Lue keskustelun säännöt.
Vauvan tehtävä hoitaa isoäitiä?
Meillä on 8kk vauva jonka isoäiti on hurahtanut pikkuiseen jo raskausaikana todella voimakkaasti. Tunnen itseni nipoksi kun minua on alkanut häiritä mummon ja lapsen tapa olla yhdessä. Mummo vaatii tapaamista vähintään kerran viikossa ja joka kerran pitelee vauvaa rintaansa vasten ja "sulkeutuu" seurasta. Kuiskailee "mummo rakastaa, mummon rakkain"-koko ajan vauvalle ja jos vauva inahtaa tai yrittää vääntää itseään pois sylistä lähtee mummo nopeasti kauaksi minusta ja miehestä, ettemme ota vauvaa. Mummo on mukava ihminen luonteeltaan mutta esim. minua ei noteeraa millään tavalla kun olen paikalla, ärsyyntyy selvästi läsnäolostani. Olenko yliherkkä? Mummo on alusta asti anellut vauvaa yökylään, sanoi 2 viikon ikäiselle vauvalle "tänään jäät mummon luokse, mummon luona on hyvä". Sanoin etten jätä vastasyntynyttä hoitoon missään nimessä. Alkoi ITKEÄ ja sanoi että hän saa vauvasta voimaa jatkaa töissä. Sanoo tätä samaa aina kun pyytää tapaamista, jopa sanamuodoin ettei "jaksa tulevaa työviikkoa", ellei saa sylitellä vauvaa. Ei ole saanut yöhoitoon koska imetän enkä jotenkin usko että hän pystyy tarkkailemaan VAUVAN tarpeita. Jos vauva vaikka kaipaa tilaa, lattialla olemista tms. niin se ei käy päinsä tämän mummon kanssa. Mitä voin tehdä pahoittamatta mummon mieltä? Kyseessä miehen äiti johon ollut tosi hyvät välit ennen vauvan syntymään.
Mies on kiusaantunut ja yrittää olla ottamatta kantaa asiaan. Ei selvästi tajua miksi minua stressaa mummon kyläilyt ja heillä vieraileminen. Mummo on tavallaan niin herttainen olemukseltaan kuitenkin, mutta ahdistaa ettei hän selvästi pysty näkemään minun merkitystäni ja rooliani lapsen elämässä. Ja juu, olen "kiitollinen" siitä että on välittäviä isovanhempia mutta en voi tunteilleni mitään.
Kommentit (10673)
Isovanhemmuus on usein toinen mahdollisuus korjata niitä virheitä, joita kokee tehneensä omien lastensa kanssa. Isovanhempi ei kuitenkaan saa tuoda omia sääntöjään ja näkemyksiään lapsiperheen arkeen, ei etenkään lasten kuullen. Hänelle on tehtävä selväksi ja näkyväksi, että perheellä on omat rajat ja säännöt, joiden mukaan kodissa eletään.
Anoppi voi myös kokea mustasukkaisuutta tai ulkopuolisuutta, koska hän haluaisi olla enemmän mukana perheen arjessa ja lasten kasvattamisessa. Hän haluaa ehkä jollain tavalla miellyttää lapsia ja tulla sitä kautta hyväksytyksi.
Vanhempien pitäisi osata syyttelemättä kertoa omista tunteistaan: mistä toisen käytöksessä pitää tai mistä ei pidä. Joskus ongelmien syy voi olla siinä, että vanhempi itse on kykenemätön rajaamaan omaa elämäänsä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ohi . Voi luoja , jollain lähdeviitteilläkö te lapsianne ja ihmissuhteitanne hoidatte ?
Kannattaisiko luottaa ihan omaan itseensä.
Sekopääksihän siitä tulee , jos yrittää elää kaiken sen mukaan mitä joku viisas tai vähemmän viisas on paperille kirjoittanut.
No niinhän tuo yksi nimenomaan vaati toimimaan. Hänen artikkeleissaan, kirjoissaan ja netissä löytämissään mainospuheissa on hänen mielestään totuus, jota kaikkien pitää noudattaa.
Vierailija kirjoitti:
Täällä on osalla porukasta ajatus, että vanhempi ei saisi mitenkään olla kiinnostunut aikuisen lapsensa perheestä. Kannattaa miettiä mikä ihmeen vaara vanhempien kiinnostuksessa olisi. Isovanhempien ja lastenlasten suhde on merkittävä ja sitä olisi hyvä tukea. Asia erikseen ovat mummot ja vaarit, jotka eivät kykene isovanhemmuuteen sairautensa tai välinpitämättömyytensä vuoksi. Silloin lapsille on syytä kertoa, miksi isovanhemmat eivät pidä yhteyttä. Isovanhempien mollaaminen lasten kuullen on huono tapa kertoa omasta ärtymyksestään.
Suhde appivanhempiin ei ole se pahin ongelmavyyhti parisuhteeseen, useammin ongelmia on omien vanhempien kanssa, ja nämä heijastuvat myös parisuhteeseen. Se, että ei ole kasvanut aikuiseksi, saa usein ristiriitoja aikaan parisuhteessa. Kannattaa miettiä vaikka pariterapiassa miksi vanhemmistaan ei ole voinut irrottautua, ja miten se voisi tapahtua nyt.
Etäisyyden saa kasvun ja kehityksen kautta, ei edes tarvitse laittaa välejä poikki vanhempiin. Eriytyminen tapahtuu ihmisen omassa mielessä ja näkyy vahvistuneena tahtona. Kun minuus vahvistuu, ihminen viestii toiminnallaan tietävänsä, mitä haluaa. Silloin vanhempien sanomiset voi jättää huomiotta. Silloin on myös rohkeutta laittaa rajat tungetteleville vanhemmille. Jos eriytymisessä eli kasvussa omaksi minäksi on ollut ongelmia nuorena, vanhempien mielipiteet voivat painaa liikaa vielä aikuisenkin elämässä.
Ja sitten on ne mt-ongelmaiset sukulaiset, joita tämä ketju koskee.
Nyt sinä kirjoitat taas sössötyksenä sen perusidean, että ihan voi vaan raiskauksenkin uhri vaan opetella sanomaan oikealla tavalla ei niin sitten ei tuu raiskatuksi.
Vierailija kirjoitti:
Täällä on osalla porukasta ajatus, että vanhempi ei saisi mitenkään olla kiinnostunut aikuisen lapsensa perheestä. Kannattaa miettiä mikä ihmeen vaara vanhempien kiinnostuksessa olisi. Isovanhempien ja lastenlasten suhde on merkittävä ja sitä olisi hyvä tukea. Asia erikseen ovat mummot ja vaarit, jotka eivät kykene isovanhemmuuteen sairautensa tai välinpitämättömyytensä vuoksi. Silloin lapsille on syytä kertoa, miksi isovanhemmat eivät pidä yhteyttä. Isovanhempien mollaaminen lasten kuullen on huono tapa kertoa omasta ärtymyksestään.
Suhde appivanhempiin ei ole se pahin ongelmavyyhti parisuhteeseen, useammin ongelmia on omien vanhempien kanssa, ja nämä heijastuvat myös parisuhteeseen. Se, että ei ole kasvanut aikuiseksi, saa usein ristiriitoja aikaan parisuhteessa. Kannattaa miettiä vaikka pariterapiassa miksi vanhemmistaan ei ole voinut irrottautua, ja miten se voisi tapahtua nyt.
Etäisyyden saa kasvun ja kehityksen kautta, ei edes tarvitse laittaa välejä poikki vanhempiin. Eriytyminen tapahtuu ihmisen omassa mielessä ja näkyy vahvistuneena tahtona. Kun minuus vahvistuu, ihminen viestii toiminnallaan tietävänsä, mitä haluaa. Silloin vanhempien sanomiset voi jättää huomiotta. Silloin on myös rohkeutta laittaa rajat tungetteleville vanhemmille. Jos eriytymisessä eli kasvussa omaksi minäksi on ollut ongelmia nuorena, vanhempien mielipiteet voivat painaa liikaa vielä aikuisenkin elämässä.
Ihan hyvä kirjoitus monilta osin, mutta vanhempia syyllistäessä/kritisoidessa tulee muistaa sekin, etteivät lapset "tarvitse" isovanhempia. Lapselle voi muodostua oikein merkittävä ja antoisa suhde isovanhempaan, mutta se suhde on korvattavissa. Lapselle riittää, että hänen elämässään on muitakin tärkeitä aikuisia ihmisiä kuin omat vanhemmat. Sellaisen ei täydy perustua sukulaissuhteeseen. Äärimmäisen harva huvin ja urheilun vuoksi pitää isovanhemman etäällä, eikä sellaisesta päätöksestä pidä syyllistää. Ihan jo sekin, että isovanhempi vie energiaa tavalla tai toisella vanhemmalta riittää syyksi rajata kanssakäymistä ankarasti. Vanhemmuus ei ole korvattavissa ja huolestuttavampaa onkin avioerojen myötä tapahtuva etäännyttäminen toisesta vanhemmasta.
Minä kyllä väitän, että isovanhempi joka ei kykene hyväksymään oman lapsen aikuistumista ja sitä että isovanhempi ei ole vanhempi lapsenlapselle (hänen ei esim. täydy huolehtia sellaisista asioista mistä vanhempi huolehtii), ei myöskään kykene antamaan lapselle hyvää isovanhemmuutta.
Herkästi isovanhempia puolustaessa unohtuu, että isovanhemman hyöty lapselle menee samantien pois jos hänen tapa olla lapsen kanssa vaikuttaa negatiivisesti vanhemmuuteen. Myös vanhempien parisuhteen torpedointi on sellainen asia, mihin vanhempien pitää puuttua rajusti ja tarvittaessa laittaa välit poikki kokonaan.
Minun appiukkoni on suoraan haukkunut minua miehelleni, ja anoppini on yrittänyt useamman kerran selän takana juonitellen aiheuttaa minulle ja miehelleni vakavan riidan. Anoppi jopa kerran vihjaili miehelleni, että nykyään moni isäkin päätyy lastensa huoltajaksi. On mieheni ensisijainen tehtävä näyttää vanhemmilleen paikkansa, mutta ihan hyvällä syyllä voin sanoa, ettei tällaisten ihmisten täydy olla läheisessä tekemisissä lastenlastensa kanssa lainkaan. Lasten koti on vanhempien parisuhde. Täytyy olla erittäin sairas ihminen mieleltään, jos toivoo edes salaa pienten lasten vanhempien eroavan vain siitä syystä että saisi ehkä olla enemmän lastenlasten kanssa yhdessä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä on osalla porukasta ajatus, että vanhempi ei saisi mitenkään olla kiinnostunut aikuisen lapsensa perheestä. Kannattaa miettiä mikä ihmeen vaara vanhempien kiinnostuksessa olisi. Isovanhempien ja lastenlasten suhde on merkittävä ja sitä olisi hyvä tukea. Asia erikseen ovat mummot ja vaarit, jotka eivät kykene isovanhemmuuteen sairautensa tai välinpitämättömyytensä vuoksi. Silloin lapsille on syytä kertoa, miksi isovanhemmat eivät pidä yhteyttä. Isovanhempien mollaaminen lasten kuullen on huono tapa kertoa omasta ärtymyksestään.
Suhde appivanhempiin ei ole se pahin ongelmavyyhti parisuhteeseen, useammin ongelmia on omien vanhempien kanssa, ja nämä heijastuvat myös parisuhteeseen. Se, että ei ole kasvanut aikuiseksi, saa usein ristiriitoja aikaan parisuhteessa. Kannattaa miettiä vaikka pariterapiassa miksi vanhemmistaan ei ole voinut irrottautua, ja miten se voisi tapahtua nyt.
Etäisyyden saa kasvun ja kehityksen kautta, ei edes tarvitse laittaa välejä poikki vanhempiin. Eriytyminen tapahtuu ihmisen omassa mielessä ja näkyy vahvistuneena tahtona. Kun minuus vahvistuu, ihminen viestii toiminnallaan tietävänsä, mitä haluaa. Silloin vanhempien sanomiset voi jättää huomiotta. Silloin on myös rohkeutta laittaa rajat tungetteleville vanhemmille. Jos eriytymisessä eli kasvussa omaksi minäksi on ollut ongelmia nuorena, vanhempien mielipiteet voivat painaa liikaa vielä aikuisenkin elämässä.
Ja sitten on ne mt-ongelmaiset sukulaiset, joita tämä ketju koskee.
Nyt sinä kirjoitat taas sössötyksenä sen perusidean, että ihan voi vaan raiskauksenkin uhri vaan opetella sanomaan oikealla tavalla ei niin sitten ei tuu raiskatuksi.
Minusta on ihan hyvää ihmisen kehitykselle eriytyä vanhemmistaan, esim. jos anoppi tarrautuu liikaa aikuiseen poikaansa niin miniällä on turhan vaikeaa. Käsittääkseni ap:n perheen isoäiti oli herttainen mutta ongelmainen, ei raiskaaja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Väite että lapsenlapset ovat isovanhemmille toinen tilaisuus on jo lähtökohtaisesti suorastaan sairas.
Ei ole. Heidän junansa meni jo. Mokat tuli tehtyä. Uutta tilaisuutta ei saa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä on osalla porukasta ajatus, että vanhempi ei saisi mitenkään olla kiinnostunut aikuisen lapsensa perheestä. Kannattaa miettiä mikä ihmeen vaara vanhempien kiinnostuksessa olisi. Isovanhempien ja lastenlasten suhde on merkittävä ja sitä olisi hyvä tukea. Asia erikseen ovat mummot ja vaarit, jotka eivät kykene isovanhemmuuteen sairautensa tai välinpitämättömyytensä vuoksi. Silloin lapsille on syytä kertoa, miksi isovanhemmat eivät pidä yhteyttä. Isovanhempien mollaaminen lasten kuullen on huono tapa kertoa omasta ärtymyksestään.
Suhde appivanhempiin ei ole se pahin ongelmavyyhti parisuhteeseen, useammin ongelmia on omien vanhempien kanssa, ja nämä heijastuvat myös parisuhteeseen. Se, että ei ole kasvanut aikuiseksi, saa usein ristiriitoja aikaan parisuhteessa. Kannattaa miettiä vaikka pariterapiassa miksi vanhemmistaan ei ole voinut irrottautua, ja miten se voisi tapahtua nyt.
Etäisyyden saa kasvun ja kehityksen kautta, ei edes tarvitse laittaa välejä poikki vanhempiin. Eriytyminen tapahtuu ihmisen omassa mielessä ja näkyy vahvistuneena tahtona. Kun minuus vahvistuu, ihminen viestii toiminnallaan tietävänsä, mitä haluaa. Silloin vanhempien sanomiset voi jättää huomiotta. Silloin on myös rohkeutta laittaa rajat tungetteleville vanhemmille. Jos eriytymisessä eli kasvussa omaksi minäksi on ollut ongelmia nuorena, vanhempien mielipiteet voivat painaa liikaa vielä aikuisenkin elämässä.
Ja sitten on ne mt-ongelmaiset sukulaiset, joita tämä ketju koskee.
Nyt sinä kirjoitat taas sössötyksenä sen perusidean, että ihan voi vaan raiskauksenkin uhri vaan opetella sanomaan oikealla tavalla ei niin sitten ei tuu raiskatuksi.
Minusta on ihan hyvää ihmisen kehitykselle eriytyä vanhemmistaan, esim. jos anoppi tarrautuu liikaa aikuiseen poikaansa niin miniällä on turhan vaikeaa. Käsittääkseni ap:n perheen isoäiti oli herttainen mutta ongelmainen, ei raiskaaja.
Harjoitti henkistä väkivaltaa pientä lasta kohtaan. Pahempaa kuin aikuisrn raiskaaminen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä on osalla porukasta ajatus, että vanhempi ei saisi mitenkään olla kiinnostunut aikuisen lapsensa perheestä. Kannattaa miettiä mikä ihmeen vaara vanhempien kiinnostuksessa olisi. Isovanhempien ja lastenlasten suhde on merkittävä ja sitä olisi hyvä tukea. Asia erikseen ovat mummot ja vaarit, jotka eivät kykene isovanhemmuuteen sairautensa tai välinpitämättömyytensä vuoksi. Silloin lapsille on syytä kertoa, miksi isovanhemmat eivät pidä yhteyttä. Isovanhempien mollaaminen lasten kuullen on huono tapa kertoa omasta ärtymyksestään.
Suhde appivanhempiin ei ole se pahin ongelmavyyhti parisuhteeseen, useammin ongelmia on omien vanhempien kanssa, ja nämä heijastuvat myös parisuhteeseen. Se, että ei ole kasvanut aikuiseksi, saa usein ristiriitoja aikaan parisuhteessa. Kannattaa miettiä vaikka pariterapiassa miksi vanhemmistaan ei ole voinut irrottautua, ja miten se voisi tapahtua nyt.
Etäisyyden saa kasvun ja kehityksen kautta, ei edes tarvitse laittaa välejä poikki vanhempiin. Eriytyminen tapahtuu ihmisen omassa mielessä ja näkyy vahvistuneena tahtona. Kun minuus vahvistuu, ihminen viestii toiminnallaan tietävänsä, mitä haluaa. Silloin vanhempien sanomiset voi jättää huomiotta. Silloin on myös rohkeutta laittaa rajat tungetteleville vanhemmille. Jos eriytymisessä eli kasvussa omaksi minäksi on ollut ongelmia nuorena, vanhempien mielipiteet voivat painaa liikaa vielä aikuisenkin elämässä.
Ihan hyvä kirjoitus monilta osin, mutta vanhempia syyllistäessä/kritisoidessa tulee muistaa sekin, etteivät lapset "tarvitse" isovanhempia. Lapselle voi muodostua oikein merkittävä ja antoisa suhde isovanhempaan, mutta se suhde on korvattavissa. Lapselle riittää, että hänen elämässään on muitakin tärkeitä aikuisia ihmisiä kuin omat vanhemmat. Sellaisen ei täydy perustua sukulaissuhteeseen. Äärimmäisen harva huvin ja urheilun vuoksi pitää isovanhemman etäällä, eikä sellaisesta päätöksestä pidä syyllistää. Ihan jo sekin, että isovanhempi vie energiaa tavalla tai toisella vanhemmalta riittää syyksi rajata kanssakäymistä ankarasti. Vanhemmuus ei ole korvattavissa ja huolestuttavampaa onkin avioerojen myötä tapahtuva etäännyttäminen toisesta vanhemmasta.
Minä kyllä väitän, että isovanhempi joka ei kykene hyväksymään oman lapsen aikuistumista ja sitä että isovanhempi ei ole vanhempi lapsenlapselle (hänen ei esim. täydy huolehtia sellaisista asioista mistä vanhempi huolehtii), ei myöskään kykene antamaan lapselle hyvää isovanhemmuutta.
Herkästi isovanhempia puolustaessa unohtuu, että isovanhemman hyöty lapselle menee samantien pois jos hänen tapa olla lapsen kanssa vaikuttaa negatiivisesti vanhemmuuteen. Myös vanhempien parisuhteen torpedointi on sellainen asia, mihin vanhempien pitää puuttua rajusti ja tarvittaessa laittaa välit poikki kokonaan.
Minun appiukkoni on suoraan haukkunut minua miehelleni, ja anoppini on yrittänyt useamman kerran selän takana juonitellen aiheuttaa minulle ja miehelleni vakavan riidan. Anoppi jopa kerran vihjaili miehelleni, että nykyään moni isäkin päätyy lastensa huoltajaksi. On mieheni ensisijainen tehtävä näyttää vanhemmilleen paikkansa, mutta ihan hyvällä syyllä voin sanoa, ettei tällaisten ihmisten täydy olla läheisessä tekemisissä lastenlastensa kanssa lainkaan. Lasten koti on vanhempien parisuhde. Täytyy olla erittäin sairas ihminen mieleltään, jos toivoo edes salaa pienten lasten vanhempien eroavan vain siitä syystä että saisi ehkä olla enemmän lastenlasten kanssa yhdessä.
Isovanhemmille pitäisi uskaltaa puhua avoimesti ja asiasta. Kannattaa kertoa ensin hyvistä asioista, joita arvostaa ja vasta sitten niistä, joihin toivoo muutosta. On hyvä tiedostaa, että omien vanhempien kohtaaminen aikuisten tasolla voi olla sinulle tai puolisollesi hankalaa, sillä vanhempien seurassa on helppo pudota itse takaisin lapseksi. Keskustelussa ei sitten saa mennä henkilökohtaisuuksiin eikä ryhtyä kaivelemaan esim. vaikka omaa lapsuuttaan, vaan asiat on pidettävä asioina.
Jos isovanhemmat loukkaantuvat niin aloitteen sopuun voi jättää isovanhemmille. Voi esimerkiksi sanoa, että ottakaa yhteyttä, kun olette valmiita noudattamaan yhteisiä pelisääntöjä. Jos isovanhemmat haluavat aidosti olla lastenlastensa kanssa, he kyllä pääsevät yli loukkaantumisen tunteesta ja ottavat yhteyttä.
Minusta kukin tekee omalta osaltaan voitavansa, muistaen, että kukaan ei voi kuitenkaan muuttaa muita. Tee omat ratkaisusi, jos yhteispeli ei onnistu. Jos isovanhempien kanssa ei saada luotua yhteisiä pelisääntöjä, heidän kanssaan ei tarvitse olla tekemisissä.
Tämä voi olla monelle yllättävän vaikea rasti "Keskustelussa ei sitten saa mennä henkilökohtaisuuksiin eikä ryhtyä kaivelemaan esim. vaikka omaa lapsuuttaan, vaan asiat on pidettävä asioina." päätellen palstan kommenteista :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä on osalla porukasta ajatus, että vanhempi ei saisi mitenkään olla kiinnostunut aikuisen lapsensa perheestä. Kannattaa miettiä mikä ihmeen vaara vanhempien kiinnostuksessa olisi. Isovanhempien ja lastenlasten suhde on merkittävä ja sitä olisi hyvä tukea. Asia erikseen ovat mummot ja vaarit, jotka eivät kykene isovanhemmuuteen sairautensa tai välinpitämättömyytensä vuoksi. Silloin lapsille on syytä kertoa, miksi isovanhemmat eivät pidä yhteyttä. Isovanhempien mollaaminen lasten kuullen on huono tapa kertoa omasta ärtymyksestään.
Suhde appivanhempiin ei ole se pahin ongelmavyyhti parisuhteeseen, useammin ongelmia on omien vanhempien kanssa, ja nämä heijastuvat myös parisuhteeseen. Se, että ei ole kasvanut aikuiseksi, saa usein ristiriitoja aikaan parisuhteessa. Kannattaa miettiä vaikka pariterapiassa miksi vanhemmistaan ei ole voinut irrottautua, ja miten se voisi tapahtua nyt.
Etäisyyden saa kasvun ja kehityksen kautta, ei edes tarvitse laittaa välejä poikki vanhempiin. Eriytyminen tapahtuu ihmisen omassa mielessä ja näkyy vahvistuneena tahtona. Kun minuus vahvistuu, ihminen viestii toiminnallaan tietävänsä, mitä haluaa. Silloin vanhempien sanomiset voi jättää huomiotta. Silloin on myös rohkeutta laittaa rajat tungetteleville vanhemmille. Jos eriytymisessä eli kasvussa omaksi minäksi on ollut ongelmia nuorena, vanhempien mielipiteet voivat painaa liikaa vielä aikuisenkin elämässä.
Ihan hyvä kirjoitus monilta osin, mutta vanhempia syyllistäessä/kritisoidessa tulee muistaa sekin, etteivät lapset "tarvitse" isovanhempia. Lapselle voi muodostua oikein merkittävä ja antoisa suhde isovanhempaan, mutta se suhde on korvattavissa. Lapselle riittää, että hänen elämässään on muitakin tärkeitä aikuisia ihmisiä kuin omat vanhemmat. Sellaisen ei täydy perustua sukulaissuhteeseen. Äärimmäisen harva huvin ja urheilun vuoksi pitää isovanhemman etäällä, eikä sellaisesta päätöksestä pidä syyllistää. Ihan jo sekin, että isovanhempi vie energiaa tavalla tai toisella vanhemmalta riittää syyksi rajata kanssakäymistä ankarasti. Vanhemmuus ei ole korvattavissa ja huolestuttavampaa onkin avioerojen myötä tapahtuva etäännyttäminen toisesta vanhemmasta.
Minä kyllä väitän, että isovanhempi joka ei kykene hyväksymään oman lapsen aikuistumista ja sitä että isovanhempi ei ole vanhempi lapsenlapselle (hänen ei esim. täydy huolehtia sellaisista asioista mistä vanhempi huolehtii), ei myöskään kykene antamaan lapselle hyvää isovanhemmuutta.
Herkästi isovanhempia puolustaessa unohtuu, että isovanhemman hyöty lapselle menee samantien pois jos hänen tapa olla lapsen kanssa vaikuttaa negatiivisesti vanhemmuuteen. Myös vanhempien parisuhteen torpedointi on sellainen asia, mihin vanhempien pitää puuttua rajusti ja tarvittaessa laittaa välit poikki kokonaan.
Minun appiukkoni on suoraan haukkunut minua miehelleni, ja anoppini on yrittänyt useamman kerran selän takana juonitellen aiheuttaa minulle ja miehelleni vakavan riidan. Anoppi jopa kerran vihjaili miehelleni, että nykyään moni isäkin päätyy lastensa huoltajaksi. On mieheni ensisijainen tehtävä näyttää vanhemmilleen paikkansa, mutta ihan hyvällä syyllä voin sanoa, ettei tällaisten ihmisten täydy olla läheisessä tekemisissä lastenlastensa kanssa lainkaan. Lasten koti on vanhempien parisuhde. Täytyy olla erittäin sairas ihminen mieleltään, jos toivoo edes salaa pienten lasten vanhempien eroavan vain siitä syystä että saisi ehkä olla enemmän lastenlasten kanssa yhdessä.
Isovanhemmille pitäisi uskaltaa puhua avoimesti ja asiasta. Kannattaa kertoa ensin hyvistä asioista, joita arvostaa ja vasta sitten niistä, joihin toivoo muutosta. On hyvä tiedostaa, että omien vanhempien kohtaaminen aikuisten tasolla voi olla sinulle tai puolisollesi hankalaa, sillä vanhempien seurassa on helppo pudota itse takaisin lapseksi. Keskustelussa ei sitten saa mennä henkilökohtaisuuksiin eikä ryhtyä kaivelemaan esim. vaikka omaa lapsuuttaan, vaan asiat on pidettävä asioina.
Jos isovanhemmat loukkaantuvat niin aloitteen sopuun voi jättää isovanhemmille. Voi esimerkiksi sanoa, että ottakaa yhteyttä, kun olette valmiita noudattamaan yhteisiä pelisääntöjä. Jos isovanhemmat haluavat aidosti olla lastenlastensa kanssa, he kyllä pääsevät yli loukkaantumisen tunteesta ja ottavat yhteyttä.
Minusta kukin tekee omalta osaltaan voitavansa, muistaen, että kukaan ei voi kuitenkaan muuttaa muita. Tee omat ratkaisusi, jos yhteispeli ei onnistu. Jos isovanhempien kanssa ei saada luotua yhteisiä pelisääntöjä, heidän kanssaan ei tarvitse olla tekemisissä.
Ai että ruuhkavuosia elävän ihmisen putää käyttää aikaansa siihen wttä kertoo aikuiselle ihmiselle että selän takana ei saa haukkua, lapsellwen wi saa toivoa avioeroa tai että he ei ole lapsenlapsen huoltajia jne.
Eikö voi lähteä siitä että nää ymmärtää ihan ilman mitään tiedotustilaisuuksia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä on osalla porukasta ajatus, että vanhempi ei saisi mitenkään olla kiinnostunut aikuisen lapsensa perheestä. Kannattaa miettiä mikä ihmeen vaara vanhempien kiinnostuksessa olisi. Isovanhempien ja lastenlasten suhde on merkittävä ja sitä olisi hyvä tukea. Asia erikseen ovat mummot ja vaarit, jotka eivät kykene isovanhemmuuteen sairautensa tai välinpitämättömyytensä vuoksi. Silloin lapsille on syytä kertoa, miksi isovanhemmat eivät pidä yhteyttä. Isovanhempien mollaaminen lasten kuullen on huono tapa kertoa omasta ärtymyksestään.
Suhde appivanhempiin ei ole se pahin ongelmavyyhti parisuhteeseen, useammin ongelmia on omien vanhempien kanssa, ja nämä heijastuvat myös parisuhteeseen. Se, että ei ole kasvanut aikuiseksi, saa usein ristiriitoja aikaan parisuhteessa. Kannattaa miettiä vaikka pariterapiassa miksi vanhemmistaan ei ole voinut irrottautua, ja miten se voisi tapahtua nyt.
Etäisyyden saa kasvun ja kehityksen kautta, ei edes tarvitse laittaa välejä poikki vanhempiin. Eriytyminen tapahtuu ihmisen omassa mielessä ja näkyy vahvistuneena tahtona. Kun minuus vahvistuu, ihminen viestii toiminnallaan tietävänsä, mitä haluaa. Silloin vanhempien sanomiset voi jättää huomiotta. Silloin on myös rohkeutta laittaa rajat tungetteleville vanhemmille. Jos eriytymisessä eli kasvussa omaksi minäksi on ollut ongelmia nuorena, vanhempien mielipiteet voivat painaa liikaa vielä aikuisenkin elämässä.
Ihan hyvä kirjoitus monilta osin, mutta vanhempia syyllistäessä/kritisoidessa tulee muistaa sekin, etteivät lapset "tarvitse" isovanhempia. Lapselle voi muodostua oikein merkittävä ja antoisa suhde isovanhempaan, mutta se suhde on korvattavissa. Lapselle riittää, että hänen elämässään on muitakin tärkeitä aikuisia ihmisiä kuin omat vanhemmat. Sellaisen ei täydy perustua sukulaissuhteeseen. Äärimmäisen harva huvin ja urheilun vuoksi pitää isovanhemman etäällä, eikä sellaisesta päätöksestä pidä syyllistää. Ihan jo sekin, että isovanhempi vie energiaa tavalla tai toisella vanhemmalta riittää syyksi rajata kanssakäymistä ankarasti. Vanhemmuus ei ole korvattavissa ja huolestuttavampaa onkin avioerojen myötä tapahtuva etäännyttäminen toisesta vanhemmasta.
Minä kyllä väitän, että isovanhempi joka ei kykene hyväksymään oman lapsen aikuistumista ja sitä että isovanhempi ei ole vanhempi lapsenlapselle (hänen ei esim. täydy huolehtia sellaisista asioista mistä vanhempi huolehtii), ei myöskään kykene antamaan lapselle hyvää isovanhemmuutta.
Herkästi isovanhempia puolustaessa unohtuu, että isovanhemman hyöty lapselle menee samantien pois jos hänen tapa olla lapsen kanssa vaikuttaa negatiivisesti vanhemmuuteen. Myös vanhempien parisuhteen torpedointi on sellainen asia, mihin vanhempien pitää puuttua rajusti ja tarvittaessa laittaa välit poikki kokonaan.
Minun appiukkoni on suoraan haukkunut minua miehelleni, ja anoppini on yrittänyt useamman kerran selän takana juonitellen aiheuttaa minulle ja miehelleni vakavan riidan. Anoppi jopa kerran vihjaili miehelleni, että nykyään moni isäkin päätyy lastensa huoltajaksi. On mieheni ensisijainen tehtävä näyttää vanhemmilleen paikkansa, mutta ihan hyvällä syyllä voin sanoa, ettei tällaisten ihmisten täydy olla läheisessä tekemisissä lastenlastensa kanssa lainkaan. Lasten koti on vanhempien parisuhde. Täytyy olla erittäin sairas ihminen mieleltään, jos toivoo edes salaa pienten lasten vanhempien eroavan vain siitä syystä että saisi ehkä olla enemmän lastenlasten kanssa yhdessä.
Isovanhemmille pitäisi uskaltaa puhua avoimesti ja asiasta. Kannattaa kertoa ensin hyvistä asioista, joita arvostaa ja vasta sitten niistä, joihin toivoo muutosta. On hyvä tiedostaa, että omien vanhempien kohtaaminen aikuisten tasolla voi olla sinulle tai puolisollesi hankalaa, sillä vanhempien seurassa on helppo pudota itse takaisin lapseksi. Keskustelussa ei sitten saa mennä henkilökohtaisuuksiin eikä ryhtyä kaivelemaan esim. vaikka omaa lapsuuttaan, vaan asiat on pidettävä asioina.
Jos isovanhemmat loukkaantuvat niin aloitteen sopuun voi jättää isovanhemmille. Voi esimerkiksi sanoa, että ottakaa yhteyttä, kun olette valmiita noudattamaan yhteisiä pelisääntöjä. Jos isovanhemmat haluavat aidosti olla lastenlastensa kanssa, he kyllä pääsevät yli loukkaantumisen tunteesta ja ottavat yhteyttä.
Minusta kukin tekee omalta osaltaan voitavansa, muistaen, että kukaan ei voi kuitenkaan muuttaa muita. Tee omat ratkaisusi, jos yhteispeli ei onnistu. Jos isovanhempien kanssa ei saada luotua yhteisiä pelisääntöjä, heidän kanssaan ei tarvitse olla tekemisissä.
Ai että ruuhkavuosia elävän ihmisen putää käyttää aikaansa siihen wttä kertoo aikuiselle ihmiselle että selän takana ei saa haukkua, lapsellwen wi saa toivoa avioeroa tai että he ei ole lapsenlapsen huoltajia jne.
Eikö voi lähteä siitä että nää ymmärtää ihan ilman mitään tiedotustilaisuuksia.
Ne ruuhkavuodet saattavat kestää yllättävän kauan. Naisten kokema stressi ei vähene pikkulapsivaiheen jälkeen. Hankaluuksia työn ja muun elämän yhteensovittamisessa kokee 38-47-vuotiaista naisista 39 prosenttia (miehet 28%) ja 48-57-vuotiaista naisista 37% (miehet 26%).
Jos sinulla ei ole aikaa keskustella tärkeistä asioista vanhempiesi tai puolisosi vanhempien kanssa, siis yrittää ratkaista ongelmaa ruuhkavuosien aikana keskustelemalla edes tuntia tai puolta tuntia tai aikaa kirjoittaa asiasta puolisosi kanssa yhteinen kirje isovanhemmille jos keskusteluyhteyttä ei ole niin minusta sinä et ole edes yrittänyt ratkaista asiaa vaan ainoastaan vältellä asiaa. Aikuinen ihminen ei toimi niin ja on tärkeää millaisen toimintamallin siirrät lapsillesi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä on osalla porukasta ajatus, että vanhempi ei saisi mitenkään olla kiinnostunut aikuisen lapsensa perheestä. Kannattaa miettiä mikä ihmeen vaara vanhempien kiinnostuksessa olisi. Isovanhempien ja lastenlasten suhde on merkittävä ja sitä olisi hyvä tukea. Asia erikseen ovat mummot ja vaarit, jotka eivät kykene isovanhemmuuteen sairautensa tai välinpitämättömyytensä vuoksi. Silloin lapsille on syytä kertoa, miksi isovanhemmat eivät pidä yhteyttä. Isovanhempien mollaaminen lasten kuullen on huono tapa kertoa omasta ärtymyksestään.
Suhde appivanhempiin ei ole se pahin ongelmavyyhti parisuhteeseen, useammin ongelmia on omien vanhempien kanssa, ja nämä heijastuvat myös parisuhteeseen. Se, että ei ole kasvanut aikuiseksi, saa usein ristiriitoja aikaan parisuhteessa. Kannattaa miettiä vaikka pariterapiassa miksi vanhemmistaan ei ole voinut irrottautua, ja miten se voisi tapahtua nyt.
Etäisyyden saa kasvun ja kehityksen kautta, ei edes tarvitse laittaa välejä poikki vanhempiin. Eriytyminen tapahtuu ihmisen omassa mielessä ja näkyy vahvistuneena tahtona. Kun minuus vahvistuu, ihminen viestii toiminnallaan tietävänsä, mitä haluaa. Silloin vanhempien sanomiset voi jättää huomiotta. Silloin on myös rohkeutta laittaa rajat tungetteleville vanhemmille. Jos eriytymisessä eli kasvussa omaksi minäksi on ollut ongelmia nuorena, vanhempien mielipiteet voivat painaa liikaa vielä aikuisenkin elämässä.
Ihan hyvä kirjoitus monilta osin, mutta vanhempia syyllistäessä/kritisoidessa tulee muistaa sekin, etteivät lapset "tarvitse" isovanhempia. Lapselle voi muodostua oikein merkittävä ja antoisa suhde isovanhempaan, mutta se suhde on korvattavissa. Lapselle riittää, että hänen elämässään on muitakin tärkeitä aikuisia ihmisiä kuin omat vanhemmat. Sellaisen ei täydy perustua sukulaissuhteeseen. Äärimmäisen harva huvin ja urheilun vuoksi pitää isovanhemman etäällä, eikä sellaisesta päätöksestä pidä syyllistää. Ihan jo sekin, että isovanhempi vie energiaa tavalla tai toisella vanhemmalta riittää syyksi rajata kanssakäymistä ankarasti. Vanhemmuus ei ole korvattavissa ja huolestuttavampaa onkin avioerojen myötä tapahtuva etäännyttäminen toisesta vanhemmasta.
Minä kyllä väitän, että isovanhempi joka ei kykene hyväksymään oman lapsen aikuistumista ja sitä että isovanhempi ei ole vanhempi lapsenlapselle (hänen ei esim. täydy huolehtia sellaisista asioista mistä vanhempi huolehtii), ei myöskään kykene antamaan lapselle hyvää isovanhemmuutta.
Herkästi isovanhempia puolustaessa unohtuu, että isovanhemman hyöty lapselle menee samantien pois jos hänen tapa olla lapsen kanssa vaikuttaa negatiivisesti vanhemmuuteen. Myös vanhempien parisuhteen torpedointi on sellainen asia, mihin vanhempien pitää puuttua rajusti ja tarvittaessa laittaa välit poikki kokonaan.
Minun appiukkoni on suoraan haukkunut minua miehelleni, ja anoppini on yrittänyt useamman kerran selän takana juonitellen aiheuttaa minulle ja miehelleni vakavan riidan. Anoppi jopa kerran vihjaili miehelleni, että nykyään moni isäkin päätyy lastensa huoltajaksi. On mieheni ensisijainen tehtävä näyttää vanhemmilleen paikkansa, mutta ihan hyvällä syyllä voin sanoa, ettei tällaisten ihmisten täydy olla läheisessä tekemisissä lastenlastensa kanssa lainkaan. Lasten koti on vanhempien parisuhde. Täytyy olla erittäin sairas ihminen mieleltään, jos toivoo edes salaa pienten lasten vanhempien eroavan vain siitä syystä että saisi ehkä olla enemmän lastenlasten kanssa yhdessä.
Isovanhemmille pitäisi uskaltaa puhua avoimesti ja asiasta. Kannattaa kertoa ensin hyvistä asioista, joita arvostaa ja vasta sitten niistä, joihin toivoo muutosta. On hyvä tiedostaa, että omien vanhempien kohtaaminen aikuisten tasolla voi olla sinulle tai puolisollesi hankalaa, sillä vanhempien seurassa on helppo pudota itse takaisin lapseksi. Keskustelussa ei sitten saa mennä henkilökohtaisuuksiin eikä ryhtyä kaivelemaan esim. vaikka omaa lapsuuttaan, vaan asiat on pidettävä asioina.
Jos isovanhemmat loukkaantuvat niin aloitteen sopuun voi jättää isovanhemmille. Voi esimerkiksi sanoa, että ottakaa yhteyttä, kun olette valmiita noudattamaan yhteisiä pelisääntöjä. Jos isovanhemmat haluavat aidosti olla lastenlastensa kanssa, he kyllä pääsevät yli loukkaantumisen tunteesta ja ottavat yhteyttä.
Minusta kukin tekee omalta osaltaan voitavansa, muistaen, että kukaan ei voi kuitenkaan muuttaa muita. Tee omat ratkaisusi, jos yhteispeli ei onnistu. Jos isovanhempien kanssa ei saada luotua yhteisiä pelisääntöjä, heidän kanssaan ei tarvitse olla tekemisissä.
Höpö höpö. Manipuloivia ja ilkeitä ihmisiä ei tarvitse käsitellä kuin kukkaa kämmenellä, eikä heidän kanssaan täydy edes keskustella jos ei halua.
Tuollainen toisten parisuhteeseen puuttuminen on ihan hyvä syy rajoittaa kanssakäyminen minimiin ilman mitään selityksiä.
Manipuloijille ei anneta mahdollisuuksia keskusteluun. He vain manipuloivat lisää. Heitä kohtaan noudatetaan itse määriteltyjä rajoja ilman selityksiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä on osalla porukasta ajatus, että vanhempi ei saisi mitenkään olla kiinnostunut aikuisen lapsensa perheestä. Kannattaa miettiä mikä ihmeen vaara vanhempien kiinnostuksessa olisi. Isovanhempien ja lastenlasten suhde on merkittävä ja sitä olisi hyvä tukea. Asia erikseen ovat mummot ja vaarit, jotka eivät kykene isovanhemmuuteen sairautensa tai välinpitämättömyytensä vuoksi. Silloin lapsille on syytä kertoa, miksi isovanhemmat eivät pidä yhteyttä. Isovanhempien mollaaminen lasten kuullen on huono tapa kertoa omasta ärtymyksestään.
Suhde appivanhempiin ei ole se pahin ongelmavyyhti parisuhteeseen, useammin ongelmia on omien vanhempien kanssa, ja nämä heijastuvat myös parisuhteeseen. Se, että ei ole kasvanut aikuiseksi, saa usein ristiriitoja aikaan parisuhteessa. Kannattaa miettiä vaikka pariterapiassa miksi vanhemmistaan ei ole voinut irrottautua, ja miten se voisi tapahtua nyt.
Etäisyyden saa kasvun ja kehityksen kautta, ei edes tarvitse laittaa välejä poikki vanhempiin. Eriytyminen tapahtuu ihmisen omassa mielessä ja näkyy vahvistuneena tahtona. Kun minuus vahvistuu, ihminen viestii toiminnallaan tietävänsä, mitä haluaa. Silloin vanhempien sanomiset voi jättää huomiotta. Silloin on myös rohkeutta laittaa rajat tungetteleville vanhemmille. Jos eriytymisessä eli kasvussa omaksi minäksi on ollut ongelmia nuorena, vanhempien mielipiteet voivat painaa liikaa vielä aikuisenkin elämässä.
Ihan hyvä kirjoitus monilta osin, mutta vanhempia syyllistäessä/kritisoidessa tulee muistaa sekin, etteivät lapset "tarvitse" isovanhempia. Lapselle voi muodostua oikein merkittävä ja antoisa suhde isovanhempaan, mutta se suhde on korvattavissa. Lapselle riittää, että hänen elämässään on muitakin tärkeitä aikuisia ihmisiä kuin omat vanhemmat. Sellaisen ei täydy perustua sukulaissuhteeseen. Äärimmäisen harva huvin ja urheilun vuoksi pitää isovanhemman etäällä, eikä sellaisesta päätöksestä pidä syyllistää. Ihan jo sekin, että isovanhempi vie energiaa tavalla tai toisella vanhemmalta riittää syyksi rajata kanssakäymistä ankarasti. Vanhemmuus ei ole korvattavissa ja huolestuttavampaa onkin avioerojen myötä tapahtuva etäännyttäminen toisesta vanhemmasta.
Minä kyllä väitän, että isovanhempi joka ei kykene hyväksymään oman lapsen aikuistumista ja sitä että isovanhempi ei ole vanhempi lapsenlapselle (hänen ei esim. täydy huolehtia sellaisista asioista mistä vanhempi huolehtii), ei myöskään kykene antamaan lapselle hyvää isovanhemmuutta.
Herkästi isovanhempia puolustaessa unohtuu, että isovanhemman hyöty lapselle menee samantien pois jos hänen tapa olla lapsen kanssa vaikuttaa negatiivisesti vanhemmuuteen. Myös vanhempien parisuhteen torpedointi on sellainen asia, mihin vanhempien pitää puuttua rajusti ja tarvittaessa laittaa välit poikki kokonaan.
Minun appiukkoni on suoraan haukkunut minua miehelleni, ja anoppini on yrittänyt useamman kerran selän takana juonitellen aiheuttaa minulle ja miehelleni vakavan riidan. Anoppi jopa kerran vihjaili miehelleni, että nykyään moni isäkin päätyy lastensa huoltajaksi. On mieheni ensisijainen tehtävä näyttää vanhemmilleen paikkansa, mutta ihan hyvällä syyllä voin sanoa, ettei tällaisten ihmisten täydy olla läheisessä tekemisissä lastenlastensa kanssa lainkaan. Lasten koti on vanhempien parisuhde. Täytyy olla erittäin sairas ihminen mieleltään, jos toivoo edes salaa pienten lasten vanhempien eroavan vain siitä syystä että saisi ehkä olla enemmän lastenlasten kanssa yhdessä.
Isovanhemmille pitäisi uskaltaa puhua avoimesti ja asiasta. Kannattaa kertoa ensin hyvistä asioista, joita arvostaa ja vasta sitten niistä, joihin toivoo muutosta. On hyvä tiedostaa, että omien vanhempien kohtaaminen aikuisten tasolla voi olla sinulle tai puolisollesi hankalaa, sillä vanhempien seurassa on helppo pudota itse takaisin lapseksi. Keskustelussa ei sitten saa mennä henkilökohtaisuuksiin eikä ryhtyä kaivelemaan esim. vaikka omaa lapsuuttaan, vaan asiat on pidettävä asioina.
Jos isovanhemmat loukkaantuvat niin aloitteen sopuun voi jättää isovanhemmille. Voi esimerkiksi sanoa, että ottakaa yhteyttä, kun olette valmiita noudattamaan yhteisiä pelisääntöjä. Jos isovanhemmat haluavat aidosti olla lastenlastensa kanssa, he kyllä pääsevät yli loukkaantumisen tunteesta ja ottavat yhteyttä.
Minusta kukin tekee omalta osaltaan voitavansa, muistaen, että kukaan ei voi kuitenkaan muuttaa muita. Tee omat ratkaisusi, jos yhteispeli ei onnistu. Jos isovanhempien kanssa ei saada luotua yhteisiä pelisääntöjä, heidän kanssaan ei tarvitse olla tekemisissä.
Höpö höpö. Manipuloivia ja ilkeitä ihmisiä ei tarvitse käsitellä kuin kukkaa kämmenellä, eikä heidän kanssaan täydy edes keskustella jos ei halua.
Tuollainen toisten parisuhteeseen puuttuminen on ihan hyvä syy rajoittaa kanssakäyminen minimiin ilman mitään selityksiä.
Manipuloijille ei anneta mahdollisuuksia keskusteluun. He vain manipuloivat lisää. Heitä kohtaan noudatetaan itse määriteltyjä rajoja ilman selityksiä.
Höpö höpöllä on merkitys sinun itsesi kehittymiseen ja eriytymiseen yksilönä sekä minkälaiseen toimintamalliin kasvatat lapsesi. Kaikki me myymme ajatuksiamme toisille ihmisille ja manipuloimme, ei kukaan ole siinä sen kummempi. Toiminnan takana oleva tahto, hyvän tai pahan toivominen on se pointti. Terapeuttien näkemys on, että kun ihminen käsittelee ongelmia aiheuttaneen asian loppuun, saa asialle pisteen niin hänellä on parempi mahdollisuus ehjään elämään ja minäkuvaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On jo käynyt selväksi miten vaikeita asioita voi käsitellä ja että on ihmisiä, jotka eivät pysty käsittelemään asioita aikuisten tavoin. Siis kehittyneen aikuisen tiedostavalla tavalla. Se on jokaisen oma valinta miten ongelmansa käsittelee mutta kukaan ei voi väittää ettei tapoja käsitellä asioita ole, hyviä ja huonoja tapoja. En tiedä oliko aloituksen tarkoitus saada neuvoja itse ongelmaan vai saada hyväksyntää passiiviselle vetäytymiselle tilanteesta niin ettei ongelmalle tarvitse tehdä mitään. Se on aina "jonkun muun ongelma", anopin tai puolison.
Vierailija kirjoitti:
Väite että lapsenlapset ovat isovanhemmille toinen tilaisuus on jo lähtökohtaisesti suorastaan sairas.
Ei ole. Heidän junansa meni jo. Mokat tuli tehtyä. Uutta tilaisuutta ei saa.
Nyt olet itse jääräpäisen ehdoton, joka ei sekään ole terveellistä tai järkevää.
Oman isäni isä olihan sodan traumatisoima ja isä eli käsittääkseni hyvin tunnekylmän ja ankaran lapsuuden isänsä osalta. Itse muistan pappan hieman etäisenä, mutta lämpimänä ja turvallisena hahmona. Isä tästä joskus puhui minulle ollessani jo aikuinen, että pappa ehkä "uskalsi" vanhempana näyttää tunteensa paremmin lapsenlapsille kuin aikoinaan omille lapsilleen ja oli tästä hyvillään. Niin minäkin. Ihmisiä me kaikki olemme ja toivoakseni kasvaneet henkisesti hautaan saakka.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä on osalla porukasta ajatus, että vanhempi ei saisi mitenkään olla kiinnostunut aikuisen lapsensa perheestä. Kannattaa miettiä mikä ihmeen vaara vanhempien kiinnostuksessa olisi. Isovanhempien ja lastenlasten suhde on merkittävä ja sitä olisi hyvä tukea. Asia erikseen ovat mummot ja vaarit, jotka eivät kykene isovanhemmuuteen sairautensa tai välinpitämättömyytensä vuoksi. Silloin lapsille on syytä kertoa, miksi isovanhemmat eivät pidä yhteyttä. Isovanhempien mollaaminen lasten kuullen on huono tapa kertoa omasta ärtymyksestään.
Suhde appivanhempiin ei ole se pahin ongelmavyyhti parisuhteeseen, useammin ongelmia on omien vanhempien kanssa, ja nämä heijastuvat myös parisuhteeseen. Se, että ei ole kasvanut aikuiseksi, saa usein ristiriitoja aikaan parisuhteessa. Kannattaa miettiä vaikka pariterapiassa miksi vanhemmistaan ei ole voinut irrottautua, ja miten se voisi tapahtua nyt.
Etäisyyden saa kasvun ja kehityksen kautta, ei edes tarvitse laittaa välejä poikki vanhempiin. Eriytyminen tapahtuu ihmisen omassa mielessä ja näkyy vahvistuneena tahtona. Kun minuus vahvistuu, ihminen viestii toiminnallaan tietävänsä, mitä haluaa. Silloin vanhempien sanomiset voi jättää huomiotta. Silloin on myös rohkeutta laittaa rajat tungetteleville vanhemmille. Jos eriytymisessä eli kasvussa omaksi minäksi on ollut ongelmia nuorena, vanhempien mielipiteet voivat painaa liikaa vielä aikuisenkin elämässä.
Ihan hyvä kirjoitus monilta osin, mutta vanhempia syyllistäessä/kritisoidessa tulee muistaa sekin, etteivät lapset "tarvitse" isovanhempia. Lapselle voi muodostua oikein merkittävä ja antoisa suhde isovanhempaan, mutta se suhde on korvattavissa. Lapselle riittää, että hänen elämässään on muitakin tärkeitä aikuisia ihmisiä kuin omat vanhemmat. Sellaisen ei täydy perustua sukulaissuhteeseen. Äärimmäisen harva huvin ja urheilun vuoksi pitää isovanhemman etäällä, eikä sellaisesta päätöksestä pidä syyllistää. Ihan jo sekin, että isovanhempi vie energiaa tavalla tai toisella vanhemmalta riittää syyksi rajata kanssakäymistä ankarasti. Vanhemmuus ei ole korvattavissa ja huolestuttavampaa onkin avioerojen myötä tapahtuva etäännyttäminen toisesta vanhemmasta.
Minä kyllä väitän, että isovanhempi joka ei kykene hyväksymään oman lapsen aikuistumista ja sitä että isovanhempi ei ole vanhempi lapsenlapselle (hänen ei esim. täydy huolehtia sellaisista asioista mistä vanhempi huolehtii), ei myöskään kykene antamaan lapselle hyvää isovanhemmuutta.
Herkästi isovanhempia puolustaessa unohtuu, että isovanhemman hyöty lapselle menee samantien pois jos hänen tapa olla lapsen kanssa vaikuttaa negatiivisesti vanhemmuuteen. Myös vanhempien parisuhteen torpedointi on sellainen asia, mihin vanhempien pitää puuttua rajusti ja tarvittaessa laittaa välit poikki kokonaan.
Minun appiukkoni on suoraan haukkunut minua miehelleni, ja anoppini on yrittänyt useamman kerran selän takana juonitellen aiheuttaa minulle ja miehelleni vakavan riidan. Anoppi jopa kerran vihjaili miehelleni, että nykyään moni isäkin päätyy lastensa huoltajaksi. On mieheni ensisijainen tehtävä näyttää vanhemmilleen paikkansa, mutta ihan hyvällä syyllä voin sanoa, ettei tällaisten ihmisten täydy olla läheisessä tekemisissä lastenlastensa kanssa lainkaan. Lasten koti on vanhempien parisuhde. Täytyy olla erittäin sairas ihminen mieleltään, jos toivoo edes salaa pienten lasten vanhempien eroavan vain siitä syystä että saisi ehkä olla enemmän lastenlasten kanssa yhdessä.
Isovanhemmille pitäisi uskaltaa puhua avoimesti ja asiasta. Kannattaa kertoa ensin hyvistä asioista, joita arvostaa ja vasta sitten niistä, joihin toivoo muutosta. On hyvä tiedostaa, että omien vanhempien kohtaaminen aikuisten tasolla voi olla sinulle tai puolisollesi hankalaa, sillä vanhempien seurassa on helppo pudota itse takaisin lapseksi. Keskustelussa ei sitten saa mennä henkilökohtaisuuksiin eikä ryhtyä kaivelemaan esim. vaikka omaa lapsuuttaan, vaan asiat on pidettävä asioina.
Jos isovanhemmat loukkaantuvat niin aloitteen sopuun voi jättää isovanhemmille. Voi esimerkiksi sanoa, että ottakaa yhteyttä, kun olette valmiita noudattamaan yhteisiä pelisääntöjä. Jos isovanhemmat haluavat aidosti olla lastenlastensa kanssa, he kyllä pääsevät yli loukkaantumisen tunteesta ja ottavat yhteyttä.
Minusta kukin tekee omalta osaltaan voitavansa, muistaen, että kukaan ei voi kuitenkaan muuttaa muita. Tee omat ratkaisusi, jos yhteispeli ei onnistu. Jos isovanhempien kanssa ei saada luotua yhteisiä pelisääntöjä, heidän kanssaan ei tarvitse olla tekemisissä.
Ai että ruuhkavuosia elävän ihmisen putää käyttää aikaansa siihen wttä kertoo aikuiselle ihmiselle että selän takana ei saa haukkua, lapsellwen wi saa toivoa avioeroa tai että he ei ole lapsenlapsen huoltajia jne.
Eikö voi lähteä siitä että nää ymmärtää ihan ilman mitään tiedotustilaisuuksia.
Ne ruuhkavuodet saattavat kestää yllättävän kauan. Naisten kokema stressi ei vähene pikkulapsivaiheen jälkeen. Hankaluuksia työn ja muun elämän yhteensovittamisessa kokee 38-47-vuotiaista naisista 39 prosenttia (miehet 28%) ja 48-57-vuotiaista naisista 37% (miehet 26%).
Jos sinulla ei ole aikaa keskustella tärkeistä asioista vanhempiesi tai puolisosi vanhempien kanssa, siis yrittää ratkaista ongelmaa ruuhkavuosien aikana keskustelemalla edes tuntia tai puolta tuntia tai aikaa kirjoittaa asiasta puolisosi kanssa yhteinen kirje isovanhemmille jos keskusteluyhteyttä ei ole niin minusta sinä et ole edes yrittänyt ratkaista asiaa vaan ainoastaan vältellä asiaa. Aikuinen ihminen ei toimi niin ja on tärkeää millaisen toimintamallin siirrät lapsillesi.
Isovanhemmilta on oikeus odottaa aikuisuutta ja aikuisen käytöstä. Niitä ei ole tarkoitus heille opettaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä on osalla porukasta ajatus, että vanhempi ei saisi mitenkään olla kiinnostunut aikuisen lapsensa perheestä. Kannattaa miettiä mikä ihmeen vaara vanhempien kiinnostuksessa olisi. Isovanhempien ja lastenlasten suhde on merkittävä ja sitä olisi hyvä tukea. Asia erikseen ovat mummot ja vaarit, jotka eivät kykene isovanhemmuuteen sairautensa tai välinpitämättömyytensä vuoksi. Silloin lapsille on syytä kertoa, miksi isovanhemmat eivät pidä yhteyttä. Isovanhempien mollaaminen lasten kuullen on huono tapa kertoa omasta ärtymyksestään.
Suhde appivanhempiin ei ole se pahin ongelmavyyhti parisuhteeseen, useammin ongelmia on omien vanhempien kanssa, ja nämä heijastuvat myös parisuhteeseen. Se, että ei ole kasvanut aikuiseksi, saa usein ristiriitoja aikaan parisuhteessa. Kannattaa miettiä vaikka pariterapiassa miksi vanhemmistaan ei ole voinut irrottautua, ja miten se voisi tapahtua nyt.
Etäisyyden saa kasvun ja kehityksen kautta, ei edes tarvitse laittaa välejä poikki vanhempiin. Eriytyminen tapahtuu ihmisen omassa mielessä ja näkyy vahvistuneena tahtona. Kun minuus vahvistuu, ihminen viestii toiminnallaan tietävänsä, mitä haluaa. Silloin vanhempien sanomiset voi jättää huomiotta. Silloin on myös rohkeutta laittaa rajat tungetteleville vanhemmille. Jos eriytymisessä eli kasvussa omaksi minäksi on ollut ongelmia nuorena, vanhempien mielipiteet voivat painaa liikaa vielä aikuisenkin elämässä.
Ihan hyvä kirjoitus monilta osin, mutta vanhempia syyllistäessä/kritisoidessa tulee muistaa sekin, etteivät lapset "tarvitse" isovanhempia. Lapselle voi muodostua oikein merkittävä ja antoisa suhde isovanhempaan, mutta se suhde on korvattavissa. Lapselle riittää, että hänen elämässään on muitakin tärkeitä aikuisia ihmisiä kuin omat vanhemmat. Sellaisen ei täydy perustua sukulaissuhteeseen. Äärimmäisen harva huvin ja urheilun vuoksi pitää isovanhemman etäällä, eikä sellaisesta päätöksestä pidä syyllistää. Ihan jo sekin, että isovanhempi vie energiaa tavalla tai toisella vanhemmalta riittää syyksi rajata kanssakäymistä ankarasti. Vanhemmuus ei ole korvattavissa ja huolestuttavampaa onkin avioerojen myötä tapahtuva etäännyttäminen toisesta vanhemmasta.
Minä kyllä väitän, että isovanhempi joka ei kykene hyväksymään oman lapsen aikuistumista ja sitä että isovanhempi ei ole vanhempi lapsenlapselle (hänen ei esim. täydy huolehtia sellaisista asioista mistä vanhempi huolehtii), ei myöskään kykene antamaan lapselle hyvää isovanhemmuutta.
Herkästi isovanhempia puolustaessa unohtuu, että isovanhemman hyöty lapselle menee samantien pois jos hänen tapa olla lapsen kanssa vaikuttaa negatiivisesti vanhemmuuteen. Myös vanhempien parisuhteen torpedointi on sellainen asia, mihin vanhempien pitää puuttua rajusti ja tarvittaessa laittaa välit poikki kokonaan.
Minun appiukkoni on suoraan haukkunut minua miehelleni, ja anoppini on yrittänyt useamman kerran selän takana juonitellen aiheuttaa minulle ja miehelleni vakavan riidan. Anoppi jopa kerran vihjaili miehelleni, että nykyään moni isäkin päätyy lastensa huoltajaksi. On mieheni ensisijainen tehtävä näyttää vanhemmilleen paikkansa, mutta ihan hyvällä syyllä voin sanoa, ettei tällaisten ihmisten täydy olla läheisessä tekemisissä lastenlastensa kanssa lainkaan. Lasten koti on vanhempien parisuhde. Täytyy olla erittäin sairas ihminen mieleltään, jos toivoo edes salaa pienten lasten vanhempien eroavan vain siitä syystä että saisi ehkä olla enemmän lastenlasten kanssa yhdessä.
Isovanhemmille pitäisi uskaltaa puhua avoimesti ja asiasta. Kannattaa kertoa ensin hyvistä asioista, joita arvostaa ja vasta sitten niistä, joihin toivoo muutosta. On hyvä tiedostaa, että omien vanhempien kohtaaminen aikuisten tasolla voi olla sinulle tai puolisollesi hankalaa, sillä vanhempien seurassa on helppo pudota itse takaisin lapseksi. Keskustelussa ei sitten saa mennä henkilökohtaisuuksiin eikä ryhtyä kaivelemaan esim. vaikka omaa lapsuuttaan, vaan asiat on pidettävä asioina.
Jos isovanhemmat loukkaantuvat niin aloitteen sopuun voi jättää isovanhemmille. Voi esimerkiksi sanoa, että ottakaa yhteyttä, kun olette valmiita noudattamaan yhteisiä pelisääntöjä. Jos isovanhemmat haluavat aidosti olla lastenlastensa kanssa, he kyllä pääsevät yli loukkaantumisen tunteesta ja ottavat yhteyttä.
Minusta kukin tekee omalta osaltaan voitavansa, muistaen, että kukaan ei voi kuitenkaan muuttaa muita. Tee omat ratkaisusi, jos yhteispeli ei onnistu. Jos isovanhempien kanssa ei saada luotua yhteisiä pelisääntöjä, heidän kanssaan ei tarvitse olla tekemisissä.
Ai että ruuhkavuosia elävän ihmisen putää käyttää aikaansa siihen wttä kertoo aikuiselle ihmiselle että selän takana ei saa haukkua, lapsellwen wi saa toivoa avioeroa tai että he ei ole lapsenlapsen huoltajia jne.
Eikö voi lähteä siitä että nää ymmärtää ihan ilman mitään tiedotustilaisuuksia.
Ne ruuhkavuodet saattavat kestää yllättävän kauan. Naisten kokema stressi ei vähene pikkulapsivaiheen jälkeen. Hankaluuksia työn ja muun elämän yhteensovittamisessa kokee 38-47-vuotiaista naisista 39 prosenttia (miehet 28%) ja 48-57-vuotiaista naisista 37% (miehet 26%).
Jos sinulla ei ole aikaa keskustella tärkeistä asioista vanhempiesi tai puolisosi vanhempien kanssa, siis yrittää ratkaista ongelmaa ruuhkavuosien aikana keskustelemalla edes tuntia tai puolta tuntia tai aikaa kirjoittaa asiasta puolisosi kanssa yhteinen kirje isovanhemmille jos keskusteluyhteyttä ei ole niin minusta sinä et ole edes yrittänyt ratkaista asiaa vaan ainoastaan vältellä asiaa. Aikuinen ihminen ei toimi niin ja on tärkeää millaisen toimintamallin siirrät lapsillesi.
Isovanhemmilta on oikeus odottaa aikuisuutta ja aikuisen käytöstä. Niitä ei ole tarkoitus heille opettaa.
Voitko sitten hieman avata miksi asiassa on niin paljon ongelmia kuten esim. tässä ketjussa on kerrottu. Vai oletko sitä mieltä ettei ongelmia ole?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä on osalla porukasta ajatus, että vanhempi ei saisi mitenkään olla kiinnostunut aikuisen lapsensa perheestä. Kannattaa miettiä mikä ihmeen vaara vanhempien kiinnostuksessa olisi. Isovanhempien ja lastenlasten suhde on merkittävä ja sitä olisi hyvä tukea. Asia erikseen ovat mummot ja vaarit, jotka eivät kykene isovanhemmuuteen sairautensa tai välinpitämättömyytensä vuoksi. Silloin lapsille on syytä kertoa, miksi isovanhemmat eivät pidä yhteyttä. Isovanhempien mollaaminen lasten kuullen on huono tapa kertoa omasta ärtymyksestään.
Suhde appivanhempiin ei ole se pahin ongelmavyyhti parisuhteeseen, useammin ongelmia on omien vanhempien kanssa, ja nämä heijastuvat myös parisuhteeseen. Se, että ei ole kasvanut aikuiseksi, saa usein ristiriitoja aikaan parisuhteessa. Kannattaa miettiä vaikka pariterapiassa miksi vanhemmistaan ei ole voinut irrottautua, ja miten se voisi tapahtua nyt.
Etäisyyden saa kasvun ja kehityksen kautta, ei edes tarvitse laittaa välejä poikki vanhempiin. Eriytyminen tapahtuu ihmisen omassa mielessä ja näkyy vahvistuneena tahtona. Kun minuus vahvistuu, ihminen viestii toiminnallaan tietävänsä, mitä haluaa. Silloin vanhempien sanomiset voi jättää huomiotta. Silloin on myös rohkeutta laittaa rajat tungetteleville vanhemmille. Jos eriytymisessä eli kasvussa omaksi minäksi on ollut ongelmia nuorena, vanhempien mielipiteet voivat painaa liikaa vielä aikuisenkin elämässä.
Ihan hyvä kirjoitus monilta osin, mutta vanhempia syyllistäessä/kritisoidessa tulee muistaa sekin, etteivät lapset "tarvitse" isovanhempia. Lapselle voi muodostua oikein merkittävä ja antoisa suhde isovanhempaan, mutta se suhde on korvattavissa. Lapselle riittää, että hänen elämässään on muitakin tärkeitä aikuisia ihmisiä kuin omat vanhemmat. Sellaisen ei täydy perustua sukulaissuhteeseen. Äärimmäisen harva huvin ja urheilun vuoksi pitää isovanhemman etäällä, eikä sellaisesta päätöksestä pidä syyllistää. Ihan jo sekin, että isovanhempi vie energiaa tavalla tai toisella vanhemmalta riittää syyksi rajata kanssakäymistä ankarasti. Vanhemmuus ei ole korvattavissa ja huolestuttavampaa onkin avioerojen myötä tapahtuva etäännyttäminen toisesta vanhemmasta.
Minä kyllä väitän, että isovanhempi joka ei kykene hyväksymään oman lapsen aikuistumista ja sitä että isovanhempi ei ole vanhempi lapsenlapselle (hänen ei esim. täydy huolehtia sellaisista asioista mistä vanhempi huolehtii), ei myöskään kykene antamaan lapselle hyvää isovanhemmuutta.
Herkästi isovanhempia puolustaessa unohtuu, että isovanhemman hyöty lapselle menee samantien pois jos hänen tapa olla lapsen kanssa vaikuttaa negatiivisesti vanhemmuuteen. Myös vanhempien parisuhteen torpedointi on sellainen asia, mihin vanhempien pitää puuttua rajusti ja tarvittaessa laittaa välit poikki kokonaan.
Minun appiukkoni on suoraan haukkunut minua miehelleni, ja anoppini on yrittänyt useamman kerran selän takana juonitellen aiheuttaa minulle ja miehelleni vakavan riidan. Anoppi jopa kerran vihjaili miehelleni, että nykyään moni isäkin päätyy lastensa huoltajaksi. On mieheni ensisijainen tehtävä näyttää vanhemmilleen paikkansa, mutta ihan hyvällä syyllä voin sanoa, ettei tällaisten ihmisten täydy olla läheisessä tekemisissä lastenlastensa kanssa lainkaan. Lasten koti on vanhempien parisuhde. Täytyy olla erittäin sairas ihminen mieleltään, jos toivoo edes salaa pienten lasten vanhempien eroavan vain siitä syystä että saisi ehkä olla enemmän lastenlasten kanssa yhdessä.
Isovanhemmille pitäisi uskaltaa puhua avoimesti ja asiasta. Kannattaa kertoa ensin hyvistä asioista, joita arvostaa ja vasta sitten niistä, joihin toivoo muutosta. On hyvä tiedostaa, että omien vanhempien kohtaaminen aikuisten tasolla voi olla sinulle tai puolisollesi hankalaa, sillä vanhempien seurassa on helppo pudota itse takaisin lapseksi. Keskustelussa ei sitten saa mennä henkilökohtaisuuksiin eikä ryhtyä kaivelemaan esim. vaikka omaa lapsuuttaan, vaan asiat on pidettävä asioina.
Jos isovanhemmat loukkaantuvat niin aloitteen sopuun voi jättää isovanhemmille. Voi esimerkiksi sanoa, että ottakaa yhteyttä, kun olette valmiita noudattamaan yhteisiä pelisääntöjä. Jos isovanhemmat haluavat aidosti olla lastenlastensa kanssa, he kyllä pääsevät yli loukkaantumisen tunteesta ja ottavat yhteyttä.
Minusta kukin tekee omalta osaltaan voitavansa, muistaen, että kukaan ei voi kuitenkaan muuttaa muita. Tee omat ratkaisusi, jos yhteispeli ei onnistu. Jos isovanhempien kanssa ei saada luotua yhteisiä pelisääntöjä, heidän kanssaan ei tarvitse olla tekemisissä.
Ai että ruuhkavuosia elävän ihmisen putää käyttää aikaansa siihen wttä kertoo aikuiselle ihmiselle että selän takana ei saa haukkua, lapsellwen wi saa toivoa avioeroa tai että he ei ole lapsenlapsen huoltajia jne.
Eikö voi lähteä siitä että nää ymmärtää ihan ilman mitään tiedotustilaisuuksia.
Ne ruuhkavuodet saattavat kestää yllättävän kauan. Naisten kokema stressi ei vähene pikkulapsivaiheen jälkeen. Hankaluuksia työn ja muun elämän yhteensovittamisessa kokee 38-47-vuotiaista naisista 39 prosenttia (miehet 28%) ja 48-57-vuotiaista naisista 37% (miehet 26%).
Jos sinulla ei ole aikaa keskustella tärkeistä asioista vanhempiesi tai puolisosi vanhempien kanssa, siis yrittää ratkaista ongelmaa ruuhkavuosien aikana keskustelemalla edes tuntia tai puolta tuntia tai aikaa kirjoittaa asiasta puolisosi kanssa yhteinen kirje isovanhemmille jos keskusteluyhteyttä ei ole niin minusta sinä et ole edes yrittänyt ratkaista asiaa vaan ainoastaan vältellä asiaa. Aikuinen ihminen ei toimi niin ja on tärkeää millaisen toimintamallin siirrät lapsillesi.
Isovanhemmilta on oikeus odottaa aikuisuutta ja aikuisen käytöstä. Niitä ei ole tarkoitus heille opettaa.
Voitko sitten hieman avata miksi asiassa on niin paljon ongelmia kuten esim. tässä ketjussa on kerrottu. Vai oletko sitä mieltä ettei ongelmia ole?
No daa. Isovanhemmat ei käyttäydy kuin aikuiset ja terveet ihmiset.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä on osalla porukasta ajatus, että vanhempi ei saisi mitenkään olla kiinnostunut aikuisen lapsensa perheestä. Kannattaa miettiä mikä ihmeen vaara vanhempien kiinnostuksessa olisi. Isovanhempien ja lastenlasten suhde on merkittävä ja sitä olisi hyvä tukea. Asia erikseen ovat mummot ja vaarit, jotka eivät kykene isovanhemmuuteen sairautensa tai välinpitämättömyytensä vuoksi. Silloin lapsille on syytä kertoa, miksi isovanhemmat eivät pidä yhteyttä. Isovanhempien mollaaminen lasten kuullen on huono tapa kertoa omasta ärtymyksestään.
Suhde appivanhempiin ei ole se pahin ongelmavyyhti parisuhteeseen, useammin ongelmia on omien vanhempien kanssa, ja nämä heijastuvat myös parisuhteeseen. Se, että ei ole kasvanut aikuiseksi, saa usein ristiriitoja aikaan parisuhteessa. Kannattaa miettiä vaikka pariterapiassa miksi vanhemmistaan ei ole voinut irrottautua, ja miten se voisi tapahtua nyt.
Etäisyyden saa kasvun ja kehityksen kautta, ei edes tarvitse laittaa välejä poikki vanhempiin. Eriytyminen tapahtuu ihmisen omassa mielessä ja näkyy vahvistuneena tahtona. Kun minuus vahvistuu, ihminen viestii toiminnallaan tietävänsä, mitä haluaa. Silloin vanhempien sanomiset voi jättää huomiotta. Silloin on myös rohkeutta laittaa rajat tungetteleville vanhemmille. Jos eriytymisessä eli kasvussa omaksi minäksi on ollut ongelmia nuorena, vanhempien mielipiteet voivat painaa liikaa vielä aikuisenkin elämässä.
Ihan hyvä kirjoitus monilta osin, mutta vanhempia syyllistäessä/kritisoidessa tulee muistaa sekin, etteivät lapset "tarvitse" isovanhempia. Lapselle voi muodostua oikein merkittävä ja antoisa suhde isovanhempaan, mutta se suhde on korvattavissa. Lapselle riittää, että hänen elämässään on muitakin tärkeitä aikuisia ihmisiä kuin omat vanhemmat. Sellaisen ei täydy perustua sukulaissuhteeseen. Äärimmäisen harva huvin ja urheilun vuoksi pitää isovanhemman etäällä, eikä sellaisesta päätöksestä pidä syyllistää. Ihan jo sekin, että isovanhempi vie energiaa tavalla tai toisella vanhemmalta riittää syyksi rajata kanssakäymistä ankarasti. Vanhemmuus ei ole korvattavissa ja huolestuttavampaa onkin avioerojen myötä tapahtuva etäännyttäminen toisesta vanhemmasta.
Minä kyllä väitän, että isovanhempi joka ei kykene hyväksymään oman lapsen aikuistumista ja sitä että isovanhempi ei ole vanhempi lapsenlapselle (hänen ei esim. täydy huolehtia sellaisista asioista mistä vanhempi huolehtii), ei myöskään kykene antamaan lapselle hyvää isovanhemmuutta.
Herkästi isovanhempia puolustaessa unohtuu, että isovanhemman hyöty lapselle menee samantien pois jos hänen tapa olla lapsen kanssa vaikuttaa negatiivisesti vanhemmuuteen. Myös vanhempien parisuhteen torpedointi on sellainen asia, mihin vanhempien pitää puuttua rajusti ja tarvittaessa laittaa välit poikki kokonaan.
Minun appiukkoni on suoraan haukkunut minua miehelleni, ja anoppini on yrittänyt useamman kerran selän takana juonitellen aiheuttaa minulle ja miehelleni vakavan riidan. Anoppi jopa kerran vihjaili miehelleni, että nykyään moni isäkin päätyy lastensa huoltajaksi. On mieheni ensisijainen tehtävä näyttää vanhemmilleen paikkansa, mutta ihan hyvällä syyllä voin sanoa, ettei tällaisten ihmisten täydy olla läheisessä tekemisissä lastenlastensa kanssa lainkaan. Lasten koti on vanhempien parisuhde. Täytyy olla erittäin sairas ihminen mieleltään, jos toivoo edes salaa pienten lasten vanhempien eroavan vain siitä syystä että saisi ehkä olla enemmän lastenlasten kanssa yhdessä.
Isovanhemmille pitäisi uskaltaa puhua avoimesti ja asiasta. Kannattaa kertoa ensin hyvistä asioista, joita arvostaa ja vasta sitten niistä, joihin toivoo muutosta. On hyvä tiedostaa, että omien vanhempien kohtaaminen aikuisten tasolla voi olla sinulle tai puolisollesi hankalaa, sillä vanhempien seurassa on helppo pudota itse takaisin lapseksi. Keskustelussa ei sitten saa mennä henkilökohtaisuuksiin eikä ryhtyä kaivelemaan esim. vaikka omaa lapsuuttaan, vaan asiat on pidettävä asioina.
Jos isovanhemmat loukkaantuvat niin aloitteen sopuun voi jättää isovanhemmille. Voi esimerkiksi sanoa, että ottakaa yhteyttä, kun olette valmiita noudattamaan yhteisiä pelisääntöjä. Jos isovanhemmat haluavat aidosti olla lastenlastensa kanssa, he kyllä pääsevät yli loukkaantumisen tunteesta ja ottavat yhteyttä.
Minusta kukin tekee omalta osaltaan voitavansa, muistaen, että kukaan ei voi kuitenkaan muuttaa muita. Tee omat ratkaisusi, jos yhteispeli ei onnistu. Jos isovanhempien kanssa ei saada luotua yhteisiä pelisääntöjä, heidän kanssaan ei tarvitse olla tekemisissä.
Ai että ruuhkavuosia elävän ihmisen putää käyttää aikaansa siihen wttä kertoo aikuiselle ihmiselle että selän takana ei saa haukkua, lapsellwen wi saa toivoa avioeroa tai että he ei ole lapsenlapsen huoltajia jne.
Eikö voi lähteä siitä että nää ymmärtää ihan ilman mitään tiedotustilaisuuksia.
Ne ruuhkavuodet saattavat kestää yllättävän kauan. Naisten kokema stressi ei vähene pikkulapsivaiheen jälkeen. Hankaluuksia työn ja muun elämän yhteensovittamisessa kokee 38-47-vuotiaista naisista 39 prosenttia (miehet 28%) ja 48-57-vuotiaista naisista 37% (miehet 26%).
Jos sinulla ei ole aikaa keskustella tärkeistä asioista vanhempiesi tai puolisosi vanhempien kanssa, siis yrittää ratkaista ongelmaa ruuhkavuosien aikana keskustelemalla edes tuntia tai puolta tuntia tai aikaa kirjoittaa asiasta puolisosi kanssa yhteinen kirje isovanhemmille jos keskusteluyhteyttä ei ole niin minusta sinä et ole edes yrittänyt ratkaista asiaa vaan ainoastaan vältellä asiaa. Aikuinen ihminen ei toimi niin ja on tärkeää millaisen toimintamallin siirrät lapsillesi.
Isovanhemmilta on oikeus odottaa aikuisuutta ja aikuisen käytöstä. Niitä ei ole tarkoitus heille opettaa.
Voitko sitten hieman avata miksi asiassa on niin paljon ongelmia kuten esim. tässä ketjussa on kerrottu. Vai oletko sitä mieltä ettei ongelmia ole?
No daa. Isovanhemmat ei käyttäydy kuin aikuiset ja terveet ihmiset.
Ja sulle tulee yllätyksenä, että joskus ihmissuhteissa voi tulla vastaan ongelmia, että kaikki ei sujukaan mutkattomasti?
Mun vinkki sulle on, että älä jää jumiin, älä ajatuksiisi, mahdollisiin ongelmiisi äläkä ihmissuhteisiisi. Äläkä tähän palstaan. Se on paras neuvo minkä voin sulle antaa.
Varmaan riippuu tapauksesta. Meillä jokaisella on omat halumme, toiveemme ja tunteemme sekä näkemystä siitä, millä tavalla haluamme elämäämme elää. Tällöin on hyvä osata puhua niistä ääneen, jotta anoppi voisi helpommin ymmärtää äidin näkökulmaa. Voi olla myös niin, että joskus äiti tuntee itse syyllisyyttä ja kokee siksi anopin neuvot arvosteluna. Ensin kannattaa tunnistaa omat tunteensa ärtymyksen taustalla. Haluaisiko anoppi ehkä olla tukena, vaikka ilmaisee asian huonosti.