä mahtava mutta mummina jo aivan huippu. Nyt alkaa olla mitta täynnä tätä kärsimyksen levittämistä, ette tajua mitä aiheutatte mukaville, tavallisille perheille jos yksikin miniä taikka tytär lähtee mukaan näihin höyryymisiin. Ihan sama minulle toisaalta..!

Miksi sinä niin kovasti pelkäät, että omassa käytöksessä on jotain pahaa? Jos kaikki kerran sinua niin rakastaa ja sinultakin kaikki muu unohtuu kun näet lapsenlapsia ja se koko muulle suvulle on ihan jees, niin eihän sulla pitäis olla mitään pelättävää.

Niinpä niin, minulla on käynyt tuuri, tervehenkistä ja mukavaa väkeä lähipiirissä. Monella muulla ei ole ja on oltava lapsen äidin armoilla täysin sen suhteen saako tavata ja hoitaa lapsensa lasta ja kaikki voi olla ohi yhdestä väärällä äänensävyllä lausutusta asiasta tai vaikka siitä että lapsen äidillä on huono päivä. Vaikka itsellä on asiat hyvin, ei se estä katseen nostamista omasta navasta toisiinkin päin. Oletteko ajatelleet että on mahdollista, että nämä mustavalkoiset näkemykset ja ehdoton ilmapiiri, välien katkaisuun kannustaminen, voi edesauttaa /olla jo edesauttanut jopa hylättyjen isovanhempien lähtöjä, oman kätensä kautta.

Jukra, sulla on vieläkin se asian ydin hukassa.

Sinäkin olet täysin lapsen vanhempien armoilla siinä saatko tavata lastenlapsia.

Omalla hyvällä käytöksellä, ja välien hyvänä pitämisellä takaat sen, että tilanne pysyy sulle kivana ja mieluisena.

Mutta ajattele jos muuttuisit yhtäkkiä ilkeäksi, et antaisikaan lasta takaisin kun vanhemmat tulee häntä hakemaan tai haukkuisit vaikka lapsen vanhemmat ihan pataluhaksi, niin kyllä varmasti lapsen vanhemmat alkaisivat miettiä uskaltaako lasta enää hoitoosi antaa vaikka kuinka häntä tarvitsisit.

Vierailija kirjoitti:

:::::Dddd Saa olla jo astetta kovempi marttyyri jos tappaa itsensä siksi kun häneltä vaaditaan hyvää käytöstä tai jopa asetetaan RAJOJA xD

Olet päästäsi sairas ja kuuluisit mielisairaalaan. Naurattaako todella, ajatella vanhaa lempeää naista joka on koko ikänsä tehnyt töitä muita palvellakseen, kasvattanut lauman lapsia ja heitä hellinyt parhaansa mukaan ja viimeinkin saanut pienen lapsenlapsen ja tähän rakastuneena pyytänyt kauniisti, saada joskus hoivata. Miniä on suuttunut pyynnöstä ja olihan se mummon ostama syntymäpäivälahjakin liian halpa, ilmoittaa ylpeästi että mummoa ei kaivata. Niin tämä vanha mummo itkee asiaa yksinään eikä poikansakaan välitä ja näkee lopulta parhaaksi ottaa myrkkyä. Naurattaako todella?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

:::::Dddd Saa olla jo astetta kovempi marttyyri jos tappaa itsensä siksi kun häneltä vaaditaan hyvää käytöstä tai jopa asetetaan RAJOJA xD

Olet päästäsi sairas ja kuuluisit mielisairaalaan. Naurattaako todella, ajatella vanhaa lempeää naista joka on koko ikänsä tehnyt töitä muita palvellakseen, kasvattanut lauman lapsia ja heitä hellinyt parhaansa mukaan ja viimeinkin saanut pienen lapsenlapsen ja tähän rakastuneena pyytänyt kauniisti, saada joskus hoivata. Miniä on suuttunut pyynnöstä ja olihan se mummon ostama syntymäpäivälahjakin liian halpa, ilmoittaa ylpeästi että mummoa ei kaivata. Niin tämä vanha mummo itkee asiaa yksinään eikä poikansakaan välitä ja näkee lopulta parhaaksi ottaa myrkkyä. Naurattaako todella?

:::::::::DDDDDD

Suoraan ala-asteen näytelmäkerhosta toi juoni, yhyy xxDDDdd

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

:::::Dddd Saa olla jo astetta kovempi marttyyri jos tappaa itsensä siksi kun häneltä vaaditaan hyvää käytöstä tai jopa asetetaan RAJOJA xD

Olet päästäsi sairas ja kuuluisit mielisairaalaan. Naurattaako todella, ajatella vanhaa lempeää naista joka on koko ikänsä tehnyt töitä muita palvellakseen, kasvattanut lauman lapsia ja heitä hellinyt parhaansa mukaan ja viimeinkin saanut pienen lapsenlapsen ja tähän rakastuneena pyytänyt kauniisti, saada joskus hoivata. Miniä on suuttunut pyynnöstä ja olihan se mummon ostama syntymäpäivälahjakin liian halpa, ilmoittaa ylpeästi että mummoa ei kaivata. Niin tämä vanha mummo itkee asiaa yksinään eikä poikansakaan välitä ja näkee lopulta parhaaksi ottaa myrkkyä. Naurattaako todella?

Narsistinen Dramaqueen naurattaa aina. Ja itkettää.

Minullekin uhkailtiin jo vuonna 2003 itsemurhalla kun ei saatu tahtoa läpi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

:::::Dddd Saa olla jo astetta kovempi marttyyri jos tappaa itsensä siksi kun häneltä vaaditaan hyvää käytöstä tai jopa asetetaan RAJOJA xD

Olet päästäsi sairas ja kuuluisit mielisairaalaan. Naurattaako todella, ajatella vanhaa lempeää naista joka on koko ikänsä tehnyt töitä muita palvellakseen, kasvattanut lauman lapsia ja heitä hellinyt parhaansa mukaan ja viimeinkin saanut pienen lapsenlapsen ja tähän rakastuneena pyytänyt kauniisti, saada joskus hoivata. Miniä on suuttunut pyynnöstä ja olihan se mummon ostama syntymäpäivälahjakin liian halpa, ilmoittaa ylpeästi että mummoa ei kaivata. Niin tämä vanha mummo itkee asiaa yksinään eikä poikansakaan välitä ja näkee lopulta parhaaksi ottaa myrkkyä. Naurattaako todella?

"Soittaa maailman pienintä viulua, vinku vonku"

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

:::::Dddd Saa olla jo astetta kovempi marttyyri jos tappaa itsensä siksi kun häneltä vaaditaan hyvää käytöstä tai jopa asetetaan RAJOJA xD

Olet päästäsi sairas ja kuuluisit mielisairaalaan. Naurattaako todella, ajatella vanhaa lempeää naista joka on koko ikänsä tehnyt töitä muita palvellakseen, kasvattanut lauman lapsia ja heitä hellinyt parhaansa mukaan ja viimeinkin saanut pienen lapsenlapsen ja tähän rakastuneena pyytänyt kauniisti, saada joskus hoivata. Miniä on suuttunut pyynnöstä ja olihan se mummon ostama syntymäpäivälahjakin liian halpa, ilmoittaa ylpeästi että mummoa ei kaivata. Niin tämä vanha mummo itkee asiaa yksinään eikä poikansakaan välitä ja näkee lopulta parhaaksi ottaa myrkkyä. Naurattaako todella?

:::::::::DDDDDD

Suoraan ala-asteen näytelmäkerhosta toi juoni, yhyy xxDDDdd

Tiedoksesi että kertomani kaltainen asia on tosiaan tapahtunut.

Mutta se siitä, sinä joudut vielä kohtaamaan oman kylmäsydämisyytesi ja ainoa mikä harmittaa, on se kun en pääse paikalle nauramaan, hahhaa hahhaa vaan..!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

:::::Dddd Saa olla jo astetta kovempi marttyyri jos tappaa itsensä siksi kun häneltä vaaditaan hyvää käytöstä tai jopa asetetaan RAJOJA xD

Olet päästäsi sairas ja kuuluisit mielisairaalaan. Naurattaako todella, ajatella vanhaa lempeää naista joka on koko ikänsä tehnyt töitä muita palvellakseen, kasvattanut lauman lapsia ja heitä hellinyt parhaansa mukaan ja viimeinkin saanut pienen lapsenlapsen ja tähän rakastuneena pyytänyt kauniisti, saada joskus hoivata. Miniä on suuttunut pyynnöstä ja olihan se mummon ostama syntymäpäivälahjakin liian halpa, ilmoittaa ylpeästi että mummoa ei kaivata. Niin tämä vanha mummo itkee asiaa yksinään eikä poikansakaan välitä ja näkee lopulta parhaaksi ottaa myrkkyä. Naurattaako todella?

:::::::::DDDDDD

Suoraan ala-asteen näytelmäkerhosta toi juoni, yhyy xxDDDdd

Tiedoksesi että kertomani kaltainen asia on tosiaan tapahtunut.

Mutta se siitä, sinä joudut vielä kohtaamaan oman kylmäsydämisyytesi ja ainoa mikä harmittaa, on se kun en pääse paikalle nauramaan, hahhaa hahhaa vaan..!

Juujuu. Nythän tähän tarinaan tulee jo suorastaan paatosta.

Ohis

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

:::::Dddd Saa olla jo astetta kovempi marttyyri jos tappaa itsensä siksi kun häneltä vaaditaan hyvää käytöstä tai jopa asetetaan RAJOJA xD

Olet päästäsi sairas ja kuuluisit mielisairaalaan. Naurattaako todella, ajatella vanhaa lempeää naista joka on koko ikänsä tehnyt töitä muita palvellakseen, kasvattanut lauman lapsia ja heitä hellinyt parhaansa mukaan ja viimeinkin saanut pienen lapsenlapsen ja tähän rakastuneena pyytänyt kauniisti, saada joskus hoivata. Miniä on suuttunut pyynnöstä ja olihan se mummon ostama syntymäpäivälahjakin liian halpa, ilmoittaa ylpeästi että mummoa ei kaivata. Niin tämä vanha mummo itkee asiaa yksinään eikä poikansakaan välitä ja näkee lopulta parhaaksi ottaa myrkkyä. Naurattaako todella?

Apua miks mua naurattaa tää 😂 viaton mummo yksin mökissään, kylmänä syysyönä ottaa vanhasta puulippaasta lasipullon jossa on tummanpunaista ainetta... Asettuu vuoteelleen ja katsoo viimeisen kerran lapsenlapsensa kuvaa ennenkuin nostaa pullon huulilleen... Taivas repeää, salamat iskevät mökin ympärille ja kiltin mummon elämä päättyy... Kaupungissa, juppikodissaan istuu miniä tornikammiossaan ja näkee kristallipallostaan, että kiltti viaton mummo on viimeinkin kuollut. Miniä nostaa kätensä ilmaan ja nauraa, nauraa kuin paholainen ja myrsky yltyy...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sain ainoan lapseni 26-vuotiaana, hyvään avioliittoon ja elämäntilanteeseen. Ajattelin että ihanaa, tästä se perhe-elämä alkaa, äitiys tuntui mahtavalta ja luontevalta. Haaveilimme mieheni kanssa kuinka alkaisimme yrittää toista esikoisen ollessa 1,5v. ja yhteinen unelmamme oli saada ainakin kolme lasta.

En ollut osannut aavistaa että vauvan myötä tulisin menettämään myös sananvallan arkeeni miehen ollessa töissä ja oikeuteni päättää keiden kanssa vietän aikaa. Alkuun siedin seonnutta anoppiani hammasta purren, ajattelin että tämä on sitä mummohöpsähdystä. Aiemmin etäinen anoppi alkoi elää täysin vauvaa varten enkä saanut häneltä rauhaa edes yhtä kokonaista vuorokautta. Olin omaksunut selkäytimeeni asti ajatuksen että vanhempia pitää kunnioittaa ja varsinkin puolison vanhempia. Kunnioitus anoppia kohtaan kuitenkin mureni kun näin miten hän manipuloi ja kiukutteli kuin pieni lapsi, jos ei saanut tahtoaan läpi. Minä olin AINOASTAAN synnyttäjä, vauva oli HÄNEN, hän huusi minulle että "sinä et koske!" jos yritin ottaa itkevän vauvan syliini. Puhui vauvalle kaikkea potaskaa, sitä kuinka hän ja lapsi yhdessä tutustuvat maailmaan, hän rakastaa vauvaa enemmän kuin kukaan, vauvalla on hänen silmänsä. Muistan ikuisesti hänen happaman ilmeensä, roikkuvat suupielet ja kylmän katseen, kun vauva erehtyi ojentamaan käsiään minua kohti.

Vauvakuumeinen vanha nainen pilasi vauva-ajan. En osannut puolustautua. Vasta lapsen täytettyä 1v. havahduin tajuamaan että hän ymmärsi jo paljon puhetta vaikkei itse puhunut vielä. Niinpä juttelin miehen kanssa ja päädyimme tekemään rohkean, pelottavan siirron. Kirjoitin anopille kirjeen, kerroin mitä tunsin ja ajattelin, kiitin häntä kaikesta "tuesta" ja ylistin - valheellisesti - häntä ihanasta mummoudestaan. Pyysin vain, ettei lapsi joutuisi kokemaan valintatilanteita meidän ja anopin välillä tai painostusta olla osoittamatta meitä, vanhempiaan kohtaan kiintymystä.

Seuraus oli välienmeno vuosiksi. Anoppi toisti vuosia, että hän ei ole tehnyt yhtään mitään väärin. Hän ei siis kestänyt ajatusta että joutuisi mukautumaan minun, arvottoman tytönhupakon odotuksiin ja rajoihin.

Emme saaneet enempää lapsia, toistuvia keskenmenoja 35v. asti. Mikään asia ei kaduta minua niin paljon kuin se etten uskaltanut olla suora jo heti alussa. Olin myös miestäni kohtaan katkera vuosien ajan, kun ei osannut viheltää peliä poikki.

Hyvä Ap kun reagoit ajoissa. Älä pelkää pahoittaa mummon mieltä, hän tietää kyllä mitä tekee, eikä välitä sinusta tippaakaan. Älä sinäkään siis tuhlaa voimavarojasi häneen. Nauttikaa elämästänne, heittäkää ahdistavat ihmiset pois. Tämä aika on teidän, toista ei tule.

Pakko tarttua sanomaasi "nauttikaa elämästänne ja heittäkää ahdistavat ihmiset pois". Empatiantunne sinua kohtaan katosi jos tosiaan noin ajattelet. Elämä ja ihmisten kanssa toimiminen on sitä että ymmärretään toisenlaisia henkilöitä ja tietysti sanotaan jos joku asia häiritsee mutta ihmiset eivät ole mitään roskia joita viskellään pois.. Kaikkien kanssa ei tule niin hyvin toimeen mutta jos kyseessä on lähipiiriin kuuluva ihminen niin aikas ylimielistä alkaa vaatimaan luonteen muuttamista. Jokainen on omanlaisensa ja saa ollakin, myös mummit. Lapselle on hyvä nähdä että kaikenlaisia ihmisiä on eikä erilaisuus tee ihmisestä yhtään muita ikävämpää.

Kaikki kuormittavat ihmiset on oikeus poistaa. Se on lapsen etu.

MLL:n sanoin: Lapsella ei voi koskaan olla liikaa rakastavia aikuisia. Kyllä oma suku ja laaja turvaverkko on lapsen etu! Ei se niin mene että äiti valikoi ihmiset jotka saavat kuulua lapsen elämään. Sinä saat, sinä et, sinä saat... Ajattele millaisen mallin ihmissuhteisiin antaa silloin lapsellekin. Huhheijaa taas voi vaan todeta näille jutuille.

Kukaan ei poistakaan yhteyksistä TERVEELLÄ TAVALLA rakastavaa isovanhempaa. Mutta isovanhempi joka haluaa esim. sisustaa lapsensa perheen huushollin, hoitaa lasta omalla tavallaan välittämättä lapsen aikatauluista, ylipäänsä kävelee koko ajan toisten yli ja käyttää lasta vain omien emotionaalisten tarpeidensa tyydyttämiseen, EI hyödytä sitä lasta millään tavalla.

Vain sellainen isovanhempi on lapselle hyväksi joka on täysi ja ehjä ihan yksinäänkin, ilman sitä lastenlasta. Jos isovanhempi TARVITSEE sitä lasta, kyse ei ole enää rakkaudesta vaan se on lapselle vahingollista.

Minusta on kauheaa että ihmiset ei ymmärrä että se lapsi on oma yksilönsä, joka on maailmassa itseään varten, ei kenenkään isovanhemman terapialelu tai vallankäytön väline. Vanhempien tärkein tehtävä on suojella lapsen kasvamista omaksi itsekseen.

Tämän takia esimerkiksi hoitoon viemiset/yökyläilyt pitäisi lähteä vain ja ainoastaan lapsen tarpeesta: jos suurin syy hoitoon viemiselle on että "MUMMU TAHTOO HOITAA", se on mitä suurimmassa määrin väärä syy. Syyn pitäisi olla "lapsi tarvitsee hoitopaikan ja mummu lupasi auttaa".

Sama tieysti koskee vanhempia, ei edes ädillä ole oikeus sylitellä lasta jos se mönkii sillä hetkellä mieluummin lattialla (poislukien tietysti kasvatukselliset syyt) tai vaikkapa herättää sitä kesken unien huvikseen.

Tsot tsot. Nyt meni liian pitkälle. Pieni lapsi ei KOSKAAN tarvitse muuta hoitopaikkaa kuin vanhempiensa hoivan. Kyllä se on vanhempi, joka lapselle hoitajan tarvitsee. Pienellä lapsella ei tällaista toivetta, tarvetta tai halua voi olla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sain ainoan lapseni 26-vuotiaana, hyvään avioliittoon ja elämäntilanteeseen. Ajattelin että ihanaa, tästä se perhe-elämä alkaa, äitiys tuntui mahtavalta ja luontevalta. Haaveilimme mieheni kanssa kuinka alkaisimme yrittää toista esikoisen ollessa 1,5v. ja yhteinen unelmamme oli saada ainakin kolme lasta.

En ollut osannut aavistaa että vauvan myötä tulisin menettämään myös sananvallan arkeeni miehen ollessa töissä ja oikeuteni päättää keiden kanssa vietän aikaa. Alkuun siedin seonnutta anoppiani hammasta purren, ajattelin että tämä on sitä mummohöpsähdystä. Aiemmin etäinen anoppi alkoi elää täysin vauvaa varten enkä saanut häneltä rauhaa edes yhtä kokonaista vuorokautta. Olin omaksunut selkäytimeeni asti ajatuksen että vanhempia pitää kunnioittaa ja varsinkin puolison vanhempia. Kunnioitus anoppia kohtaan kuitenkin mureni kun näin miten hän manipuloi ja kiukutteli kuin pieni lapsi, jos ei saanut tahtoaan läpi. Minä olin AINOASTAAN synnyttäjä, vauva oli HÄNEN, hän huusi minulle että "sinä et koske!" jos yritin ottaa itkevän vauvan syliini. Puhui vauvalle kaikkea potaskaa, sitä kuinka hän ja lapsi yhdessä tutustuvat maailmaan, hän rakastaa vauvaa enemmän kuin kukaan, vauvalla on hänen silmänsä. Muistan ikuisesti hänen happaman ilmeensä, roikkuvat suupielet ja kylmän katseen, kun vauva erehtyi ojentamaan käsiään minua kohti.

Vauvakuumeinen vanha nainen pilasi vauva-ajan. En osannut puolustautua. Vasta lapsen täytettyä 1v. havahduin tajuamaan että hän ymmärsi jo paljon puhetta vaikkei itse puhunut vielä. Niinpä juttelin miehen kanssa ja päädyimme tekemään rohkean, pelottavan siirron. Kirjoitin anopille kirjeen, kerroin mitä tunsin ja ajattelin, kiitin häntä kaikesta "tuesta" ja ylistin - valheellisesti - häntä ihanasta mummoudestaan. Pyysin vain, ettei lapsi joutuisi kokemaan valintatilanteita meidän ja anopin välillä tai painostusta olla osoittamatta meitä, vanhempiaan kohtaan kiintymystä.

Seuraus oli välienmeno vuosiksi. Anoppi toisti vuosia, että hän ei ole tehnyt yhtään mitään väärin. Hän ei siis kestänyt ajatusta että joutuisi mukautumaan minun, arvottoman tytönhupakon odotuksiin ja rajoihin.

Emme saaneet enempää lapsia, toistuvia keskenmenoja 35v. asti. Mikään asia ei kaduta minua niin paljon kuin se etten uskaltanut olla suora jo heti alussa. Olin myös miestäni kohtaan katkera vuosien ajan, kun ei osannut viheltää peliä poikki.

Hyvä Ap kun reagoit ajoissa. Älä pelkää pahoittaa mummon mieltä, hän tietää kyllä mitä tekee, eikä välitä sinusta tippaakaan. Älä sinäkään siis tuhlaa voimavarojasi häneen. Nauttikaa elämästänne, heittäkää ahdistavat ihmiset pois. Tämä aika on teidän, toista ei tule.

Pakko tarttua sanomaasi "nauttikaa elämästänne ja heittäkää ahdistavat ihmiset pois". Empatiantunne sinua kohtaan katosi jos tosiaan noin ajattelet. Elämä ja ihmisten kanssa toimiminen on sitä että ymmärretään toisenlaisia henkilöitä ja tietysti sanotaan jos joku asia häiritsee mutta ihmiset eivät ole mitään roskia joita viskellään pois.. Kaikkien kanssa ei tule niin hyvin toimeen mutta jos kyseessä on lähipiiriin kuuluva ihminen niin aikas ylimielistä alkaa vaatimaan luonteen muuttamista. Jokainen on omanlaisensa ja saa ollakin, myös mummit. Lapselle on hyvä nähdä että kaikenlaisia ihmisiä on eikä erilaisuus tee ihmisestä yhtään muita ikävämpää.

Kaikki kuormittavat ihmiset on oikeus poistaa. Se on lapsen etu.

MLL:n sanoin: Lapsella ei voi koskaan olla liikaa rakastavia aikuisia. Kyllä oma suku ja laaja turvaverkko on lapsen etu! Ei se niin mene että äiti valikoi ihmiset jotka saavat kuulua lapsen elämään. Sinä saat, sinä et, sinä saat... Ajattele millaisen mallin ihmissuhteisiin antaa silloin lapsellekin. Huhheijaa taas voi vaan todeta näille jutuille.

Kukaan ei poistakaan yhteyksistä TERVEELLÄ TAVALLA rakastavaa isovanhempaa. Mutta isovanhempi joka haluaa esim. sisustaa lapsensa perheen huushollin, hoitaa lasta omalla tavallaan välittämättä lapsen aikatauluista, ylipäänsä kävelee koko ajan toisten yli ja käyttää lasta vain omien emotionaalisten tarpeidensa tyydyttämiseen, EI hyödytä sitä lasta millään tavalla.

Vain sellainen isovanhempi on lapselle hyväksi joka on täysi ja ehjä ihan yksinäänkin, ilman sitä lastenlasta. Jos isovanhempi TARVITSEE sitä lasta, kyse ei ole enää rakkaudesta vaan se on lapselle vahingollista.

Minusta on kauheaa että ihmiset ei ymmärrä että se lapsi on oma yksilönsä, joka on maailmassa itseään varten, ei kenenkään isovanhemman terapialelu tai vallankäytön väline. Vanhempien tärkein tehtävä on suojella lapsen kasvamista omaksi itsekseen.

Tämän takia esimerkiksi hoitoon viemiset/yökyläilyt pitäisi lähteä vain ja ainoastaan lapsen tarpeesta: jos suurin syy hoitoon viemiselle on että "MUMMU TAHTOO HOITAA", se on mitä suurimmassa määrin väärä syy. Syyn pitäisi olla "lapsi tarvitsee hoitopaikan ja mummu lupasi auttaa".

Sama tieysti koskee vanhempia, ei edes ädillä ole oikeus sylitellä lasta jos se mönkii sillä hetkellä mieluummin lattialla (poislukien tietysti kasvatukselliset syyt) tai vaikkapa herättää sitä kesken unien huvikseen.

Tsot tsot. Nyt meni liian pitkälle. Pieni lapsi ei KOSKAAN tarvitse muuta hoitopaikkaa kuin vanhempiensa hoivan. Kyllä se on vanhempi, joka lapselle hoitajan tarvitsee. Pienellä lapsella ei tällaista toivetta, tarvetta tai halua voi olla.

Kyllä se lapsi voi tarvita hoitopaikan esim sairaatumisen tai onnettomuuden takia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos haluaa puhua huonosti käyttäytyvistä vanhemmista, niin on varmaan niille ihan omia ketjuja. Siis miksi tulla tänne niistä huutelemaan? Tää on ihan sitä samaa jääräpäisyyttä mikä näkyi iltalehden kommenteissa, syytettiin äitejä mustasukkaisiksi, uhkailtiin jättää perinnöttä ja väitettiin että äideille kelpaa vain rahaa ja tavaraa. (Oikeasti, muutenkin nykyään perintö on yleensä vain rasite, joku vanha talo täynnä krääsää jota pitää sit siivota).

Yksikään isovanhempien oikeuksista jankuttava ei pysähtynyt miettimään mikä siinä tarinoiden rajattoman isovanhemman käytöksessä lapsen äitiä häiritsi, ja oliko siinä käytöksessä kenties jotain vikaa. Ei YKSIKÄÄN.

Ennen vanhaan oli melkein pakko sietää tuollaista, ei ollut muuta apua saatavilla ja piirit oli pienemmät. Nykyään ei tarvitse sietää yhtään huonoa käytöstä, tietoa löytyy netistä, hoitoapua on saatavilla jos sitä vain tarvitsee ja ystäviäkin löytyy vaikka netistä jos on yksinäinen. Ei sitä oo pakko yrittää ja yrittää jos toinen ei yksinkertaisesti suostu kuuntelemaan vaan kuvittelee jotenkin olevansa lapsen äitiä tärkeämpi. Pois vaan, kyllä niitä parempia suhteita lapsille löytyy muualta.

Kauheen pitkä viesti, en jaksanut lukea loppuun mutta eihän kenenkään huono tai häiriintynyt käytös oikeuta sinua käyttäytymään huonosti tai häiriintyneesti? Onko nyt oikeustaju hukassa? Ei sinun tarvitse hyväksyä tai sietää huonoa kohtelua tai häiriköintiä mutta aikuismaista käytöstä sinulta velvoitetaan lapsen vanhempana. Et voi taantua itse lapseksi tai kohdella muita aikuisia lapsina. Mikä siinä on niin vaikea ymmärtää ja hyväksyä?

Vanhemman velvollisuuksiin kuuluu suojata lapsiaan haitallisikta ihmisiltä.

Ei se ole ”lapsena kohtelemista”. Se on just sitä aikuista vanhemmuutta.

Toki saat suojata lapsiasi haitallisilta ihmisiltä mutta sinä et saa käyttäytyä lapsellisesti tai kohdella aikuisia kuin lapsia.

En ole kohdellutkaan. Mistä ihmeestä sinä puhut???

Olen koko ajan toistanut samaa ja kumma jos et ole huomannut...

Voisiko keskustella asioista aikuismaisesti? Tuntuu kuin osa vanhemmista suhtautuu isovanhempiin kuin lapsiin ja osa taantuu lapsien tasolle. En hyväksy tuollaisten isovanhempien toimintaa mutta asiat ratkaistaan aikuismaisesti keskustelemalla. (Ellei joku huom. joku tai jotkut osapuolet ole oikeasti häiriintyneitä.) Jonkun hei pitää olla aikuinen ja puhua asiat kuin aikuisille jos haluaa muutosta ja rakentavaa keskustelua.

Ei ole mitään tuollaista pakkoa.

Jokainen päättää ihan itse keitä elämässään pitää.

Eli sinä et halua tai osaa olla lapsellesi hyvä vanhempi ja esimerkki kuinka asiat käsitellään? Lapsia pitäisi aina kannustaa asioiden selvittämiseen ja yritykseen sovitella.

Vaikeista asioista puhuminen on meidän suomalaisten ongelma, ja valitettavasti ihmisuhde-, parisuhde-, työsuhde-, opiskeluympäristöongelmat vain lisääntyvät kaltaistesi vatipäiden johdosta. (Tässä kohtaa oli käytettävä sanaa vatipää, pahoittelen toki).

Asioista keskusteleminen ei aina johda lopputulokseen, jossa välit paranisivat ja asiat selviäisivät. Joskus totaalinen välien katkaiseminen on paras ratkaisu.

Niinpä. Ja toisin kuin tuo keskustelujankkaaja väittää, keskustelu ei useinkaan ole mitenkään tarpeellista eikä edes suotavaa.

On turha keskustella asioista joissa ei ole keskusteltavaa. Jos leikitään minun hiekkalaatikollani, minun pihassani ja minun leluillani, leikitään minun säännöilläni. Jos säännöt ei kelpaa, ovi on tuossa. Hyvin yksinkertaista.

Jos ihminen ei luonnostaan ymmärrä että lapsen kohdalla pätevät vanhempien, ja vain vanhempien asettamat säännöt, ei se sitä ikinä opikaan. Hyvää hengitysilmaa vaan menee haaskuun jos yrittää keskustella.

Yleensä näillä keskusteluilla saadaan parhaimmillaankin aikaiseksi vain laiha sopu ja hailakat välit. Toisin sanoen, ainoa joka siitä hyötyy on se mummo joka saa nähdä lasta: lapsen vanhempia stressaa edelleen ja lapsi nyt ei tietenkään hyödy mitenkään mummosta joka on niin vihjeetön että sen kanssa täytyy keskustella selvistä asioista.

Maailma on ihmisiä väärällään, on fiksua ja aikuista valita perheensä läheisiksi ne joiden kanssa ei tarvitse vääntää mistään vaan arvomaailma on sama. Työelämässä, yhdistyksissä jne on pakko joustaa ja sovitella joskus. Yksityiselämässä ei tarvitse.

"On turha keskustella asioista joissa ei ole keskusteltavaa. Jos leikitään minun hiekkalaatikollani, minun pihassani ja minun leluillani, leikitään minun säännöilläni. Jos säännöt ei kelpaa, ovi on tuossa. Hyvin yksinkertaista."

Mihin sinä sen puolison tästä unohdit, lapsen toisen vanhemman? Jos sellainen on lapsen elämässä niin ei se ole SINUN hiekkalaatikko, SINUN piha, SINUN lelu eikä SINUN sääntösi. Teitä on kaksi vanhempaa ja täytyy jakaa.

Vaikutat jyrältä, joka muodollisesti joo puhuu molemmista vanhemmista mutta käytännössä jyrää kaiken ja kaikki kaikkitietävyydellään.

Pakko joustaa ja sovitella - normaali ihminen tekee noin ja mielellään, hakee tilaa, jossa kaikki voivat elää ja hengittää. Et SINÄ. Sinä sanelet ja viet muilta hapen. Yrittäjä, yhdistysihminen, kulmakunnan kauhu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos haluaa puhua huonosti käyttäytyvistä vanhemmista, niin on varmaan niille ihan omia ketjuja. Siis miksi tulla tänne niistä huutelemaan? Tää on ihan sitä samaa jääräpäisyyttä mikä näkyi iltalehden kommenteissa, syytettiin äitejä mustasukkaisiksi, uhkailtiin jättää perinnöttä ja väitettiin että äideille kelpaa vain rahaa ja tavaraa. (Oikeasti, muutenkin nykyään perintö on yleensä vain rasite, joku vanha talo täynnä krääsää jota pitää sit siivota).

Yksikään isovanhempien oikeuksista jankuttava ei pysähtynyt miettimään mikä siinä tarinoiden rajattoman isovanhemman käytöksessä lapsen äitiä häiritsi, ja oliko siinä käytöksessä kenties jotain vikaa. Ei YKSIKÄÄN.

Ennen vanhaan oli melkein pakko sietää tuollaista, ei ollut muuta apua saatavilla ja piirit oli pienemmät. Nykyään ei tarvitse sietää yhtään huonoa käytöstä, tietoa löytyy netistä, hoitoapua on saatavilla jos sitä vain tarvitsee ja ystäviäkin löytyy vaikka netistä jos on yksinäinen. Ei sitä oo pakko yrittää ja yrittää jos toinen ei yksinkertaisesti suostu kuuntelemaan vaan kuvittelee jotenkin olevansa lapsen äitiä tärkeämpi. Pois vaan, kyllä niitä parempia suhteita lapsille löytyy muualta.

Kauheen pitkä viesti, en jaksanut lukea loppuun mutta eihän kenenkään huono tai häiriintynyt käytös oikeuta sinua käyttäytymään huonosti tai häiriintyneesti? Onko nyt oikeustaju hukassa? Ei sinun tarvitse hyväksyä tai sietää huonoa kohtelua tai häiriköintiä mutta aikuismaista käytöstä sinulta velvoitetaan lapsen vanhempana. Et voi taantua itse lapseksi tai kohdella muita aikuisia lapsina. Mikä siinä on niin vaikea ymmärtää ja hyväksyä?

Vanhemman velvollisuuksiin kuuluu suojata lapsiaan haitallisikta ihmisiltä.

Ei se ole ”lapsena kohtelemista”. Se on just sitä aikuista vanhemmuutta.

Toki saat suojata lapsiasi haitallisilta ihmisiltä mutta sinä et saa käyttäytyä lapsellisesti tai kohdella aikuisia kuin lapsia.

En ole kohdellutkaan. Mistä ihmeestä sinä puhut???

Olen koko ajan toistanut samaa ja kumma jos et ole huomannut...

Voisiko keskustella asioista aikuismaisesti? Tuntuu kuin osa vanhemmista suhtautuu isovanhempiin kuin lapsiin ja osa taantuu lapsien tasolle. En hyväksy tuollaisten isovanhempien toimintaa mutta asiat ratkaistaan aikuismaisesti keskustelemalla. (Ellei joku huom. joku tai jotkut osapuolet ole oikeasti häiriintyneitä.) Jonkun hei pitää olla aikuinen ja puhua asiat kuin aikuisille jos haluaa muutosta ja rakentavaa keskustelua.

Ei ole mitään tuollaista pakkoa.

Jokainen päättää ihan itse keitä elämässään pitää.

Eli sinä et halua tai osaa olla lapsellesi hyvä vanhempi ja esimerkki kuinka asiat käsitellään? Lapsia pitäisi aina kannustaa asioiden selvittämiseen ja yritykseen sovitella.

Vaikeista asioista puhuminen on meidän suomalaisten ongelma, ja valitettavasti ihmisuhde-, parisuhde-, työsuhde-, opiskeluympäristöongelmat vain lisääntyvät kaltaistesi vatipäiden johdosta. (Tässä kohtaa oli käytettävä sanaa vatipää, pahoittelen toki).

Asioista keskusteleminen ei aina johda lopputulokseen, jossa välit paranisivat ja asiat selviäisivät. Joskus totaalinen välien katkaiseminen on paras ratkaisu.

Niinpä. Ja toisin kuin tuo keskustelujankkaaja väittää, keskustelu ei useinkaan ole mitenkään tarpeellista eikä edes suotavaa.

On turha keskustella asioista joissa ei ole keskusteltavaa. Jos leikitään minun hiekkalaatikollani, minun pihassani ja minun leluillani, leikitään minun säännöilläni. Jos säännöt ei kelpaa, ovi on tuossa. Hyvin yksinkertaista.

Jos ihminen ei luonnostaan ymmärrä että lapsen kohdalla pätevät vanhempien, ja vain vanhempien asettamat säännöt, ei se sitä ikinä opikaan. Hyvää hengitysilmaa vaan menee haaskuun jos yrittää keskustella.

Yleensä näillä keskusteluilla saadaan parhaimmillaankin aikaiseksi vain laiha sopu ja hailakat välit. Toisin sanoen, ainoa joka siitä hyötyy on se mummo joka saa nähdä lasta: lapsen vanhempia stressaa edelleen ja lapsi nyt ei tietenkään hyödy mitenkään mummosta joka on niin vihjeetön että sen kanssa täytyy keskustella selvistä asioista.

Maailma on ihmisiä väärällään, on fiksua ja aikuista valita perheensä läheisiksi ne joiden kanssa ei tarvitse vääntää mistään vaan arvomaailma on sama. Työelämässä, yhdistyksissä jne on pakko joustaa ja sovitella joskus. Yksityiselämässä ei tarvitse.

"On turha keskustella asioista joissa ei ole keskusteltavaa. Jos leikitään minun hiekkalaatikollani, minun pihassani ja minun leluillani, leikitään minun säännöilläni. Jos säännöt ei kelpaa, ovi on tuossa. Hyvin yksinkertaista."

Mihin sinä sen puolison tästä unohdit, lapsen toisen vanhemman? Jos sellainen on lapsen elämässä niin ei se ole SINUN hiekkalaatikko, SINUN piha, SINUN lelu eikä SINUN sääntösi. Teitä on kaksi vanhempaa ja täytyy jakaa.

Vaikutat jyrältä, joka muodollisesti joo puhuu molemmista vanhemmista mutta käytännössä jyrää kaiken ja kaikki kaikkitietävyydellään.

Pakko joustaa ja sovitella - normaali ihminen tekee noin ja mielellään, hakee tilaa, jossa kaikki voivat elää ja hengittää. Et SINÄ. Sinä sanelet ja viet muilta hapen. Yrittäjä, yhdistysihminen, kulmakunnan kauhu.

Jos vastakkain on ulkopuolinen hullu ja lapsen äiti niin se huekkalaatikko on sen äidin.

sairasta!! ette mene sinne ollenkaan vauvan kanssa ennen kuin mummo osaa käyttäytyä aikuisen tavoin. ja tämä kerrotte myös tuolle mummolle. manipulaatiota. tuo ei kyllä ole hyväksi lapselle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sain ainoan lapseni 26-vuotiaana, hyvään avioliittoon ja elämäntilanteeseen. Ajattelin että ihanaa, tästä se perhe-elämä alkaa, äitiys tuntui mahtavalta ja luontevalta. Haaveilimme mieheni kanssa kuinka alkaisimme yrittää toista esikoisen ollessa 1,5v. ja yhteinen unelmamme oli saada ainakin kolme lasta.

En ollut osannut aavistaa että vauvan myötä tulisin menettämään myös sananvallan arkeeni miehen ollessa töissä ja oikeuteni päättää keiden kanssa vietän aikaa. Alkuun siedin seonnutta anoppiani hammasta purren, ajattelin että tämä on sitä mummohöpsähdystä. Aiemmin etäinen anoppi alkoi elää täysin vauvaa varten enkä saanut häneltä rauhaa edes yhtä kokonaista vuorokautta. Olin omaksunut selkäytimeeni asti ajatuksen että vanhempia pitää kunnioittaa ja varsinkin puolison vanhempia. Kunnioitus anoppia kohtaan kuitenkin mureni kun näin miten hän manipuloi ja kiukutteli kuin pieni lapsi, jos ei saanut tahtoaan läpi. Minä olin AINOASTAAN synnyttäjä, vauva oli HÄNEN, hän huusi minulle että "sinä et koske!" jos yritin ottaa itkevän vauvan syliini. Puhui vauvalle kaikkea potaskaa, sitä kuinka hän ja lapsi yhdessä tutustuvat maailmaan, hän rakastaa vauvaa enemmän kuin kukaan, vauvalla on hänen silmänsä. Muistan ikuisesti hänen happaman ilmeensä, roikkuvat suupielet ja kylmän katseen, kun vauva erehtyi ojentamaan käsiään minua kohti.

Vauvakuumeinen vanha nainen pilasi vauva-ajan. En osannut puolustautua. Vasta lapsen täytettyä 1v. havahduin tajuamaan että hän ymmärsi jo paljon puhetta vaikkei itse puhunut vielä. Niinpä juttelin miehen kanssa ja päädyimme tekemään rohkean, pelottavan siirron. Kirjoitin anopille kirjeen, kerroin mitä tunsin ja ajattelin, kiitin häntä kaikesta "tuesta" ja ylistin - valheellisesti - häntä ihanasta mummoudestaan. Pyysin vain, ettei lapsi joutuisi kokemaan valintatilanteita meidän ja anopin välillä tai painostusta olla osoittamatta meitä, vanhempiaan kohtaan kiintymystä.

Seuraus oli välienmeno vuosiksi. Anoppi toisti vuosia, että hän ei ole tehnyt yhtään mitään väärin. Hän ei siis kestänyt ajatusta että joutuisi mukautumaan minun, arvottoman tytönhupakon odotuksiin ja rajoihin.

Emme saaneet enempää lapsia, toistuvia keskenmenoja 35v. asti. Mikään asia ei kaduta minua niin paljon kuin se etten uskaltanut olla suora jo heti alussa. Olin myös miestäni kohtaan katkera vuosien ajan, kun ei osannut viheltää peliä poikki.

Hyvä Ap kun reagoit ajoissa. Älä pelkää pahoittaa mummon mieltä, hän tietää kyllä mitä tekee, eikä välitä sinusta tippaakaan. Älä sinäkään siis tuhlaa voimavarojasi häneen. Nauttikaa elämästänne, heittäkää ahdistavat ihmiset pois. Tämä aika on teidän, toista ei tule.

Pakko tarttua sanomaasi "nauttikaa elämästänne ja heittäkää ahdistavat ihmiset pois". Empatiantunne sinua kohtaan katosi jos tosiaan noin ajattelet. Elämä ja ihmisten kanssa toimiminen on sitä että ymmärretään toisenlaisia henkilöitä ja tietysti sanotaan jos joku asia häiritsee mutta ihmiset eivät ole mitään roskia joita viskellään pois.. Kaikkien kanssa ei tule niin hyvin toimeen mutta jos kyseessä on lähipiiriin kuuluva ihminen niin aikas ylimielistä alkaa vaatimaan luonteen muuttamista. Jokainen on omanlaisensa ja saa ollakin, myös mummit. Lapselle on hyvä nähdä että kaikenlaisia ihmisiä on eikä erilaisuus tee ihmisestä yhtään muita ikävämpää.

Kaikki kuormittavat ihmiset on oikeus poistaa. Se on lapsen etu.

MLL:n sanoin: Lapsella ei voi koskaan olla liikaa rakastavia aikuisia. Kyllä oma suku ja laaja turvaverkko on lapsen etu! Ei se niin mene että äiti valikoi ihmiset jotka saavat kuulua lapsen elämään. Sinä saat, sinä et, sinä saat... Ajattele millaisen mallin ihmissuhteisiin antaa silloin lapsellekin. Huhheijaa taas voi vaan todeta näille jutuille.

Äidin VELVOLLISUUS on karsia pois hullut ja häiriköt lapsen läheltä.

Nämä täällä kuvatut ihmiset eivät ole rakastavia eivätkä tukiverkko eikä pelkkä sukulaisuus oikeuta mihinkään.

Tukiverkko ei koskasn tunnu uhkaavalta tai hirttoköydeltä kuten nämä ihmiset.

Ja eihän se tarkoita etteikö rakastavia aikuisua olisi vaikka sairaat tapaukset estetään.

Ehkä se ongelma on juuri siinä että kun maallikkona päätetään jonkun olevan hullu, vaikka kyse olisi ainoastaan erilaisuudesta. Lasta ei voi kasvattaa tynnyrissä niin, että on tekemisissä vain äidille mieluisten ihmisten kanssa. Aina ensin pitäisi malttaa katsoa peiliin ja kysyä itseltään olenko toiminut oikeasti hyvän tyypin tavoin minäkään joka tilanteessa? Ja sitten se että ihmiset saavat tarvita toinen toistaan, vanhat lapsia ja toisinpäin. Minä saan tyttärentyttöni kylään sanomalla että nyt tarviin häntä tänne. Kumma kun tyttäreni ei ole vielä moittinut tästä vaikka on normaali ihminen. Ärsyttää tämä lyttääminen. Osa kirjoittaa niin ylimielisesti että karvat nousee pystyyn. Elämä on just niin vaikeaa kuin millaiseksi sen tekee..!

Olen ihan samaa mieltä kuin sinä, ymmärrän täysin tuon itselle asetetun kysymyksen "olenko toiminut oikeasti?"

Ihmiset tarvitsevat toisiaan, erilaisuus pitää ymmärtää (lapsen turvallisuus ja hyvinvointi etusijalla) ja ylimielisyys on se mikä tuhoaa ihmissuhteet. Tulla kuulluksi, tulla ymmärretyksi on ihmiselle tärkeää.

Hassua vaikka suutun jonkun tyypin tehtyä ihmeellisen vedon niin sisimmässäni soi pieni ääni miksi hän teki niin, onko taustalla joku pelko tai loukkaantuminen, joka aiheuttaa tuon. Ja silloin ymmärrän hakea niitä syitä käytökseen, katsoa miten tilanteen voisi ratkaista. Vaikka jopa kun itseä suututtaa. Pyrkimys hyvään ja pyrkimys ymmärtämään ihmisiä ja elämää on minun bensani miksi jaksan ja käämi ei pala vaikka savuttaa.

Pienen ihmisen vuoksi olen valmis ymmärtämään erilaisuutta ja sovittelemaan asioita, jos se on lapsen etu. Kiitos sinulle viestistäsi ja mukavaa viikkoa perheesi parissa.

No nyt se hullu vastailee jo itse itselleen...

En vastannut itselleni ja toivoisin parempaa keskustelua, osan teistä kielenkäyttö on jo törkeää ja sivistymätöntä. Millainen esimerkki te olette lapsillenne jos toisia ihmisiä niin helposti lähdette haukkumaan? Eri mieltä saa aina olla mutta jos ei kestä toisenlaista mielipidettä vaan haukkuu heti "hulluksi" niin vaikuttaa vain, anteeksi, että sanon - yksinkertaiselta ihmiseltä.

Hullu on hullu. Mitä sitä kaunistelemaan.

tuo mummon käytös on henkistä vallankäyttöä ja manipulaatiota, joka on oikeasti vaaraksi lapsen kehitykselle. lapsi oppii siihen, että hän on olemassa täyttämään toisen ihmisen tarpeita kun hänen omat tarpeensa sysätään sivuun. mummo tyydyttää omia tarpeitaan vauvan kustannuksella. nyt äkkiä pois sieltä ja mummon kanssa ei aikaa vietetä ennen kuin osaa käyttäytyä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sain ainoan lapseni 26-vuotiaana, hyvään avioliittoon ja elämäntilanteeseen. Ajattelin että ihanaa, tästä se perhe-elämä alkaa, äitiys tuntui mahtavalta ja luontevalta. Haaveilimme mieheni kanssa kuinka alkaisimme yrittää toista esikoisen ollessa 1,5v. ja yhteinen unelmamme oli saada ainakin kolme lasta.

En ollut osannut aavistaa että vauvan myötä tulisin menettämään myös sananvallan arkeeni miehen ollessa töissä ja oikeuteni päättää keiden kanssa vietän aikaa. Alkuun siedin seonnutta anoppiani hammasta purren, ajattelin että tämä on sitä mummohöpsähdystä. Aiemmin etäinen anoppi alkoi elää täysin vauvaa varten enkä saanut häneltä rauhaa edes yhtä kokonaista vuorokautta. Olin omaksunut selkäytimeeni asti ajatuksen että vanhempia pitää kunnioittaa ja varsinkin puolison vanhempia. Kunnioitus anoppia kohtaan kuitenkin mureni kun näin miten hän manipuloi ja kiukutteli kuin pieni lapsi, jos ei saanut tahtoaan läpi. Minä olin AINOASTAAN synnyttäjä, vauva oli HÄNEN, hän huusi minulle että "sinä et koske!" jos yritin ottaa itkevän vauvan syliini. Puhui vauvalle kaikkea potaskaa, sitä kuinka hän ja lapsi yhdessä tutustuvat maailmaan, hän rakastaa vauvaa enemmän kuin kukaan, vauvalla on hänen silmänsä. Muistan ikuisesti hänen happaman ilmeensä, roikkuvat suupielet ja kylmän katseen, kun vauva erehtyi ojentamaan käsiään minua kohti.

Vauvakuumeinen vanha nainen pilasi vauva-ajan. En osannut puolustautua. Vasta lapsen täytettyä 1v. havahduin tajuamaan että hän ymmärsi jo paljon puhetta vaikkei itse puhunut vielä. Niinpä juttelin miehen kanssa ja päädyimme tekemään rohkean, pelottavan siirron. Kirjoitin anopille kirjeen, kerroin mitä tunsin ja ajattelin, kiitin häntä kaikesta "tuesta" ja ylistin - valheellisesti - häntä ihanasta mummoudestaan. Pyysin vain, ettei lapsi joutuisi kokemaan valintatilanteita meidän ja anopin välillä tai painostusta olla osoittamatta meitä, vanhempiaan kohtaan kiintymystä.

Seuraus oli välienmeno vuosiksi. Anoppi toisti vuosia, että hän ei ole tehnyt yhtään mitään väärin. Hän ei siis kestänyt ajatusta että joutuisi mukautumaan minun, arvottoman tytönhupakon odotuksiin ja rajoihin.

Emme saaneet enempää lapsia, toistuvia keskenmenoja 35v. asti. Mikään asia ei kaduta minua niin paljon kuin se etten uskaltanut olla suora jo heti alussa. Olin myös miestäni kohtaan katkera vuosien ajan, kun ei osannut viheltää peliä poikki.

Hyvä Ap kun reagoit ajoissa. Älä pelkää pahoittaa mummon mieltä, hän tietää kyllä mitä tekee, eikä välitä sinusta tippaakaan. Älä sinäkään siis tuhlaa voimavarojasi häneen. Nauttikaa elämästänne, heittäkää ahdistavat ihmiset pois. Tämä aika on teidän, toista ei tule.

Pakko tarttua sanomaasi "nauttikaa elämästänne ja heittäkää ahdistavat ihmiset pois". Empatiantunne sinua kohtaan katosi jos tosiaan noin ajattelet. Elämä ja ihmisten kanssa toimiminen on sitä että ymmärretään toisenlaisia henkilöitä ja tietysti sanotaan jos joku asia häiritsee mutta ihmiset eivät ole mitään roskia joita viskellään pois.. Kaikkien kanssa ei tule niin hyvin toimeen mutta jos kyseessä on lähipiiriin kuuluva ihminen niin aikas ylimielistä alkaa vaatimaan luonteen muuttamista. Jokainen on omanlaisensa ja saa ollakin, myös mummit. Lapselle on hyvä nähdä että kaikenlaisia ihmisiä on eikä erilaisuus tee ihmisestä yhtään muita ikävämpää.

Kaikki kuormittavat ihmiset on oikeus poistaa. Se on lapsen etu.

MLL:n sanoin: Lapsella ei voi koskaan olla liikaa rakastavia aikuisia. Kyllä oma suku ja laaja turvaverkko on lapsen etu! Ei se niin mene että äiti valikoi ihmiset jotka saavat kuulua lapsen elämään. Sinä saat, sinä et, sinä saat... Ajattele millaisen mallin ihmissuhteisiin antaa silloin lapsellekin. Huhheijaa taas voi vaan todeta näille jutuille.

Äidin VELVOLLISUUS on karsia pois hullut ja häiriköt lapsen läheltä.

Nämä täällä kuvatut ihmiset eivät ole rakastavia eivätkä tukiverkko eikä pelkkä sukulaisuus oikeuta mihinkään.

Tukiverkko ei koskasn tunnu uhkaavalta tai hirttoköydeltä kuten nämä ihmiset.

Ja eihän se tarkoita etteikö rakastavia aikuisua olisi vaikka sairaat tapaukset estetään.

Ehkä se ongelma on juuri siinä että kun maallikkona päätetään jonkun olevan hullu, vaikka kyse olisi ainoastaan erilaisuudesta. Lasta ei voi kasvattaa tynnyrissä niin, että on tekemisissä vain äidille mieluisten ihmisten kanssa. Aina ensin pitäisi malttaa katsoa peiliin ja kysyä itseltään olenko toiminut oikeasti hyvän tyypin tavoin minäkään joka tilanteessa? Ja sitten se että ihmiset saavat tarvita toinen toistaan, vanhat lapsia ja toisinpäin. Minä saan tyttärentyttöni kylään sanomalla että nyt tarviin häntä tänne. Kumma kun tyttäreni ei ole vielä moittinut tästä vaikka on normaali ihminen. Ärsyttää tämä lyttääminen. Osa kirjoittaa niin ylimielisesti että karvat nousee pystyyn. Elämä on just niin vaikeaa kuin millaiseksi sen tekee..!

Olen ihan samaa mieltä kuin sinä, ymmärrän täysin tuon itselle asetetun kysymyksen "olenko toiminut oikeasti?" <3 Minä kysyn sitä jatkuvasti itseltäni puntaroiden koska haluan olla paras versio itsestäni, haluan olla hyvä ihminen, hyvä toisille, hyvä itselleni ja vielä riittävän hyvä (ei täydellinen).

Ihmiset tarvitsevat toisiaan, erilaisuus pitää ymmärtää (lapsen turvallisuus ja hyvinvointi etusijalla) ja ylimielisyys on se mikä tuhoaa ihmissuhteet. Tulla kuulluksi, tulla ymmärretyksi on ihmiselle tärkeää.

Hassua vaikka suutun jonkun tyypin tehtyä ihmeellisen vedon niin sisimmässäni soi pieni ääni miksi hän teki niin, onko taustalla joku pelko tai loukkaantuminen, joka aiheuttaa tuon. Ja silloin ymmärrän hakea niitä syitä käytökseen, katsoa miten tilanteen voisi ratkaista. Vaikka jopa kun itseä suututtaa. Pyrkimys hyvään ja pyrkimys ymmärtämään ihmisiä ja elämää on minun bensani miksi jaksan ja käämi ei pala vaikka savuttaa.

Pienen ihmisen vuoksi olen valmis ymmärtämään erilaisuutta ja sovittelemaan asioita, jos se on lapsen etu. Kiitos sinulle viestistäsi ja mukavaa viikkoa perheesi parissa.

Minäkin olin ennen tuollainen, joskus vieläkin jos asia koskee vain minua.

Mutta pienen ihmisen, oman lapseni takia, oli pakko kovettaa itseään ja se kävi oikeastaan ihan helposti.

Enää en voi ajatella, että ihmiset jotka loukkaavat minua tai perhettäni ansaitsevat aina ymmärrystä vaan minun on pakko ajatella, että lapseni tarvitsevat enemmän suojellusta kuin minä hyvää mieltä siitä, että onnistun pitämään kaikki tyytyväisenä.