Lue keskustelun säännöt.
Oppimisvaikeudet ja lapsen tukeminen
18.10.2018 |
Lapseni on juuri 6 vuotta täyttänyt ja eskarissa. Hänellä on myös autistisia piirteitä runsaasti sekä hän uppoutuu omiin mielenkiinnonkohteisiinsa muiden asioiden kustannuksella, joten testit ja tehtävien teko menee hieman ikätasoa heikommin.
Yritän tukea häntä, antaa monipuolisia virikkeitä jne., mutta hän on hyvin omaehtoinen oppija. Hän sinänsä osaa kirjaimet ja numerot, mutta lukeminen tai kirjoittaminen ei vielä onnistu ja hän käsittelee tietoa hyvin erilaisella tavalla kuin ikätoverinsa.
Pelkään, että hän joutuu erityisluokalle tai jopa -kouluun. Miten voisin vielä tukea häntä tehokkaasti, jotta hän pääsisi tavalliseen kouluun?
Kommentit (29)
vieras13 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
vieras13 kirjoitti:
Provo! Kuka tahansa lastansa oikeasti rakastava olisi iloinen, jos saisi lapsensa tuetumpaan ympäristöön. Erityislapsi tavallisella luokalla ei ole hyvä lähtökohta elämälle. Siinä menee itseluottamus, mahdollisuus oppia ikätahtinsa mukaisesti ja vanhempana syrjäytyy näistä johtuen.
Ei ole provo. Pelottaa se, millaiseksi osaamistaso jää, jos menee mukautetun opetussuunnitelman mukaan. Kuitenkin peruskoulun jälkeen pitäisi olla tietty taitotaso saavutettu. Teuni-ikäisenä ja aikuisena ei ole mahdollisuutta enää korjata juurikaan vaillinaiseksi jääneitä tietoja. Onhan sellainen "käsienheiluttelukoulu" kiva, samoin kuin jotkut steiner-koulutkin, mutta koulun tärkein tehtävä on saada lapsi oppimaan erilaisia taitoja ja niissä se ei vain ole riittävää. Sellaiseen meno on karhunpalvelus lapselle itselleen.
Pelottavaa, millaiseksi osaamistaso jää, jos menee rimaa hipoen koko peruskoulun läpi ja paskojen kokemusten jälkeen ei koulut enää maistu. Kaiken tämän jälkeen on niin kuraa koko itsetunto, että alkaa maistua viina ja työttömyys. Siinä ei ole sitten enää mahdollisuuksia vuosien päästä korjata enää nuoruusiän laiskuutta ja huonoutta. Sä et ole tainut siellä "käsienheiluttelukoulussa" koskaan olla, etkä tavallisessakaan, kun on tuo osaamistaso jäänyt noin huonoksi.....Tuollainen vanhempi on karhunpalvelus lapselle itselleen.
Siis keskiarvoni oli (oikeasti!) lähes 10 suurimman osan yläastetta ja lukiota. Harmittaa, että oma lapsi joutuu kokemaan karumman kohtalon. Luulin ennen heidän syntymäänsä, että lapseni pärjäisivät vielä itseänikin paremmin koulussa ja elämässään muutenkin. Olin sitä mieltä, että minäkin olin silti liian huono ja että olisi pitänyt alkaa harrastaa huipputasolla jotain ihan nuorena jne. Ikävää, että kävi näin. Ilmeisesti lapsen isältä on periytyneet jotkut geenipoikkeamat.
T. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lisäystä vielä: laosen isäkin on omlut yläasteella ja lukiossa noin ysin oppilas. Tosin sekä hän että minä itsekin olimme ala-asteen ensimmäisillä luokalla todella keskinkertaisia seiskan-kasin oppilaita. Suvuissamme ei ole kyllä ketään autistisia tai kehitysvammaisia. Voihan se olla, että molemmat kehityimme jotenkin viiveellä alakouluikäisinä ja otimme ikätoverit kiinni teini-iässä.
T. Ap
Vierailija kirjoitti:
vieras13 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
vieras13 kirjoitti:
Provo! Kuka tahansa lastansa oikeasti rakastava olisi iloinen, jos saisi lapsensa tuetumpaan ympäristöön. Erityislapsi tavallisella luokalla ei ole hyvä lähtökohta elämälle. Siinä menee itseluottamus, mahdollisuus oppia ikätahtinsa mukaisesti ja vanhempana syrjäytyy näistä johtuen.
Ei ole provo. Pelottaa se, millaiseksi osaamistaso jää, jos menee mukautetun opetussuunnitelman mukaan. Kuitenkin peruskoulun jälkeen pitäisi olla tietty taitotaso saavutettu. Teuni-ikäisenä ja aikuisena ei ole mahdollisuutta enää korjata juurikaan vaillinaiseksi jääneitä tietoja. Onhan sellainen "käsienheiluttelukoulu" kiva, samoin kuin jotkut steiner-koulutkin, mutta koulun tärkein tehtävä on saada lapsi oppimaan erilaisia taitoja ja niissä se ei vain ole riittävää. Sellaiseen meno on karhunpalvelus lapselle itselleen.
Pelottavaa, millaiseksi osaamistaso jää, jos menee rimaa hipoen koko peruskoulun läpi ja paskojen kokemusten jälkeen ei koulut enää maistu. Kaiken tämän jälkeen on niin kuraa koko itsetunto, että alkaa maistua viina ja työttömyys. Siinä ei ole sitten enää mahdollisuuksia vuosien päästä korjata enää nuoruusiän laiskuutta ja huonoutta. Sä et ole tainut siellä "käsienheiluttelukoulussa" koskaan olla, etkä tavallisessakaan, kun on tuo osaamistaso jäänyt noin huonoksi.....Tuollainen vanhempi on karhunpalvelus lapselle itselleen.
Siis keskiarvoni oli (oikeasti!) lähes 10 suurimman osan yläastetta ja lukiota. Harmittaa, että oma lapsi joutuu kokemaan karumman kohtalon. Luulin ennen heidän syntymäänsä, että lapseni pärjäisivät vielä itseänikin paremmin koulussa ja elämässään muutenkin. Olin sitä mieltä, että minäkin olin silti liian huono ja että olisi pitänyt alkaa harrastaa huipputasolla jotain ihan nuorena jne. Ikävää, että kävi näin. Ilmeisesti lapsen isältä on periytyneet jotkut geenipoikkeamat.
T. Ap
Pelkällä keskiarvolla ei paljon retostella. Hyvistä numeroista huolimatta voit tuntea itsesi huonoksi koulussa, pitäisi pystyä parempaan, et kuulu joukkoon, olet erilainen, olet huonompi kuin muut ymsyms. Huono itsetunto jo lapsena -> huonoja päätöksiä teini-iässä(rikollisuus, alkoholi, lastenkotiin päätyminen, teinivanhemmuus, huomion hakeminen miehiltä jakamalla kaikille ymsyms) -> huono tulevaisuus. Hyvää itsetuntoa tukee parempi oppimisympäristö, päädyit sitten 10:n oppilaaksi tai vain siihen 9:n.
Sorry, pari typoa lipsahti. Ideana siis oli se, että lapsena ja alakoulussa emme me vanhemmatkaan olleet kovin kummoisia oppilaita, vaikka vähän myöhemmin olimmekin hyviä kouluaineissa. Silti lapsen tilanne on paljon huonompi kuin meillä kummallakaan oli missään vaiheessa.
T. Ap
vieras13 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
vieras13 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
vieras13 kirjoitti:
Provo! Kuka tahansa lastansa oikeasti rakastava olisi iloinen, jos saisi lapsensa tuetumpaan ympäristöön. Erityislapsi tavallisella luokalla ei ole hyvä lähtökohta elämälle. Siinä menee itseluottamus, mahdollisuus oppia ikätahtinsa mukaisesti ja vanhempana syrjäytyy näistä johtuen.
Ei ole provo. Pelottaa se, millaiseksi osaamistaso jää, jos menee mukautetun opetussuunnitelman mukaan. Kuitenkin peruskoulun jälkeen pitäisi olla tietty taitotaso saavutettu. Teuni-ikäisenä ja aikuisena ei ole mahdollisuutta enää korjata juurikaan vaillinaiseksi jääneitä tietoja. Onhan sellainen "käsienheiluttelukoulu" kiva, samoin kuin jotkut steiner-koulutkin, mutta koulun tärkein tehtävä on saada lapsi oppimaan erilaisia taitoja ja niissä se ei vain ole riittävää. Sellaiseen meno on karhunpalvelus lapselle itselleen.
Pelottavaa, millaiseksi osaamistaso jää, jos menee rimaa hipoen koko peruskoulun läpi ja paskojen kokemusten jälkeen ei koulut enää maistu. Kaiken tämän jälkeen on niin kuraa koko itsetunto, että alkaa maistua viina ja työttömyys. Siinä ei ole sitten enää mahdollisuuksia vuosien päästä korjata enää nuoruusiän laiskuutta ja huonoutta. Sä et ole tainut siellä "käsienheiluttelukoulussa" koskaan olla, etkä tavallisessakaan, kun on tuo osaamistaso jäänyt noin huonoksi.....Tuollainen vanhempi on karhunpalvelus lapselle itselleen.
Siis keskiarvoni oli (oikeasti!) lähes 10 suurimman osan yläastetta ja lukiota. Harmittaa, että oma lapsi joutuu kokemaan karumman kohtalon. Luulin ennen heidän syntymäänsä, että lapseni pärjäisivät vielä itseänikin paremmin koulussa ja elämässään muutenkin. Olin sitä mieltä, että minäkin olin silti liian huono ja että olisi pitänyt alkaa harrastaa huipputasolla jotain ihan nuorena jne. Ikävää, että kävi näin. Ilmeisesti lapsen isältä on periytyneet jotkut geenipoikkeamat.
T. Ap
Pelkällä keskiarvolla ei paljon retostella. Hyvistä numeroista huolimatta voit tuntea itsesi huonoksi koulussa, pitäisi pystyä parempaan, et kuulu joukkoon, olet erilainen, olet huonompi kuin muut ymsyms. Huono itsetunto jo lapsena -> huonoja päätöksiä teini-iässä(rikollisuus, alkoholi, lastenkotiin päätyminen, teinivanhemmuus, huomion hakeminen miehiltä jakamalla kaikille ymsyms) -> huono tulevaisuus. Hyvää itsetuntoa tukee parempi oppimisympäristö, päädyit sitten 10:n oppilaaksi tai vain siihen 9:n.
No siis itsetuntonihan on äärimmäisen huono silti ja olen ollut aikuisena alisuorittaja, vaikka pääsinkin helposti akateemisiin opintoihin ja pärjäsinkin niissä. Kuitenkin olin kiltti kotityttö koko teini-ikäni ja nuoruuteni. Mitkään maailman paheet ja houkutukset eivät koskaan edes kiinnostaneet.
Toki haluan tukea lapsen itsetuntoa. Hänen tuntemuksistaan tosin on välillä vaikeaa ottaa selvää niiden autististen taipumustensa vuoksi. Hän ajattelee jotenkin musravalkoisesti ja hänen mielipiteensä omista kyvyistään vaihtelevat voimakkaasti.
T. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Up. Olisiko kenelläkään hyviä käytännön vinkkejä avuksi tilanteeseen?
Pienryhmää suosittelen, juttele siellä koulussa/eskarissa luokan opettejalle, lapsi voi joskus käytääntyä ihan erilailla koulussa/hoidossa kuin kotona, ehkä ongelma ei ole niin paha kuin kuvittelet, yleensä tieto kotiin lapsen ongelmista kulkee nopeasti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mieti, mistä lapsi on kiinnostunut. Yritä sen avulla houkutella lapsi odottelemaan tarvittavia asioita. Esim. jos lapsi on kiinnostunut avaruudesta, kirjoitelkaa planeettojen nimiä ja opetelkaa lukemista sitä kautta.
pienryhmä on juuri sellaista arjen kuntoutusta, mistä lapsesi hyötyy. pienryhmässä voidaan tavoitella myös yleisopetuksen tavoitteita, jos kapasiteettia löytyy. ylikin sen. pienryhmän avulla saadaan koulupolku räätälöityä tarpeitten mukaan. jos arjen kuntoutus onnistuu hyvin, peruskoulusta voi ponnistaa mihin vain, mihin paukut riittää. älä kiellä lapseltasi parasta mahdollista tukea. hän on erityinen, halusit tai et.