Vauvan tehtävä hoitaa isoäitiä?

Vierailija kirjoitti:

Olen lukenut ihmeissäni näistä kajahtaneista mummoista, mutta on täällä kyllä hiton kajahtaneita äitejäkin.

Ne ovat niitä tulevia kajahtaneita mummoja.

Sorrymut kirjoitti:

Mitä ihmettä te ulisette? Kun tuo vauva aika on ohi olette mielissä ne jos iso vanhemmat hoitavat lapsia. Niin ja oikeesti, jos teille sattuu jotain, joudutte sairaalaan tai liukastutte ettekä pääse liikkumaan tarvitsette apua, tuskin kenenkään " kaveri" ottaa hommakseen tuolloin viedä vaikka lapsia hoitoon tai puistoon ja kuunnella valitustanne. Uskokaa kun sanon mutta vauvat kasvavat ja olette myöhemmin onnellisia kaikista joihin oikeasti voi luottaa lapsensa.

Itse laitoin vauvan jo lähes sata vuotiaan sukulaisen syliin ja menin kahville. Pieni hetki mutta iso teko! Ja ei, en todellakaan anna lapsia kenekään muun hoitoon kuin isovanhempien. Ette voi koskaan mennä takuuseen kenestäkään muusta!

Voin mennä takuuseen, että lasteni mummu on täysin epäkelpo hoitaja, ja häneen ei voi luottaa. 

Vierailija kirjoitti:

Niin ja lapsi on nyt täysi-ikäinen, en ole katunut myöhemminkään sitä, etten päästänyt mummoa huseeraamaan liikaa. Ollaan pärjäilty lapsen hoivan kanssa oikein hyvin. 

Tämä!

Ja minua ärsyttää, kun joku besservisseri aina tulee pätemään, että "ymmärrät sitten myöhemmin, että tarvitset apua lasten kanssa..." No ei olla tarvittu! Kai sitä on ihmisen nyt lapsistaan huolehdittava!? Luotan lapseni mieluummin vaikka maksulliselle hoitajalle hoitoon, kuin myrkylliselle anopille. Hoitaja saa siitä rahaa, että tekee kuten käsken eikä puhu äidistä pahaa. Anoppi tekee mitä lystää, koska hänhän tietää paremmin. Ja juu, olisihan se ihan kiva saada ilmaiseksi fiksulta ihmiseltä apua, mutta tasan ei mene mukavat anopit kaikille.

Sitäpaitsi meille ei ainakaan olisi ollut mikään "apu" se, että vauva annettaisiin hoitoon. Ei vauva ollut kenelläkään hoidossa. Vauva oli kotona äidin kanssa. Ihme juttu, että sekin oli anopille ongelma ja hän kehotti puhumaa tästä "omistushalustani" ammattilaiselle :D

Ovatkohan nämä itse jotenkin kiintymyssuhdehäiriöisiä, jotka väittävät että kukaan muu ei voi välittää lapsesta vanhemman lisäksi kuin isovanhempi.

Normaalin ihmisen terveeseen psyykeen kehitykseen kun kuuluu kyky luoda merkityksellisiä ja tunnepitoisia ihmissuhteita myös ei-sukulaisiin.

Ihminen oppii luomaan rakkaus- ja ystävyyssuhteita sen mallin mukaan, mikä syntyy suhteesta omiin vanhempiin. Jos ihmisellä on ajatusmalli, että rakastaa ja välittää voi vain omasta jälkeläisestä, niin kyllä on varmaan jotain mennyt jossain vaiheessa pieleen.

Minä olisin niin onnellinen, että edes jompikumpi isovanhemmista ottaisi lapsenlapsen vapaasta tahdosta hoitoon...

Mutta tietysti rajansa kaikella. Sinä olet äiti ja määrität rajat ja kuinka usein käytte mummolassa.

Vierailija kirjoitti:

Ovatkohan nämä itse jotenkin kiintymyssuhdehäiriöisiä, jotka väittävät että kukaan muu ei voi välittää lapsesta vanhemman lisäksi kuin isovanhempi.

Normaalin ihmisen terveeseen psyykeen kehitykseen kun kuuluu kyky luoda merkityksellisiä ja tunnepitoisia ihmissuhteita myös ei-sukulaisiin.

Ihminen oppii luomaan rakkaus- ja ystävyyssuhteita sen mallin mukaan, mikä syntyy suhteesta omiin vanhempiin. Jos ihmisellä on ajatusmalli, että rakastaa ja välittää voi vain omasta jälkeläisestä, niin kyllä on varmaan jotain mennyt jossain vaiheessa pieleen.

Ihmetyttää ihan hirveästi se, ettei nykyään kyetä luottamaan muihin kuin itseensä ja ehkä vaivoin siihen toiseen vanhempaan. Isovanhemmatkin on siinä rajoilla, ja appivanhemmat miniälle reippaasti jo rajan tuolla puolen. 

Kyllä minä olen luottanut anoppiin, ja lapsellisiin sukulaisiin, ja herra paratkoon myös siskooni, joka on keski-ikäinen neiti-ihminen. Hän on meidän lapsille  rakas ja läheinen eikä varmasti vähiten sen takia, että on ollut aina meidän elämässä, niin juhlassa kuin arjessakin aina kun on järjestynyt. Lisäksi meillä on kivoja kummeja ja mukavia naapureita, ei kahta sanaa etteikö heihin voisi luottaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ovatkohan nämä itse jotenkin kiintymyssuhdehäiriöisiä, jotka väittävät että kukaan muu ei voi välittää lapsesta vanhemman lisäksi kuin isovanhempi.

Normaalin ihmisen terveeseen psyykeen kehitykseen kun kuuluu kyky luoda merkityksellisiä ja tunnepitoisia ihmissuhteita myös ei-sukulaisiin.

Ihminen oppii luomaan rakkaus- ja ystävyyssuhteita sen mallin mukaan, mikä syntyy suhteesta omiin vanhempiin. Jos ihmisellä on ajatusmalli, että rakastaa ja välittää voi vain omasta jälkeläisestä, niin kyllä on varmaan jotain mennyt jossain vaiheessa pieleen.

Ihmetyttää ihan hirveästi se, ettei nykyään kyetä luottamaan muihin kuin itseensä ja ehkä vaivoin siihen toiseen vanhempaan. Isovanhemmatkin on siinä rajoilla, ja appivanhemmat miniälle reippaasti jo rajan tuolla puolen. 

Kyllä minä olen luottanut anoppiin, ja lapsellisiin sukulaisiin, ja herra paratkoon myös siskooni, joka on keski-ikäinen neiti-ihminen. Hän on meidän lapsille  rakas ja läheinen eikä varmasti vähiten sen takia, että on ollut aina meidän elämässä, niin juhlassa kuin arjessakin aina kun on järjestynyt. Lisäksi meillä on kivoja kummeja ja mukavia naapureita, ei kahta sanaa etteikö heihin voisi luottaa.

Ihmetyttää että on niin tyhmiä ihmisiä ettei he tajua että on erilaisia sukulaisia. Myös psyykkisesti tasapainottomia kuten nämä tässä ketjussa kuvatut.

Ihmetyttää että miksi se lapsi edes hankitaan jos se pitää saada lykättyä muille.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ovatkohan nämä itse jotenkin kiintymyssuhdehäiriöisiä, jotka väittävät että kukaan muu ei voi välittää lapsesta vanhemman lisäksi kuin isovanhempi.

Normaalin ihmisen terveeseen psyykeen kehitykseen kun kuuluu kyky luoda merkityksellisiä ja tunnepitoisia ihmissuhteita myös ei-sukulaisiin.

Ihminen oppii luomaan rakkaus- ja ystävyyssuhteita sen mallin mukaan, mikä syntyy suhteesta omiin vanhempiin. Jos ihmisellä on ajatusmalli, että rakastaa ja välittää voi vain omasta jälkeläisestä, niin kyllä on varmaan jotain mennyt jossain vaiheessa pieleen.

Ihmetyttää ihan hirveästi se, ettei nykyään kyetä luottamaan muihin kuin itseensä ja ehkä vaivoin siihen toiseen vanhempaan. Isovanhemmatkin on siinä rajoilla, ja appivanhemmat miniälle reippaasti jo rajan tuolla puolen. 

Kyllä minä olen luottanut anoppiin, ja lapsellisiin sukulaisiin, ja herra paratkoon myös siskooni, joka on keski-ikäinen neiti-ihminen. Hän on meidän lapsille  rakas ja läheinen eikä varmasti vähiten sen takia, että on ollut aina meidän elämässä, niin juhlassa kuin arjessakin aina kun on järjestynyt. Lisäksi meillä on kivoja kummeja ja mukavia naapureita, ei kahta sanaa etteikö heihin voisi luottaa.

Miten tämä liittyy siihen, että vastasynnyttänyt äiti haluaa itkevän vauvansa omaan syliinsä, ja ahdistuu jos sitä ei anneta? Tai että äiti ei anna 2-vuotiasta satojen kilometrien päähän kylään? Tai että äiti ei hyväksy sitä, että isovanhemmat puhuvat hänestä lapsille pahaa?

Vierailija kirjoitti:

Minä olisin niin onnellinen, että edes jompikumpi isovanhemmista ottaisi lapsenlapsen vapaasta tahdosta hoitoon...

Mutta tietysti rajansa kaikella. Sinä olet äiti ja määrität rajat ja kuinka usein käytte mummolassa.

Mä voin antaa mun lasten mummun kävelemään yli ja mitätöimään sun vanhemmuutta jatkuvasti. Muistaa kertoa joka päivä kovaan ääneen kuinka huono ihminen olet, äitinä erityisen epäkelpo. Tuo talon täyteen turhaa tavaraa ja omin luvin korjailee sun sisustusvirheet ja nuuskii kaapit läpi. Noin aluksi. Tietenkään ensimmäistäkään sun sääntöä lasten suhteen ei noudateta, yliherkkyysreaktiot ja allergiat ovat tietysti vain harhaisen miniän kuvitelmaa. Kun kieltää mehun juottamisen tuttipullosta, niin saat saarnan kuinka et halua lapsellesi mitään hyvää. Jos haet tuon lapsenhoitoavuksi, niin et saa palauttaa.

Vierailija kirjoitti:

Minä olisin niin onnellinen, että edes jompikumpi isovanhemmista ottaisi lapsenlapsen vapaasta tahdosta hoitoon...

Mutta tietysti rajansa kaikella. Sinä olet äiti ja määrität rajat ja kuinka usein käytte mummolassa.

Anna osoite niin lähetän äitini ”auttamaan” sinua.

Ymmärrän ap:n harmistusta - mummulla on lyönyt yli pahemman kerran. Mutta rakas ap, yritä nähdä anoppisi "kanssa-naisena" vastapelurin sijasta. Ei hän ole sinua eikä minua kummempi, omine tarpeineen vähän tuuliajolla ja sen voi tehdä jo pelkät vaihdevuodet. Ei hän sinua inhoa, tuntee todennäköisesti vain epävarmuutta siitä saako olla lapsen lähellä riittävästi. Yritä opetella seesteinen, varma tunnetila jonka otat käyttöön nimenomaan aina anoppisi seurassa. Punnitse hänen sanomiaan asioita kahdesti ennen kuin päästät ne ihosi alle. Jos hän huokaisee lapselle että voi, kun saisin nukkua vieressäsi, tunne empatiaa ennen mitään muuta! Voit sanoa hänelle pehmeästi: niin, onhan se ihana nukkua lämpöinen pienokainen kainalossa. Ja anoppisi mieleen palautuu se kaikki, ja ennenkaikkea hän saa yhteyden sinuun ÄITINÄ. Teillä on jaettavaa! Ja se on totta ettei Syvä suhde muodostu silloin tällöin kahvitellessa. Tämä asia voi todella synkistää mummun mieltä, hän tietää kyllä että todella lämmin, aikuisuuteen asti kantava suhde vaatii syntyäkseen tilaa ja rauhaa alusta alkaen. Sillä lapsi ei ole "sinun", niin kuin kukaan ei lapsiaan omista. Lapsi on oma ihmisyksilönsä ja tämä nainen joka häntä kaipaa luokseen, on hänen oma isoäitinsä. Heillä on yhteistä verta, heillä on mahdollisuus todelliseen yhteyteen jos sinä. ap sen mahdollistat. Näe hänet lempein silmin, suhtaudu vaikeisiin tilanteisiin seesteisen, rauhaa uhkuvan ihmisen tavoin, ja ne loppuvat ajan myötä. Kukaan ei halua eikä voi olla hankala ihmiselle joka huokuu rauhaa, silloinkin kun muut kipunoivat. Istupa joskus anoppisi viereen kun hän on mielipahassaan sinulta sulkeutunut ja laske vaikka käsi hänen olkapäälleen. Kerro, että ymmärrät, etkä halua hänelle mitään muuta kuin hyvää. Se muutos joka sinua odottaa anopissasi tämän jälkeen lyö sinut ällikällä - hyvällä tavalla. Kaikkea hyvää, kuulostat nuorelta, mutta henkiselle matkalla valmiilta äidiltä ja lupaan että lempeys luo lempeyttä, ymmärrys ymmärrystä. <3 T. pitkän tien tähän pisteeseen kulkenut, vähän jo vanhempi äiti;)

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän ap:n harmistusta - mummulla on lyönyt yli pahemman kerran. Mutta rakas ap, yritä nähdä anoppisi "kanssa-naisena" vastapelurin sijasta. Ei hän ole sinua eikä minua kummempi, omine tarpeineen vähän tuuliajolla ja sen voi tehdä jo pelkät vaihdevuodet. Ei hän sinua inhoa, tuntee todennäköisesti vain epävarmuutta siitä saako olla lapsen lähellä riittävästi. Yritä opetella seesteinen, varma tunnetila jonka otat käyttöön nimenomaan aina anoppisi seurassa. Punnitse hänen sanomiaan asioita kahdesti ennen kuin päästät ne ihosi alle. Jos hän huokaisee lapselle että voi, kun saisin nukkua vieressäsi, tunne empatiaa ennen mitään muuta! Voit sanoa hänelle pehmeästi: niin, onhan se ihana nukkua lämpöinen pienokainen kainalossa. Ja anoppisi mieleen palautuu se kaikki, ja ennenkaikkea hän saa yhteyden sinuun ÄITINÄ. Teillä on jaettavaa! Ja se on totta ettei Syvä suhde muodostu silloin tällöin kahvitellessa. Tämä asia voi todella synkistää mummun mieltä, hän tietää kyllä että todella lämmin, aikuisuuteen asti kantava suhde vaatii syntyäkseen tilaa ja rauhaa alusta alkaen. Sillä lapsi ei ole "sinun", niin kuin kukaan ei lapsiaan omista. Lapsi on oma ihmisyksilönsä ja tämä nainen joka häntä kaipaa luokseen, on hänen oma isoäitinsä. Heillä on yhteistä verta, heillä on mahdollisuus todelliseen yhteyteen jos sinä. ap sen mahdollistat. Näe hänet lempein silmin, suhtaudu vaikeisiin tilanteisiin seesteisen, rauhaa uhkuvan ihmisen tavoin, ja ne loppuvat ajan myötä. Kukaan ei halua eikä voi olla hankala ihmiselle joka huokuu rauhaa, silloinkin kun muut kipunoivat. Istupa joskus anoppisi viereen kun hän on mielipahassaan sinulta sulkeutunut ja laske vaikka käsi hänen olkapäälleen. Kerro, että ymmärrät, etkä halua hänelle mitään muuta kuin hyvää. Se muutos joka sinua odottaa anopissasi tämän jälkeen lyö sinut ällikällä - hyvällä tavalla. Kaikkea hyvää, kuulostat nuorelta, mutta henkiselle matkalla valmiilta äidiltä ja lupaan että lempeys luo lempeyttä, ymmärrys ymmärrystä. <3 T. pitkän tien tähän pisteeseen kulkenut, vähän jo vanhempi äiti;)

No jo on soopaa!🤮🤮🤮🤮🤮🤮

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän ap:n harmistusta - mummulla on lyönyt yli pahemman kerran. Mutta rakas ap, yritä nähdä anoppisi "kanssa-naisena" vastapelurin sijasta. Ei hän ole sinua eikä minua kummempi, omine tarpeineen vähän tuuliajolla ja sen voi tehdä jo pelkät vaihdevuodet. Ei hän sinua inhoa, tuntee todennäköisesti vain epävarmuutta siitä saako olla lapsen lähellä riittävästi. Yritä opetella seesteinen, varma tunnetila jonka otat käyttöön nimenomaan aina anoppisi seurassa. Punnitse hänen sanomiaan asioita kahdesti ennen kuin päästät ne ihosi alle. Jos hän huokaisee lapselle että voi, kun saisin nukkua vieressäsi, tunne empatiaa ennen mitään muuta! Voit sanoa hänelle pehmeästi: niin, onhan se ihana nukkua lämpöinen pienokainen kainalossa. Ja anoppisi mieleen palautuu se kaikki, ja ennenkaikkea hän saa yhteyden sinuun ÄITINÄ. Teillä on jaettavaa! Ja se on totta ettei Syvä suhde muodostu silloin tällöin kahvitellessa. Tämä asia voi todella synkistää mummun mieltä, hän tietää kyllä että todella lämmin, aikuisuuteen asti kantava suhde vaatii syntyäkseen tilaa ja rauhaa alusta alkaen. Sillä lapsi ei ole "sinun", niin kuin kukaan ei lapsiaan omista. Lapsi on oma ihmisyksilönsä ja tämä nainen joka häntä kaipaa luokseen, on hänen oma isoäitinsä. Heillä on yhteistä verta, heillä on mahdollisuus todelliseen yhteyteen jos sinä. ap sen mahdollistat. Näe hänet lempein silmin, suhtaudu vaikeisiin tilanteisiin seesteisen, rauhaa uhkuvan ihmisen tavoin, ja ne loppuvat ajan myötä. Kukaan ei halua eikä voi olla hankala ihmiselle joka huokuu rauhaa, silloinkin kun muut kipunoivat. Istupa joskus anoppisi viereen kun hän on mielipahassaan sinulta sulkeutunut ja laske vaikka käsi hänen olkapäälleen. Kerro, että ymmärrät, etkä halua hänelle mitään muuta kuin hyvää. Se muutos joka sinua odottaa anopissasi tämän jälkeen lyö sinut ällikällä - hyvällä tavalla. Kaikkea hyvää, kuulostat nuorelta, mutta henkiselle matkalla valmiilta äidiltä ja lupaan että lempeys luo lempeyttä, ymmärrys ymmärrystä. <3 T. pitkän tien tähän pisteeseen kulkenut, vähän jo vanhempi äiti;)

No jo on soopaa!🤮🤮🤮🤮🤮🤮

Lue viesti uudelleen, tällä kertaa rauhassa. Mikään ei lempeyttä vahvempaa ja minä toivon, oikeasti, että sinä myös saavutat tämän tunnetilan omassa elämässäsi. Tarve heittää tuollaisia "näkemyksiä" kadonnee sen myötä ja näet senkin, mitä ihmiset eivät ääneen sinulle sano. Kaikkea hyvää, sinullekin :) T. Ylemmäksi kirjoittanut, "vanhempi äiti"

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän ap:n harmistusta - mummulla on lyönyt yli pahemman kerran. Mutta rakas ap, yritä nähdä anoppisi "kanssa-naisena" vastapelurin sijasta. Ei hän ole sinua eikä minua kummempi, omine tarpeineen vähän tuuliajolla ja sen voi tehdä jo pelkät vaihdevuodet. Ei hän sinua inhoa, tuntee todennäköisesti vain epävarmuutta siitä saako olla lapsen lähellä riittävästi. Yritä opetella seesteinen, varma tunnetila jonka otat käyttöön nimenomaan aina anoppisi seurassa. Punnitse hänen sanomiaan asioita kahdesti ennen kuin päästät ne ihosi alle. Jos hän huokaisee lapselle että voi, kun saisin nukkua vieressäsi, tunne empatiaa ennen mitään muuta! Voit sanoa hänelle pehmeästi: niin, onhan se ihana nukkua lämpöinen pienokainen kainalossa. Ja anoppisi mieleen palautuu se kaikki, ja ennenkaikkea hän saa yhteyden sinuun ÄITINÄ. Teillä on jaettavaa! Ja se on totta ettei Syvä suhde muodostu silloin tällöin kahvitellessa. Tämä asia voi todella synkistää mummun mieltä, hän tietää kyllä että todella lämmin, aikuisuuteen asti kantava suhde vaatii syntyäkseen tilaa ja rauhaa alusta alkaen. Sillä lapsi ei ole "sinun", niin kuin kukaan ei lapsiaan omista. Lapsi on oma ihmisyksilönsä ja tämä nainen joka häntä kaipaa luokseen, on hänen oma isoäitinsä. Heillä on yhteistä verta, heillä on mahdollisuus todelliseen yhteyteen jos sinä. ap sen mahdollistat. Näe hänet lempein silmin, suhtaudu vaikeisiin tilanteisiin seesteisen, rauhaa uhkuvan ihmisen tavoin, ja ne loppuvat ajan myötä. Kukaan ei halua eikä voi olla hankala ihmiselle joka huokuu rauhaa, silloinkin kun muut kipunoivat. Istupa joskus anoppisi viereen kun hän on mielipahassaan sinulta sulkeutunut ja laske vaikka käsi hänen olkapäälleen. Kerro, että ymmärrät, etkä halua hänelle mitään muuta kuin hyvää. Se muutos joka sinua odottaa anopissasi tämän jälkeen lyö sinut ällikällä - hyvällä tavalla. Kaikkea hyvää, kuulostat nuorelta, mutta henkiselle matkalla valmiilta äidiltä ja lupaan että lempeys luo lempeyttä, ymmärrys ymmärrystä. <3 T. pitkän tien tähän pisteeseen kulkenut, vähän jo vanhempi äiti;)

No jo on soopaa!🤮🤮🤮🤮🤮🤮

Lue viesti uudelleen, tällä kertaa rauhassa. Mikään ei lempeyttä vahvempaa ja minä toivon, oikeasti, että sinä myös saavutat tämän tunnetilan omassa elämässäsi. Tarve heittää tuollaisia "näkemyksiä" kadonnee sen myötä ja näet senkin, mitä ihmiset eivät ääneen sinulle sano. Kaikkea hyvää, sinullekin :) T. Ylemmäksi kirjoittanut, "vanhempi äiti"

Lopeta jo. Naurettavaa potaskaa! Oksettavaa suoltoa.

Mikä logiikka on siinä että se ns ”vanha ja viisas” saa olla millainen paskapää vain ja nuoremman pitää ruuhkavuosissa niellä kaikki paska?

Eikä loogisempaa olisi että se ”vanha ja viisas” keskittyisi käyttäytymään hyvin eikä vain vaatimaan ja vaatimaan? Kun kerran on ns vanha ja viisas...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän ap:n harmistusta - mummulla on lyönyt yli pahemman kerran. Mutta rakas ap, yritä nähdä anoppisi "kanssa-naisena" vastapelurin sijasta. Ei hän ole sinua eikä minua kummempi, omine tarpeineen vähän tuuliajolla ja sen voi tehdä jo pelkät vaihdevuodet. Ei hän sinua inhoa, tuntee todennäköisesti vain epävarmuutta siitä saako olla lapsen lähellä riittävästi. Yritä opetella seesteinen, varma tunnetila jonka otat käyttöön nimenomaan aina anoppisi seurassa. Punnitse hänen sanomiaan asioita kahdesti ennen kuin päästät ne ihosi alle. Jos hän huokaisee lapselle että voi, kun saisin nukkua vieressäsi, tunne empatiaa ennen mitään muuta! Voit sanoa hänelle pehmeästi: niin, onhan se ihana nukkua lämpöinen pienokainen kainalossa. Ja anoppisi mieleen palautuu se kaikki, ja ennenkaikkea hän saa yhteyden sinuun ÄITINÄ. Teillä on jaettavaa! Ja se on totta ettei Syvä suhde muodostu silloin tällöin kahvitellessa. Tämä asia voi todella synkistää mummun mieltä, hän tietää kyllä että todella lämmin, aikuisuuteen asti kantava suhde vaatii syntyäkseen tilaa ja rauhaa alusta alkaen. Sillä lapsi ei ole "sinun", niin kuin kukaan ei lapsiaan omista. Lapsi on oma ihmisyksilönsä ja tämä nainen joka häntä kaipaa luokseen, on hänen oma isoäitinsä. Heillä on yhteistä verta, heillä on mahdollisuus todelliseen yhteyteen jos sinä. ap sen mahdollistat. Näe hänet lempein silmin, suhtaudu vaikeisiin tilanteisiin seesteisen, rauhaa uhkuvan ihmisen tavoin, ja ne loppuvat ajan myötä. Kukaan ei halua eikä voi olla hankala ihmiselle joka huokuu rauhaa, silloinkin kun muut kipunoivat. Istupa joskus anoppisi viereen kun hän on mielipahassaan sinulta sulkeutunut ja laske vaikka käsi hänen olkapäälleen. Kerro, että ymmärrät, etkä halua hänelle mitään muuta kuin hyvää. Se muutos joka sinua odottaa anopissasi tämän jälkeen lyö sinut ällikällä - hyvällä tavalla. Kaikkea hyvää, kuulostat nuorelta, mutta henkiselle matkalla valmiilta äidiltä ja lupaan että lempeys luo lempeyttä, ymmärrys ymmärrystä. <3 T. pitkän tien tähän pisteeseen kulkenut, vähän jo vanhempi äiti;)

No jo on soopaa!🤮🤮🤮🤮🤮🤮

Lue viesti uudelleen, tällä kertaa rauhassa. Mikään ei lempeyttä vahvempaa ja minä toivon, oikeasti, että sinä myös saavutat tämän tunnetilan omassa elämässäsi. Tarve heittää tuollaisia "näkemyksiä" kadonnee sen myötä ja näet senkin, mitä ihmiset eivät ääneen sinulle sano. Kaikkea hyvää, sinullekin :) T. Ylemmäksi kirjoittanut, "vanhempi äiti"

Lopeta jo. Naurettavaa potaskaa! Oksettavaa suoltoa.

No niin eli väärä foorumi/kohderyhmä. Rauha rakkaat naiset, ap saakoon tästä jotakin jos on saadakseen, uskon että hän tavoittaa ajatukseni.. :) En jatka tästä enempää, kertomani jää hautumaan kelle jääkin. T. Vielä kerran "vanhempi äiti"

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän ap:n harmistusta - mummulla on lyönyt yli pahemman kerran. Mutta rakas ap, yritä nähdä anoppisi "kanssa-naisena" vastapelurin sijasta. Ei hän ole sinua eikä minua kummempi, omine tarpeineen vähän tuuliajolla ja sen voi tehdä jo pelkät vaihdevuodet. Ei hän sinua inhoa, tuntee todennäköisesti vain epävarmuutta siitä saako olla lapsen lähellä riittävästi. Yritä opetella seesteinen, varma tunnetila jonka otat käyttöön nimenomaan aina anoppisi seurassa. Punnitse hänen sanomiaan asioita kahdesti ennen kuin päästät ne ihosi alle. Jos hän huokaisee lapselle että voi, kun saisin nukkua vieressäsi, tunne empatiaa ennen mitään muuta! Voit sanoa hänelle pehmeästi: niin, onhan se ihana nukkua lämpöinen pienokainen kainalossa. Ja anoppisi mieleen palautuu se kaikki, ja ennenkaikkea hän saa yhteyden sinuun ÄITINÄ. Teillä on jaettavaa! Ja se on totta ettei Syvä suhde muodostu silloin tällöin kahvitellessa. Tämä asia voi todella synkistää mummun mieltä, hän tietää kyllä että todella lämmin, aikuisuuteen asti kantava suhde vaatii syntyäkseen tilaa ja rauhaa alusta alkaen. Sillä lapsi ei ole "sinun", niin kuin kukaan ei lapsiaan omista. Lapsi on oma ihmisyksilönsä ja tämä nainen joka häntä kaipaa luokseen, on hänen oma isoäitinsä. Heillä on yhteistä verta, heillä on mahdollisuus todelliseen yhteyteen jos sinä. ap sen mahdollistat. Näe hänet lempein silmin, suhtaudu vaikeisiin tilanteisiin seesteisen, rauhaa uhkuvan ihmisen tavoin, ja ne loppuvat ajan myötä. Kukaan ei halua eikä voi olla hankala ihmiselle joka huokuu rauhaa, silloinkin kun muut kipunoivat. Istupa joskus anoppisi viereen kun hän on mielipahassaan sinulta sulkeutunut ja laske vaikka käsi hänen olkapäälleen. Kerro, että ymmärrät, etkä halua hänelle mitään muuta kuin hyvää. Se muutos joka sinua odottaa anopissasi tämän jälkeen lyö sinut ällikällä - hyvällä tavalla. Kaikkea hyvää, kuulostat nuorelta, mutta henkiselle matkalla valmiilta äidiltä ja lupaan että lempeys luo lempeyttä, ymmärrys ymmärrystä. <3 T. pitkän tien tähän pisteeseen kulkenut, vähän jo vanhempi äiti;)

Hyi ***** miten ylemmyydentuntoista liibalaabaa. Kiteytettynä : nöyrry ja miellytä niin riitoja ei tule.

Koskeeko sama ohje myös anoppia miniään suhtautumisessa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän ap:n harmistusta - mummulla on lyönyt yli pahemman kerran. Mutta rakas ap, yritä nähdä anoppisi "kanssa-naisena" vastapelurin sijasta. Ei hän ole sinua eikä minua kummempi, omine tarpeineen vähän tuuliajolla ja sen voi tehdä jo pelkät vaihdevuodet. Ei hän sinua inhoa, tuntee todennäköisesti vain epävarmuutta siitä saako olla lapsen lähellä riittävästi. Yritä opetella seesteinen, varma tunnetila jonka otat käyttöön nimenomaan aina anoppisi seurassa. Punnitse hänen sanomiaan asioita kahdesti ennen kuin päästät ne ihosi alle. Jos hän huokaisee lapselle että voi, kun saisin nukkua vieressäsi, tunne empatiaa ennen mitään muuta! Voit sanoa hänelle pehmeästi: niin, onhan se ihana nukkua lämpöinen pienokainen kainalossa. Ja anoppisi mieleen palautuu se kaikki, ja ennenkaikkea hän saa yhteyden sinuun ÄITINÄ. Teillä on jaettavaa! Ja se on totta ettei Syvä suhde muodostu silloin tällöin kahvitellessa. Tämä asia voi todella synkistää mummun mieltä, hän tietää kyllä että todella lämmin, aikuisuuteen asti kantava suhde vaatii syntyäkseen tilaa ja rauhaa alusta alkaen. Sillä lapsi ei ole "sinun", niin kuin kukaan ei lapsiaan omista. Lapsi on oma ihmisyksilönsä ja tämä nainen joka häntä kaipaa luokseen, on hänen oma isoäitinsä. Heillä on yhteistä verta, heillä on mahdollisuus todelliseen yhteyteen jos sinä. ap sen mahdollistat. Näe hänet lempein silmin, suhtaudu vaikeisiin tilanteisiin seesteisen, rauhaa uhkuvan ihmisen tavoin, ja ne loppuvat ajan myötä. Kukaan ei halua eikä voi olla hankala ihmiselle joka huokuu rauhaa, silloinkin kun muut kipunoivat. Istupa joskus anoppisi viereen kun hän on mielipahassaan sinulta sulkeutunut ja laske vaikka käsi hänen olkapäälleen. Kerro, että ymmärrät, etkä halua hänelle mitään muuta kuin hyvää. Se muutos joka sinua odottaa anopissasi tämän jälkeen lyö sinut ällikällä - hyvällä tavalla. Kaikkea hyvää, kuulostat nuorelta, mutta henkiselle matkalla valmiilta äidiltä ja lupaan että lempeys luo lempeyttä, ymmärrys ymmärrystä. <3 T. pitkän tien tähän pisteeseen kulkenut, vähän jo vanhempi äiti;)

No jo on soopaa!🤮🤮🤮🤮🤮🤮

Lue viesti uudelleen, tällä kertaa rauhassa. Mikään ei lempeyttä vahvempaa ja minä toivon, oikeasti, että sinä myös saavutat tämän tunnetilan omassa elämässäsi. Tarve heittää tuollaisia "näkemyksiä" kadonnee sen myötä ja näet senkin, mitä ihmiset eivät ääneen sinulle sano. Kaikkea hyvää, sinullekin :) T. Ylemmäksi kirjoittanut, "vanhempi äiti"

Lopeta jo. Naurettavaa potaskaa! Oksettavaa suoltoa.

No niin eli väärä foorumi/kohderyhmä. Rauha rakkaat naiset, ap saakoon tästä jotakin jos on saadakseen, uskon että hän tavoittaa ajatukseni.. :) En jatka tästä enempää, kertomani jää hautumaan kelle jääkin. T. Vielä kerran "vanhempi äiti"

Jos ei osaa käyttäytyä, ei osaa ja kantaa sitten sen tökerön käytöksensä seuraukset. Niin yksinkertaista se on. Myös vanhat hullur ja hölmöt. Sinäkin. T. Viisas äiti

Tämä psykomummo-ongelma lienee perinnöllistä. Tuskinpa nämä ripustautuvat äidit aikanaan saavat olla mummoja omille lapsenlapsilleen (ainakaan pojan lapsille). Minä puolestani uskon, että oma poikani, joka on saanut nauttia mummon lämpöisestä rakkaudesta ja huolenpidosta, muistaa sen aina ja haluaa samaa turvaa aikanaan omille lapsilleen.

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän ap:n harmistusta - mummulla on lyönyt yli pahemman kerran. Mutta rakas ap, yritä nähdä anoppisi "kanssa-naisena" vastapelurin sijasta. Ei hän ole sinua eikä minua kummempi, omine tarpeineen vähän tuuliajolla ja sen voi tehdä jo pelkät vaihdevuodet. Ei hän sinua inhoa, tuntee todennäköisesti vain epävarmuutta siitä saako olla lapsen lähellä riittävästi. Yritä opetella seesteinen, varma tunnetila jonka otat käyttöön nimenomaan aina anoppisi seurassa. Punnitse hänen sanomiaan asioita kahdesti ennen kuin päästät ne ihosi alle. Jos hän huokaisee lapselle että voi, kun saisin nukkua vieressäsi, tunne empatiaa ennen mitään muuta! Voit sanoa hänelle pehmeästi: niin, onhan se ihana nukkua lämpöinen pienokainen kainalossa. Ja anoppisi mieleen palautuu se kaikki, ja ennenkaikkea hän saa yhteyden sinuun ÄITINÄ. Teillä on jaettavaa! Ja se on totta ettei Syvä suhde muodostu silloin tällöin kahvitellessa. Tämä asia voi todella synkistää mummun mieltä, hän tietää kyllä että todella lämmin, aikuisuuteen asti kantava suhde vaatii syntyäkseen tilaa ja rauhaa alusta alkaen. Sillä lapsi ei ole "sinun", niin kuin kukaan ei lapsiaan omista. Lapsi on oma ihmisyksilönsä ja tämä nainen joka häntä kaipaa luokseen, on hänen oma isoäitinsä. Heillä on yhteistä verta, heillä on mahdollisuus todelliseen yhteyteen jos sinä. ap sen mahdollistat. Näe hänet lempein silmin, suhtaudu vaikeisiin tilanteisiin seesteisen, rauhaa uhkuvan ihmisen tavoin, ja ne loppuvat ajan myötä. Kukaan ei halua eikä voi olla hankala ihmiselle joka huokuu rauhaa, silloinkin kun muut kipunoivat. Istupa joskus anoppisi viereen kun hän on mielipahassaan sinulta sulkeutunut ja laske vaikka käsi hänen olkapäälleen. Kerro, että ymmärrät, etkä halua hänelle mitään muuta kuin hyvää. Se muutos joka sinua odottaa anopissasi tämän jälkeen lyö sinut ällikällä - hyvällä tavalla. Kaikkea hyvää, kuulostat nuorelta, mutta henkiselle matkalla valmiilta äidiltä ja lupaan että lempeys luo lempeyttä, ymmärrys ymmärrystä. <3 T. pitkän tien tähän pisteeseen kulkenut, vähän jo vanhempi äiti;)

Voihan [piiiiiiiiip].  Mun anoppi lyö aika usein ällikällä, mutta ei koskaan hyvällä tavalla. Aina kun luulen, että hänen ilkeytensä ja v-mäisyytensä sekä narsistinen itsekkyytensä on nähty, niin tapahtuu jotain vielä pahempaa. Olen kokeillut olla lempeä, niellä kaiken ja alistunut kynnysmatoksi. Jos olisin jatkanut tuolla tiellä, olisin varmasti ajanut rekan alle tms. Aloin pitää puoliani (anopin termein: aloin hankalaksi), jolloin anoppi katkaisi välit miltei kokonaan. Mikä HELPOTUS! 

Joskus on vain hyväksyttävä fakta, että kaikkien ihmisten kanssa ei voi olla edes ns. sivistyneissä väleissä. Ei, jos toisen ainoa tavoite on olla lapsensa perheen keskiössä, määrätä ihan kaikesta (jopa lasten lukumäärästä, nimistä, missä koulussa käyvät)  eikä anna lapsen vanhemmille (huom! kummallekaan) mitään arvoa. Ei tuollaiseen ihmiseen lempeys toimi. Hän näkee sen heikkoutena, ja taitavana manipulaattorina osaa ottaa tilanteesta maksimaalisen hyödyn.