Lue keskustelun säännöt.
Vauvan tehtävä hoitaa isoäitiä?
Meillä on 8kk vauva jonka isoäiti on hurahtanut pikkuiseen jo raskausaikana todella voimakkaasti. Tunnen itseni nipoksi kun minua on alkanut häiritä mummon ja lapsen tapa olla yhdessä. Mummo vaatii tapaamista vähintään kerran viikossa ja joka kerran pitelee vauvaa rintaansa vasten ja "sulkeutuu" seurasta. Kuiskailee "mummo rakastaa, mummon rakkain"-koko ajan vauvalle ja jos vauva inahtaa tai yrittää vääntää itseään pois sylistä lähtee mummo nopeasti kauaksi minusta ja miehestä, ettemme ota vauvaa. Mummo on mukava ihminen luonteeltaan mutta esim. minua ei noteeraa millään tavalla kun olen paikalla, ärsyyntyy selvästi läsnäolostani. Olenko yliherkkä? Mummo on alusta asti anellut vauvaa yökylään, sanoi 2 viikon ikäiselle vauvalle "tänään jäät mummon luokse, mummon luona on hyvä". Sanoin etten jätä vastasyntynyttä hoitoon missään nimessä. Alkoi ITKEÄ ja sanoi että hän saa vauvasta voimaa jatkaa töissä. Sanoo tätä samaa aina kun pyytää tapaamista, jopa sanamuodoin ettei "jaksa tulevaa työviikkoa", ellei saa sylitellä vauvaa. Ei ole saanut yöhoitoon koska imetän enkä jotenkin usko että hän pystyy tarkkailemaan VAUVAN tarpeita. Jos vauva vaikka kaipaa tilaa, lattialla olemista tms. niin se ei käy päinsä tämän mummon kanssa. Mitä voin tehdä pahoittamatta mummon mieltä? Kyseessä miehen äiti johon ollut tosi hyvät välit ennen vauvan syntymään.
Mies on kiusaantunut ja yrittää olla ottamatta kantaa asiaan. Ei selvästi tajua miksi minua stressaa mummon kyläilyt ja heillä vieraileminen. Mummo on tavallaan niin herttainen olemukseltaan kuitenkin, mutta ahdistaa ettei hän selvästi pysty näkemään minun merkitystäni ja rooliani lapsen elämässä. Ja juu, olen "kiitollinen" siitä että on välittäviä isovanhempia mutta en voi tunteilleni mitään.
Kommentit (10673)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä on osalla porukasta ajatus, että vanhempi ei saisi mitenkään olla kiinnostunut aikuisen lapsensa perheestä. Kannattaa miettiä mikä ihmeen vaara vanhempien kiinnostuksessa olisi. Isovanhempien ja lastenlasten suhde on merkittävä ja sitä olisi hyvä tukea. Asia erikseen ovat mummot ja vaarit, jotka eivät kykene isovanhemmuuteen sairautensa tai välinpitämättömyytensä vuoksi. Silloin lapsille on syytä kertoa, miksi isovanhemmat eivät pidä yhteyttä. Isovanhempien mollaaminen lasten kuullen on huono tapa kertoa omasta ärtymyksestään.
Suhde appivanhempiin ei ole se pahin ongelmavyyhti parisuhteeseen, useammin ongelmia on omien vanhempien kanssa, ja nämä heijastuvat myös parisuhteeseen. Se, että ei ole kasvanut aikuiseksi, saa usein ristiriitoja aikaan parisuhteessa. Kannattaa miettiä vaikka pariterapiassa miksi vanhemmistaan ei ole voinut irrottautua, ja miten se voisi tapahtua nyt.
Etäisyyden saa kasvun ja kehityksen kautta, ei edes tarvitse laittaa välejä poikki vanhempiin. Eriytyminen tapahtuu ihmisen omassa mielessä ja näkyy vahvistuneena tahtona. Kun minuus vahvistuu, ihminen viestii toiminnallaan tietävänsä, mitä haluaa. Silloin vanhempien sanomiset voi jättää huomiotta. Silloin on myös rohkeutta laittaa rajat tungetteleville vanhemmille. Jos eriytymisessä eli kasvussa omaksi minäksi on ollut ongelmia nuorena, vanhempien mielipiteet voivat painaa liikaa vielä aikuisenkin elämässä.
Ihan hyvä kirjoitus monilta osin, mutta vanhempia syyllistäessä/kritisoidessa tulee muistaa sekin, etteivät lapset "tarvitse" isovanhempia. Lapselle voi muodostua oikein merkittävä ja antoisa suhde isovanhempaan, mutta se suhde on korvattavissa. Lapselle riittää, että hänen elämässään on muitakin tärkeitä aikuisia ihmisiä kuin omat vanhemmat. Sellaisen ei täydy perustua sukulaissuhteeseen. Äärimmäisen harva huvin ja urheilun vuoksi pitää isovanhemman etäällä, eikä sellaisesta päätöksestä pidä syyllistää. Ihan jo sekin, että isovanhempi vie energiaa tavalla tai toisella vanhemmalta riittää syyksi rajata kanssakäymistä ankarasti. Vanhemmuus ei ole korvattavissa ja huolestuttavampaa onkin avioerojen myötä tapahtuva etäännyttäminen toisesta vanhemmasta.
Minä kyllä väitän, että isovanhempi joka ei kykene hyväksymään oman lapsen aikuistumista ja sitä että isovanhempi ei ole vanhempi lapsenlapselle (hänen ei esim. täydy huolehtia sellaisista asioista mistä vanhempi huolehtii), ei myöskään kykene antamaan lapselle hyvää isovanhemmuutta.
Herkästi isovanhempia puolustaessa unohtuu, että isovanhemman hyöty lapselle menee samantien pois jos hänen tapa olla lapsen kanssa vaikuttaa negatiivisesti vanhemmuuteen. Myös vanhempien parisuhteen torpedointi on sellainen asia, mihin vanhempien pitää puuttua rajusti ja tarvittaessa laittaa välit poikki kokonaan.
Minun appiukkoni on suoraan haukkunut minua miehelleni, ja anoppini on yrittänyt useamman kerran selän takana juonitellen aiheuttaa minulle ja miehelleni vakavan riidan. Anoppi jopa kerran vihjaili miehelleni, että nykyään moni isäkin päätyy lastensa huoltajaksi. On mieheni ensisijainen tehtävä näyttää vanhemmilleen paikkansa, mutta ihan hyvällä syyllä voin sanoa, ettei tällaisten ihmisten täydy olla läheisessä tekemisissä lastenlastensa kanssa lainkaan. Lasten koti on vanhempien parisuhde. Täytyy olla erittäin sairas ihminen mieleltään, jos toivoo edes salaa pienten lasten vanhempien eroavan vain siitä syystä että saisi ehkä olla enemmän lastenlasten kanssa yhdessä.
Isovanhemmille pitäisi uskaltaa puhua avoimesti ja asiasta. Kannattaa kertoa ensin hyvistä asioista, joita arvostaa ja vasta sitten niistä, joihin toivoo muutosta. On hyvä tiedostaa, että omien vanhempien kohtaaminen aikuisten tasolla voi olla sinulle tai puolisollesi hankalaa, sillä vanhempien seurassa on helppo pudota itse takaisin lapseksi. Keskustelussa ei sitten saa mennä henkilökohtaisuuksiin eikä ryhtyä kaivelemaan esim. vaikka omaa lapsuuttaan, vaan asiat on pidettävä asioina.
Jos isovanhemmat loukkaantuvat niin aloitteen sopuun voi jättää isovanhemmille. Voi esimerkiksi sanoa, että ottakaa yhteyttä, kun olette valmiita noudattamaan yhteisiä pelisääntöjä. Jos isovanhemmat haluavat aidosti olla lastenlastensa kanssa, he kyllä pääsevät yli loukkaantumisen tunteesta ja ottavat yhteyttä.
Minusta kukin tekee omalta osaltaan voitavansa, muistaen, että kukaan ei voi kuitenkaan muuttaa muita. Tee omat ratkaisusi, jos yhteispeli ei onnistu. Jos isovanhempien kanssa ei saada luotua yhteisiä pelisääntöjä, heidän kanssaan ei tarvitse olla tekemisissä.
Ai että ruuhkavuosia elävän ihmisen putää käyttää aikaansa siihen wttä kertoo aikuiselle ihmiselle että selän takana ei saa haukkua, lapsellwen wi saa toivoa avioeroa tai että he ei ole lapsenlapsen huoltajia jne.
Eikö voi lähteä siitä että nää ymmärtää ihan ilman mitään tiedotustilaisuuksia.
Ne ruuhkavuodet saattavat kestää yllättävän kauan. Naisten kokema stressi ei vähene pikkulapsivaiheen jälkeen. Hankaluuksia työn ja muun elämän yhteensovittamisessa kokee 38-47-vuotiaista naisista 39 prosenttia (miehet 28%) ja 48-57-vuotiaista naisista 37% (miehet 26%).
Jos sinulla ei ole aikaa keskustella tärkeistä asioista vanhempiesi tai puolisosi vanhempien kanssa, siis yrittää ratkaista ongelmaa ruuhkavuosien aikana keskustelemalla edes tuntia tai puolta tuntia tai aikaa kirjoittaa asiasta puolisosi kanssa yhteinen kirje isovanhemmille jos keskusteluyhteyttä ei ole niin minusta sinä et ole edes yrittänyt ratkaista asiaa vaan ainoastaan vältellä asiaa. Aikuinen ihminen ei toimi niin ja on tärkeää millaisen toimintamallin siirrät lapsillesi.
Isovanhemmilta on oikeus odottaa aikuisuutta ja aikuisen käytöstä. Niitä ei ole tarkoitus heille opettaa.
Voitko sitten hieman avata miksi asiassa on niin paljon ongelmia kuten esim. tässä ketjussa on kerrottu. Vai oletko sitä mieltä ettei ongelmia ole?
No daa. Isovanhemmat ei käyttäydy kuin aikuiset ja terveet ihmiset.
Ja sulle tulee yllätyksenä, että joskus ihmissuhteissa voi tulla vastaan ongelmia, että kaikki ei sujukaan mutkattomasti?
Mun vinkki sulle on, että älä jää jumiin, älä ajatuksiisi, mahdollisiin ongelmiisi äläkä ihmissuhteisiisi. Äläkä tähän palstaan. Se on paras neuvo minkä voin sulle antaa.
Isovanhempien mielenterveyd ja käytöstavat on isovanhempien vastuulla. Ei lapsen tai lapsenlapsen. Tämä on se tärkein viisaus.
En ole pyytänyt typeriä neuvojasi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä on osalla porukasta ajatus, että vanhempi ei saisi mitenkään olla kiinnostunut aikuisen lapsensa perheestä. Kannattaa miettiä mikä ihmeen vaara vanhempien kiinnostuksessa olisi. Isovanhempien ja lastenlasten suhde on merkittävä ja sitä olisi hyvä tukea. Asia erikseen ovat mummot ja vaarit, jotka eivät kykene isovanhemmuuteen sairautensa tai välinpitämättömyytensä vuoksi. Silloin lapsille on syytä kertoa, miksi isovanhemmat eivät pidä yhteyttä. Isovanhempien mollaaminen lasten kuullen on huono tapa kertoa omasta ärtymyksestään.
Suhde appivanhempiin ei ole se pahin ongelmavyyhti parisuhteeseen, useammin ongelmia on omien vanhempien kanssa, ja nämä heijastuvat myös parisuhteeseen. Se, että ei ole kasvanut aikuiseksi, saa usein ristiriitoja aikaan parisuhteessa. Kannattaa miettiä vaikka pariterapiassa miksi vanhemmistaan ei ole voinut irrottautua, ja miten se voisi tapahtua nyt.
Etäisyyden saa kasvun ja kehityksen kautta, ei edes tarvitse laittaa välejä poikki vanhempiin. Eriytyminen tapahtuu ihmisen omassa mielessä ja näkyy vahvistuneena tahtona. Kun minuus vahvistuu, ihminen viestii toiminnallaan tietävänsä, mitä haluaa. Silloin vanhempien sanomiset voi jättää huomiotta. Silloin on myös rohkeutta laittaa rajat tungetteleville vanhemmille. Jos eriytymisessä eli kasvussa omaksi minäksi on ollut ongelmia nuorena, vanhempien mielipiteet voivat painaa liikaa vielä aikuisenkin elämässä.
Ihan hyvä kirjoitus monilta osin, mutta vanhempia syyllistäessä/kritisoidessa tulee muistaa sekin, etteivät lapset "tarvitse" isovanhempia. Lapselle voi muodostua oikein merkittävä ja antoisa suhde isovanhempaan, mutta se suhde on korvattavissa. Lapselle riittää, että hänen elämässään on muitakin tärkeitä aikuisia ihmisiä kuin omat vanhemmat. Sellaisen ei täydy perustua sukulaissuhteeseen. Äärimmäisen harva huvin ja urheilun vuoksi pitää isovanhemman etäällä, eikä sellaisesta päätöksestä pidä syyllistää. Ihan jo sekin, että isovanhempi vie energiaa tavalla tai toisella vanhemmalta riittää syyksi rajata kanssakäymistä ankarasti. Vanhemmuus ei ole korvattavissa ja huolestuttavampaa onkin avioerojen myötä tapahtuva etäännyttäminen toisesta vanhemmasta.
Minä kyllä väitän, että isovanhempi joka ei kykene hyväksymään oman lapsen aikuistumista ja sitä että isovanhempi ei ole vanhempi lapsenlapselle (hänen ei esim. täydy huolehtia sellaisista asioista mistä vanhempi huolehtii), ei myöskään kykene antamaan lapselle hyvää isovanhemmuutta.
Herkästi isovanhempia puolustaessa unohtuu, että isovanhemman hyöty lapselle menee samantien pois jos hänen tapa olla lapsen kanssa vaikuttaa negatiivisesti vanhemmuuteen. Myös vanhempien parisuhteen torpedointi on sellainen asia, mihin vanhempien pitää puuttua rajusti ja tarvittaessa laittaa välit poikki kokonaan.
Minun appiukkoni on suoraan haukkunut minua miehelleni, ja anoppini on yrittänyt useamman kerran selän takana juonitellen aiheuttaa minulle ja miehelleni vakavan riidan. Anoppi jopa kerran vihjaili miehelleni, että nykyään moni isäkin päätyy lastensa huoltajaksi. On mieheni ensisijainen tehtävä näyttää vanhemmilleen paikkansa, mutta ihan hyvällä syyllä voin sanoa, ettei tällaisten ihmisten täydy olla läheisessä tekemisissä lastenlastensa kanssa lainkaan. Lasten koti on vanhempien parisuhde. Täytyy olla erittäin sairas ihminen mieleltään, jos toivoo edes salaa pienten lasten vanhempien eroavan vain siitä syystä että saisi ehkä olla enemmän lastenlasten kanssa yhdessä.
Isovanhemmille pitäisi uskaltaa puhua avoimesti ja asiasta. Kannattaa kertoa ensin hyvistä asioista, joita arvostaa ja vasta sitten niistä, joihin toivoo muutosta. On hyvä tiedostaa, että omien vanhempien kohtaaminen aikuisten tasolla voi olla sinulle tai puolisollesi hankalaa, sillä vanhempien seurassa on helppo pudota itse takaisin lapseksi. Keskustelussa ei sitten saa mennä henkilökohtaisuuksiin eikä ryhtyä kaivelemaan esim. vaikka omaa lapsuuttaan, vaan asiat on pidettävä asioina.
Jos isovanhemmat loukkaantuvat niin aloitteen sopuun voi jättää isovanhemmille. Voi esimerkiksi sanoa, että ottakaa yhteyttä, kun olette valmiita noudattamaan yhteisiä pelisääntöjä. Jos isovanhemmat haluavat aidosti olla lastenlastensa kanssa, he kyllä pääsevät yli loukkaantumisen tunteesta ja ottavat yhteyttä.
Minusta kukin tekee omalta osaltaan voitavansa, muistaen, että kukaan ei voi kuitenkaan muuttaa muita. Tee omat ratkaisusi, jos yhteispeli ei onnistu. Jos isovanhempien kanssa ei saada luotua yhteisiä pelisääntöjä, heidän kanssaan ei tarvitse olla tekemisissä.
Ai että ruuhkavuosia elävän ihmisen putää käyttää aikaansa siihen wttä kertoo aikuiselle ihmiselle että selän takana ei saa haukkua, lapsellwen wi saa toivoa avioeroa tai että he ei ole lapsenlapsen huoltajia jne.
Eikö voi lähteä siitä että nää ymmärtää ihan ilman mitään tiedotustilaisuuksia.
Ne ruuhkavuodet saattavat kestää yllättävän kauan. Naisten kokema stressi ei vähene pikkulapsivaiheen jälkeen. Hankaluuksia työn ja muun elämän yhteensovittamisessa kokee 38-47-vuotiaista naisista 39 prosenttia (miehet 28%) ja 48-57-vuotiaista naisista 37% (miehet 26%).
Jos sinulla ei ole aikaa keskustella tärkeistä asioista vanhempiesi tai puolisosi vanhempien kanssa, siis yrittää ratkaista ongelmaa ruuhkavuosien aikana keskustelemalla edes tuntia tai puolta tuntia tai aikaa kirjoittaa asiasta puolisosi kanssa yhteinen kirje isovanhemmille jos keskusteluyhteyttä ei ole niin minusta sinä et ole edes yrittänyt ratkaista asiaa vaan ainoastaan vältellä asiaa. Aikuinen ihminen ei toimi niin ja on tärkeää millaisen toimintamallin siirrät lapsillesi.
Isovanhemmilta on oikeus odottaa aikuisuutta ja aikuisen käytöstä. Niitä ei ole tarkoitus heille opettaa.
Voitko sitten hieman avata miksi asiassa on niin paljon ongelmia kuten esim. tässä ketjussa on kerrottu. Vai oletko sitä mieltä ettei ongelmia ole?
No daa. Isovanhemmat ei käyttäydy kuin aikuiset ja terveet ihmiset.
Ja sulle tulee yllätyksenä, että joskus ihmissuhteissa voi tulla vastaan ongelmia, että kaikki ei sujukaan mutkattomasti?
Mun vinkki sulle on, että älä jää jumiin, älä ajatuksiisi, mahdollisiin ongelmiisi äläkä ihmissuhteisiisi. Äläkä tähän palstaan. Se on paras neuvo minkä voin sulle antaa.
Mun vinkki sulle on, että älä yritä tekeytyä älykkäämmäksi mitä oikeasti olet. Nuo sinun muka-psykologiset lätinäsi ovat omiaan vain syventämään ongelmaa joka on lopulta toisten ihmisten rajojen kunnioittamisen vaikeus. Jos isovanhemmat ovat kehitysvammaisia niin ehkä silloin on tarpeen käydä ammattilaisen läsnäollen heidän kanssaan läpi sosiaaliset säännöt, ihan perusasioista lähtien. Muussa tapauksessa isovanhemmat joko a) kunnioittavat lapsensa perheen rajoja ja ihmisiä ja näin ollen saavat kuulua perheen elämään tai b) eivät kunnioita eivätkä tunnista rajoja ja siten heille näytetään ovea. Lapsia ei altisteta myrkyllisten ihmisten vaikutuspiiriin minkään näennäisen jalomielisen sosiaalisen pelin nimissä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä on osalla porukasta ajatus, että vanhempi ei saisi mitenkään olla kiinnostunut aikuisen lapsensa perheestä. Kannattaa miettiä mikä ihmeen vaara vanhempien kiinnostuksessa olisi. Isovanhempien ja lastenlasten suhde on merkittävä ja sitä olisi hyvä tukea. Asia erikseen ovat mummot ja vaarit, jotka eivät kykene isovanhemmuuteen sairautensa tai välinpitämättömyytensä vuoksi. Silloin lapsille on syytä kertoa, miksi isovanhemmat eivät pidä yhteyttä. Isovanhempien mollaaminen lasten kuullen on huono tapa kertoa omasta ärtymyksestään.
Suhde appivanhempiin ei ole se pahin ongelmavyyhti parisuhteeseen, useammin ongelmia on omien vanhempien kanssa, ja nämä heijastuvat myös parisuhteeseen. Se, että ei ole kasvanut aikuiseksi, saa usein ristiriitoja aikaan parisuhteessa. Kannattaa miettiä vaikka pariterapiassa miksi vanhemmistaan ei ole voinut irrottautua, ja miten se voisi tapahtua nyt.
Etäisyyden saa kasvun ja kehityksen kautta, ei edes tarvitse laittaa välejä poikki vanhempiin. Eriytyminen tapahtuu ihmisen omassa mielessä ja näkyy vahvistuneena tahtona. Kun minuus vahvistuu, ihminen viestii toiminnallaan tietävänsä, mitä haluaa. Silloin vanhempien sanomiset voi jättää huomiotta. Silloin on myös rohkeutta laittaa rajat tungetteleville vanhemmille. Jos eriytymisessä eli kasvussa omaksi minäksi on ollut ongelmia nuorena, vanhempien mielipiteet voivat painaa liikaa vielä aikuisenkin elämässä.
Ihan hyvä kirjoitus monilta osin, mutta vanhempia syyllistäessä/kritisoidessa tulee muistaa sekin, etteivät lapset "tarvitse" isovanhempia. Lapselle voi muodostua oikein merkittävä ja antoisa suhde isovanhempaan, mutta se suhde on korvattavissa. Lapselle riittää, että hänen elämässään on muitakin tärkeitä aikuisia ihmisiä kuin omat vanhemmat. Sellaisen ei täydy perustua sukulaissuhteeseen. Äärimmäisen harva huvin ja urheilun vuoksi pitää isovanhemman etäällä, eikä sellaisesta päätöksestä pidä syyllistää. Ihan jo sekin, että isovanhempi vie energiaa tavalla tai toisella vanhemmalta riittää syyksi rajata kanssakäymistä ankarasti. Vanhemmuus ei ole korvattavissa ja huolestuttavampaa onkin avioerojen myötä tapahtuva etäännyttäminen toisesta vanhemmasta.
Minä kyllä väitän, että isovanhempi joka ei kykene hyväksymään oman lapsen aikuistumista ja sitä että isovanhempi ei ole vanhempi lapsenlapselle (hänen ei esim. täydy huolehtia sellaisista asioista mistä vanhempi huolehtii), ei myöskään kykene antamaan lapselle hyvää isovanhemmuutta.
Herkästi isovanhempia puolustaessa unohtuu, että isovanhemman hyöty lapselle menee samantien pois jos hänen tapa olla lapsen kanssa vaikuttaa negatiivisesti vanhemmuuteen. Myös vanhempien parisuhteen torpedointi on sellainen asia, mihin vanhempien pitää puuttua rajusti ja tarvittaessa laittaa välit poikki kokonaan.
Minun appiukkoni on suoraan haukkunut minua miehelleni, ja anoppini on yrittänyt useamman kerran selän takana juonitellen aiheuttaa minulle ja miehelleni vakavan riidan. Anoppi jopa kerran vihjaili miehelleni, että nykyään moni isäkin päätyy lastensa huoltajaksi. On mieheni ensisijainen tehtävä näyttää vanhemmilleen paikkansa, mutta ihan hyvällä syyllä voin sanoa, ettei tällaisten ihmisten täydy olla läheisessä tekemisissä lastenlastensa kanssa lainkaan. Lasten koti on vanhempien parisuhde. Täytyy olla erittäin sairas ihminen mieleltään, jos toivoo edes salaa pienten lasten vanhempien eroavan vain siitä syystä että saisi ehkä olla enemmän lastenlasten kanssa yhdessä.
Isovanhemmille pitäisi uskaltaa puhua avoimesti ja asiasta. Kannattaa kertoa ensin hyvistä asioista, joita arvostaa ja vasta sitten niistä, joihin toivoo muutosta. On hyvä tiedostaa, että omien vanhempien kohtaaminen aikuisten tasolla voi olla sinulle tai puolisollesi hankalaa, sillä vanhempien seurassa on helppo pudota itse takaisin lapseksi. Keskustelussa ei sitten saa mennä henkilökohtaisuuksiin eikä ryhtyä kaivelemaan esim. vaikka omaa lapsuuttaan, vaan asiat on pidettävä asioina.
Jos isovanhemmat loukkaantuvat niin aloitteen sopuun voi jättää isovanhemmille. Voi esimerkiksi sanoa, että ottakaa yhteyttä, kun olette valmiita noudattamaan yhteisiä pelisääntöjä. Jos isovanhemmat haluavat aidosti olla lastenlastensa kanssa, he kyllä pääsevät yli loukkaantumisen tunteesta ja ottavat yhteyttä.
Minusta kukin tekee omalta osaltaan voitavansa, muistaen, että kukaan ei voi kuitenkaan muuttaa muita. Tee omat ratkaisusi, jos yhteispeli ei onnistu. Jos isovanhempien kanssa ei saada luotua yhteisiä pelisääntöjä, heidän kanssaan ei tarvitse olla tekemisissä.
Höpö höpö. Manipuloivia ja ilkeitä ihmisiä ei tarvitse käsitellä kuin kukkaa kämmenellä, eikä heidän kanssaan täydy edes keskustella jos ei halua.
Tuollainen toisten parisuhteeseen puuttuminen on ihan hyvä syy rajoittaa kanssakäyminen minimiin ilman mitään selityksiä.
Manipuloijille ei anneta mahdollisuuksia keskusteluun. He vain manipuloivat lisää. Heitä kohtaan noudatetaan itse määriteltyjä rajoja ilman selityksiä.
Höpö höpöllä on merkitys sinun itsesi kehittymiseen ja eriytymiseen yksilönä sekä minkälaiseen toimintamalliin kasvatat lapsesi. Kaikki me myymme ajatuksiamme toisille ihmisille ja manipuloimme, ei kukaan ole siinä sen kummempi. Toiminnan takana oleva tahto, hyvän tai pahan toivominen on se pointti. Terapeuttien näkemys on, että kun ihminen käsittelee ongelmia aiheuttaneen asian loppuun, saa asialle pisteen niin hänellä on parempi mahdollisuus ehjään elämään ja minäkuvaan.
Ja se loppuun käsitteleminwn vaatii noiden ilkimystwn ymmärätmistä ja hyysäämistä? Salli mun nauraa.
Kyllä ne lapset on jo aikaa irtautuneet ja asiansa käsitelleet. Isovanhemmilla se pakka levällään on!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä on osalla porukasta ajatus, että vanhempi ei saisi mitenkään olla kiinnostunut aikuisen lapsensa perheestä. Kannattaa miettiä mikä ihmeen vaara vanhempien kiinnostuksessa olisi. Isovanhempien ja lastenlasten suhde on merkittävä ja sitä olisi hyvä tukea. Asia erikseen ovat mummot ja vaarit, jotka eivät kykene isovanhemmuuteen sairautensa tai välinpitämättömyytensä vuoksi. Silloin lapsille on syytä kertoa, miksi isovanhemmat eivät pidä yhteyttä. Isovanhempien mollaaminen lasten kuullen on huono tapa kertoa omasta ärtymyksestään.
Suhde appivanhempiin ei ole se pahin ongelmavyyhti parisuhteeseen, useammin ongelmia on omien vanhempien kanssa, ja nämä heijastuvat myös parisuhteeseen. Se, että ei ole kasvanut aikuiseksi, saa usein ristiriitoja aikaan parisuhteessa. Kannattaa miettiä vaikka pariterapiassa miksi vanhemmistaan ei ole voinut irrottautua, ja miten se voisi tapahtua nyt.
Etäisyyden saa kasvun ja kehityksen kautta, ei edes tarvitse laittaa välejä poikki vanhempiin. Eriytyminen tapahtuu ihmisen omassa mielessä ja näkyy vahvistuneena tahtona. Kun minuus vahvistuu, ihminen viestii toiminnallaan tietävänsä, mitä haluaa. Silloin vanhempien sanomiset voi jättää huomiotta. Silloin on myös rohkeutta laittaa rajat tungetteleville vanhemmille. Jos eriytymisessä eli kasvussa omaksi minäksi on ollut ongelmia nuorena, vanhempien mielipiteet voivat painaa liikaa vielä aikuisenkin elämässä.
Ihan hyvä kirjoitus monilta osin, mutta vanhempia syyllistäessä/kritisoidessa tulee muistaa sekin, etteivät lapset "tarvitse" isovanhempia. Lapselle voi muodostua oikein merkittävä ja antoisa suhde isovanhempaan, mutta se suhde on korvattavissa. Lapselle riittää, että hänen elämässään on muitakin tärkeitä aikuisia ihmisiä kuin omat vanhemmat. Sellaisen ei täydy perustua sukulaissuhteeseen. Äärimmäisen harva huvin ja urheilun vuoksi pitää isovanhemman etäällä, eikä sellaisesta päätöksestä pidä syyllistää. Ihan jo sekin, että isovanhempi vie energiaa tavalla tai toisella vanhemmalta riittää syyksi rajata kanssakäymistä ankarasti. Vanhemmuus ei ole korvattavissa ja huolestuttavampaa onkin avioerojen myötä tapahtuva etäännyttäminen toisesta vanhemmasta.
Minä kyllä väitän, että isovanhempi joka ei kykene hyväksymään oman lapsen aikuistumista ja sitä että isovanhempi ei ole vanhempi lapsenlapselle (hänen ei esim. täydy huolehtia sellaisista asioista mistä vanhempi huolehtii), ei myöskään kykene antamaan lapselle hyvää isovanhemmuutta.
Herkästi isovanhempia puolustaessa unohtuu, että isovanhemman hyöty lapselle menee samantien pois jos hänen tapa olla lapsen kanssa vaikuttaa negatiivisesti vanhemmuuteen. Myös vanhempien parisuhteen torpedointi on sellainen asia, mihin vanhempien pitää puuttua rajusti ja tarvittaessa laittaa välit poikki kokonaan.
Minun appiukkoni on suoraan haukkunut minua miehelleni, ja anoppini on yrittänyt useamman kerran selän takana juonitellen aiheuttaa minulle ja miehelleni vakavan riidan. Anoppi jopa kerran vihjaili miehelleni, että nykyään moni isäkin päätyy lastensa huoltajaksi. On mieheni ensisijainen tehtävä näyttää vanhemmilleen paikkansa, mutta ihan hyvällä syyllä voin sanoa, ettei tällaisten ihmisten täydy olla läheisessä tekemisissä lastenlastensa kanssa lainkaan. Lasten koti on vanhempien parisuhde. Täytyy olla erittäin sairas ihminen mieleltään, jos toivoo edes salaa pienten lasten vanhempien eroavan vain siitä syystä että saisi ehkä olla enemmän lastenlasten kanssa yhdessä.
Isovanhemmille pitäisi uskaltaa puhua avoimesti ja asiasta. Kannattaa kertoa ensin hyvistä asioista, joita arvostaa ja vasta sitten niistä, joihin toivoo muutosta. On hyvä tiedostaa, että omien vanhempien kohtaaminen aikuisten tasolla voi olla sinulle tai puolisollesi hankalaa, sillä vanhempien seurassa on helppo pudota itse takaisin lapseksi. Keskustelussa ei sitten saa mennä henkilökohtaisuuksiin eikä ryhtyä kaivelemaan esim. vaikka omaa lapsuuttaan, vaan asiat on pidettävä asioina.
Jos isovanhemmat loukkaantuvat niin aloitteen sopuun voi jättää isovanhemmille. Voi esimerkiksi sanoa, että ottakaa yhteyttä, kun olette valmiita noudattamaan yhteisiä pelisääntöjä. Jos isovanhemmat haluavat aidosti olla lastenlastensa kanssa, he kyllä pääsevät yli loukkaantumisen tunteesta ja ottavat yhteyttä.
Minusta kukin tekee omalta osaltaan voitavansa, muistaen, että kukaan ei voi kuitenkaan muuttaa muita. Tee omat ratkaisusi, jos yhteispeli ei onnistu. Jos isovanhempien kanssa ei saada luotua yhteisiä pelisääntöjä, heidän kanssaan ei tarvitse olla tekemisissä.
Ai että ruuhkavuosia elävän ihmisen putää käyttää aikaansa siihen wttä kertoo aikuiselle ihmiselle että selän takana ei saa haukkua, lapsellwen wi saa toivoa avioeroa tai että he ei ole lapsenlapsen huoltajia jne.
Eikö voi lähteä siitä että nää ymmärtää ihan ilman mitään tiedotustilaisuuksia.
Ne ruuhkavuodet saattavat kestää yllättävän kauan. Naisten kokema stressi ei vähene pikkulapsivaiheen jälkeen. Hankaluuksia työn ja muun elämän yhteensovittamisessa kokee 38-47-vuotiaista naisista 39 prosenttia (miehet 28%) ja 48-57-vuotiaista naisista 37% (miehet 26%).
Jos sinulla ei ole aikaa keskustella tärkeistä asioista vanhempiesi tai puolisosi vanhempien kanssa, siis yrittää ratkaista ongelmaa ruuhkavuosien aikana keskustelemalla edes tuntia tai puolta tuntia tai aikaa kirjoittaa asiasta puolisosi kanssa yhteinen kirje isovanhemmille jos keskusteluyhteyttä ei ole niin minusta sinä et ole edes yrittänyt ratkaista asiaa vaan ainoastaan vältellä asiaa. Aikuinen ihminen ei toimi niin ja on tärkeää millaisen toimintamallin siirrät lapsillesi.
Minä en täysin hahmota järjenjuoksuasi. Täällä on kuvattu ongelmia siitä, miten isovanhemmat ei kunnioita rajoja ja kuinka he takertuu liikaa.
Miten sinä saat käännettyä tämän ongelmakäyttäytymisen sen perheen asiaksi tai vanhempien kehitysprosessin viiveeksi? Ongelmahan on se ettei se isovanhempi ole irtaantunut tai jos onkin, tunkee takaisin. Ei se etteikö se perheen vanhempi olisi ihan normaali.
Ylimalkaan tuo että tällä sitten lähdettäisiin yhteiseen keskustelusavottaan tai asiaa vatkaamaan jopa terapiaan, vain viestittäisiin sille isovanhemmalle, että hän jotenkin kuuluu perheeseen. Kun nimenomaan ei kuulu ja suurin ongelma on se, ettei hän suostu tajuamaan tätä!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä on osalla porukasta ajatus, että vanhempi ei saisi mitenkään olla kiinnostunut aikuisen lapsensa perheestä. Kannattaa miettiä mikä ihmeen vaara vanhempien kiinnostuksessa olisi. Isovanhempien ja lastenlasten suhde on merkittävä ja sitä olisi hyvä tukea. Asia erikseen ovat mummot ja vaarit, jotka eivät kykene isovanhemmuuteen sairautensa tai välinpitämättömyytensä vuoksi. Silloin lapsille on syytä kertoa, miksi isovanhemmat eivät pidä yhteyttä. Isovanhempien mollaaminen lasten kuullen on huono tapa kertoa omasta ärtymyksestään.
Suhde appivanhempiin ei ole se pahin ongelmavyyhti parisuhteeseen, useammin ongelmia on omien vanhempien kanssa, ja nämä heijastuvat myös parisuhteeseen. Se, että ei ole kasvanut aikuiseksi, saa usein ristiriitoja aikaan parisuhteessa. Kannattaa miettiä vaikka pariterapiassa miksi vanhemmistaan ei ole voinut irrottautua, ja miten se voisi tapahtua nyt.
Etäisyyden saa kasvun ja kehityksen kautta, ei edes tarvitse laittaa välejä poikki vanhempiin. Eriytyminen tapahtuu ihmisen omassa mielessä ja näkyy vahvistuneena tahtona. Kun minuus vahvistuu, ihminen viestii toiminnallaan tietävänsä, mitä haluaa. Silloin vanhempien sanomiset voi jättää huomiotta. Silloin on myös rohkeutta laittaa rajat tungetteleville vanhemmille. Jos eriytymisessä eli kasvussa omaksi minäksi on ollut ongelmia nuorena, vanhempien mielipiteet voivat painaa liikaa vielä aikuisenkin elämässä.
Ihan hyvä kirjoitus monilta osin, mutta vanhempia syyllistäessä/kritisoidessa tulee muistaa sekin, etteivät lapset "tarvitse" isovanhempia. Lapselle voi muodostua oikein merkittävä ja antoisa suhde isovanhempaan, mutta se suhde on korvattavissa. Lapselle riittää, että hänen elämässään on muitakin tärkeitä aikuisia ihmisiä kuin omat vanhemmat. Sellaisen ei täydy perustua sukulaissuhteeseen. Äärimmäisen harva huvin ja urheilun vuoksi pitää isovanhemman etäällä, eikä sellaisesta päätöksestä pidä syyllistää. Ihan jo sekin, että isovanhempi vie energiaa tavalla tai toisella vanhemmalta riittää syyksi rajata kanssakäymistä ankarasti. Vanhemmuus ei ole korvattavissa ja huolestuttavampaa onkin avioerojen myötä tapahtuva etäännyttäminen toisesta vanhemmasta.
Minä kyllä väitän, että isovanhempi joka ei kykene hyväksymään oman lapsen aikuistumista ja sitä että isovanhempi ei ole vanhempi lapsenlapselle (hänen ei esim. täydy huolehtia sellaisista asioista mistä vanhempi huolehtii), ei myöskään kykene antamaan lapselle hyvää isovanhemmuutta.
Herkästi isovanhempia puolustaessa unohtuu, että isovanhemman hyöty lapselle menee samantien pois jos hänen tapa olla lapsen kanssa vaikuttaa negatiivisesti vanhemmuuteen. Myös vanhempien parisuhteen torpedointi on sellainen asia, mihin vanhempien pitää puuttua rajusti ja tarvittaessa laittaa välit poikki kokonaan.
Minun appiukkoni on suoraan haukkunut minua miehelleni, ja anoppini on yrittänyt useamman kerran selän takana juonitellen aiheuttaa minulle ja miehelleni vakavan riidan. Anoppi jopa kerran vihjaili miehelleni, että nykyään moni isäkin päätyy lastensa huoltajaksi. On mieheni ensisijainen tehtävä näyttää vanhemmilleen paikkansa, mutta ihan hyvällä syyllä voin sanoa, ettei tällaisten ihmisten täydy olla läheisessä tekemisissä lastenlastensa kanssa lainkaan. Lasten koti on vanhempien parisuhde. Täytyy olla erittäin sairas ihminen mieleltään, jos toivoo edes salaa pienten lasten vanhempien eroavan vain siitä syystä että saisi ehkä olla enemmän lastenlasten kanssa yhdessä.
Isovanhemmille pitäisi uskaltaa puhua avoimesti ja asiasta. Kannattaa kertoa ensin hyvistä asioista, joita arvostaa ja vasta sitten niistä, joihin toivoo muutosta. On hyvä tiedostaa, että omien vanhempien kohtaaminen aikuisten tasolla voi olla sinulle tai puolisollesi hankalaa, sillä vanhempien seurassa on helppo pudota itse takaisin lapseksi. Keskustelussa ei sitten saa mennä henkilökohtaisuuksiin eikä ryhtyä kaivelemaan esim. vaikka omaa lapsuuttaan, vaan asiat on pidettävä asioina.
Jos isovanhemmat loukkaantuvat niin aloitteen sopuun voi jättää isovanhemmille. Voi esimerkiksi sanoa, että ottakaa yhteyttä, kun olette valmiita noudattamaan yhteisiä pelisääntöjä. Jos isovanhemmat haluavat aidosti olla lastenlastensa kanssa, he kyllä pääsevät yli loukkaantumisen tunteesta ja ottavat yhteyttä.
Minusta kukin tekee omalta osaltaan voitavansa, muistaen, että kukaan ei voi kuitenkaan muuttaa muita. Tee omat ratkaisusi, jos yhteispeli ei onnistu. Jos isovanhempien kanssa ei saada luotua yhteisiä pelisääntöjä, heidän kanssaan ei tarvitse olla tekemisissä.
Ai että ruuhkavuosia elävän ihmisen putää käyttää aikaansa siihen wttä kertoo aikuiselle ihmiselle että selän takana ei saa haukkua, lapsellwen wi saa toivoa avioeroa tai että he ei ole lapsenlapsen huoltajia jne.
Eikö voi lähteä siitä että nää ymmärtää ihan ilman mitään tiedotustilaisuuksia.
Ne ruuhkavuodet saattavat kestää yllättävän kauan. Naisten kokema stressi ei vähene pikkulapsivaiheen jälkeen. Hankaluuksia työn ja muun elämän yhteensovittamisessa kokee 38-47-vuotiaista naisista 39 prosenttia (miehet 28%) ja 48-57-vuotiaista naisista 37% (miehet 26%).
Jos sinulla ei ole aikaa keskustella tärkeistä asioista vanhempiesi tai puolisosi vanhempien kanssa, siis yrittää ratkaista ongelmaa ruuhkavuosien aikana keskustelemalla edes tuntia tai puolta tuntia tai aikaa kirjoittaa asiasta puolisosi kanssa yhteinen kirje isovanhemmille jos keskusteluyhteyttä ei ole niin minusta sinä et ole edes yrittänyt ratkaista asiaa vaan ainoastaan vältellä asiaa. Aikuinen ihminen ei toimi niin ja on tärkeää millaisen toimintamallin siirrät lapsillesi.
Minä en täysin hahmota järjenjuoksuasi. Täällä on kuvattu ongelmia siitä, miten isovanhemmat ei kunnioita rajoja ja kuinka he takertuu liikaa.
Miten sinä saat käännettyä tämän ongelmakäyttäytymisen sen perheen asiaksi tai vanhempien kehitysprosessin viiveeksi? Ongelmahan on se ettei se isovanhempi ole irtaantunut tai jos onkin, tunkee takaisin. Ei se etteikö se perheen vanhempi olisi ihan normaali.
Ylimalkaan tuo että tällä sitten lähdettäisiin yhteiseen keskustelusavottaan tai asiaa vatkaamaan jopa terapiaan, vain viestittäisiin sille isovanhemmalle, että hän jotenkin kuuluu perheeseen. Kun nimenomaan ei kuulu ja suurin ongelma on se, ettei hän suostu tajuamaan tätä!
On tietysti raskasta hahmottaa kokonaisuutta mutta mä jeesaan
"Täällä on osalla porukasta ajatus, että vanhempi ei saisi mitenkään olla kiinnostunut aikuisen lapsensa perheestä. Kannattaa miettiä mikä ihmeen vaara vanhempien kiinnostuksessa olisi. Isovanhempien ja lastenlasten suhde on merkittävä ja sitä olisi hyvä tukea. Asia erikseen ovat mummot ja vaarit, jotka eivät kykene isovanhemmuuteen sairautensa tai välinpitämättömyytensä vuoksi. Silloin lapsille on syytä kertoa, miksi isovanhemmat eivät pidä yhteyttä. Isovanhempien mollaaminen lasten kuullen on huono tapa kertoa omasta ärtymyksestään."
Ota tuolta tuo lause, joka alkaa "Asia erikseen.." kun en jaksa vastata sulle selvää asiaa, joka on moneen kertaan sanottu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä on osalla porukasta ajatus, että vanhempi ei saisi mitenkään olla kiinnostunut aikuisen lapsensa perheestä. Kannattaa miettiä mikä ihmeen vaara vanhempien kiinnostuksessa olisi. Isovanhempien ja lastenlasten suhde on merkittävä ja sitä olisi hyvä tukea. Asia erikseen ovat mummot ja vaarit, jotka eivät kykene isovanhemmuuteen sairautensa tai välinpitämättömyytensä vuoksi. Silloin lapsille on syytä kertoa, miksi isovanhemmat eivät pidä yhteyttä. Isovanhempien mollaaminen lasten kuullen on huono tapa kertoa omasta ärtymyksestään.
Suhde appivanhempiin ei ole se pahin ongelmavyyhti parisuhteeseen, useammin ongelmia on omien vanhempien kanssa, ja nämä heijastuvat myös parisuhteeseen. Se, että ei ole kasvanut aikuiseksi, saa usein ristiriitoja aikaan parisuhteessa. Kannattaa miettiä vaikka pariterapiassa miksi vanhemmistaan ei ole voinut irrottautua, ja miten se voisi tapahtua nyt.
Etäisyyden saa kasvun ja kehityksen kautta, ei edes tarvitse laittaa välejä poikki vanhempiin. Eriytyminen tapahtuu ihmisen omassa mielessä ja näkyy vahvistuneena tahtona. Kun minuus vahvistuu, ihminen viestii toiminnallaan tietävänsä, mitä haluaa. Silloin vanhempien sanomiset voi jättää huomiotta. Silloin on myös rohkeutta laittaa rajat tungetteleville vanhemmille. Jos eriytymisessä eli kasvussa omaksi minäksi on ollut ongelmia nuorena, vanhempien mielipiteet voivat painaa liikaa vielä aikuisenkin elämässä.
Ihan hyvä kirjoitus monilta osin, mutta vanhempia syyllistäessä/kritisoidessa tulee muistaa sekin, etteivät lapset "tarvitse" isovanhempia. Lapselle voi muodostua oikein merkittävä ja antoisa suhde isovanhempaan, mutta se suhde on korvattavissa. Lapselle riittää, että hänen elämässään on muitakin tärkeitä aikuisia ihmisiä kuin omat vanhemmat. Sellaisen ei täydy perustua sukulaissuhteeseen. Äärimmäisen harva huvin ja urheilun vuoksi pitää isovanhemman etäällä, eikä sellaisesta päätöksestä pidä syyllistää. Ihan jo sekin, että isovanhempi vie energiaa tavalla tai toisella vanhemmalta riittää syyksi rajata kanssakäymistä ankarasti. Vanhemmuus ei ole korvattavissa ja huolestuttavampaa onkin avioerojen myötä tapahtuva etäännyttäminen toisesta vanhemmasta.
Minä kyllä väitän, että isovanhempi joka ei kykene hyväksymään oman lapsen aikuistumista ja sitä että isovanhempi ei ole vanhempi lapsenlapselle (hänen ei esim. täydy huolehtia sellaisista asioista mistä vanhempi huolehtii), ei myöskään kykene antamaan lapselle hyvää isovanhemmuutta.
Herkästi isovanhempia puolustaessa unohtuu, että isovanhemman hyöty lapselle menee samantien pois jos hänen tapa olla lapsen kanssa vaikuttaa negatiivisesti vanhemmuuteen. Myös vanhempien parisuhteen torpedointi on sellainen asia, mihin vanhempien pitää puuttua rajusti ja tarvittaessa laittaa välit poikki kokonaan.
Minun appiukkoni on suoraan haukkunut minua miehelleni, ja anoppini on yrittänyt useamman kerran selän takana juonitellen aiheuttaa minulle ja miehelleni vakavan riidan. Anoppi jopa kerran vihjaili miehelleni, että nykyään moni isäkin päätyy lastensa huoltajaksi. On mieheni ensisijainen tehtävä näyttää vanhemmilleen paikkansa, mutta ihan hyvällä syyllä voin sanoa, ettei tällaisten ihmisten täydy olla läheisessä tekemisissä lastenlastensa kanssa lainkaan. Lasten koti on vanhempien parisuhde. Täytyy olla erittäin sairas ihminen mieleltään, jos toivoo edes salaa pienten lasten vanhempien eroavan vain siitä syystä että saisi ehkä olla enemmän lastenlasten kanssa yhdessä.
Isovanhemmille pitäisi uskaltaa puhua avoimesti ja asiasta. Kannattaa kertoa ensin hyvistä asioista, joita arvostaa ja vasta sitten niistä, joihin toivoo muutosta. On hyvä tiedostaa, että omien vanhempien kohtaaminen aikuisten tasolla voi olla sinulle tai puolisollesi hankalaa, sillä vanhempien seurassa on helppo pudota itse takaisin lapseksi. Keskustelussa ei sitten saa mennä henkilökohtaisuuksiin eikä ryhtyä kaivelemaan esim. vaikka omaa lapsuuttaan, vaan asiat on pidettävä asioina.
Jos isovanhemmat loukkaantuvat niin aloitteen sopuun voi jättää isovanhemmille. Voi esimerkiksi sanoa, että ottakaa yhteyttä, kun olette valmiita noudattamaan yhteisiä pelisääntöjä. Jos isovanhemmat haluavat aidosti olla lastenlastensa kanssa, he kyllä pääsevät yli loukkaantumisen tunteesta ja ottavat yhteyttä.
Minusta kukin tekee omalta osaltaan voitavansa, muistaen, että kukaan ei voi kuitenkaan muuttaa muita. Tee omat ratkaisusi, jos yhteispeli ei onnistu. Jos isovanhempien kanssa ei saada luotua yhteisiä pelisääntöjä, heidän kanssaan ei tarvitse olla tekemisissä.
Ai että ruuhkavuosia elävän ihmisen putää käyttää aikaansa siihen wttä kertoo aikuiselle ihmiselle että selän takana ei saa haukkua, lapsellwen wi saa toivoa avioeroa tai että he ei ole lapsenlapsen huoltajia jne.
Eikö voi lähteä siitä että nää ymmärtää ihan ilman mitään tiedotustilaisuuksia.
Ne ruuhkavuodet saattavat kestää yllättävän kauan. Naisten kokema stressi ei vähene pikkulapsivaiheen jälkeen. Hankaluuksia työn ja muun elämän yhteensovittamisessa kokee 38-47-vuotiaista naisista 39 prosenttia (miehet 28%) ja 48-57-vuotiaista naisista 37% (miehet 26%).
Jos sinulla ei ole aikaa keskustella tärkeistä asioista vanhempiesi tai puolisosi vanhempien kanssa, siis yrittää ratkaista ongelmaa ruuhkavuosien aikana keskustelemalla edes tuntia tai puolta tuntia tai aikaa kirjoittaa asiasta puolisosi kanssa yhteinen kirje isovanhemmille jos keskusteluyhteyttä ei ole niin minusta sinä et ole edes yrittänyt ratkaista asiaa vaan ainoastaan vältellä asiaa. Aikuinen ihminen ei toimi niin ja on tärkeää millaisen toimintamallin siirrät lapsillesi.
Minä en täysin hahmota järjenjuoksuasi. Täällä on kuvattu ongelmia siitä, miten isovanhemmat ei kunnioita rajoja ja kuinka he takertuu liikaa.
Miten sinä saat käännettyä tämän ongelmakäyttäytymisen sen perheen asiaksi tai vanhempien kehitysprosessin viiveeksi? Ongelmahan on se ettei se isovanhempi ole irtaantunut tai jos onkin, tunkee takaisin. Ei se etteikö se perheen vanhempi olisi ihan normaali.
Ylimalkaan tuo että tällä sitten lähdettäisiin yhteiseen keskustelusavottaan tai asiaa vatkaamaan jopa terapiaan, vain viestittäisiin sille isovanhemmalle, että hän jotenkin kuuluu perheeseen. Kun nimenomaan ei kuulu ja suurin ongelma on se, ettei hän suostu tajuamaan tätä!
On tietysti raskasta hahmottaa kokonaisuutta mutta mä jeesaan
"Täällä on osalla porukasta ajatus, että vanhempi ei saisi mitenkään olla kiinnostunut aikuisen lapsensa perheestä. Kannattaa miettiä mikä ihmeen vaara vanhempien kiinnostuksessa olisi. Isovanhempien ja lastenlasten suhde on merkittävä ja sitä olisi hyvä tukea. Asia erikseen ovat mummot ja vaarit, jotka eivät kykene isovanhemmuuteen sairautensa tai välinpitämättömyytensä vuoksi. Silloin lapsille on syytä kertoa, miksi isovanhemmat eivät pidä yhteyttä. Isovanhempien mollaaminen lasten kuullen on huono tapa kertoa omasta ärtymyksestään."
Ota tuolta tuo lause, joka alkaa "Asia erikseen.." kun en jaksa vastata sulle selvää asiaa, joka on moneen kertaan sanottu.
Tää koko ketju käsittelee ongelmallisia rajattomia isovanhempia. Jopa mt-tapauksia.
Miksi tänne kirjoitellaan niistä jotka eivät ole ongelma? Tai aletaan jauhaa miten sen vanhemman pitäisi tehdä sitä sun tätä tai muuttua niin ja noin.
Tai annetaan ohjeistuksia jotka ei sovi ongelmatapauksiin?
Vähän kuin rattijuopon yliajamaksi tulleelle jaettaisiin kehotuksia liittyä aa-kerhoon. Ihan vinksahtanutta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä on osalla porukasta ajatus, että vanhempi ei saisi mitenkään olla kiinnostunut aikuisen lapsensa perheestä. Kannattaa miettiä mikä ihmeen vaara vanhempien kiinnostuksessa olisi. Isovanhempien ja lastenlasten suhde on merkittävä ja sitä olisi hyvä tukea. Asia erikseen ovat mummot ja vaarit, jotka eivät kykene isovanhemmuuteen sairautensa tai välinpitämättömyytensä vuoksi. Silloin lapsille on syytä kertoa, miksi isovanhemmat eivät pidä yhteyttä. Isovanhempien mollaaminen lasten kuullen on huono tapa kertoa omasta ärtymyksestään.
Suhde appivanhempiin ei ole se pahin ongelmavyyhti parisuhteeseen, useammin ongelmia on omien vanhempien kanssa, ja nämä heijastuvat myös parisuhteeseen. Se, että ei ole kasvanut aikuiseksi, saa usein ristiriitoja aikaan parisuhteessa. Kannattaa miettiä vaikka pariterapiassa miksi vanhemmistaan ei ole voinut irrottautua, ja miten se voisi tapahtua nyt.
Etäisyyden saa kasvun ja kehityksen kautta, ei edes tarvitse laittaa välejä poikki vanhempiin. Eriytyminen tapahtuu ihmisen omassa mielessä ja näkyy vahvistuneena tahtona. Kun minuus vahvistuu, ihminen viestii toiminnallaan tietävänsä, mitä haluaa. Silloin vanhempien sanomiset voi jättää huomiotta. Silloin on myös rohkeutta laittaa rajat tungetteleville vanhemmille. Jos eriytymisessä eli kasvussa omaksi minäksi on ollut ongelmia nuorena, vanhempien mielipiteet voivat painaa liikaa vielä aikuisenkin elämässä.
Ihan hyvä kirjoitus monilta osin, mutta vanhempia syyllistäessä/kritisoidessa tulee muistaa sekin, etteivät lapset "tarvitse" isovanhempia. Lapselle voi muodostua oikein merkittävä ja antoisa suhde isovanhempaan, mutta se suhde on korvattavissa. Lapselle riittää, että hänen elämässään on muitakin tärkeitä aikuisia ihmisiä kuin omat vanhemmat. Sellaisen ei täydy perustua sukulaissuhteeseen. Äärimmäisen harva huvin ja urheilun vuoksi pitää isovanhemman etäällä, eikä sellaisesta päätöksestä pidä syyllistää. Ihan jo sekin, että isovanhempi vie energiaa tavalla tai toisella vanhemmalta riittää syyksi rajata kanssakäymistä ankarasti. Vanhemmuus ei ole korvattavissa ja huolestuttavampaa onkin avioerojen myötä tapahtuva etäännyttäminen toisesta vanhemmasta.
Minä kyllä väitän, että isovanhempi joka ei kykene hyväksymään oman lapsen aikuistumista ja sitä että isovanhempi ei ole vanhempi lapsenlapselle (hänen ei esim. täydy huolehtia sellaisista asioista mistä vanhempi huolehtii), ei myöskään kykene antamaan lapselle hyvää isovanhemmuutta.
Herkästi isovanhempia puolustaessa unohtuu, että isovanhemman hyöty lapselle menee samantien pois jos hänen tapa olla lapsen kanssa vaikuttaa negatiivisesti vanhemmuuteen. Myös vanhempien parisuhteen torpedointi on sellainen asia, mihin vanhempien pitää puuttua rajusti ja tarvittaessa laittaa välit poikki kokonaan.
Minun appiukkoni on suoraan haukkunut minua miehelleni, ja anoppini on yrittänyt useamman kerran selän takana juonitellen aiheuttaa minulle ja miehelleni vakavan riidan. Anoppi jopa kerran vihjaili miehelleni, että nykyään moni isäkin päätyy lastensa huoltajaksi. On mieheni ensisijainen tehtävä näyttää vanhemmilleen paikkansa, mutta ihan hyvällä syyllä voin sanoa, ettei tällaisten ihmisten täydy olla läheisessä tekemisissä lastenlastensa kanssa lainkaan. Lasten koti on vanhempien parisuhde. Täytyy olla erittäin sairas ihminen mieleltään, jos toivoo edes salaa pienten lasten vanhempien eroavan vain siitä syystä että saisi ehkä olla enemmän lastenlasten kanssa yhdessä.
Isovanhemmille pitäisi uskaltaa puhua avoimesti ja asiasta. Kannattaa kertoa ensin hyvistä asioista, joita arvostaa ja vasta sitten niistä, joihin toivoo muutosta. On hyvä tiedostaa, että omien vanhempien kohtaaminen aikuisten tasolla voi olla sinulle tai puolisollesi hankalaa, sillä vanhempien seurassa on helppo pudota itse takaisin lapseksi. Keskustelussa ei sitten saa mennä henkilökohtaisuuksiin eikä ryhtyä kaivelemaan esim. vaikka omaa lapsuuttaan, vaan asiat on pidettävä asioina.
Jos isovanhemmat loukkaantuvat niin aloitteen sopuun voi jättää isovanhemmille. Voi esimerkiksi sanoa, että ottakaa yhteyttä, kun olette valmiita noudattamaan yhteisiä pelisääntöjä. Jos isovanhemmat haluavat aidosti olla lastenlastensa kanssa, he kyllä pääsevät yli loukkaantumisen tunteesta ja ottavat yhteyttä.
Minusta kukin tekee omalta osaltaan voitavansa, muistaen, että kukaan ei voi kuitenkaan muuttaa muita. Tee omat ratkaisusi, jos yhteispeli ei onnistu. Jos isovanhempien kanssa ei saada luotua yhteisiä pelisääntöjä, heidän kanssaan ei tarvitse olla tekemisissä.
Ai että ruuhkavuosia elävän ihmisen putää käyttää aikaansa siihen wttä kertoo aikuiselle ihmiselle että selän takana ei saa haukkua, lapsellwen wi saa toivoa avioeroa tai että he ei ole lapsenlapsen huoltajia jne.
Eikö voi lähteä siitä että nää ymmärtää ihan ilman mitään tiedotustilaisuuksia.
Ne ruuhkavuodet saattavat kestää yllättävän kauan. Naisten kokema stressi ei vähene pikkulapsivaiheen jälkeen. Hankaluuksia työn ja muun elämän yhteensovittamisessa kokee 38-47-vuotiaista naisista 39 prosenttia (miehet 28%) ja 48-57-vuotiaista naisista 37% (miehet 26%).
Jos sinulla ei ole aikaa keskustella tärkeistä asioista vanhempiesi tai puolisosi vanhempien kanssa, siis yrittää ratkaista ongelmaa ruuhkavuosien aikana keskustelemalla edes tuntia tai puolta tuntia tai aikaa kirjoittaa asiasta puolisosi kanssa yhteinen kirje isovanhemmille jos keskusteluyhteyttä ei ole niin minusta sinä et ole edes yrittänyt ratkaista asiaa vaan ainoastaan vältellä asiaa. Aikuinen ihminen ei toimi niin ja on tärkeää millaisen toimintamallin siirrät lapsillesi.
Minä en täysin hahmota järjenjuoksuasi. Täällä on kuvattu ongelmia siitä, miten isovanhemmat ei kunnioita rajoja ja kuinka he takertuu liikaa.
Miten sinä saat käännettyä tämän ongelmakäyttäytymisen sen perheen asiaksi tai vanhempien kehitysprosessin viiveeksi? Ongelmahan on se ettei se isovanhempi ole irtaantunut tai jos onkin, tunkee takaisin. Ei se etteikö se perheen vanhempi olisi ihan normaali.
Ylimalkaan tuo että tällä sitten lähdettäisiin yhteiseen keskustelusavottaan tai asiaa vatkaamaan jopa terapiaan, vain viestittäisiin sille isovanhemmalle, että hän jotenkin kuuluu perheeseen. Kun nimenomaan ei kuulu ja suurin ongelma on se, ettei hän suostu tajuamaan tätä!
On tietysti raskasta hahmottaa kokonaisuutta mutta mä jeesaan
"Täällä on osalla porukasta ajatus, että vanhempi ei saisi mitenkään olla kiinnostunut aikuisen lapsensa perheestä. Kannattaa miettiä mikä ihmeen vaara vanhempien kiinnostuksessa olisi. Isovanhempien ja lastenlasten suhde on merkittävä ja sitä olisi hyvä tukea. Asia erikseen ovat mummot ja vaarit, jotka eivät kykene isovanhemmuuteen sairautensa tai välinpitämättömyytensä vuoksi. Silloin lapsille on syytä kertoa, miksi isovanhemmat eivät pidä yhteyttä. Isovanhempien mollaaminen lasten kuullen on huono tapa kertoa omasta ärtymyksestään."
Ota tuolta tuo lause, joka alkaa "Asia erikseen.." kun en jaksa vastata sulle selvää asiaa, joka on moneen kertaan sanottu.
Tää koko ketju käsittelee ongelmallisia rajattomia isovanhempia. Jopa mt-tapauksia.
Miksi tänne kirjoitellaan niistä jotka eivät ole ongelma? Tai aletaan jauhaa miten sen vanhemman pitäisi tehdä sitä sun tätä tai muuttua niin ja noin.
Tai annetaan ohjeistuksia jotka ei sovi ongelmatapauksiin?
Vähän kuin rattijuopon yliajamaksi tulleelle jaettaisiin kehotuksia liittyä aa-kerhoon. Ihan vinksahtanutta.
Mitä jos lukisit itse aloituksen uudelleen kun sä oot selkeästi muovannut koko ketjun keskustelut sopimaan sun aivoituksiin. Toi on muuten hirveä tapa ajatella, sä valitset ne faktat jotka tukee SUN mielipidettä etkä edes pysty eroittamaan mielipidettä ja faktaa toisistaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä on osalla porukasta ajatus, että vanhempi ei saisi mitenkään olla kiinnostunut aikuisen lapsensa perheestä. Kannattaa miettiä mikä ihmeen vaara vanhempien kiinnostuksessa olisi. Isovanhempien ja lastenlasten suhde on merkittävä ja sitä olisi hyvä tukea. Asia erikseen ovat mummot ja vaarit, jotka eivät kykene isovanhemmuuteen sairautensa tai välinpitämättömyytensä vuoksi. Silloin lapsille on syytä kertoa, miksi isovanhemmat eivät pidä yhteyttä. Isovanhempien mollaaminen lasten kuullen on huono tapa kertoa omasta ärtymyksestään.
Suhde appivanhempiin ei ole se pahin ongelmavyyhti parisuhteeseen, useammin ongelmia on omien vanhempien kanssa, ja nämä heijastuvat myös parisuhteeseen. Se, että ei ole kasvanut aikuiseksi, saa usein ristiriitoja aikaan parisuhteessa. Kannattaa miettiä vaikka pariterapiassa miksi vanhemmistaan ei ole voinut irrottautua, ja miten se voisi tapahtua nyt.
Etäisyyden saa kasvun ja kehityksen kautta, ei edes tarvitse laittaa välejä poikki vanhempiin. Eriytyminen tapahtuu ihmisen omassa mielessä ja näkyy vahvistuneena tahtona. Kun minuus vahvistuu, ihminen viestii toiminnallaan tietävänsä, mitä haluaa. Silloin vanhempien sanomiset voi jättää huomiotta. Silloin on myös rohkeutta laittaa rajat tungetteleville vanhemmille. Jos eriytymisessä eli kasvussa omaksi minäksi on ollut ongelmia nuorena, vanhempien mielipiteet voivat painaa liikaa vielä aikuisenkin elämässä.
Ihan hyvä kirjoitus monilta osin, mutta vanhempia syyllistäessä/kritisoidessa tulee muistaa sekin, etteivät lapset "tarvitse" isovanhempia. Lapselle voi muodostua oikein merkittävä ja antoisa suhde isovanhempaan, mutta se suhde on korvattavissa. Lapselle riittää, että hänen elämässään on muitakin tärkeitä aikuisia ihmisiä kuin omat vanhemmat. Sellaisen ei täydy perustua sukulaissuhteeseen. Äärimmäisen harva huvin ja urheilun vuoksi pitää isovanhemman etäällä, eikä sellaisesta päätöksestä pidä syyllistää. Ihan jo sekin, että isovanhempi vie energiaa tavalla tai toisella vanhemmalta riittää syyksi rajata kanssakäymistä ankarasti. Vanhemmuus ei ole korvattavissa ja huolestuttavampaa onkin avioerojen myötä tapahtuva etäännyttäminen toisesta vanhemmasta.
Minä kyllä väitän, että isovanhempi joka ei kykene hyväksymään oman lapsen aikuistumista ja sitä että isovanhempi ei ole vanhempi lapsenlapselle (hänen ei esim. täydy huolehtia sellaisista asioista mistä vanhempi huolehtii), ei myöskään kykene antamaan lapselle hyvää isovanhemmuutta.
Herkästi isovanhempia puolustaessa unohtuu, että isovanhemman hyöty lapselle menee samantien pois jos hänen tapa olla lapsen kanssa vaikuttaa negatiivisesti vanhemmuuteen. Myös vanhempien parisuhteen torpedointi on sellainen asia, mihin vanhempien pitää puuttua rajusti ja tarvittaessa laittaa välit poikki kokonaan.
Minun appiukkoni on suoraan haukkunut minua miehelleni, ja anoppini on yrittänyt useamman kerran selän takana juonitellen aiheuttaa minulle ja miehelleni vakavan riidan. Anoppi jopa kerran vihjaili miehelleni, että nykyään moni isäkin päätyy lastensa huoltajaksi. On mieheni ensisijainen tehtävä näyttää vanhemmilleen paikkansa, mutta ihan hyvällä syyllä voin sanoa, ettei tällaisten ihmisten täydy olla läheisessä tekemisissä lastenlastensa kanssa lainkaan. Lasten koti on vanhempien parisuhde. Täytyy olla erittäin sairas ihminen mieleltään, jos toivoo edes salaa pienten lasten vanhempien eroavan vain siitä syystä että saisi ehkä olla enemmän lastenlasten kanssa yhdessä.
Isovanhemmille pitäisi uskaltaa puhua avoimesti ja asiasta. Kannattaa kertoa ensin hyvistä asioista, joita arvostaa ja vasta sitten niistä, joihin toivoo muutosta. On hyvä tiedostaa, että omien vanhempien kohtaaminen aikuisten tasolla voi olla sinulle tai puolisollesi hankalaa, sillä vanhempien seurassa on helppo pudota itse takaisin lapseksi. Keskustelussa ei sitten saa mennä henkilökohtaisuuksiin eikä ryhtyä kaivelemaan esim. vaikka omaa lapsuuttaan, vaan asiat on pidettävä asioina.
Jos isovanhemmat loukkaantuvat niin aloitteen sopuun voi jättää isovanhemmille. Voi esimerkiksi sanoa, että ottakaa yhteyttä, kun olette valmiita noudattamaan yhteisiä pelisääntöjä. Jos isovanhemmat haluavat aidosti olla lastenlastensa kanssa, he kyllä pääsevät yli loukkaantumisen tunteesta ja ottavat yhteyttä.
Minusta kukin tekee omalta osaltaan voitavansa, muistaen, että kukaan ei voi kuitenkaan muuttaa muita. Tee omat ratkaisusi, jos yhteispeli ei onnistu. Jos isovanhempien kanssa ei saada luotua yhteisiä pelisääntöjä, heidän kanssaan ei tarvitse olla tekemisissä.
Ai että ruuhkavuosia elävän ihmisen putää käyttää aikaansa siihen wttä kertoo aikuiselle ihmiselle että selän takana ei saa haukkua, lapsellwen wi saa toivoa avioeroa tai että he ei ole lapsenlapsen huoltajia jne.
Eikö voi lähteä siitä että nää ymmärtää ihan ilman mitään tiedotustilaisuuksia.
Ne ruuhkavuodet saattavat kestää yllättävän kauan. Naisten kokema stressi ei vähene pikkulapsivaiheen jälkeen. Hankaluuksia työn ja muun elämän yhteensovittamisessa kokee 38-47-vuotiaista naisista 39 prosenttia (miehet 28%) ja 48-57-vuotiaista naisista 37% (miehet 26%).
Jos sinulla ei ole aikaa keskustella tärkeistä asioista vanhempiesi tai puolisosi vanhempien kanssa, siis yrittää ratkaista ongelmaa ruuhkavuosien aikana keskustelemalla edes tuntia tai puolta tuntia tai aikaa kirjoittaa asiasta puolisosi kanssa yhteinen kirje isovanhemmille jos keskusteluyhteyttä ei ole niin minusta sinä et ole edes yrittänyt ratkaista asiaa vaan ainoastaan vältellä asiaa. Aikuinen ihminen ei toimi niin ja on tärkeää millaisen toimintamallin siirrät lapsillesi.
Minä en täysin hahmota järjenjuoksuasi. Täällä on kuvattu ongelmia siitä, miten isovanhemmat ei kunnioita rajoja ja kuinka he takertuu liikaa.
Miten sinä saat käännettyä tämän ongelmakäyttäytymisen sen perheen asiaksi tai vanhempien kehitysprosessin viiveeksi? Ongelmahan on se ettei se isovanhempi ole irtaantunut tai jos onkin, tunkee takaisin. Ei se etteikö se perheen vanhempi olisi ihan normaali.
Ylimalkaan tuo että tällä sitten lähdettäisiin yhteiseen keskustelusavottaan tai asiaa vatkaamaan jopa terapiaan, vain viestittäisiin sille isovanhemmalle, että hän jotenkin kuuluu perheeseen. Kun nimenomaan ei kuulu ja suurin ongelma on se, ettei hän suostu tajuamaan tätä!
On tietysti raskasta hahmottaa kokonaisuutta mutta mä jeesaan
"Täällä on osalla porukasta ajatus, että vanhempi ei saisi mitenkään olla kiinnostunut aikuisen lapsensa perheestä. Kannattaa miettiä mikä ihmeen vaara vanhempien kiinnostuksessa olisi. Isovanhempien ja lastenlasten suhde on merkittävä ja sitä olisi hyvä tukea. Asia erikseen ovat mummot ja vaarit, jotka eivät kykene isovanhemmuuteen sairautensa tai välinpitämättömyytensä vuoksi. Silloin lapsille on syytä kertoa, miksi isovanhemmat eivät pidä yhteyttä. Isovanhempien mollaaminen lasten kuullen on huono tapa kertoa omasta ärtymyksestään."
Ota tuolta tuo lause, joka alkaa "Asia erikseen.." kun en jaksa vastata sulle selvää asiaa, joka on moneen kertaan sanottu.
Tää koko ketju käsittelee ongelmallisia rajattomia isovanhempia. Jopa mt-tapauksia.
Miksi tänne kirjoitellaan niistä jotka eivät ole ongelma? Tai aletaan jauhaa miten sen vanhemman pitäisi tehdä sitä sun tätä tai muuttua niin ja noin.
Tai annetaan ohjeistuksia jotka ei sovi ongelmatapauksiin?
Vähän kuin rattijuopon yliajamaksi tulleelle jaettaisiin kehotuksia liittyä aa-kerhoon. Ihan vinksahtanutta.
Mitä jos lukisit itse aloituksen uudelleen kun sä oot selkeästi muovannut koko ketjun keskustelut sopimaan sun aivoituksiin. Toi on muuten hirveä tapa ajatella, sä valitset ne faktat jotka tukee SUN mielipidettä etkä edes pysty eroittamaan mielipidettä ja faktaa toisistaan.
Aloituksessa on erittäin häiriintynyt mummeli. Ja alun ohjeet sulkea hänet ulos on jo ihan täyttä asiaa.
Minusta nää jotka vaan jaksaa selittää miten miniän sitä ja pojan tätä on itse just noita jotka väkisin muokkaa ketjun omiin tarkoitusperiinsä.
Mä veikkaan tämän ketjun paisuneen osittain siksi, että muutama isovanhempi on löytänyt tämän.
Nyt sitten ahdistaa joko syystä tai syyttä, että olenko toiminut väärin/aiheuttanut itse etäiset välit/etäännyttääkö miniä minut lapsenlapsista.
En usko, että kellään on kovin suurta hätää, ellei ole suurin piirtein vastasyntynyttä ruikuttanut hoitoon, kutsunut itseään lapsenlapsen äidiksi, haukkunut miniää joko kasvotusten tai selän takana jne.
Jos em. asioita on tehnyt tai jotain selvästi vastaavaa, niin aikuiseksi kasvanut ja henkisesti kypsä isovanhempi varmasti osaa ottaa asian keskustelun alle sen miniän kanssa. Eikö?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mä veikkaan tämän ketjun paisuneen osittain siksi, että muutama isovanhempi on löytänyt tämän.
Nyt sitten ahdistaa joko syystä tai syyttä, että olenko toiminut väärin/aiheuttanut itse etäiset välit/etäännyttääkö miniä minut lapsenlapsista.
En usko, että kellään on kovin suurta hätää, ellei ole suurin piirtein vastasyntynyttä ruikuttanut hoitoon, kutsunut itseään lapsenlapsen äidiksi, haukkunut miniää joko kasvotusten tai selän takana jne.
Jos em. asioita on tehnyt tai jotain selvästi vastaavaa, niin aikuiseksi kasvanut ja henkisesti kypsä isovanhempi varmasti osaa ottaa asian keskustelun alle sen miniän kanssa. Eikö?
Meillä mummo on ollut "jäähyllä" jonkin aikaa, odotan josko hän menisi itseensä ja pyytäisi anteeksi tai ottaisi asian esille ratkaisukeskeisesti kanssani. Jaksan kyllä odottaa, me pärjätään ilman mummoa ihan mainiosti. Jäähy tuli siitä kun sanoi etten minä ymmärrä esikoiseni kaltaista herkkää lasta, mummon luona tämän olisi parempi olla. Mummo-nimityksestä on väännetty, hän haluaisi että lapset sanoo "mamma". Sanoin että minä olen lasten äiti eli mamma, tämä kivahti että "eivät ne pelkästään sinun ole". En pidätä henkeäni mummon yhteydenottoa odotellessa. Ei kun niin, ketjun jankuttajan mukaan minun pitäisi kutsua hattu kourassa mummo meille juttelemaan ja muistaa ensin kehua häntä ja kysellä sitten hänen toiveitaan ja tuntemuksiaan.
Ja ei ehkä kannata vetää suoraan johtopäätöksiä jatkossa tämän keskustelun myötä kuten ap:n tapauksesa kyseessä esim. miehen äiti, johon ollut tosi hyvät välit ennen vauvan syntymää ja nyt isoäiti on hurahtanut vauvaan niin ei kuulemma kannata lähteä mihinkään yhteiseen keskustelusavottaan ja suljetaan vaan erittäin häiriintynyt rajaton mt-tapaus mummeli välittömästi ulos.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ja ei ehkä kannata vetää suoraan johtopäätöksiä jatkossa tämän keskustelun myötä kuten ap:n tapauksesa kyseessä esim. miehen äiti, johon ollut tosi hyvät välit ennen vauvan syntymää ja nyt isoäiti on hurahtanut vauvaan niin ei kuulemma kannata lähteä mihinkään yhteiseen keskustelusavottaan ja suljetaan vaan erittäin häiriintynyt rajaton mt-tapaus mummeli välittömästi ulos.
Mt-tapauksen pitää hakea apua mt-ongelmiinsa. Sitä ennen hän ei kuulu lapsen eikä lapsen perheen lähelle.
Näin se nyt vaan on.
Aloittajan mummelilla ongelmia myös töissä. Ne pitää selvittää työnantajan ja työterveyshuollon kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ja ei ehkä kannata vetää suoraan johtopäätöksiä jatkossa tämän keskustelun myötä kuten ap:n tapauksesa kyseessä esim. miehen äiti, johon ollut tosi hyvät välit ennen vauvan syntymää ja nyt isoäiti on hurahtanut vauvaan niin ei kuulemma kannata lähteä mihinkään yhteiseen keskustelusavottaan ja suljetaan vaan erittäin häiriintynyt rajaton mt-tapaus mummeli välittömästi ulos.
Ei ole harvinaista että hyvät välit menevät lapsen myötä. Mummo ei saakaan haluamaansa toisen äidin roolia jota on miniään kohdistuvalla ystävällisyydellä pedannut ennen raskausuutisia. Jos toista ihmistä kohtaan on ystävällinen siksi, että arvostaa häntä ja pitää hänestä, tälle ihmiselle annetaan myös tilaa olla vanhempi kun sen aika on. Jotkut anopit luottavat siihen että miniä on vastavuoroisesti kiltti ja myötäilee ja suostuu siihen mitä anoppi mummona haluaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja ei ehkä kannata vetää suoraan johtopäätöksiä jatkossa tämän keskustelun myötä kuten ap:n tapauksesa kyseessä esim. miehen äiti, johon ollut tosi hyvät välit ennen vauvan syntymää ja nyt isoäiti on hurahtanut vauvaan niin ei kuulemma kannata lähteä mihinkään yhteiseen keskustelusavottaan ja suljetaan vaan erittäin häiriintynyt rajaton mt-tapaus mummeli välittömästi ulos.
Mt-tapauksen pitää hakea apua mt-ongelmiinsa. Sitä ennen hän ei kuulu lapsen eikä lapsen perheen lähelle.
Näin se nyt vaan on.
Hei mahtavaa, sulla on nyt konsti millä hoidetaan koko maan mielenterveysongelmat! Ihan loistoidea! Miksei tätä ole keksitty aikaisemmin!? Mt-tapauksen pitää vaan hakea apua mt-ongelmiinsa. Hurraa! Näinhän se ratkeaa. Kaikki tietysti hakee kun vaan vinkataan.
Vierailija kirjoitti:
Ja ei ehkä kannata vetää suoraan johtopäätöksiä jatkossa tämän keskustelun myötä kuten ap:n tapauksesa kyseessä esim. miehen äiti, johon ollut tosi hyvät välit ennen vauvan syntymää ja nyt isoäiti on hurahtanut vauvaan niin ei kuulemma kannata lähteä mihinkään yhteiseen keskustelusavottaan ja suljetaan vaan erittäin häiriintynyt rajaton mt-tapaus mummeli välittömästi ulos.
Selvennän vielä, että yleensä tämä diagnoosi tehdään lasten vanhempien toimesta ja nanosekunnissa, eikä mietitä asiaa sen kummemmin ja näin tämä menee reaalimaailmassa. Ainakin parin kommentoijan kohdalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja ei ehkä kannata vetää suoraan johtopäätöksiä jatkossa tämän keskustelun myötä kuten ap:n tapauksesa kyseessä esim. miehen äiti, johon ollut tosi hyvät välit ennen vauvan syntymää ja nyt isoäiti on hurahtanut vauvaan niin ei kuulemma kannata lähteä mihinkään yhteiseen keskustelusavottaan ja suljetaan vaan erittäin häiriintynyt rajaton mt-tapaus mummeli välittömästi ulos.
Mt-tapauksen pitää hakea apua mt-ongelmiinsa. Sitä ennen hän ei kuulu lapsen eikä lapsen perheen lähelle.
Näin se nyt vaan on.
Hei mahtavaa, sulla on nyt konsti millä hoidetaan koko maan mielenterveysongelmat! Ihan loistoidea! Miksei tätä ole keksitty aikaisemmin!? Mt-tapauksen pitää vaan hakea apua mt-ongelmiinsa. Hurraa! Näinhän se ratkeaa. Kaikki tietysti hakee kun vaan vinkataan.
Niin. Jos ei hae niin ei hae, mutta mielenterveysongelmaisena ei sitten ole asiaa tuohon perheeseen. Pakkohoitoon ei saa, mutta ehkä se appi voisi kiikuttaa vaimonsa hoitoon.
Lapsenlapsen, pojan tai miniän ongelma se ei kuitenkaan ole.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja ei ehkä kannata vetää suoraan johtopäätöksiä jatkossa tämän keskustelun myötä kuten ap:n tapauksesa kyseessä esim. miehen äiti, johon ollut tosi hyvät välit ennen vauvan syntymää ja nyt isoäiti on hurahtanut vauvaan niin ei kuulemma kannata lähteä mihinkään yhteiseen keskustelusavottaan ja suljetaan vaan erittäin häiriintynyt rajaton mt-tapaus mummeli välittömästi ulos.
Selvennän vielä, että yleensä tämä diagnoosi tehdään lasten vanhempien toimesta ja nanosekunnissa, eikä mietitä asiaa sen kummemmin ja näin tämä menee reaalimaailmassa. Ainakin parin kommentoijan kohdalla.
Aloituksen mummelin käytös on ihan selkeästi häiriintynyttä. Turha siitä on kitistä.
Tuleepa niin muistot mieleen tuosta aloittajan viestistä. Varsinkin ensimmäisen lapsen tuoretta vanhemmuutta tulisi kunnioittaa ja ymmärtää, että myös tunteet ovat aika pinnassa pitkäänkin synnytyksen jälkeen. Äiti se on, joka voi ajautua tuollaisen ahdistelun seurauksena vaikka synnytyksen jälkeiseen masennukseen. Mummosta viis.
Oma anoppini oli todella ahdistava jo esikoisen odotusaikana. Olin liian nuori ja kiltti laittamaan rajoja hänelle. Tunki mukaan ihan lääkärikäynnillekin. Synnytykseenkin olisi ängennyt miehen ollessa töissä, mutta ihanat kätilöt hätistelivät hänet pois. Sairaalaan tuli katsomaan vastayntynyttä ja voi ahdistuksen määrää minulla kun anoppi lässytti sairaalasängyllä "mummun tissiä hamuaa". Kotiin kun päästiin niin puhelimen kauttakin yritti lepertää vastasyntyneelle "mummun kulta, mummulla ikävä". Välit tuolloin omaan äitiini olivat hyvin viileät ja ahdisti anopin lässytys ja tuputtautuminen todella. Jatkuvat silittely ja sylittely ja mummu sitä mummu tätä höpinä. Kaikki mikä oli kielletty piti tehdä, suklaat, sokerit voit. Jos me kiellettiin tai komennettiin anopin kuullen niin kyllä mummu lupasi ja lohdutti mielensä pahoittanutta leikki-ikäistä. Muiden lasten kohdalla rajat osattiin laittaa heti huomattavasti tiukemmiksi, mutta jotenkin koen, että anopin käytös esikoisen kohdalla vaikutti haitallisesti minun ja lapseni väleihin. Viimeisin raivostus oli korvien rei'itys. Tyttö oli kinunnut sitä kauan ja olin luvannut muistaakseni 10-v. lahjaksi. No sitten sain puhelun. Tyttö oli käynyt mummunsa kanssa ottamassa reiät minun töissä ollessa. Nykyään käyn todella harvoin anopilla. Joku inhottava katkeruus on jäänyt häntä kohtaan vaikka onkin vanha ja sairastelee. Isommille lapsille soittelee varmaan joka päivä ja tivaa kaikkia meidän asioita. Lapsikin on ymmärtänyt välillä sanoa, ettei meidän perheen asiat kuulu mummulle. Mummu on eri mieltä. Minä oon varmaan se hankala miniä, mutta helpoin kun on mahdollisimman vähän tekemisissä.
Daapa daa. Ei saa muuten olla kanssa sotia eli kaikkien kansojen on oltava sovussa. Sodat on huono juttu ja niitä ei olis eikä tulis tai olis ees ollut jos vaan kaikki käyttäytyisi nätisti ja olis aikuisia ja terveitä.